Vuoden 2017 lukuhaasteita

Suketuksen vuosi sitten julkaisemaan Muuttoliikkeessä-haasteeseen onnistuin lukemaan kymmenen kirjaa neljään eri kategoriaan. Tavoitteena oli lukea yhteensä kolme kirjaa. Monet näistä kirjoista valitsin sattumalta, mutta varsinkin ulkomailla asuessani luin vähän Kiinasta ja sinne tai sieltä pois muuttamisesta.

Suketuksen blogista

Kategoriat olivat seuraavat:

Valtaa käyttämässä

Suomalaisten siirtolaisuus

Maahanmuutto Suomeen

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Kriisin jaloista

Anne C. Voorhoeve: Liverpool Street

Que Du Luu: Im Jahr des Affen

Susanne Hornfeck: Torte mit Stäbchen (linkki vanhaan postaukseen)

Kohti parempaa

Robert Cormier: After the First Death

Lensey Namioka: Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt

Annemarie Selinko: Désirée

T.C.Boyle: The Tortilla Curtain

Toisessa polvessa

Eva Wong Ng: Chinatown Girl

Julie Lawson: A Ribbon of Shining Steel

Ainoana kirjana maahanmuuttoon Suomeen luin Juuli Niemen Et kävele yksin, joka olisi sopinut myös Toisessa polvessa -kohtaan, olihan Egzon syntynyt Suomessa. Kriisin jaloista -kohdan kaksi romaania liittyi juutalaispakolaisuuteen Saksasta 1930-luvulla. Torte mit Stäbchen -kirjan Inge pääsi turvaan Shanghaihin; Liverpool Streetin Ziskan perhe oli aikonut samaan paikkaan, mutta tyttö joutuikin yksin lapsikuljetuksessa Iso-Britanniaan. Kirja oli vaihtoehtoinen tarina saman kirjailijan toiselle romaanille, jossa perhe pääsee niinikään Shanghaihin. Shanghaihin ei tarvinnut viisumia noihin aikoihin, ja kaupunkiin pakeni arviolta 20 000 juutalaista. Im Jahr des Affen -kirjassa kantoninkiinalaisen päähenkilön perhe on puolestaan päätynyt venepakolaisena Vietnamista Saksaan ja pitää kiinalaista ravintolaa.

Kohti parempaa -kategoriassa minulla on hyvin erilaisia kirjoja. After the First Death -romaani on ehkä ainoita, joka näyttää maahanmuuton huonot puolet, onhan Miro tullut Amerikkaan terrorismin mukana. The Tortilla Curtain pohdiskelee myöskin laittoman maahanmuuton hyviä ja huonoja puolia sekä amerikkalaisten asenteita. Cándido ja América saapuvat Meksikosta USA:han työn ja vaurastumisen perässä, mutta se ei olekaan niin helposti toteutettavissa.

Désirée-romaaniin maahanmuutto liittyy sillä tavalla, että Désirée ja Jean-Baptiste Bernadotte pyydetään Ruotsiin kruununperijöiksi. Désirée itse ei viihdy Ruotsissa ensin ollenkaan, eikä tunne olevansa toivottu kuningasperheessä. Myöhemmin hän kuitenkin esimerkiksi opettelee pitämään puheen ruotsiksi. Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt kertoo nuoren kiinalaistytön muutosta USA:an 1920-luvulla opintojen perässä. Amerikkaan muuttaminen on hänelle helpotus, mutta myös siellä Yanyan joutuu kohtaamaan ennakkoluuloja kansallisuutensa ja sukupuolensa vuoksi.

Toisessa polvessa -kohdan A Ribbon of Shining Steel ei erityisesti kerro maahanmuutosta, mutta päähenkilön vanhemmat ovat saapuneet Iso-Britanniasta. Chinatown Girl esittelee puolestaan kiinalaistaustaisten arkea Uudessa-Seelannissa. Kuulemma kiinalaisia hyväksyttiin aiemmin Uuteen-Seelantiin vähemmän kuin muita maahanmuuttajia. Silvey ei ole koskaan käynyt Kiinassa, mutta hän puhuu kantoninkiinaa ja englantia, käy Chinese Schoolia normalin koulun ohella ja seurustelee etupäässä muiden kiinalaistaustaisten kanssa.

Muuttoliikkeessä-haaste oli minusta hyvin mielenkiintoinen, ja opin paljon eri maahanmuuttosyistä ja -kokemuksista. Kiitos Suketukselle tästä haasteesta!

***
Muita suuria haasteita minulla oli tänä vuonna jälleen HelMet-lukuhaaste, johon ennätin lukea 40/50 kirjaa. Pidin tästä haasteesta, ja ajattelin osallistua ensi vuonna uudestaankin. Lisäksi jatkoin omaa projektiani Amerikkaa tutkimassa, johon etsin kirjoja eri osavaltioihin ja Kanadan provinsseihin. Tänä vuonna en kuitenkaan nähtävästi ole lukenut niin paljon Amerikasta kertovaa kirjallisuutta, että olisin saanut montakaan uutta osavaltiota valloitettua.

Jos joku ihmettelee niin vanhoja ja uusia lukuhaasteitani voi käydä katsomassa tuolta Lukuhaasteita-palkista. Sillä hetkellä käynnissä olevat löytyvät sivun ylälaidasta, menneet puolestaan sen jälkeen järjestyksessä uusimmasta vanhimpaan.

Ensi vuoden haasteet ovat vielä vähän auki, mutta ilmoittauduin jo tammikuun Klassikkohaasteeseen. Minun pitäisi oikeastaan koulussa lukea pari klassikkoa, joten saatan hypätä ensimmäisen säännön yli ja lukea jonkun niistä haastetta varten.

Mihin haasteisiin te aiotte osallistua ensi vuonna vai luetteko mieluummin vapaammin?

Rosamond Lehmann: Tanssiinkutsu

Tämän romaanivanhuksen sain äitini ystävältä, joka muisti minun pitävän vanhoista kirjoista. Kiitos hänelle!

Tanssiinkutsu. Romaani
Rosamond Lehmann
1951
Margareta Jalas
Invitation to the Walz (1932)
273 sivua
Otava

Eletään 1920-luvun alkua Iso-Britannian maaseudulla. Varakkaan perheen nuorempi tytär Olivia Curtis odottaa innokkaasti ensimmäisiä tanssiaisiaan ja pohtii varovasti, muistaako lapsuudenihastus häntä enää. Hänen Kate-sisarellaan on hiukan samankaltaisia toiveita. Valitettavasti tytöt joutuvat turvautumaan yhteiseen kavaljeeriin, Reggieen, joka ei täysin vastaa heidän odotuksiaan. 

Juhlissa sisaret joutuvat eri teille. Kun Kate tapaa entisen ihastuksensa, kohtaa Olivia monia erilaisia ihmisiä ja alkaa miettiä elämäänsä ja maailmankatsomustaan tarkemmin.

Eniten tässä kirjassa sain irti ehkä tanssiais- ja ajankuvauksesta. Koko tämän kirjan idea perustuikin juuri tanssiaisiltaan ja sen tapahtumiin. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli tanssikortti, johon herrat varasivat neideiltä jonkin illan tansseista. Muutamia pukuja kuvailtiin, ja ihastuin niistä seuraavaan:

"Hänellä oli yllään erikoinen, hurmaava puku tumman kerman väristä pilkullista harsoa. Se ulottui nilkkoihin asti ja siinä oli korkea vyötärö, pienet puhvihihat, suunnattomat määrät röyhelörivejä hameessa ja vedenvihreä leveä silkkivyö, joka oli sidottu taakse lennokkaaksi solmukkeeksi. Se oli puku, jonka rinnalla toiset puvut olivat mauttomia, tavallisia ja laimeita. Marigoldilla oli vihreä lehtiseppele vaalealla, kiharalla tukallaan, ja hänen kasvojaan, tuota muutamien viivojen piirtämää luonnosta tehostivat tänä iltana keveästi hänen innostuksensa synnyttämät värit - rusoitus poskipäillä, syvempi sini silmissä ja laajentuneiden silmäterien mustuus." -s.142

Loin Marigoldin puvun muotikirjan avustuksella - olen siihen muuten tyytyväinen, mutta helmasta tuli aivan väärän värinen ja luonnoksenomainen.

Vaikka sota olikin juuri loppunut, ei Olivia hassua kyllä muista siitä paljonkaan. Se oli kuulemma jäänyt hänelle vain etäiseksi tapahtumaksi ja kaukaisten sukulaisten kuolemaksi. Tästä toisaalta huomaa, kuinka suojeltua Olivian elämä todellakin oli ollut.

