Muutin opiskelukaupunkiini vuonna 2019, hyvin introverttina, saksaa vahvalla aksentilla puhuvana. Tänä kesänä pakkasin tavarani ja annoin asuntoni avaimen pois - osittain eri ihmisenä, kokemusten muokkaamana. Olin asunut kaupungissa kahden korona-aallon ja lukukauden Taiwanissa mukaanlukien seitsemän vuotta.
 |
| Ensimmäisellä lukukaudella |
Tiedän nyt suuren osan kahviloista ja ravintoloista, olen samoillut lähes kaikkialla ympäröivässä luonnossa ja löytänyt kauneimmat näköalapaikat. Olen tehnyt päivämatkoja ympäriinsä ja reissannut myös ensi kertoja ulkomaille ystävien kanssa, niin Italiaan kuin Suomeenkin. Kun koronakuukausien aikana asuin puoleksi Suomessa, niiden jälkeen kutsuin opiskelukaupunkiani jo kodiksi.
Muistan ensimmäisen lukukauden jolloin kuuntelin Lalehin Winner -kappaletta hiljaisina talvipäivinä. Muistan korona-aallot, joiden aikana pähkäilimme rajoitusten, etäopetuksen ja sosiaalisten tapahtumien kanssa. Muistan kahvittelut ja tarinat vanhoista ajoista. Muistan lämpimät kesäillat, jolloin kaupungin kadut raikuivat puheensorinasta kuin Italiassa ja kävelin ympäriinsä kaipuuta täynnä. Muistan kaikki iloiset tapahtumat ystävien kanssa, luonnon ihailusta sekä kokkaus- ja elokuvailloista syvällisiin keskusteluihin, mutta myös yöt jolloin saavuin kotiin ja olin läikkyvän onnellinen. Muistan helposti ajanjaksoja kuunneltujen kappaleiden perusteella.
Opiskelukaupungissani rakastuin nuotiolla istumiseen ja ulkona makuupussissa nukkumiseen, mitä olin viimeksi tehnyt lapsena partiossa sekä rippileirillä. Maistoin makuja eri kulttuureista, ja kokeilin itse erilaisia reseptejä. Opin lisää eri elämäntavoista kuten henkisyydestä. Koin seikkailuja, koin hyvin monia asioita ensimmäistä kertaa - niin yliopistossa opiskelun, baarin tai aamupalan kahvilassa kuin ensimmäiset suhteet. Olin kaksikymppinen, ja pohdin paljon elämää ja maailmaa ja itseäni usein ympyrää kiertäen ja välillä ahdistuen. Minusta tuli entiseen verrattuna sosiaalisempi ja aktiivisempi. Järjestin syntymäpäivä- ja vappupiknikejä sekä pikkujoulukekkereitä ystäville. Tajusin mistä olen oikeasti kiinnostunut: yhteiskunnallisista aiheista ja kulttuur(e)ista. Autoin kansainvälisiä opiskelijoita niin töissä kuin vapaa-ajallakin ja kirjoitin opiskelijalehteen. Aloitin työharjoittelun itsenäisessä paikallisradiossa ja päädyin lopulta tekemään vapaaehtoisena radiolähetyksiä. Osallistuin ympäristökerhoon ja järjestin ympäristöprojekteja kuten vaatteidenvaihtopäivän ja kokkausiltoja hävikkiruoasta. Tunsin tuolloin oikeasti pystyväni vaikuttamaan edes kollektiivisesti.
Opiskelukaupungissani asuu erilaisia ihmisiä: vanhoja paikallisia jotka puhuivat murteella, saksalaisia opiskelijoita eri paikkakunnilta, ulkomaalaisia opiskelijoita ympäri maailmaa, työssäkäyviä eri aloilla... Tunsin olevani kaikkien näiden keskellä, saksaa puhuvana toimin joskus linkkinä ryhmitysten välillä. Tutustuin opiskelukaupungissani hyvin erilaisiin ihmisiin hyvin erilaisista taustoista jotka olivat eläneet kaupungissa toisesta maailmansodasta lähtien, käyneet läpi vaikean lapsuuden tai kasvaneet autoritaarisessa valtiossa. En haluaisi ikinä unohtaa näitä kohtaamisia.
Toivon aina muistavani miltä tuntuivat heittelevät tunteet yöllä, syvälliset keskustelut, hetket jolloin näin jotain kirkkaasti.
Tulen palaamaan vielä ensi kesäksi graduseminaarin ajaksi, mutta tiedän jo, ettei se tule olemaan sama, niin paljon on muuttunut. Ja myös minä olen muuttunut, olenko sitten hyvässä vai pahassa, ehkä ymmärtänyt jotain elämän moniulotteisuudesta.
Muistan ystäväni sanoneen että on paras ajankohta muuttaa pois kaiken ollessa vielä ennallaan. Olen samaa mieltä, mutta ajattelen myös että on kunnolla asunut jossain vasta kun siellä on kokenut laidasta laitaan. Tulen aina olemaan kiitollinen kaikesta mitä koin opiskelukaupungissani.
Vuonna 2024 luin tai kuuntelin muistaakseni loppuun viisi kirjaa: Zoulfa Katouhin Syyriasta kertovan nuortenkirjan Sitruunapuiden aika, Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin, Elina Hirvosen Rakkauksien lokikirjan, Joel Haahtelan Elenan ja Stefan Zweigin novellin Brief einer Unbekannten (Letter from an Unknown Woman). Pidin eniten Sitruunapuiden ajasta ja Rakkauksien lokikirjasta. En paljon kuluttanut mediaa, mutta vuoden 2024 parhaimpia elokuvia oli trilogian kolmas osa Before Midnight ja uudelleen katsottu kiinalainen nuortenelokuva So Young. Vuonna 2025 en muista lukeneeni loppuun kirjoja. En ole koskaan elämässäni lukenut näin vähän opittuani neljävuotiaana lukemaan.
2023 ja 2024 olivat muutosten vuosia. Talvella 2023 palasin opiskelijavaihdostani Taiwanista, jota edelleen muistelen nostalgisella lämmöllä, ja vietin helmikuun Suomessa, josta muistan syvät yhteydet. Keväällä taas palasin Saksaan ja aloitin opiskelijatyön, jossa tulisin seuraavien vuosien aikana kokemaan ja oppimaan enemmän kuin ikinä odotin. Muistan tunteneeni tuohon aikaan oloni itseluottavaisemmaksi kuin aikaisemmin. Keväällä ja alkukesästä minua ilahduttivat lisäksi ympäristökerho, yöpymiset ulkona, matka Freiburgiin, Schwarzwaldiin ja Bodenjärvelle sekä toinen Suomeen lakkiaisiin. Kesästä muistuu mieleeni kauniita hetkiä, lukuisia syvällisiä keskusteluja, pieniä vaaleanpunaisia kukkia, paljon epävarmuutta, ahdistusta, surreaaleja hetkiä... En haluaisi unohtaa mitään.
Kesän lopussa tein ensimmäisen matkani Ahvenanmaalle, syksyllä aloitin kandintyötä, matkustin Sveitsin maaseudulle, kirjoitin runoja ja poltin suitsukkeita, istuin nuotiolla, yritin ymmärtää maailmaa, muita ja itseäni, tunsin liekin syttyvän... Ja löysin satujen lammen.
Keväällä 2024 prokrastinoin kandin työtäni, olin opiskelijatöissä ja pohdin edelleen itseäni, maailmaa ja tulevaisuutta. Kesällä 2024 hämmennys kostautui. Syksyyn mennessä olin saanut kandintyön päätökseen ja aloittanut maisterin opinnot edelleen kulttuurien tutkimuksessa, mutta muitakin muutoksia oli tapahtunut. Kiinalaisena ystävänpäivänä sanoin kyllä, länsimaalaisena ystävänpäivänä sanoin hyvästit. Olimme molemmat toisillemme myrkkyä, ja samastuin erään lempikirjani sekä lempielokuvani päähenkilöihin. Nykyään ajattelen olevani kiitollinen ymmärrettyäni jälleen kerran enemmän elämän monitulkintaisuudesta. Vuoden 2024 parhaimpia hetkiä olivat yöpymiset ulkona, kokkailuillat, talvipäivän seisaus kokon luona ja kauniit tähdenlennot.
Vuonna 2025 en tehnyt paljoa, muistan ystävänpäivän lisäksi käyneeni opintomatkalla Romaniassa Budapestin kautta ja maatilalla Saksassa, pohtineeni elämää ja jääneeni kesän lopussa opintovapaalle, joka kesti tähän kevääseen asti. Jotkut langat myös katkesivat. Talvella 2026 kävin Suomessa, vietin muutaman spontaanin päivän ystäväni luona, viikonlopun Milanossa ja kesällä suoritin maisterin toisen lukukauden uudestaan ja kävin omavaraistilalla. Vietin aikaa ystävien kanssa ja pääsin juhliin professorini luokse, vietin läksiäiset opiskelijakaupungistani - en tule palaamaan sinne kuin ehkä lukukaudeksi. Kohtaamiset ja yhteydet ihmisten kanssa täydentävät elämää paljon ja opettavat.
Viime vuodet ovat juosseet, enkä muista tehneeni paljoa. Yhden asian tajusin kirkkaasti: minun ei tarvitse määritellä identiteettiäni, kuten yritin vuosikausia. Muistan oppineeni elämästä ja palanneeni aivan takaisin alkuun.
