keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Joulukuussa juoksin raketteja pakoon ja löysin joulutunnelman

Vuosi 2019 alkoikin lupaavasti, kun en ole ehtinyt ja jaksanut kirjoittaa blogiin viikkokausiin. Ehkä näin aluksi pitääkin varoittaa, että tämä tahti saattaa jatkua koko kevään.

Joulukuussa luin neljä kirjaa ja 1058 sivua:

Erik Eriksson: Den blå stranden (Kärlek och krig #2) (299s)
Nina LaCour: Välimatkoja (232s)
Harper Lee: To Kill A Mockingbird (376s)
Riina Mattila: Järistyksiä (151s)

Den blå stranden jatkoi Kärlek och krig -sarjaa kertoen Ruotsin saaristosta 1850-luvulla Krimin sodan jälkeen. Ihan ensimmäisen osan veroinen se ei mielestäni ollut - tämä oli ehkä hiukan synkempi. Oli hauska lukea päähenkilön isoäidistä Johannasta, joka oli ensimmäisen osan päähenkilö, ja vuosikymmenten aikana tapahtuneista muutoksista - optinen lennätin oli kehittynyt sähköiseksi, höyrylaivat olivat ilmestyneet maisemaan ja maailmakin avartui enemmän kuin ennen. Vähän ihmetytti, kuinka Markus oli muuttunut niin inhottavaksi ja ankaraksi, vaikka hän vaikutti lapsena olleen herkemmästä päästä. Tämä sarja on todella hyvää ja realistista kuvausta köyhemmän saariston väen ilosta ja suruista ja sodasta.

"Det var bara kvinnor som pratade om kärlek och om hjärtats sorger. Karlarna drack och någon gång när de var fulla hände det att någon grät och klagade över sin ensamhet.
   Kristina visste inte varför det måste vara på det sättet, men hon kände på sig att hennes egen far nog var en av de där ensamma männen." -s.36-37

Välimatkoja oli mielenkiintoinen: romaania lukiessa yhä enemmän asioita selvisi pikkuhiljaa, ja jotkut niistä yllättivät. Kieli oli unenomaista ja kaunista vaikkakin välillä vähän tavallista. Pidän Välimatkoja-nimestä, se kuvaa teemaa hyvin.

"Mikäli Mabel tarkoitta sitä tyttöä joka halasi häntä hyvästiksi kun hän oli lähdössä Los Angelesiin, tyttöä joka pujotti sormensa hänen sormiensa lomaan kesän viimeisellä rantanuotiolla ja otti vastaan ventovieraiden ihmisten tarjoamat simpukankuoret, tyttöä joka analysoi romaaneja huvikseen ja asui vaarinsa kanssa Sunsetissa vaaleanpunaisessa, vuokrasäännellyssä talossa jossa usein tuoksui vastaleivottu kakku ja joka oli usein täynnä korttia pelaavia ikämiehiä - mikäli hän tarkoittaa sitä tyttöä, niin hän on oikeassa: minä katosin." -s.51-52



To Kill A Mockingbird alkoi vähän hämmentävästi kertoen päähenkilöiden lapsuuden leikeistä, mutta jossain vaiheessa tajusin tarinan idean. Tämä oli kiinnostava kirja ja antoi kuvan 1930-luvun rasistisuudesta amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Välillä se oli lohduton ja jopa karmiva. Tekisi mieli kirjoittaa romaanista enemmänkin, mutta jotenkin olen unohtanut siitä jo paljon.

"Mockingbirds don't do one thing but make music for us to enjoy. They don't eat up people's gardens, don't nest in corncribs, they don't do one thing but sing their hearts out for us. That's why it's a sin to kill a mockingbird." -s.119

Järistyksiä oli ensimmäinen lukemani kirja muista sukupuolista. Kieli oli tässäkin todella kaunista, ehkä vähän ekspressionistista, jos osaan oikein määritellä. Oli vaikeaa kuvitella, kuinka jonkun vanhemmat voisivat olla niin ahdasmielisiä ja inhottavia, mutta enhän ole joutunut kokemaan sellaista... Päähenkilöiden juominen ja tupakointi häiritsi pikkuisen, muttei silti liikaa. 

"Miksi ei vain saanut sanoa, että joo äiti, mulla on joku, tai ei se vielä mun ole mutta mä yritän kovasti uskaltaa.
   Ja miksi äiti sulki jatkuvasti silmänsä ja näki kiinni painuneiden silmäluomiensa takana jonkun ihan toisen.
   Tytön, joka suostui pastelliväreihin ja kosmetologiaikoihin ja astui junasta lupaava pesäpalloilija perässään.
   Ei koskaan minua.
   Ei kertaakaan." -s.64


Vaaleanpunainen pantteri kolmosesta ja nelosesta sanon suoraan, etteivät ne vedä vertoja ensimmäisille osille. Clouseau ei enää pelkästään ole hassu vaan vähän liiankin typerä. Toisessa elokuvassa oli mielenkiintoinen kohtaus homobaarissa, joita ei yleensä 60-luvun elokuvissa näy, oletan.

Colette <3 Ahdistun usein elokuvissa mutta tämän filmin katsoin loppuun asti hymyillen ja kotimatkalla olin onnellisempi kuin pitkään aikaan. Sain siitä inspiraatiota - 1900-luvun vaihteen kirjailijalla oli suhteita naisten ja miesten kanssa, hän esiintyi varieteessa rakastajansa kanssa ja pukeutui mieheksi. Loppupuolella hän itsenäistyi miehestään ja päätti elää kuten tahtoo. Keira Knightley oli ihana Colettena. <3 Ainoa harmillinen asia oli että olin odottanut elokuvan kertovan suurimmasta osasta Coletten elämää eikä vain hänen avioliitostaan Willyn kanssa.

Joulukuun aikana löysin taas uudelleen Olipa kerran -fantasiasarjan, jonka ensimmäisen kauden katsoin viimeksi syksyllä 2012, mutta jätin silloin ohjelman sen mennessä tauolle. Muistelen kuitenkin nähneeni koko sarjan viimeisen jakson vuosi sitten televisiosta, heh. Joka tapauksessa tästä tuli minun ja veljeni yhteistä viihdettä, jota olemme katsoneet välillä päivittäin. Yritän parittaa vähän kaikkia hahmoja, joista kummallisin ja epätodennäköisin paritus taitaa olla Mary Margaret + Emma. (Storybrookessa he näyttävät samanikäisiltä! Tunnen huonoa omaatuntoa tästä parituksesta, kun he nyt sattuvat taikamaailmassa olemaan äiti ja tytär.) Olen kyllä myös täysin Mary Margaretin + Davidinkin puolella. <3 MM on minulle esikuva, ja muistan 12-vuotiaana Lontoossa ilahduttaneeni erästä hotellivirkailijaa kerrottuani hänen näyttävän erään tv-sarjan Lumikilta. Vaikka sarja on vähän sekava ja hiukan liian jännittävä, enkä tiedä mitä ajatella Pahasta kuningattaresta, on se kuitenkin todella koukuttava ja ihana.


Joulukuusta on jo kulunut sen verran aikaa, etten muista siitä enää paljon mitään. Muistan kuitenkin kiireen ja rentoutumisen lomittumisen - oli tarkoitus opiskella, mutta koulun viimeiset viikot tuntuivat menemään erilaisiin tapahtumiin. Joulukuusta mieleeni jäi kuitenkin joulu, joka meni iloisesti ja vähän liian nopeasti ohi, vaikka olinkin jouluaattona jonkin verran kipeänä. Yllätin itseni tekemällä omena-kirsikka-torttuja, ja pikkuveljeni leipoi samassa ajassa ranskalaistyylisen jouluhalon. (Nostan hänelle hattua!) Joulutunnelmaan pääsin vasta aatonaattona touhutessani koko päivän, ja lumisade ja pakkassää vain syvensivät sitä.

Uuden vuoden aattoa päädyin viettämään useamman eri ystävän kanssa eri aikaan päivästä - yhden kanssa tein kävelyn, toinen viipyi meillä vain hetken, ja muiden kanssa katselin raketteja. Vuoden viimeinen hetki oli myös vähän karmivalla tavalla kaikkein "vaarallisin", sillä jäimme juuri silloin kahden ilotulittajan väliin, ja tuulikin puhalsi savua juuri meihin päin! Pelastuimme sitten lopulta juoksemalla metsäistä rinnettä kauemmas. :D Ei tästä onneksi mitään traumoja jäänyt. 

Ehkä ihanimpia hetkiä oli viettää ystävieni kanssa aatonaatonaatonaattoa - lauloimme joululauluja ja teimme muun muassa lyhyitä musiikkivideoita SnapChatissa -, nähdä Oopperan kummitus uudelleen ja pohtia sen symboleita ja käydä katsomassa Colette. Tuona iltana kaikki tuntui hetken ajan olevan hyvin.



Tammikuusta kerron lisää omassa koosteessaan, mutta voin paljastaa sen olevan kokonaisuudessaan hyvin kiireinen. Loppukuusta meno vain jatkuu, mutta ainakin yhtenä iltapäivänä aion rentoutua ja käydä elokuvissa ja tuhlata erään kahvilan lahjakorttini. :)

KK: Mitä asiaa ikävöitte joulussa? 

Valkoista, kaunista maisemaa tammikuuhun! <3

torstai 3. tammikuuta 2019

Listen and follow your heart, not anyone else's - muistoja vuodelta 2018

Vuonna 2018 en löytänyt parasta ystävää tai suurta rakkautta. En löytänyt suuntaa elämälleni, en vapautunut stressistä ja ahdistuksesta, enkä muuttunut avoimeksi ja rohkeaksi persoonaksi, joka jännittäisi tuntuvasti vähemmän.


Vuonna 2018 kuitenkin opin viettämään aikaa vanhojen ystävieni kanssa ja aloin arvostamaan monia ystäviäni enemmän. Tutustuin pariin uuteen ihmiseen, ja uskalsin mennä yksin aivan uusiin paikkoihin ja kokea uusia asioita. Ja ehkä, ainakin hetkeksi, osasin määritellä itseni.


Ehkä ennen vuoden parhaimpien hetkien esittelyä kerron hiukan lukemistani kirjoista. Luin vuonna 2018 56 kirjaa ja 13 280 sivua. Siis hiukan enemmän kuin edellisenä vuonna (49 kirjaa ja 12 497 sivua)! Eniten kirjoja luin yllättäen helmi-  ja huhtikuussa (7) ja sivuja helmikuussa (1437). Vähiten luin loka- ja marraskuussa (kolme kirjaa ja noin 800 sivua). Mielenkiintoisena piirteenä voisin mainita, että 27 kirjaa sijoittuivat menneisyyteen (aikaan ennen 2000-lukua), 35 olivat nuortenkirjallisuutta, ja 40 olivat naisen tai naisoletetun kirjoittamia. Suurimman osan mieskirjailijoidenkin kirjoista olin lukenut koulun vuoksi...

Vuoden lukemisista sen verran, että lopetin L.M.Montgomeryn Anna-sarjan uudelleenlukemisen ja Salla Simukan Tapio & Moona -nuortenkirjasarjan. Kolmea parasta kirjaa en pysty valitsemaan, mutta parhaimmat kirjat olivat varmaankin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle ja Tapio&Moona-sarjaan kuuluva Virhemarginaali, Erik Erikssonin Det brinnande havet sekä Becky Albertallin Simon vs. The Homo Sapiens Agenda ja Leah on the Offbeat. Vaikuttavana kirjana lisään listaan vielä Ann-Helén Laestadiuksen Tio över ett. Jos uudelleenluetut lasketaan mukaan, niin mukaan mahtuvat kyllä myös Montgomeryn Kotikunnaan Rillan ja Jandy Nelsonin I'll Give You the Sun.

Vuoteen 2018 kuuluivat myös HelMet-lukuhaaste - jälleen kerran - , Pride-viikon lukuhaaste, Kirjoja ulapalta - merellinen lukuhaaste ja #Hyllynlämmittäjä 2018. Näistä ensimmäinen ja viimeinen jäivät valitettavasti kesken, mutta keskimmäiset sain suoritettua. Myös omaan Pohjois-Amerikan osavaltioihin ja provinsseihin keskittyvään projektiini Amerikkaa tutkimassa keräsin edelleen lisää kirjoja. Nämä löytyvät Lukuhaasteita-palkista selaamalla alaspäin. Samaten päätin vihdoin Naisten aakkoset -haasteen, hyvä minä! 

Parhaimpia elokuviakin löytyy useampia: ihastuin musikaaleihin The Greatest Showman, Mamma Mia 2! ja Vaiana sekä nuortenelokuva Minä, Simoniin ja tositapahtumiin perustuvaan Coletteen. Teatteriesityksistä puolestaan Oopperan kummitus säilyi yhtenä upeimmista oopperakokemuksista.



Mitä tänä vuonna siis tapahtuikaan? Viime keväänä opin näkemään ystäviäni enemmän ja monipuolisemmin ja pitämään kännykkää paremmin taskussa. Parhaiten alkuvuodesta muistuu mieleen wanhojen tanssit ja niiden jatkot, hiihtoloman laskettelureissu ja pieni seikkailu öisessä metsässä, sekä kävelyt keväisessä luonnossa. <3 Olin hyvin ylpeä itsestäni, kun uskalsin mennä yksin erääseen tilaisuuteen ja jutella siellä tuntemattomien kanssa sekä ilmoittautua laulamaan koulun edessä Open Stage -tapahtumassa!

Kesäloma olikin tapahtumarikas: vietin ensimmäiset kuukaudet Kiinassa, Pride-tapahtumissa ja kesätöissä. Varsinkin Kiinassa olin iloinen siitä, että jaksoin lähteä uusiin paikkoihin ja nähdä monia tuttaviani sekä puhuin hiukan kiinaa ja maistoin uusia ruokiakin. Pride-tapahtumiin lähdin, vaikken ollutkaan varma miten sulautuisin joukkoon, ja vietin aikaa ihan uusien ihmisten kanssa. Kesätöissä oli jännittävää ja stressaavaakin, mutta siitä jäi hyvä mieli, ja vanhusten kanssa seurustelu tuntui mukavalta. Loppukesästä puolestaan juoksin sukulaishäissä, mökillä, papalla ja Ruotsin risteilylläkin.


Nämä rauniokuvat ovat siis kaikki Visbystä :)
    

Syksyn tapahtumista mieleeni on jäänyt (stressin ja ahdistuksen sekä ruotsin yo-kokeen ohella :D) kaksi Tallinnan reissua ja yhteensä viidet synttärijuhlat, mikä on enemmän kuin viimeiseen kolmeen vuoteen. Helsingin Kirjamessuilla oli mukavaa, ja kohtasin syksyn aikana uusia ihmisiä, kuten yhden lempikirjailijoistanikin. Oli myös ihanaa seurata Suomen talvea kohti etenevää luontoa, sumua, punaisia lehtiä ja keltaista ruohoa - ja myöhemmin kieppuvaa lumisadetta. <3

Kuten jo alussa sanoin, olin toivonut vuodelle 2018 suuria muutoksia, kuten jo sitä edeltävälle vuodellekin. Alan ehkä kuitenkin pikku hiljaa huomata, etteivät stressin aiheet, ajatukset ja luonteenpiirteet muutu vuodessa. Tärkeästä ihmisestä irtipäästämiseen voi kulua pidempään kuin vuosi, eikä itsensä kehittäminen onnistu välttämättä kuukausienkaan aikana. Kuitenkin löydän pieniä asioita, joita olen tehnyt toisin ja joissa olen ehkä joskus vähän rohkeampi.

Tälle vuodelle yritän tehdä konkreettisempia tavoitteita. Ensinnäkin herkkujen syöntiä ajatellen yritän keskittyä tammikuussa vain joulusuklaiden loppuun kuluttamiseen - olen ylpeä siitä, kuinka söin tänään kahvilassa vegaanisalaatin. Ympäristön huomioon ottaen päätin, että ostaisin tänä vuonna lähes pelkästään käytettyjä vaatteita ja siirtyisin taas kokeilemaan useampia vegaanisia tuotteita. Muuten tavoitteenani on jatkaa "rohkeiden hetkien keräilyä" ja uusiin paikkoihin menoa - vaikkapa kerran kuukaudessa - sekä ainakin yrittää olla oma itseni jännittämättä liikaa sitä mitä muut ajattelevat.

Tämä vuosi tulee näyttämään, jos ei koko elämäni suuntaa, niin ainakin sen, mihin jatkan lukion loputtua. Uskokaa tai älkää, tällä hetkellä mielessäni pyörii ihan liikaa vaihtoehtoja ja niiden mahdollisuuksia tai ongelmia, mutta yritän antaa ajan näyttää ja uskaltaa. Yritän elää enemmän viime vuonna keksimäni ohjenuoran mukaan, jonka voitte otsikosta lukea.
     
       
Kirjoista puhuen aion yrittää nostaa luettujen määrää ehkä kuuteenkymmeneen. Vaikka kuinka tuntuisi hienolta sanoa, että yrittäisin lukea monipuolisemmin ja kokeilla uusia genrejä, kirjailijoita ja aiheita, taidan kuitenkin pysytellä niidentyyppisten kirjojen parissa, jotka rentouttavat ja tuovat minulle hyvän olon.

Vuodelle 2019 on jo ehtinyt kerääntyä muutama lukuhaaste. Aion osallistua jälleen Helmet-lukuhaasteeseen sekä Montgomery-haasteeseen ja #runo19-haasteeseen. Myös #Hyllynlämmittäjää aion jatkaa, ja Lue itsellesi mielenterveyttä on jo käynnissä. :) 



Mitä teidän vuoteenne kuului? Mitä suunnitelmia tai toiveita teillä on tälle vuodelle?

Paljon unohtumattomia hetkiä ja iloa vuoteen 2019 <3


P.S. Lisäys vielä, että Iltatähden syttyessä täytti vuoden päätteeksi neljä vuotta!