Heinäkuussa tajusin että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa

Heinäkuussa luin loppuun kaksi kirjaa ja 506 sivua: 

1. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (182s)

2. Leah Johnson: You should see me in a crown (324s)

Heinäkuun luetut oli jo alotettu touko-kesäkuussa, enkä kuitenkaan lukenut huimaavan paljon enempää kuin kesäkuussakaan (jolloin luin ennätyksellisen alhaiset 80 sivua). Toisaalta tsemppasin kyllä hiukan ja luin melkein kokonaan Khaled Hosseinin A thousand splendid suns (Tuhat loistavaa aurinkoa). Valitettavasti se jäi kesken elokuussakin, jolloin palasin Suomeen, mutta onhan syyskuun lopussa taas aikaa.

Mrs. Dalloway on klassikon asemassa oleva kuvaus ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä brittiyhteiskunnasta. Valitettavasti en kuitenkaan ymmärtänyt yhdenpäivänromaanista paljon mitään, osittain vanhan englannin vuoksi mutta myös tajunnanvirtatekniikan vuoksi. Henkilöiden ajatukset olivat sekavia enkä oikein ymmärtänyt mistä teoksessa oli kyse. Ainakin se kertoi naisesta jolle juhlien järjestäminen oli suurin sisältö elämässä ja jonka nuoruudenrakastettu palasi takaisin Intiasta, sekä sodassa sekaisin menneestä miehestä. Kahden tytön välisen ihastumisen mainitseminen ilahdutti kovasti ja oli syy miksi alunperin tartuin tähän kirjaan. En silti tiedä uskallanko kokeilla enää muita Virginia Woolfin teoksia. Aloin samaan aikaan lukemaan tämän ystävän Rosamond Lehmannin Dusty Answeria (suomeksi Elämänhurman häipyessä) ja ihastuin puolestaan tämän kirjoitustapaan ja tarinankerrontaan.

You should see me in a crown oli viihdyttävä nuortenkirja tytöstä joka lähtee kisaamaan prom queenin palkinnosta turvatakseen opintonsa. Samalla se oli hyvin intersektionaalinen muttei minusta ollenkaan täyteen ahdettu tai epärealistinen. Myös kerronta oli luontevaa ja hahmojen teot olivat mielestäni hyvin perusteltuja. Kirja avasi hyvin sitä kuinka etenkin rikkailla (valkoisilla) nuorilla on paremmat mahdollisuudet voittaa prom-kisa ja päästä suoraan hyvään yliopistoon. Päähenkilö puolestaan oppii lopussa avaamaan suunsa ja puolustamaan omia oikeuksiaan. 

Call me by your name oli ihan kaunis ja surumielinen elokuva. En kuitenkaan pystynyt ollenkaan samastumaan Elion ja Oliverin suhteeseen. He olivat molemmat luonteeltaan niin erilaisia, eri-ikäisiä ja heidän suhteensa oli täynnä monitulkintaisuutta ja sinne tänne -vääntöä. Kuitenkin elokuva oli hyvin kuvattu ja eteni kivan hitaasti. Pidin varsinkin laulusta Mystery of Love, jossa on monitulkintaiset, lohduttomat, koskettavat sanat.

Batman Begins on kämppikseni lempielokuvia, mutta en itse lämmennyt elokuvalle. Se tosin johtui siitä etten ylipäätänsä välitä action-elokuvista enkä löydä niistä oikein mitään erityistä. Annan plussaa siitä etten ahdistunut elokuvan katsomisen aikana. :D

Nowhere in African katsoin melkein loppuun eräänä yönä, jolloin olimme päättäneet valvoa kaverini kanssa ulkona läpi yön mutta palasimme kylmimmiksi tunneiksi sisälle juomaan teetä. :D Elokuva kertoi natseja Afrikkaan paenneista juutalaisista ja oli minusta hyvin tehty. Huomasi kuinka juutalaisten syrjintä ei välttämättä loppunut sielläkään, mutta samalla osa heistäkään ei pystynyt sopeutumaan tai ravistamaan pois ennakkoluulojaan. Keskiössä oli tytön kasvutarina mutta myös hänen vanhempiensa suhde toisiinsa ja sopeutuminen Afrikkaan. Valitettavasti emme ehtineet katsoa loppua, joten en osaa tiivistää elokuvaa hyvin.

Seitsemän vuotta Tiibetissä katsoin myös kämppisteni kanssa, ja tästä elokuvasta pidin paljon enemmän kuin Batmanista. Elokuva kertoi tositarinan vuorikiipeilijä Heinrich Harrerin jäämisestä jumiin Intiaan toisen maailmansodan puhjetessa. Hän kokikin paljon seikkailuja muun muassa pujahtaessaan Tiibetiin, ryhtyessään opettajaksi Dalai-lamalle ja todistaessaan Kiinan tunkeutumista alueelle. Tietysti alkuperäisiä tapahtumia oli hiukan muuteltu ja Harrerin suhdetta itseensä ja poikaansa kai lisätty mukaan, mutta hyvä elokuva tämä oli joka tapauksessa.

Tein myös banaani-maustekakkua
 joka kypsyi hitaassa uunissamme 1,5 tuntia
mutta joka onnistui täydellisesti!

Never have I ever 2 katsoin yhden illan aikana ystävieni kanssa. Se oli ihan viihdyttävä tyypillinen nuortensarja, jonka päähenkilö tällä kaudella tapailee päättämättömyydessään salaa kahta poikaa. Tästä ei kyllä jäänyt oikein mitään päähän, mutta mukavaa katsottavaa se oli kuitenkin. Tykkään myös etenkin siitä kuinka sarjassa käsitellään päähenkilön intialaistaustaisuutta ja isän kuoleman aiheuttamia traumoja, mutta kaikkea kuitenkin kepeällä tavalla.

Bileet (Festen) katsoin Yle Areenasta kun kyllästyin opiskelemaan ruotsin sanastoa kokeeseen. Pääsin vasta toisen kauden alkuun ja nyt huomasin että toinen kausi onkin jo poistettu. Sarja oli ihan viihdyttävää nuorten draamaa ja jännitystä. Kaikki hahmot olivat epävarmoja ja osalla oli vaikeuksia kotona niin että he ajautuivat rikoksen kierteeseen. Näyttelijät tosin puhuivat aika epäluontevan jähmeästi. Muutenkaan hahmojen elämä ei ollenkaan vastannut omaa kouluaikaani mutta tämä ei olekaan mikään ihmetys kun teini-iästäni tuskin saisi mitään kiinnostavaa sarjaa aikaiseksi. :D Eniten pidin varmaan Dessistä, mutta valitettavasti hänen näyttelijänsä vaihtui toisessa kaudessa eikä tässä enää ollut täysin samaa särmää.

Heinäkuussa tapahtui taas paljon. Mielialani aaltoili hiukan edelleen, niin että muun muassa ahdistuin rokotteesta enemmän kuin olisi tarvinnut, mutta kuun aikana tuli otettua molemmat annokset (kiitos Saksan lyhyen aikavälin). 

Heinäkuussa oli tietysti opiskeluja ja loppukokeetkin. Minulla ei onneksi ollut kuin vain pari helppoa kielten suullista koetta, siispä ennätin viettää aikaa kaiken muun parissa, vaikka aika ei jostain syystä riittänytkään romaaneille. Tuli leivottua synttäreitäni varten karjalanpiirakoita ja mutakakkua ja pidettyä piknik ulkona juuri sopivan lämpimässä säässä. Olin myös kiitos koronan ensimmäistä kertaa laitokseni kesäjuhlissa, jossa ihmiset unohtivat täysin turvavälit mutta onneksi kaikki oli kuitenkin pikatestattu. Illan aikana tapasin useita dosentteja pitkästä aikaa tai jopa ensimmäistä kertaa ja yllätyin kuinka paljon ihmisiä oikein tunnenkaan laitokseltani.

Lisäksi ympäristökerhoni kanssa oli monenlaista tapahtumaa. Ehkä hienoin saavutus heinäkuussa oli vaatteidenvaihtotapahtuman järjestäminen alusta asti kahdestaan parini kanssa. Lopulta tapahtumaan tuli päivän mittaan ehkä jopa viisikymmentä ihmistä, joiden kanssa joimme väkevää chaiteetä ja rupattelimme, ja osa kyseli koska järjestämme saman uudelleen. Lisäksi löysin mukaan räsymaton, viltin sekä sataprosenttista villaa olevan tummanpunaisen villapaidan, joten tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut! Myöhemmin tajusin myös, että ilman minua (ja tietysti pariani) koko tapahtumaa ei olisi koskaan järjestetty, sillä idea tuli juuri minulta ja toteutimme sen melkeinpä kahdestaan. Ymmärsin kuinka omilla ideoilla ja teoilla voi kuin voikin olla konkreettinen vaikutus. 

Roskienkeruutapahtumassa puolestaan keräsimme noin kahdenkymmenen hengen voimin roskia metsästä ja myöhemmin paistoimme nuotiolla suolaista tikkupullaa ja suklaabanaaneja ja juttelimme yömyöhään liekkien loimussa sysipimeä metsä ympärillämme. 

Olin kuun aikana muutenkin paljon luonnossa. Eräänä päivänä vaelsin ensin kuusi tuntia metsässä ja kukkuloilla ja sitten vielä kökin ystäväni kanssa loppuillan suihkulähteen juurella juttelemassa. (Onneksi lettujen kanssa, sillä minua oli sitä ennen jo melkein huimannut energian puutteesta.) Saman ystävän kanssa istuin myös useasti "Ö:llä" katsomassa auringonlaskua ja sitten rämmimme pimeässä alas, ja kerran jopa valvoimme siellä koko yön (tosin fuskasimme hiukan menemällä pariksi tunniksi sisään katsomaan Nowhere in Africaa). Toisen ystävän kanssa puolestaan kökimme keskiyöhön asti metsän keskellä huojuvassa näköalatornissa katsomassa tähtiä ja kaupunginvaloja ja näimme neljä tähdenlentoa! Ehkä toteutuminen olisi ollut varmempaa jos olisin toivonut aina samaan toiveen? Lopulta laskeuduimme vilusta täristen alas ja kuljimme taskulamppujen valossa takaisin siviilisaation pariin.

Kuukauden kysymys: Mikä oli teidän onnistumisenne kesällä? Tai mistä olette ylpeitä? 

Kauniisti hämärtyviä loppukesän iltoja <3