lauantai 19. kesäkuuta 2021

Toukokuussa luin vähän ja samoilin paljon

Toukokuussa luin loppuun yhden kirjan ja 320 sivua:

1. Karen Joy Fowler: Der Jane Austen Club (320 sivua)

Der Jane Austen Club (The Jane Austen Book Club) oli viihdyttävä kirja, josta tehdyn elokuvan olen katsonut joskus. Elokuva oli ehkä dramaattisempi ja kirja realistisempi - pidin siitä, kuinka jokaisen henkilön elämässä ja ihmissuhteissa tapahtui muutoksia lukupiirin kuukausien aikana. Myös kerronta oli mielenkiintoista, mutta analysointi hyppi hiukan aiheesta toiseen eikä kirjasta muutenkaan jäänyt mitään todella erityistä mieleen, paitsi että hahmot olivat Austenin tapaan karikatyyrejä. Mukavaa luettavaa se oli silti!

Muuten en ehtinyt saada toukokuussa yhtäkään kirjaa loppuun! Luin kyllä kahta muutakin teosta, Virginia Woolfin Mrs. Dallowayta sekä Mascha Kalékon runoja, joista ensimmäinen oli kyllä lyhyt mutta en ole varmaan ikinä törmännyt yhtä vaikeaselkoiseen kirjaan. (Hyvä on, Goethen Faust päihittää sen mennen tullen, mutta siinä on sentään juoni!) Päätin etten anna periksi, joten näillä mennään sitten etanavauhtia... Aloitin myös Rosamond Lehmannin Dusty Answer (Elämänhurman häipyessä), joka oli paljon kiehtovampaa luettavaa, mutten ehtinyt saada sitäkään pitkälle eteenpäin. Lyhyesti sanottuna toukokuu oli itkettävän huono lukukuukausi, vaikka jopa lukumaratoonasin ja olin luvannut itselleni lukea enemmän. Kesäkuussa trendi oli edelleen vähän huono, mutta nyt yritän valita hiukan helpompia kirjoja luettavaksi, ja tahti tuntuu hiukan nousevan.



Kuun aikana katsoin kolme elokuvaa. Venuksen merkki (1955) oli 50-luvun italialainen elokuva josta ei jäänyt yhtään mitään päähän, tosin seurasin sitä myös vähän huonosti. En oikein ymmärtänyt oliko elokuva perinteisiä sukupuolirooleja vastaan vai ei, sillä lopussa toinen nainen tuli raskaaksi eikä ikinä päässyt töihin ja toinen ei löytänyt rakkautta. Ainoa mitä jäi mieleen että italialaiset joivat todella kahvia keskellä yötä. (Ehkä he ovat siksi niin eloisia? Hahhah.)

Time Out (2015) on intialainen nuortenelokuva pojasta, jonka homoseksuaali veli on kaapissa lähipiirilleen. Tämä oli tosi miellyttävä elokuva, ja nuorten elämä oli aika samanlaista verrattuna länsimaalaisiin teineihin. Päähenkilön rakkaustarina oli osittain vähän epäuskottava mutta osittain myös jotenkin sympaattinen.

Alice Júnior (2019) puolestaan on brasilialainen elokuva ensisuudelmaansa kaipaavasta transtytöstä, joka joutuu vaihtamaan konservatiiviseen kouluun. Minusta elokuva oli hyvin tehty, ja se näytti ensinnäkin täysin erilaiset ilmapiirit ja yhteisöt, mutta myös transsukupuolisten kohtaaman syrjinnän, kiusaamisen ja jopa fyysisen häirinnän. Tämä elokuva sai tajuamaan tätä hiukan paremmin. Trans- ja muunsukupuolisista ei todellakaan ole liikaa elokuvia saati sitten kirjoja, joten suosittelen! Elokuva ei ollut ollenkaan rankka (niin kuin se olisi voinut olla), vaan sen tunnelma oli pirteä ja kohtaukset hyvin tehty. (Ah, brasilialaiset metsämaisemat!) Alice itse oli todella ulospäinsuuntautunut, sisukas ja löysi ystäviä. Hänen isänsä oli myös niin avoin että teki mieli itkeä. Lisäksi loppu oli hyvin avoin ja monitulkintainen. 


Vanha juutalainen hautausmaa





Kesäkuu on niin pitkällä, etten enää muista mitä tapahtui toukokuussa. Ainakin vietin vappua simalla ja tekemällä tippaleipiä ystävän kanssa - ihan täydellisiä niistä ei tullut, mutta hauskaa oli! Olin paljon ulkona varsinkin kävelyillä ja vihdoin otin pyöränkin esiin talviteloilta. Puhuin ystävien kanssa tuntikausia, niin ettemme ehtineetkään katsoa elokuvaa, tai vietimme pienimuotoisesti yhden synttäreitä syömällä kakkua, intialaisia snackseja, vietnamilaisia dumplingeja ja juomalla pinkkiä intialaista juomaa sekä simaa! 
Kuun lopussa oli viikon (!) pituinen helluntailoma jolloin säätkin alkoivat lämmetä kesäkeleiksi. Mitään sen kummempaa en lomalla tehnyt kuin ainakin yritin rentoutua. Lisäksi kuu oli pandemian kannalta mielenkiintoinen, sillä sen alussa rajoitukset olivat juuri tiukentuneet ja lopussa alkoivat kilpaa höllentyä. Kävin viimeisinä päivinä ensimmäisen kerran baarissa yli puoleen vuoteen ja jopa ensimmäistä kertaa läheisen LGBT+ -ryhmän tapaamisessa, joka oli tavannut siihen asti pelkästään netissä.


Lähde


Kuninkaallinen metsästysmaja -
Saksastakin löytyy näemmä hirsitaloja!


Helatorstaina teimme taas ystäväni kanssa pienen spontaanin päivämatkan pikkukylään, josta kerroinkin lukumaratonpostauksessani. Tosin matkan varrelle sattui pieniä mutkia: ensin hyppäsimme väärään bussiin ja päädyimme Karlsruheen, sitten tajusimme ettei kylässä ollutkaan paljoa nähtävää, paitsi entisen
 synagogarakennuksen hienot ovet ja puu, joka surisi täynnä mehiläisiä, ja sitten myöhästyimme bussista sillä odotimme väärällä puolella katua! Toisaalta seuraavan tunnin (!) tanssahtelimme pysäkillä musiikin tahdissa, herätimme kaikkien autoilijoiden huomion, ja näimme jopa oranssin auton, mitä kaverini ei olisi ikinä uskonut. Loppujen lopuksi söimme lopulta Stuttgartin rautatieasemalla pho-keittoa ja Subwayn keksejä. Tämä päivä oli hauskan spontaani, rento ja yllättävä!

Intialais-suomalais-saksalainen herkkupöytä

júfàn - kiinalaista "riisilaatikkoa"



Toivottavasti teidän kesä on alkanut hyvin :) Kauniita, salaperäisiä kesäiltoja <3

Sateenkaaren päässä odottaa onni...

Mikä oli teidän toukokuun ihmeenne tai enteenne?

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Kaksi lowkey-sateenkaariromaania **

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastosta


The Summer of Us
Cecilia Vinesse
2020
Stephanie Singh
The Summer of Us (2018)
303 sivua
dtv

Kesä päättökokeiden jälkeen on koittanut. Aubrey ja Rae ovat suunnitelleet yhteistä interrail-matkaa jo pienestä pitäen. Vuosien varrella kaveriporukka on tosin kasvanut, ja nyt mukaan ovat myös tulossa Raen salainen ihastus Clara, Aubreyn poikaystävä Jonah, mutta myös Gabe, jota Aubrey on muutama päivä aiemmin suudellut. Kahden viikon ajan London American Schoolia käyneet ystävykset aikovat nähdä Euroopan suurkaupunkeja ja kokea viimeisiä muistoja yhdessä - ennen porukan hajaantumista eri yliopistoihin ympäri maailmaa.

The Summer of Us on matkakertomus, mutta minusta kirjan tapahtumapaikoista olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Huomio kiinnittyi etupäässä itse hahmoihin ja heidän suhteisiinsa. Päähenkilöt ovat kaikki symbolisen hyväosaisia, kansainvälisiä nuoria, jotka ovat kaikki jollain lailla kotoisin USA:sta mutta asuneet teini-ikänsä Lontoossa. Tämä aspekti oli minusta erityisen mielenkiintoinen myös henkilökohtaisesti, vaikken olekaan viettänyt koko nuoruuttani ulkomailla. Samaan aikaan he ovat myös lähdössä opiskelemaan ympäri maailmaa USA:an tai Australiaan asti: heille on koko maailma avoinna. 

Ystäväporukan välit ovat suuressa osassa tarinaa ja alkuasetelman vuoksi draamalta ei voi välttyä. (Voiko ylipäätänsä missään (nuorten-)kirjassa välttyä ihmissuhteiden purkamiselta?) Usein draama kärjistyy hiukan liian yllättäen, enkä tässäkään täysin pysynyt perässä. Joka tapauksessa on hyvin luonnollista, että tunteet kuumenevat matkan aikana, jolloin näkee toiset 24/7 - tästä syystä luokkaretkilläkin menee aina joillakin välit poikki. Tässä kirjassa lisäksi taustalla pyörii stressi epämääräisestä tulevaisuudesta ja tieto kiihtyen lähenevistä jäähyväisistä - kukapa ei tuntisi paineita niiden vuoksi?

Kirja oli ennen kaikkea kasvutarina, vaikka kukaan henkilöistä ei mielestäni niin erityisesti muuttunut. Jokainen kuitenkin löysi itsestään uusia puolia ja ehkä uusia haaveita. Joku keksi mitä haluaa opiskella, joku tajusi tunteidensa viilenneen, joku pohti, haluaako sittenkään lähteä Australiaan asti. Minusta tässä oli hyviä pohdintoja tulevaisuudesta, mutta jäin silti kaipaamaan jotain lisää. Kukaan hahmoista ei esimerkiksi tehnyt radikaalia muutosta elämässään. En ehkä löytänyt kirjasta suoranaista sanomaa, mutta se kertoi mielestäni hiukan nuorten epävarmuudesta. 

Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-lukuhaasteeseen ja Queer-lukuhaasteen kohtaan "Lasten- tai nuortenkirja". Lisäksi se menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan 38. "Kirja on käännetty hyvin". (En osaa ollenkaan arvioida käännöksiä, mutta minusta tämä tavoitti nuorisokielen ihan kelpoisasti. En erityisesti tykkää lukea saksaksi englantilaisia kirjoja, se tuntuu jotenkin turhauttavalta kun haluaisin lukea alkuperäiskielellä, mutta tätä oli kiva lukea.)

***

Kiinnostus heräsi: Jane Austen, kirjastosta, elokuva inspiroi


Der Jane Austen Club
Karen Joy Fowler
2005
Marcus Ingendaay
The Jane Austen Book Club (2004)
320 sivua
Manhattan

Viiden naisen ystäväporukka Jocelyn, Sylvia, Bernadette, Allegra ja Prudie kokoontuvat joka kuukausi puhumaan yhteisestä lempikirjailijastaan Jane Austenista, joka on heille lähestulkoon pyhä. Puhenaisena tunnettu Jocelyn kutsuu myös mukaan Griggin, johon muut suhtautuvat epäluuloisesti, onhan tämä mies, vasta tutustunut Austenin kirjoihin ja kaiken lisäksi puhuu kirjailijasta samaan hengenvetoon scifi-klassikoiden kanssa. Kuukausien aikana jokaisen elämässä tapahtuu murroksia, oli sitten kyseessä parisuhdekriisi, takaisinpaluu, kumppanin löytäminen tai läheisen kuolema. Loppukesästä itse kunkin elämäntilanne on muuttunut.

Olen nähnyt kirjasta tehnyt elokuvan The Jane Austen Book Club (2007) vuosia sitten ja pidin siitä silloin kovasti, vaikken enää muistakaan siitä lähestulkoon mitään. Nyt huomasin kuinka juonikäänteitä oli elokuvassa johdateltu eteenpäin ja dramatisoitu - kirja tuntui sen vuoksi osittain jopa laimealta varsinkin Prudien luvussa. Kuitenkin tietyllä tavalla pidin kirjasta sen vuoksi, että se pysyi realistisena loppuun asti. Kuukausien jälkeen jokaisen elämä oli hiukan järissyt, mutta elämä kuitenkin jatkui. 

Jokainen luku keskittyy siis yhteen henkilöön, tämän taustaan ja nykyhetkeen - tosin loppupuolella tämä jako ei ollut enää kovin selkeää ja esimerkiksi Bernadette jäi etäiseksi (niin että jopa unodin hänen nimensä nyt parin viikon aikana). Samoin jokaisessa luvussa keskusteltiin yhdestä Austenin kirjasta, jotka peilautuivat sitten henkilöiden tarinoissa. En ole lukenut kuin Ylpeys ja ennakkoluulon ja Emman, joten moni viittaus jäi (näistäkin kahdesta kirjasta) huomaamatta. Lisäksi erään orastavan rakkaustarinan tajusin vasta vähän ennen sen selkenemistä, mutta fiksu(mma)t lukijat tajuaisivat sen varmasti jo heti alkumetreillä. 

Mietin myös puolet kirjasta miksi henkilöt ovat niin ärsyttäviä, hiukan pöyhkeitä (kuten Prudie joka heitteli ranskankielisiä lausahduksia) ja ennakkoluuloisiakin, kunnes tajusin että hehän ovat karikatyyrejä siinä missä Austeninkin hahmot! Heidän Austenin palvontansa meni paikoittain vähän yli - tosin en välttämättä itsekään siedä yhtäkään pahaa sanaa idoleistani. :D 

Päähenkilöiden elämäntarinat olivat ihan mielenkiintoista luettavaa mutta mitään erityistä ei jäänyt päähän. Allegran tyttöystävää ja seksuaalisuutta käsiteltiin suhteellisen neutraalisti ja erään hahmon nuoruudessa tapahtunut raiskaus hiukan yllätti. En erityisesti kiintynyt kehenkään, mutta pidin ainakin Sylviasta, sillä hän vaikutti rauhalliselta ja lempeältä.

Kirjassa oli kivaa pohdintaa Jane Austenin kirjoista - vaikken olekaan mikään suuren suuri fani, niin kirjallisuusanalysointia on aina hauska lukea! Kuitenkin tuntui että mihinkään aiheeseen ei todenna syvennytty. Hahmot heittelivät kerhon kokouksissa omia mielipiteitään mutta eivät todella syventyneet pohtimaan jotakin tiettyä aspektia tietyssä romaanissa. Tämä oli hiukan harmi, mutta muuten kerronta oli sujuvaa ja mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Tätä oli mukava lukea!

Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-lukuhaasteeseen sekä henkilökohtaiseen Amerikkaa tutkimassa -haasteeseeni osavaltiolla Kalifornia. 

Kuva blogista Yöpöydän kirjat

** Oikeastaan en halunnut työntää näitä kirjoja sateenkaarikirjallisuuden lokeroon, mutta en lopulta keksinyt niille muutakaan yhteistä - samalla myös halusin sekä muistuttaa Pride-lukuhaasteesta että siitä, että seksuaalivähemmistöistä saa lukea ihan koko vuoden ympärikin. :)

perjantai 21. toukokuuta 2021

Kesän bucket list 2021

Olin jo unohtanut että nythän on kesän bucket listan aika! Täällä lämpötila ja sää on keikkunut viime aikoina siihen malliin, ettei tiedä onko kevät vaiko Suomen kesä. Kuitenkin kesälukukauteni Saksassa kestää heinä-elokuuhun asti ja kesä tulee kulumaan lähinnä opiskelun kimpussa. Haluan kuitenkin suunnitella kesälle muutakin mukavaa. Tietysti koronatilanne tulee vaikuttamaan kaikkiin suunnitelmiin, mutta luulen että ne kyllä voivat olla jossain vaiheessa kesää mahdollisia.

Tänä kesänä aion palata Suomeen aikaisintaan vasta loppukesästä, toisin kuin viime vuonna jolloin tilanne oli juuri toisinpäin. Viime päivinä olen muistellut nostalgisesti päivämatkaamme Tammisaareen ja ensimmäisiä kahvilakäyntejä, mökkeilyä, juhannusyön valoisaa hämärää ja järven eri sävyjä aamuauringossa tai auringonlaskussa. Tuntuu hiukan haikealta etten pääse kokemaan sitä taas. Mutta toisaalta viime kesänä ei muuten tapahtunut paljon mitään erityistä, minkä vuoksi odotan tältä kesältä varsinkin tekemisiä ystävien kanssa!

Omenankukista tietää kesän lähestyvän

Kesällä aion:

*Matkustella
Ensi kädessä haluaisin tehdä lisää päivämatkoja lähistölle ja tutkia paikkoja. Lisäksi haluaisin tehdä muutaman päivän matkan ulkomailla tai Saksassa, sillä en ole vielä kertaakaan matkustanut täällä kunnolla opiskelujeni aikana. Nyt paikkoja on alettu avata alueilla, joissa koronaluvut ovat matalahkoja, joten tämä saattaa hyvin onnistua! Ystäväni kanssa on ainakin suunnitteilla matka Bodenseelle Etelä-Saksaan.

*Lukea 1500 1200 sivua kuukaudessa
Viime aikoina olen taas alkanut laiminlyödä lukemista vaikka se oli talvella vauhdissa. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä luin viimeksi tämän verran tammikuussa ja silloinkin sattumalta. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

EDIT: Alensin tavoitetta hiukan, sillä tajusin että minun pitäisi lukea joka päivä 50 sivua päästäkseni tavoitteeseen :D Nyt pitää vain 40...

*Tutkia asuinkaupunkiani
Olisi kiva tehdä joka viikko jonkinlainen retki tai kävely uuteen paikkaan lähistöllä. Olen viimeisen vuoden ajan tutkinut lähiseutuja milloin yksin, milloin ystävän kanssa, mutta vielä on paljon näkemättä. Etsin kauniita paikkoja ja uusia näköalapaikkoja...

*Lukea ja opiskella ulkona
En tiedä miksi en ole edelleenkään vaivautunut lähtemään ulos opiskelemaan tai lukemaan, vaikka säät sallisivatkin! Toisaalta sadekuuroja tuntuu tulevan joka päivä.

*Pitää synttärijuhlat...
Ne jäivät viime vuonna etupäässä kiireiden vuoksi välistä, mutta tänä vuonna haluan pitää pienet juhlat.

* ...ja käydä muissa pienissä juhlissa
Synttärijuhlat, illanistujaiset, you name it. Katsotaan miten tilanne suo. Täällä saa edelleen tavata vain kahden talouden välillä.

*Viettää juhannusta
Haluan opettaa jollekulle täällä miten kerätään kukkia tyynyn alle :)

*Valvoa koko yön
Haluaisin katsoa auringonlaskun ja sen jälkeen auringonnousun.

*Katsella tähtiä jonkun kanssa ja olla yöllä ulkona

*Käydä jäätelöllä jäätelöbaarissa

*Kirjoittaa
Runoja, tarinaa, jotain!

*Olla mukana tekemässä vaikutusta tai olla aktiivinen
Ehkä keksisin jotain.

Saada lähiopetusta
Tätä en aikomalla aio vaan pelkästään toivon. Jos luvut jatkavat pienenemistä, niin se voi jopa olla mahdollista joissain kursseissa! Katsotaan ja toivotaan :)

*Toteuttaa bucket listoja ystävien kanssa
Tai enneminkin epävirallisia suunnitelmiamme matkustamisesta, elokuvailloista ja muusta :D

*Laulaa

*Pitää netittömän päivän tai kaksi
Tämä tulisi tarpeeseen!

*Tehdä jotain uutta 

*Oppia jotain uutta

*Tehdä jotain ikimuistoista

Kaunista kesää <3 Onko teillä jo suunnitelmia?

torstai 13. toukokuuta 2021

Helatorstain Aamilukumaraton 13.-16.5.2021

Koronavuoden aikana olen taas intoutunut lukumaratoonaamaan ja tuntuu, että osallistun jokaiseen löytämääni maratoniin. Tosin en sitten loppujen lopuksi onnistu lukemaan lähes ollenkaan, sillä kulutan päiväni kaikkeen muuhun, mutta tuleepahan ainakin yritettyä. Aamilukumaratonin järjestää Instagram-sivu Aami-kollektiivi, mutta koska blogillani ei ole Instagramia (ainakaan vielä, eihän sitä koskaan tiedä!), osallistun vain blogin puolella.

Ideana on siis lukea neljän (!) päivän ajan niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. En ole ikinä kokeillut useamman kuin yhden päivän maratoneja mutta kerta se on ensimmäinenkin! Ajattelin kuitenkin ottaa tämän(kin) maratonin rennosti ja lukea vain sen verran kuin miltä tuntuu. Voi olla että jonain päivänä luen enemmän ja toisena en lähes yhtään. Toivon kuitenkin saavani hiukan kohennettua toukokuun sivumääriä - olen viime päivät lukenut joka päivä vain nollasta viiteentoista sivua! Olisi kiva saada kuun aikana jokunen kirja loppuunkin asti... Samalla on kuitenkin kiva myös tallettaa muistiin päivärytmiäni, että mitä korona-ajan opiskelijan päiviin oikein kuuluu. (Näitä voi sitten vanhuksena ihmetellä, jollei internet ole sitten jo ihan poissa muodista tai jollei digitalisaatio ole ylikuumentunut ja räjähtänyt jo aikoja sitten...) 

Aloitan aamulla!

Torstai 13.5

11:45
Hups, minun oli tarkoitus päivittää heti aamusta mutta unohdin sen sitten kiireessä. Päätimme päivän varoitusajalla lähteä ystäväni kanssa spontaanille junamatkalle ja lähtö oli puoli kahdeksalta aamulla. :D Otimme kyllä kirjat mukaan mutta vielä emme ole kerenneet niiden pariin. Ideana oli ajaa junalla pieneen kylään lähellä Karlsruhea Etelä-Saksassa, mutta matkalle on jo sattunut hiukan kommelluksia: teknisen vian vuoksi myöhästyimme yhdestä vaihdosta ja päätimme vaihtaa lennosta reittiä ja ajaa Karlsruhe-Durlachin kautta. Tuolla asemalla kuitenkin hyppäsimme täysin väärään bussiin (miksei niissä lukenut mihin päin ne ovat menossa?) ja päädyimme Karlsruhen keskustaan! Siellä odotellessamme oikeaa bussia päädyimme sitten kävelemään eläintarhan poikki joka oli yllättäen avattu tänään, ja näimme ainakin vilaukselta elefantteja ja flamingoja. Nyt vasta olemme oikeassa bussissa.

Päivittelen myöhemmin lisää päivän käänteistä ja että sainko yhtään luettua :D

21:15
Huh, nyt olen vihdoin kotona. Päivästä tulikin hyvin mielenkiintoinen, sillä loppupäivästäkin kaikki suunnitelmamme muuttuivat lennossa. Olimme suunnitelleet käyvämme päivän aikana linnassa, kukkulalla ja puistossa, mutta mikään näistä ei toteutunut! Saavuimme lopulta bussilla yhteensä neljän tunnin matkan jälkeen kylään nimeltä Untergrombach, josta kävelimme tietä pitkin Obergrombachin kylään. Täällä kävikin nopeasti selväksi, että kylän vanhemman osan talot olivat kyllä kauniita ja siellä vallitsi mielestäni jotenkin italialainen tunnelma, mutta kylän linnaa ei päässyt katsomaan emmekä ehtineet enää lähteä vaeltamaan kukkulalle. Päätimme sitten tunnin kävelyn jälkeen lähteä takaisin bussilla - paitsi että odotimme väärällä puolella katua ja bussi ajoi nenän edestä! Seuraavan tunnin tanssimme sitten pysäkillä lempikappaleidemme tahdissa ja herätimme ohiajavien autojen huomion. Stuttgartissa puolestaan söimme pho-keittoa ja Subwayn keksejä rautatieaseman vieressä.

Vaikka tuntuu että istuimme puolet päivästä junassa tai bussissa niin en ehtinyt lukea kuin viisi sivua! Luen Karen Joy Fowlerin Der Jane Austen Clubia (The Jane Austen Book Club saksaksi), jonka olen joskus nähnyt elokuvanakin mutten muista siitä mitään. Kirja kertoo viidestä naisesta ja yhdestä miehestä jotka kokoontuvat keskustelemaan rakastamistaan Jane Austenin romaaneista ja joiden elämät alkavat muistuttaa kirjojen tapahtumia! Minusta idea on ihana, ja asiaa auttaa että olen lukenut ja nähnyt tv-sarjoina Emman ja Ylpeys ja ennakkoluulon (tosin Emmasta en kyllä muista paljoa muuta kuin loppuratkaisun). Aion nyt illasta katsoa jotain ohjelmaa ja jatkaa kirjaa, jospa saisin tänään vähän enemmän kuin viisi sivua luettua!

Luettu: 5 sivua


Obergrombach

Obergrombachin linna, joka olikin yksityisomistuksessa

1700-1800-luvun synagogarakennuksen ovet <3

Perjantai 14.05.

10:15
Olin eilen illalla niin väsynyt että pakotin itseni lukemaan 15 sivua ennen kuin kaaduin sänkyyn. Tänään ajattelin yrittää lukea hiukan enemmän, ehkä pääsisin myös lukemaan ulos!

Torstaina luettu: 20 sivua

13:50 
Olen tänäänkin ollut jotenkin niin uupunut, etten saanut aamupäivällä kuin nukuttua ja luettua kirjaa 15 sivua eteenpäin. Sen jälkeen yritin päästä tekemään hiukan opiskeluhommia mutta tietokoneeni sekoili etten sitten lopulta saanutkaan aikaiseksi paljoa mitään. Nyt ajattelin tehdä perunarieskoja jäljelle jääneestä perunamuusista, katsoa vähän sarjaa ja mennä ehkä lukemaan loppuiltapäiväksi ulos.

Luettu: 15 sivua

18:10
Sain aikaiseksi ihan hyvän makuisia perunarieskoja, minkä jälkeen kävin pikatestissä (täällä päin voi marssia testiin koska vain haluaa ilman oireita ja tulos tulee 15 minuutissa) ja istahdin ulos lukemaan. Luin 14 sivua eteenpäin Der Jane Austen Clubia. Kirjan jokainen kappale käsittelee kirjaklubin seuraavaa kokoontumista ja samalla selostaa tietyn päähenkilön elämäntarinaa. Sitä on mielenkiintoista lukea, mutten ole oikein päässyt sisälle kirja-analyyseihin enkä myöskään itse henkilöihin. Lisäksi luen kirjaa aika hitaasti kuten näkee - tuntuu että olen tottuneempi lukemaan tämäntapaisia kirjoja englanniksi, niin että jumitan nyt jokaisessa lauseessa.

Luettu: 29 sivua


Lauantai, 15.5

9:30
En taaskaan jaksanut päivitellä enää yöllä. Eilen illalla lukemisen jälkeen kävin vielä pikaisesti kaupassa ja soittelin perheelleni. Loppuillan osallistuin erään LGBT+ -ryhmän nettitapaamiseen, katsoin hiukan sarjaa ja luin 18 sivua eteenpäin kirjaa. Luin siis perjantaina koko toisen kappaleen, jei. Siihen taisi tosin mennä yhteensä kolme tuntia...

Perjantaina luettu: 47 sivua

20:45
No nyt on ilta ja arvatkaapa mitä olen saanut tehtyä tänään. Olen istunut tietokoneen ääressä saamatta mitään aikaiseksi. Olen pessyt wc:n. Olen käynyt kävelyllä, ihaillut omenankukkia, kuunnellut varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon podcastia ja soitellut kolme tutun kanssa. Olen listannut ystävän kanssa matkasuunnitelmiani, jotka tulevat toteutumaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa - mutta myös ensi viikkojen tekemisiä. Mutta ei, en ole saanut luettua. 

Sunnuntai, 16.5

10:20
Enpä sitten eilenkään illalla saanut paljoa luetuksi: suihkun, kokkauksen ja sarjan jälkeen kello oli jo yksi (mihin aika livahti?) ja pinnistelin vielä 12 sivua. Lauantai ei siis tosiaan ollut mikään lukupäivä vaikka se oli ollut tarkoituksena. Tänään olisi tarkoitus vihdoin tehdä viikon koulutyöt loppuun, joiden kanssa olen vetkutellut viime päivät, ja nähdä ystävää. Mutta viimeistään illalla aion yrittää tehdä spurtin lukemisessa.

Lauantaina luettu: 12 sivua

Maanantai, 17.5: Stop! 

No niin. Sunnuntai ei lopulta sujunut lukemisen suhteen ihan suunnitelmien mukaan. Aamupäivästä yritin opiskella, ettei olisi illaksi tekemistä, mutta eihän siitä sitten tullut mitään. Iltapäivällä tapasin ystäväni kanssa, ja menimme ensin kirkon portaille istumaan juomat kädessä kuuntelemaan katusoittajaa. Tämä soitti yllättäen lähes pelkästään lempikappaleitani! Illalla puolestaan kävelimme läheiselle maatilalle, otimme valokuvia upeista omenankukista ja yritimme saada riikinkukkoa pörhistämään höyhenensä. Illalla minun oli sitten pakko opiskella, ja vaikka jätin osan seuraavaksi aamuksi, niin en kuitenkaan ehtinyt lukea kuin tunnin. Luin vielä 21 sivua samaa kirjaa ja pääsin sivulle 125.

Sunnuntaina luettu: 21 sivua

Aftermath:

Yhteensä luin neljän päivän lukumaratonin aikana 103 sivua. Se on paljon vähemmän kuin olisin ennen lukenut yhden päivän aikana - mutta oikeastaan tämä oli arvattavissa. Olen ehkä enemmän pettynyt siihen etten yrittänyt lukea enemmän kuin viime viikkoina, jolloin olen saanut tosi vähän luettua päivässä. Vaikka perjantaina näytti siltä että pääsisin vauhtiin, en kuitenkaan saanut pidettyä samaa tahtia viikonloppuna.

Joka tapauksessa lukemani kirja, Karen Joy Fowlerin Der Jane Austen Club (The Jane Austen Book Club), oli mukava ja kiinnostavaa luettavaa. Tosin minun oli jostain syystä hidasta lukea tätä kirjaa saksaksi, ehkä olen tottuneempi lukemaan tällaisia kirjoja englanniksi tai sitten kyseessä oli jonkinlainen lukujumi.

Kiitos Aamikollektiiville lukumaratonista!

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Huhtikuussa matkustelin Saksassa enemmän kuin koskaan opiskelujeni aikana

Huhtikuussa luin kolme kirjaa ja 1081 sivua:

1. Cecilia Vinesse: The Summer of Us (303 sivua)
2. Anne Frank: Tagebuch (316 sivua)
3. Charlotte Brontë: Villette (462 sivua)

The Summer of Us kertoi interrailista Euroopassa ja herätti tietenkin hiukan matkakuumetta. Se oli kuitenkin myös kuvaus nuorista, jotka etsivät omaa tietään ja joutuvat pian eroamaan toisistaan lähteäkseen yliopistoihin ympäri maailmaa. Kirja näytti hyvin nuorten epävarmuutta tulevaisuudestaan, eikä ystävyys- tai rakkausdraamoilta voinut välttyä. Mitään maailman mullistavaa ei jäänyt päähän, mutta teema oli joka tapauksessa sympaattinen. Oli mielenkiintoista kuinka päähenkilöt olivat kaikki kotoisin Amerikasta, käyneet Lontoon American Schoolia ja nyt hajaantumassa ympäri maailmaa. Eri matkakohteita olisi kyllä voinut kuvailla enemmänkin! 

Anne Frankin päiväkirjan luin ensimmäistä kertaa vuosiin ja myös ensimmäistä kertaa kokonaan saksaksi. Annen pohdinnat eivät olleet ollenkaan tylsää vaan hän kertoo yksityiskohtaisesti ja elävästi elämästä Salaisessa siivessä. Hän pohti hyvin monipuolisia asioita, kuten juutalaisten tai naisten asemaa, ja osasi reflektoida hyvin itseään ja muita ihmisiä. Ehkä Anne olisi myöhemmin osannut vielä kertoa, oliko joku osuus vain teinitytön angstia. Vaikka pystyin etäännyttämään itseni varsin hyvin tositapahtumista, jäi kuitenkin taustalle jännite, sillä Anne ei tulisi koskaan kasvamaan aikuiseksi...

Villette (Syrjästäkatsojan tarina) oli myös aika melankolinen kirja, sillä päähenkilö tuntee itsensä läpi elämänsä yksinäiseksi ja joutuu seuraamaan sivusta muiden onnea. Vanhan kielen ja kirjoitustavan vuoksi tämä oli myös todella hankala kirja, ja vaikka jotenkuten ymmärsin missä mennään, luin sitä todella hitaasti ja tajusin vasta jossain vaiheessa, ettei kirja sijoitukaan Ranskaan vaan fiktiiviseen Belgiaa muistuttavaan kuningaskuntaan! Kirja eteni muutenkin hitaasti ja oli välillä jopa tylsä. Siinä on kuitenkin myös feministisiä piirteitä (ainakin enemmän kuin Jane Austenilla), sillä Lucy työskentelee opettajana, haaveilee oman koulun perustamisesta ja mainitsee ainakin kerran seksuaalisen ahdistelun. Hän myös ihastuu parikin kertaa, mutta ihastuminen piti välillä ihan lukea rivien välistä. Lopetusta kirjallisuuskurssini professori kutsui monitulkintaiseksi, mutta minusta se oli varsin selkeä ja vaikuttava.


Elokuvia katsoin sitä mukaa kun huomasin niiden olevan lähdössä Netflixistä: Oli aikakin/About time (2013) oli ihan kiva romanttinen elokuva aikamatkustuksesta, mutta siitä ei paljoa jäänyt mieleen. Ihmettelin miten Rachel McAdams näyttelee sekä tässä että samanaiheisessa Aikamatkustajan vaimossa, itse vaikutuin aikoinaan enemmän jälkimmäisestä elokuvasta. Toisaalta tämäkin elokuva sai hiukan itkemään ja ajattelemaan, kuinka tärkeää on elää tässä hetkessä ja kertoa välittävänsä lähimmäisistään, sillä koskaan ei voi tietää huomisesta. 

Notting Hillin (1999) katsoin uudestaan pitkästä aikaa. En edes muista, kuinka monta kertaa olen nähnyt tämän ja milloin viimeksi. Joka tapauksessa tämä on aika legendaarinen romanttinen klassikko ja samalla myös eeppisen huvittava (Spike...). Julia Roberts on kaunis kuten aina ja Hugh Grant komea ja sympaattinen. (Tajusin kuinka viimeksi mainittu näyttelee kaikissa näkemässäni elokuvissa joko ällöttävää pahista tai sitten sympaattisen epävarmaa romantikkoa! Tosin olen nähnyt vain hänen vuosituhanteen vaihteen elokuviaan.) Toisaalta tällä kertaa yhdyin ystäväni näkemykseen siitä, kuinka Anna on oikeastaan aika kenkkuileva ja kuinka Willin ei olisi pitänyt antaa tälle anteeksi niin monta kertaa.

Dot 2 Dot (2014) oli vähäeleinen hongkongilainen elokuva, joka seuraa vasta kaupunkiin muuttanutta opettajaa, joka alkaa ratkaista metroasemien pistearvoituksia. Oli jännä kuinka elokuvassa puhuttiin sekä kantoninkiinaa että mandariinia, joiden nuotti ja sanavarasto ovat ihan erilaisia. En ihan päässyt perille arvoitusten ratkaisemisesta, mutta päähenkilöiden rakkaustarina/ystävystyminen oli ihan kivasti kehitetty. En myöskään tajunnut erään menneisyyden traagisen tapahtuman yhteyttä tarinaan. Eniten pidin kaupunkien muutosten kuvailusta ja siitä, kuinka päähenkilö alkoi tutustua uuteen kotikaupunkiinsa yhä enemmän, sillä teen itsekin pitkiä kävelyitä opiskelukaupungissani ja haluan tutustua ja kiintyä paikkoihin. Lopussa molempia päähenkilöitä yhdisti juuri rakkaus samaan kaupunkiin. Samoin elokuva näytti Hong Kongia (josta en valitettavasti tunnistanut yhtäkään paikkaa vaikka olenkin käynyt siellä) ja kertoi hiukan miltä se on ennen näyttänyt. Jonkinlaista kritiikkiä muutoksia kohtaan pystyi lukemaan rivien välistä. Kaiken kaikkiaan elokuva oli ehkä jollain lailla nostalginen kuvaus kiintymyksestä kaupunkeihin ja paikoista, joita ei saa takaisin. 

Kiinalaisia zhajiangmian-nuudeleita sienillä

Sarjoja katsoin sitäkin enemmän: katsoin esimerkiksi norjalaisen romanttisen Jouluksi kotiin toisen kauden ja perään ensimmäisen kauden uudestaan. (Löysin viime vuonnakin ensimmäisen kauden vasta helmikuussa kun joulu oli jo ohi...) Tämä sarja kertoo kolmekymppisten deittailusta, ja vaikka minun kai pitäisi jollain lailla samastua tähän, vaikka olenkin kaksikymppinen, niin en samastu yhtään! Ja kuitenkin pidän tästä sarjasta hurjasti: pidän siitä miten se rikkoo rajoja ja esittelee todella erilaisia deittailuehdokkaita ja -ongelmia. Johanne kokeilee treffejä niin itseään paljon vanhemman kuin nuoremmankin miehen ja jopa naisenkin kanssa. Varsinkin toisen kauden loppu oli hyvin yllättävä ja tabuja rikkova. Sarjassa myös sivutaan sairaanhoitajan työtä. Muutenkin pidän sarjan huumorista, näyttelemistavoista ja jonkinlaisesta realistisuudesta, joka jättää jotkut ongelmat tai tilanteet avoimiksi. 

Love, Victor tuli yllättäen DisneyPlussaan, juuri kun olin toivonut voivani katsoa tämän! Se on jatkoa Becky Albertallin Love, Simonille ja kertoo Victorista, joka kamppailee seksuaalisuutensa kanssa  hiukan homofobisessa ympäristössä ja uudessa koulussa (joka on sattumoisin Simonin entinen koulu). Myös Simon ja Blue esiintyvät yhdessä jaksossa! High school -elämää ja -draamaa on jotenkin tosi hauska seurata. Henkilöistä Mia on kai tarkoitettu symppikseksi ja täydelliseksi tyttöystäväksi, mutta minusta hän vaikuttaa välillä jopa kylmältä. En myöskään jaksa Laken teennäisyyttä ja pelkoa maineensa pilaamisesta, mikä saa hänet salaamaan suhteensa. Sitä vastoin Felix on sympaattinen ja suloinen, sekä hänestä löytyy onneksi myös vahvuutta kertoa mielipiteensä jos häntä kohdellaan epäreilusti. Victor on Simoniin verrattuna siinä mielessä erilaisessa tilanteessa, sillä hänen perheensä on aika ennakkoluuloinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Lisäksi Victor on aina ollut perheen tukipilari, joka ei halua aiheuttaa huolta. Hänen tietään tulla sinuiksi itsensä kanssa on mielenkiintoista seurata, vaikka välillä on vaikea tietää mitä hän todella tuntee ja mitä vain sanoo. Minua jäi myös vähän mietityttämään, miksi hän alkoi tajuta seksuaalisuuttaan vasta huomattuaan ettei halua seksiä tyttöjen kanssa. Miksi juuri seksin tarvitsee olla tämä raja? Tai ehkä hän oli sitä ennen tukahduttanut muut epäilyksensä ja näytteli olevansa ihastunut? Oli kuitenkin kiva kuinka jaksossa huomautettiin, ettei pojankaan tarvitse harrastaa seksiä ennen kuin on todella valmis.

Vaikka minulla oli huhtikuussa kesken vaikka mitä sarjoja, palasin yllättäen kuitenkin How I Met Your Motherin pariin ja katselin seiska- ja kasikautta uudestaan. Tämä sarja lämmittää aina: vaikka tarina onkin hyvin romantiikka- ja kohtalopainotteinen, on sitä aina niin tunnelmallista katsoa. Varsinkin Ted ja Robin ovat niin samastuttavia ja sympaattisia että että. Oikeastaan syy seiskakauden katsomiselle oli Nora, jonka itsenäisyyttä ja huumorintajua ihailen. Muutenkin en pysty olemaan hehkuttamatta tätä sarjaa liikaa: sen huumori on välillä ihan hullua, mutta samalla hahmot ovat moniulotteisia, heillä on omat elämäntarinansa ja he kehittyvät (Barney!,) sekä sarjassa käsitellään myös syvällisiä teemoja, kuten rakkaudenkaipuuta ja etsimistä, perhesuhteita ja elämänvalintoja. Näistät syistä tämä on yksi lempisarjoistani. 

Käsespätzleä eli svaabilaista pastaa
juustolla

Huhtikuussa luin tosiasiassa yllättävän vähän. Hidastelin useamman kirjan kanssa viikko-, jopa kuukausikaupalla, ja luin sitten lopulta vappuaattona kaksi kirjaa loppuun kun en halunnut lykätä niitä enää toukokuulle (taktikointia!). Varsinkin Villette oli niin hidaslukuinen, etenkin projekti Gutenbergin e-kirjana luettuna, etten meinannut saada sitä ollenkaan loppuun. Tämä sama trendi on jatkunut toukokuussa kun olen jumittanut Mrs. Dallowayn ja Sofies Weltin kanssa ikuisuuksia...

Muuten huhtikuu tuntui menneen enemmän tai vähemmän opiskelun parissa vaikken paljoa opiskellutkaan - kuun alussa sain vihdoin edellisen lukukauden kurssityöt lähetettyä ja loppukuussa alkoikin jo kesälukukausi. Jotenkin aika kului taas kaikkeen turhaan... Toisaalta koin kuukauden aikana paljon hienoja hetkiä ystävien kanssa. Lähinnä istuimme sisällä tai ulkona juttelemassa tuntikausia tai kävimme kävelyllä. Pääsiäistä vietin leipomalla taas pashaa ja kulitsaa ja eväsretkeilemällä ystävän kanssa joka toi mukanaan salaattia. :D Toisen ystäväni luona vietin pääsiäismaanantaita syömällä erilaisia intialaisia ja kiinalaisia snackseja. Loppukuusta tein sitten litroittain simaa ja valmistauduin jakelemaan sitä vähän jokaiselle tutulle.

Pasha ja kulitsa ennen kuin ne murenivat :D

Pääsin myös hiukan päivämatkailemaan, ja nämä päivät olivat kuukauden parhaimpia. Yhden ystävän kanssa matkustimme ensin Hohenzollernin linnalle, ja seuraavalla viikolla spontaanisti Bad Urachiin. Burg Hohenzollern ei tosin ollut auki, joten vaeltelimme lähiteitä pitkin ja nautimme maisemista - näimme ehkä jopa Alpit horisontissa! Bad Urachissa nautimme aluksi "paikalliskulttuurista"
syömällä - kävimme varmaan ainoassa aukiolevassa kahvilassa (lauantaina!) ostamassa jäätelöannokset ja sitten kiinalaisessa pikaruokapaikassa jossa olimme varmaan ensimmäiset asiakkaat koko päivänä... Kaupunki oli aivan autio, tosin se vaikutti muutenkin olevan hyvin pikkuruinen ja eleetön. Loppupäivästä kyllä kiipesimme vesiputoukselle ja kukkulalla sijaitsevalle linnanraunioille, jotka olivat molemmat aivan henkeäsalpaavat. Vesiputouksella luulin hetken olevani Aasiassa, niin trooppisen eksoottista siellä oli, ja linnanraunioista tuli mieleen Viisikkojen Kirrin-saaren linna. En voinut uskoa että siellä sai kiipeillä niin vapaasti! Loppumatkalla tosin myöhästyimme junasta ja odotimme tunnin sateessa seuraavaa autiolla juna-asemalla. :D Bad Urachiin ja sen linnanraunioille tahdon kuitenkin joka tapauksessa päästä uudelleen.

Lumihuippuiset vuoret häämöttivät horisontissa

Burg Hohenzollern

Bad Urachin autiota keskustaa


Bad Urachin linnanrauniot vesiputoukselta!





Miten teidän pääsiäinen ja vappu menivät? Koitteko unohtumattomia hetkiä huhtikuussa?

Kaunista kevättä ja alkukesää <3

lauantai 1. toukokuuta 2021

Alice Oseman: Loveless

Kiinnostus heräsi: internet, kirjastosta lainattu

Loveless
Alice Oseman 
2020
435 sivua
Harper Collins

Georgia ei ole koskaan suudellut ketään saati sitten ihastunut. Hän ei ole ikinä tuntenut perhosia vatsassaan tai kuvitellut harrastavansa seksiä jonkun kanssa. Ja kuitenkin hän rakastaa romanttisia elokuvia ja rakkaustarinoita ja kuvitteli koko kouluaikansa tykkäävänsä luokkansa pojasta. Muuttaessaan kotoa pois yliopistoon parhaiden ystäviensä Pipin ja Jasonin kanssa hän päättää kokea enemmän, ihastua ja saada ensisuudelmansa. Miksi se on kuitenkin niin vaikeaa saavuttaa?

"But it didn't bother me, because I knew my time would come. It did for everyone. You'll find someone eventually - that was what everyone said, and they were right. Teen romances only worked out in movies anyway.
   All I had to do was wait, and my big love story would come. I would find the one. We would fall in love. And I'd get my happily ever after." -s.9

Tiedättekö mitä ovat aseksuaalisuus tai aromanttisuus? Entä oletteko koskaan lukenut niistä kirjoissa tai nähneet elokuvissa? Itse tiesin termit, mutta aromanttisuudesta en ole koskaan edes lukenut enempää, enkä ollut vielä törmännyt edes queer-kirjallisuudessa näihin aiheisiin. Ja seksiä ja romantiikkaa nyt pursuaa joka tuutista.

Loveless on kuitenkin erilainen: se näyttää ihmisiä, jotka eivät tunne seksuaalisia tai romanttisia tunteita. Kirjoittaja, Alice Oseman, on itsekin ace-aro, ja etenkin tässä aiheessa own voice -näkökulma tuntuu tärkeältä, sillä aiheesta on kirjoitettu niin vähän. Ja kuitenkaan tämä ei puhuttele pelkästään aseksuaalisuuden / aromanttisuuden kirjoon kuuluvia vaan ihan kaikkia, jotka ovat ehkä väsyneet romantiikan ja seksin hehkutukseen. 

"Some asexuals still enjoy having sex, for a whole variety of reasons,' he continued. 'I think that's why a lot of people find it confusing. But some asexuals don't like sex at all, and some are just neutral about it. Some asexuals don't feel romantic attraction to people - wanting to be in relationships, or even kiss people, for example. But others don't want romantic relationships at all. It's a big, big spectrum with a whole range of different feelings and experiences. And there's really no way to tell how one specific person feels, even if they openly describe themselves as asexual.'"

Loveless on myös mukavan intersektionaalinen: mukana on panseksuaali, latinotaustainen lesbo, intialaistaustainen aseksuaali homoromanttinen non-binary ja afrikkalaistaustainen aromanttinen biseksuaali (vain yksi henkilöistä oli cis-hetero!). Esimerkiksi Georgian ystävä Pip kertoo kuinka hän ei pysty täysin samastumaan valkoisiin lesboihin, sillä heidän kokemuksensa ovat niin eri. Kirja oli tosin ainakin omaan makuuni hiukan liian täynnä määritelmiä, jotenkin olisi kiva lukea välillä ihmisistä, joiden ei tarvitse määritellä itseään.(Tässä välissä voin kätevästi suositella Nina LaCourin Välimatkoja, jossa käsitettä seksuaalivähemmistöt ei edes tuntunut olevan olemassa!) Joka tapauksessa hahmokaarti oli laaja ja avoin. 

"'I'm starting to feel how much it affected me to just... be around white people all the time. Like, being gay and Latina meant that I just... didn't know anyone like me. As good as it felt to finally have a few queer friends in sixth form, they were all white, so I just couldn't fully relate to them.' She chuckled suddenly. 'But I met this gay dude at LatAm Soc and we had a massive chat about being gay and Latinx, and I swear to God I'd never felt so understood in my life.'"

Myös ace-aron marginaalinen asema tuli hyvin esille: Georgian ystävät yrittivät ensin poikien sijaan ehdottaa tälle tyttöjä ja rohkaisivat, että kyllä hän vielä löytää jonkun. Jopa jotkut Pride Societynkin jäsenet syrjivät aseksuaaleja ja väittivät, ettei heidän identiteettiään ole olemassa. Georgian sukulaisen vanhemmat painostavat lastaan löytämään jonkun, vaikka tämäkään ei tuntenut romanttisia tunteita.

Myös Georgia itse kuvitteli pitkään vielä löytävänsä jonkun. Kirja kertookin hänen kasvutarinansa ja kamppailun identiteetinsä kanssa: miten hänen uudet ja vanhat ystävänsä yrittävät löytää hänelle jonkun, ehdottaa Tinderiä, deittailua ja tyttöystävääkin; miten hän lopulta kuulee aseksuaalisuudesta ja kamppailee hyväksyessään tämän puolen itsessään. Georgialle tämä oli todellakin vaikeaa, sillä koko hänen ympäristönsä toitotti romanttista parisuhdetta elämän suurimpana tavoitteena. Jollain lailla kirja purki stereotyyppejä aseksuaalisuudesta ja selitti sen käytännöllisesti. Esimerkiksi Georgia piti romantiikasta ajatuksena, mutta tajusi, että tosipaikan tullen asia vain ällötti häntä.

"In the end, that was the problem with romance. It was so easy to romanticise romance because it was everywhere. It was in music and on TV and in filtered Instagram photos. It was in the air, crisp and alive with fresh possibility. It was in falling leaves, crumbling wooden doorways, scuffed cobblestones and fields of dandelions. It was in the touch of hands, scrawled letters, crumpled sheets and the golden hour. A soft yawn, early morning laughter, shoes lined up together by the door. Eyes across a dance floor. 
   I could see it all, all the time, all around, but when I got closer, I found that nothing was there. 
   A mirage.
 
Samastuin Georgiaan todella paljon vaikka en itse olekaan aro enkä ainakaan täysin ace. (Aseksuaalisuutta voi kuvata janana, jonka toisessa päässä ovat alloseksuaalit ja toisessa päässä täysin aseksuaalit ihmiset.) Esimerkiksi Georgian kokemukset seksuaalisen mielenkiinnon tuntemisesta ja teinielokuvien seksipainotteisuudesta iskivät lujaa, sillä välillä hämmennyn itsekin miten luonnollisena osana elämää ihmiset ottavat seksin ja romanttiset kokemukset. Myös Georgian ystävät olivat tunteneet paineita saada ensisuudelmansa tai ensimmäisen seurustelukumppanin. Itse en ole onneksi tuntenut asian vuoksi niin hirveästi paineita tai tullut kiusatuksi, mutta huomaan itsekin pohtivani, mikä lasketaan seksuaalisiksi tunteiksi ja onko romantiikalla meidän kulttuurissamme liiankin suuri rooli. 

"She wasn't being sarcastic. That was pure, genuine shock. I don't know why I was surprised - people's reactions during truth and dare on prom night must have been how everyone felt. But it really got to me in that moment. The weird looks. The people who'd suddenly see me as a child, as immature. The movies where the main characters freaked out about being virgins at the age of sixteen."

Ja kuitenkin kirja on niin paljon muutakin. Se kuvaa Georgian ensimmäistä yliopistovuotta, välejä ystäviensä kanssa ja opiskelumaailmaan liittymistä. Pidin siitä ettei Georgia ollut niinkään bileihminen vaan viihtyi ennemmin kotona muutaman ystävän kanssa Moulin Rougea katsoen. Hänen huonekaverillaan Rooneylla puolestaan on ensin paljon seksikumppaneita, eikä sitäkään katsota pahalla. Tarinaan mahtuu Georgian itsetutkiskelun lisäksi myös ystävyysdraamaa, ystävien omia ongelmia, opiskelijaelämää ja ystävien rakkausdraamaa. Ja teatteria ja Shakespearea, sillä Rooney päättää järjestää Shakespeare-näytelmäryhmän, johon Georgia tempautuu mukaan. Välillä jouduin kyllä pyörittelemään silmiä kun Georgian ystävät eivät millään tuntuneet löytävän toisiaan, kun asia oli niin itsestäänselvä (tai miksei Georgia avittanut asiaa yhtään). Samoin Georgia myös tekee virheitä yrittäessään ihastua ihmisiin ja oppii niistä.

"'Obviously I'm not romantically in love with you. But I realised that whatever these feelings are for you, I...' She grinned wildly. 'I feel like I am in love. Me and you, this is a fucking love story! I feel like I've found something most people just don't get. I feel at home around you in a way I have never felt in my fucking life. And maybe most people would look at us and think that we're just friends, or whatever, but I know that it's just... so much MORE than that.'"

Ehkä henkilökohtaisesti hienointa oli minusta, että kirja ei päättynyt massiiviseen romanttiseen rakkaustarinaan. Se näytti ennemmin että rakkautta on monenlaista ja että itselle tärkeät ihmiset voivat olla keitä tahansa. Suosittelen tätä erityisesti kaikille aroille ja aceille, late bloomereille, ihmisille, jotka näkevät romanttisen rakkauden myös kriittisesti ja ihmisille jotka voivat samastua näihin sitaatteihin.

"'But... what if what I am is just... nothing?' I breathed out and blinked as the photographer took the first shot. 'What if I'm nothing?'
   'You're not nothing,' Sunil said. 'You have to believe that.'
   Maybe I could do that.
   Maybe I could believe."

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 13. "Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin", Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan "Kirja feminismistä" (minusta kirjan arvot ovat hyvin intersektionaalisen feministisiä) ja Queer-lukuhaasteen kohtaan "#Own Voice -kirjailija" (Own Voice tarkoittaa marginaalisen ryhmän edustajan kirjoittamista omasta näkökulmastaan). 

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Koronatalven soittolista

Taas on satunnaisen musiikkisoittolistan aika! Aiempia musiikkipäivityksiäni löytää avainsanan musiikkia kautta. Linkit johtavat YouTubeen ja mahdollisuuksien mukaan laulajien omille tileille.

Tämän talven aikana en löytänyt paljon uusia lemppareita. Kuuntelin jonkin verran entisiä suosikkejani ja yhä useammin vanhempaa musiikkia, kuten Chicagon If you leave me now tai John Denverin Annie's Song. Välillä oli myös viikkoja jolloin en kuunnellut yhtään mitään, en tiedä miksi. Joka tapauksessa olkaapa hyvä:


The Prom (2020): Dance with You 
                 It's not about me
                 Simply Love

The Prom -musikaalin yhdeksästätoista kappaleesta ei kovin monta jäänyt mieleen, mutta jotkut yllättivät positiivisesti. Jo Ellen Pellmanin ja Ariana DeBosen duetto Dance with You oli lauluna ja kohtauksena suloinen ja kuvasti sitä, kuinka tytöt eivät halunneet muuta kuin saada tanssia yhdessä kuten kaikki muutkin. 

Meryl Streepin esittämä It's not about me oli puolestaan niin ironinen ja kärjistetty, ettei sille voinut muuta kuin nauraa. Vaikka elokuvien julkkistähtien roolit hiukan häiritsivät minua, tämä mahtipontinen ja spektaakkelimainen kohtaus oli mainio: säkeet "I didn't come here to make a scene" ja "But it's not about me, although I'm rich and famous" kuvastavat sitä hyvin. 

Simply Love oli minusta elokuvan ainoa koskettava kappale. Se oli jotenkin todella riipaiseva ja todenmukainen kertoessaan vanhempien hylkäämästä lapsesta, varsinkin Barryn laulamana, joka oli itse joutunut kokemaan tämän. Vaikka jotkut toisin väittävätkin, minusta James Corden lauloi sen oikein hyvin. Tekee mieli itkeä tätä kuunnellessa.

"Will you disown the girl you said you love
 Like my mother did, 'cause she couldn't see that
 Love is simply love, there's no judgement and no shame"


The Mamas and the Papas: California Dreamin' (1965)

Kuuntelin tätä kappaletta jo jossain vaiheessa vuonna 2015 tai 2016 Kiinassa asuessani, mutta silloin en vielä tehnyt soittolistoja. Nyt se tuli yllättäen uudenvuodenaattona mieleen ja hoilasin sitä vuoden viimeisenä yönä ystäväni kanssa ulkona. Laulussa on menevän rytmikäs, moniääninen folk-sävel ja kuitenkin se on täynnä surumielistä kaihoisuutta ja nostalgiaa. Koko nauhoituksesta kuulee, että laulu on äänitetty kauan sitten. Minulla tulee aina mieleen lukemani bändin jäsenien keskinäiset suhteet ja yksipuoleiset rakkaustarinat, mikä vain tehostaa sävelen ja sanojen jännitettä.

"If I didn't tell her, I could leave today
 California dreamin' on such a winter's day"


Laleh: Vinterland (2020)

Vinterland julkaistiin jo marraskuussa, mutta löysin sen kunnolla vasta tammikuussa. Edelleen laulu saa minulle hymyn huulille, ja niin se sai talvellakin, kun kuuntelin sitä tarpoessani valkoisten hankien keskellä. Laulu on menevä ja kuitenkin siinä on jotain kohtalon tuntua. Vinterland on kuin ylistys talvelle ja uusille aluille. 

"Vinterland
 Jag ger dig mitt liv
 Du gör mina tårar till glänsande is, till snön..."


My Fair Lady (1964): I could have danced all night
                     Show me

I could have danced all night -lauluun olen ihastunut joskus ennenkin, se on jotenkin niin romanttisen toiveikas (ja Audrey niin kauniin tähtisilmäinen <3). Show me -kappaletta en ollut puolestaan aiemmin noteerannut. Ihastuin siihen nyt, sillä Eliza paljastaa siinä turhautumisensa pelkkiin kauniisiin sanoihin ja näyttää, että hänellä on valtaa edes johonkuhun mieheen. Hän esiintyy siinä niin itsenäisenä. Myös Without You on jonkinlainen Elizan voimalaulu, jossa hän julistaa riippumattomuutensa - minkä vuoksi musikaalin loppua on entistä vaikeampi ymmärtää.

"Don't talk of June, don't talk of fall
 Don't talk at all, show me!"

On harmi, ettei Audrey Hepburn laula näissä itse vaan Marni Nixon (jonka suoritusta arvostan myöskin ja hän laulaa puhtaammin), mutta linkkaan vielä Audreyn oman version I could have danced all night -kappaleesta. 


Cat Stevens: How can I tell you (1970/71) (ja Lalehin cover)

How can I tell you löysin itse asiassa Lalehin avulla, joka tunnustautuu Cat Stevens -faniksi ja on laulanut tästä coverin. Olen niin onnellinen löytäessäni tämän juuri nyt, sillä se edustaa niitä harvoja kappaleita, joihin todella samastun tällä hetkellä. Laitan tämän samaan kategoriaan Dodien Shen, Christina Perrin Sad Songin ja Lalehin Väntan kanssaNäin jopa unta, jossa Cat Stevens esiintyi entisellä koulullani ja menin kertomaan hänelle kuinka tärkeä laulu tämä on minulle. :D Joka tapauksessa How can I tell you on rauhallinen, kaihoisa ja täynnä surumielisyyttä, jota yksinkertainen kitaran näppäily vain tehostaa. Tätä on tullut kuunneltua iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Rakastan molempia versioita: Laleh tuo ehkä enemmän tunnetta mukaan mutta Cat Stevens laulaa ihanan rauhallisesti. 

"It always ends up to one thing, honey
 When I look and you're not there"


Seal: Kiss from a Rose (1994)

Tätä kappaletta olen kuunnellut vuosia sitten, mutten yllätyksekseni muista ollenkaan milloin ja missä. Yleensä yhdistän kappaleet tiettyihin hetkiin ja ajanjaksoihin elämässäni. Pidän etenkin kappaleen romanttisesta tyylistä ja syvän kauniista melodiasta, johon sekoittuu ehkä taustasoittimien vuoksi jotain minun korviini keskiaikaista. 

"Did you know that when it snowed
 My eyes become large
 And the light that you shine can be seen"


Phantom of the Opera (1986): Angel of Music
                             The Point Of No Return
                             Down Once More/ Track Down This Murderer

Katsoin Phantom of the Operan ensimmäistä kertaa elokuvana, kun olen aiemmin nähnyt sen teatterissa - ja rakastuin siihen yhä uudelleen. Tämän musikaalin kaikki laulut ovat niin vahvoja ja lomittuneet toisiinsa, etten enää ole varma mistä vaikutuin eniten. Ennen rakastin All I ask of you, Think of me ja Wishing you were somehow here again -kappaleita, mutta nyt löysin myös entistä enemmän Phantomin ja Christinen yhteiset duetot. Ne näyttävät heidän välisen voimasuhteen ja Phantomin intohimoisen mutta alistavan rakkauden. Toisaalta ne ovat myös jotenkin psykologisesti hiukan ahdistavia. Angel of Musicissa Christine uskoo Phantomin olevan edesmenneensä isänsä lupaama musiikin enkeli. The Point of No Return on vahva ja aivan tihkuu tätä intohimoa. Tässä Phantom taas laulaa pätkän teemamelodiaa puhtaan romanttisesta All I ask of you -kappaleesta ja tulkitsen hänen tekeytyvän Raouliksi - tai sitten paljastavan romanttisen puolen itsestään. Rakastan kappaleiden yhteenpunoutuneita melodioita ja motiiveja. 

Down Once More on puolestaan viimeisenä kohtauksena todella vaikuttava ja yhdistelee eri kappaleita ja melodioita, esimerkiksi Angel of Musicia ja The Point of No Returnia. Se paljastaa Phantomin haavoittuvaisuuden ja mitä hän on joutunut kokemaan. Vuoroin hän esiintyy armottomana hirviönä, vuoroin kaltoinkohdeltuna ja yksipuoleisen rakkauden raunioittamana: "The world showed no compassion to me!" En pysty olemaan säälimättä häntä. Samoin Christine löytää vihdoin oman äänensä ja päätösvaltansa ja näkee Phantomin kuoren alle: "God give me courage to show you/ You are not alone!"  


Audrey Hepburn (Breakfast at Tiffany's, 1961): Moon River

En ole nähnyt Breakfast at Tiffany'sia vuosikausiin, mutta elokuvassa Love and other disasters sen melodia soi joissakin tärkeissä kohtauksissa taustalla ja luo niihin kaihoisan tunnelman. Ja tämän Audrey laulaa itse! En välitä niin sanoista, mutta kappaleen tunnelma on niin haaveellinen, romanttinen!