Konfirmaatiopäivä oli yksinkertaisesti haikea, ihmeellinen, hauska ja outo. Vaikka ripari ei kaikilta osin mennytkään putkeen, siellä oli tosi kivoja ja unohtumattomia hetkiä. Sain kavereita, opin korttipelejä sekä pelaamaan koppipalloa ja keskustelin ohjaajien kanssa. Sinne oli heti ikävä! Odotin ja jännitin konfirmaatiota.
Joka meni hyvin, mitä nyt muutamia mokia lukuunottamatta. Näin joitakin vieraita pitkästä aikaa, kuten kummitätini, jonka tapasin viimeksi kaksi vuotta sitten... Yritin käyttäytyä "aikuismaisesti", poseerata kaikissa kuvissa ja keskustella kaikkien kanssa siinä onnistumatta. Kaverien kanssa myöhemmin illalla nauroin katketakseni naurunpidättämiskilpailussa, lauloin raikuvasti metsässä ja käyttäydyin kuin viisivuotias :D
Sitten tämä toinen "rajapyykki", nimittäin muutto.
Joka kävi liian äkkiä. Jota oli hyvin vaikea tajuta, vieläkin vähän vaikka ehkä jo vähän sopeudun. En näe ystäviäni, Suomea enkä rakkaita metsiä vuoteen, mutta en ymmärrä siltikään. Vaikka niitä onkin jo ikävä <3
On vähän tylsää. Luen, pelaan korttia aina kun toisia pelaajia (eli veljiäni) kiinnostaa, odotan WhatsApp-viestejä... Tosin nyt on vähän helpompaa, koska odotan (ja jännitän) koulunalkua! Ehkä saisin uusia kavereita... Vaikka eiväthän ne korvaa vanhoja <3
P.S. Kertokaa ihmeessä, jos haluatte minun jatkavan aiemman lupaukseni rikkomista ja kirjoittavan joskus muutosta. Muussa tapauksessa koetan välttää aihetta.
Ihana postaus. <3 Rakastuin tuohon vikaan kuvaan :)
VastaaPoistaMinulla ikävä sinua jo nyt... Saat luvata, että et ikävöi meitä (etkä metsiä) liikaa!
Kiitos! Minullakin teitä ja kaikkea muutakin aina välillä... Yritetään, vaikka vaikeata on varsinkin iltaisin.
Poista