Naisten aakkosissa etsitään tuttuun tapaan naisia eri aakkosilla. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit.
Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N ja O.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Jo heti alkuun en keksi mitään nopeaa vastausta. Blogia selaamalla muistan kuitenkin Patricia Lauberin kirjoittaman Amelia Earhartin elämänkerran Lost Star. Pidin paljon tämän kirjan kirjoitustyylistä, ja sitä oli helppoa ja mielenkiintoista lukea. Myöskin Kaija Pakkaselta olen lukenut Vimperin pihan Ilonan ja useamman kerran siirtolaiskertomuksen Päivää, Amerikka!, joka vain sai minut kiinnostumaan lisää suomalaisista Amerikan siirtolaisista.
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Anna Puun kappaleita olen kuunnellut SuomiPopin kautta ja hoilannut mukana Ota minut tällaisena kuin oon ja C'est la vie. Lempparini on kuitenkin ehkä Kaunis päivä ja Säännöt rakkaudelle, joissa on molemmissa kaunis, surumielinen melodia.
III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Seuraava henkilö ei tällä hetkellä enää ole suursuosikkejani, mutta viime talvena vielä kuuntelin hänen kappaleitaan hyvin paljon. Christina Perriin tutustuin ensi kertaa kappaleen A Thousand Years muodossa, mutta enemmän samaistumista löysin lauluista Arms ja Sad Song. Nämä olivat varmaan ensimmäisiä kuulemiani kappaleita, jotka kertoivat epävarmuudesta:
"I wish it wasn't always cold
I wish I wasn't always alone
But the party is over
How will I get home?"
torstai 29. maaliskuuta 2018
perjantai 16. maaliskuuta 2018
Erik Eriksson: Det brinnande havet
Kiinnostus heräsi: löysin kirjastonhyllystä
Det brinnande havet
Erik Eriksson
Kärlek och krig #1
2006
313 sivua
Forum
""Det är vi som skall vänta och vaka", hade Maria sagt. "Det är vi kvinnor som har det i blodet, vi som stannar hemma när männen far bort."" -s.11
Johanna on kolmetoistavuotias, kun hänen isänsä katoaa merelle postimatkallaan Ahvenanmaalle vuonna 1799. Köyhään perheeseen, joka asuu Grisslehamnissa Ruotsin saaristossa, jää Johannan lisäksi hänen äitinsä, kaksi juopottelevaa enoa ja pikkuveli Lars, joka ei puhu paljon eikä haluaisi tappaa eläintä. Johanna ei pitkään aikaan pysty uskomaan, että isä on kuollut.
Johanna kasvaa työskennellen piikana läheisessä postitalossa, oppien optisen lennättimen käytön ja kuullen uutisia maailmalta ja lähestyvästä sodasta talossa yöpyviltä. Yksi heistä herättää erityisesti Johannan huomion - Kristoffer, joka työskentelee seudun lennättimillä. Yhteisen kiinnostuksenkohteen kautta nuoret rakastuvat ja kommunikoivat sen avulla salaa Kristofferin ollessa naapurisaarella.
Kristofferkin joutuu kuitenkin lähtemään sotaan Ahvenanmaalle, ja lopulta Johanna menettää tähän kokonaan yhteyden. Mitä Kristofferille on käynyt - ja kestääkö heidän rakkautensa?
"Kristoffer var en duglig karl och han kunde ta hand om sig själv. Hon upprepade de där orden som en besvärjelse, och hon visste att hon inte fick släppa fram andra tankar som varit på väg flera gånger, minnesbilder från Skatudden för länge sedan när hon var liten flicka." -s.109
Ensimmäinen puolisko kirjasta lähinnä eteni hitaasti ja kuvaili Johannan elämää kalastajasaarella. Mielenkiintoisinta oli kuvaus lennättimestä - Wikipediasta selvisi kyseessä olleen juurikin optinen lennätin, jollaista Johanna oppii itse sen kehittäjän, Abraham Niklas Edelcrantzin, opastamana käyttämään. Tämä sattuman kautta opittu, Johannan loppuelämään vaikuttanut taito ei oikeasti suotu varmaan kenellekään tuon ajan naiselle, mutta toi kuitenkin kirjaan kiinnostavan yksityiskohdan. Niin hyvä ei ruotsintaitoni ole, että olisin ymmärtänyt lennättimen toimintatavan (Wikipedia on ystävä), mutta muuten ymmärsin kirjaa yllättävän hyvin. Ruotsintaitoni näyttää todella kehittyneen vuodessa, sillä kirja tuntui helpommalta luettavalta kuin viimetalven Sara Lövestamin Som eld.
"Havet var inget hinder, avstånd spelade ingen roll. De hade ett eget språk.
Hon tänkte på Kristoffer hela den dagen. Och på natten vaknade hon och tänkte på honom och hans ord, som också var hennes ord." -s. 83
Noin kaksi kolmasosaa kirjasta minusta tuntui, etten kunnolla päässyt henkilöiden päiden sisään, ettei heidän tunteita ja ajatuksia liiemmin kuvailtu, niin että jopa Johanna jäi minulle etäiseksi. Viimeisen kolmasosan aikana olin lähestulkoon valmis pyörtämään päätökseni. Loppupuoliskolla tapahtui hyvin paljon, ehdittiin jopa hypätä yhdeksän vuotta eteenpäin. Olin monta kertaa itku kurkussa tajutessani vähitellen yhä enemmän teoksen sanomasta ja surullisten asioiden, mutta myös joidenkin iloisten, tapahtuessa Johannan elämässä.
