Naisten aakkoset: C + mökkeilyä

Huom! Postaus sisältää pieniä juonipaljastuksia elokuvasta Jurassic World.

Oheiskuvitusta, ettei seuraava kuva pääsisi ensimmäiseksi

Margitin (joka on ehtinyt jo E:hen asti) aloittamat Naisten aakkoset etenevät minulla hissukseen. A-kirjaimeni oli helppo keksiä; B-kirjain oli jo haastavampi, mutta katsotaan miten nyt C:n käy.
 
1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Susan Coolidgen 1800-luvulla kirjoittama Katy-sarja oli mukavaa luettavaa sisarusparven elämästä. Olen kyllä (shh...) lukenut vasta kaksi ensimmäistä osaa, joissa ensimmäisessä Katy oli ihanan villi, toisessa jo nuori neiti joka käy tyttökoulua. Jotenkin minulle on jäänyt ennakkoluuloinen tapa ajatella, että päähenkilöiden lapsuudesta on aina kivempi lukea kuin heidän aikuisuudestaan, jolloin heille ei enää käy mitään hauskaa. Kyllä minä ne loputkin osat ajattelin joskus lukea...

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Chisulla on hauskoja ja vetäviä kappaleita, kuten Baden-Baden ja Kohtalon oma, mutta tykkään myös yhdestä hänen vakavammasta kappaleestaankin Kolmas pyörä. 

3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
- Minna Canthista olen kuullut vain vähän, vaikka hän on ollut Suomen varhaisimpia feministejä ja naiskirjailijoita. Olin ajatellut lukea häneltä jonkin näytelmän tänä kesänä, mutta muut kirjat veivät/vievät ajan ja voiton. Ehkä ensi kesänä sitten... Onko teillä joitain suosituksia hänen tuotannostaan? 
 
 b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Jurassic Worldista pidän vain lähinnä Claire Dearingin vuoksi, jota ihailin erityisesti viime syksynä. Hän on omapäinen ja kokee tietenkin rakkaustarinan toisen päähenkilön kanssa. Aluksi hän on lähinnä työhön addiktoitunut, eikä tunne dinosauruksia ja villiä luontoa läheisesti, mutta kehittyy elokuvan aikana niin paljon, että pelastaa Owenin ja saa täältä suudelman. <3 (Ihana muunnelma perinteisestä "prinssi pelastaa prinsessan" -asetelmasta.)

                              ***

Heinäkuu etenee joutuisasti, vähän liiankin vilahtaen... Nyt onkin oltu jo yli viikon putkeen mökillä, ennätyksemme viimeiseen viiteen vuoteen!

Hiekkalaatikosta kasvoi sieniä

Hetkeksi nuorruin viisivuotiaaksi...

Hirveän paljon erikoista täällä ei voi tehdä, mutta ihanaa on ollut. Olen soutanut läheiseen saareen, paistanut lettuja, pitänyt kolmen metrin sukelluskilpailuja miniatyyriuimapaikassamme, lukenut tosi paljon, unohtanut lupaukseni täysin netittömistä päivistä mökillä. Yhden kyllä vietin :) Paras ystäväni kävi meillä yökylässä, ja ette ikinä arvaa, ketkä valvoivat aamuvarhaiseen asti...

Vielä rakkaammaksi mökin tekee se, että se (tai ne, rakennuksia on kaksi) on hyvin vanhanaikainen ja toiminut kesämökkinä jo mummulleni. Vieressä puolestaan on ollut hänen isänsä lapsuuden koti - sata vuotta sitten. Rakastan vanhoja esineitä, joita täältä löytyy, ja ajatusta, että sukulaiseni ovat asuneet aikojen kuluessa näillä samoilla paikoilla. Vuosisata sitten täällä näytti niin erilaiselta - voi kunpa löytyisi säilyneitä valokuvia. Toisaalta on myös surullista ajatella, että vanhaa maantietä tai uimarantaa ei enää käytetä, ja kuinka entinen elämä on hävinnyt täältä.

Ja voi kunpa tämä kamera toimisi... <3

Järvi on ollut kaunis niin auringonlaskussa kuin väreillessään sateessakin.

Pelkäättekö tekin jo kesän loppua?

Jo Baker: Longbournin talossa

Kiinnostus heräsi: keväällä 2015 lukemani Ylpeys ja ennakkoluulo; Ellenin postaus kirjasta

Kirja: Longbournin talossa. Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo
Kirjailija: Jo Baker
Julkaisuvuosi: 2014
Suomentaja: Helene Bützow
Alkuperäisteos: Longbourn (2013) 
448 sivua
Tammi

Longbournin kartanon neidit lukevat romaaneja, käyvät ystäviensä kanssa kävelyillä ja odottavat innokkaasti tanssiaisia. He voivat syödä hyvin ja pukeutua puhtaisiin kauniisiin leninkeihin. Heille huolenpito on arkipäivää, eivätkä he sitä sen kauemmin ajattele.

Kuka tämän kaiken järjestää? Talon palvelusväki. Herra ja rouva Hill sekä piiat Sarah ja Polly raatavat päivittäin aamusta iltaan: pesevät pyykkiä, valmistavat aterioita, kuuntelevat isäntäväen valituksia ja tottelevat käskyjä. Samaan aikaan hekin elävät omaa elämäänsä murehtien, unelmoiden rakkaudesta ja toivoen paremmasta. Talon yksitoikkoinen arki alkaa vavahdella, kun palveluskuntaan liittyy salaperäinen muukalainen, James. 

Longbournin talossa -kirjan alkupuolisko kertoo talon arjesta ja juhlista kolmen henkilön näkökulmasta: rouva Hillin, Sarahin ja Jamesin. Kun Jane Austen romaanissaan ainoastaan mainitsee palvelijat, keskittyy tämä kirja lähinnä heihin. On kyllä mukavaa seurata sivusta myös neitien elämää (juoni keskittyy nimittäin Ylpeys ja ennakkoluulon aikaan), mutta tarina tuo palvelijoiden maailman hyvin lähelle, ja tapahtumia alkoi ajatella heidän kannaltaan. Elizabethistä oli varmasti ihanaa kävellä puistossa keväällä, mutta kuka pesi hänen kuraiset hameenhelmansa ja kiillotti kengät?

Siinä puolessavälissä kirjaa, juuri yhden juonenkäänteen jälkeen, syvennytään lopulta Jamesin menneisyyteen kunnolla. Yhtäkkiä ei ollakaan enää Englannin maaseudulla vaan kaukana maailmalla. Tapahtumat muuttuvat vieläkin realistisemmiksi - ja raaemmiksi -, ja luin kirjaa jännityksen ja melkein pelon vallassa. Näitä tapahtumia kyllä tarvittiin kirjaan, kertomaan miten karmiva maailma välillä on. Oli kuitenkin vähän kummallista, miten paljon tarina etääntyi Ylpeys ja ennakkoluulon kauniista maalaiskylästä ja rakkaustarinoista.

Toisaalta Longbournin talossa etäännytti alkuperäisistä hahmoista muutenkin ja paljasti heistä täysin erilaisia puolia. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Pinnan alla ihmiset saattavat olla niin monenlaisia eivätkä vain mustavalkoisen hyviä tai pahoja. Kuitenkin osa paljastuksista tuntui vähän surulliselta. Elizabethin ja Darcyn liittoa ei annettu ymmärtää niin onnelliseksi kuin alkuperäisessä kirjassa, eikä kukaan tuntunut olevan todella onnellinen tarinan aikana. Onhan se tietysti realistista... Eräs "paljastus" oli minusta kyllä onnistunut: nimittäin yksi sivuhenkilöistä mainittiin homoseksuaaliksi. En ole koskaan aiemmin lukenut seksuaalivähemmistöjen elämästä entisaikaan, tai muutenkaan niin että kyseinen henkilö olisi sivuroolissa ja siitä vain mainittaisiin normaalina asiana.

Mistä siis pidin tästä kirjasta eniten? Ihastuin kerrontatapaan: en kyllä puolivälin raakuuteen, mutta vakavaan, realistiseen kerrontaan. Henkilöiden ajatusmaailman, töiden ja kartanon lähiseudun kuvaustapa oli kirjassa arkinen ja kuitenkin aivan ainutlaatuinen.

""Tuntuuko sinusta koskaan", Sarah kysyi, "että olisi hyvä, jos olisi jokin toinen paikka johon mennä?"
   Polly kohotti kulmakarvojaan, nosti sormen huulilleen: keittiöstä kuului rouva Hillin ääni ja Smithin vastaus; rouva Hill oli tullut takaisin ja kyseli tyttöjä.
   Sarah madalsi ääntään, kuiskasi: "Tarkoitan vain, että jos olisi sellainen paikka jossa voisi vain olla, eikä aina olisi pakko tehdä. Paikka jossa voisi olla yksin, eikä kukaan pyytäisi eikä vaatisi mitään, ja siellä voisi olla edes vähän aikaa."" -s.79 

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan 41.: "Kirjassa lähetetään kirjeitä". 

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Kiinnostus heräsi: sarjan ensimmäinen osa, Yön sydän on jäätä

Kerrankin näkyy kaunis kynsi ja kukkia

Kirja: Käärmeitten kesä
Kirjailija: Virpi Hämeen-Anttila
Sarja: Björk #2
Julkaisuvuosi: 2015
351 sivua
Otava

Kesällä 1921 Karl Axel Björk saa uuden tehtävän. Vanha rouva on kuollut, lääkärin mukaan sydänkohtaukseen mutta tämän tytär ei ole niin varma asiasta. Uusia myrkytystapauksia ilmenee, ja Björkin tutkimus vie hämäräperäiseen rodunjalostusta kannattavaan järjestöön. Samoihin aikoihin ministeriössä riittää työtä ulkovaltoja loukanneen lehtiartikkelin vuoksi, mikä johtaa poliittisiin ongelmiin. Myös Björkin suhde venäläiseen Elena Zubovaan muuttuu yhä monimutkaisemmaksi.

Eniten pidin Yön sydän on jäätä -kirjassa ajankohdan kuvailusta, ja niin kyllä tässäkin. Mielestäni kirjailija on onnistunut näyttämään elävästi 1920-luvun Helsingin kadut, ajan erilaiset teemat niin punaisten ja bolsevikkien vainoamisesta rotuopin kannattamiseen, sekä tavallisen ihmisen elämän sen keskellä. Björkin elämä liittyy moneen: hän on elänyt lapsuutensa köyhyydessä ja elää nytkin vaatimattomasti poikamiehenä, mutta saa maistaa yläluokan arkea kuulluen rikkaaseen sukuhaaraan ja käyden töissä ministeriössä.

Parasta minusta onkin kaiken yksityiskohtainen kuvailu, maininnat katujen varrella olevista rakennuksista sekä henkilöiden vanhat puhetavat. Katupoika puhuu stadin slangia, mutta jo kerronnassakin käytetään entisiä sanamuotoja, gummia ja saphiria aivan normaalisti.

Toisaalta juoni on ehkä vähän liiankin monimutkainen. Hahmoja tuntui putkahtelevan ja mainittavan yhä enemmän; eri tapahtumat liittyivät joko Valaveljiin, teosofiseen liittoon tai ulkopoliittiseen tilanteeseen, ja niissä aloin mennä sekaisin. En toisaalta ole sellainen lukija joka jaksaisi tarkkaan pysyä perässä ja ratkoa rikosta Björkin rinnalla. Lopussa taas kyllästyin tutkinnan yksityiskohtaiseen kuvailuun ja edestakaiseen pohdintaan ja odotin, että jotain muuta Björkin yksityiselämällekin merkittävää tapahtuisi. Onneksi sitäkin tapahtui, mutta se kiinnosti enemmän kuin itse murhamysteeri jota en ihan lopussakaan kunnolla hahmottanut.

Käärmeitten kesää voi lukea joko seuraten tarkasti murhatutkimusta tai sitten vain nauttien kiehtovasta ajankuvauksesta. Tai vielä parempi: molemmat kiinnostavat. :) Sarjasta on muuten jo kolmas osa, Kuka kuolleista palaa.

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 45: "Suomalaisesta miehestä kertova kirja".

Geraldine McCaughrean: The Middle of Nowhere

Kirja josta en aiemmin ole ehtinyt ja jaksanut blogata (ja josta ei nyt sitten ole kuvaakaan):

Kirja: The Middle of Nowhere
Kirjailija: Geraldine McCaughrean
Julkaisuvuosi: 2014 (1.p 2013)
304 sivua
Usborne Publishing

Seitsemänvuotias Comity on juuri menettänyt äitinsä Australian aavikolla. Hänen isänsä hukuttautuu työhönsä lennättimenvälittäjänä ja lyö laimi tytön kasvatuksen, mutta Comity tutustuu aboriginaalipoikaan Frediin. Ajat eivät kuitenkaan ole suotuisat tälle ystävyydelle, ja kun asemalle tulee töihin hyväksi tekeytyvä Quartz Hogg, on Comity ainoa joka voi pelastaa Fredin.

Luin kirjan jo toukokuussa, ja edelleen muistan tietyn sekavuuden lukemisen aikana. Välillä tarina eteni hitaasti ja ehkä tylsästikin, välillä puolestaan vauhdilla ja jännittävästi. Mieleeni jäi myös kummallinen juoni.

