lauantai 30. toukokuuta 2015

And the bright days are here...

Jee! Koulu on nyt viikoiksi ohi! Ajattelin tehdä nyt tällaisen katsauksen tähän kouluvuoteen, sekä laajana edessä siintävään kesälomaan.

Yläasteella ollessa on jo paljon koulujuttuja, ja kiire näkyi. Välillä sitä vapaa-aikaa saisi olla enemmän... Vaikka kyllä sitä olikin. Lukukauden lopussa ei vain aina tunnu siltä... Numeroni pysyivät lähes tulkoon samoina, jotkut tippuivat vähän. Yritän totutella siihenkin :)

Historian vihon onnistunut kansikuva!
Mutta vapaa-aikaakin oli, sen voi huomata vaikka luettavien kirjojen määrässä, joita kouluvuodelle kertyi 40. Aloitin niin Jane Austenin, Septimus Heap - kuin Rakkaus ei katso aikaa -sarjojen lukemisen ja melkein ennätin lopettaa Olympoksen sankarit (viimeinen kirja on kesken!). Lukuvuoden parhaimmat kirjat ovat ehkä Merirosvoja!, uudelleenluettu Sininen linna sekä Rakkaus ei katso aikaa.

Elokuvia ehdin katsella varmaan saman verran - ja yllättävän paljon musikaaleja - , ja niistä parhaimmat olivat Laulavat sadepisarat, Titanic, Jos rakastat, My Fair Lady sekä The Sound of Music! Noistakin neljä on musikaaleja... :)

Lisäksi vuotta hetkautti suuri muutos, josta kerroin jo helmikuussa, tieto muutosta toiseen maahan. Se vei paljon ajatuksia, tunteita ja pienempiä muutoksia. En ole vieläkään tottunut ajatukseen, vaikka ihan kesäloman alussa muutetaankin. En haluaisi kertoa mikä maa on kyseessä, ja toivoisin, etteivät sen tietävät mainitsisi täällä blogissani, vaikka siitä joskus saatan puhua tai laittaa kuvia. :)

Muita kouluvuoden tärkeitä kohtia ovat esitykset, konsertit ja näytelmät niin koulussa, teatterikerhossa kuin kotipihallakin. Kaverit, metsät, hyvänolon tunne. Kirjoituskilpailun voitto nostatti hetkeksi aikaa pilviin: Olen kirjailija! Käytin muuten tänään osan palkintorahoista ostamalla kirjan Matkaopas keskiajan Suomeen :) Lisäksi kehityin ainakin omasta mielestäni henkisesti ja huomasin uusia puolia ja ajatuksia mielessäni.



Tänä vuonna ostetut/saadut kirjat

Mutta niin, nyt on kuitenkin alkanut kaivattu kesäloma, ja mikäs parempi ajankohta kuin nyt kirjoittaa bucket list, eräänlainen to do-lista kesäksi!

Kesällä 2015 aion:
-maistaa jotain uutta ruokaa
-viettää netittömän ja karkittoman päivän (samana päivänä tai eri)
-oppia jotain uutta
-kerätä kukkia
-tehdä kasvikansion/vihon
-rustailla runoja ja tarinoita
-kirjoittaa kirjeen muutaman vuoden päähän
-kokea seikkailun
-ihailla jotakuta
-kehittää itseäni
-valokuvata
-olla ulkona sateessa
-nähdä auringonnousun ja/tai -laskun

Saatan lisäillä asioita pitkin kesää! :D






          Hyvää kesää kaikille!

torstai 28. toukokuuta 2015

Paukkurauta-Kati (1965) sekä Vadelmavenepakolainen (2014)

Olen nyt lähipäivinä (parin viikon aikana) katsonut kaksi aika erilaista elokuvaa. Toisessa pääasiana oli hauskuus, ensimmäisessä enemmänkin historiallisuus.

        Paukkurauta-Kati (1965)
Nuori opettajatar Catherine Ballou palaa isänsä luo, ja onnistuu junamatkalla auttamaan kaksi lainsuojatonta, Jed ja Clay Boonin, pakoon. Isänsä farmilla hän huomaa tätä uhkaavan salamurhaajan, koska isä ei suostu luovuttamaan tilaansa kaupungille. Cat hankkii isälle suojelijan, entisen mestariampuja Kid Shelleenin... Pahin ehtii kuitenkin jo tapahtua: isä ammutaan ja Cat lyöttäytyy lainsuojattomien ja Kidin seuraan hautoakseen kostoa kaupungille.

Tämä elokuva oli toista melkein 50 vuotta vanhempi, mutta varmaan yhtä hyvä ja hauska. Ensinnäkin henkilöt olivat hyvin mielenkiintoisia: Cat niin naisellinen kuin poikamainen sankaritar, johon toinen lainsuojattomista rakastuu; Kid jonka toilailujen kohdalla saa nauraa. Kidin näyttelijä esittää elokuvassa myös pahistakin, mitä en todellakaan huomannut :O Pidin myös Jacksonista, intiaanista joka toimi Catin isän jonkinlaisena apulaisena.

Villi länsi ja lainsuojattomat liittyivät elokuvaan paljon, mutta se ei tehnyt siitä liian pelottavaa. Ylinnä oli seikkailu, romantiikka ja huumori.

Intiaaniuskomus: "Jumala pani ihmisen rakastumaan toiseen ihmiseen, jotta hän tulisi hulluksi." Totta vai ei?

Ohjaaja: Elliot Silverstein     Alkuperäisnimi: Cat Ballou
Käsikirjoittajat: Walter Newman, Frank Pierson
Perustuu: Roy Chanslorin romaaniin "The Ballad of Cat Ballou" 
Cat Ballou: Jane Fonda     Clay Boon: Michael Callan
Jed: Dwayne Hickman        Jackson: Tom Nardini
Kid Shelleen/Tim Strawn: Lee Marvin





      Vadelmavenepakolainen (2014)
Mikko Virtanen tuntee itsensä kansallistransvestiitiksi: ruotsalaiseksi suomalaisen ruumiissa. Koko ikänsä hän on halunnut kuulua Länsinaapurin kansaan. Eräänä iltana hän on kyllästynyt elämään ja yrittää hypätä Ruotsinlaivalta mereen, mutta tapaakin Mikael Anderssonin. Tämä on kyllästynyt elämäänsä ja lahjoittaa ilomielin identiteettinsä Mikolle, joten Mikko (ei vaan Mikael) muuttaa Ruotsiin. Hänen täytyy vain sopeutua Mikaelin perheeseen ja varoa paljastumasta suomalaisuudestaan...

Vadelmavenepakolainenkin oli minusta hulvattoman hauska tarina! Ensinnäkin juuri tämä Mikon/Mikaelin ongelma, ja kuinka hän yritti selvittää tätä, sekä kaikki henkilöiden hauskat kommentit. Henkilöistä puheen ollen, pidin eniten Mariasta eli Mikaelin siskosta. Hän oli sympaattinen ja itsenäinen.

Aihe oli mielenkiintoinen, en ole kuullut samanlaisesta aiemmin, joten ei ihme, että kirja ja elokuva on suosittuja. Elokuvassa puhuttiin pääosin ruotsia, mutta esimerkiksi Mikon näyttelijä puhui joskus itsekseen suomea. Kuulimme myöhemmin näyttelijän olevan ruotsalainen, aika hyvin! En kuitenkaan tiedä, haluanko lukea kirjaa, koska se kuuluu olevan vähän hurjempi kuin elokuva, mutta katsotaan nyt. Filmin tahdon tosiaankin nähdä uudelleen :)

Ohjaaja: Leif Lindblom
Käsikirjoittajat: Erik Ahrnbom, Daniel Karsson,
Perustuu: Miika Nousiaisen romaaniin "Vadelmavenepakolainen" (2007)
Mikko: Jonas Karlsson     Mikael: Erik Johansson
Maria: Josephine Bornebusch     Lotta: Frida Hallgren   

tiistai 26. toukokuuta 2015

Ihastukseni siellä jossain Tarinoiden maailmassa

Sain tämän idean Lizaahilta, ja päätin lainata, koska olen omistanut fiktiivisiä ihastuksia paljon enemmän kuin oikeita.

