Kesän soittolista

Kesän aikana kirjoitin "kesälomapäiväkirjaa" päivien tapahtumista, ja välillä merkkasin ylös laulun, joka oli sinä päivänä soinut päässä ja vaikuttanut minuun erityisesti. Kertokaa jos löytyy tuttuja teidänkin lemppareita. :) Linkit johtavat YouTubeen. Tässä siis kesän soittolistani ja minuun vaikuttaneita laulunpätkiä:

Kerkko Koskinen Kollektiivi: Laura Palmer

Tämä soi päässä todistustenjakopäivänä, vaikka en ollut kuullut sitä aikoihin. Melodia on siis niin ihana. <3 Isä puhui jotain riitasoinnuista, mutta en ole varma miten noita mollinuotteja kutsutaan.

Taylor Swift: Never grow up

Tämä Taylor Swiftin laulu on kyllä haikea, kertoen lapsuudesta ja kasvamisesta.

"I won't let nobody hurt you

 Won't let no one break your heart..."

Johanna Kurkela: Sun särkyä anna mä en

                 Olet uneni kaunein

                 Kunnes sinut viimein saan

                 Ingrid

                 Sudenmorsian

 + Juha Tapio:   Muita enemmän

Johanna Kurkelaan koin tänä kesänä valaistumisen. Löysin häneltä hyvin kauniita lauluja, joita opettelin ulkoa; hyviä sitaatteja elämän eri puoliin. Noistakin kappaleista joku kertoo välittämisestä, joku onnettomasta rakkaudesta, joku masennuksesta. Kurkelan ääni on myös niin ihana, herkkä. 

"Ja vaikka tiedän että viereeni sut hetkeks vielä saan

 Pian saapuu yö, ja aina se vie sut, vie sut vaan..." -Sudenmorsian

Haloo Helsinki!: Rakkaus

Haloo Helsinki! opettaa elämästä, rakastan riehakkaita lauluja, syvällisiä ajatuksia ja mukaansatempaavia melodioita. Ja Ellinkin ääni on kyllä ainutlaatuinen.

"Tähänkö taas tultiin, vaikka en tahtonutkaan

 Vielä irroittaa jalkoja pinnasta maan..."

Ellinoora: Leijonakuningas

           Carrie

Ellinooran lauluissa on hyvin paljon samaa kuin Haloo Helsinginkin!. (Epäilin häntä hetken Elliksi, ja niin YouTubessakin jokunen on luullut.) Hänellä on vahva ääni, ja laulut henkivät itsevarmuutta, elämästä selviämistä omalla tavallaan. Leijonakuningas on ehdoton voimalaulu.

"Lauletaan kovempaa kun pitäis olla hiljaa

Ei paineta leukaa rintaan

Ennen ku kasvetaan viljaa..."

Vesala: Tequila

Ensin jotenkin vierastin Paula Vesalan kappaleita, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen aloin tykätä yhä enemmän. Tequilassa on aivan upea melodia (huomaatte varmaan että minulle on lauluissa tärkeää juuri se melankolinen melodia), mutta myös sanat ovat hienot. Hyräilin tätä eräänä muistorikkaana yönä autiolla maantiellä auringonlaskussa, joten se tulee tietenkin mieleen nytkin.

"Oot mun nouseva aurinko

ja mun ainoa kotimaa..."

Jenni Vartiainen: Duran Duran

Jenninkin löysin tänä kesänä. Ja poikkeuksena sääntöön, tässä pidän eniten sanoista, mutta toisaalta myös laulun vauhdikkuudesta.

"Tätä tunnetta uutta ei pääse Jenni pakoon..."

Minusta oli vähän hullunkurista, että laulaja laulaa itsestään laulussa kolmannessa persoonassa. Tykkään silti eniten tuosta säkeestä.

Avicii: Wake me up

Kyllä, joskus olisi ihanaa herätä vasta sitten, kun huolet ovat ohi.

Zolita: Explosion

Pikkuhiljaa lämpenin Zolitallekin. Jollakin lailla pidän laulun tunnelmasta sekä lyriikasta, laulajan hauraasta äänestä.

"We live in a pink cloud

 Things aren't always what they seem"

Ed Sheeran: Tenerife Sea

Sanat, nämä sanat... <3 Laulu on kaunis, jotenkin herkkäkin. Muistuttaa kesästä liikaakin.

"You've got the kind of look in your eyes

 As if no one knows anything but us"

Laura Närhi (alun perin Tehosekoittimen): Hetken tie on kevyt

Opettelin soittamaan soinnut pianollakin. Laura Närhen ääni sopii tähän upeasti. Tämäkin laulu on aivan uskomattoman herkkä.

"Ikuisuus

 Yksi huokaus vain

 Yksi yö kuin koko elämä..."

OneRepublic: Counting Stars

Olin kuullut tämän jossain aikaisemmin. Rakastan välisoittoja, laulun vauhdikasta tahtia, joka jättää sanat soimaan päähän. Yleensä tämä laulu saa hymyn huulille, vaikka tämäkään ei ole kaikkein piristävin.

"Dreaming about the things that we could be..."

Passenger: All the little lights

           Let her go

           Holes

Passengeriin tutustuin vastikään, Let her gon olin kuullut joskus aiemminkin. Hänen lauluistaan löytyy kauniita melodioita, melankolisia lyriikkoja elämästä. Tykkään erikoisesta mutta selkeästä äänestä, ja siitä, että pystyn ymmärtämään aika hyvin sanatkin ilman lyrics-versioita. Kahta viimeistä laulua olen saattanut kuunnella kymmenen kertaa putkeen, ja jossain tilanteessa ne ovat saaneet itkemään.

"Now we've got holes in our hearts

 Yeah we've got holes in our lives

 Well we've got holes, we've got holes

 But we carry on"

Mitä lauluja te kuuntelitte kesällä?

"Should this be the last thing I see..."

Otsikon sitaatti on kesän muistoihin liittyvästä Ed Sheeranin kappaleesta Tenerife Sea, ja sitä pääset kuuntelemaan täältä.

Yleensä ihmisistä tuntuu että kesä vilahtaa silmissä, ja että loman alusta on vain hetki aikaa. Eikö vain? Niin minustakin aina jollain tasolla. Todistuksenjaosta tuntuu kyllä olevan vasta pikku hetki...

Kuitenkin. Kun ajattelen kesäkuun loppua jolloin saavuin Suomeen ja kirjoitin postauksen kymmenen kuukauden jälkeen. Ihmettelin suomenkielisiä tekstejä ja jännitin ystävieni näkemistä. Siitä tuntuu olevan ikuisuus.

Ja onhan siitä. Puolitoista kuukautta, jonka aikana moni uusi asia on koettu,  moni sama asia säilynyt ja moni muuttunut.

Kesällä kävin kylässä molemmilla isovanhemmilla ja kummeillani. Matkustin ympäri eteläistä Suomea. Olin omalla mökillä ennätyspitkään ja vieraalla mökillä vain yhden yön. Rentouduin kotona ja vietin päivät ystäväni kanssa metsässä.

Eli siis mitä tein oikeasti kesällä?

Kesällä 2016 en lukenut kasoittain kirjoja, en lopettanut täydellistä stressaamista. En onnistunut näkemään kaikkia ystäviäni, en olemaan täydellisen onnellinen ja itsevarma ihminen. En onnistunut olemaan ärsyyntymättä varsinkaan niille rakkaimmille ihmisille, en niin hyvä ystävä kuin haluaisin. En edes saanut opetettua rocktanssia parhaalle ystävälleni - vaikka se ei tainnut häntä haitatakaan.

Sillä sitä vastoin minä juoksin sateessa, piilouduin sitä kivenkoloon ja valokuvasin pisaroita lehdellä. Kuuntelin suomalaista ja englanninkielistä musiikkia ja samaistuin lyriikkoihin. Hoilasin näitä samoja lauluja, sillä ne jäivät pyörimään päiviksi päähän... Kierin trampoliinilla ja nauroin katketakseni. Annoin suukkoja kissoille, valvoin öisin ajatellen, kaksi yötä ystävänkin kanssa jutellen. Näin tähdenlennon, kauniita auringonlaskuja ja usvaharson niityllä.

Keksin ystävälle söpön lempinimen, loikin metsäpoluilla, keksin saunassa lauluja pelkistä sanoista. Puhuin puoliksi englantia, ärsytin luultavasti kaikkia puhumalla kiinaa vaikka en osaakaan. Tein kauniin kanervilla somistetun letin, kirjoitin ja vastaanotin ihania ystävyyskirjeitä. Vihasin epävarmuutta, sitä enemmän rakastin olla Suomessa, kotona, vanhalla mökillä. Join yksin teetä kahvilassa ja kaakaota seurassa. Suljin silmäni kuunnellakseni rakkaiden naurua ja juttelua ja muistaakseni sen.

Kesän alussa tein myös bucket listan, ja nyt katsotaan, mitä kaikkea sain suoritettua kesällä 2016:

-pitää netittömiä päiviä

Hmm... Tässä saisi tsempata, pidin vain yhden. Mutta olin kyllä vähemmän netissä kuin vuoden aikana!
-olla ulkona yöllä, mieluiten metsässä

Olin muutamana iltana pitkään ulkona, metsässä ja maantiellä. Ja kyllä, puoli viideltä kävin katsomassa auringonnousua.
-tehdä epäitsekkäitä tekoja

Toivon niin...
-syödä irtokarkkeja, Fazeria ja suomalaista ruokaa koko vuoden osalta

Söin! Maistoin Fazerin uusia levyjä ja söin vain kerran loman aikana riisiä. (Kiinassa viisi kertaa viikossa...)
-lukea viisitoista kirjaa

Valitettavasti ehdin Suomessa ollessa lukea vain kymmenen - olisin halunnut enemmän
-nähdä auringonnousun /-laskun tai mielellään molemmat

Näin molempia :)

-keräillä kasveja

Niin omaan tarpeeseenkin kuin ystävän kasvioon
-kirjoittaa tarinoita...

En niin montaa kuin olisin halunnut
-... ja ajatustekstejä

Joitain ajatuksia taisin kerätä tekstiksikin
-päästä kärryille alle vuoden vanhoista suomalaisista lauluista SuomiPopia ja monia uusia hyviä ja huonompiakin lauluja tuli kuultua
-tanssia sateessa

Juoksin, halasin ja hyppelehdin sateessa - kaipa minä siellä tanssinkin
-toteuttaa parhaan ystäväni kanssa asioita omasta kesälistastamme

Kaikkea emme pystyneet, mutta kävimme  mm. yökylässä ja teimme metsäkävelyitä kuten oli suunniteltu
-unohtaa koulun ja ajankulun edes joskus

Hmm... Joskus ei ole suhteellinen sana
-pitää niin ihanan kesän kuin mahdollista

Yritin <3

Kesän aikana tuli vastaan sekavia, ahdistavia hetkiä, jolloin teki mieli juosta kehää omenapuiden välissä, itkeä yksin suihkussa ja auringonlaskussa maantiellä. Sitä vastoin oli myös hetkiä, joita rakastin - istua sateessa käsi kädessä, tanssia nurmella tai kuunnella maailmankaikkeuden hiljaisuutta yössä.

Tämä kesä oli hyvin erilainen kuin olin kuvitellut. Se oli outo, jännittävä ja sekava. Mutta hetkittäin se oli myös onnellinen, kaunis ja hyvin muistorikas.

Minulla on yhä ystävät, joiden kanssa nauran kuollakseni trampoliinilla, yhä rakkaat metsät odottavat minua hiljaa suhisten. Nyt niihin liittyy kuitenkin uusiakin muistoja,  tuossa istuimme sinä iltana auringonlaskussa ja puhuimme siitä-ja-siitä, tuon kiven alle suojauduimme sateelta ja söimme karkkia. Viimeisenä iltana Suomessa vain muistelin tuota kaikkea...

Minulla on myös sielunsiskoni kanssa entistä vankempi ja läheisempi ystävyyssuhde, joka taitaa kestää läpi kivien ja puiden energiakenttien välissä. Minulla on muistot tästä kesästä, jotka tulen muistamaan koko ikäni.

Millainen teidän kesä oli, ja mitä unohtumatonta koitte sen aikana?

Mary Rubio & Elizabeth Waterson (toim.): The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 3

Kiinnostus heräsi: L.M.Montgomery on lempikirjailijani ja luin hänen päiväkirjansa ensimmäisen ja toisen osan vuosi sitten

Kiitos Mary Rubio sekä Elizabeth Waterson päiväkirjojen toimittamisesta <3 Mahtoi olla työtä...

Kirja: The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 3: 1921-1929
Toimittaneet: Mary Rubio & Elizabeth Waterson
Sarja: The Selected Journals of L.M.Montgomery
Julkaisuvuosi: 1992
472 sivua
Oxford University Press

"In the evenings I have been copying my old journal of the summer of Chester's birth. It hurt me. I was so happy then. Frede was here and I had my dear little chubby baby and Ewan was well. Those two years after Chester's birth were the happiest of my life. After that the war came and the loss of dear "little Hugh"; and when the war was over Frede died and life changed forever; and then Ewan's malady came upon him and all happiness left my life. I do not suppose it will ever return." -11.8.1921

Vuonna 1921 Maud Montgomery on jo maailmanlaajuisesti kuuluisa kirjailija, jolle satelee ihailijapostia. Samaan aikaan hän on kuitenkin 46-vuotias papinrouva pienessä Leaskdalen kylässä Ontariossa. Ei Prinssi Edwardin saarella, jolla hän kuitenkin käy kesäisin parin vuoden välein. Maudin päivät kuluvat kirjoittamiseen, taloudenhoitoon, kahden poikansa kasvatukseen, erilaisten järjestöjen ja tapahtumien pyörittämiseen, vierailuihin seurakunnan jäsenten luona - ja huoliin.

Kesällä 1921 Maud ja Ewan joutuvat auto-onnettomuuteen erään lähikylässä asuvan marsalkan kanssa. Kaikki selviävät säikähdyksellä - vielä. Puoli vuotta myöhemmin Ewan saa kirjeen marsalkalta. Tämän mukaan auto-onnettomuudesta johtuen hän joutui menemään leikkaukseen ja vaatii nyt MacDonaldeja maksamaan sairaslaskun. Maud ja Ewan kuulevat, että marsalkan oli ollut aikomus mennä leikkaukseen joka tapauksessa, mutta eivät saa todistettua sitä kunnolla. Asia etenee syytteeseen, oikeudenkäynteihin, ja soppa on selvä... Vielä vuosienkaan päästä asia ei ole ratkennut. Samaan aikaan Maudilla on vielä lakikiistat entisen kustantajansa kanssa...

Ewan, jolla havaittiin vuonna 1919 masennus, on välillä parempi, välillä huonompi. Maud seuraa tarkasti tämän vointia ja murehtii sen vuoksi. Ewanin sairausta kutsutaan nimellä malady tai religious melancholia: hän uskoo tehneensä suuren synnin eikä pääse taivaaseen. Tuohon aikaan ei ollut kunnollisia lääkkeitä masennukseen, eikä Ewania voi oikein parantaa. 

Maud kaipaa itselleen hyvää ystävää, jolle puhua huolistaan... Mikä sitten lohduttaa häntä edes hetkiseksi? Kirjojen lukeminen, varsinkin vanhojen suosikkien. Hänen poikansa, kissansa. Vierailut PEI:llä. Kesä Muskokassa - jonka luonto inspiroi häntä lempikirjaani Siniseen linnaan. Kirjoittaminen. Luonnon kauneus.

Päiväkirjassa löytyy paljon Maudin ajatuksia, kuten muuttuvasta maailmasta:     

"The papers nowadays are filled with radio. Dr. Shier has a set and he told me recently that last Sunday morning he heard a sermon preached in Pittsburg, Pa. in the morning and one in Chicago in the evening. It is all very wonderful- and I find it a little depressing. Is it because I'm getting on in life that all these wonderful inventions and discoveries, treading on each other's heels, give me a sense of weariness and a longing to go back to the slower years of old. Doubtless that has something to do with it. But I do really think we are rushing on rather fast. It keeps humanity on tiptoe. And all these things don't make the world or the people in it any happier. But I think this will go on for two or three hundred years - I mean the flood of great discoveries." -16.12.1922

Vuonna 1925 Ewan kutsutaan pastoriksi Norvalin kylään, Ontariossa sekin, ja seuraavana vuonna he muuttavatkin. Maud jättää Leaskdalen ristiriitaisissa tunnelmissa. Kuitenkin seuraavat vuodet Norvalissa tuntuvat helpoimmilta pitkään aikaan, eikä enää tarvitse murehtia lakikiistoistakaan.

"I spent this cloudy evening, fresh and sweet, setting out plants in the garden and enjoying life. I am well again. Ewan is well. We are free, just now at least, from any biting anxieties or worries."  -11.6.1927

En harmikseni ehtinyt lukea tätä päiväkirjan kolmatta osaa aivan loppuun, ennen kuin lähdimme taas ulkomaille. Varsinainen päiväkirja loppuu sivulla 401 ja ehdin sivulle 370. Lukeminen sujui edelleen hyvin, vaikka esimerkiksi lakiasioissa olisi niin lakitiedon kuin siihen liittyvien termien tietäminen saattanut olla tarpeen... Ihan hyvin kuitenkin tuli selväksi, että asia oli mutkikas ja stressaava.

Maailmalle Maud näytti hymyilevän ja puuhakkaan ulkokuoren, päiväkirjalleen hän uskoi oman itsensä ja kaikki huolensa. Hän on menettänyt parhaan ystävänsä, hänen aviomiehensä on masentunut, eikä hän voi puhua kenenkään kanssa... Olisiko hänen elämänsä voinut olla helpompaa ilman naimisiinmenoa tai - ilman kirjailijan uraa? En tiedä.

"I don't think I would ever be really tempted to commit suicide as long as I could get enough to eat and wear by any means short of begging. Life, with all its problems has always been an extremely interesting thing to me." -10.5.1922

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Maud löydettiin menehtyneenä lääkkeiden yliannostukseen, ilmeisesti tahalliseen... Mutta tämä on vasta edessä.

Kirja kertoo Kanadan provinssista Ontario.

Kansojen juurilla -lukuhaaste

Kansojen juurilla, melkein vuoden kestänyt lukuhaaste päättyi eilen 9. elokuuta. Ehdin kirjoittamaan koostetta kuitenkin vasta tänään.

Kuvan pohjana Pearson Scott Foresmanin julkaisema kuva (public domain), Suketuksen blogista

Haasteeseen oli tavoitteena lukea kolme kirjaa, jotka kertovat alkuperäiskansoista, tai ne oli kirjoittanut alkuperäiskansoihin kuuluva henkilö. Yhden kirjan tuli liittyä saamelaisiin. Tähän haasteeseen luin neljä kirjaa:

Rachel Campbell-Johnston: The Child's Elephant. Kirja kertoi Afrikan savanneista ja pikkukylästä, norsuista, sodan kammottavuudesta ja pakomatkasta. Eräässä vaiheessa päähenkilöt tapasivat sademetsässä asuvat pygmit, lyhytkasvuisen kansan, joiden elämäntapaa kuvaillaan paljon. Pygmeille on ollut netin mukaan uhkana niin sademetsien tuhoutuminen kuin taikauskoisuuskin.

Karl May: Hopeajärven aarre. Tästä kirjasta yllätyin positiivisesti, sillä siinä tavattiin hyviä ja ihailtuja intiaaneja, jotka olivat hyviä ystäviä valkoihoisten kanssa. Teoshan on kirjoitettu 1800-luvulla, jolloin intiaaneihin ei välttämättä suhtauduttu positiivisesti. Oli kirjassa mukana myös ilkeitäkin intiaaniheimoja, joilla oli raakoja kidutusmenetelmiä, sekä murhanhimoisia vaaleaihoisiakin. Tasoissa siis oltiin.

Geraldine McCaughrean: The Middle of Nowhere. Tämän kirjan mukana pääsin myöskin 1800-luvulle, mutta aivan eri mantereelle: Australian autioille takamaille, joilla asui harvakseltaan eurooppalaistaustaisia, paimentolaisia ja aboriginaaleja. Heidän kulttuuristaan kerrottiin, aboriginaalisanoja opin kuten Altjeringa tarkoittaa Uniajan maata. Tarinasta kävi kuitenkin selväksi, että niin kuin intiaaneja myös aboriginaaleja on pidetty alempiarvoisena ja valitettavasti kyllä halveksittukin.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon. Tämä kirja oli lähinnä pintaraapaisu saamelaisuuteen, mutta tarinan fantasiaolento oli saamelaisen mytologian Aahtsek. Päähenkilö luki etsiessään tietoa juuristaan, että saamelaisia on myöskin syrjitty, ja heidän kulttuuriaan on yritetty kitkeä pois esimerkiksi pakottamalla lapset suomalaisiin kouluihin.

Luin siis jotain Afrikan pygmeistä, Pohjois-Amerikan intiaaneista, Australian aboriginaaleista ja Suomen saamelaisista. Sattumalta noin eri puolilta maapalloa! Opin hiukan näiden kansojen kulttuureista: aavikoiden taioista sademetsän asumistapoihin, tuntureiden pahoista hengistä preerian taisteluihin. Huomasin, että hyvin monia alkuperäiskansoja on syrjitty muiden toimesta. Onneksi heidän olonsa taitavat olla nykyään parempia tai ainakin kehittymässä pikku hiljaa. Kulttuuriakaan ei enää pyritä kitkemään pois vaan säilyttämään, se on minusta hyvin tärkeää.

Kansojen juurilla oli hyvin mielenkiintoinen lukuhaaste, johon oli ilo ottaa osaa. Suuri kiitos haasteesta Suketukselle. <3

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Kiinnostus heräsi: kirjaston hylly & Kansojen juurilla -lukuhaaste

Kirja: Kuulen kutsun metsänpeittoon
Kirjailija: Sari Peltoniemi
Julkaisuvuosi: 2011
153 sivua
Tammi

Jouni on normaali, vielä suuntaa hakeva yhdeksäsluokkalainen, joka suunnittelee parhaan kaverinsa kanssa bändiä ja hermoilee rinnakkaisluokkalaisen Matleenan seurassa. Pojan elämä muuttuu kuitenkin pelottavaksi, kun hän Lapin reissulla näkee metsässä hänen nimeään lausuvan salaperäisen naisen, joka katoaa seuraavassa silmänräpäyksessä. Sama nainen seuraa häntä kaupunkiin, ja Jounia alkaa vainota oudot, puumaiset miehet... Keitä he oikein ovat? Liittyvätkö olennot jotenkin Jounin äitiin, joka katosi tämän ollessa pieni?

 Valitsin Kuulen kutsun metsänpeittoon lähinnä Kansojen juurilla -lukuhaasteen vuoksi, johon halusin jonkin nopealukuisen, saamelaisuudesta kertovan kirjan. Nopeasti kirjan lukikin, sen juoni ja kirjoitustapa olivat hyvin yksinkertaisia. Hiukan jännitystä oli, ja saamelaisista ja heidän mytologiastaan sai pienen pintaraapaisun. Kirjan mukaan saamelaisia on halveksuttukin vuosisatojen aikana ja heidän kulttuuriaan on yritetty kitkeä pois, kuten muillekin alkuperäiskansoille on valitettavasti käynyt. Mytologiasta sain tietää hengestä nimeltä Aahtsek ja metsänpeitosta, josta olen jo aiemminkin lukenut Reeta Aarnion kirjasta Maan kätkemät. Oli myös mukavaa, ettei Jouni ollut mikään tupakoiva häirikkönuori vaan enemmänkin herkemmästä ja epävarmemmasta päästä. Tätä kuvasi esimerkiksi se, ettei hän ja ystävänsä pystyneet kiroilemaan entisen opettajansa kasvatuksen tähden.

Saamelaisteema jäi kuitenkin vain pintaraapaisuksi, kuten oikeastaan kaikki kirjan teemat jäivät. Sataanviiteenkymmeneen sivuun ei hirveän paljoa mahdu kuvailua tai yksityiskohtaista tarinaa. Peltoniemen kirjoitustyyli näyttää olevan hyvin vauhdikasta, eikä mihinkään teemaan tartuttu kunnolla. Lähinnä tapahtumat juoksivat, ja kirjan loppu tapahtui kymmenen sivun aikana, eikä sekään ihan selkeänä. Sanotaanko etten kunnolla ymmärtänyt koko juonen ideaa.

Eniten minua ehkä harmitti takakannen lupaaman ensirakkauden ja romanttisuuden vuoksi. Jouni ei ainakaan minusta tuntunut yhtään ihastuneelta, aloittaessaan seurustelun ennen kuin ennen oli tutustunut koko tyttöön. Ehkä se sitten risoo vain minun ajatusmaailmaani. Tätäkään aihetta ei sen enempää painotettu, toisaalta koko kirja jäi vähän aukinaiseksi.

 Mietin vähän, että pojat saattaisivat pitää kirjailijan yksinkertaisesta tyylistä ja jännityksestä enemmän, eikä heitä ehkä haittaisi romantiikan puutekaan. Omaa lukukokemukseni ei ollut mikään ihmeellinen, mutta en nyt aivan lyttää kirjaakaan. Kutsuisin sitä teinin sanoin ihan okei.

Kirja menee Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen saamelaisuuden vuoksi. Kohta täytyykin kirjoittaa haasteelle kooste, se päättyy huomenna.

Heinäkuu -16

Koko viime vuoteni oli hyvin ailahtelevainen: elämä ulkomailla voi olla niin masentavaa kuin tuoda uusia elämyksiä ja jännitystä. Eikö siinä tapauksessa Suomessa pitäisi tuntua normaalilta ja rauhalliselta? En tiedä, mutta heinäkuussa jonka vietin kokonaan kotimaassa, tunsin hyvin monia tunteita eri hetkinä.

Ensin kuitenkin kirjoihin; luin kuukauden aikana 7 kirjaa ja 2330 sivua.

Ah, rakastan tätä kun kaikki kirjat ovat suomeksi <3 (Ja kerrankin olen saanut postauksenkin aikaiseksi lähes kaikista)

1. Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta (264s)
2. Mary Marck: Eevan luokka (170s)
3. Anni Swan: Sara ja Sarri (212s)
4. Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä (Björk #2) (351s)
5. Annika Thor: Saari meren keskellä (233s)
6. Jo Baker: Longbournin talossa (448s)
7. Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo (652s)

Kaikki lukemani olivat erittäin hyviä, ja parasta on vaikea sanoa. Blogistanian lukumaratonin aikana onnistuin lukemaan kolmea suomalaista kirjaa, joista kaksi kertoi 1900-luvun alusta joko vakavammalla sävyllä tai hauskasti. Käärmeitten kesä sukelsi 20-luvun maailmaan, Aikamatkustajan vaimo nopealukuisena aikamatkustuksen saloihin; Saari meren keskellä sekä Longbournin talossa oli erityiset, yksityiskohtaiset ja realistiset kirjoitustyylinsä. Viimeksi mainittu sekä Kaksi sateenkaarta vaikuttivat minuun aika lailla kuvaillessaan entisiä karmiviakin tapahtumia. Erityisen positiivisesti yllätyin kuitenkin Eevan luokan huumorista, ehkäpä se olisi sitten lempparini tässä kuussa.

Heinäkuussa katsoin elokuvat Harry Potter ja puoliverinen prinssi (ihanaa, kuudennen luokan romanttisia sotkuja <3) ja japanilaisen animaation Tuulen laakson Nausicaä joka oli vähän erikoinen. Seurasin myös aamuisin Foxilta tulevia Miehen paikkaa ja How I Met Your Motheria, jotka naurattavat ihan koko ajan, välillä itkettävätkin. Robin on lempparini HIMYM:ssa <3

Tänä kesänä olen myös tutustunut Johanna Kurkelan lauluihin paremmin, hänellä on ihana ääni ja lauluihin voi samaistua <3 Suomipopia kuuntelin taas pitkästä aikaa, ja tunnen jo tämän kesän soitetuimmat biisit. Häiritseekö teitä kuinka radiosta saattaa tulla aina samat, joko uudet tai sitten suositut laulut? Minua se ei häiritse jos laulu on hyvä... Mutta vanhoja, tuntemattomiakin saisi soittaa enemmän. Yleensä yhdeltä laulajalta nimittäin soitetaan vain yhtä, kahta laulua, ja loput painuvat unholaan.

Niin, heinäkuussa olen tehnyt vaikka mitä. Olen viettänyt aikaa kotona ja melkein asunut ystäväni kanssa ulkona. Olen käynyt isovanhemmillani metsän keskellä ja toisilla isovanhemmillani Lappeenrannassa. Molemmissa paikoissa oli ihanaa! Yhden yön käytiin vieraalla mökillä, ja viimeiset puolitoista viikkoa omalla. Oli niin viihtyisää olla taas vanhalla mökillä <3

Olen näin esimerkiksi niin juossut ja kiljunut sateessa, syönyt kasan herkkuja, kuvannut auringonlaskua, kököttänyt metsässä tuntikausia, tutkinut Lappeenrantaa, saunonut viisi kertaa, ostanut villatakin talvea varten, saanut Juha Tapion CD:n kuin pelännyt ihanan yön loppumista.

Kuukausi oli kamala ja ihana monista syistä, mutta pääpaino on kyllä tällä hetkellä ihanalla. En tahdo lähteä Suomesta. Unohtamisen kyky olisi kiva omistaa...

Oliko teidän heinäkuunne parempi kuin kesäkuu? KK kuuluu yksinkertaisesti: Mitä tässä kuussa jäät kaikkein eniten kaipaamaan?

Hauskaa loppukesää teillekin, yritetään yhdessä unohtaa loman loppu! (Ai mikä loppu? Kesähän on ikuinen.)