Rick Riordan: Salamavaras

Kiinnostus heräsi: lempisarjaani, toinen lukukerta

Kirja: Salamavaras

Kirjailija: Rick Riordan

Sarja: Percy Jackson #1

Julkaisuvuosi: 2010

Suomentaja: Ilkka Rekiaro

Alkuperäisteos: The Lightning Thief (2005)

367 sivua

Otava

Percy Jackson on 12-vuotias poika, jolla on sekä ADHD että lukihäiriö ja joka on vaihtanut koulua joka vuosi. Hänen isänsä on kadonnut merille, ja äiti on naimisissa hirveän "Lemu-Gaben" kanssa. Eräällä museoretkellä Percyn kimppuun hyökkää hänen matikanopettajansa. Tapahtumat seuraavat toisiaan, ja Percy päätyy Puoliveristen leirille, jossa hän saa kuulla olevansa kreikkalaisten jumalien jälkeläinen. Leirillä hän tuntee kerrankin kuuluvansa joukkoon, kunnes kuulee osakseen langenneen mahdottoman etsintäretken ja ennustuksen...

Salamavaras on tapahtumia täynnä. Etsintäretkellä Percy kohtaa hirviöitä, selviää vaikeista haasteista ja matkan tekoa erilaisin kulkupelein läpi Amerikan on koukuttavaa seurata. Yhtenä päivänäkin luin tätä putkeen sata sivua. Hahmoista pidin tässä ensimmäisessä osassa eniten Annabethistä, ja on ihanaa kuinka heidän ystävyytensä kehittyy matkan aikana. Rick Riordanin kirjoitustyyli on myöskin aina niin naurattavaa. :D

     "Herra D nousi raskaasti seisomaan. 'Taitaa olla syytä tervehtiä teitä kakaroita. Terve, kakarat. Meidän ohjelmavastaavamme Kheiron sanoo, että seuraava lipunkaappaus pidetään perjantaina. Laakeriseppele on tällä haavaa mökillä 5.'     
     Areen pöydästä kuului vastenmielisiä hurraahuutoja.
     'Itse pidän sitä jonninjoutavana', herra D jatkoi, 'mutta onnittelut nyt kuitenkin. Täytyy vielä lisätä, että joukkoonne on tänään tullut uusi leiriläinen. Peter Johnson.'
     Kheiron kuiskutti hänelle.
     'Tuota, Percy Jackson', herra D oikaisi. 'Eläköön ja niin edelleen. Menkää siitä typerän leirinuotionne ääreen. Mars, mars.'" -s. 107-8
   

Pieniä asioita jäi kuitenkin tällä lukukerralla ärsyttämään, sellaisia joita kymmenenvuotias minä ei nähtävästi ajatellut. Percyhän on siis 12-vuotias lähtiessään pelastamaan maailmaa, yhdessä toisen 12-vuotiaan kanssa (+yhden satyyrin). Vieläpä ilman harjoittelua. Samoin hän menettää yhdessä vaiheessa itselleen tärkeän ihmisen, eikä edes jäänyt sitä pitkäksi aikaa suremaan. Leirin ohjaajatkin ovat hiukan, eh, epärealistisia muillakin tavoin eivätkä kovin huomiokykyisiä elettyään vuosituhansia. Vaikka tykkään muuten kyllä Kheironista. :) En nyt muista, jatkuuko epärealistisuus seuraavissakin osissa, mutta sehän selviää lukemalla nekin uudestaan.

Kirjan maailma on kyllä upeasti luotu: kuinka antiikin jumalat ovat siirtyneet nyt Amerikkaan, miten he vaikuttavat, millaisia he ovat. Manala on "totta kai" Los Angelesin alla, Olympos-vuori Empire State Buildingin yllä. Samoin Puoliveristen leiri, sen aktiviteetit ja puolijumalten erikoistaidot kuulostavat niin kiehtovilta! Sopisin ehkä parhaiten Demeterin mökkiin... Puoliverisenä olo olisi ihanaa - niin, jos hirviöitä ei olisi, tietenkin.

Salamavarkaan hohto on ehkä hiukan himmennyt vuosien aikana, mutta ei kuitenkaan kovin pahasti. Sama nuori Percyhän se vielä oli, ja seikkailut ja fantasiamaailma on ihana. :)

 Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32: "Kirjassa on myrsky" ja Amerikkaa tutkimassa  Kaliforniaan, jossa Manala kirjan mukaan sijaitsee.        

E. Lockhart: We were liars

Kiinnostus heräsi: koulun lukemiskerho; Kirjaneidon postaus

Kirja: We were Liars

Kirjailija: E. Lockhart

Julkaisuvuosi: 2014

227 sivua

Hot Key Books

                  "We are Sinclairs.
                   No one is needy.
                   No one is wrong." -s.3

Cadence kuuluu täydelliseen Sinclairin sukuun. Joka kesä, hän saapuu suvun omistamalle saarelle viettämään kesän serkkujensa kanssa, aikuiset kutsuvat neljän nuoren ryhmää nimellä Liars. Kesät ovat täynnä vapautta ja lomailua, melkein, kunnes viidentenätoista kesänä sattuu onnettomuus. Sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

We were liars alkaa, ei nyt tylsästi, mutta normaalisti. Verrattuna loppupuoliskoon. Loppupuolella tarina alkaa hahmottua niin rakkaus- ja sukutarinaksi kuin mysteeriksi ja tragediaksi, eikä mikään ole täysin selvillä edes lopussa.

Pidin E. Lockhartin kirjoitustavasta. Välillä se oli kuin runoa, ja koska se oli englanniksi, rakastin lukea pätkiä ääneen. Varsinkin satujen variaatioita, joita kirjassa oli muutamia tehostamaan juonta.

"It doesn't matter if one of us is desperately, desperately in love.
   So much
   in love
   that equally desperate measures
   must be taken." -s.3
    
Vihasin Sinclairin aikuisia. Perheen näennäistä tahrattomuutta, pinnan alla kyteviä hiiliä ja manipulointia. (Tekisi mieli kertoa siitä kaikki.)

Pelkäsin kirjan lopussa, se oli todellakin ahdistava ja jännittävä. Aivan loppu kuitenkin mielestäni hiukan lässähti, melkein. Tekisi mieli spoilata siitäkin kaikki. Mutta ehkä tyydyn toteamaan:

   "Perhaps that is all you need to know."

Kirja menee Helmet-haasteen kohtaan 8. "Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin" sekä Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Massachusetts.

Karl May: Hopeajärven aarre

Kiinnostus heräsi: vanhanajan seikkailukirja, kirppariostos

Kirja: Hopeajärven aarre

Kirjailija: Karl May

Julkaisuvuosi: 1949

Suomentaja: Werner Anttila

Alkuperäisteos: Der Schatz im Silbersee (1890/1 lehdessä, 1894 kirjana)

415 sivua
WSOY

Lännen miehet Old Firehand ja Musta Tom ovat matkalla kohti Hopeajärveä , josta huhutaan löytyvän aarre. Samalla he yrittävät saada kiinni huijarin ja murhamiehen, jota sanotaan "coloneliksi". Yllättävän moni kantaa kaunaa colonelille, joten seurueeseen liittyy niin insinöörin perhe, "Droll-täti", seikkailuja etsivä englantilainen lordi, intiaanipäällikkö Winnetou kuin kuuluisin Lännen miehistä, Old Shatterhand. Monta taistelua niin intiaaneja kuin colonelin joukkoja vastaan ehditään käydä matkalla preerian ja vuorten.

Tämä on siis näitä kaikkein ensimmäisiä seikkailukirjoja. Ja vanha on painoksenikin, kuten näkyy. (Ainoa huono puoli oli, etten voinut ottaa sitä kouluun mukaan.) Kohderyhmäkin näkyy siinä, että kirjassa on puolet lähinnä vain juonia, taisteluita ja raakojakin kohtia. Niin valkoiset kuin intiaanitkin saattoivat tehdä pahoja tekoja. 

Kirja ei missään vaiheessa ollut tylsä, vaikka sitä pitkään luinkin. Se vain oli hitaasti luettavaa tekstiä. Vähän kyllä oli outoa, kun luvut tapasivat alkaa aivan eri hahmoista kuin aiempi luku, ja vasta loppupuolella nämä henkilöt tapasivat matkaseurueen. Matkaa oli kuitenkin mielenkiintoista seurata ja kuvauksia Lännen elämästä ja maisemista, ja löysin jopa Wikipediasta saksankielisen kartan, johon paikat ovat sijoitettu. (linkki)

Vähän kyllä mietin, miten Karl May on (Saksasta käsin kai) saanut selville noin tarkasti Amerikasta ja intiaaneista. Kirjassa oli esimerkiksi intiaanikielisiä sanoja, oliko hän keksinyt ne? Intiaaneja ei tässä kirjassa mielestäni halveksuttu niinkään paljon kuin olen ymmärtänyt siihen aikaan tapahtuneen. Jotkut intiaaniheimot kyllä olivat harvinaisen ilkeitä ja raakoja, mutta taas esimerkiksi Winnetoun ja parin muun intiaanin taitoja korostettiin ja ihailtiin. Kirjan hyvikset puolestaan olivat vähän liian puhtoisia: varsinkin saksalaissyntyiset päähenkilöt voittivat jokaisen taistelun ja keksivät aina juonen. (Luin Wikipediasta että Hitler oli pitänyt Mayn kirjoista, voin hyvin uskoa.)

Yllätyksekseni tarinassa oli sivuhenkilönä insinöörin tytär, nimeltään Ellen Butler. Eikä tämä ollut mikään kirkuva neito, vaan vaikka hän joutui pari kertaa vangiksi, kerrottiin esimerkiksi että

"Ellen oli eilisestä asti käyttäytynyt erinomaisen urheasti; onneksi punanahat eivät olleetkaan kohdelleet häntä niin ankarasti kuin aikuisia ja miespuolisia vankejaan. Ja kun miehet olivat vapautuneet siteistään ja hyökänneet päälliköiden luo, oli myös tyttö isänsä ja Mustan Tomin viemänä rohkeasti juossut sinne." -s.357

Lisäksi hänen ja intiaanipoika Nitropan-homoshin välillä oli yllättävää kyllä pari todella suloista kohtaa. :3 Harmi kyllä, näitä kohtia oli vain kaksi, mutta romanttinen sydämeni läpätti.

"Riemun puna tuli nuorukaisen kasvoille, eikä hän malttanut hillitä kummastuksen ilmettä. >>Niinpä neito viipynee täällä jonkin aikaa?'>> lausui hän kysyvällä äänellä.
   >>Kauemminkin>>, vakuutti Ellen.
   >>Siinä tapauksessa pyydän, että minun sallittaisiin aina olla hänen likellään. Hän saa oppia tuntemaan kaikki puut, kasvit ja kukat. Järvellä kalastamme ja metsässä pyydystämme riistaa, mutta aina pysyn hänen lähellään, sillä täällä päin on myös villejä eläimiä ja vihamielisiä ihmisiä. Antaako hän minulle siihen luvan?>>
   >>Hyvin mielelläni. Minusta on oikein hauskaa, että sinä olet täällä.>> Tyttö tarjosi kätensä, johon >>pieni karhu>> tarttui epäröiden, mutta sitten hän piteli sitä vähän aikaa lämpimästi puristaen." -s. 382

Millainen Hopeajärven aarre olisi Ellenin näkökulmasta?

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 44: "Kirjassa joku kuolee" sekä Suketuksen Kansojen juurilla -haasteeseen. Amerikkaa tutkien sijoitan tämän Kansasiin (siellä seudulla matkattiin pääosin) sekä Utahiin (Hopeajärven sijainti).

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Kiinnostus heräsi: äitini ostos, 20-luvun maailma

Kirja: Yön sydän on jäätä
Kirjailija: Virpi Hämeen-Anttila
Sarja: Björk #1
Julkaisuvuosi: 2014
349 sivua

Karl Axel Björk on salaperäisen menneisyyden omaava poikamies, töissä sisäasianministeriössä. Vapaa-aikanaan hän auttaa poliisia jahtaamaan rikollisia ja selvittää tapauksia. Kun keväällä 1921 Helsingin vesitornista löydetään kuollut mies, Björkin on pakko osallistua tutkimukseen ja sukeltaa alamaailman vaaroihin.
     Samoihin aikoihin Helsingissä jahdataan niin alkoholin salakuljettajia kuin pelätään Venäjän tapahtumien vaikuttavan Suomeenkin.

Vaikka katsonkin rikossarjoja, ja pari niistä on ihan lempisarjojani (<3), tämä taisi olla neljäs lukemani dekkari koskaan. Ja tässäkin (kuten rikossarjoissa) seurasin enemmän henkilöitä, suhteita ja ajankuvaa. Kuitenkin rikostarina oli mielestäni hyvin kehitelty ja sopivan monimutkainen.

Henkilöistä Björk oli hyvä päähahmo, hän ei tuntunut pahikselta mutta ei ihan puhtoiselta enkeliltäkään menneisyytensä vuoksi. Hyväsydäminen hän tuntui olevan, mutta vähän hassua että hänestä puhuttiin sukunimellä. Kirja availi jo vähän hänen ihmissuhteitaan ja yritän päättää kenet haluan hänen lopulta saavan. :D (Ääneni menisi luultavasti Lisbetille, mutta Idakin oli lopussa kivempi...)

Mutta parasta tässä oli siis 20-luku, jota kuvailtiin ihailtavan tarkasti. Kirjassa oli jopa vanhanaikaisia sanoja ja kirjoitustyyli! Olen aina halunnut tietää juuri arkielämästä, ja sain nyt tietooni paljon eri yksityiskohtia. Vaikka Euroopassa oli jo "iloinen 20-luku" päällä, Helsingissä vasta totuteltiin elokuvissa käyntiin ja polkkatukkiin. Sisällissodan jälkeen monet olivat vähävaraisia, paitsi rikkaat porvarisuvut, jotka järjestivät omia illanviettojaan ja joihin Björk ei tuntenut sopeutuvansa.

Myös poliittinen tilanne avautui edes vähän. Venäjällä oli jonkinlainen sota jossain päin, bolsevikkeja ja kommunisteja pelättiin Suomessakin ja jotkut (kuten Björkin pikkuveli) halusivat lähteä Karjalaan sotimaan sukulaiskansojen puolesta. Vähän sekavalta kuitenkin tuntui, ehkä lopussa olisi voitu avata tarkemmin.

Björkin tutkimuksista on tulossa kokonainen sarja: toinen osa Käärmeenpesä on jo julkaistu. (Arvatkaa kuka aikoo lukea sen ;))

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaa 20: "Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan".

P.S. Kansi oli kaunis :)

Myöh.lisäys: Joko olen lukenut vanhaa tietoa tai sitten aivan väärin, mutta jatko-osan nimi on Käärmeitten kesä!

Naisten Aakkoset: A

Tarukirjan Margit aloitti naistenpäivänä haasteen etsiä naisia aakkosten perusteella. Lista siis etenee aakkosjärjestyksessä ja niin hitaasti kuin itse haluaa. Luultavasti kirjoittelen näitä yhden per kuukausi, mutta katsotaan miten ehdin, keksin ja innostun. :)

 1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

- Sanotaan tähän vaikka Astrid Lindgren. Häneltä rakastan varsinkin Ronja Ryövärintyttären maisemia ja tarinaa. <3 Kuitenkin myös Pepin ja Marikin seikkailut ja Melukylän maalaiselämä on tosi kiinnostavaa.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

- Audrey Hepburn <3 Hän näyttelee ihanissa elokuvissa, kuten Loma Roomassa ja My Fair Lady. Kun muut naispääroolit elokuvissa olivat lähinnä "vamppeja", Audrey oli jo 50-luvulla esikuvana tytöille suloisuudellaan ja luonnollisuudellaan.

3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

- Tähän keksisin oikeastaan kolme, mutta otetaan vaikka Anni Swan. Olen lukenut häneltä kirjan Pikkupappilassa, mutta haluaisin lukea sen jatko-osan Ulla ja Mark ja Sara ja Sarri. Anni Swan kirjoittaa suomalaisista lapsista 1800-1900-luvulla, ja hän oli mummuni tädin esikuva.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

- Jätän nyt Montgomeryn kirjat syrjään (mutta palaan niihin vielä, lupaan!) ja nostan esille erään minua kiinnostavan henkilön. Amelia Earhart oli ensimmäisiä naislentäjiä ja ylitti ensimmäisenä ihmisenä Tyynen valtameren lentokoneella. Hän teki valtavasti töitä saavuttaakseen haaveensa. Pahaksi onneksi hänen maailmanympärilentonsa päättyi katoamiseen keskelle Tyynenmeren saaristoa vuonna 1937.

Audrey elokuvassa Funny Face <3

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Kiinnostus heräsi: kirjablogien, kuten Ellenin ja Kirjaneidon, suosittelema

Kirja: Eleanor & Park
Kirjailija: Rainbow Rowell
Julkaisuvuosi: 2013
328 sivua
St. Martin's Griffin

Park on puoliksi korealainen, istuu bussissa yksin ja pelkää herättää huomiota. Eleanorilla on sortava isäpuoli, punaiset kiharat ja oudot vaatteet, hän todellakin herättää huomiota. Ensimmäisenä päivänä koulubussissa Park päästää Eleanorin istumaan viereensä - ei kuitenkaan vielä jaloista syistä. Pikku hiljaa he alkavat vaihdella sarjakuvalehtiä, kasetteja - ja rakastua.

Rakastuin.. juuri kirjan realistisuuteen. Ei rakkautta ensisilmäyksellä vaan ensin enemmänkin häpeää toisen puolesta. Ja kirja oli suloinen, kerronta ajatusten kuvailua realistisesti. Ihastuminenkin alkoi ihanan varovasti: ensin juttelemista, sitten kädestä pitoa, lopulta tapaamista bussin ulkopuolellakin. Ensimmäinen puhelinsoitto, jossa pystyi vaihtamaan yksityisempiä ajatuksia, ensimmäinen suudelma...

Salaa. Eleanorin kamala isäpuoli on pitkävihainen ja siksi ottanut tytön silmätikukseen. Eleanor pelkää, että jos isäpuoli saa tietää Parkista, hän estää tapaamiset. Samoin pelkäsin minäkin. Aina suloista kohtaa lukiessa pystyin ajattelemaan vain, mitä seuraavaksi tapahtuu, mikä toimii sytytyslankana ja hajottaa kaiken...

Olin sen verran lukenut kirjablogeja, etten oikeasti meinannut pystyä lukemaan loppua. Onneksi luin. Tekee mieli spoilata teille kaikki, mutta ehkä tyydyn sanomaan, että yhtä Eleanorin tekemättä jättämää asiaa en ihan ymmärtänyt. Muuten loppu oli hyvä. Lukekaa se, älkääkä pelätkö liikaa.

(Park oli muuten ihanan rauhallinen ja rohkea <3 Tykkäsin Eleanoristakin paljon. Vähän kuitenkin ärsytti, kun hän aina takertui pieniin asioihin.)

Eleanor & Park oli sydäntä raastava, realistinen ja suloinen kirja. Siitä jäi myös mieleen pieni ajatus: kaikilla on mahdollisuus.

""Eleanor - wait", Park said. She could hear her dad in the kitchen and her heartbeat everywhere.
   "Eleanor - wait - I love you.""

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan 3: "Kirjassa rakastutaan" sekä Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Nebraska.