Ensimmäinen tämän postauksen kirjoista on LGBT+ -kirjallisuuden (Suomessa?) tuntemattomampi klassikko, toinen on ihan heterorakkaustarina, joka sopii tähän postaukseen muuten vain romanttisena nuortenromaanina. En tiedä onko muilla haasteeseen osallistujilla vino pino LGBT+ kirjallisuutta säilöttynä kesäkuuta varten, mutta minulla on vain Ellen Wittlingerin Hard love, josta aion postata vielä tämän kuun aikana, sekä ehkä vielä Rita Mae Bwrownin The Rubyfuit Jungle, jos saan sen ajoissa kirjastosta. Ehkä voisin tosiaankin tehdä jonkin listan lukemistani LGBT+ kirjoista ja katsomistani elokuvista. Joka tapauksessa nyt asiaan:
Kiinnostus heräsi: selailin netistä LGBT+ kirjallisuutta
 |
| Kansi on kaunis mutta vähän liian enkelimäinen; pidän enemmän vuoden 1992 kannesta. |
Annie On My Mind
Nancy Garden
2019 (1982)
Farrar Straus Giroux
263 sivua
Lisa on seitsemäntoista; hän asuu omakotitalossa Brooklynissa, käy arvostetun tyttökoulun viimeistä luokkaa ja toimii puheenjohtajana oppilaskunnassa sekä haaveilee arkkitehtuuriopinnoista Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa. Eräänä päivänä museossa Lisa tapaa Annien, joka laulaa upeasti, pukeutuu omaperäisesti ja saa Lisan näyttelemään ritaria ja linnanneitoa. Tytöt ystävystyvät nopeasti, vaikka tulevatkin eri taustoista ja kouluista, mutta pian mukana on muitakin tunteita. Miksi sitten vuoden kuluttua Lisa istuu yksin opiskelija-asunnossaan Massachusettsissa, eikä pysty vastaamaan Annien kirjeeseen?
Annie on periaatteessa ehkä kaikkein perinteisimpiä ja suloisimpia high school -rakkaustarinoita, joita ennen ja usein nykyäänkin vain heterohahmot kokevat. On mukava lukea vaihteeksi 1980-luvusta ilman kännyköitä ja melkein oman ikäisistä tytöistä, jotka eivät juo, käy bileissä tai esitä aikuisia vaan ovat vain jotenkin nuoria ja aitoja. Ehkä ainoa, mikä jäi vähän harmittamaan oli, kuinka erästä kuukausien kestänyttä käännettä ei kunnolla selitetty, eikä sen tapahtumia kuvattu ollenkaan - ja loppukin jäi vähän kesken.
Toisaalta Annie on myös edelleen kertomus "yhteiskuntaan sopimattomasta" rakkaudesta ja suvaitsemattomuudesta. Lisa ja Annie eivät pysty seurustelemaan normaalin avoimesti vaan heidän ympäristönsä vaikuttaa heidän suhteeseensa ja pakottaa heidät lopulta ulos kaapista. Samalla heitä ympäröi tiedon puute: homoseksuaalisuus esitetään epänormaalina, siitä ei löydy montakaan kirjaa (paitsi sanakirjassa lääketieteellisenä terminä) eikä homoseksuaalisia esikuvia esiinny televisiossa tai tosielämässäkään. On hienoa nähdä, kuinka muutamassakymmenessä vuodessa on otettu paljon askelia eteenpäin, vaikka kaapista ulostulo on tosi monelle edelleen vaikeaa. (Nancy Garden on muuten myös kirjoittanut novellikokoelman Hear us out!, jossa kerrotaan seksuaalivähemmistöjen tilanteesta eri vuosikymmenillä fiktion ja faktojen avulla.)
Kirjassa tulee kyllä ilmi hyvin monenlaisia suhtautumisia seksuaalivähemmistöihin. Lisan koulumaailma on selkeästi hyvin vanhanaikainen ja "jumalaa pelkäävä" tämän suhteen. Annie ei tunnu pohtivan itseään paljoakaan ja Lisakin, vaikka hämmentyykin identiteetistään, on kuitenkin suhteellisen sinut itsensä kanssa. Lisan vanhemmat ja pikkuveli ovat hyvin mielenkiintoisia suhtautumisessaan, he eivät ole mustavalkoisen homofobisia mutta eivät täysin suvaitsevaisiakaan. He kyllä lupaavat tukea Lisaa mutta kuitenkin ovat järkyttyneitä asiasta eivätkä halua uskoa sitä. Pikkuveli Chad puolustaa Lisaa mutta on asiasta hyvin hämmentynyt ja peloissaankin, hänelle on selkeästi annettu kuva homoseksuaalisuudesta sairaana ja epänormaalina piirteenä.
""But honey, I know it's not fashionable to say this, but - well maybe it's just that I love your mother so much and you and Chad so much that I have to say to you I've never thought gay people can be very happy - no children, for one thing, no real family life. Honey, you are probably going to be a damn good architect - but I want you to be happy in other ways, too, as your mother is - to have a husband and children. I know that you can do both..."
I am happy, I tried to tell him with my eyes. I'm happy with Annie; she and my work are all I'll ever need; she's happy too - we both were till this happened..." -s.191
En ole varma, mistä vuodesta vuonna 1982 julkaistu kirja tarkalleen kertoo, mutta homoseksuaalisuuden vastaiset lait (aikuisten välillä?) on kumottu New Yorkin osavaltiossa jo vuonna 1980, vahvistettu vuonna 2000. Näin ollen en tiedä, oliko homoseksuaalisuus silloin siis kiellettyä, joka tapauksessa sen paljastumisella näkyy voineen olla syvät seuraukset...
Joka tapauksessa tämä on nuorten LGBT+ -kirjallisuuden klassikoita, joka on kirjoitettu aikana, jolloin homoseksuaaleista ei tosiaankaan kirjoitettu niin paljon kuten nykyään, tai jos kirjoitettiinkin, he kuolivat lopussa tai he edustivat jotain myrkyllistä, ailahtelevaa tai koomista stereotypiaa. Kaipaisin kyllä yhä edelleen lisää tällaisia Annien tapaisia kahden tytön samastuttavia rakkaustarinoita.
Laitoin kirjan HelMet-lukuhaasteen kohtaan 40. "2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja" ja henkilökohtaisiin Kaupunki- ja Amerikkaa tutkimassa -haasteisiin New Yorkiin. Lisäksi kirja on osa Yöpöydän kirjojen emännöimää Pride-lukukuukautta.
***
Kiinnostus heräsi: netistä löytyi
The Geography of You and Me
Jennifer E. Smith
2014
337 sivua
Headline
16-vuotias Lucy on asunut koko elämänsä ajan samassa New Yorkin tornitalossa ja rakastaa New Yorkia sydämestään, Owen puolestaan on juuri muuttanut sinne vastentahtoisesti talonmiehen asuntoon isänsä kanssa äitinsä kuoltua. Lucy ja Owen ovat juuri hississä, kun koko itärannikolla tapahtuva sähkökatkos pakottaa heidät odottamaan pelastajia ja tutustumaan toisiinsa ja huomaamaan heitä molempia yhdistävän matkustelun ja maailman näkemisen kipinän. Parin päivän tuttavuus kuitenkin vie heidät erilleen, kun Lucyn isä saa töitä Iso-Britanniasta ja Owenin isä puolestaan potkut. Lucyn ja Owen yhteys pysyy haparoiden yllä postikorttien avulla - katkeaako se lopulta kokonaan?
Nyt koronan alla tällainen poikkeustila kuin koko rannikon mittainen sähkökatkos tuntui mielenkiintoiselta. Owen ja Lucy ihastelivat hissistä päästessään kirkasta tähtitaivasta, eivätkä varmaan tajunneet, että sähköllä toimivat myös esimerkiksi hengityskoneet. (Tätä ainakin itse ajattelin koko ajan!) Joka tapauksessa oli mielenkiintoista ajatella, miten sähkökatkos vaikuttaisi maailmaan ehkä jopa pahemmin kuin korona. Tähtitaivas olisi kyllä ihana nähdä.
Kirja ei kuitenkaan onneksi käsitellyt poikkeustilaa vaan Owenin ja Lucyn muuttamista paikasta toiseen seuraavien kuukausien aikana ja heidän suhdettaan. Koko kirja onkin eräänlainen matkakertomus, ja tykkäsinkin ehkä kirjassa eniten juuri sen maantieteellisyydestä ja kaupungeista, tekee mieli etsiä kaikki paikat kartalta. Nyt korona-aikaan tuli myös ikävä matkustamista... Kun Lucy pääsee vihdoin matkustelemaan vanhempiensa kanssa Euroopassa, on Owein ja tämän isän roadtrip länteen kunnon irtiotto nykyarjesta - paitsi että he todella etsivät itselleen uutta elämää ja työpaikkaa. Owenin viimeinen lukuvuosi meneekin työn perässä, esimerkiksi tiskaamassa meksikolaisessa ravintolassa Lake Tahoen rannalla Sierra Nevadassa - jotenkin hän oli suorittanut melkein kaikki pakolliset kurssinsa edellisinä vuosina, joten koulujen vaihtuminen vuoden aikana ei näyttänyt olevan ongelma.
" "If you could go anywhere in the world, where would it be?" Lucy asked, and Owen felt a flash of recognition; it was a question that was always on his mind, and the first thing he usually wondered about other people, even if he never got around to asking.
"Everywhere," he said, and she laughed, the sound light and musical.
"That's not an answer."
"Sure it is," he said, because it was true, possibly the truest thing about him. Sometimes it seemed as if his whole life was an exercise in waiting; not waiting to leave, exactly, but simply waiting to go.
[...]
"What about you?" he asked, and she considered this a moment.
"Somewhere."" -s.46-47
Itse en saanut erityisesti mitään irti rakkaustarinasta, mutta pidin päähenkilöiden erilaisista piirteistä ja taustoista. Owenin elämää ja välejä isään varjosti äidin kuolema, Lucy taas tunsi hiukan vanhempiensa nauttivan enemmän ajastaan kahdestaan matkoilla. (Tämä ei kuitenkaan ollut täysin stereotyyppinen lapsen hylkääminen ilman rakkautta -tarina.) Owen oli mielenkiintoinen nuori nykyaikaan, sillä hän ei omistanut älypuhelinta (no juu en minäkään kirjan ilmestymisvuonna 2014 mutta kaikki kaverini kyllä) eikä edes ollut tottunut kirjoittamaan sähköposteja tai muutenkaan pitämään yhteyttä muuten kuin satunnaisten postikorttien avulla. Tämä oli myöskin ihana yksityiskohta maailmassa, jossa harvemmin enää kirjoitetaan postikortteja vaan odotetaan saavansa jokaiseen yhteys heti kun haluaa. Se minua kuitenkin hiukan häiritsikin: vaikka Owen kuinka ei osannut laittaa sähköistä viestiä, miksi hän ei pystynyt sitten lähettämään pitempää kirjettä postikortin sijaan? Lucy mietti että hän ei ehkä ollut niin kirjoittajapersoona, ehkä tämä oli osasyynä, mutta oikeastaan Owen ei halunnut lähettää juurikaan pikaviestejä, jotka olisivat heti toisen luettavissa.
"A rhythm had been established where a postcard from him sparked an e-mail from her and vice versa. His were always lighthearted notes from the places they'd visited, scrawled in the limited space on the back of the cards, whereas hers tended to be longer and slightly rambling, unrestricted by the confines of paper. But sitting there with the cursor blinking at him, he wasn't sure what to say. There was something too immediate about an e-mail, the idea that she might get it in mere moments, that just one click of the mouse would make it appear on her screen in an instant, like magic. He realized how much he preferred the safety of a letter, the physicality of it, the distance it had to cross on its way from here to there, which felt honest and somehow more real." -s. 150
Lucy oli myöskin ihan mielenkiintoinen hahmo, joka viihtyi hyvin yksikseen lukien ja kaupungin katuja tutkien, mutta jonka vanhemmat jättivät ensin yksin lähtiessään matkustelemaan ja joka sai sitten taas kuitenkin helposti ystäviä uudella kotipaikkakunnallaan ja vaikutti itsevarmalta. Hän ei erityisesti samastuttanut minua paitsi seuraavassa kohdassa, joka kuvaa varmaan aika montaa introverttia:
"Being on her own had never been a burden. Instead of weighing her down, it buoyed her up; when she was alone, she was lighter. When she was by herself, she felt untethered and free." -s. 58
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 44. "Kirjassa on kirjeenvaihtoa", henkilökohtaisissa Kaupunki- ja Amerikkaa tutkimassa -haasteissani jälleen New Yorkiin (ja moneen muuhunkin kaupunkiin). Lisäksi rastitan sillä YA-kirjallisuusbingon kohdan "Kirja joka sinun oli tarkoitus lukea viime vuonna" (lainasin sen silloin, mutta lukeminen vähän venähti!) ja Sheferijmin Tunnebingon kohtaan "Kirja saa sinut kaipaamaan" (matkustusta).
***
Näillä kirjoilla ei ole yhteistä pelkästään rakkaustarina vaan myös päähenkilöiden erilaiset perhetaustat - molemmissa toinen tulee varakkaammasta perheestä, toisen perheessä säästetään tarkemmin. Tässä käyvät kouluerot selviksi, kun Lisa ja Lucy käyvät vanhanaikaisia yksityisiä tyttökouluja ja Owen ja Annie julkisia huonomaineisempia yhteiskouluja. Vielä eräs yhteys löytyy - molemmat romaanit kertovat New Yorkista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti