Jane Austen: Emma

Kiinnostuksen herätti: Emma-minisarja (2009)

Kirja: Emma
Kirjailija: Jane Austen
Julkaisuvuosi: 2014 (1.painos 1950)
Suomentaja: Aune Brotherus
Alkuperäisteos: Emma (1815)
615 sivua
WSOY

Nuori, älykäs ja viehättävä Emma Woodhouse asuu isänsä kanssa Highburyn kylässä Englannissa. Emma aikoo itse pysyä vanhanapiikana, mutta alkaa suunnitella avioliittoja ystäviensä välillä. Ensimmäinen kohde on hänen uusi ystävättärensä Harriet Smith. Kun tämän naittaminen pastori Eltonille ei oikein suju, ei Emma huolestu vaan löytää uuden kohteen, sukulaistensa luona vierailevan Jane Fairfaxin. Asiat alkavat kuitenkin mennä yhä mutkikkaimmaksi, ja Emma huomaa itsekin rakastuneensa...

Emma on kuvaus 1800-luvun alusta, varakkaita ihmisiä pilkkaava. Kirjassa olikin mitä erilaisimpia hahmoja, ylihuolehtivasta ja muutoksenvastaisesta herra Woodhousesta neiti Batesiin, jolta kukaan ei saanut suunvuoroa.

"Ajatella! Se mahtaa tosiaankin olla ärsyttävää! Minä tunnen suoranaista kauhua nousukkaita kohtaan. Maple Grovessa olen saanut kerta kaikkisen vastenmielisyyden nousukkaita kohtaan. Sen lähellä nimittäin asuu muuan perhe, joka on oikein kiusana langolleni ja sisarelleni hienoilla elkeillään. Kuvauksenne rouva Churchillista sai minut heti ajattelemaan heitä. Perheen nimi on Tupman, ja se on vasta hiljattain asettunut sinne. Sitä rasittavat monet alhaiset suhteet, mutta sen jäsenet ovat äärettömästi olevinaan ja kuvittelivat olevansa samalla tasolla kuin seudun entiset, vanhat perheet."

Puhuja, tuore rouva Elton, on itse tuollainen hienosteleva nousukas Highburyyn vastamuuttaneena kauppiaan tyttärenä :)
          Lempihenkilöni olivat "normaalit" Emma, järkevä herra Knightley sekä salaperäinen ja vakava Jane Fairfax. Tietenkin myös "erikoisemmat" olivat hauskoja! =)

Pääsin hyvin perille 1800-luvun alun varakkaiden elämästä. Päivät siihen aikaan tuntuivat kuluvan ystävien luona vierailemisessa ja näiden vastaanottamisessa. Joitakin tansseja järjestettiin maaseudullakin. Kylässä juorut levisivät nopeasti, ja jos joku sai vieraita sen ulkopuolelta, siitä puhuttiin pitkään. Avioliittoa ei saanut tehdä ihmisen kanssa, joka oli yhteiskunnassa hiukankaan alapuolella. Flirttailua pidettiin merkkinä, että oli kiintynyt vastapuoleen.

Vihdoinkin siihen arvosteluun. Yksinkertaisesti pidin kirjasta. Se oli hauska sekä mielenkiintoinen rakkaussolmujen vuoksi. Muistin tv-sarjasta vain Emman rakastetun, muita sitten veikkailin lukiessa. Myös tarkkoja luonnekuvauksia (suloinen, nousukas, hyväluontoinen, typerä..) oli mukava lukea. Tunnelma oli tietynlainen, viehättävä, hilpeä, keltainen. Ja aikakausi. Ensimmäinen kirjani empirekaudelta! 
     Huonoja puolia oli ehkä pituus, jonka vuoksi lukemisessa kesti pitkään (aloitin jo joulukuussa, mutta luin välissä pari muuta kirjaa). Tämäkään kirja ei 'koukuttanut', paitsi loppuvaiheessa, kun halusin tietää rakastetut. Kirja keskittyi oikeastaan pelkästään romantiikkaan, ja minun makuuni olisi saanut olla myös muutakin (tosin sehän rakkausromaanien idea on...?)Lisäksi alle 17-vuotiaat olivat vain pienissä rooleissa.

Kiinnostuin nyt muistakin Jane Austenin kirjoista: Neito vanhassa linnassa ja Ylpeys ja ennakkoluulo täytyy lukea tänä vuonna (viimeksimainittu on varmistettu, luen sen koulussa). Muut taitavat olla hiukan lyhyempiäkin. Niitä sitten odotellessa!

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin".

Pikkukaupungin noidat

Minulla taitaa kestää hetki "Emman" lukemisessa, niin arvostelen vaihteeksi teatteriesityksen :)

"Pikkukaupungin noidat" oli Vantaan Vaskivuoren lukion tämänvuotinen musikaali, jonka kävimme tällä viikolla katsomassa luokan kanssa. Ennakolta emme tienneet näytelmästä muuta kuin nimen, joten emme oikein tienneet mitä odottaa.

          Esitys kertoi kolmesta naisesta, Alexandrasta, Janesta ja Sukiesta, jotka asuvat pienessä Eastwickin kaupungissa. Eastwickia hallitsee Felicia Gabriel muutoksenvastaisella tyylillään. Naiset inhoavat häntä, ehkä juuri pomottelun vuoksi. Tosin Sukie on rakastunut Felician aviomieheen Clydeen...

          Alex, Jane ja Sukie kaipaavat jokainen miestä, joka täyttäisi heidän toiveensa. Eräänä päivänä kaupunkiin saapuukin salaperäinen Darryl Van Horne, joka saa jokaisen suosion (paitsi Felician) ja viettelee kaikki kolme naista. Darryl on taitava manipuloija, joka alkaa opettamaan näille loitsuja ja saa nämä tekemään mitä tahtoo. Kunnes kaikki meneekin liian pitkälle...

Ensin oli vähän vaikea sanoa, paljonko pidin esityksestä, mutta voin kyllä sanoa, että pidin siitä! Aihe ja teema olivat hyviä, sekä näyttelijät luonnollisia. Vähän hassulta tosin kuulosti, kun jotkut sanoivat 'minä' ja 'sinä' kirjakielellä. Laulut olivat ehkä parhaita, niistä tuli mieleen Helsingin Kaupunginteatterin laulut ja aloin heti kaivata Tohtori Zivago -musikaalia, jonka näin siellä viime keväänä. Luulen, että luokkalaisenikin pitivät niistä, monilla soi ainakin seuraavina päivinä päässä "Taa-aai-kaa-aa!" :)

           Näytelmä oli luokiteltu K12-ikärajaan, ja minusta se oli hyvä, koska sen verran pitkälle rakkaudessa kuitenkin mentiin, sekä jotkut kohtaukset (ja erikoistehosteet) olisivat voineet pelottaa ihan pieniä lapsia. Hiukan intiimien kohtien vuoksi epäröinkin, paljonko pidin esityksestä, koska en oikein pidä sellaisista kohtauksista. Mutta  minkäs teet, ne kuuluivat tarinaan, ja poisjättäminen olisi latistanut sitä.

          Lempihenkilöni oli Sukie, joka osasi kirjoittaa, muttei niin hyvin ilmaista itseään puheen kautta. Ymmärrän tämän 'vian' oikein hyvin. Hänen yksinlaulunsa sanoista (Darrylin kuunnellessa) oli upea! Lisäksi pidin Felician tyttärestä Jenniferistä, jolla oli oma rakkaustarinansa nuoren Michaelin kanssa. Darrylista minun oli ensin vaikea sanoa, oliko hän läpeensä paha vai pelkästään yksinäinen. Kallistuin kuitenkin pahan puolelle. Felicia oli ärsyttävä, mutta ymmärsin häntäkin.

Vahvoja teemoja: manipuloinnin voima, yksinäisyys. Hieno tuotos, Vaskivuori!