                       ***
Ensimmäinen suuri ihastukseni oli varmaan yhdestä lempikirjasarjastani, Percy Jacksonista. Aloitin lukemaan niitä ehkä neljännellä luokalla, ja silloin tämä henkilö pisti silmään. Tämä on hyvin erilainen kuin muut, jumalvanhempansa tapaan syrjäänvetäytyvä ja katkera. Tummahiuksinen ja -silmäinen, viihtyy aaveiden kanssa...

Sarjaa lukeneet arvaavat toivottavasti, kenestä on kyse: Nico di Angelosta, Haadeksen pojasta. Varmaan juuri tuo erilaisuus ja eristyneisyys ihastutti häneen niin, että aloin kirjoittamaan omaa tarinaani Haadeksen tyttärestä, johon suunnittelin Nicoa myös sivuhenkilöksi. Nykyäänkin on Nico yksi lempihahmoistani, mutta silloin vain odotin kohtia, joissa hän esiintyi. Kaverini, joka myös rakastaa PJ:tä, tuli varmaan hulluksi kimeästä kiljunnastani: "Niiicooooo!"

Seuraavaksi ihastuin Putous-tv-sarjan hahmoihin. Kaksi vuotta sitten vuorossa oli Sanna-Raipe Helminen, jota esitti Armi Toivanen. Ne jotka eivät tiedä/muista, Sanna-Raipe oli tamperelainen opiskelija, joka puhui hyvin nopeaa murretta tuuhean otsatukkansa takaa. Sanna-Raipe ei voittanut sketsihahmokilpailua, mitä itkin katkerasti hänen pudottuaan.  

Viime vuonna vuorossa oli Jussi Vatasen esittämä Antsku, joka puolestaan voitti ohjelman! Antsku puhui Imatran murretta (jota opettelin sitten itsekin), oli rauhallinen kotirouva joka puheli kokoajan Ukostaan. Antsku pisti minut puhumaan kaverini ja perheeni puolikuoliaiksi, kadehtimaan imatralaisia jotka pääsivät näkemään hänet livenä, sekä haaveilemaan Antsku-postikorteista ja hahmon piipahtamisesta laskiaisjuhlissa! Vielä nykyäänkin taputan samalla tavalla kuin hän.

Vuosi sitten näin Helsingin kaupunginteatterilla näytelmän "Tohtori Zivago", joka perustuu Boris Pasternakin samannimiseen romaaniin Venäjän vallankumouksen ajoilta. Ensin minun oli vaikea sanoa, pidinkö musikaalista vai en, koska sodan ja ampumiskohtauksien vuoksi se oli aika hurja. Mutta päähenkilöiden, tohtori Juri Zivagon ja Lara Antipovan (Eeppisen? Kyllä!) rakkaustarinan vuoksi olisin halunnut nähdä uudelleen. So I fell in love with Lara. Häntä oli kohdeltu kaltoin nuorena, mutta hän oli vahva, ystävällinen ja rakastava. Laraa ja Juria esittivät Annamaija Tuokko ja Tuukka Leppänen, jotka voisin sijoittaa lempinäyttelijöideni joukkoon.
    
Harmittelin, etten ehtinyt nähdä näytelmää uudelleen, mutta onneksi on YouTube, josta olen kuunnellut monta musikaalin lauluista niin suomeksi kuin englanniksikin, kuten tämän. Ne ovat vain niin ihania  ja olen herännyt kuuntelemaan niitä uudestaan <3 Onneksi on myös legendaarinen Tohtori Zivago -elokuva (1965) sekä alkuperäinen kirja, jotka molemmat aion nähdä/lukea lomalla! 

Vuosi sitten aloitin myös katsomaan rikossarjoja iltaisin äidin kanssa, joka on katsellut niitä jo vuosikymmeniä. Kun näin vilauksen ensimmäisestä jaksosta "Murdochin murhamysteereistä" en edes halunnut katsoa sitä (vaikka se kertoi 1800-luvusta!). Nyt vain toivoisin saavani nähdä sen, sekä kaikki muutkin tämän rikossarjan jaksot, joita en ole nähnyt tai sitten olen noin sata kertaa.

Ensimmäisenä en ihastunut siinä kehenkään. Sitten huomioni kiinnittyi päähenkilön, älykkään ylikonstaapeli Murdochin pehmeisiin silmiin... Kuitenkin aloin ihailla heti sen jälkeen tämän rakastettua tohtori Julia Ogdenia. Heitä näyttelevät Yannick Bisson ja Helene Joy. Julia avustaa ylikonstaapelia monissa rikoksissa ja samalla parin tunteet alkavat syventyä. Julia on päässyt pitkälle aikana, jolloin naiset harvoin pääsivät uralle: hän on opiskellut lääketiedettä ja toimii nyt kuolemansyytutkijana, myöhemmin psykologinakin. Samalla hän on vahva ja ystävällinen (niin kuin Lara), päättäväinen ja puolustaa naisten oikeuksia. Vaikka Murdochin murhamysteerit ovat olleet tauolla jo monta kuukautta, ihailuni Juliaa ja muita sarjan henkilöitä kohtaan ei lopu, ja odotan malttamattomana syksyä, jolloin sen pitäisi jatkua.

Keväällä Murdochin tilalle tuli hetkeksi rikossarjasta "George Gentlyn tutkimukset" ylikonstaapeli John Bacchus (John on se vasemmanpuoleinen kuvassa, näyttelijänään Lee Ingleby). Tämän kanssa menin jopa leikisti naimisiin! (Vähänkö olin ylpeä :)) John asuu 1960-luvun Pohjois-Englannissa, on mielestäni komea ja laukoo hauskoja kommentteja silloin tällöin, mutta oikeastaan hän on välillä myös aika typerä. Vielä pari kuukautta sitten pidin hänestä kuitenkin aivan valtavasti: juttelin Hänen kanssaan englantia itsekseni ja hypin onnesta kun sain äänitettyä alkukausien tunnusmusiikin!

                                                              ***
Ihastukseni (joita löytyisi vielä enemmänkin) ovat tuottaneet minulle lukemattomia ihania hetkiä, mutta myös surua ihailun laimenemisesta. Ne ovat opettaneet hirveästi englantia, varsinkin rikossanastoa (kuten Murdochin murhamysteerien jaksot, joiden dialogeja kirjoittelin jossain vaiheessa ylös englanniksi) sekä tuoneet samaistumisen kohteita ja uusia ajatusmaailmoja. Ne samalla heijastavat myös varmasti omia ajatuksiani ja arvomaailmaani. Joka tapauksessa haluan ihastua vielä lukemattomia kertoja fiktiivisiin hahmoihin!

tiistai 19. toukokuuta 2015

Jerry Spinelli: Tähtityttö (+synttärijuhlista)

Ensin pitää tietenkin selittää synttärijuhlista ja lahjoista, jotka sain toissapäivänä :) Oikeat synttärini ovat siis vasta aikojen päästä, mutta koska viime vuonna kaverisynttärit jäivät pitämättä ja seuraavia ei ehdi pitää myöhemminkään muuton vuoksi, niin päätettiin pitää ne nyt aika ex tempore. 

Sain aika monta lahjaa, joista mainittakoon kirjat (Tähtiin kirjoitettu virhe sekä Lapinkuninkaan tytär), Audrey-kantinen vihko, hieno piirros Lizaahilta sekä uusi lahjakortti kirjakauppaan. Kiitos kaikille lahjoista ja paikalletulosta!

