Celia Rees: Merirosvoja!

Kiinnostus heräsi: merirosvoaihe, hyvä kirjailija, Polgaran suositus

Kirja: Merirosvoja!

Kirjailija: Celia Rees

Julkaisuvuosi: 2006

Suomentaja: Kaisa Kattelus

Alkuteos: Pirates!(2003)

393 sivua

Tammi

Tämä on minun tarinani. Minun ja Minervan. Kun olen kirjoittanut kaiken mitä tapahtui ja miten kaikki tapahtui, aion toimittaa paperini herra Daniel Defoelle Lontooseen, sillä käsitykseni mukaan hän on kiinnostunut meistä, jotka olemme valinneet merirosvon elämän.

Varakkaan kauppiaan tytär Nancy Kington on elänyt melko huoletonta elämää 1700-luvun Bristolissa, jos ei äitipuolta ja kasvamista oman sukupuolensa rooliin lasketa. Nancyn isä kuolee yllättäen, ja veljet lähettävät sisarensa sokeritiluksille Jamaikalle. Tytön on määrä mennä naimisiin rikkaan Bartholomeo Brasilialaisen kanssa.
          Nancy on kuitenkin jo lupautunut lapsuudenystävälleen ja rakastetulleen meripoika Williamille. Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, kun Nancy pakenee entisen orjan,ystävänsä Minervan kanssa  merille, aloittaakseen uuden elämän merirosvona. William kummittelee yhä hänen päässään, sekä Bartholomeo, joka näyttää aistivan Nancyn liikkeet...

Celia Reesin toiset suomennetut kirjat, Noitalapsi ja Näkijä, olivat historiaa ja hiukan fantasiaa, siis oikein hyviä.(Vink, vink, suomentajat, Rees on kirjoittanut 25 muutakin kirjaa). Siksi tartuin tähänkin, enkä todellakaan pettynyt.
          Kirja on omistettu Sarahille, sekä kaikille niille, jotka ovat unelmoineet merirosvon urasta. Itse en muista ajatelleeni merirosvoutta, mutta kaikenlaisia seikkailuja aina Viisikko-kirjojen lukemisesta. Nyt alan toivoa niitä taas, niin ihanilta (ihanan vaarallisilta!) Nancyn ja Minervan seikkailut merillä ja maissa kuulostivat!
     Hyvä on, ehkä hiukan turhankin vaarallisilta minun makuuni. Molemmat ovat monta kertaa vaarassa kuolla, ja sukupuoli oli pienenä esteenä niihin aikoihin. Kaikki merirosvot eivät sulattaneet kahta naispuolista toveria, ja tytöt saavat olla varuillaan. Myös vähän karmeita kuvauksia tarinasta löytyy, kuten kuvaus orjien oloista ja jalan amputoimisesta. Ja kaiken keskellä salaperäinen, paholaiseksi kutsuttu mies jahtaamassa...

Historiaa ja romantiikkaakin oli: oikeita merirosvoja mainittiin, kuten Anne Bonny, Mary Read ja Mustaparta. 1700-luvun naittamistapoja esiteltiin Bathissa, jossa Nancy tutustutettiin rikkaisiin ihmisiin tanssin avulla. Nancy otti myös kantaa naisten oikeuksiin ja orjien pitämiseen, tulihan Minervasta hänen lähin ystävänsä. Oli mielenkiintoista, että Minerva oli näistä kahdesta rohkeampi. Ajattelin jotenkin Nancyn olevan urhein, en ihonvärin vuoksi vaan koska tämä oli kertoja ja päähenkilö. Vaikka eihän se niin mene...
     Merirosvoja! koukutti nopeasti, ja suosittelen sitä kaikille seikkailuista unelmoiville!

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja jonka nimi on yksi sana".