Ohjaus: Leena Gardiner                 Sukie: Liina Krell

Darryl van Horne: Sauli Norja     Felicia: Thelma Romu

Alexandra: Noora Eskola              Jennifer: Onerva Oja

Jane: Emmi Aaltonen                       Michael: Henri Schröter

Jacqueline Wilson: Kuin kaksi marjaa

Kirja: Kuin kaksi marjaa

Kirjailija: Jacqueline Wilson

Julkaisuvuosi: 2004 (1.p. 2002)

Suomentaja: Terhi Leskinen

Alkuperäisteos: Double Act (1995)

192 sivua

Otava

Ruby ja Garnet ovat kymmenvuotiaat identtiset kaksoset, jotka asuvat isänsä ja mumminsa kanssa. Heidän äitinsä on kuollut. Eräänä päivänä isä tuo päivälliselle vieraan naisen, Rosen. Paljastuu, että hän on halunnut tutustua tähän jo pidemmän aikaa.

        Rosen liittyminen perheeseen muuttaa Rubyn ja Garnetin elämän. He joutuvat jättämään kaverinsa, mummin ja entisen asuntonsa ja muuttamaan pieneen maalaiskylään, jonne isä haluaa perustaa kirjakaupan. Kaiken syy on kaksosten (tai ainakin Rubyn) mielestä uusi äitipuoli.

Rosen hyväksyminen ei ole kirjassa ainoa ongelma. Itse asiassa enemmän esillä on kaksoissisaruus. Ruby ja Garnet ovat tottuneet tekemään kaiken yhdessä. Rubyn ehdoilla. Hän on "Hallitseva kaksonen" ensimmäisenä syntyneenä ja lisäksi paljon määrätietoisempi kuin Garnet. Garnet on tottunut tähän. Hänkin kiusaa Rosea, vaikka alkaakin vähitellen pitää tästä. Hän lähtee Rubyn kanssa televisiosarjan koekuvauksiinkin, vaikkei osaa tai halua näytellä. Mutta voiko tällainen jatkua? Voivatko - ja haluavatko - molemmat tytöt olla yhdessä ja samanlaisia koko loppu ikänsä?

Kirja ei ollut kerronnaltaan tavallinen romaani, sillä se koostui Rubyn ja Garnetin vuorottelevista kirjoituksista yhteiseen tilikirjaan. "Päiväkirjaromaani" on hieno idea, mutta mietin koko ajan, kuinka moni oikeasti kirjoittelisi päiväkirjaan suurimman osan ihmisten vuorosanoista. ja niin yksityiskohtaisesti. Se tuntui oudolta, mutta lyhyet monologit taas olisivat tylsiä, joten...

Samastuin molempiin kaksostyttöihin, Garnetiin siksi, etten minäkään aina jaksaisi tehdä niin kuin muut haluavat (ja Rubyn pompottelu oli välillä ärsyttävää!). Pidinkin hänestä enemmän, koska hän oli rauhallisempi ja piti vanhoista kirjoista sekä kirjoittamisesta. Rubyyn taas samastuin, koska minäkin olen kiinnostunut näyttelemisestä ja yrittäisin myöskin suostutella toista hyvin tiiviisti mukaan, jos tarve vaatisi.

"Kuin kaksi marjaa" oli hilpeä kirja ja hyvin nopealukuinen piirroksineen kaikkineen. Lopussa minusta oli hiukan hassua, että Ruby niin nopeasti vaihtoi mieltään. (Olenpas tänään realistinen!) Olen lukenut Jacqueline Wilsonilta aiemmin kirjan "Kurja juttu" ja näistä kahdesta pidin enemmän "Kuin kaksi marjaa". Alla näyte Rubyn kehittämästä kaksoiskielestä:

Minä kallistin päätäni sivulle merkiksi siitä, että aivastaisimme yhtä aikaa. Sitten kallistin päätäni toiseen suuntaan, ja me molemmat pudotimme kirjamme pulpetilta. Sitten nyökkäsin hädin tuskin havaittavasti, ja me kumpikin nousimme seisomaan ja sanoimme yhteen ääneen: "Opettaja, saanko minä mennä käymään vessassa?" ja sitten me marssimme ulos luokasta samaa tahtia, minä edellä ja Garnet perässä,vasen oikea, vasen oikea, ja käsivartemme heiluivat oikea vasen, oikea vasen, ja sitten minä yskäisin ihan hiljaa, ja me nakkelimme niskojamme niin että lettimme viuhuivat puolelta toiselle, vasen oikea, vasen oikea.

Kirja menee HelMetin lukuhaasteen kohtaan "Kirja, jonka nimessä on numero".

2014 -> 2015

Olen huomannut kirjabloggaajien kirjoittavan tähän aikaan koosteen viime vuonna lukemistaan kirjoista. Vaikka olen itse postannut vasta yhden kirjan, teen nyt hiukan samanlaisen, koska se kiehtoo ja tiedätte sitten vähän paremmin, mitä luen :)

Luin vuonna 2014 45 kirjaa loppuun. Vaikea sanoa, onko se paljon vai vähän, koska osa kavereistani sanoisi minun lukevan paljon, mutta samaan aikaan tiedän joidenkin lukevan monta kertaa enemmän. Joka tapauksessa luin hiukan vähemmän kuin vuonna 2013, joten siinä voisin ”parantaa”. Otankin tavoitteeksi lukea tänä vuonna ainakin 55 kirjaa.

Monia lukemiani kirjoja viime vuodelta kutsuisin ”aika hyviksi” tai ”oikein hyviksi”. Jotkut saavat tittelin ”todella hyvä” ja listaan niitä alempana. Yksi pettymyskin mahtui joukkoon, otan sen ensiksi. Annelies Verbeken ”Nuku!”. Odotin sen olevan psykologinen kirja nukahtamisvaikeuksista ja pitkistä öistä. No, oli se sitäkin, mutta muuten niin erilainen, ettei oikein vastannut odotuksiani. Olin aika iloinen saatuani sen vihdoinkin loppuun.

Tässä lista ”todella hyvistä” kirjoista (ei paremmuusjärjestyksessä):

1. L. M. Montgomery: Sininen linna
   -Yksi lempikirjoistani, jonka luin nyt toiseen kertaan. Edelleenkin yhtä ihana! Kirjan alkupuoli, jossa Valancy vielä asui sukunsa luona, oli aivan yhtä hyvä kuin loppupuolikin :)
   
   
2. L. M. Montgomery: Sara, Tarinatyttö & Sara ja kultainen tie
   -Pidän kaikista lukemistani Montgomeryn kirjoista, mutta jos pitäisi sanoa niistä parhaita, sanoisin muun muassa Sara-kirjat. Rakastan ja ihailen Tarinatyttöä, joka kertoilee tarinoitaan upealla tavalla, näyttelee ja on lisäksi synestikko!
   
   
3. Markus Zusak: Kirjavaras
   -Koskettava aihe natsi-Saksan parissa, päähenkilön rakkaus kirjoihin ja historiaa.Tässä kirjassa käy aika selväksi, kuinka tärkeitä kirjat ja sanat todella ovat. Suosittelen katsomaan Kirjavaras-elokuvan ensin, koska siinä ei heti alussa spoilata loppua.
   
   
4. Käthe Recheis: Lena – Unser Dorf und der Krieg
   -Hieno kirja myöskin natsi-Saksan julmuuksista, sijoittuen miehitettyyn Itävaltaan. Kirjaa ei taideta olla suomennettu, joten suosittelen niille, jotka osaavat saksaa.
   
   
5. Ruta Sepetys: Harmaata valoa
   -Tämä kirja puolestaan kertoo 1940-luvun Neuvostoliitosta ja kauheuksista vankileireillä. Se avasi silmäni hyvin, sillä en ollut aiemmin ymmärtänyt vankileirien olleen yhtä kauheita kuin natsien keskitysleirienkin. Nyt olen nähnyt niistä jo pari kertaa untakin...
   
   
6. Katarina Haavio ja Satu Koskimies: 50-luvun tytöt
   -Vähän piristystä surumielisiin kirjoihin. Katarina Eskola ja Satu Marttila ovat toimittaneet lapsuuden ja nuoruuden aikaisia päiväkirjojaan kahdeksi kirjaksi: 50-luvun tytöt ja 50-luvun teinit. Molemmat kertovat päiväkirjoissaan haaveistaan, iloistaan, suruista, puuhistaan ja ystävyssuhteistaan. Kirja innoitti myös itseänikin kirjoittamaan yhä laajempia päiväkirjamerkintöjä.

Tällainen suunnitelma vielä ensi vuodelle: luen loput L. M. Montgomeryn suomennetut kirjat, joita en ole vielä lukenut. Niitä ei kamalan montaa ole. =)

Hyvää uutta vuotta!