Toukokuussa lauloin itsekseni ja opin puhumaan kiinaa

Toukokuussa luin loppuun kahdeksan kirjaa ja 1742 sivua: 

Robert Cormier: After the First Death (204s)
Ödön von Horváth: Jugend ohne Gott (126s + liitteet)
Eva Wong Ng: Chinatown Girl (My New Zealand Story)(207s)
Julie Lawson: A Ribbon of Shining Steel (Dear Canada) (204s)
Vashti Farrer: Plagues and Federation (My Australian Story) (172s)
Carolin Philipps: Made in Vietnam (140s)
Antti Halme: Mafiakesä (208s)
Klaus Kordon: Die roten Matrosen (471s)

Esittelen nyt vain yhden kirjoista lyhyesti, sillä osasta niistä kirjoitin oman postauksen ja osasta puolestaan toivottavasti tulen kirjoittamaan myöhemmin.

Jugend ohne Gott oli symboleita täynnä niin ihmisten silmistä kaloihin, kritisoi rasismia ja syrjintää maassa, jossa se oli sallittua, ja pohtii Jumalan olemassaoloa ja luonnetta. Ensin se vaikutti pikkuisen tylsältä ja vaikeasti ymmärrettävältä kirjalta, mutta loppua kohden aloin saada kiinni tarinan symboleista.

"Still, wie die dunklen Seen in den Wäldern meiner Heimat. [...] So schaut Gott zu uns herein, muss ich plötzlich denken. [...] Denn Gott ist die Wahrheit." -s.125

"Hiljaa, niin kuin tummat järvet kotimaani metsissä. Noin Jumala katsoo meihin, ymmärrän yhtäkkiä. Sillä Jumala on totuus."

Toukokuussa luin alkuvuoteen verrattuna todella monta kirjaa, joista osan olin kyllä aloittanut jo aikoja sitten. Ehkä eniten minuun vaikutti (ja värisytti) After the First Death. Chinatown Girl oli taas ehkä mukavin kirjoista.

En katsonut ollenkaan elokuvia, en ole katsonut niitä paljoa aikoihin. Mutta sitä vastoin ehdin tehdä paljon kaikkea muuta. Kuun aikana oli monta kivaa juhlaa (äitienpäivä, vappu, eräät kevätjuhlat ja kaverin synttärit), joista viimeisimmällä pääsin kokkaamaan thaimaalaista ruokaakin. 

Älkää arvatko, mistä tämä on tehty :D

Toukokuussa oli neljä päivää pelkkää teatterikerhoa. En tunne edelleenkään olevani kauhean hyvä näyttelijä, ja minua hermostuttikin esityspätkämme, joista toinen kohtaus oli vähän hankala. Mutta ryhmässämme oli kuitenkin hauskaa ja kohtaukset esityspäivänä menivätkin oikein hyvin. :)

Eräänä päivänä tuli koettua jäähallin kylmyys ja katsomon hurrausaalto, toisena pyöräiltyä ja laulettua samalla. Tuli ostettua kaunis villatakki ja kauankaivatut farkkucaprit, joihin olen jo hiljalleen rakastumassa.

Ja tuli puhuttua kiinaa. Ensimmäistä kertaa kävin pari keskusteluakin kiinaksi: oikeasti osasin puhua vähän, vaikka kielitaitoni onkin vasta puhkeamassa kukkaan. Opin paljon uusia sanoja ja iloitsin silloin, kun satuin ymmärtämäänkin jotain. Toukokuun saavutuksiin kuului kiinan viralliseen kielikokeen (HSK) kakkostason tekeminen, joka ainakin tuntui menneen hyvin.

Kävimme myös Xi'anin kaupungissa loppukuun minilomalla. Nyt en voi kertoa pyöräilleeni kaupunginmuurilla, koska emme jaksaneet enää kokeilla sitä, mutta voin ainakin kertoa nähneeni terracottasotilaat. Vaikka ne eivät minusta niin ihmeellisiä olleet, ja olin tuona päivänä tulossa uudestaan kipeäksi... 

Matkan aikana tuli kuitenkin käveltyä paljon, ja parasta oli kävellä illalla kapeilla muslimialueen kaduilla katukojujen vieressä polkupyöriä väistellen. Tuntui melkein kun olisin ollut Kiinassa sata vuotta sitten (jos ei siis lasketa neonvaloja ja sähkömopoja). Ja satuimme pieneen ruokapaikkaan, jonka seinällä komeili kuva Mauno Koivistosta syömässä samassa paikassa 30 vuotta sitten.

Toukokuussa tapahtui todella paljon: oli ihania, kamalia ja vähän normaalimpia päiviä.

Kesäkuusta tulee osittain aika hirveä. Siihen kuuluu hyvästelyjä, monien ihmisten ja paikkojen näkemistä viimeistä kertaa. Pelkkä ajatus saa vatsan puristumaan kokoon. Viimeisen puoli vuotta olen jo hermoillut Suomeen muuttoa, joten kesäkuu ei tule olemaan poikkeus.

Vielä on kuitenkin kouluviikkoja jäljellä, vielä on hiukan aikaa.

KK: Mitä te jännitätte kesältä? Entä mitä toivotte erityisesti?