Naisten aakkoset: F & Ennen joulua

Moni varmaan tietää jo tämän haasteen blogeista, mutta kerrataanpa vielä. Haasteen on keksinyt Tarukirjan Margit, ja siinä pitää löytää naisia jokaista aakkosta varten.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

-Anne Frankin päiväkirjat pitäisi lukea uudestaan: ne avaavat tien yhden juutalaisvainojen kokijan mutta myös yhden teinitytön sydämeen. Annen kirjoittamia tarinoita on myös julkaistu kokoelmana Salaisen siiven tarinoita. Mielestäni ne eivät niin kummoisia olleet mutta ihan mukavia nuoren tytön kertomuksia. Ehkä Annessa minua vaikuttaakin hänen elämänsä, sekä kuvauksensa ja ajatuksensa päiväkirjassaan enemmän. Anteeksi, Anne...

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
-Carrie Fisher näyttelee ihanaa Star Warsien Leiaa <3
 

3.Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat):
a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 

Äitini luki pienenä Marie Louise Fisherin Delia-sarjan ja minäkin ihastuin 1800-luvun tytön seikkailuihin intiaanien parissa ja Villissä Lännessä isäänsä etsimässä. Halusimme molemmat kokea tuon saman... Minua kyllä myös suretti, kun Delia joutui hyvästelemään uudet ystävänsä ikuisiksi ajoiksi. Joka tapauksessa voisin joskus lukea Fisherin muitakin romaaneja rohkeista poikatytöistä.

 

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista A, B, C, D & E.

                             ***

Ensimmäiset päivät Suomessa totun lumettomuuteen, hämmästelen myöhäistä auringonnousua, aikaista auringonlaskua ja sitä jatkuvaa hämäryyttä siinä välissä. Katselen kuusimaisemia, tuttuja kaupannimiä, kuuntelen suomea. Elän kuin unessa: enhän minä mitenkään voi olla Suomessa neljän kuukauden jälkeen.

Tuntuu hassulta nähdä sateiset pikkukadut, entinen kouluni, luokkakaverini ja tutut paikat jälleen. Ehkä kuten ystäväni äiti ehdottikin: minulla iski pieni kulttuurishokki. Tai sitten olin itse leiponut Suomeen tulosta jotain ihmeellistä laskemalla siihen päiviä, hyppimällä yläsalas ja kertoen jokaiselle kuuntelevalle vuoronperään uudelleen ja uudelleen että me olemme tulossa Suomeen, eikö olekin outoa, ymmärrätkö, minä en.

Niin, kävin vanhassa koulussani ja luokassani, jonne onneksi palaan takaisin ensi vuonna. Moni opettaja muisti minut edelleen, tuttujen luokkalaisteni kanssa vaihdoin pari sanaa, ja minua ikävöineen ystävän kanssa lähennyimme hiukan, niin että päädyimme keskustelemaan kahvilla kaksi tuntia. Ruotsin suullinen testi meni ihmeen hyvin, vaikka olen puolitoista vuotta opiskellut ruotsia yksin seuranani vain oppikirja.

Opin jo matkustamaan junalla yksin pääkaupunkiseudulle ja käymään kotonani tapaamassa ystäviäni naapurissa. Päivä kuluikin sitten piirrellessä, ulkona kävellessä hämärässä ja laulellessa, muita kuunnellessa. Kaipa minä odotin tapaamiselta liikaa, ja toivotaan että seuraava kerta olisi ihanampi kaikille. Seuraava kerta koittaa kyllä luultavasti vasta uudenvuoden tienoilla...

Kävin myös katsomassa sukulaistani muistisairauksien osastolla, kuuntelin potilaiden juttuja joista osasta ei saa selvää ja osasta liiankin hyvin, ja mietin kuinka he ovat olleet aivan normaaleja ihmisiä, millaisen elämän kukin heistä on elänyt. Ihmisten elämät osaavat olla niin erilaisia... Ja kuitenkin jokainen tapahtuu kerran, jokainen ainutlaatuinen elämä.

Muistan, kuinka sukulaiseni kanssa keräsimme sieniä metsästä ja luulin kuolevani, koska kosketin tuntematonta sientä ja luulin sitä myrkylliseksi. Muistan viiden kilometrin kävelylenkit ja keskustelumme, muistan lettujen tekemisen. Muistan ajan, jolloin hän oli vielä terve, mutta jotenkin hämärästi. Ehkä en halua tai voi ajatella sitä kunnolla; haluanko muistaa?

Mutta muistan vielä kerran neljä vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran kävin tuolla osastolla, säikähdin ja purskahdin itkuun hississä. Nyt sitä ei tapahtunut, nyt tajusin jotain. Enkä ehkä ajattele asiaa kuitenkaan kunnolla.

Jouluaattona herään joululauluihin. Katson ikkunasta vesisadetta, seikkailen somessa ja ajattelen koko vuotta: missä ihmeessä olin viime vuonna ja mitä kaikkea on muuttunut ja säilynyt vuoden aikana. Sama joulutunnelman etsiminen on tänäkin vuonna...

Mutta samalla syön riisipuuroa, menen enolle jouluksi ja nauran katketakseni aamupalapöydässä, kun saamme aikaiseksi räpinpätkän Joulupuu on rakennetusta. Odotan iltaa ja joulupukkia, joka kyllä saa oloni aina vaivaantuneeksi, koen pieniä pisaroita joulutunnelmaa hetkittäin. Onhan se vain kerran vuodessa: vain kerran vuodessa koristellaan kuusi, syödään sukulaisten kanssa kinkkuleipiä ja suklaata ja niin, odotetaan.

Ei joulukaan ole aina täydellinen, ei kai siltä sitä voi odottaakaan.

Kuitenkin tunnelmallista joulua teille <3