Muita mielenkiintoisia asioita kirjassa olivat mainitut kirjat: "Brontët ja Dickens ovat mielikirjailijoitani, mutta pidän myös Thackereysta, varsinkin Vanity Fairista (Turhuuden markkinoista) - ja George Eliotista ja Jane Austenista", sekä Olivian havainnot ihmisistä. Kirjassa oli hyvin erilaisia henkilöitä, joihin kuului esimerkiksi railakasta, tyttöjen kadehtimaa elämää elävä serkku, yläluokkaa halveksuva runoilija ja Marigold, joka aiemmasta kauniista kuvauksesta huolimatta ei ollut kaikkein ajattelevin ja huomaavaisin ihminen. Olivia taisikin huomata, kuinka monivivahteisia ihmiset olivat ja kuinka osa heistä ei ollutkaan sellaisia kuin olisi olettanut.

Kirjoitustyyli oli myöskin hiukan unenomainen ja erikoinen. Kirjassa oli syvällistä pohdintaa, mutta se loppui hyvin äkisti, enkä oikein kunnolla päässyt sen teemaan sisälle. Ymmärsin kuitenkin, että Olivia kasvoi henkisesti tanssiaisten aikana ja oppi katsomaan ihmisiä eri tavalla. Hän sai myös uusia ajatuksia yläluokasta ja sen tavoista.

Koskettavin kohta:
"Kuljen parhaillaan peruuttamattomasti kohti hetkiä, jolloin rakkaat ihmiset kuolevat. -- Ei se tapahtuisi pitkään aikaan ja silloin Olivia jo olisi erilainen, sitkeämpi." -s.73

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis". Sen on kuvittanut Marjatta Vihma.

Jouluillasta

On jouluilta

Eikä maassa rauhaa

jossain aseet pamahtavat tänään

enkä minäkään kuunnellut papin sanaa

tiuskitut sanat jäivät ilmaan

en pysähtynyt ajattelemaan joulun sanomaa

Mutta olenhan nyt tässä

Pimeässä lumi sulaa vesipisaroiksi

yläkerrassa lauletaan liian kovaa

Miksi en jo anna periksi

Mutta istun hiljaa vielä hetken

Sillä onhan jouluilta.

Toivon, ettei tuo runo masenna teitä liikaa, vaan että pystytte pysähtymään keskelle joulun tunnelmaa ja ajattelemaan vaikka ihan hetkeksi sen sanomaa, kukin omalla tavallaan.

Hyvää ja kaunista joulua teille kaikille <3

Naisten aakkoset: L

Naisten aakkosissa tehtävänä on etsiä naisia jokaisella aakkosten kirjaimella. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit. 

Jatkan haastetta taas pienen tauon jälkeen. Olen kirjoittanut jo kirjaimista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J & K. 

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

- Helppo vastaus: Lucy Maud Montgomery. Olen tainnut lukea hänen kaikki suomennetut teoksensa ja jotain englanniksikin. Tämän kouluvuoden tavoitteenani on lukea Anna-sarja uudelleen, sillä luin ensimmäiset kirjat viimeksi viisi vuotta sitten. Kirjoitin Anna ystävämme -kirjasta täällä. :)

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

-Juurikin tällä hetkellä kuuntelen Lalehia, johon tutustuin tämän vuoden toukokuussa, ja joka nousi nopeasti suosikikseni. Laleh Pourkarim on iranilais-ruotsalainen laulaja, joka kirjoittaa, säveltää ja tuottaa itse. Hän laulaa ruotsiksi, englanniksi ja persiaksi, nostan hattua! Lalehin musiikissa minua puhuttelee eniten vakavat teemat sekä hienot lyriikat ja sävelet. Toivoisin pääseväni joskus hänen keikalleen Ruotsiin. <3

"Just because it's black in the dark/
Doesnt't mean there's no colors" - Colors

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

Haluaisin nähdä joitain vanhoja suomalaisia elokuvia, esimerkiksi Regina Linnanheimon tähdittämiä filmejä. 

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastosta

Scarlettin puvussa
Terhi Rannela
2011
208 sivua
Otava

Lukion tokaluokkalainen Viivi erottuu monista nuorista vaatemaullaan ja kiinnostuksen kohteillaan. Hän nimittäin pukeutuu persoonallisiin vaatteisiin, ihailee näyttelijä Vivien Leighiä ja Tuulen viemää -elokuvaa ja asuu puvustajaäitinsä ja räiskyvän mummansa kanssa idyllisellä puutaloalueella.

Viivi odottaa helmikuun vanhojen tansseja, joista hän aikoo tehdä ikimuistoiset. On ollut jo kauan selvillä, että hänen parinsa olisi Aki, jonka kanssa Viivi on tosin vuoroin ollut yhdessä, vuoroin pitänyt taukoa. Yllättäen Aki kuitenkin paljastuu seurustelevan toisen tytön kanssa, ja Viivi on raivoissaan. Voisiko tanssiparin korvaaja löytyä Rekosta, imartelevasta moottoripyörällä liikkuvasta pojasta?

Viivi tuntui kirjaa aloittaessa symppikseltä pitäessään vanhoista vaatteista ja elokuvista, ja kuvittelin tämän olevan rauhallinen vanhan ajan tyttö. Lukiessa hän kuitenkin paljastui pahimman luokan itsekkääksi ja pippuriseksi ihmiseksi, hyvin ärsyttäväksi hahmoksi. Viivi kiusasi Akia parhaansa mukaan, halusi vanhojen tansseissa jonon ensimmäiseksi eikä voinut sietää Oliviaa, Akin uutta tyttöystävää. Hän arvosteli tätä jopa vaatteiden perusteella: "Viivin silmissä Olivia oli täysin mitäänsanomaton tyttö, kirjaimellisesti näkymätön. Maantienvärinen tukka, meikittömät kasvot (eikö edes ripsiväriä?), farkut, raidallinen paitapusero. Mitkä kengät? Viivi ei näe riittävän hyvin. Ei kai taivaan tähden tasapohjaiset?" -s.38. Vähän myös ihmetytti, kuinka Viivin vaatteisiin ja lempinäyttelijään liittyvällä blogilla oli niin paljon lukijoita ja jokaisessa postauksessa useita kymmeniä kommentteja.

Vanhojentanssiteemasta muuten sen verran, että Viivi aloitti pukunsa suunnittelemisen puoli vuotta aiemmin ja hylkäsi paria miettiessään kaikki luokkansa pojat vuorotellen. Tämä ei ollut kovin kannustavaa tytölle, joka kipuilee edelleen mekkonsa kanssa, ahdistuu joka tanssiharjoitusten aikana ja sai parinsa sillä perusteella, ettei tälläkään vielä ollut paria. Lukiessa iskikin kateus Viiviä kohtaan: miksei minulla ole samanlaista motivaatiota ja täydellistä pukua?

Myös muut hahmot häiritsivät, varsinkin Reko, joka vaikutti ärsyttävältä kimpussa riippujalta. Viivin ystävät ja Aki vaikuttivat kaikkein järkevimmiltä - mutta kuka kumma menee kihloihin alaikäisenä parin kuukauden seurustelun jälkeen?

Sitten kirjan lopettamisen jälkeen googlasin sen ja tajusin, että juoni seurasi tarkasti Tuulen viemää -elokuvan tarinaa. Jopa henkilöiden nimet olivat muunnoksia Vivien Leighistä, Rhettistä ja Ashleysta. 

Olisi siis luultavasti pitänyt tuntea Tuulen viemää, ennen kuin aloin lukea tätä kirjaa. Toisaalta juuri sen jälkeen minua alkoi kiinnostaa elokuva vielä enemmän. Jos kuitenkin Viivi ärsytti minua jo aivan tarpeeksi - miten sitten Scarlett? Revinköhän hiuksia päästäni elokuvan aikana?

Scarlettin puvussa oli joka tapauksessa myös rehellisesti hyviä puolia. Kirja oli koukuttava, ja luinkin sen parissa päivässä. Viivin ystävä Jessika päätti uhmata tyttöpoikapareja ja tanssia sisarensa kanssa smokkiin pukeutuneena. Iloisena yllätyksenä kirjassa mainittiin Terhi Rannelan Kerttu & Mira -sarjasta tutut päähenkilöt, harmi kyllä vain yhdellä lauseella, mutta kuitenkin. Loppu oli myös yllättävä, vaikken tajunnutkaan aivan sen sanomaa. 

Sivujuonena tarinaan mahtui myös valtuuston uhkaus purkaa puutaloalue ja maksaa asukkaille tästä minimaaliset korvaukset. En edes tiennyt tällaista voivan tapahtua, ja tämä saikin hämmentymään ja huolestumaan. Eihän niin voi tehdä! Onneksi Viivin perhe naapureineen reagoi tähän voimakkaasti ja puolusti kotejaan adressilla ja jopa mielenosoituksella.

Niin ärsyttävä kuin Viivi olikin, hän oli myös hiukan realistinen. Aika moni luultavasti horjuisi rakkaussuhteissaan, yrittäisi löytää katkeruudessaan eksänsä tyttöystävästä vain huonoja puolia ja toivoisi mielensä sopukoissa täydellistä vanhojentanssipukua ja paria. Minä ainakin. Ehkä Viivi eräällä tavalla muistutti minua siitä puolestani, jollainen en haluaisi olla. 

Lopulta Viivikin tajusi oman naurettavan käytöksensä ja yritti parhaansa korjata sen. Ehkä tästä voisi ottaa mallia.

Kirja päätyy HelMet-lukuhaasteen kohtaan 15.: Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

Sinä aamuna oli lunta maassa

Eilen minä lauloin muun koulun kanssa Maamme-laulun portaikossa aamuvarhain. Katsoin hiukan ahdistavaa elokuvaa ja join kolme kuppia teetä englannintunnin "aamupalalla". Ilahduin itsenäisyyspäivällisen Suomen lipulla koristellusta kakkupalasta, osuin sattumalta kirjaston "etkoille" ja ajattelin sinivalkoista Suomea koko päivän.

Eilen minä olin myös teatterikerhossa, kuuntelin muiden kiihkeää keskustelua Suomen lainsäädännöstä ja mietin, eikö Suomi olekaan täydellinen. Jotkut sata vuotta vanhat ongelmat herättävät edelleen puhetta ja uusia aiheita nousee myöskin koko ajan esiin. Mutta uskottiinko vuonna 1917, että pääsisimme joskus viettämään satavuotispäivää? Eikö nyt ollut aika juhlia Suomen itsenäisyyttä ja kaikkea sitä, mitä on jo saatu aikaan?

Tänä aamuna kirkossa puhuttiin juhlimisesta, mutta siitä kuinka jo heti huomenna alkaisimme ajattelemaan seuraavaa sataa vuotta. Kuinka me kaikki voimme vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen yhdessä hyvää vaalien. 

Tänään me keräännyimme ystävieni kanssa meille juhlimaan itsenäisyyttä omalla tavallamme. Illan aikana ehdin tarjota hiukan pieleen mennyttä mustikkatorttua vuoden 1908 Kotiruoka-kirjan reseptin pohjalta, ajatella kulunutta vuotta ja nauraa katketakseni suklaapelissä, kun joku yritti sormikkaat kädessä leikata haarukalla ja veitsellä itselleen mahdollisimman suurta palasta. 

Erityisesti olin odottanut sitä, kun avasimme kirjeet, jotka olimme kirjoittaneet itsellemme itsenäisyyspäivänä kolme vuotta sitten. Silloinkin me yhdessä. Silloin Suomi täytti vasta 97 vuotta, mutta ajattelin jo suurta satavuotispäivää kaukana tulevaisuudessa. 

Joitakin Suomi 100 oli alkanut jo väsyttää, mutta ehkä minä en vain kuullut siitä tarpeeksi. Ehkä koska olin puolet vuodesta ulkomailla, ei innostukseni lopahtanut tässä syksyn mittaan. Nyt kuitenkin satavuotispäivä on jo vierähtämässä ohi paljon nopeammin kuin se saapui. Seuraavan sadannen kohdalla uinun jo mullan alla. Entä jos seuraavaa satavuotisjuhlaa ei tulekaan?

Onneksi tästä itsenäisyyspäivästä on jäänyt minulle muistoja. Toivottavasti voin tulevaisuudessa kertoa jollekulle eräästä päivästäni seitsemäntoistavuotiaana, jolloin liput liehuivat ympäri kaupunkia, kävin ensimmäistä kertaa yksin kirkossa ja pidimme hauskaa ystävieni kanssa. Kuinka sinä aamuna oli lunta maassa, kun pieni maamme täytti sata vuotta.

Marraskuussa yritin elää pieniä muistoja päivä kerrallaan

Marraskuussa luin loppuun kaksi kirjaa ja 534 sivua:

L.M.Montgomery: Anna ystävämme (Anna #2)(261s)
Rosamond Lehmann: Tanssiinkutsu (273s)

Anna-sarjan toisesta osasta Anna ystävämme tykkäsin nyt ehkä vähän enemmän kuin Annan nuoruusvuosista, sillä tässä Anna oli saman ikäinen kuin minäkin ja ajatteli samanlaisia ajatuksia. Kuitenkin hän on nykyajan teinityttöjä hiukan kypsempi opettaessaan jo 16-vuotiaana koulussa, mutta kommelluksia hänelle sattui yhtälailla.
   Tanssiinkutsun löysin sattumalta äitini ystävän lahjoittamien vanhojen kirjojen joukosta, ja kiinnostuin sen aiheesta. Kirjan päähenkilö Olivia kuuluu 20-luvun yläluokkaan ja on juuri astumassa seuraelämään ensimmäisillä tanssiaisillaan. Kirjassa oli erilaisia vivahteikkaita henkilöitä, ja seurapiirikuvaus oli mielenkiintoista, mutten oikein päässyt kunnolla sisälle kirjan teemaan.

Marraskuussa luin ennätysvähän, mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että aloitin muitakin kirjoja, joita en kuitenkaan ehtinyt loppuun. Koulussa minulla on kaksi kirjaa luettavana, valitettavasti juuri kesken pahimman kiireen.

Katsoin kuitenkin kolme elokuvaa. Kiss Me (2011) oli ensimmäinen naisparituselokuvani, josta minulle jäi vähän hämmentävä olo, enkä tiennyt pidinkö siitä vai en. Oli kuitenkin kiva katsoa elokuvaa ruotsiksi. Nancy Drewin (2007) näin viimeksi vuosia sitten, ja siinä ärsytti ja nauratti nyt varsinkin epärealistisuus ja Nancy Drewin ylipirteä henkilöhahmo. Siinä oli kuitenkin hauskoja kohtia, 90-luvun tunnelma ja yllättävän hyvä laulu lopputeksteissä. Ja Nancyn vaatteet olivat kivoja. :)

Näin myös elokuvan Zootropolis - Eläinten kaupunki (2016), jonka olin ajatellut vain olevan jokin lastenelokuva. Se yllätti kuitenkin positiivisesti esittelemällä erilaisia teemoja (itse tulkitsin ainakin sukupuolten välisen tasa-arvon ja ennakkoluulot tuntematonta kohtaan), juonenkäänteillään ja toteutuksellaan. Lempparini oli Nick, kettu josta ei ensin tiennyt millä puolella hän oli.

Taisin katsoa tässä kuussa myös Murdochin murhamysteerien 10.kauden viimeisen jakson, joka loppui järkyttävästi! Puolentoista vuoden tauon jälkeen tämä ohjelma ei kuitenkaan enää ollut sama kuin se minulle silloin oli, mutta Julia oli edelleen lempihenkilöitäni. :)

Marraskuussa ei näin jälkikäteen ajateltuna tapahtunut mitään suurta. Yhtäkkiä huomasin kuinka koulu alkoi kiristää otettaan vapaa-aikani ympärillä, ja tälläkään viikolla en juuri muuta tehnyt kuin harjoitella matikkaa. Olin kuitenkin tyytyväinen numeroihini ja kouluuni.

Otin myös aika vähän kuvia, minkä huomasin alkaessani koota tätä postausta!

Mieleeni jäivät aamut, jolloin heräsin lumisateeseen ja kävelin tuiskussa kouluun, ja illat jolloin luin kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Kun kävin perheeni kanssa pitkästä aikaa laserhippapaikassa Megazonessa, vietin iltapäivän Studiamessuilla ja sain lisää ideoita tulevaisuuden varalle, leivoin veljen kanssa isänpäivälahjaksi mokkapaloja tai palasin hetkeksi vuosien takaisiin leikkeihin ystävien kanssa.

Parhaita päiviä oli ilta marraskuun alussa, jolloin näin ensin pitkästä aikaa kaveriporukkaani, ja sen jälkeen perheeni lähti käymään mummun haudalla. Silloin oli juuri satanut lunta, hanki kimmelsi ja kynttilät loistivat ympäri hautuumaata hämärässä. <3 Hauskaa oli myös syödä huoltoaseman Subwayssa kymmeneltä illalla.

Ensimmäistä kertaa koin joulutunnelmaa laulaessani Sylvian joululaulua, jota lauloin viime vuonnakin Kiinassa siihen samastuen... Tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä koin erityisesti joulun ja talven tunnelmaa askarrellessamme lumihiutaleita tunnilla joululaulujen säestyksellä ja katsoessani koko päivän jatkunutta lumihiutaleiden leijailemista. Iltaan mennessä sitä oli kertynyt jo pieni hanki. Kotiintulomatkalla tein pienen kiertolenkin ihaillen maisemaa ja tuttuja paikkoja ja miettien, mikä entinen talvi minulla tulee mieleen tästä hetkestä...

KK: Milloin te olette jo tunteneet jouluntunnelmaa?

Hyvää joulun odotusta ja loppuvuotta 2017 <3