Sara Hylton: Prinsessa Tuian amuletti

Kiinnostus heräsi: uudelleen luettu

Kirja: Prinsessa Tuian amuletti
Kirjailija: Sara Hylton
Julkaisuvuosi: 1985
Suomentaja: Minna Tarkka
Alkuperäisteos: The Talisman of Set (1984)
264 sivua
Tammi

Kathryn muuttaa yhdeksänvuotiaana Persiasta takaisin kotimaahansa Englantiin, kasvaa kauniiksi nuoreksi neidoksi ja osallistuu herrasväen huveihin. Samaan aikaan hän näkee todentuntuisia unia antiikin Egyptistä ja prinsessa Tuiasta, joka joutuu valitsemaan pakkoavioliiton, naimattomuuden ja kuoleman väliltä. Avukseen hän yrittää käyttää pahamaineista Sethin amulettia, mutta suunnitelma epäonnistuu kammottavalla tavalla.

Samalla tavalla alkaa Kathrynin oma elämä muuttua kohtalokkaasti... Voisiko arvoituksen saada ratkaistuksi Egyptissä, Tuian kotimaassa?

Prinsessa Tuian amuletti on jännittävä sekoitus romantiikkaa, uudestisyntymisaatetta ja Egyptiä. Ja historiaa <3 Tartuin kirjaan ensimmäisen kerran melkein kolme vuotta sitten, kiinnostuneena, mutta jotenkin hiukan petyin. Nyt luin nähtävästi kirjan sopivalla hetkellä, sillä odotukseni ylittyivät kunnolla.

Yleensähän rakastan romantiikkaa kirjoissa, mutta tässä se ei niin suuressa osassa ollut, eikä myöskään se asia, miksi kirjasta niin paljon pidin. (Kyllä minä Kathrynin rakastetun hyväksyn, ei sillä.) Uudestisyntymisestä luin varmaan ensimmäisen kerran romaanissa, ja se pistääkin ajattelemaan. Olisi niin ihanaa olla elänyt joskus ennenkin, muinaisina aikoina joina haluaisin elää, ja vieläpä muistaa sen... Kathrynin tapauksessa se ei kuitenkaan ollut upea kokemus, sillä hän joutui maksamaan entisen elämänsä virheistään.

Mutta, eniten pidin tästä kirjasta historian ja runollisen kerronnan vuoksi. (Kirjailijasta en löytänyt mitään tietoa netistä; onko hän käynyt Egyptissä?) Itse en ehkä arkeologiksi haluaisi tulla, mutta jotenkin haluaisin tulevaisuuden työni liittyvän historiaan ja erilaisiin kulttuureihin. Muinaisesta Egyptistä ja sen valtakunnasta en ole kuitenkaan koskaan niin hirveästi ollut kiinnostunut, johtuen muumioista joita yhä hiukan pelkään.

"Ajattele tätä uljasta kulttuuria, joka oli vanha jo silloin kun Kreikkaa ei vielä ollut eikä Roomaa ollut rakennettu seitsemälle kukkulalle." -s.250

Prinsessa Tuian amuletti näytti minulle Englannin maaseudun elämää viime vuosisadan alussa, tuon ajan matkustamista ja arkeologisia kaivauksia. Mutta sen avulla sain sukeltaa menneisyyteen kunnolla ja nähdä Egyptin, muinaisen ja nykyisen. Pyramidien mahtavuuden, Kairon Kuolleiden kaupungin autiot kadut. Paikallisten ihmisten omanlaisen rytminsä ja elämänsä, joen jonka varrella päähenkilö rakastaa "verkkojaan kokevien kalastajien ikuista laulua". Tämän kirjan jälkeen janoan päästä näille paikoille itsekin. En haluaisi elää siellä Tuian aikana, mutta tehdä matkan sinne Kathrynin eläessä, ennen modernia nykyaikaa.

"Mikään ei voisi häiritä tai pysäyttää tämän maan ikuista, muuttumatonta rytmiä, mutta minusta tuntui että voisin katsella sitä kuolemaani asti kyllästymättä sen pysyvyyteen. Egyptin tosi lumous piili juuri alati vaihtelevassa pysyvyydessä, yksitoikkoisuudessa joka ei koskaan ollut kyllästyttävää; sillä ei ollut mitään tekemistä faaraoiden muinaisten hovien upeuden tai siitä jälkimaailmalle jääneiden muistomerkkien kanssa." -s.170-171 

Ja Karnakin temppelin rauniot kuunvalossa.

"Tuijotin obeliskien, porttitornien ja pylväiden heijastuksia vedessä, mutta en voinut ajatella muuta kuin että kaikki oli ohi ja lopussa. Karnakin kunnian päivät olivat vaipuneet manalan maille ja niiden mukana muinaisten rakkauden, kunnianhimon ja kiihkeän vihan tunteiden koko kirjo. Enää eivät nämä valtavat salit kaikuisi kansan riemuhuudoista voitokkaan armeijan palatessa, enää ei pappien laulu kaikuisi jumalten juhlamenoissa. Surullinen Karnak-parka odotti entisen suuruuden heräämistä henkiin, mutta aivan yhtä turhaan kuin faaraot palatsihaudoissaan." -s. 257

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 19: Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi, liittyyhän arkeologia historiaan.