Ei, oikea nimeni ei ole Valancy :)
Mutta niin, nyt siis itse kirjaan (tajusin muuten että tämä on ensimmäinen toukokuussa bloggaamani kirja, vaikka olen lukenut jo viisi loppuun):                                                              
                                                                          ***

Kiinnostus heräsi: vanhan äikänkirjan teksti



Kirja: Tähtityttö
Kirjailija: Jerry Spinelli
Julkaisuvuosi: 2003
Suomentaja: Kaijamari Sivill
Alkuperäisteos: Stargirl (2000)
209 sivua
WSOY

Pikkukaupungin yläasteella ei kukaan oppilas selkeästi erotu joukosta. On suositut ja ne vähemmän suositut, joita ei huomata. Tämä kuitenkin muuttuu, kun kouluun saapuu Tähtityttö Caraway. Tähtityttö pukeutuu outoihin vaatteisiin, koristaa pulpettinsa pöytäliinalla ja laulaa ruokalassa synttärisankareille onnittelulaulun. Ensiksi koko koulu lähtee mukaan juttuun, mutta uutuuden viehätys ei kestä kauan. Jopa Leo, Tähtitytön poikaystävä, ei kestä enää erilaisuutta ja yrittää tehdä Tähtitytöstä normaalin.

Äikänkirjan lukupätkässä kirjassa vetosivat juuri Tähtitytön vanhanaikaiset vaatteet, mutta lukiessa pidin eniten tytön erilaisesta maailmankatsomuksesta ja tavoista. Onko kukaan koskaan kierrellyt ruokalassa laulamassa muille Paljon onnea vaan? Tai lähetellyt pieniä lahjoja tuntemattomille tai hurrannut vastustajajoukkueen maaleille? Tähtityttö ei tehnyt sitä hakeakseen huomiota, hän halusi vilpittömästi auttaa ja kannustaa kaikkia, eikä ymmärtänyt muiden kiusaantuneisuutta.

Erilailla kuin Tähtityttö, itse haluan yleensä olla erilainen kuin muut. Minusta tuntuu välillä jotenkin hassulta, että ihmiset ylipäätään menevät vaikka muodin mukana. Sattuvatko he oikeasti tykkäämään samanlaisista vaatteista vai menisikö heille kaikki, mikä on muotia? Tosin nykyään muoti on hyvin vaihteleva, onko sellaista edes muiden kuin teinien osalta niinkään?

Nyt tuli puhuttua aika paljon muusta kuin kirjasta, vaikka teemaanhan tuokin vahvasti liittyy. En oikeastaan keksi mitään häiritsevää puolta siinä, teema on minusta tärkeä ja tapahtumat mielenkiintoisia. Romaanin taisin lukeakin aika nopeasti. Loppua en kyllä ihan ymmärtänyt.

Tapahtumapaikka oli pikkukaupunki Arizonassa, ja autiomaa kaktuksineen ja vuorineen toi kivan lisäyksen tarinaan. Samalla opin myös lisää amerikkalaisesta koulusta. Leon ja Tähtitytön koulussa oli kouluruokailu eikä koulupukua, mutta myös erilaisia aktiviteetteja, oma tv-ohjelma, sekä joka-aamuinen lippuvala, jonka sanat Tähtityttö armottomasti muutteli mieleisikseen.

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Syntymävuonnasi julkaistu kirja" sekä Amerikkaa tutkimassa Arizonan osavaltioon. 

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Into the Woods (2014)

Punahilkka toivoo pääsevänsä isoäitinsä luo ja takaisin ennen pimeän tuloa. Jaakko toivoo, ettei hänen rakasta lehmäänsä  Maidonvalkoista tarvitsisi myydä ja Tuhkimo, että pääsisi linnan tanssiaisiin. Leipuri ja hänen vaimonsa toivovat lasta, ja yllättäen heille tarjoutuu siihen tilaisuus. Naapurin noita lupaa antaa heille lapsen, jos pariskunta tuo hänelle tarvittavat ainekset menetettyyn kauneuteen, nimittäin lehmän maidonvalkoisen, viitan verenpunaisen, tukan maissinkeltaisen, kengän puhtaankultaisen. Ja aikaa on vain kolme yötä siniseen kuuhun, jolloin taika täytyy suorittaa...

Into the Woodsissa sadut lomittuivat jännästi yhteen. Niin kuin ehkä jo aineksista huomaa, leipuripariskunta tarvitsi niin Punahilkan viittaa, Tuhkimon kenkää kuin Jaakon (siis siitä pavunvarsisadusta) lehmää. Myös Tähkäpää ja hänen hiuksensa liittyivät tarinaan, tosin pienemmässä roolissa, sama noita oli näet varastanut hänet lapsena torniin.

Henkilöt olivat moniulotteisempia kuin saduissa. Heistä paljastui paljon uusia puolia, kuten Tuhkimosta, joka pohti haluaako hän kuitenkaan palatsielämää. He olivat siis paljon realistisempia kuin satujen mustavalkoiset henkilöt. Jotkut heistä tekivät vääriäkin valintoja, mutta olivat kuitenkin "hyviksiä". Noidasta (eli Meryl Streepistä <3) oli lopulta vähän vaikea sanoa, kumpaan hän kuului, mutta ainakaan hän ei olisi halunnut olla noita, "johon kukaan ei kuitenkaan usko".

Laulut olivat musikaalin parhaimpia kohtia. Koko leffateatterisali raikui naurusta prinssien yhteisessä duetossa Tuskaa, se ja koko elokuva oli niin hauska! Parhaiten kuitenkin mieleen jäi säe
Don't you know what's out there in the woods? jota hyräilin sitten monta päivää jälkeen.

Niin, metsä, jossa pääosa tapahtumista tapahtui. Itseäni metsä rauhoittaa ja saa näkemään hienoja luonnonpaikkoja joka puolella. Elokuvassa metsä kuitenkin muutti ihmisiä, ja heidän päätöksiään, ja tuntui hyvin taianomaiselta paikalta (ja sehän onkin). Juuri tuo yläpuolelle kirjoittamani säe kuvastaa tätä varsin hyvin.

Into the Woods oli siis vaikuttava ja ihana elokuva, jonka tosiaan aion katsoa uudelleen!

Ohjaaja: Bob Marshall
Käsikirjoittaja: James Lapine, Stephen Sondheim
Noita: Meryl Streep           Leipuri: James Corden      
Leipurin vaimo: Emily Blunt   Tuhkimo: Anna Kendrick
Jaakko: Daniel Huttlestone    Punahilkka: Lilla Crawford

tiistai 12. toukokuuta 2015

Vapun aaton elokuvat

Minulla oli vapun aattona oikea elokuvamaraton. Katsoin neljä elokuvaa, joista kaksi kokonaan ja kaksi vain loppuun! Näistä tulee nyt vähän lyhyemmät kuin tavallisesti. (Ja juu, tiedetään, että vähän myöhässä ollaan...)

            Kopps (2003)
Kiinnostus heräsi: ruotsintunnilla katsottu

Ruotsalaisessa elokuvassa on pikkukaupunki, jonka poliisiasema aiotaan lakkauttaa, koska siellä on liian vähän rikollisuutta. Poliisit lähtevät tekemään itse sabotaasia ja pientä rikollisuutta, jotta asema säilyisi. Yllättäen homma karkaa vähän käsistä.

Äänestin tätä elokuvaa katsottavaksi (tai muistaakseni äänestin), koska siitä tuli mieleen kaikki katsomani rikossarjat, ja koska se oli hauska. Rikossarjoihin sitä on vähän vaikea verrata, mutta hauska se oli! Nauroimme monta kertaa yrityksille, joita poliisit yrittivät tehdä pelastaakseen asemansa, aina roskiksen kaatamisesta "kidnappaukseen".

Ohjaaja: Josef Fares
Käsikirjoittaja: Josef Fares, Mikael Håfström, Vasa
Jacob: Fares Fares
Benny: Torkel Petersson
Lasse: Göran Ragnerstam
Agneta: Sissela Kyle
Jessica: Eva Röse


           Forrest Gump (1994)

Kiinnostus heräsi: koulussa katsottu

Bussia odotteleva mies, Forrest Gump, alkaa kertoa kuuntelijoille elämäntarinaansa. Hän syntyi poikana, jonka jalat eivät liikkuneet kunnolla ja joka ei ollut kaikkein fiksuimmasta päästä. Hän sai mitalin Vietnamin sodassa pelastettuaan ryhmänsä sotilaita - juoksemalla. Hän pelasi pingpongia kansainvälisesti, juoksi Amerikan mantereen monesti, koska hänestä tuntui siltä - ja osti ravustuslaivan. Kaiken aikaa hänellä on kuitenkin mielessään lapsuudenystävä ja rakastettu Jenny, jonka vuoksi hän asioita tekee.

Tämäkin elokuva oli hauska, Forrestin vuoksi, joka vaikutti suuriin asioihin sitä itse ymmärtämättä. Se oli kuitenkin myös surullinen, lähinnä Jennyn takia. Tämä oli kokenut lapsuudessaan kovia, ja oli siksi epävarma Forrestin suhteen, joten heilui vähän kaikkien miesten kanssa. Myös Forrestin päällikkö sodassa, luutnantti Dan, oli ymmärrettävä hahmo: hän kadehti ensin Forrestia sankariudesta, ja toivoi olevansa kuollut, jotta hänetkin muistettaisiin. Kaiken kaikkian elokuva oli upea ja vaikuttava.

Ohjaaja: Robert Zemeckis
Käsikirjoittaja: Eric Roth
Forrest: Tom Hanks
Jenny: Robin Wright Penn
Luutnantti Dan: Gary Sinise

  
    Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2014)

Kiinnostus heräsi: mielenkiintoinen juoni, muut perheestä halusivat katsoa

Risto ja Nelli viettävät juuri ihanaa kesälomaa, kun Risto saa huonoja uutisia. Rauha-täti ja Elvi ovat hankkimassa hänelle isäehdokasta, jotta hänellä olisi edes joku miesesikuva. Risto ei halua sellaista vaan karkottaa Nellin avulla ehdokkaat tiehensä. Toisaalla taas naapuri Lennart Lindberg on ihastunut Rauhaan ja yrittää naamioitua päästäkseen isähahmoksi.

Kolmas hauska elokuva, yhtä hauska kuin Kopps. Varsinkin Lennartin "isäehdokkaille" (jotka paisuivat ainakin kolmeen, jolloin hän joutui vaihtamaan persoonaansa koko ajan) naurattivat aivan hillittömästi. Myös sympatiani olivat Lennartin puolella, ja hämmästelin Rauhan typeryyttä olla tajuamatta tämän sopivuutta. Lennart oli fiksu keksiessään naamioitumisen, tosin teki homman vähän liian vaikeaksi kolmella persoonalla. Mutta hän olikin rakastunut Rauhaan <3
 
Yksi juttu häiritsi: nimitys isähahmo!

Ohjaaja: Timo Koivusalo
Käsikirjoittajat: Sinikka & Tiina Nopola, Timo Koivusalo
Risto: Samuel Shipway
Nelli: Sanni Paatso
Rauha-täti: Minttu Mustakallio
Lennart: Vesa Vierikko
Elvi-täti: Riitta Havukainen


  Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953)

Kiinnostus heräsi: Minnesota-esitelmäni (Jane Russell kotoisin sieltä)

Kahdella naisella, Loreleilla ja Dorothylla, on sama tavoite: saada mies. Lorelei vain tahtoo rikkaan, Dorothy rakkaan. Loreleilla on jo varakas kihlattu, mutta miten käykään laivamatkalla Pariisiin (jossa heitä niin ihaillaan kuin vakoillaankin)?

En nyt oikein osaa juonesta enempää kertoa, ja ei ehkä tarvitsekaan. Elokuva oli aika hauska, ei minusta mitenkään erikoinen. Laulut olivat kivoja, kuten tunnettu Diamonds are a Girl's Best Friend. Elokuvan nimi jäi kuitenkin minulle vähän epäselväksi. Lorelei oli ahne ja aika ärsyttävä keimailija. Dorothy oli minusta kivempi, koska hän oli järkevä(mpi) ja heitteli hauskoja kommentteja asioista.

Alkuperänimi: Gentlemen Prefer Blondes
Ohjaaja: Howard Hanks
Käsikirjoittaja: Charles Lederer
Dorothy: Jane Russell
Lorelei: Marilyn Monroe

torstai 7. toukokuuta 2015

Luontokuvia ja vähän asiaakin

Enää pari koulutyötä, yksi koe ja viikko, ja jo helpottaa :)
Nettikin on ollut katki, ja olisin muuten penkonut aikaa bloggaamiseen jo aiemmin. On niin monta asiaa, ja liian vähän aikaa!

Päätin nyt muuttaa blogin "kuvauksen" (katso Tietoja minusta sivussa) vapaa-aikablogiksi, koska mielestäni se sopii paremmin. Bloggaanhan niin elokuvista, kirjoista, ajatuksista (niistä ehkä entistä enemmän?) ja muusta sellaisesta. Mutta siis en aio tosiaankaan lopettaa kirjoista bloggaamista! Joten tämä tulee yhä olemana kirjablogikin. Olen myös miettinyt, jos laittaisin jonkun tarinan, sitten kun saan sellaisen kirjoitettua... Eli älkää valvoko sen vuoksi.

Olin ystäväni Lizaahin kanssa pari viikkoa sitten ulkona, ja otettiin hienoja kuvia luonnosta ja taivaasta! (Tiedän, nämä ovat vähän myöhässä, mutta kuvien tietokoneelle lataamisenkin kanssa oli ongelmia.)

Posliinihyasintti

Sinivuokko





Viikko sitten oli ihanan sumuista illalla. Rakastan sumua! Se on jotenkin niin mystistä. Välillä tuntuu, että kaikki inhoavat sadetta, mutta minusta sekin on niin mukavaa! (Korjatkaa yleistykseni, jos olen väärässä, mutta sellaisen mielikuvan olen saanut.) Saatan jäädä tuijottamaan kaatosadetta tai haluta nukahtaa pisaroiden ripotellessa kattoon. Mutta kyllä aurinkoinenkin sää on ihanaa ja saa kesäiselle tuulelle.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Huhtikuu -15

Huhtikuussa luin neljä kirjaa loppuun:

1. Tuula Kallioniemi: Lanka palaa (141 s)
2. Angie Sage: Peili (Septimus Heap #3)(364 s)
3. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L. M. Montgomery: Volume 1  (424 s)
4. Veronica Roth: Outolintu (Outolintu #1) (363 s)

Eli 1292 sivua, mutta koska aloitin Montgomeryn päiväkirjan jo aikoja sitten, määrä olisi vähemmän. Ei voi mitään :P

Lanka palaa oli mukava nuorista kertova kirja, mutta siinä juotiin paljon alkoholia, mikä välillä häiritsi.
    Peili oli kiinnostava ja tykkäsin paljon hahmoista, paitsi että he olivat välillä aika outoja.
     Maud Montgomeryn päiväkirja kertoi hänen nuoruusvuosistaan. Tämä kirja ei oikeastaan ollut se englanninkielinen, jonka lupasin lukea huhtikuussa, mutta luinpahan sentään jotain. :)
     Outolintu oli välillä tosi hurja, mutta samalla todella hieno ja koukuttava tarina!

Parasta noista on tosi vaikea sanoa, joten en sitten sano.
     Toukokuussa aion lukea kaksi "pakkokirjaa" sekä pari muutakin. Katsotaan montako ehdin. Tajusin muuten, että seuraavan koosteen teen kesälomalla! :O 

Huhtikuussa katsoin myös todella monta hyvää elokuvaa. Titanic oli vaikuttava, Laulavat sadepisarat hauska ja Gene Kelly ihana, Funny Facessa oli Audrey! The Sound of Music oli vain niin uupeeaa sekä Minun Afrikkani hieno tarina.
     Katsoimme myös koulussa kahta elokuvaa, ja onnistuimme lopettamaan molemmat eilen - samana päivänä kun katsoin kaksi elokuvaa kotonakin! Joten eilisestä tuli aikamoinen elokuvamaraton. Niistä lisää seuraavassa bloggauksessa.

Otin myös huhtikuussa jonkin verran kuvia luonnosta ja sain selville miltä näyttävät posliinihyasintti ja Idän sinililja. On niin kiva oppia lisää luonnosta! Koulussa oli myös aika kiireistä, mutta parin viikon päästä pitäisi helpottaa. :)

Hyvää vappua kaikille! Mitä kirjoja luitte huhtikuussa? Ja miten aiotte viettää vappua? Minä menen naapurien juhlaan.