Tässä kohtaa on pakko puhua kirjan historiallisesta annista, joka puri ainakin minuun parhaiten. Johanna kuulee postitalon vieraiden puhuvan maailman poliittisesta tilanteesta: hänen lapsuudessaan Iso-Britannia ja Ruotsi olivat riidoissa, sodan alussa nämä kuitenkin tekevät yhteistyötä Venäjää, Norjaa, Tanskaa ja Napoleonin hallitsemaa Ranskaa vastaan.
Minulle tuli nopeasti mieleen viime kesänä lukemani Annemarie Selinkon Désirée, joka kertoo samasta ajasta ja sodasta naisen näkökulmasta - vihollismaassa Ranskassa. Päähenkilö Désiréekin kuitenkin muuttaa Ruotsiin miehensä tultua adoptoiduksi Ruotsin kruununperijäksi. Jean-Baptiste Bernadotte, eli Kaarle XIV Juhana puolestaan mainitaan Det brinnande havet -kirjassa! Molemmissa romaaneissa myös puhutaan erityisesti Suomesta, sillä olihan kyseessä Suomen sota:
"Kanske tvingar Bonaparte över ryssarna på sin sida. Ryssarna vill åt Finland, det vet vi ju alla." - DBH, s.61, v. 1808
"Ruotsista voisi tulla uudelleen suurvalta, olen tarjonnut Bernadottelle Suomen, jos hän marssii rinnallamme. Olen tarjonnut hänelle Suomen ja hansakaupungit. Kuvitelkaa, Madame - Suomen!" - Désirée, s.351, v.1811
Kirjan yksi tärkeimpiä teemoja on sota: kukaan ei toivo sen tulevan, Johannan isoäiti muistaa kasakoiden tuhot vuosikymmeniä sitten. Johanna ja Kristoffer kuitenkin ymmärtävät, että venäläisetkin ovat vain ihmisiä kuten hekin. Sota vaikuttaa koko Eurooppaan ja kuitenkin juuri pieneen Grisslehamnin kylään: se jää rajapaikaksi sodan loputtua, mutta vielä keväällä kelluu maihin jäälle kuolleita sotilaita. Eniten kirjassa painotetaan naisen kärsimistä miesten toiminnasta: naiset joutuvat kestämään miehen alkoholismia ja antamaan tälle liikaa, naiset jäävät kotiin odottamaan miestä, eivätkä koskaan itse pääse vieraisiin maihin.
""Och jag fick se något som såg ut såsom ett glashav, blandat med eld." -s.69, lainaus Raamatusta
Ja meri, joka määrää kalastajien elämää ympäri vuoden ja jonka jää on pettävää. Meri on petollinen ja vie useamman kerran pois jonkun Johannan läheisen. Mutta rakkaus, tajusin juuri, rakkaus ylittää kirjassa merenkin.
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 24: "Surullinen kirja".
Erik Eriksson
Kärlek och krig #1
2006
313 sivua
Forum
""Det är vi som skall vänta och vaka", hade Maria sagt. "Det är vi kvinnor som har det i blodet, vi som stannar hemma när männen far bort."" -s.11
Johanna on kolmetoistavuotias, kun hänen isänsä katoaa merelle postimatkallaan Ahvenanmaalle vuonna 1799. Köyhään perheeseen, joka asuu Grisslehamnissa Ruotsin saaristossa, jää Johannan lisäksi hänen äitinsä, kaksi juopottelevaa enoa ja pikkuveli Lars, joka ei puhu paljon eikä haluaisi tappaa eläintä. Johanna ei pitkään aikaan pysty uskomaan, että isä on kuollut.
Johanna kasvaa työskennellen piikana läheisessä postitalossa, oppien optisen lennättimen käytön ja kuullen uutisia maailmalta ja lähestyvästä sodasta talossa yöpyviltä. Yksi heistä herättää erityisesti Johannan huomion - Kristoffer, joka työskentelee seudun lennättimillä. Yhteisen kiinnostuksenkohteen kautta nuoret rakastuvat ja kommunikoivat sen avulla salaa Kristofferin ollessa naapurisaarella.
Kristofferkin joutuu kuitenkin lähtemään sotaan Ahvenanmaalle, ja lopulta Johanna menettää tähän kokonaan yhteyden. Mitä Kristofferille on käynyt - ja kestääkö heidän rakkautensa?
"Kristoffer var en duglig karl och han kunde ta hand om sig själv. Hon upprepade de där orden som en besvärjelse, och hon visste att hon inte fick släppa fram andra tankar som varit på väg flera gånger, minnesbilder från Skatudden för länge sedan när hon var liten flicka." -s.109
Ensimmäinen puolisko kirjasta lähinnä eteni hitaasti ja kuvaili Johannan elämää kalastajasaarella. Mielenkiintoisinta oli kuvaus lennättimestä - Wikipediasta selvisi kyseessä olleen juurikin optinen lennätin, jollaista Johanna oppii itse sen kehittäjän, Abraham Niklas Edelcrantzin, opastamana käyttämään. Tämä sattuman kautta opittu, Johannan loppuelämään vaikuttanut taito ei oikeasti suotu varmaan kenellekään tuon ajan naiselle, mutta toi kuitenkin kirjaan kiinnostavan yksityiskohdan. Niin hyvä ei ruotsintaitoni ole, että olisin ymmärtänyt lennättimen toimintatavan (Wikipedia on ystävä), mutta muuten ymmärsin kirjaa yllättävän hyvin. Ruotsintaitoni näyttää todella kehittyneen vuodessa, sillä kirja tuntui helpommalta luettavalta kuin viimetalven Sara Lövestamin Som eld.
"Havet var inget hinder, avstånd spelade ingen roll. De hade ett eget språk.
Hon tänkte på Kristoffer hela den dagen. Och på natten vaknade hon och tänkte på honom och hans ord, som också var hennes ord." -s. 83
Noin kaksi kolmasosaa kirjasta minusta tuntui, etten kunnolla päässyt henkilöiden päiden sisään, ettei heidän tunteita ja ajatuksia liiemmin kuvailtu, niin että jopa Johanna jäi minulle etäiseksi. Viimeisen kolmasosan aikana olin lähestulkoon valmis pyörtämään päätökseni. Loppupuoliskolla tapahtui hyvin paljon, ehdittiin jopa hypätä yhdeksän vuotta eteenpäin. Olin monta kertaa itku kurkussa tajutessani vähitellen yhä enemmän teoksen sanomasta ja surullisten asioiden, mutta myös joidenkin iloisten, tapahtuessa Johannan elämässä.
Tässä kohtaa on pakko puhua kirjan historiallisesta annista, joka puri ainakin minuun parhaiten. Johanna kuulee postitalon vieraiden puhuvan maailman poliittisesta tilanteesta: hänen lapsuudessaan Iso-Britannia ja Ruotsi olivat riidoissa, sodan alussa nämä kuitenkin tekevät yhteistyötä Venäjää, Norjaa, Tanskaa ja Napoleonin hallitsemaa Ranskaa vastaan.
Minulle tuli nopeasti mieleen viime kesänä lukemani Annemarie Selinkon Désirée, joka kertoo samasta ajasta ja sodasta naisen näkökulmasta - vihollismaassa Ranskassa. Päähenkilö Désiréekin kuitenkin muuttaa Ruotsiin miehensä tultua adoptoiduksi Ruotsin kruununperijäksi. Jean-Baptiste Bernadotte, eli Kaarle XIV Juhana puolestaan mainitaan Det brinnande havet -kirjassa! Molemmissa romaaneissa myös puhutaan erityisesti Suomesta, sillä olihan kyseessä Suomen sota:
"Kanske tvingar Bonaparte över ryssarna på sin sida. Ryssarna vill åt Finland, det vet vi ju alla." - DBH, s.61, v. 1808
"Ruotsista voisi tulla uudelleen suurvalta, olen tarjonnut Bernadottelle Suomen, jos hän marssii rinnallamme. Olen tarjonnut hänelle Suomen ja hansakaupungit. Kuvitelkaa, Madame - Suomen!" - Désirée, s.351, v.1811
Kirjan yksi tärkeimpiä teemoja on sota: kukaan ei toivo sen tulevan, Johannan isoäiti muistaa kasakoiden tuhot vuosikymmeniä sitten. Johanna ja Kristoffer kuitenkin ymmärtävät, että venäläisetkin ovat vain ihmisiä kuten hekin. Sota vaikuttaa koko Eurooppaan ja kuitenkin juuri pieneen Grisslehamnin kylään: se jää rajapaikaksi sodan loputtua, mutta vielä keväällä kelluu maihin jäälle kuolleita sotilaita. Eniten kirjassa painotetaan naisen kärsimistä miesten toiminnasta: naiset joutuvat kestämään miehen alkoholismia ja antamaan tälle liikaa, naiset jäävät kotiin odottamaan miestä, eivätkä koskaan itse pääse vieraisiin maihin.
""Och jag fick se något som såg ut såsom ett glashav, blandat med eld." -s.69, lainaus Raamatusta
Ja meri, joka määrää kalastajien elämää ympäri vuoden ja jonka jää on pettävää. Meri on petollinen ja vie useamman kerran pois jonkun Johannan läheisen. Mutta rakkaus, tajusin juuri, rakkaus ylittää kirjassa merenkin.
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 24: "Surullinen kirja".
perjantai 9. maaliskuuta 2018
Naisten aakkoset: O
Naisten aakkoset aloittanut Tarukirjan Margit lopetti sen eilen naistenpäivänä kahden vuoden jälkeen. Itse olen edennyt hitaammin ja ehtinyt vasta aakkosten puoliväliin. Haasteessa etsitään kuuluisia naisia eri aakkosilla. Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- O on todella vaikea kirjain Naisten aakkosissa. Huomasin sen alkaessani miettiä vastauksiani ja käydessäni blogini kirjapostaukset ja kuukauden koosteet läpi etsiessäni O-kirjaimella alkavaa kirjailijaa. Löysin vain kaksi, joista toinen (George Orwell) ei käy haasteeseen.
Siispä mainitsen tässä Lauren Oliverin, jolta luin elokuussa nuorten kirjan Kuin viimeistä päivää. Romaani oli surullinen ja teemaltaan omaperäinen, mutta myös täynnä huoletonta ärsyttävien nuorten bile-elämää. Lauren Oliver on myös kirjoittanut suositun Delirium-sarjan, joka on kiinnostanut minua hiukkasen, mutta jota en näillä näkymin tule lukemaan ainakaan heti.
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähänkin kohtaan etsin jonkin aikaa henkilöä, mutta vihdoinkin löysin. Miranda Otto on australialainen näyttelijä, joka on näytellyt lempihenkilöäni Eowynia Taru sormusten herrasta -trilogiassa. Eowyn huutaa Kuninkaan paluussa rohkeasti "I am no man!" ja tappaa Noitakuninkaan. Ja maailma on pieni: Miranda Otto on nähtävästi myös näytellyt yhdessä Neiti Fisherin etsivätoimiston jaksossakin. :)
III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Suomalaiseen L. Onervaan olen aikonut tutustua siitä lähtien, kun luin hänestä Katjan Kirjojen kamarissa. Olen tehnyt hänestä jopa kerran kirjailijaesittelyn, jossa kerroin hänen olleen Suomen varhaisimpia naiskirjailijoita ja -runoilijoita, joka kirjoitti naisten asemasta ajan tapojen vastaisesti. Minulla on kyllä tällä hetkellä lainassa hänen runokokoelmansa Etsin suurta tulta - ehkä ehtisin pian lukemaan sitä.
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- O on todella vaikea kirjain Naisten aakkosissa. Huomasin sen alkaessani miettiä vastauksiani ja käydessäni blogini kirjapostaukset ja kuukauden koosteet läpi etsiessäni O-kirjaimella alkavaa kirjailijaa. Löysin vain kaksi, joista toinen (George Orwell) ei käy haasteeseen.
Siispä mainitsen tässä Lauren Oliverin, jolta luin elokuussa nuorten kirjan Kuin viimeistä päivää. Romaani oli surullinen ja teemaltaan omaperäinen, mutta myös täynnä huoletonta ärsyttävien nuorten bile-elämää. Lauren Oliver on myös kirjoittanut suositun Delirium-sarjan, joka on kiinnostanut minua hiukkasen, mutta jota en näillä näkymin tule lukemaan ainakaan heti.
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähänkin kohtaan etsin jonkin aikaa henkilöä, mutta vihdoinkin löysin. Miranda Otto on australialainen näyttelijä, joka on näytellyt lempihenkilöäni Eowynia Taru sormusten herrasta -trilogiassa. Eowyn huutaa Kuninkaan paluussa rohkeasti "I am no man!" ja tappaa Noitakuninkaan. Ja maailma on pieni: Miranda Otto on nähtävästi myös näytellyt yhdessä Neiti Fisherin etsivätoimiston jaksossakin. :)
III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Suomalaiseen L. Onervaan olen aikonut tutustua siitä lähtien, kun luin hänestä Katjan Kirjojen kamarissa. Olen tehnyt hänestä jopa kerran kirjailijaesittelyn, jossa kerroin hänen olleen Suomen varhaisimpia naiskirjailijoita ja -runoilijoita, joka kirjoitti naisten asemasta ajan tapojen vastaisesti. Minulla on kyllä tällä hetkellä lainassa hänen runokokoelmansa Etsin suurta tulta - ehkä ehtisin pian lukemaan sitä.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Helmikuun verta, hikeä ja kyyneliä
Helmikuussa luin loppuun seitsemän kirjaa ja 1437 sivua:
Tuija Lehtinen: Laura sua kaipaan (Laura #10) (207s)
Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille (247s)
August Strindberg: Neiti Julie (126s)
Kerstin Gier: Vala (Unien toinen kirja) (343s)
Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta (Konsta #8) (136s)
L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna #5)(223s)
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle (155s)
Laura, sua kaipaan oli mukava ja koukuttava päätösosa nuoren tytön nuoruusiästä kertovalle sarjalle, johon tulen varmasti palaamaan sen ärsyttävistäkin piirteistä huolimatta.
Rakastaa, ei rakasta koostui novelleista kaikista Pohjoismaista. Tämä antologia ei erityisesti vakuuttanut minua. Novellien juonet ja kerronnat olivat välillä aika kummallisia, enkä usko ainakaan kovin monen nuoren kiinnostuvan niistä. Plussana voin sanoa että novellit käsittelivät erilaisia, rankkojakin aiheita homoseksuaalisuudesta vainoavaan ihailijaan ja kertoivat jotain eri Pohjoismaista ja Saamenmaasta.
"Minä kävelin kotiin aivan yksin ja ajattelin, että niin voi tehdä vain, jos rakastaa oikein kovasti." Sari Peltoniemi: Arpi ja miekka
Neiti Julien luin, ehkä arvaattekin, koulua varten. Omasta mielestäni näytelmä ei ollut erityisen mielenkiintoinen, vaan juoni oli aika sekava. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa avoimeen naisten halveksuntaan. Tarinaa tuli kuitenkin analysoitua, ja siinä oli joitakin hyviä ajatuksia köyhien ja rikkaiden samankaltaisuudesta.
Vala oli aluksi hupsu, lopuksi melkein karmiva jatko-osa Lupaukselle. Minusta kirjan parasta antia oli salaperäisen juorublogia pitävän Secrecyn mysteeri, mutta myös unimaailma oli mielenkiintoinen.
Salapoliisi Konstan luin hetken mielijohteesta. Pidin joskus paljon Konstista ja olihan se edelleen mukavaa luettavaa vaikkakin vähän turhan alakoululaisdraamaa. Pidän kirjassa siitä yksityiskohdasta, että Konsta haluaisi edelleen leikkiä tyttöjen kanssa - valitettavasti tämä on hänen ikäiselleen vaikeaa, jos ei halua tulla nauretuksi.
Anna omassa kodissaan sisälsi luonnonkuvausta, uusia hahmoja ja Annan iloja ja suruja ensimmäisinä aviovuosinaan. Ihan lempparini tämäkään osa ei enää ollut, mutta henkilöiden tarinoita oli mukava seurata.
Kuin enkelit katsovat muualle luin yhdessä päivässä koukuttavan tarinan vuoksi. Oli kiva lukea omanikäisten ja vieläpä samastuttavien tyttöjen rakkaustarina 2000-luvun alusta, jolloin tästä aiheesta ei vielä paljon kirjoitettu. Kirjoitustyyliltään kirja jäi kuitenkin aika tavalliseksi nopealukuiseksi nuortenkirjaksi, ja takakansi spoilaa juonta hiukan liikaa.
Helmikuussa katsoin viisi elokuvaa: The Greatest Showmanin laulut soivat edelleen joka päivä päässä ja tekisi mieli katsoa filmi uudelleen. Easy A -komedia ei puolestaan oikein vakuuttanut, mutta aloin pitää enemmän Emma Stonesta. The Dressmaker vaikutti hiukan erikoiselta elokuvalta, ja loppupuolella tapahtunut juonenkäänne oli yhtäaikaa yllättävä ja kummallinen. The Jane Austen Book Clubin hahmot olivat hauskoja ja tarinat liittyivät mielenkiintoisesti Jane Austenin romaaneihin - ehkä niiden lukeminen olisi avannut elokuvaa vielä vähän paremmin. Tämä elokuva ilahdutti kuitenkin positiivisesti. Lovesongissa kuvaustyyli oli hienolla tavalla erilainen - filmi ei ollenkaan vaikuttanut elokuvalta vaan oikealta elämältä. En kuitenkaan saanut irti tarinasta tai elokuvan tarkoituksesta, ja loppu oli kummallinen.
Helmikuussa jatkoin myös How I Met Your Motherin katsomista ja aloitin brittiläisen Land Girlsin. Nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia: Land Girls on draamaa toisen maailmansodan aikaisella maaseudulla ihanien brittiaksenttien ja "Don't be daft" -lausahduksien höystämänä. Pari hahmokaartiin kuuluvaa tekisi mieli kuristaa joka jakso vähintään kahdesti, ja kaikkien muidenkaan tekoja en pysty aina sulattamaan. Lemppareihini kuuluvat kuitenkin nuori Bea, hänen sisarensa Annie ja kartanon Lord Hoxley, joista kukaan ei ole aivan täydellinen. Vaikka sarjassa on hitusen liikaa draamaa yhdellä maatilalla, kertoo se kuitenkin hyvin Women's Land Armysta ja sodan ajan tunnelmasta.
Helmikuun alkupuoliskolta muistan lähes yksinomaan wanhojen tanssit, joihin yläotsikkokin viittaa. Ja ennen kuin huolestutte, verta tuli ainoastaan pari tuntia ennen tansseja luokkakaverini nenästä, enkä itkenytkään kuin kerran. Hikeä puolestaan riitti, kun esitimme kaikki tanssit yhteensä kolme kertaa vuorokauden aikana, harjoitukset päälle. Parasta oli tanssia wanhoina ja viisaina koululle ja hakea pieniä oppilaita Kikapoohon. :) Perjantaina tanssien jälkeen oli vielä vuorossa ravintolaillallinen ja jatkot, joissa muut hoitivat juomisen ja minä kaverini kanssa todistimme tätä kaikkea spritelasiemme takaata.
Pari vinkkiä tulevaisuuden wanhoille:
- Älä havittele turhaa stressiä! Hanki mekko/puku valmiiksi jo ennen vuodenvaihdetta ja jätä tammikuulle enintään ompelijakäynnit. Terveisin nimimerkki Kokemusta on. Älä kuitenkaan osta pukua liian aikaisinkaan, jotta mahdut siihen vielä helmikuussakin.
- Yritä etsiä täydellistä mekkoa! Luultavasti et sitä kuitenkaan löydä, mutta myös toiseksi paras kelpaa kyllä wanhoissa. On tärkeää, että puvussa on hyvä tanssia.
- Muista myös kokeilla kenkiä harjoituksissa! Älä laita niitä ensimmäistä kertaa jalkaan tanssiaispäivänä.
- Älä huolestu, jos tanssit tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömän vaikeilta. 80% oppilaista ovat todennäköisesti samaa mieltä. Aloitimme harjoittelun jo syyskuussa, mutta vasta tammikuun aikana opin yli puolet niistä kunnolla. Ihminen oppii, jos on pakko, sanoi opettajani ja oikeassa oli. Jos et osaa kaikkia tansseja kuitenkaan kunnolla, niin varmasti eivät kaikki muutkaan osaa.
- Tärkeintä wanhojen päivänä: juo paljon, hymyile ja nauti!
Hiihtoloma päättyi raivokkaaseen flunssaan, jonka vuoksi loma jatkuikin sitten muutaman ylipäivän. Kaiken kaikkiaan helmikuu oli monipuolinen, liikuntaan, kouluun ja lomaan painottuva kuukausi. Maaliskuusta puolestaan tulee hyvin kouluun painottuva, mutta yritän kamppailla aikatauluttamisen kanssa ja nähdä myös ystäviä sekä jatkaa kesätyönhakua.
Helmikuussa kirjoittamaani runoon sain inspiraatiota wanhojen jatkoista:
Kuukauden kysymys liittyy tällä kertaa blogiini: Tuntuvatko postaukseni, varsinkin kirjapostaukset, teistä usein liian pitkiltä? Ihan vain tätä koostetta katsoessani mietin, jaksaakohan kukaan lukea näitä loppuun asti. Kannattaisiko minun siis tiivistää paremmin vai jatkaa samaan malliin pitkillä postauksilla? Saa kertoa rehellisesti mielipiteensä, yritän ottaa ne huomioon!
Kauniita hetkiä lopputalveen ja rentoutumista arjen keskelle! <3
Tuija Lehtinen: Laura sua kaipaan (Laura #10) (207s)
Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille (247s)
August Strindberg: Neiti Julie (126s)
Kerstin Gier: Vala (Unien toinen kirja) (343s)
Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta (Konsta #8) (136s)
L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna #5)(223s)
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle (155s)
Laura, sua kaipaan oli mukava ja koukuttava päätösosa nuoren tytön nuoruusiästä kertovalle sarjalle, johon tulen varmasti palaamaan sen ärsyttävistäkin piirteistä huolimatta.
Rakastaa, ei rakasta koostui novelleista kaikista Pohjoismaista. Tämä antologia ei erityisesti vakuuttanut minua. Novellien juonet ja kerronnat olivat välillä aika kummallisia, enkä usko ainakaan kovin monen nuoren kiinnostuvan niistä. Plussana voin sanoa että novellit käsittelivät erilaisia, rankkojakin aiheita homoseksuaalisuudesta vainoavaan ihailijaan ja kertoivat jotain eri Pohjoismaista ja Saamenmaasta.
"Minä kävelin kotiin aivan yksin ja ajattelin, että niin voi tehdä vain, jos rakastaa oikein kovasti." Sari Peltoniemi: Arpi ja miekka
Neiti Julien luin, ehkä arvaattekin, koulua varten. Omasta mielestäni näytelmä ei ollut erityisen mielenkiintoinen, vaan juoni oli aika sekava. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa avoimeen naisten halveksuntaan. Tarinaa tuli kuitenkin analysoitua, ja siinä oli joitakin hyviä ajatuksia köyhien ja rikkaiden samankaltaisuudesta.
Vala oli aluksi hupsu, lopuksi melkein karmiva jatko-osa Lupaukselle. Minusta kirjan parasta antia oli salaperäisen juorublogia pitävän Secrecyn mysteeri, mutta myös unimaailma oli mielenkiintoinen.
Salapoliisi Konstan luin hetken mielijohteesta. Pidin joskus paljon Konstista ja olihan se edelleen mukavaa luettavaa vaikkakin vähän turhan alakoululaisdraamaa. Pidän kirjassa siitä yksityiskohdasta, että Konsta haluaisi edelleen leikkiä tyttöjen kanssa - valitettavasti tämä on hänen ikäiselleen vaikeaa, jos ei halua tulla nauretuksi.
Anna omassa kodissaan sisälsi luonnonkuvausta, uusia hahmoja ja Annan iloja ja suruja ensimmäisinä aviovuosinaan. Ihan lempparini tämäkään osa ei enää ollut, mutta henkilöiden tarinoita oli mukava seurata.
Kuin enkelit katsovat muualle luin yhdessä päivässä koukuttavan tarinan vuoksi. Oli kiva lukea omanikäisten ja vieläpä samastuttavien tyttöjen rakkaustarina 2000-luvun alusta, jolloin tästä aiheesta ei vielä paljon kirjoitettu. Kirjoitustyyliltään kirja jäi kuitenkin aika tavalliseksi nopealukuiseksi nuortenkirjaksi, ja takakansi spoilaa juonta hiukan liikaa.
Helmikuussa katsoin viisi elokuvaa: The Greatest Showmanin laulut soivat edelleen joka päivä päässä ja tekisi mieli katsoa filmi uudelleen. Easy A -komedia ei puolestaan oikein vakuuttanut, mutta aloin pitää enemmän Emma Stonesta. The Dressmaker vaikutti hiukan erikoiselta elokuvalta, ja loppupuolella tapahtunut juonenkäänne oli yhtäaikaa yllättävä ja kummallinen. The Jane Austen Book Clubin hahmot olivat hauskoja ja tarinat liittyivät mielenkiintoisesti Jane Austenin romaaneihin - ehkä niiden lukeminen olisi avannut elokuvaa vielä vähän paremmin. Tämä elokuva ilahdutti kuitenkin positiivisesti. Lovesongissa kuvaustyyli oli hienolla tavalla erilainen - filmi ei ollenkaan vaikuttanut elokuvalta vaan oikealta elämältä. En kuitenkaan saanut irti tarinasta tai elokuvan tarkoituksesta, ja loppu oli kummallinen.
Helmikuussa jatkoin myös How I Met Your Motherin katsomista ja aloitin brittiläisen Land Girlsin. Nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia: Land Girls on draamaa toisen maailmansodan aikaisella maaseudulla ihanien brittiaksenttien ja "Don't be daft" -lausahduksien höystämänä. Pari hahmokaartiin kuuluvaa tekisi mieli kuristaa joka jakso vähintään kahdesti, ja kaikkien muidenkaan tekoja en pysty aina sulattamaan. Lemppareihini kuuluvat kuitenkin nuori Bea, hänen sisarensa Annie ja kartanon Lord Hoxley, joista kukaan ei ole aivan täydellinen. Vaikka sarjassa on hitusen liikaa draamaa yhdellä maatilalla, kertoo se kuitenkin hyvin Women's Land Armysta ja sodan ajan tunnelmasta.
Pari vinkkiä tulevaisuuden wanhoille:
- Älä havittele turhaa stressiä! Hanki mekko/puku valmiiksi jo ennen vuodenvaihdetta ja jätä tammikuulle enintään ompelijakäynnit. Terveisin nimimerkki Kokemusta on. Älä kuitenkaan osta pukua liian aikaisinkaan, jotta mahdut siihen vielä helmikuussakin.
- Yritä etsiä täydellistä mekkoa! Luultavasti et sitä kuitenkaan löydä, mutta myös toiseksi paras kelpaa kyllä wanhoissa. On tärkeää, että puvussa on hyvä tanssia.
- Muista myös kokeilla kenkiä harjoituksissa! Älä laita niitä ensimmäistä kertaa jalkaan tanssiaispäivänä.
- Älä huolestu, jos tanssit tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömän vaikeilta. 80% oppilaista ovat todennäköisesti samaa mieltä. Aloitimme harjoittelun jo syyskuussa, mutta vasta tammikuun aikana opin yli puolet niistä kunnolla. Ihminen oppii, jos on pakko, sanoi opettajani ja oikeassa oli. Jos et osaa kaikkia tansseja kuitenkaan kunnolla, niin varmasti eivät kaikki muutkaan osaa.
- Tärkeintä wanhojen päivänä: juo paljon, hymyile ja nauti!
Hiihtolomaksi puolestaan matkustimme pitkästä aikaa Rukalle laskettelemaan. Toiminnallinen loma sai aikaan sen, että vastoin tapojani nukahdin joka ilta heti laskettuani pään tyynyyn. Laskettelun ohella ehdin myös hiihtää, tehdä kävelyn Talvijärveltä Kesäjärvelle ja kokea iltaisen seikkailun ystäväni kanssa, kun kävelimme tienlaitaa autojen suhahdellessa ohi ja suunnistaessamme GoogleMapsin avulla. Tykkyluminen maisema oli myös eteläsuomalaiselle ihailtava näkymä, ja muutaman tähtikuvionkin bongasin tähtien merestä, mutta revontulia en valitettavasti nähnyt.
Hiihtoloma päättyi raivokkaaseen flunssaan, jonka vuoksi loma jatkuikin sitten muutaman ylipäivän. Kaiken kaikkiaan helmikuu oli monipuolinen, liikuntaan, kouluun ja lomaan painottuva kuukausi. Maaliskuusta puolestaan tulee hyvin kouluun painottuva, mutta yritän kamppailla aikatauluttamisen kanssa ja nähdä myös ystäviä sekä jatkaa kesätyönhakua.
Helmikuussa kirjoittamaani runoon sain inspiraatiota wanhojen jatkoista:
Tämä hetki, ja minä unohdan sinut
Sillä onhan täällä muitakin
Tämä musiikki, ja minä annan sen viedä
Sillä voin nojata teihin
ja unohtaa kaiken muun
Vain tämä lasi, ja minä antaudun
Sillä te kannattelette minua
ja näen hyväksynnän huulillanne
Sillä tämä tunnelma jatkuu ikuisesti
Ja kun te hymyilette minulle
Olen kerrankin olemassa
Ehkä minä unohtaisin sinut
Paitsi jos katsonkin taakseni.
Kuukauden kysymys liittyy tällä kertaa blogiini: Tuntuvatko postaukseni, varsinkin kirjapostaukset, teistä usein liian pitkiltä? Ihan vain tätä koostetta katsoessani mietin, jaksaakohan kukaan lukea näitä loppuun asti. Kannattaisiko minun siis tiivistää paremmin vai jatkaa samaan malliin pitkillä postauksilla? Saa kertoa rehellisesti mielipiteensä, yritän ottaa ne huomioon!
Kauniita hetkiä lopputalveen ja rentoutumista arjen keskelle! <3
lauantai 3. maaliskuuta 2018
Kerstin Gier: Vala. Unien toinen kirja
Sisältää juonipaljastuksia sarjan ensimmäisestä osasta Silber. Das erste Buch der Träume, joka on suomennettu nimellä Lupaus.
Vala
Kerstin Gier
Unien toinen kirja
2015
Heli Naski
Silber. Das zweite Buch der Träume (2014)
343 sivua
Liv on tiennyt jo jonkin aikaa pystyvänsä seikkailemaan unissaan salaperäisellä käytävällä, josta hän pääsee vierailemaan läheistensä unissa. Käytävä on myös hyvä paikka tavata hänen poikaystäväänsä Henryä, jos muuten aika ei riitä. Liv kuitenkin huomaa, etteivät unet ole maailman turvallisin paikka. Entä jos Anabel, mielisairaalaan siirretty Liviä uhannut tyttö, yrittää uutta iskua? Todellisessa maailmassa koulun juoruista salanimellä bloggaava Secrecy pilaa Livin maineen koulussa. Pahaksi onneksi Henrykin tuntuu salailevan tyttöystävältään paljon. Vähitellen tunnelma kiristyy, eikä Liv enää tiedä, onko hän turvassa unessa tai todellisuudessakaan.
Valan alkupuolta kuvaisin parhaiten sanalla höpsö. Liv on onnellisessa suhteessa Henryn kanssa ja kokeilee taitojaan unimaailmassa. Hänen velipuolensa Grayson yrittää varoittaa unimaailmasta, mutta huoleton Liv kokee mieluummin seikkailuja kuin olisi ylivarovainen.
Tämän jälkeen tunnelma kuitenkin tiivistyy. Jos ensimmäiset sivut olivat kevyttä luettavaa, muuttuu ympäristö nyt psykologisesti uhkaavammaksi ja uhkaavammaksi. En enää tiennyt ollenkaan kehen kirjassa luottaa, ja Livkin epäilee vuoroin eri henkilöitä. Loppupuolella minua jopa ahdisti pahishenkilön manipulointi ja Livin sisaren osuus tapahtumissa.
Minusta mielenkiintoisinta sarjassa on juurikin Secrecy. Tämä on varmasti joku Livin lähipiiristä (tämän taidon Kerstin Gier osaa!) ja epäilen jo varmuuden vuoksi jokaista hahmoa. En myöskään tiedä liittyykö Secrecy jotenkin unimaailmaan vai ei. Myös unimaailma on kuvattu hyvin, ja se on enemmänkin maagista realismia kuin suoraan fantasiaa. Lisäksi minua ilahduttivat kirjassa kaunis kansi sekä Suomi-viittaus.
Mikä minua vähän ärsyttää on Livin jatkuva huolettomuus ja joidenkin hahmojen inhottavuus. Miksei kukaan sano heille mitään? Kirjan alussa hämmensi myös eräs unimaailman hahmo, joka oli todella epärealistinen, eikä hänestä ottanut tolkkua, oliko hän uhkaava vai vain koominen. Epäselväksi jäi myös kirjan nimi Vala.
Vähän jännittää trilogian viimeinen osa: kuinka ahdistava se on? Miten sarja päättyy?
Kirja mahtuu HelMet-lukuhaasteen kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin.
Kerstin Gier
Unien toinen kirja
2015
Heli Naski
Silber. Das zweite Buch der Träume (2014)
343 sivua
Liv on tiennyt jo jonkin aikaa pystyvänsä seikkailemaan unissaan salaperäisellä käytävällä, josta hän pääsee vierailemaan läheistensä unissa. Käytävä on myös hyvä paikka tavata hänen poikaystäväänsä Henryä, jos muuten aika ei riitä. Liv kuitenkin huomaa, etteivät unet ole maailman turvallisin paikka. Entä jos Anabel, mielisairaalaan siirretty Liviä uhannut tyttö, yrittää uutta iskua? Todellisessa maailmassa koulun juoruista salanimellä bloggaava Secrecy pilaa Livin maineen koulussa. Pahaksi onneksi Henrykin tuntuu salailevan tyttöystävältään paljon. Vähitellen tunnelma kiristyy, eikä Liv enää tiedä, onko hän turvassa unessa tai todellisuudessakaan.
Valan alkupuolta kuvaisin parhaiten sanalla höpsö. Liv on onnellisessa suhteessa Henryn kanssa ja kokeilee taitojaan unimaailmassa. Hänen velipuolensa Grayson yrittää varoittaa unimaailmasta, mutta huoleton Liv kokee mieluummin seikkailuja kuin olisi ylivarovainen.
Tämän jälkeen tunnelma kuitenkin tiivistyy. Jos ensimmäiset sivut olivat kevyttä luettavaa, muuttuu ympäristö nyt psykologisesti uhkaavammaksi ja uhkaavammaksi. En enää tiennyt ollenkaan kehen kirjassa luottaa, ja Livkin epäilee vuoroin eri henkilöitä. Loppupuolella minua jopa ahdisti pahishenkilön manipulointi ja Livin sisaren osuus tapahtumissa.
Minusta mielenkiintoisinta sarjassa on juurikin Secrecy. Tämä on varmasti joku Livin lähipiiristä (tämän taidon Kerstin Gier osaa!) ja epäilen jo varmuuden vuoksi jokaista hahmoa. En myöskään tiedä liittyykö Secrecy jotenkin unimaailmaan vai ei. Myös unimaailma on kuvattu hyvin, ja se on enemmänkin maagista realismia kuin suoraan fantasiaa. Lisäksi minua ilahduttivat kirjassa kaunis kansi sekä Suomi-viittaus.
Mikä minua vähän ärsyttää on Livin jatkuva huolettomuus ja joidenkin hahmojen inhottavuus. Miksei kukaan sano heille mitään? Kirjan alussa hämmensi myös eräs unimaailman hahmo, joka oli todella epärealistinen, eikä hänestä ottanut tolkkua, oliko hän uhkaava vai vain koominen. Epäselväksi jäi myös kirjan nimi Vala.
Vähän jännittää trilogian viimeinen osa: kuinka ahdistava se on? Miten sarja päättyy?
Kirja mahtuu HelMet-lukuhaasteen kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin.