"Jag tror att livet är ett underbart äventyr. Man ska utforska alla dess klingelikrokar"

(Sitaatti Tove (2020) -elokuvasta)

Taas on yksi vuosi takana ja aloitan pitemmittä puheitta vuosikoosteen kuukausittain lukemillani kirjoilla:

Tammikuu: 3 kirjaa, 915 sivua
Helmikuu: 4 kirjaa, 1141 sivua
Maaliskuu: 4 kirjaa, 1076 sivua
Huhtikuu: 1 kirja, 201 sivua
Toukokuu: 2 kirjaa, 554 sivua
Kesäkuu: 2 kirjaa, 440 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 594 sivua
Elokuu: 3 kirjaa, 763 sivua
Syyskuu: 1 kirja, 293 sivua
Lokakuu: 1 kirja, 217 sivua
Marraskuu: 4 kirjaa, 559 sivua
Joulukuu: -

= 27 kirjaa, 6753 sivua

Tänä vuonna luin alkuvuodesta enemmän kirjoja kuin loppuvuodesta. Alkuvuodesta luin kai paljon nopealukuisia nuortenkirjoja, ja loppuvuoden opiskelijavaihto Taiwanissa sekoitti elämänrytmiä ja tarjosi muuta melskettä, tosin marraskuussa luin kirjallisuudenkurssia varten paljon. Luin valitettavasti vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin luin 35 kirjaa ja 9582 sivua.

En taaskaan lukenut montaakaan mieskirjailijan teosta. Parhaimmat kirjat viime vuonna olivat e. Lockhartin feministinen nuortenkirja The disreputable history of Frankie Landau-Banks, Holly Bournen nuortenkirja It only happens in the movies, Malinda Lon historiallinen nuortenkirja Last night at the Telegraph Club ja Willa Catherin historiallinen romaani My Ántonia. Nämä tarjosivat ainutlaatuisia lopetuksia, historian havinaa, syvällisiä ajatuksia ja tunnelmaa. Katie Heaneyn omaelämänkerta Would you rather? ja Jean Kwokin kasvuromaani Girl in Translation olivat myös ajatuksia herättäviä. Paras uudelleenluettu oli edelleen Sara Hyltonin Prinsessa Tuian amuletti.

Parhaita elokuvia olivat elämänkertadraama Tyttökuningas, intialainen LGBT+ -elokuva Badhaai Do ja draama The Hours. Nautin uudelleenkatsottuna edelleen Jos rakastat -musikaalista ja Aamiainen Tiffanylla -klassikosta. (En muuten tainnut katsoa montaakaan musikaalia viime vuonna!) Lempisarjoinani pysyivät Love, Victor ja Brooklyn 99, mutta löysin myös feministisen kiinalaisen sarjan Delicious Love!

Vuoteen 2022 mahtui myös paljon vaikuttavaa musiikkia. Vuoden alussa kuuntelin etenkin Carpenterseja, ja samastuin vahvasti heidän kauniisiin I need to be in love ja Goodbye to love -kappaleisiinsa. Laleh säilyi edelleen suosikkinani ja julkaisi jopa yllättäen uuden albumin, josta vaikutuin etenkin hiukan surumielisistä Hallå vänta ja Minnet av ett hav -lauluista. Tykkäsin myös edelleen rauhallisesta melodisesta metallista, ja Stratovariuksen If the story is over pakahdutti sydäntä. Kotipellon & Liimataisen kaihoisan ja vilpittömän kiihkeä Karjalan kunnailla taas saa itkemään. Loppuvuodesta tutustuin paremmin kiinankielisiin hitteihin, ja pidin eniten Sun Yanzin samastuttavasta laulusta 遇見 Yujian (Encounter) ja Hebe Tianin 小幸運 Xiaoxingyun. 

Koko vuosi 2022 tuntui kietoutuvan Taiwanin opiskelijavaihtoni ympärille. Ensin hain (uudestaan) tammikuun alussa, sitten helmikuussa sain vahvistuksen ja päätin todella lähteä. Seuraavina kuukausina jännitys kuitenkin tiheni, ehdittäisiinkö rajat avata ajoissa ulkomaalaisille - ja uskaltaisinko peloistani huolimatta lähteä. Vasta heinäkuun lopussa tuli tieto rajoitusten löysäämisestä, ja kuukautta myöhemmin istuinkin jo lentokoneessa! 

Viime vuoden alusta, jolloin korona oli vielä suurempi puheenaihe, tuntuu olevan ikuisuus... Saksassa rokotettuna pääsi bailaamaan, rokottamattomat eivät päässeet edes yliopistoon, mikä mielestäni ylitti rajan. Muistan tammikuun alussa Suomessa käydessäni, kuinka moni ei uskaltanut tavata koronan pelossa. Taiwanissa taas korona näkyi karanteenimääräyksissä ja maskipakossa, mutta muuten sai elää aivan huolettomasti.

Vuoden alkupuoliskolla mieleni oli aika sumuinen, pelkäsin yksin Aasiaan lähtöä ja kaoottista maailmaa. Onneksi psykoterapia auttoi jälleen kerran (ja olin onnekas saadessani paikan ja vieläpä ilmaiseksi), joten onnistuin kömpimään ylös mieleni sopukoista ja oppimaan ignooraamaan pelottavat ajatukset. Siitä vain täytyy muistuttaa jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan.

Onneksi muistan keväältä ja kesältä etupäässä kauniita hetkiä. Perheeni kävi pitkästä aikaa Saksassa ja pääsimme taas matkustelemaan yhdessä linnanraunioissa. Kävin lisäksi kahdesti Suomessa tapaamassa tuttuja ja ehdin käydä taas mökilläkin. Järjestin ympäristöjärjestön kanssa tapahtumia, tunsin kuuluvani joukkoon ja itseluottamukseni kasvavan. Puhuin paikallisradiossa itsestäni ja varmaankin vain itselleni, mutta puhuin kuitenkin. Kävin Italiassa kahdesti, ja vaikka asiat eivät aina sujuneetkaan, muistan edelleen tuhansia vuosia vanhan tien, sypressit ja aamukahvit pikkukahviloissa. Helmikuulta mieleeni jäi ilta, jolloin tanssin ystävieni kanssa spontaanisti kadulla katumuusikon tahtiin. Kesällä puolestaan yövyin kerran ystäväni kanssa kukkulalla ensin auringonlaskua, sitten tähtiä ja lopulta auringonnousua katsellen.

On kauhistuttavaa ajatella, etten melkein meinannut lähteä Taiwaniin - niin paljon upeita kokemuksia nämä viisi kuukautta lopulta antoivat. Minua ei jouduttu lennättämään shokissa takaisin, päinvastoin minulla ei ollut kulttuurishokkia ollenkaan (johtuen ehkä Kiinassa ja Saksassa asumisesta, rakkaudesta aasialaiseen ruokaan sekä muutenkin henkisestä valmistautumisesta). Taiwanissa opiskelin kiinan kieltä mutta samalla opin lisää sen kulttuurista ja yhteiskunnasta, tutustuin paikallisiin ja ulkomaalaisiin, tein jopa tutkimusharjoituksen seksuaalivähemmistöjen asemasta. Yksin tai kaverien kanssa tutkin Taipeita, kävin patikoimassa melkein joka viikko, opin rukoilemaan temppeleissä, lauloin karaokessa, maistoin varmaan jokaista taiwanilaista ruokaa yötoreilla ja ruokapaikoissa sekä sain inspiraatiota Taiwanin ympäristönsuojelumenetelmistä. Sain ainakin yhden hyvin läheisen ystävän, jonka hyvästelin jopa kolmesti ja jonka kanssa vaihdoin ajatuksia kulttuureista ja tavoista. Upeimpiin kokemuksiin kuuluivat muun muassa kylpeminen kuumissa lähteissä keskellä vuoristoa, keskellä metsää sijaitsevalle vesiputoukselle vaeltaminen sekä monet muut muistorikkaat hetket. 

Välillä vaihto tuntui vain muistuttavan minua kaikesta missä voisin olla parempi. Ja kuitenkin se antoi minulle itseluottamusta ja rohkeutta, kun tajusin lähteneeni ahdistavista peloistani huolimatta ja selviytyneeni. Vaikka jokin asia tuntuisi jonakin hetkenä maailmanlopulta, siihen ei saa upota vaan uskoa että kaikki järjestyy vielä.

Pohdin viime vuonna muun muassa paljon maailman monimutkaisuutta. Mitkä ovat omat arvoni? Mitä kuuluu hyväksyä ja mitä vain yrittää ymmärtää? Haluanko vain harmoniaa vai yrittää muuttaa maailmaa? Kuuluuko aina joustaa? Valitettavasti en ehkä edelleenkään löytänyt selkeää vastausta paitsi että se löytyy jonkinlaisena tasapainona näiden ääripäiden väliltä. Jokaisella on omat rajansa ja niitä voi etsiä miten kauan haluaa.

Pohdin myös kuten jo vuosia epävarmuutta ja omaa identiteettiäni. En pidä esittämisestä tai pysty samaistumaan liialliseen itsevarmuuteen. Toivoisin ihmisten ja instituutioiden tunnustavan rehellisemmin virheensä ja epävarmuutensa, olemaan aidompia ja luotettavampia. Ehkä sitä on naiivia pyytää, mutta en suostu vielä turtumaan maailman epäreiluuteen ja juonitteluun. Madeline Millerin Circessä (jolle kuuluisi myöskin vuoden parhaiden romaanien titteli mutta jonka sain loppuun vasta tammikuussa) esikuvakseni nousikin Telemachus:

"Nor do I mean that he was foolish or guileless. I mean that he was made only of himself, without the dregs that clog the rest of us. He thought and felt and acted, and all these things made a straight line. No wonder his father had been so baffled by him. He would have always been looking for the hidden meaning, the knife in the dark. But Telemachus carried his blade in the open." 

Jos pitäisi mainita jotain viime vuonna hoksattua, niin opin olemaan luottamatta kaikkeen mitä pääkoppani minulle sanoo. Kävelemään kohti paksua seinää tai kovaa tuulenpuuskaa, joka yrittää saada kaikin voimin kääntymään takaisin, sillä usein ne paljastuvatkin vain illuusioksi... Kunpa tämän vain muistaisi tulevaisuudessakin.

Kirjoitin tammikuussa pitkän listan suunnitelmia ja tavoitteita tälle vuodelle, mutta en aio kerrata niitä tässä. Tajusin kuitenkin löytäneeni muutaman karkean langan, joita seurata elämässäni. Haluan kokea paljon, jos mahdollista löytää rakkauden, onnistua pitämään mielen tasapainossa, kehittää itseäni ja pystyä vaikuttamaan ja auttamaan muita.

Hieman konkreettisemmin sanottuna haluaisin tehdä tänä vuonna enemmän ympäristön ja yhdenvertaisen hyvinvoinnin eteen, oppia uusia taitoja kuten puhumaan sujuvammin, kehittää itseäni esimerkiksi olemaan itseluottavaisempi mutta samalla vilpitön, jatkaa kiinan opiskelua ja kokea pieniä seikkailuja.

                            

Mitä te opitte viime vuonna ja mitä toivotte tai odotatte tältä vuodelta?

Paljon unohtumattomia kokemuksia, mielenrauhaa ja uskoa itseenne <3