Margaret Mitchell: Paratiisisaari

Kiinnostuksen herätti: sheferijm

Kirja: Paratiisisaari
Kirjailija: Margaret Mitchell (toim. Debra Freer)
Julkaisuvuosi: 1996
Suomentaja: Päivi Isosaari
Alkuteos: Lost Laysen (1996)
125 sivua
Otava

Bill Duncan oli Oseanian merillä purjehtivan Calibanin pesunkestävä merimies, joka ei kaihtanut tappeluita. Vuosia myöhemmin hän muistelee tätä aikaa, ja erästä kaunista ja erikoislaatuista naista, joka tuli lähetyssaarnaajaksi Laysenin saarelle. Courtenay Ross oli eloisa ja hiukan poikamainen - ja Bill rakastui häneen palavasti. Tietäen kuitenkin vastarakkauden olevan mahdotonta. Mutta mikään ei estänyt Billiä puolustamasta Courteneyta - oli kysymys elämästä tai kuolemasta.

Niin kuin pitkään luultiin, Margaret Mitchell ei kirjoittanut vain palkittua Tuulen viemää vaan nuorempana novelleja ja muita tekstejä, joita hän sittemmin tuhosi. Paratiisisaaren hän kirjoitti vain 15-vuotiaana ja antoi sen nuoruudenrakastetulleen Henry Love Angelille. Tämän poika löysi tarinan myöhemmin sekä nipun aiemmin tuntemattomia valokuvia ja kirjeitä.
     En ole lukenut Tuulen viemää, mutta tiedän vähän tarinasta ja kirjailijasta, sekä halusin lukea tältä vähän lyhyemmän teoksen. Oikeastaan itse tarina oli vain 50 sivua ja alku koostui valokuvista, kirjeistä ja Margaret Mitchellin elämänkaaresta. Sitä oli mielenkiintoista lukea, mutta hieman vähempikin olisi riittänyt kuin yli puolet kirjasta.

On hauskaa lukea nuorten kirjoittamia tekstejä, kun niitä on niin harvoja julkaistu. Vaikka ne saattavatkin olla vähän tönkköjä, mutta niin ovat jotkut aikuistenkin (varsinkin niiden, joiden kuvauksissa kymmenvuotiaat ovat viisivuotiaiden tasolla). 15-vuotias Margaret kirjoittaa kuitenkin uskottavasti, eikä tarina tunnu oudolta, mutta mielessä on kuitenkin koko ajan, että kirja on vain vuotta vanhemman kirjoittama. 
     Kutsuisin Paratiisisaarta mukavaksi kirjaksi. Billin rakastuminen Courtenayhin oli kuvattu hienosti, Courtenay itse tuntui olevan vuorotellen poikamainen ja naisellinen. Kirjasta ei puutu toimintaa, ja varsinkin loppu on haikea. Oli kivaa myös lukea Oseanian alueesta ja ilmapiiristä, siellä näytti asuvan paljon japanilaisia ja kiinalaisia, joista ei kamalan suopeasti puhuttu :/ Miksi?

Tulivuoren purkaus merellä:
  Kuumaa tuhkaa ja hehkuvia kekäleitä sateli jatkuvasti polttaen reikiä paitaani ja korventaen ihoani. Kompassin valo pistoutui, mutta sitä ennen ehdin nähdä miten kompassin neula pyöri julmetusti ympyrää. Veden tyrskinän ja sekasorron läpi kuulin vaimeasti kuinka kapteeni Jim karjui käskyjä ja miehistö huusi pelosta. Kaasupilvet vyöryivät meidän ylitsemme ja kurkkuni alkoi kuristaa, mutta en päästänyt ruoria otteestani. Caliban nousi aallokon harjalle, en nähnyt kuinka korkealle, ja syöksyi alas kuohuihin niin että vatsaa etoi. Aalto aallon perään pyyhkäisi kannen yli ja muistan että vesi oli kuumaa.

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan "Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja" (Hiukan kiertoa, kirjahan julkaistiin vasta vuosia myöhemmin)

Peppi Pitkätossu (Helsingin Kaupunginteatteri)

Onkohan Pohjoismaissa ketään, joka ei olisi kuullutkaan Peppi Pitkätossusta? Tytöstä joka muuttaa eräänä päivänä Huvikumpuun ja tuo iloa uusien ystäviensä Tommin ja Annikan sekä muiden ihmisten elämään. Erilaista sirkuksessa käyntiä, kahvikutsuja, leikkejä (ei-saa-koskea-maahan leikkisin edelleenkin!) ja muuta huvia. Sillä Peppihän ei ole kovinkaan tavallinen ihminen. Hän on ensinnäkin vahvempi kuin kukaan toinen ihminen, sekä erilaisempi ja hauskempi. Toiseksi hän asuu yksin talossaan - ei vaan kolmistaan apinan ja hevosensa kanssa.

          Mutta entä kun eräänä päivänä Pepin kadonnut isä tulee hakemaan häntä takaisin laivaan? Miten käy hauskuuden - ja ystävyyden?

Peppi Pitkätossua mentiin katsomaan koko perheen voimin, tai niiden jotka täällä Suomessa vielä ovat. Näytelmä olikin lapsille tarkoitettu, mutta siinä oli vähän vanhemmillekin naurettavaa ja ihasteltavaa. Minusta ehkä parasta näytelmässä olivat repliikit. Pepin kommentit naurattivat välillä hirveästi ja pääosan esittäjä olikin taitava roolissaan. Esimerkiksi että Peppi harvoin oli paikallaan vaan koko ajan liikkumassa tai puhumassa. Kielen näyttäminen ja 'piereskely' ei kuitenkaan minusta kuulunut hänelle ja vain ärsytti.
     Muutkin näyttelijät olivat hyviä, tosin jotkut roolit olisivt voineet olla vähän vähemmän pelleilyä. Tommi ja Annika jäivät aika etäisiksi. Tuukka Leppänen löytyi tästäkin näytelmästä <3

Näytelmään oli tuotu myös tunteellisuutta ja koskettavuutta, jota alkuperäisessä kirjassa on vain lopussa. Se näytti, että Peppikin oli vain pieni tyttö, joka ikävöi isäänsä ja yritti ehkä hukuttaa murheensa hauskanpitoon. Sympatisoin häntä ja itkin joissakin kohdissa, kuten isäkohdissa, minusta tuntui vähän samalta. Laulukohdissa minulle tuli NIIN ikävä esimerkiksi Tohtori Zivagoa. Tai jotain muuta surullista näytelmää. Esitys oli hyvin tehty ja näytelty ja sai kaipaamaan lisää teatteria. Sekä itse näyttelemistä.

Tekijöitä muun muassa:
Alkuperäinen teos: Astrid Lindgren
Ohjaus: Milko Lehto                       Tommi: Petrus Kähkönen
Dramatisointi: Staffan Götestam.          Annika: Raili Raitala
Peppi: Anna-Riikka Rajanen/Maija Koivisto Isä: Panu Vauhkonen
Poliisit: Tuukka Leppänen & Iikka Forss

L. M. Montgomery: Annan perhe

Noin kaksi viikkoa sitten loppuun luettu, saattaa sisältää paljastuksia sarjan aiemmista osista.

Kiinnostuksen herätti: Anna-sarjan aiemmat osat

Kirja: Annan perhe
Kirjailija: Lucy Maud Montgomery
Sarja: Anna #6
Julkaisuvuosi: 2008 (1.painos 2002)
Suomentaja: Paula Herranen
Alkuteos: Anne of Ingleside (1939)
301 sivua
WSOY

Anna asuu tässä kirjassa Kotikunnaalla Gilbertin ja kuuden lapsen kanssa: Jemin, Walterin, Nanin, Din, Shirleyn ja Rillan, kuten heitä kutsutaan. Vaikka Annaa surettaa lastensa nopea kasvu, on heidän elämänsä pääosin onnellista. Mitä nyt muutamia sattumuksia... Kuten epäystävällisen Mary Maria -tädin venynyt vierailu, Din ystävät (=palvonnan kohteet), Jemin katoaminen, Rillan kakkureissu ja muut kommellukset, joista Kotikunnaan elämä pääosin koostuu. Mutta entä kun Annasta alkaa tuntua, ettei Gilbert enää rakasta häntä?

Tämä Anna-kirja on kuudes, mutta julkaistu vasta viimeisenä (jos ei novellikokoelmaa Annan jäähyväiset lasketa). Vaikka pidänkin ajasta, jolloin Anna oli vilkas nuori tyttö, on hänestä aikuisena ja hänen lapsistaankin mukava lukea. Lapsista ihanimmat olivat ehkä runoileva Walter sekä mielikuvituksekas Nan. Shirleystä ei kerrottu paljoa, joten hän jäi aika tuntemattomaksi.

En tiedä olisinko toivonut kirjaan jonkinlaista juonta,sillä nyt jokainen luku oli irtonainen ja kirja kertoi vain perheen elämästä. Sellainen Anna-sarja on toki muutenkin ollut, mutta kaikissa on ollut jokin pieni lanka. Takakannen mukaan odotin Annan ja Gilbertin aviokriisiä, mutta siitäkin kertoi vain 20 sivua. Well, nobody is perfect. (Tästä varmaan huomaa englanninkielen kauteni, joka on kestänyt läpi koko talven ihanien tv-sarjojen ihastusten vuoksi <3)

Annan perheessä puhuttiin pari kertaa muutoksista ja niiden kamaluudesta. Tunnen varsinkin tässä asiassa sukulaissieluutta kirjailijaa kohtaan, sillä vihaan lähes kaikenlaisia muutoksia. Niissä on hyviäkin puolia, mutta miksei elämä silti voisi olla sellaista kuin nyt...

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan Kirja jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin (Montgomery täytti talvisodan alkamispäivänä 65)

Jos rakastat (2010)

Ennen kuin luet eteenpäin, pistä pyörimään Jos rakastat!

Jos rakastat pohjautuu Sakari Topeliuksen satuun Adalmiinan helmi. Tuore ylioppilas Ada on ollut rikas ja hemmoteltu koko elämänsä ajan, mutta yhtä asiaa hän ei tule saamaan: autoa. Hänen äitinsä kuoli autokolarissa, eikä Adalle saa sattua mitään. Bileissä Ada kuitenkin tulee humalapäissään varastettua auton ja ajettua kolarin. Kolarissa mies loukkaantuu vakavasti, ja Ada menettää muistinsa.
          Hänen saatuaan sairaalasta työtä ja muutettuaan tietämättään lomailevan tätinsä asuntoon Ada yrittää muistella menneisyyttään. Autokolarista hän lukee lehdessä, ja ymmärtää olevansa itse kadonnut kuski. Ada myös tutustuu ja rakastuu nuoreen Toniin. Eräänä päivänä hän tapaa tämän sairaalassa. Kolarissa koomaan joutunut mies on Tonin isä.

Jos rakastat on ollut lempielokuvani jo monta vuotta. Näin sen ensi kerran viisi vuotta sitten elokuvateatterissa, ja sen jälkeen kolme kertaa. Viimeisin kerta oli viikonloppuna, jolloin se esitettiin meillä myös naapureille.

Elokuva on aina ollut minusta ihana. Ensinnäkin suomalaisista lauluista koostuva musikaalielokuva - lempilauluni elokuvassa ovat ehkä Jos rakastat sekä Suojelusenkeli, joita hyräilin jo tunteja ennen katsomista, ja joita kuuntelen paraikaa :).
    Toiseksi hyvät näyttelijät, varsinkin pääosien esittäjistä tykkäsin kovasti. Kolmanneksi sekä hauska että koskettava elokuva. Hyvää mieltä, vitsejä ja väärinymmärryksiä löytyi, mutta pohjimmiltaan elokuva tuntuu olevan surumielinen. Ne kohdat tosin ovat jotenkin eräitä lempikohdistani. Kuten kolarikohtaus, jossa Ada näki äitinsä ja itsensä pienenä mukana autossa :'( Sanomana on kuitenkin anteeksianto, ja elokuva on tietyllä tavalla toiveikas.

Tällä kertaa löysin kuitenkin hiukan tylsempiä kohtiakin elokuvasta. Joitakin lauluja en edes muistanut laulettavan elokuvassa ja ihmettelin, oliko ne lisätty DVD-versioon. Niitä oli vähän liian tiuhaan. Myös juoni tuntui välillä hiukan turhan pitkitetyltä. Siinä oli kuitenkin hienoja yksityiskohtia. Neljättä kertaa katsovana huomasin Tonin jo hyvin alussa, sekä bileissä, vaikka he tapaavat paljon myöhemmin.

Aloin jo pelkäämään, etten pidä elokuvasta enää niin paljon kuin aiemmin. Nyt ajattelen, että näen elokuvan virheetkin. Ja kun huomaan haluavani kuunnella lauluja tai katsovani sen uudestaan, en epäile, että yhtä lempielokuvistani korvaisi ainakaan vielä joku toinen.

Ohjaaja: Neil Hardwick  Käsikirjoittaja: Katja Kallio
Ada: Elli Vallinoja     Adan äiti: Minttu Mustakallio
Toni: Chike Ohanwe      Adan isä: Taneli Mäkelä
Hanna: Meri Nenonen     Marja-Leena: Satu Silvo

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Ihanaa, vihdoinkin aikaa blogata! Kiireitä ei ole kyllä ollut, paitsi tärkeä koe, mutta sekin on nyt ohi :) Ja toivottavasti meni hyvin. Nyt vain on odottamassa yhdestä elokuvasta ja kolmesta kirjasta postaukset, täytyy yrittää tehdä niitä vähitellen. Ensiksi noin viikko sitten luettu:

Kiinnostuksen herätti: Emma, Ellenin suosittelema, rakkaustarina

Kirja: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirjailija: Jane Austen

Julkaisuvuosi: 2013

Suomentaja: Sirkka-Liisa Norko-Turja

Alkuperäisteos: Pride and Prejudice (1813)

328 sivua

WSOY

 

Elizabeth Bennet on toiseksi vanhin Longbournin sisarparvessa (Jane, Lizzy, Mary, Kitty ja Lydia), jonka äidin suurimpana huolena on, miten saada kaikki tyttäret hyviin naimisiin. Vanhimman tyttären Janen aviomies on jo melko varmaa, vastikään naapuriin muuttanut mies, mutta muiden tyttärien kannalta mikään ei ole selkeää.

 

Elizabeth tapaa sisarensa rakastetun kautta herra Darcyn, joka vaikuttaa hänen mielestään ylpeältä ja jäykältä. Sitä hän ei kuitenkaan tiedä, että herra Darcy rakastuu häneen melkein ensi silmäyksellä ja toivoo saavansa vastarakkautta. Voiko Lizzykin rakastua noin epämiellyttävään mieheen?

 

Ylpeys ja ennakkoluulo. Hauskat henkilöhahmot (mm. vastakohdat herra ja rouva Bennet), hilpeät lausahdukset ("Kunnioitan suuresti hermojasi. Nehän ovat vanhoja tuttujani. Olen kuullut sinun vetoavan niihin ainakin kahdenkymmenen viime vuoden ajan.")sekä tietenkin itse tarina. On kiinnostavaa lukea Darcyn rakkauden kehittymisestä ja siitä vaiheesta, kun Elizabeth ei vielä pidä hänestä :D Ehkä paras kohta oli kosinta. Lempihenkilöni olivatkin juuri "jäykkä" Darcy, suorasanainen Lizzy, pisteliäs herra Bennet sekä muut Bennetin sisaret, varsinkin Jane, jonka rakkaustarina oli romaanissa sijalla nro 2.

 

Oli kirjassa myös vähän tylsempiäkin puolia, kuten juonen eteneminen. Välillä tapahtumat seurasivat toisiaan hyvin nopeasti, välillä hyvin verkkaisesti. Ei minua kuitenkaan hirveästi kyllästyttänyt. Vaikea sanoa, pidänkö enemmän Emmasta vai tästä... Ehkä hiukan enemmän tästä :) Haluaisin nyt nähdä elokuvankin, sen jossa näyttelee Keira Knightley. Sekä tv-sarjankin.

 

Välillä lukiessani mietin, mitä Jane Austen itse ajatteli kirjastaan. Naureskeliko hän itsekseen kirjoittaessaan henkilöitä ja vuoropuheluita? Miksi hän ylipäätänsä kirjoitti juuri tuollaiset kirjat? Oliko hän ylpeä niistä? Tunsiko hän olevansa aikaansa edellä? On harmillista, ettei hänestä ole niin paljoa tietoa kuin nykyajan kirjailijoista, mutta tietyllä tavalla se on myös salaperäistä.

 

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan: Klassinen rakkausromaani (otaksuisin?)

Tiivistys mielentilasta

Puheensorinaa, väittelyä,

Kaukaisen sotapelin räjähtelyä.

Tiivistyvää tunnelmaa,

Paljon, paljon ajateltavaa.

Sänky, pehmeä turvapaikka,

Viimeistään aamulla hylätään, vaikka

Kaiken haluaisin unohtaa

Ilman kyyneleitä jatkaa.

Helmikuu -15

Helmikuussa luin yllättävän paljon kirjoja, jos vertaa tammikuuhun. :) Se johtuu varsinkin lukumaratonista. Luin siis 5 kirjaa:

1. Käthe Recheis: Lena - Unser Dorf und der Krieg (312s)
2. Terhi Rannela: Läpi yön (284s)
3. Silvia Rannamaa: Kadrin päiväkirja (199s)
4. Enid Blyton: Viisikko karkuteillä (160s)
5. Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (199s)

Sivuja tuli vähän yli tuhat, en jaksa laskea tarkemmin. Mikään niistä ei ollut huono vaan kaikki olivat jollain tavalla hyviä. Paras oli ehkä kuitenkin Lena, sodan aika ja tunnelma veivät voiton. Viisikkoon oli kiva palata vuosien jälkeen ja Terhi Rannelaa jatkaa. Kadrin päiväkirja oli myöskin mukava, postaus kirjasta tulee jossain vaiheessa, tai sitten ei.

Näin helmikuussa joitakin elokuvia, kuten The Sound of Musicin pitkästä aikaa (hyräilen edelleen sen lauluja!). Eilen katsoin Magic in the Moonlightin uudelleen, joka edelleen oli hyvä, pienistä outouksistaan huolimatta. Lisäksi katsoin kipeänä ollessani Regina Linnanheimon ensimmäisen pääosaroolielokuvan Kun isä tahtoo (1935). Vanha elokuva, silti yllättävän hauska :D

Muuten helmikuussani oli vaihtelevia tunnelmia, hiukan epätoivoa ja pelkoa, kuten eilinen postaus voi kertoa. Hiihtoloma rentoutti hetken ajan ja oli odotettu. Viime keskiviikko oli ihana, näin kaksi hyvää kaveriani pitkästä aikaa! Kiitos teille elokuvasta, jos luette tämän! :) (Ette taida lukea, en ole maininnut blogistani :/ )

Ajattelin maaliskuussa ainakin lukea keskeneräiset kirjat loppuun, Olympoksen sankareiden viimeisen osan, jos ikinä onnistun saamaan sen varauslistalta. Taistelu vapaa-ajasta pahenee varmaan koulun ja harrastusten kanssa, pidän pintani! Pitäkää tekin!

Pölinän jälkeen: Hyvää maaliskuuta! Mitäs kirjoja ajattelitte lukea? :)