lauantai 21. maaliskuuta 2015

Peppi Pitkätossu (Helsingin Kaupunginteatteri)

Onkohan Pohjoismaissa ketään, joka ei olisi kuullutkaan Peppi Pitkätossusta? Tytöstä joka muuttaa eräänä päivänä Huvikumpuun ja tuo iloa uusien ystäviensä Tommin ja Annikan sekä muiden ihmisten elämään. Erilaista sirkuksessa käyntiä, kahvikutsuja, leikkejä (ei-saa-koskea-maahan leikkisin edelleenkin!) ja muuta huvia. Sillä Peppihän ei ole kovinkaan tavallinen ihminen. Hän on ensinnäkin vahvempi kuin kukaan toinen ihminen, sekä erilaisempi ja hauskempi. Toiseksi hän asuu yksin talossaan - ei vaan kolmistaan apinan ja hevosensa kanssa.
          Mutta entä kun eräänä päivänä Pepin kadonnut isä tulee hakemaan häntä takaisin laivaan? Miten käy hauskuuden - ja ystävyyden?

Peppi Pitkätossua mentiin katsomaan koko perheen voimin, tai niiden jotka täällä Suomessa vielä ovat. Näytelmä olikin lapsille tarkoitettu, mutta siinä oli vähän vanhemmillekin naurettavaa ja ihasteltavaa. Minusta ehkä parasta näytelmässä olivat repliikit. Pepin kommentit naurattivat välillä hirveästi ja pääosan esittäjä olikin taitava roolissaan. Esimerkiksi että Peppi harvoin oli paikallaan vaan koko ajan liikkumassa tai puhumassa. Kielen näyttäminen ja 'piereskely' ei kuitenkaan minusta kuulunut hänelle ja vain ärsytti.
     Muutkin näyttelijät olivat hyviä, tosin jotkut roolit olisivt voineet olla vähän vähemmän pelleilyä. Tommi ja Annika jäivät aika etäisiksi. Tuukka Leppänen löytyi tästäkin näytelmästä <3

Näytelmään oli tuotu myös tunteellisuutta ja koskettavuutta, jota alkuperäisessä kirjassa on vain lopussa. Se näytti, että Peppikin oli vain pieni tyttö, joka ikävöi isäänsä ja yritti ehkä hukuttaa murheensa hauskanpitoon. Sympatisoin häntä ja itkin joissakin kohdissa, kuten isäkohdissa, minusta tuntui vähän samalta. Laulukohdissa minulle tuli NIIN ikävä esimerkiksi Tohtori Zivagoa. Tai jotain muuta surullista näytelmää. Esitys oli hyvin tehty ja näytelty ja sai kaipaamaan lisää teatteria. Sekä itse näyttelemistä.

Tekijöitä muun muassa:
Alkuperäinen teos: Astrid Lindgren
Ohjaus: Milko Lehto                       Tommi: Petrus Kähkönen
Dramatisointi: Staffan Götestam.          Annika: Raili Raitala
Peppi: Anna-Riikka Rajanen/Maija Koivisto Isä: Panu Vauhkonen
Poliisit: Tuukka Leppänen & Iikka Forss

2 kommenttia:

  1. Mulle Peppi Pitkätossu on kaikkein tutuin äänikirjana, vaikka kirjakirjatkin löytyvät kotoa. Olen viettänyt pikkuisena niin monet hetket kuunnellen Inkeri Walleniuksen rauhallista ääntä ja osaankin ekan kirjan neljä ensimmäistä lukua ulkoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) Minä ajattelin lukea Peppi Pitkätossun uudestaan, on kulunut niin paljon aikaa viime kerrasta...

      Poista