Kristina Aamand: Wenn Worte meine Waffe wären

Kiinnostus heräsi: löytyi kirjaston katalogista 

Wenn Worte meine Waffe wären
Kristina Aamand

2018 

For enden af din pegefinger (2016)

Ulrike Brauns

271 sivua

Dressler Verlag

Sheherazade on kasvanut Tanskassa uskonnollisessa arabialaisessa muslimiyhteisössä, jossa tytölle tärkeintä on olla erottumatta joukosta ja päästä hyviin naimisiin vanhempien valitseman miehen kanssa. Koulussa Sheherazade joutuu lakkaamatta kuulemaan huomautuksia huivistaan ja stereotypioita muslimeista. Hänen isänsäkin katsoo televisiosta pelkkiä sotauutisia ja joutuu lopulta sairaalaan. Sairaalassa Sheherazade tapaa Thean eikä saa tätä enää mielestään. Uskaltaako Sheherazade kyseenalaistaa yhteisönsä normit ja löytääkö hän tasapainon omassa elämässään?

"Ich begutachte mich. 

   Große braune Augen, lange Wimpern, weiche Lippen und schön geformte Brauen. Ich ziehe die Nadeln aus dem Kopftuch, nehme es ab, löse das Zopfgummi, sodass mir das Haar über die Schultern fällt. Sie ist es, die Thea sieht. Sie, die nackt unter der warmen Decke in der teuren Wohnung in Østerbro lag. Ich betrachte mein Spiegelbild, schaue dem Mädchen in die Augen, das auf Thea steht. Ich fasse die Haare wieder zusammen, mache sie mit dem Gummi auf dem Kopf fest und binde das Kopftuch darüber. Jetzt erkenne ich sie wieder. Sheherazade, die fromme Tochter von Amal und Jamil Jenin."

"Tarkastelen itseäni.

   Suuret ruskeat silmät, pitkät ripset, pehmeät huulet ja kauniisti muotoutuneet kulmakarvat. Vedän neulat huivistani, riisun sen ja otan hiuslenkin pois, niin että hiukseni valahtavat olkapäiden yli. Hän on se, joka näkee Thean. Hän, joka makasi alastomana lämpimän peiton alla kalliissa asunnossa Østerbrossa. Tarkastelen peilikuvaani, katson silmiin sitä tyttöä, joka on ihastunut Theaan. Kerään hiukset taas yhteen, kiinnitän ne hiuslenkillä tiukasti ja sidon huivin niiden päälle. Nyt tunnistan hänet taas. Sheherazade, Amal ja Jamil Jeninin siveellinen tytär." -s.162-163

Wenn Worte meine Waffe wären (tanskaksi For enden af din pegefinger, ruotsiksi Under ditt finger) oli osittain tavanomainen kasvukertomus mutta jotenkin se myös yllätti. Sheherazade on jumissa kotikulttuurinsa moraalikäsitysten ja velvollisuuksien sekä oman identiteettinsä välissä. Lisäksi hän myös joutuu kamppailemaan sekä stereotyyppien että niiden osittaisen toteutumisen kanssa. Tästä olenkin puhunut viime aikoina ystävien kanssa, kuinka stereotypiat ovat kyllä osittain totta, muttei niitä saa yleistää ja kohdella kaikkia niiden perusteella. Ensin pitää tutustua ihmiseen itseensä.

Vaikka own voice -näkökulma ei minusta pitäisi aina olla itsestäänselvyys, oli se kuitenkin sopiva tässä kirjassa, joka käsitteli näin arkaa aihetta. Kirja kritisoi voimakkaasti muslimiyhteisöjä ja niiden vaikenemista. Tietysti voisi myös kysyä miksi kantaeurooppalainen ei saisi kirjoittaa samasta aiheesta, mutta on hyvä että itsekin joku yhteisöön kuuluva ja sen paremmin tunteva nostaa äänensä kuuluviin ja vaatii muutosta. (Tosin jos oikein rautalangasta vääntää voi kysyä kuka sitten lasketaan yhteisöön tai marginaaliin kuuluvaksi, missä kulkee raja?)

Kirja oli myös yllättävän synkkä eikä tätä voi ihan nuorimmille suositella. Varsinkin Sheherazaden ystävän tarina on traaginen ja kertoi paljon yhteisöjä ympäröivästä hiljaisuudesta ja häpeän pelosta. Yhtään normista poikkeamista ei suvaita, sillä se tietäisi häpeää koko perheelle, ei pelkästään yksilölle. Tämä valoittui kirjassa hyvin ja mietin että aika samanlaista Euroopassakin on tainnut ennen olla. (Ja joissain perheissä yhä nykyäänkin!) Kun tämän ymmärtää, on paljon helpompi ymmärtää erilaisuuden pelkoa. Sen muuttaminen on sitten toinen asia.

"Am liebsten würde ich Thea erzählen, dass es in Parkerne von Vorteil ist, Hidschab zu tragen. Wenn ich bedeckt bin, ruft mir kein Mann auf der Straße hinterher. Alle nehmen mich als anständiges Mädchen wahr. Ein anständiges Mädchen fliegt unterm Radar. Je heller du strahlst, desto mehr Augen richten sich auf dich."

"Mieluiten kertoisin Thealle, että Parkernessa on eduksi pukeutua hijabiin. Hunnutettuna kukaan mies ei huuda perääni kadulla. Kaikki pitävät minua säädyllisenä tyttönä. Säädyllinen tyttö ei pistä silmään. Mitä kirkkaammin hehkut, sitä useammat silmät kohdistuvat sinuun." -s.118

Samaten kävi ilmi, etteivät muualta tulleet ihmiset eivät aiemmin välttämättä ole olleet konservatiivisia tai uskonnollisia, mutta takertuvat selviytyäkseen perinteisiin ja yhteisön sääntöihin uudessa vieraassa maassa. Sheherazadelle tuli yllätyksenä, miten hänen äitinsä ei ollut nuorena seurannut pukeutumissääntöjä tai alkoholikieltoa. Tämä kertookin integraation ja uuden kotimaan arvoihin ja ihmisiin tutustumisen merkityksestä. 

Oli tosin ehkä ristiriitaista, miten päähenkilö ensin puolusti stereotypioita vastaan ja sanoi pitävänsä huivia vapaaehtoisesti, mutta lopulta jätti sen kuitenkin pois. Goodreadsissa on myös kysytty miksi juuri kantatanskalainen Thea saa Sheherazaden mielen muuttumaan. Tosin eipä tällä muitakaan esikuvia ollut lähipiirissä. Muutenkin kirjassa olisi ehkä voinut näyttää enemmän erilaisia maahanmuuttajataustaisia. Eräs hahmo oli kyllä suvaitsevainen, mutta se tuli aika puun takaa.

Sheherazade saa voimaa "zineistä", itse kirjoittamistaan ja kuvittamistaan leikekirjoista/lehtisistä, jotka esiintyvät myös Ellen Wittlingerin nuortenkirjassa Hard love. Lopulta sanojen mahti antavat hänelle tien vaikuttaa ja voimaantua.

"Papa nennt mich seinen Pfeil in die Zukunft. Er sagt "Sheherazade, du sollst viele Kinder bekommen. Massen von Kindern. Jedes Mal, wenn ein Kind im Krieg getötet wird, kommt eine neue Seele auf die Welt. Das Leben soll über den Tod siegen. Die Liebe über den Hass. Und du sollst schreiben. Über alles, was du siehst und erlebst. Du sollst die Welt mit deinen Worten verändern.""

"Isä kutsuu minua tulevaisuuden nuolekseen. Hän sanoo "Sheherazade, sinun täytyy hankkia paljon lapsia. Kukkuroittain lapsia. Joka kerta kun joku lapsi tapetaan sodassa, tulee uusi sielu maailmaan. Elämän täytyy voittaa kuolema. Rakkauden viha. Ja sinun täytyy kirjoittaa. Kaikesta mitä näet ja koet. Sinun täytyy muuttaa maailmaa sanoillasi."" -s.33-34

Kirja sopii vuoden 2021 HelMet-lukuhaasteen kohtaan 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan.