Erik Eriksson: Den sista stormen

Kiinnostus heräsi: Kärlek och krig -sarjan kolmas osa

Den sista stormen

Erik Eriksson

Kärlek och krig #3

2009 (2008)

357 sivua

Ordupplaget

"Men det var fortfarande varmt väder, sommargästerna badade som vanligt i Grisslehamn, de åt goda middagar och dansade.

   Ännu en liten tid härskare den underbara sommaren." -s.77 

Gerda elää vuonna 1914 vanhempiensa Martinin ja Agneksen kanssa Grisslehamnissa läheisessä hotellissa työskennellen. Sukunsa tilalle hänellä ei ole asiaa, sillä Martin ei ole väleissä sisarensa miehen kanssa. Maailmalta kantautuu puheita lähestyvästä sodasta ja Gerda kannattaa isänsä tavoin sosiaalidemokraatteja, vaikkei pystykään äänestämään. Kun Grisslehamniin saapuu tukholmalainen Lars, joka pyytää Gerdaa salaa auttamaan kommunististen tekstien levittämisessä, tempautuu hän vielä enemmän mukaan aktivismiin. Mutta Ruotsikaan ei voi välttyä muualla maailmassa syttyvän sodan vaikutukselta, ja kuten kaikki sukunsa naiset, Gerda joutuu vuorostaan pelkäämään meren yli lähtevien miesten puolesta.

Kärlek och krig -sarja (ensimmäinen osa on Det brinnande havet, kaksi ensimmäistä osaa on muuten saksannettu) kuvaa Nyströmin suvun naisten elämää Ruotsin rannikkokylässä aina 1700-luvun lopusta lähtien ja ankkuroituu historian tapahtumiin. Pääosassa on aina rakkaustarina sodan aikaan. Grisslehamnilla onkin näytellyt suurta osaa sodissa: se jäi rajapyykiksi vuonna 1809 jälkeen Suomen ja Ahvenanmaan siirryttyä Venäjän vallan alle. Tätä kautta on kuljetettu Ahvenanmaalle postia, mutta myös pimeää tavaraa, välitetty viestejä ensin optisen, sitten sähköisen lennättimen kautta, lähdetty sotaan Suomeen tai saavuttu pakolaisina sieltä päin Ruotsiin. Nykyäänkin Grisslehamnista kulkee laiva Eckeröön, mutta edelleen se on pieni kesävieraita vastaanottava saaristolaiskylä.

Historiantunnilla vaietaan yleensä Ahvenanmaasta, niin että en tiennyt paljoakaan sen historiasta. Suomen sodan jälkeen jäivät monet ystävät ja ruotsinkieliset rajan taakse, ja ensimmäisen maailmansodan aikana Ahvenanmaalta tuleekin pakolaisia Grisslehamniin. Lisäksi sen asukkaat keräävät adressin saadakseen liittyä Ruotsiin. Samaten Ruotsista lähtee miehiä vapaaehtoisina Ahvenanmaalle taistelemaan, kuka ahvenanmaalaisten puolelle, kuka venäläisten ja kommunistien puolelle. Heidän joukkoihin liittyvät kumminkin puolin myös Lars ja naapurin Oskar, mutta he saavat huomata ettei sotiminen olekaan niin kunniakasta ja hohdokasta kuin he ovat kuvitelleet. Myöhemmin jopa ruotsalaisia ja saksalaisia sotilaita saapuu vapauttamaan Ahvenanmaata, mutta lopulta saaristo jää kuitenkin itsenäiselle Suomelle. 

Muutenkin kirja kuvastaa eri aatteita: Lars on jyrkkä kommunisti, mutta Gerdan perhe sosiaalidemokraatteja, jotka toivovat työläisille ja naisille parempia oikeuksia. Martin ja Gerda työskentelevät pitkiä päiviä, silloin kuin työtä on, eikä sydänvaivainen Martin saa eläkettä vaan alkaa kalastajaksi modernilla moottoriveneellä.

Kirja viittaa myös usein aiempien osien tapahtumiin: kuinka Kristina oli löydetty kuolleena lennättimeltä tai kuinka tämän medaljonkiin oli kaiverrettu optisen lennättimen sähkötysmerkkejä. Näitä merkkejä Gerda yrittää ratkoa vuosien ajan ja tuntee yhteyden esiäitiinsä. Nyt myös kesäisin rantahuvilassa asunut taiteilija Engström mainitaan. Kuitenkaan Gerda ja Martin eivät tiedä kaikkea esivanhemmistaan tai heidän sisimmistä ajatuksistaan, joten lukija on aina heitä askelen edellä. En muistanut paljon toisen osan tapahtumia, joten osa juonesta, kuten Agneksen entinen suhde tai Martinin inho Oskaria kohtaan sekä riidat sisarensa miehen kanssa, jäi minulle täysin avoimeksi eivätkä missään vaiheessa ratkenneet.

Sarjan naiset ovat määrätietoisia ja vahvoja ja osaavat vaikuttaa. Gerda on ehkä Johannaan ja Kristinaan verrattuna kunnianhimoisin: hän kannattaa naistenoikeuksia ja auttaa Larsia levittämään kommunistista aatetta, vaikkei olekaan ihan hengessä mukana. Hän myös puolustaa itseään ja arvojaan tarvittaessa. Johannan ja Kristinan lailla Gerdakin on kiinnostunut sanoista ja kielen käyttämisestä niin että saa lopulta pieniä kirjoituksiaan julkaistuksi lehdessä ja alkaa opiskella kirjekurssin avulla reaalitenttiä varten. Samoin hän vaihtaa ajatuksia kirjoittavan naisasianaisen kanssa. Ehkä Gerdalla on enemmän mahdollisuuksia kuin esiäideillään? Sanoilla on erityisen tärkeä osa sarjan naisten emansipaatiossa: kaikilla suvun naisilla on jokin kanava millä viestiä, oli se sitten lennätin, kirjeet tai sanomalehti. Sanoilla on voimaa, ja ne avaavat uusia ovia Samalla näytetään kuinka naiset ovat kautta aikain olleet mukana poliittisessa kamppailussa ja ajatusten levittämisessä. 

""Det finns en stor kraft hos oss kvinnor, en oerhörd styrka när vi går samman."" -s.46

Myöa rakkaustarina on hiukan epätavanomainen verrattuna aiempiin kirjoihin, Gerda ja Lars eivät nimittäin ole todella vakituisesti yhdessä. Lisäksi vaikka Johanna ja Kristina eivät myöskään välttämättä koe yksioikoista onnellista rakkaustarinaa, ja naivatkin ehkä väärän henkilön, on heille kuitenkin olemassa se yksi ja oikea. Gerda kuitenkin pohtii paljon eri miesten välillä, eikä rakkaus hänen ja Larsin välillä ole satujen yhtenäistä ja kaikenvoittavaa. Lars on paljon poissa eikä kirjoita yhtä kauniisti kuin kirjeystävä Viipurissa. Naapurin Oskarkin on aina kovin kohtelias. Larsille kommunistinen aate vaikuttaa olevan tärkeämpi kuin Gerdan tapaaminen. Gerda ei kuitenkaan jää passiiviseksi suhteessa vaan päättää siinä aktiivisesti. Hän pohtii toveruuden ja rakkauden eroa ja millainen suhde hänelle sopii paremmin. Lars ja Gerda elävätkin vuosia erossa toisistaan, ja myöhemminkin ensin eri osoitteissa. Kirjan suhteenkuvaus on hyvinkin realistista.

"Han tryckte hennes hand hårt, höll den kvan en stund innan de skildes. Varje gång de sågs avslutade han mötet på samma sätt, en varm handskakning och ett hjärtligt leende. 

   Gerda tänkte att det kunde ha varit han i stället. Skulle kunna ha varit, tänkte hon, om det blivit på ett annat sätt vid något enstaka tillfälle. 

   Skulle kunna ha varit. Hon upprepade orden flera gånger och fann dem alltmer omtumlande." -s.179

 
Ehkä suhtautuminen Gerdan raskauteen on hiukan liian optimistinen ajankohtaan suhteuttaen, mutta muuten arvostan sitä miten Erik Eriksson kuvaa naisten ajatuksia ja kamppailua aikana, jolloin naisten oikeudet olivat vielä enemmän kiven alla. Myös juutalaisten syrjintään viitataan, ja Ruotsissa rotuoppikin saa kovaa kannatusta.

"Gerda hade lyssnat och inget sagt. Hon funderade inte något närmare på det just då. Nu när hon fick veta att en av hennes egna vänner var jude kom hon ihåg hur bekymrad den unga kvinnan varit. Men det skulle ta många år innan hon verkligen förstod." -s.282

Kirja tematisoi myös jälleen kerran miesten ja naisten kapeita rooleja. Miehet hukuttavat huolensa viinaan ja haluavat sotaa, naiset puolestaan rauhaa. Onko sekin naisellinen piirre vai patriarkaatin synnyttämää? Naiset ovat kieltolain puolella miesten juomisen vuoksi, Martin taas pelkää kieltolain seuraamuksia. Aika näyttää mitä mistäkin tapahtumasta seuraa.

Minulle Kärlek och krig on ollut tärkeä sarja niin vahvojen naispäähenkilöidensä ja ajankuvauksensa puolesta. Jokaisessa kirjassa on ollut syvyyttä ja niiden tapahtumat ovat lomittuneet toisiinsa. Välillä kirjoitustyyli on ollut hiukan jähmeää ja etäistä, mutta kuitenkin olen lukenut mielelläni kuvausta saaristolaiselämästä, historian tapahtumien vaikutuksesta ja naisten mietteistä. Ja näiden avulla olen oppinut ruotsia!

Minulla oli kunnia tavata Erik Eriksson kesällä 2019 vieraillessani Grisslehamnissa äitini kanssa. Olin kirjoittanut hänelle tiedustellakseni edellisten vuosien opaskierroksista, ja yllätyksekseni saimme ihan yksityiskierroksen Grisslehamnin maisemissa. Opaskierrosten sijaan kirjailija piti kyllä tuona kesänä nukketeatteria sekä hänellä oli oma kirjakoju. Kävimme lennättimen paikalla sekä Skatuddenin niemellä, jolta naiset tähyilivät merelle odottaen rakkaimpiaan kotiin. Sieltä näkyi Ahvenanmaan edessä olevalle Signilskärille asti. Lisäksi kävimme hänen luonaan lounaalla ja myöhemmin yhdessä saaristolaisravintolassa, josta näimme henkeäsalpaavan auringonlaskun. Yli kahdeksankymppisestä kirjailijasta henki älykkyyttä, mutta hänellä oli koko ajan pilke silmäkulmassaan. Puhuimme sekaisin ruotsia, englantia ja saksaa, ja hän kertoi tapahtumarikkaasta elämästään, ajastaan Vietnamin sodan kirjeenvaihtajana ja siitä kuinka sotakokemuksista oli vaikea puhua muiden ruotsalaisten kanssa, eiväthän he olleet kokeneet sotia pitkiin aikoihin. Sain vaikutelman, että häntä ahdistivat tiukat sukupuoliroolit, sillä häntä kiinnosti erityisesti naisten ajattelutapa. Vielä tämän jälkeenkin sain Erik Erikssonilta postissa cd:n täynnä kuunnelmia. Valitettavasti luin sattumalta hänen menehtyneen viime vuoden helmikuussa. Arvostin häntä ja olisin halunnut keskustella vielä useasta asiasta. Onneksi nimikirjoituksella varustetut kirjat, cd ja muistot säilyvät yhä.

"Hon hade ofta funderat över Lars skygga blick. Och när hon tänkte efter kom hon ihåg hur han pratat om politik och tittat förbi henne. Han hade agiterat och stått i, om allt det stora och märkvärdiga i världen, och samtidigt tittat långt ut i rymden eller in i närmaste vägg.

   Varför gjorde han så, var han ens medveten om det?

   Hon skulle fråga honom någon gång, men förstod att hon inte skulle få något vettigt svar." -s.292-293

Kirja sopii viime vuoden HelMet-lukuhaasteen kohtaan 16. "Kirjassa eletään ilman sähköä", #Hyllynlämmittäjä-haasteeseen sekä henkilökohtaiseen kaupunkihaasteeseeni, vaikka Grisslehamn onkin tosin kylä.