Reko Lundan: Ilman suuria suruja (354s)
Emma Hamberg: Liinan yökirja 2. Kaksi poikaa ja yksi sydän (287s)
Terhi Rannela: Scarlettin puvussa (208s)
Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna (235s)
L.M.Montgomery: Annan unelmavuodet (Anna #3) (228s)
Ilman suuria suruja oli hyvin kirjoitettu, koukuttava romaani kolmesta sukupolvesta ja heidän vaikeuksistaan. Jotkut suruista tuntuivat kuitenkin minusta liian rankoilta, enkä ole aivan samaa mieltä siitä, etteivätkö ne olisi olleet suuria suruja.
Linan yökirja 2:ta oli melkeinpä noloa lukea ihmisten ilmoilla, sillä se ei ollut mikään syvällinen tai sivistävä kirja. Kerronnassa ärsyttivät muun muassa Linan alleviivaava kirjoitustapa, ihastuksensa mahan hehkuttaminen (oikeasti!) ja porata-sanan toistaminen itkemisestä puhuttaessa. Plussaa kuitenkin saivat romaanin nopeastiluettavuus ja samastuttavuus - tiedän, millaista on aprikoida tunteitaan kahden henkilön välillä.
Scarlettin puvussa koukutti (olenpas lukenut koukuttavia kirjoja joulukuussa), mutta samaten ärsytti varsinkin henkilöidensä osalta. Loppujen lopuksi tajusin romaanin jäljittelevän Tuulen viemää, ja päädyin osittain pitämään kirjasta paljon.
Elämäni seinäruusuna oli hiukan rankka kirja päähenkilön mielenterveysoireiden perusteella, mutta siinä oli syvällisiä kohtia ja myös 1990-luvun amerikkalaista elämäntapaa.
Annan unelmavuosista pidin yhtä paljon kuin Anna ystävämme -aiemmasta osasta. Sieltä löytyi ihania kohtia, samastuttavia hahmoja ja sitaatteja, ja tyttöjen opiskeluelämä kuulosti rattoisalta ja hauskalta. Olikohan se todella samanlaista 1800-luvun lopulla?
Katsoin pari jouluelokuvaa Joulupukki ja sen veli ja Mutta mitä tapahtui joulupukille 1 & 2. Ensimmäisestä en erityisesti pitänyt, sillä sen päähenkilö ärsytti, eikä naisrooleja ollut juuri ollenkaan. Elokuvalla oli kuitenkin hyvä sanoma. Mutta mitä tapahtui joulupukille -sarjan muistin olevan hyvä, ja pidin siitä kyllä edelleen. Pidin ehkä jatko-osasta enemmän, sillä siinä oli enemmän romantiikkaa ja toimintaa.
Star Wars 8:n kävin yllättävää kyllä katsomassa, ja vietin suurimman osan ajasta jähmettyneenä ja tärisevänä penkissäni. Elokuvan taistelut ja koskettavat kohdat olivat minulle hiukan liikaa, mutta parhaita kohtia olivat muun muassa Leian ja Luken kohtaaminen ja puheet toivosta.
"Hope is like the sun. If you only believe in it when you can see it, you'll never make it through the night."
Joulun jälkeen mummolassa katsoin Ansa Ikosen ja Tauno Palon tähdittämät SF-Paraatin ja Vaimokkeen, joista tykkäsin todella paljon. Elokuvien huumori oli ainutlaatuista ja laulut herttaisia. Eniten pidin Ansa Ikosesta Vaimokkeen tuittupäisessä pääroolissa, mutta yllätyin, kuinka hän puhui saksaa ja englantia oppaan roolissa SF-Paraatissa.
 |
| Kuka arvaa, ketä yritin piirtää? |
Joulukuulta muistan paljon pieniä ja suuria tapahtumia. Oli pitkään odottamani itsenäisyyspäivä, josta jäi hyvät muistot ystävieni ja perheeni kanssa. Muutaman päivän kuluttua tämä alkoi silti jo tuntua kaukaiselta...
Koulukiireitäkään ei joulukuussa - ihme kyllä - enää kovasti ollut, mutta minulla oli vielä teatterikerhon esitykset. Tulin tänä syksynä takaisin samaan teatterikerhoon, jossa olin pari vuotta sitten. Vaikka ryhmässä onkin rentoa, olen tuntenut itseni hiukan ulkopuoliseksi ja ujoksi tänä syksynä. Ensi-ilta ja toinen esitys kuitenkin sujuivat todella hyvin, ja melkein harmitti, että joululoma kestää kaksi viikkoa.
Joulua vietin kotona, söin jouluruokaa ja suklaata päiväkausia ja sain lahjaksi mm. neljä kirjaa (L.M.Montgomeryn ja Sisko Ylimartimon Alppipolku odottaa lukijaansa!), leffalippuja ja itse valitsemani pyjaman. Kävin mummolla ja vaarilla, pelasin lautapelejä perheen kanssa ja aloitin suunnittelemaan entisajan pukuja Top Modeliin, kuten joku on saattanut kirjapostauksistani huomata. Vuoden viime hetkinä yhdet ovet tuntuivat lähinnä sulkeutuvan, mutta ehkä nyt alkuvuodesta toiset avautuisivat.
Muistin myös, kuinka viime vuonna luin samalla tavalla kirjaa iltaisin lampun valossa, vain hyvin kaukana täältä. Kuinka minusta tuntui niin erilaiselta Suomessa ja kuinka kävin silloin pitkästä aikaa koulullanikin. Odotin joulua ja lumen taloa, olin iloinen nähdessäni pappaani ja kävin katsomassa mummua sairaalassa. Siitä on jo vuosi, ja sen aikana on muuttunut paljon. Nyt olen asunut jo puoli vuotta Suomessa, ja Kiinan elämäni tuntuu aika kaukaiselta. Olenkohan minä sopeutunut? En vielä tiedä.
Tammikuussa aion ensiksikin syödä terveellisemmin ja yrittää herkutella vain joulusta jääneillä suklailla. Aion myös tsempata koulussa, jottei tarvitsisi loppukeväästä tehdä ihan kaikkea, yrittää olla epäitsekkäämpi ja tavata ystäviä pitkästä aikaa. Niin, ja aion etsiä ensimmäistä kertaa kesätöitä! Toivoisin myös, että lumisateet löytäisivät tiensä tännekin päin.
 |
| Suomen lippu piilosilla |
Tsemppiä teille tammikuuhun, koulun, opiskelun ja töiden alkuun!
KK: Mitä te odotatte eniten tammikuulta?
Olen tainnut lukea tuon Reko Lundánin kirjan joskus vuosia sitten, mutta en muista siitä mitään. Ehkä voisi ottaa uusintakierrokselle. Scarlettin puvussa oli mieluisa lukukokemus, sopivan kepeä ja hauska jäljitelmä Tuulen viemäästä. Elämäni seinäruusuna on kiinnittänyt huomion kirjastossa monta kertaa, sen voisin ottaa lukulistalle.
VastaaPoistaJoulunaikaasi ja loppuvuoteesi taisi mahtua paljon kaikkea. Minulla ei ollut kuin muutama päivä lomaa, mutta nautin niistäkin paljon. En ole oikein jouluihminen, mutta tällä kertaa pärjäsin sen kanssa ihan hyvin. Nyt olen vain iloinen, että on uusi vuosi ja uusi alku – siltä se ainakin aina tuntuu. Tammikuulta odotan eniten sitä, että saisin unirytmin kuntoon ja että afrotanssikurssi (!) alkaa. (Mihin kaikkeen ihminen päänsä pistääkään, kysyn vaan?)
Reko Lundánin romaani oli hyvä, vain aika rankka luettava. Scarlettin puvussa oli mielestäni sekä kiinnostava että ärsyttävä, kiva että sinä pidit siitä. :)
PoistaUusi vuosi voikin tarkoittaa uutta alkua, mutta usein on kuitenkin vaikea muuttaa elämäntapaansa silloin kokonaan. Ehkä pienin askelin. Afrotanssikurssi kuulostaa erikoiselta, mutta siinä tutustuu varmasti erilaiseen kulttuuriin ja tanssilajiin. :) Toivottavasti saisit unirytmin kuntoon!
Itse kävin katsomassa star warsin ilmestymispäivänä ja todella vakuutti minut! Nautin joka hetkestä aivan täysillä, rakastuin hahmoihin entistä syvemmin ja värisin innostuksesta taistelukohtauksissa ja Kylo Renin ja Reyn suhteen kehitys on yksi salaisista ilon aiheistani :)) en todellakaan malta odottaa trilogian viimeistä osaa! Haluan tietää miten tarina jatkuu :D
VastaaPoistaHmmm.. uusia ovia on tosiaan avautunut. Olen oikeastaan paljon rauhallisempi ja rennompi kuin jouluna ajattelin tässä vaiheessa olevani. Löysin mun sisälle rauhan loppiaisena ja nyt on niin hyvä olla että kehräisin jos osaisin :) <3
Ah niin ja tammikuulta odotan eniten jatkoa siihen tarinaan, joka loppiaisena alkoi... :) (ja tietenki ahkeria iltoja koulukirjojen parissa.. mutta lähinnä tuota ensimmäistä :DD)
PoistaKiva että Star Wars oli sulle loistava kokemus! Tosi moni on muuten jo nähnyt sen. Kylo Renin ja Reyn suhde oli kyllä mielenkiintoinen!
PoistaIhanaa että sulle kuuluu parempaa, ja maltan tuskin odottaa että pääsen kuulemaan loppiaisestasi. =)
Elämäni seinäruusuna on kyllä upea! Luin sen lukion ykkösellä ja tärisin ja itkin vielä kirjan lukemisen jälkeenkin.
VastaaPoistaTammikuulta toivon nättiä säätä ja onnistunutta ajanhallintaa :)
Minulle Elämäni seinäruusuna tuntui hieman liian rankalta ja välillä vaikeaselkoiselta, mutta siinä oli paljon viisaita kohtia.
PoistaToivottavasti tammikuussa ei enää sataisi vettä! Ajanhallinta on todella vaikeaa (miten aina löytää itsensä tekemästä jotain muuta kuin mitä pitäisi?), toivottavasti onnistut! :)