Kirja:
Kaksi sateenkaarta
Kirjailija:
Sisko Latvus
Julkaisuvuosi:
2014
264 sivua
WSOY
Inna on
elänyt koko viisitoistavuotisen elämänsä Neuvostoliitossa ja kasvanut
pioneerilaulujen ja Leninin ihailun keskellä. Hänellä on hyvä ystävä ja
ihastus, johon hän on juuri tutustumassa paremmin.
Yhden
syksyn aikana Innan maailma kuitenkin särkyy. Viro julistautuu itsenäiseksi hänen siellä käydessään. Neuvostoliitto ja sen propaganda
hajoaa, koulussa opittu paljastuu valheeksi. Innan perhe päättää yllättäen muuttaa
isovanhempien kotimaahan, Suomeen.
Kirja
kertoi mielestäni selkeästi Neuvostoliiton hajoamisesta tavallisten ihmisten
näkökulmasta. Innan lähipiiri on salaa kannattanut sitä ja Viron
itsenäistymistä. Toimiessaan opettajana mummo on joutunut väittämään, että Viro
olisi aina kuulunut Neuvostoliittoon. Innalle kuitenkin valtio edustaa
huolettomia lapsuuden päiviä ja hänelle tulee säikähdyksenä tieto, ettei
kaikkeen tietoon voi luottaa. Varmasti monesta neuvostoajan nuoresta tuntui
tältä, eikä heille Neuvostoliitto tarkoittanut vain huonoja asioita, vaan myös muistoja pioneerileireiltä.
Kirjan
lopussa oli selitetty useita käsitteitä ja tapahtumia aika selkeästi. Ehkä
minulle pitäisi vielä selittää tarkasti, miten maan talous romahti ja miksi se johti järjestelmän
kaatumiseen, mutta opin mitä perestroika
(Neuvostoliiton uudistamispolitiikka 1980-90-luvuilla) tarkoittaa.
Syksyn tapahtumia
kerrottiin takaumissa, kunnes ehkä puolivälissä kirjaa päästiin nykyhetkeen, eli Suomessa asumiseen. Kerrontatyyli toimi hyvin, mutta vähän häiritsi syksyn alun Inna. Hän ei tuntunut viisitoistavuotiaalta vaan enemmänkin seitsemänvuotiaalta kysymyksineen ja ihmettelyineen. Hänen ystävänsä puolestaan oli inhottava, mutta onneksi Inna tajusi sen itsekin.
"Vielä nukun tuolla sohvalla kaksi pitkää yötä, katselen sinua vielä monen monta tuntia, nuuhkin salaa vaatteitasi kun olet koulussa, kuuntelen soittoasi ja puhettasi ja tallennan ihoni muistiin pienimmän kosketuksesi. Syön kanssasi keittiön pöydän ääressä kerran toisensa jälkeen mustaa leipää ja kaalikeittoa, joka ei lopu. Vielä kuvittelen, ettemme koskaan eroa toisistamme." -s.217
"Vielä nukun tuolla sohvalla kaksi pitkää yötä, katselen sinua vielä monen monta tuntia, nuuhkin salaa vaatteitasi kun olet koulussa, kuuntelen soittoasi ja puhettasi ja tallennan ihoni muistiin pienimmän kosketuksesi. Syön kanssasi keittiön pöydän ääressä kerran toisensa jälkeen mustaa leipää ja kaalikeittoa, joka ei lopu. Vielä kuvittelen, ettemme koskaan eroa toisistamme." -s.217
Hänen ja Danielin rakkaustarinaan oli jotenkin vähän vaikea samaistua, ja se meni suuntaan "olet ensirakkauteni, mennään kihloihin". Lopussa se oli kuitenkin haikea eikä ihan kliseekään. Riipaiseva oli myös Innan vaarin kertomus Neuvostoliiton vainoista ja sukulaisesta, joka oli jo matkalla työleiriltä kotiin, kun joutui ammuttavaksi - vain siksi, etteivät teloitettavia kuljettavat kuorma-autot joutuisi ajamaan puolityhjinä.
Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42 "2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja" (Georgian sota 2008)
Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42 "2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja" (Georgian sota 2008)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti