lauantai 23. toukokuuta 2020

Helatorstain lukumaraton 21.-24.5.2020 - päivittyvä

Tämä onkin jo vuoden kolmas lukumaratonini :) Tekeekin hyvää lukea taas pitkästä aikaa kunnolla. Kuunnellut äänikirjat -blogi kutsui nyt maratoonaamaan helatorstaina tai nyt sen jälkeisenä viikonloppuna, mukaan voi edelleen liittyä ex tempore! Maratonissa siis luetaan tai kuunnellaan 24h kirjoja, tauot mukaan laskettuna. Tänään aurinkoinen sää sallii myös pihalla lukemisen, huomenna taas (ainakin meillä päin) luvataan pilvistä tai sadetta, jolloin voi vain kökkiä sohvannurkassa suklaalevyn kanssa ja iloita sadepisaroista ikkunalla. 

Itse ajattelin opiskella vielä hetken ja aloittaa maratonin joskus iltapäivällä tai alkuillasta. Hain juuri tällä viikolla kauan odotettuja varauksia kirjastosta, ja hipelöin niitä jo tänään yrittäessäni päättää minkä lukisin ensiksi. En ole vielä 100% varma lukuvalinnasta, mutta suunnittelen lukevani ainakin Rainbow Rowellin lyhytromaanin Kindred Spirits


Lähde: Kuunnellut äänikirjat
19:30 
En sitten ehtinytkään aloittaa maratonia aikaisemmin opiskelun ja kaupassakäynnin vuoksi, mutta nyt pääsen lopulta Kindred spirit -kirjan kimppuun. Myös veljeni pitää epävirallisesti maratonia - Himoshoppaajan toisella osalla :D Start!


21:30 
Päätin sitten lukea Kindred Spiritsiä veljelleni ääneen että saan HelMet-lukuhaasteen kohdan 19 täytettyä. Kirja vaikuttaa hitusen samankaltaiselta fanitytön rakkaustarinalta kuin Rainbow Rowellin Fangirl (paitsi että Elena on sosiaalisuudessaan melkein Cathin vastakohta), harmittaa että tässä on vain 64 sivua. Koska veljeni haluavat alkaa katsoa elokuvaa, siirryn johonkin toiseen kirjaan ja jatkan tätä sitten huomenna.

Luettu: 32 sivua

1:40
Hups, nyt venähtikin pitkäksi. Katsoin illalla samalla elokuvaa ja luin Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluuloa, jota olen jatkanut nyt vuoteessakin. Olen sivulla 103, mutta tämä on isotekstinen 750-sivuinen versio (kirjastossa ei ollut muita, kun pandemian alkaessa syöksyimme hamstraamaan kirjoja), joten olen vasta alussa. 

Luettu: 135 sivua

12:00
Sivulla 143 Y&E:ssä! En tiedä miten etenen iltapäivällä, kun pitäisi kirjoittaa eräs aine, nähdä ystävää ja ehkä katsoa elokuvaakin...

Luettu: 175 sivua


Tein aamupalaksi
 banaanilettuja
16:45 
Hups, jäin sitten pelaamaan joksikin aikaa Play Stationilla Slyta (pitkästä aikaa, mutta muistimme edelleen vuosia sitten keksimämme aivoitukset :D) ja kirjoittamaan aineen Han-dynastian konfutselaisesta yhteiskuntamallista ja vielä toisenkin sen ajan ystävyyden määritelmästä. Olen edennyt vain sivulle 148 asti Y&E:ssä. Ihanaa että tänäänkin on lämmin ilma, luen nyt ulkona kalpeassa auringossa.

Luettu: 180 sivua

19:30 Seis!

Viimeisten tuntien aikana luin ensin Y&E:tä sivulle 160, tein kävelyn ystäväni ja jäätelön kanssa ja luin veljelleni Kindred Spiritin loppuun - eli sivulle 64.

Yhteensä luin siis maratonin aikana 224 sivua. Olin hapuillut ehkä kolmeasataa, mutta toisaalta tiesin haluavani tehdä viikonloppuna muutakin kuin lukea. Joka tapauksessa ehdin katsoa elokuvan ja tehdä koulutöitä, aamiaista ja kävelynkin. :)

Kiitos maratonista Satulle! Päivitän tähän myöhemmin pienen koosteen maratonissa luetuista kirjoista. :)

***

Luin siis kokonaan loppuun Rainbow Rowellin lyhytromaanin Kindred spirits, joka on julkaistu World Book Day 2016 varten. Se kertoo Elenasta, jolle Star Wars on enemmän kuin elämä ja joka päättää jonottaa neljä päivää elokuvateatterin oven edessä ennen uuden jatko-osan julkaisua - hän on kuitenkin kuvitellut paikalla olevan muitakin kuin kaksi ihmistä hänen lisäkseen... 



Tämä tarina oli kiinnostava ja se sopi ihan hyvin ääneen luettavaksikin, kahdessa tunnin pätkässä. Se oli kuitenkin lähinnä vain raapaisu Elenan elämästä eikä tapahtumissa päästy juuri pintaa.syvemmälle, lisäksi melkein kaikki oli dialogia. Fanityttöys on roolissa myös Rowellin Fangirl-roolissa, mutta tässä sen rooli oli jotenkin pienempi. Vaikken suuri Star Wars -fani olekaan, olisin ehkä toivonut vielä vähän enemmän Star Wars -keskusteluja. Ja jotenkin vain enemmän sisältöä tarinaan. Joka tapauksessa se oli mukava, ja plussaa Elenan vietnamilaisuustaustasta ja sen luontevasta esittämisestä. Sekä siitä että kerrankin kirjassa on 18-vuotias päähenkilö! (Aina ne ovat 16-vuotiaita...)

Samastun tähän sitaattiin, vaikka nolottaa myöntää toiveeni olla uniikki lumihiutale:

""Everybody likes Star Wars," he said. "Everybody likes everything these days. The whole world is a nerd."
   "Are you mad because other people like Star Wars? Are you mad because people like me like Star Wars?"
   Gabe glowered at her. "Maybe."" -s.30

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulosta teen ehkä myöhemmin oman postauksensa. Se oli hitaampaa ajatuksella luettavaa, mutta nautin sen huumorista aina kun vain tajusin. Darcyn valkenevaa ihastusta Elizabethiin on ihana seurata, samoin kuin 1800-luvun alun elämää. Kumpa Jane Austen olisi maininnut mitä romaaneja siihen aikaan luettiin! Ihmettelen kyllä, miksi hahmot puhuvat niin paljon toistensa luonteista. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti