Naisten aakkoset: I & Mikä hymyilyttää

Naisten aakkosissa etsitään kuuluisia naisia jokaiselle aakkoselle. haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista A, B, C, D, E, F, G & H.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Minulle tuli yllättäen tähän kohtaan mieleen Eva Ibbotson, jonka kirjan Virta vie viidakkoon luimme joskus koulussa. Myöhemmin vielä luin ystävän suosituksesta Kazanin tähden. Molemmissa kirjoissa oli 1900-luvun alun miljöö ja seikkailua - juuri tällaisista kirjoista pidin silloin ja nykyäänkin. :)

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähän oli hyvin vaikea keksiä henkilöä, mutta Isla Fisherin roolisuositus Becky Bloomwoodina elokuvassa Himoshoppaajan salaiset unelmat oli mielestäni huumoria täynnä.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
- Ansa Ikonen on Suomen tunnetuimpia 1900-luvun näyttelijöitä, mutta en ole tainnut nähdä hänen yhtäkään elokuvaa. Hänen ja Tauno Palon tähdittämät filmit kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin.  

                            ***

Sunnuntaina teki mieli hymyillä, kun tajusin pitäväni pyöräilystä. Luulin aina jaksavani ajaa pyörällä hädin tuskin muutaman kilometrin, mutta tällä kertaa se venyi kahdeksikymmeneksi. Joen varteen on rakennettu uusi pyöräilytie, joka kulkee välillä myös puistikossa. Pyöräilin tätä punaista nauhaa ja lauloin samalla käheällä kurkulla. Valitettavasti yskäni ei tainnut tykätä tästä...

Tänään hymyilin, koska lääkärini muistutti lempisarjani lempihenkilöäni (se joka muistaa hänet saa kyllä kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!) ja koska puolestaan yskänlääke oli jotain mitä ehkä Maija Poppasesta tuttu lääke voisi olla. :D Hymyilin myös, koska minulla on päällä itseostamani vaatteet, farkkucaprit ja t-paita, ja olisi vielä uusi neuletakkinikin - jos ei olisi niin kuuma ilmankin...

Eilen en niin hymyillyt, ainakaan kovasti. Paitsi illalla, kun sain kehun (ja tämän postausidean) Katjalta. Kiitos <3 Ja silloin kun minun oli ikävä parasta ystävääni, toivoin että olisit meillä yökylässä. Ja mietin mitä sanoit siitä, että ehkä ahdistukseni on vain minun päässäni, johtuu pelkästään omista ajatuksistani.

Mikä teitä on ilahduttanut viime päivinä? :)   

Suurten muutosten aikaan (Dear Canada, My Australian Story)

Kiinnostus heräsi: historia, Dear Canada -sarja

A Ribbon of Shining Steel. The Railway Diary of Kate Cameron. Yale, British Columbia, 1882

Julie Lawson

Dear Canada

204 sivua

Scholastic Canada Ltd.

"Last spring Papa said that by fall, the whistle of the "Iron Horse" would be heard throughout the Canyon. And he was right. I love the sound. One day it will echo across the whole Dominion of Canada. And the rails will stretch across the land like a ribbon of shining steel." -s.47

Kate Cameron on muuttanut kaksi vuotta sitten rautatien rakennuksen perässä Yaleen läntisessä Kanadassa. Pikkukaupungin viereisessä kanjonissa räjäytetään radalle tietä ja uutta rakennetaan koko ajan Kanadan poikki. Syrjäisen paikan uhkana ovat vakavat onnettomuudet rakennustöissä ja tulipalot - sekä poikatytöille joutua lähetetyksi hienoille naisille tarkoitettuun kouluun. 

Ehkä vähän tässä kirjassa jäi mietityttämään, miksi entisajoista kertovissa kirjoissa päähenkilöt ovat usein poikatyttöjä. Heistä kyllä keksii varmasti enemmän kerrottavaa. Yleensä tykkään lukea juuri poikamaisista, erilaisista tytöistä mutta tässä kirjassa se hiukan väsytti, kylläkin aluksi vain. 

Katen vuoteen kuuluu kivikkoinen ystävyyssuhde vastamuuttaneen Annen kanssa, mutta myös yhteisten kiinnostusten kohteiden hiipuminen Rachelin kanssa, kun tämä muuttuu aivan täysin pinnalliseksi nuoreksi neidiksi. Annesta sain jotenkin negatiivisen kuvan päiväkirjan sivuilta, vaikka Kate saikin tästä lopulta hyvän ystävän. Oli lohdutonta, kuinka Rachel muuttui valtavasti parin kuukauden aikana, eikä enää hyväksynyt Katea.

Kate kirjoitti päiväkirjassaan paljon Canadian Pacific Railwayn rakentamisesta ja myös sen vaaroista - esimerkiksi paljon kiinalaisia menehtyi töissä, eivätkä loukkaantuneet päässeet yleisiin sairaaloihin. Kate pelkäsikin isälleen käyvän jotain, mutta myös muuttamista taas uuteen paikkaan rautatien perässä. Samaistus heräsikin seuraavassa kohdassa:

"I suppose Mary Beth in Ottawa has forgotten me by now. It is a Trial being Best Friends when you are thousands of miles away.
  Moving is a Trial.
  Moving to Yale was a Trial, but now I like it here." -s.12

  Loppusanoissa kerrotaan Kanadan läpi kulkevan rautatien valmistuneen v.1885 sekä muuta kiinnostavaa lisätietoa.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, Muuttoliikkeessä-haasteeseen, sillä Katen vanhemmat olivat muuttaneet Iso-Britanniasta Kanadaan, ja Kanadan provinsseista Brittiläiseen Kolumbiaan.


                        ***

Kiinnostus heräsi: löysin myöskin kirjastosta

Plagues and Federation. The Diary of Kitty Barnes, The Rocks, Sydney, 1900
Vashti Farrer
My (Australian) Story
172 sivua
Scholastic Australia Pty Ltd

Kitty aloittaa päiväkirjansa vuonna 1900, jolloin tapahtuu paljon Australian historiassa. Ensinnäkin, 1300-luvulla Euroopassa hurjistanut rutto puhkeaa maapallon toisella puolella ja leviää etenkin Sydneyn slummeissa. Kittyn isoveli puolestaan lähtee Afrikkaan sotimaan buurisodissa - australialaisten joukoissa. Samaan aikaan Iso-Britannialle kuuluneet osavaltiot yrittävät saada aikaan päätöksen ja luvan perustaa yhtenäinen liittovaltio.

Kirjaa voisi hyvin käyttää harjoituksena brittienglannin kielioppivirheiden löytämiseen ja korjaamiseen. En tiedä johtuiko se Kittyn köyhästä taustasta vai vain australianenglannista, mutta varsinkin alussa vastaan tulvi vähän outoja sanoja (arvo = afternoon) ja taivutuksia.

 "Miss Collins give me this diary when I tell her I want to be a lady typist in a big office with a typewriter all my own. Or maybe one of them switchboard ladies as plugs in wires for the telephones. I'd like that and I can talk real posh too. 'Just connecting!' I'd say or, 'Sorry he can't talk right now. He's real busy'." -s.5

Tästä kirjasta tuli opittua uutta, esimerkiksi että Uusi-Seelanti oli myöskin harkinnut liittyvänsä uuteen Australian liittovaltioon. En tiennyt, että "step out" tarkoittaa seurustelua, minkä Kitty aloitti varsin aikaisin. Minulle tuli myös yllätyksenä, että englanniksi 20th century alkaakin vasta vuonna 1901 eikä 1900, niin kuin olen aina ajatellut. Tarinan lopussa oli nimittäin suuret juhlat vuodenvaihteessa 1900-1901.

Suurten muutosten aikana Kitty puolestaan kasvoi köyhemmässä kodissa ja pelkäsi joutuvansa töihin täytettyään 13 vuotta. Lopussa hänen tarinansa kuitenkin sai valoisamman suunnan.

"Ma's always talking about when her ship comes in. She says it's loaded up that much with money now it's a wonder it don't sink. I know she don't have a ship but, not really, she's just saying it. Only when I was little I did, and Maisie still does. Sometimes when we're out and Maisie sees something in a shop window she wants she says, 'Ma, can I have it? Please? When your ship comes in?' And Ma only smiles and says, 'We'll see, Maisie. We'll see.'" -s.15

Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 48. Kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän.

Eva Wong Ng: Chinatown Girl (My Story, New Zealand)

Kiinnostus heräsi: historia <3, tapasin kirjaston hyllyllä

Chinatown Girl. The Diary of Silvey Chan, Auckland, 1942
Eva Wong Ng
2005
My Story (New Zealand)
207 sivua
Scholastic

Silvey Chan alkaa pitämään päiväkirjaa Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa vuonna 1942. Oikeastaan hänen nimensä pitäisi olla Silver hänen kiinalaisen nimensä Ngun Bo mukaan, mutta syntymätodistuksen kirjoittamisessa oli tapahtunut virhe.

Silveyn vanhemmat ovat tullut Etelä-Kiinasta vuosia aiemmin ja pitävät kauppaa Greys Avenuella, jonka varrella asuu paljon muitakin kiinalaisia. Vasta noihin aikoihin vuosikymmenien ajan maahan tulleita kiinalaisia aletaan kunnioittamaan, vaikka heidän pitää edelleen maksaa maahanmuutosta, toisin kuin muista maista saapuvien. Vuoden aikana Silvey ehtii kokea niin naapurin pojan kiusalliset huomionosoitukset, pommitusharjoitukset ja elintarvikkeiden säännöstelyn sekä amerikkalaisten rantautumisen Uuteen-Seelantiin.

Heti ensimmäisellä sivulla seuraava pisti silmään:

"Why am I writing about my life, since I am only 12 years and three months old? Well, I read a great book called 'Anne of Green Gables'. It's the story of Anne Shirley, who became a writer. She kept a diary that she called her Journal." -s.9 

Anteeksi? Minusta tuo kuvaus kuulostaa aivan Montgomeryltä itseltään. Mistä lähtien Vihervaaran Anna piti päiväkirjaa ja tuli kuuluisaksi kirjailijaksi? Vai olenko hypännyt jonkun tärkeän kohdan yli?

Anyways. Oli ihanaa että Montgomeryn kirjat mainittiin tässä. :)

Fiktiivisissä päiväkirjoissa on usein se vikana, että ne eivät ole kovin uskottavia. Tai ehkä vertaan vain omiin päiväkirjoihini, mutta minusta "uskottava" päiväkirja ei sisällä ympäristön täydellistä ja yksityiskohtaista kuvailua eikä myöskään pitkiä dialogeja. My Story -sarjan kirjat sisältävät näitä molempia, sekä myös keskittyvät paljon ajankuvaukseen. Tietyllä tapaa nämä kirjat ovat hyvin samantyylisiä.

Joka tapauksessa ajankuva onkin vähän tämän sarjan juttu. Tykkään juuri sen vuoksi My Story-sarjasta. En ollut ennen tiennytkään että Uuteen-Seelantiin oli muuttanut kiinalaisia (tai ylipäätänsä juuri mitään koko maasta). Tätä kirjaa lukiessa kävi kuitenkin yllättävä sattuma, kun tapasin ihmisen, joka oli juurikin Uuden-Seelannin kiinalaisia. :)

Ei tästäkään kirjasta kyllä niinkään maasta kerrottu vaan kiinalaiskulttuurista. Alussa oli lista kantoninkiinan sanoista ja lopussa aiheeseen liittyviä vanhoja kuvia, Silvey vietti kiinalaista uutta vuotta ja kävi Chinese Schoolia normaalin koulun ohella. Englantia hän kuitenkin osasi todella hyvin, mutta osa kiinalaisista ei kai osannut englantia ollenkaan. Yksi yksityiskohta pisti silmään, kun amerikkalaisten rantautumisesta ei kerrottu mitään lehdessä, jotteivat vihollisvaltiot saisi tietää heistä. Se tuntuu niin hassulta että tuollainen tieto pysyisi salassa. Nykyaikana joku vain pistäisi kuvan someen, ja tieto vuotaisi julkisuuteen.

Muutenkin kirjassa kerrottiin kiinnostavasti elämästä kahden kulttuurin keskellä, perinteiden ja modernin ympäröidessä, uhkaavasta maailmansodasta taustalla. Loppupuolella Silvey tutustui kiinalaistaustaisiin amerikkalaissotilaisiin, jotka vaikuttivat hänen tulevaisuudenhaaveisiinsa.

"'Well, you just keep working toward what you want to do. Don't give up. You'll get there', said Tom." -s. 178

Kirja pääsee HelMetin lukuhaasteen kohtaan 46: Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, sekä Muuttoliikkeessä-haasteessa sarakkeeseen Toisessa polvessa.

Robert Cormier: After the First Death

Kiinnostus heräsi: luin koulua varten

After the First Death

Robert Cormier

2015, 1.p 1985

204 sivua

Cornelsen

Miro on mukana terroristi-iskussa lapsia kuljettavaan bussiin, jossa hänen tehtävänsä on surmata kuljettaja. Kaikki on suunniteltu tarkasti - kunnes paljastuu että kuljettaja onkin nuori nainen Kate. Yhden lapsen kuolema terroristien jakamiin huumausaineisiin muuttaa suunnitelmat lopullisesti. Miron ja muiden terroristien täytyy jättää Kate toistaiseksi henkiin ja jäädä sillalle pitämään lapsia panttivankeinaan, kunnes heidän vaatimuksensa on täytetty. Kuukausia myöhemmin Ben, kenraalin poika, muistelee terroristi-iskua ja omaa osaansa tapahtuneessa.

Kirjaa aloittaessa minulla oli vähän epäröivä käsitys siitä, sillä ystäväni oli sanonut sen olevan vähän outo. Aloin kuitenkin nopeasti koukuttua tapahtumien kulkuun. Niitä kerrottiin hyvin monesta näkökulmasta: joka toinen luku kertoi terroristi-iskun tapahtumista Miro tai Kate kertojinaan, joka toinen luku muutama kuukausi iskun jälkeen Benin tai tämän isän näkökulmasta. Huomasin enemmän kahlaavani Benistä kertovat luvut päästäkseni takaisin "tapahtumiin". Varsinkin Katen ja Miron välillä ollut jännite sai pitämään katseen kirjassa. Mutta toisaalta pidin eniten Benin käyttämästä kuvailevasta, "kohtalokkaaksi" kutsumastani kielestä.

"And Inner Delta was the reason I ended up on the bridge and why a bullet created a tunnel in my chest and why I dream of screaming children at night."  -s.13

Minulla on hyvin kahtalainen näkemys trillereistä ja jännityskirjoista. Osittain ne koukuttavat ja on hienoa tajuta vasta loppupuolella erilaisia käänteitä, joista on jo alussa ollut pieniä vinkkejä. Toinen tällainen kirja oli esimerkiksi E. Lockhartin We were liars. Mutta kuten tuo kirja, myös After the First Death tuli luettua olkapäät jännittyneinä, irroittamatta katsetta kirjasta, välillä itkettyä ja järkyttyä. Juoni oli välillä pelottava, jopa karmiva. Kerron sen verran, että kirjassa tapahtui kidutusta, jota ei kuvattu selkeästi mutta mikä oli ehkä vielä karmivampaa. Moni henkilö, myös lapsia, kuoli tarinan aikana, enkä lopussakaan huokaissut helpotuksesta.

"He would not let himself be filled with anything again. He would keep himself empty, like before." -s.204

Kirjassa olikin hyvin monenlaisia henkilöitä, monenlaisia tarinoita. Miro, joka oli aivopesty ajattelemaan maailman sotana, uskomaan että hänen elämällään oli tarkoitus terroristi-iskuja tehdessä. Mutta hänellä oli kuitenkin myös inhimillisempiä, pehmeämpiä ajatuksia. Oli Benin patrioottinen isä, joka laski kaikessa maansa varaan. Ben, johon ei voinut luottaa, vaikka hän kirjoittikin ajatuksensa itselleen - vai kirjoittiko?  

Ja oli Kate, joka yritti parhaansa.

"Maybe she hadn't been brave, but at least she'd tried, hadn't she? She wished there were somebody here to tell her yes." -s.189

Kirja päätyy Amerikan osavaltioon Massachusetts ja HelMetin haasteen kohtaan 21: Sankaritarina. Minusta kirjan hyvikset olivat todellakin sankareita. Lasken kirjan myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen, sillä Miro oli muuttanut Amerikkaan Lähi-Idästä. 

Huhtikuussa muistin Suomen, mutten tahtonut lähteä

Huhtikuu - kuukausi joka ei tuonut minulle oranssia vaan ensin vaaleanpunaista ja sitten vihreää <3

Huhtikuussa luin loppuun kolme kirjaa ja 596 sivua:

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta (164s, e-kirja)

Susanne Hornfeck: Torte mit Stäbchen (371s)

Minna Canth: Työmiehen vaimo (61s, e-kirja)

Laulu tulipunaisesta kukasta muistan hyvin kaksi asiaa: vanhanaikaisen kielen sekä ajatuksen. Sanoista jäin miettimään, mitä ovat ouru ja ruhka (tukkisuma?) ja pidin kirjan kauniista kuvailusta. "Syysilta käveli mustissaan." Kirjan tapahtumat antoivat kuitenkin paljon ajateltavaa rakkaudesta, jota päähenkilö niin yritti etsiä monen naisen luota. Tämä kirja jäi mieleen.

Torte mit Stäbchen (kakkua syömäpuikoilla) luin ensimmäisen kerran viime vuonna: se kertoo juutalaisesta pakolaistytöstä joka pääsee pakenemaan Shanghaihin sodan aikaan. Aloin todella kadehtia Ingeä, kuinka hyvin hän oppii tuntemaan Shanghain vuosien aikana ja kuinka hyvin hän oppi kiinaa. Häntä voisi verrata johonkin tyttökirjan hahmoon, jolle aina tapahtuu kaikenlaista jännittävää ja joka on avoin ja rohkea. Tämä on yksi lemppareistani Kiinasta kertovista kirjoista, joita olen yrittänyt lukea mahdollisimman paljon.

Työmiehen vaimo sopisi minusta ehkä paremmin näytelmänä katsottavaksi, sillä nyt tarina ja tapahtumat menivät aika nopeasti ohitse. Mutta Johannan tarina oli hyvin surullinen - onneksi naisten asema on nykyään paljon parempi kuin ennen. Olisin toivonut Riston saaneen jonkun opetuksen lopussa, mutta ehei. Tämä näytelmä on varmasti vaikuttanut katsojiin jo ensimmäisillä esityskerroillaan.

Ehdin katsoa lentokoneessa yhteensä neljä elokuvaa: La La Landin uudelleen (parani vain toisella kerralla <3), japanilaisen My Tomorrow, Your Yesterday ja kaksi kiinalaista elokuvaa Under the Hawthorn Tree ja Soul Mate, sillä halusin yrittää opetella kiinaa niiden kautta. Pari termiä tuli opittuakin, vaikka en saa puheesta selvää oikein mitään, mutta huomasin myös samankaltaisuuksia kiinalaisten elokuvien välillä. Molempien juonet olivat vähän sekavia, mutta niissä oli hyviä ajatuksia. Molemmissa filmeissä myös jokin tärkeä henkilö kuoli lopussa, ja päähenkilöt itkivät niin täysillä että hyvä kun en itkenyt yhtä kovaa mukana. 

Kuun alussa

Kolme viikkoa myöhemmin

Huhtikuun alussa koin aivan hirveän fyysisesti huonon olon vatsataudin takia, meille tuli vieraita Suomesta, ja kävin Kiinan muurilla. Huhtikuun lopussa voin ihan hyvin, meille tuli uudet vieraat kylään ja kävimme taas Kiinan muurilla. :) Kukkulat olivat vähän ehtineet vaihtaa väriään kuukauden aikana, ja eri puut kukkivat, mutta oli aivan yhtä kaunista. <3 Rakastan Kiinan muuria, se on aivan upea. Valitettavasti sen olemassaolo on vaatinut monen rakentajan hengen... Näitä ihmisiä voisi muistaa aina tätä uskomatonta rakennelmaa kävellessä.

Siinä välissä oli kahden viikon pääsiäisloma, jolloin olin etukäteen päättänyt olla tekemättä muuta koulua varten kuin lukea kaksi kirjaa suomen kurssille. Kävimme lomalla ensin tutustumassa lyhyesti Hongkongiin ja Macaoon. Macaosta jäivät mieleen Eiffel-tornin kopio, St. Paul'sin rauniot ja kuinka melkein eksyimme ystäväni kanssa portugalilaiseen linnoitukseen. Hongkongissa puolestaan ajoimme vuoren rinnettä vaunulla Victoria Peakille, ja tapasimme upean näkymän sijasta - pilviä!

St. Paul'sin jäljelle jäänyt julkisivu

Victoria Peakilta

Tällä puolella Macao, toisella puolella manner-Kiina

Filippiineiltä minulla puolestaan jäi parhaiten mieleen syöminen ja rentoutuminen. Vilkkuvat tulikärpäset, taivaalle sirotellut tähdet ja tutun näkäiset metsät joissa kasvoi - palmuja. Vesi jossa parin metrin syvyydessä näkyi pohjaan asti. 

Ja pikkuiset kotiloravut :3

Aivan täydellinen lomamatka ei mielestäni ollut, emmekä hirveästi erityistä tehneet, edes uineet paljoa, mutta hyviä hetkiä oli joka tapauksessa. Ehkä yksi suurimmista tavoitteistani kävivät toteen: juttelin paikallisten kanssa. Jopa vesiliukumäen huipun vartijaan voi tutustua. :) 

Huhtikuu ei siis ollut niin koulua täyteen ahdettu kuin maaliskuu. Minua ahdisti, edelleen, välillä paljon. Mutta hyviä vastakohtia tähän olivat rentouttavat hetket ilman ajatuksia ja vieraat Suomesta. Kiitos kun kävitte <3

Toukokuussa minua odottaa - tietysti koulu, mutta myös esimerkiksi viikko pelkkää teatterikerhoa, kaverin synttärijuhlat ja pohtiminen miten voisin hidastaa aikaa. Kaksi kuukautta, ja olemme muuttamassa Suomeen. 

Tällä hetkellä pelkkä ajatus Kiinan jättämisestä, tuttujen ihmisten ja paikkojen hyvästelystä vaan ahdistaa, vaikka haluaisinkin asian olevan juuri päinvastoin. Enhän halunnut muuttaa tänne... Kesäkin ahdistaa, vaikka odotan lomaa ja parhaan ystäväni kanssa suunnittelemaa upeaa kesää. I only hope it will come true.

KK: Mikä teitä ahdistaa tällä hetkellä eniten? (Ei ole pakko nimetä jotain henkilökohtaista ahdistusta, mutta saatte täältä halauksen <3)