Elokuussa kiersin Itämeren ympäri

Elokuussa luin yhden kirjan ja 394 sivua:

1. Emery Lee: Meet Cute Diary (394s)

Minun oli alunperin suunnitelmissa saattaa useampikin kirja loppuun (niiden määrä sivupalkissa ryöpsähtää jo käsistä), mutta lopulta ehdin lukea vain yhden. Meet Cute Diary oli ihan mukava kirja ja pidin erityisesti huomiosta, ettei omaa rakkaustarinaansa voi suunnitella etukäteen eikä se ala yleensä täydellisestä ensikohtaamisesta. Myös sukupuolivähemmistöjen representaatio oli plussaa, varsinkin hahmot jotka etsivät vielä itseään. 

Valitettavasti yksi tämän hetken lempielokuvistani Love and other disasters (2006) poistui Netflixistä, joten se oli pakko katsoa vielä kolmatta kertaa tämän vuoden aikana. Tämäkin elokuva painottaa sitä, kuinka ihmisille pitää antaa mahdollisuus eikä luottaa rakkauteen ensisilmäyksellä. Gay-representaatio on täydellinen ja huumori ihan loistavaa. Samoin myös elämää suuremmat kohtaukset, joiden taustalla soi Moon River. <3 Filmi perustuu Aamiainen Tiffanylla -klassikkoon, joka on myös päähenkilöiden lempielokuva ja jonka haluaisin katsoa pitkästä aikaa uudestaan. 

A Star is Born (2018) näin vihdoin ensimmäistä kertaa ja vieläpä ulkoilmateatterissa. Pahaksi onneksi ahdistuneisuushäiriöni ilmoitteli juuri olemassaolostaan tuona päivänä ja lisäksi olin vahingossa spoilaantunut netissä, joten pelkäsin sitten koko elokuvan ajan triggeröitymistä. En tuntenut tarinaa aiemmin, ja elokuva oli varsin erilainen kuin mitä olin kuvitellut, aika lailla tummempi. Jack kontrolloi varsin paljon Allyn elämää, joten oli osittain vaikea ymmärtää heidän suhdettaan. En muuten tiennyt elokuvan olevan jo neljäs versio samasta tarinasta!

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2021) menee nyt muuten elokuvissakin, mutta löysin sen Netflixistä. Elokuvassa liikutaan kahdella aikakaudella: 1960-luvulla rikkaissa naimisissa oleva Jennifer aloittaa salasuhteen Anthonyn kanssa; 2020(?)-luvulla toimittajana työskentelevä Ellie alkaa selvittämään lukemiensa rakkauskirjeiden alkuperää vuosien takaa. Elokuva oli ihan mukava, mutta minusta sen voi nähdä myös hiukan ongelmallisena. Jäin miettimään katsooko elokuva hyvällä sekä pettämistä että toimittajien sekaantumista asioihin. Jenniferin mies Larry oli kyllä myöhemmin inhottava, mutta käsittääkseni hän oli aiemmin todella rakastanut vaimoaan. Tai ehkä en osannut lukea rivien välistä? Tietysti olosuhteet (kiireinen mies ja aikakauden paineet avioliittoja sekä eroamista kohtaan) ovat suhteellisen ymmärrettäviä syitä salasuhteelle. Toisaalta tuntui ettei Larryssa ollut mitään suoranaista "vikaa" eikä Jennifer ollenkaan edes yrittänyt tuntea tätä kohtaan sympatiaa. Ehkä en vain pystynyt samastumaan kunnolla aikakauteen? Samaten minusta Ellie olisi voinut pitää näppinsä erossa urkkimisesta, sillä joissain kohtauksissa hän melkein vaikutti ovikelloa pimputtelevalta paparazzilta. Elokuvassa oli hyviä juonenkäänteitä, mutta lopussa se oli ennalta-arvattava. Hahmoista tykkäsin arkistossa työskentelevästä vähän ujosta Rorysta.

Annien (2014) näin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, jolloin olin todella ihastunut elokuvaan. Onneksi se ei ollut menettänyt hohtoaan! Valkokankaalla laulut olivat ehkä vieläkin vaikuttavampia, mutta huomasin edelleen muistavani Opportunityn, Mayben, Tomorrowin ja Who am I? -laulun sanat. Olen laulanut niitä vuosien varrella niin paljon, ja varsinkin kaksi jälkimmäistä ovat olleet tärkeitä. Hahmot (kuten Will) olivat ehkä vähän stereotyyppisiä, mutta se ei tässä erityisesti haitannut. Annien 10-11-vuotias näyttelijä Quvenzhané Wallis on ihan uskomattoman lahjakas ja valovoimainen! Lisäksi pidän siitä miten Cameron Diazin Ms. Hannigan kehittyy tarinan aikana eikä ole suoranaisen paha.

    Tämä Annie on muuten jo kolmas elokuvaversio; näin muutama vuosi sitten myös vuoden 1982 elokuvan, mutta en ihastunut tähän yhtä paljoa, ehkä koska ensin katsottu tuntuu yleensä aina parhaalta. Anniella on muuten jo pitkä historia: se on ollut suosittu musikaaliklassikko teattereissa jo vuodesta 1976 mutta perustuu alunperin Harold Greyn v. 1924 sarjakuvaan Little Orphan Annie. Tämä puolestaan sai inspiraatiota James Whitcomb Rileyn v. 1885 runosta, joka perustuu oikeasti eläneeseen Mary Alice "Allie" Smithiin!

Modern Lovea katsoin muutaman jakson ja tykkäsin kyllä! Jaksot esittelivät kukin oman rakkaustarinansa suht realistisesti ja pohjautuvat New York Timesin kolumneihin. Pidin etenkin jaksosta joka käsitteli koronan alkua Irlannissa: kaksi opiskelijaa tapaavat junassa matkalla kotiin yliopiston suljettua ja kuvitellessaan kaiken olevan ohi parissa viikossa he sopivat tapaavansa asemalla tiettynä päivämääränä - entä kun kodista ei saakaan poistua kahta kilometriä kausemmaksi? Oli samastuttavaa ja pikkuisen haikeaakin katsoa filmatisointia pandemian alusta, josta jokaisella on jokin samantapainen muisto.

Katsoin viimein How I Met Your Motherin viimeisen jakson yli kolmen vuoden jälkeen sarjan aloittamisesta! Olin lykännyt sen katsomista jo aikapäiviä ja onnistunut olemaan spoilautumatta, mutta tiesin sen sisältävän jonkinlaisen plot twistin. En oikein edelleenkään osaa sanoittaa ajatuksiani lopusta: osittain se oli vähän surullinen, mutta osittain käänteet kävivät järkeen ja koko sarjan kerronnan ja idean näki yhtäkkiä ihan uudessa valossa. 

   Kaiken kaikkiaan HIMYM on minulle hyvin tärkeä sarja, jota voin aina katsoa uudestaan. Pidän erityisesti siitä, kuinka se yhdistelee posketonta huumoria ja syvällisiä pohdintoja elämästä. Kaikissa hahmoissa on syvyyttä ja heidän elämänsä sekä haaveensa muuttuvat vuosien aikana. Parhaiten samastun symppikseen rakkautta kaipaavaan Tediin ja itsestään vähän epävarmaan Robiniin. Tietysti sarja huokuu hullun huumorin lisäksi ikuisen romanttisen rakkauden ja kohtalon merkityksen painottamista, mikä on alkanut rasittamaan kulttuurintuotannossa, mutta jotenkin sille löytyy paikka sydämessäsi.

Heidelbergin yli Ranskaan päin

Elokuun alku oli hyvin kiireinen, mutta eri mielessä kuin normaalisti: halusin tavata kaikkia ystäviä vielä ennen koti-Suomeen lähtöä. Yhteen viikkoon kuuluikin siis pakkaamista, viime hetken opiskelujuttuja, englantilainen aamupala, hauska ilta nepalilaisia momo-nyyttejä tehdessä, päivämatka Heidelbergiin puolitutun kanssa, ystävän synttärit keilahallissa ja ulkoilmaelokuvateatteri, chai latte Baileysilla sekä paljon muuta. Viikon lopuksi väsyttikin aika lailla!

Warnemünden majakassa

Liitukalliot Rügenillä

Stralsund <3

Schwerinin linna

Schwerinin järvet muistuttivat Suomen kaupungeista

Elokuun keskimmäiset viikot menivät sitten interraililla hyvän ystäväni kanssa. Sen suunnittelu oli tosin alkanut vähän viime tipassa niin että varasimme yöpymispaikat vain muutama päivä ennen matkaa ja huomasimme joutuvamme maksamaan yhteyksistä paljon enemmän kuin olimme odottaneet. Matkamme kulki lopulta Pohjois-Saksan, Tukholman, Lapin ja Turun kautta - tajusimmekin seuraavamme koko ajan tarkasti Itämeren rannikkoa. Matka sujui hyvin, pieniä haasteita lukuunottamatta: esimerkiksi kaverini oli ottanut pelkät vaelluskengät mukaan, joilla oli muissa maastoissa niin kivulias kävellä, että ostimme hänelle jo pian matkan alussa toiset kengät. Toinen haaste oli junissa nukkuminen - kahden viikon aikana emme nukkuneet neljänä yönä lähes silmänräpäystäkään! Minä nukuin hädin tuskin kaksi tuntia, kaverini ei sitäkään. (Maskipakkoon onneksi tottui, mutta en ymmärrä miten junissa voi olla valot kirkkaina läpi yön, kovat kuulutukset ja vieläpä epämukavat istumapaikat!) Jotenkin kaikki muut matkustajat pystyivät hyvin koisimaan (lukuunottamatta yhtä miestä joka luisui unissaan penkiltään) ja katselimme heitä kateellisina. Viimeinen päivä Turussa menikin sitten hiukan hukkaan, sillä olimme koko päivän melkeinpä eläviä kuolleita. Joka tapauksessa oli myös jotenkin tunnelmallista valvoa junassa ja kuunnella kuulokkeista musiikkia. Tai sitten tanssia oman musiikin tahdissa muiden matkustajien tuijottaessa. (Hihityksemme oli kyllä varmaan ärsyttävää - anteeksi siis, jos jouduit samaan junaan :))

Tukholma muistutti Helsingistä, vaikka koostuikin saarista

Tukholma yöllä

Aamiainen Bröd och Saltissa

Sigtunan kirkonrauniot

Muuten reissu oli onnistunut - Pohjois-Saksassa todistin ennakkoluuloni vääriksi viihtyessäni kaupungeissa joihin en alunperin halunnut mennä, pääsin uudelleen lempikaupunkiini Stralsundiin ja vaeltamaan Rügenin saarelle. Tukholmassa pääsin vihdoin etnografiseen museoon mutta myös uudestaan tutuille paikoille kuten Gamla stanin kaduille. Sigtunan kaupungissa kävimme vain kääntymässä mutta sen tuhat vuotta vanhat kirkonrauniot olivat kyllä uljaita. Tornion rajaa ylittäessä hämmennyin kun rajaa ei edes huomannut - yhtäkkiä edessä kohosi jo Rajalla-ostoskeskus ja joen toisella puolella erottui vielä Ikea. Missään ei näkynyt rajavartijoita tai -merkkejä saati sitten Tervetuloa Suomeen -kylttejä! Setäni ja tätini, joilla söimme illallista, kertoivatkin rajatarkastusten lähteneen juuri pari viikkoa aiemmin. Rovaniemen Joulupukin paja oli molempien mielestä floppi (varsinkin kun Joulupukki melkeinpä hääti meidät luotaan), mutta ostin sieltä kauniin enkelikellon, niin ettei pysähdys ihan mennyt hukkaan. Arktikum-museo oli myöskin todella mielenkiintoinen! Lapin kohokohta oli kuitenkin ehkä Ukko-Luoston huiputus. Yhteydet Luostolle olivat kyllä niin mahdottomia, että jouduimme pitkään suunnittelemaan bussireittejä ja taksin tilaamisia, ja lisäksi näytti pitkään siltä että juuri vaelluspäivänä sataisi kaatamalla. Onneksi säätiedotus muuttui vielä aamulla, ja lopulta pysyimme koko vaelluksen lähes kuivina. Huvittavinta oli kuinka ystäväni ei ottanut vaellukselle mukaan edes kameraansa ja minä taas raahasin vaihtovaatteet ja kokonaisen ruokavaraston mukaan kuvitellessani ehkä eksyvämme yöksi tunturiin rankkasateeseen... :D (Reitillä ei nimittäin juuri ollut pelkoa eksymisestä, ja koko "vaelluskin" kesti hädin tuskin kolme tuntia.) Tunturilta oli kyllä todella hienot näköalat ja näimme porojakin, tien reunassa jopa valkoisen yksilön!

Rajalla Suomea kohti...

                             

... ja Ruotsiin päin

                             

Ukko-Luosto

Haluaisin muuttaa tällaisen puron äärelle <3

Viimein Helsingissä pääsin sitten leikkimään turistiopasta sitten kunnolla Kansallismuseossa (jonka Vintti on valitettavasti kadonnut), Suomenlinnassa, HAM:issa ja muuten kaupungilla, kunnes ystäväni lähti parin päivän päästä. Koko matkasta jäi kyllä hienoja muistoja, kuten tanssiminen junassa muiden matkustajien vilkuillessa, eri kaupungeissa kävely ja niiden tunnelmien vertailu. Oli myös mukavaa olla pitkästä aikaa Ruotsissa, ja rakastin ruotsin puhumista. Toisaalta oli myös ihanaa saapua Tornioon ja kuulla ihmisten puhuvan tuttua suomea. Muistan myös matkalta syvälliset keskustelumme, joiden seurauksena jäimme kumpikin pohtimaan eri asioita uusista näkökulmista.

Suomenlinnassa

Ystäväni lähdön jälkeen alkoi hiljaiselo, enkä juuri tehnyt muuta kuin kökin kotona yrittäen kerätä motivaatiota sivutyöhakemusten ja kurssien lopputöiden kirjoittamiseen. Päivä sienimetsässä papallani oli kuitenkin mukava: löysin jo pieniä suppilovahveroitakin, jotka kuivatin mukaan Saksaan, sekä opin tuntemaan pari uutta sientä. Olin myös pitkästä aikaa parissa naapurustojuhlissa. Saksalainen kaverinikin otettiin tuolloin avoimesti mukaan joukkoon ja leikimmekin kaikki yhdessä piilosta. :D Toisissa juhlissa pujahdimme mm. ulos katsomaan tähtiä ja kävelin naapurini kanssa keskiyöllä katuja pitkin kuunnellen lempilaulujamme ja laulaen yhdessä kuten jo monta vuotta sitten.

Kaiken kaikkiaan elokuussa tapahtui siis paljon!

Kaupunkilaiset "venetsialaiset"

KK: Mitä te pohditte elokuussa?