Kirja: Pikku naisia
Kirjailija: Louisa May Alcott
Julkaisuvuosi: 2005
Suomentaja: Sari Karhulahti
Alkuperäisteos: Little Women (1868)
293 sivua
Art House
Meg, Jo, Beth ja Amy, neljä sisarta, elävät keskituloisessa perheessä Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan. Jokaisella sisarista on omanlaiset luonteensa ja vikansa: Jo esimerkiksi on poikamainen ja äkkipikainen, Amy taas välillä tärkeilevä. Odottaessaan isäänsä kotiin sodasta tytöt päättävät yrittää parhaansa ollakseen hyviä, epäitsekkäitä ja ahkeria. Kommelluksia kuitenkin sattuu, eikä vähiten naapurinpoika Laurien kanssa, johon he ovat tutustuneet.
Tutustuin ja rakastuin klassikoihin ja tyttökirjoihin noin kolme vuotta sitten kunnolla (kiitos Lizaahhin :)) mutta jo sitä ennen olin joitakin lukenut. Pikku naisia aloitin monta kertaa, mutta jotenkin luin aina pari ensimmäistä lukua ja sitten tylsistyin. Kirjan ensimmäiset luvut ovat kiinnostavat, mutteivat ainoat sellaiset.
Henkilöt olivat kivoja, mutta eniten pidin poikatyttö Josta. Hän oli hyvin sympaattinen: rakastaa kirjoja ja kirjoittamista, suuttuu nopeasti, pelkää muutosta ja perheen eroamista, sekä poikkeaa normeista. Voin hyvin kuvitella miltä hänestä tuntui elää yhteiskunnassa, jossa tytöt eivät saaneet käyttää housuja tai leikkiä poikien leikkejä (tai edes juosta!). En kyllä itseäni miellä ihan poikatytöksi, mutta kai se jotain kertoo etten ole kiinnostunut meikeistä, tykkään taisteluleikeistä ja hyvä kaverini on poika.
Niin, sitten itse tarinaan. Tyttöjen kommelluksista, puuhista ja elämästä oli hauska lukea ja 1800-luvun elämästäkin tuli opittua vähän. Tippa silmään tuli siinä vaiheessa, kun eräs henkilö pelastui sairaudelta ja romantiikkaakin kirjassa oli loppuvaiheilla. Teemasta on vähän ristiriitaista sanottavaa. Minusta on hienoa, että kirjalla on sanoma, ja vanhoissa kirjoissahan niin on hyvin usein. Kuitenkin välillä tuntui, että koko kirja oli sitä sanomaa: ole epäitsekäs, hyvä ja muista työ ennen huvia. Ainakin tätä sanomaa tuli kuitenkin pohdittua :)
Pieni sananen vielä suomennoksesta. Tämä oli uusi 2000-luvun suomennos ja siis todella hyvä, mutta kirjan nimi häiritsi: Pikku naisia osa 1. Ajattelin Pikku naisia olevan jaettu kahteen osaan, ja niiden jälkeen tulevan Viimevuotiset ystävämme jne. Vasta Wikipediassa käytyäni tajusin, että L.M. Alcott julkaisi Pikku naisia kahdessa osassa, joista toinen on aiemmin käännetty suomeksi Viimevuotiset ystävämme. Eli siis Pikku naisia osa 2 on uusi suomennos tuosta kirjasta. Kuulostaa sekavalta näin kirjoitettuna ja minulla kesti hetki hahmottaa asia oikein. Eipähän tarvitse alkaa lainailla PN osaa 2, kun VY löytyy hyllystä!
Kirja menee Kirjan vuoden lukuhaasteen kohtaan 38: "Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken", Klassikkohaasteeseen sekä Massachusettsin osavaltioon Amerikkaa tutkimassa.
Minulta on menny ihan ohi (tai sitten olen vain unohtanut..) tuo, että Viimevuotiset ystävämme on jatkoa Pikku naisille :o Pitääpä sekin sitten lukaista - joskus :)
VastaaPoistaLue ihmeessä kun kerkiät! :) Minulla on Viimevuotiset ystävämme kai ensimmäinen painos, joten odotan sitä innolla!
PoistaOooh, tämä on minun lapsuudensuosikkini! Luin Pikku naisia (jatko-osineen) ensimmäistä kertaa joskus 10-vuotiaana tai niillä main, ja olen palannut kirjaan aina vain uudestaan. Elokuva jostain noin vuodelta 1994 on myös ihana, Winona Ryder on siinä Jo.
VastaaPoistaNäin aikuisena olen hieman laajentanut ymmärrystäni kirjan maailmasta. Onhan se kovin konservatiivinen ja juuri tuo mainitsemasi hyveellisyys on siinä keskeisessä asemassa. Mutta kyllä se tarina siellä taustalla ja herkulliset henkilöhahmot vain vievät silti mukanaan...
Viimevuotiset ystävämme kannattaa tosiaan ehdottomasti myös lukea, kuten myös sen jälkeiseen aikaan sijoittuvat Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat, joissa Pikku naisten tytöt ovat jo aikuisia ja sivuroolissa, mutta tärkeitä yhtä kaikki.
Täytyy lukea loputkin, minä olen aloittanut tätä monta kertaa mutta juutuin aina alkuun... Olen tuon elokuvan tainnut nähdä sekä osan vuoden 1949 filmistä jossa Amya esitti Elizabeth Taylor :)
PoistaYksi lapsuuden (ja on se tietenkin edelleen rakas) lempikirjoista<3
VastaaPoistaKyllähän tuota täydellisyyttä ja hyvyyttä tuputetaan aika reippaalla kädellä, varsinkin myöhemmissä osissa, mutta se on silti ihana. Ihanat hahmot (kröhöm Laurie) ihana juoni, ihana tapa kertoa tarinaa eteenpäin. Eka on näistä ehdoton suosikkini, muista en pitänyt niin paljoa.
Unohtui tosta vielä sanoa, että sotanäkökulma on tossa kuitenkin aika olematon. Joo, isä on sodassa eikä rahaa ole niin paljon, mutta siihenpä se jää. Oliko sota sitten Pohjoisvalloissa niin näkymätön, ettei siihen tarvinnut kiinnittää huomiota, vai jätyikö Alcott vain kirjoittamatta sotahistoriaa nuortenkirjaan? Joka tapauksessa, suosittelen lukemaan Margaret Mitchellin Tuulen viemää, se kertoo sodasta etelän näkökulmasta.
PoistaMukavaa että tämä on lempikirjojasi! :) Oli se kyllä hyvä mutta moraalisuus oli vähän liikaa. Ehkä L.M.Alcott ei halunnut kirjoittaa sodasta lapsille enempää ja eiväthän päähenkilötkään tienneet siitä kovinkaan paljon. Itse opin siitä kuitenkin mielelläni niin kyllä Tuulen viemää täytyisi joskus lukea :)
PoistaTämä on ihana kirja! <3 Hih hii... :) Eipä mitään, ne tyttökirjat vain nyt ovat niin hyviä ja niitä kannattaa lukea!
VastaaPoistaTyttökirjat ovat ihania <3
PoistaEn päässyt yli hyveellisyyden korostamisesta ja sanoman toistelusta, mutta mielestäni on kuitenkin mukavaa miten tyttökirjat ovat valloittaneet maailmaa sekä innostaneet lapsia ja nuoria lukemaan. Itsellänikin on muutamia lämpimiä muistoja tällaisiin kirjoihin liittyen, vaikka Pikku naisia ei aikuisena luettuna kolahtanutkaan.
VastaaPoistaNiin, hyveellisyys korostui aika reippaasti, mutta ainakin sai vähän ajattelun aihetta :) Toivottavasti tyttökirjoja luetaan vielä paljon!
PoistaOi, Pikku naisia on ihana, samoin Viimevuotiset ystävämme <3 Ja onhan näissä pikku naisissa hyveellisyyden ohella - onneksi - myös ne omat särönsä :)
VastaaPoistaNiin, heidän tekemisistään, kuten näytelmästä, oli kyllä ihana lukea :)
Poista