Kirsti Ellilä: Iiris

Kiinnostus heräsi: löysin suomenkielisten kirjojen hyllystä

Iiris                                          

Kirsti Ellilä
2006
200 sivua
Karisto

Viiru on yläasteella, vailla ystäviä ja rehtorin tytär, joka ei ole koskaan tavannut isäänsä tai saanut tältä muuta kuin lippaaseen säilömänsä setelit. Itsekseen hän epäilee olevansa maahisten hylkäämä vaihdokas, erilainen kuin muut. Samalla luokalla on myös Pilvi, jota kaikki, oppilaat ja opettajat, usuttavat laihduttamaan ylipainon vuoksi. Luokalle saapuu Iiris, joka kiinnittää huomionsa suosittujen sijasta juuri näihin kahteen tyttöön ja vaikuttaa hetken läsnäolollaan heidän elämäänsä.

"Oliko pianon omistaja koskaan itse tullut ajatelleeksi, että eräs tuntematon norsu oli luopunut elämästään, jotta hän saisi pimputella huolettomia kansanlaulujaan norsunluisilla koskettimilla?
     Se pisti ajattelemaan. Siis että joskus oli ollut pieni norsunpoikanen, joka oli imenyt emonsa nisiä. Ja nyt siitä oli jäljellä vain nuo koskettimet." -s.63

Kirjan kolme viikkoa sitten lukeneena muistan siitä sen verran, että aloitin sen eräänä iltana ja lopetin seuraavana yönä. Olisi voinut olla pidempikin teos.

Muistan, kuinka erilaisia kirjan henkilöt olivat. Kuinka pohdiskeleva, itseensä vetäytyvä ja sympaattinen Viiru oli, mutta kuitenkin suhtautui ensin ennakkoluuloisesti ja halveksuvasti toiseen yksinäiseen, Pilviin. Mutta niin, hän olikin ihminen. Kuinka piittaamattomia tai ymmärtämättömiä kirjan aikuiset tuntuivat olevan, kuinka Viirun äiti odotti kaikkien olevan normaaleja ihmisiä, joka on samaan aikaan sosiaalinen ja aikaansaava eikä kyseenalaista mitään. Iiris, joka oli ulkonaisesti puhelias ja valoisa persoona, kantoi myöskin kirjaimellisesti mukanaan arpia. 

Vaikka päähenkilöiden elämä parantuikin tarinan kuluessa, kirjan loppu oli surullinen, minusta selittämättömällä hiukan karmivakin. Viirun, Pilvin ja Iiriksen elämä sai myös hiukan masentumaan: olenko niin paljon onnellisempi kuin he? Tai entä jos oma elämäni muuttuukin joskus samanlaiseksi kuin heidän?

Ihmettelin kirjan suhtautumista tyttörakkauteen: Yhdessä kohtaa tytöt pelleilivät olevansa yhdessä ja Viiru painotti moneen kertaan, ettei tämä tarina kerro rakastumisesta. Kaipa se oli kuitenkin positiivinen yritys kertoa, ettei päähenkilöiden elämänmuutos perustunut siirappiselle rakkaustarinalle vaan ystävyydelle. Lukutoukan kulttuuriblogin Krista oli kuitenkin miettinyt, voisiko Viirulla olla tunteita Iiristä kohtaan. Kun ajattelen, saattoi ollakin, mutta ainakin heidän ystävyytensä oli tärkeää.

"Minusta tuntui, että ilta meni vähän pilalle, kun ne pojat pölähtivät siihen, vaikka ei tämä kyllä ole sellainen tarina, jossa tyttö ihastuu toiseen tyttöön ja ihmeellinen maailma avautuu. Minusta vain olisi ollut mukava istua siellä porttikonkissa kahdestaan, maistella konjakkia ja puhua elämästä, mutta Iiris taisi vähän ihastua siihen hupparipoikaan. Poika oli sen mielestä söpö. Sitä ei voi koskaan arvata kuka on kenenkin mielestä söpö. Mutta Iiris oli sanonut, että se ihastui herkästi. Ja kuvitteli aina ihastuessaan, että tämä nyt oli sitä oikeaa rakkautta, joka muuttaisi kaiken tai ainakin tekisi Iiriksen onnelliseksi." -s.95

Kirja kertoi pääosin näiden kolmen tytön elämän kehittymisestä, Viirun kontaktinhausta isäänsä ja sopeutumisesta elämäänsä, jota mukaili hänen tarinansa omaa paikkaansa etsivästä maahisvaihdokkaasta. Mutta samalla se vilautti muitakin ihmisiä ja kohtaloita: Pilvin ylihuolehtivia vanhempia, anoreksiaan kuollutta koulutoveria. Se kertoi rakkauden, onnellisuuden ja elämän oikean suunnan etsimisestä. Kirja näytti, että kaikilla on ongelmia, ja kuinka täydellinen elämä ei oikeastaan ole normaalia.

Ja kuinka paljon toinen ihminen voi vaikuttaa omaan elämään.

  "-Mä aion elää onnellisen elämän, Iiris sanoi.
   Sen silmät näyttivät tummilta, ehkä se johtui mustasta asfalttipihasta, joka heijastui niihin. Asfaltti imi valon katulampuista, juuri sillä hetkellä ei satanut, mutta katu kiilsi kosteana ja viileänä kuin koiran kuono.
   -Luvataan toisillemme, että tullaan oikein onnellisiksi, Iiris sanoi. -Ei vajota samaan surkeuteen missä suurin osa ihmisistä elää. Lupaatko?" -s.94

Kirja päätyy Helmet-lukuhaasteen kohtaan 35: Kirjan nimessä on erisnimi.