Takakannen mukaan The Middle of Nowhere on lastenkirja, ja onhan siinä epätavallisen nuori päähenkilö. (Kerrankin tämä ainakin tuntui samanikäiseltä kuin iäksi kerrotaan.) Mutta kuitenkin... Kirja oli välillä oikeasti hurja. Sanotaanko vaikka, että tarinan aikana kuolee useita henkilöitä. Tunnelma on välillä painostava, karmivakin. Frediä vainotaan ja yritetään tappaa. Tarinan pahis on ihan hirveä ihminen. Kuulostaako teidän korvaanne lastenkirjalta?

Kirjasta opin kuitenkin 1800-luvun Australiasta ja sen takamaiden elämästä; kuinka kuukausiin ei tavannut muita kuin lennätinaseman asukkaat ja kamelikaravaanit. (Kyllä, kameleita Australiassa.) Myös kirjassa käytettyjä aboriginaalikielien sanoja oli listattu ennen tarinan alkua: Altjeringa tarkoittaa Uniajan maata ja kubang ystävää Pama-Nyungan murteella. The Middle of Nowhere herätti minussa siis monia mielipiteitä, mutta ehkä luen sen siksi jonain päivänä uudelleen.

Kirja menee Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen, sillä kirjassa toisena päähenkilönä oli aboriginaalipoika, ja kerrotaan niin aboriginaalien kulttuurista kuin heihin suhtautumisesta 1800-luvulla.

Kaksi tarinaa 1900-luvun alun Suomesta

Blogistanian lukumaratonissa luin tänä vuonna sattumalta kolme suomalaista kirjaa. Kaksi niistä on kirjoitettu kymmenen vuoden välillä 1900-luvun alussa.

Kirja: Eevan luokka              Kirja: Sara ja Sarri
Kirjailija: Mary Marck           Kirjailija: Anni Swan
Julkaisuvuosi: 1982 (1.p 1917)   Julkaisuvuosi: 1952 (1.p 1927)
170 sivua                        212 sivua
Otava                            WSOY

Eeva käy yhteiskoulua, ja hänen luokkansa on koulun mukavimpia. Siihen kuuluu kyllä inhottava Rolle ja muita kadehtiva Saara mutta myös kiltti Marja, vakava Ossi ja luokan piristäjä, Hertta. Hänen kanssaan ei koskaan käy aika pitkäksi. Syksyn luokkaretki ja sen tapahtumat saavat kuitenkin luokan yhteishengen koetukselle.

"Hän oli iloinen ja kaunis, ja hänellä oli paljon sisaria ja veljiä, niinkuin Katy Carrilla - tai serkkuja, niinkuin Rosella Alcottin kirjassa. Niin, hän oli iloinen ja kaikkien rakastama niinkuin Annie Forrest tai Peggy Saville tai -" -s.143

1900-luvun alun koulumaailmasta, vieläpä Suomessa, oli ihanaa lukea. Ajasta, jolloin tuttavista puhuttiin koko nimellä ja ennen tunteja käytiin rukouksissa. Vanhasta kirjasta löytyi niin yllä mainittuja kirjallisuusviittauksia kuin tuntemattomampia sanoja: sillä on suuri ero, onko joku koketti vai intresantti, ja opin myös leikkimään "sormusta ehdolla".

"  -Minä sain sormuksen sillä ehdolla, että antaisin sen suloisimmalle, sanoi Inga, -ja minä annoin sen tietysti Eevalle.
   -Hyi, olenko minä suloinen! huusi Eeva.
   -Olet kyllä, lapsi raukka, sanoi Hertta. -Jatka!
   -Minä sain sormuksen sillä ehdolla, että antaisin sen Liisalle, sanoi Eeva, -ja sen minä tein.
   Kaikki nauroivat paitsi Etta.
   -Se oli kummallinen ehto, sanoi hän hämmästyneenä." -s.84

Mary Marckin kirjoja kannattaisi jonkun tämänpäivänkin nuoren kokeilla. Kirjassa oli niin hauskoja kohtia ja hahmojen sanailua, että nauroin ääneen. Varsinkin Hertta oli vilkas, aito ja hauska, ja tämän vuoksi lempihenkilöni. Aion lukea näitä kirjoja enemmänkin (pari vuotta sitten luin sarjan myöhemmän osan Yhteiskoululaisia).

Eevan luokka oli siis enemmän humoristinen kirja, mutta löytyi siitäkin pieni sanoma: paha saa palkkansa, mutta ihmiset voivat kuitenkin muuttua.

                       ***
Sara ja Sarri kertoo puolestaan kahden tytön tarinan. Sarri on köyhä tyttö, joka on asunut ankarien kasvattajien luona. Yllättäen hänet kutsutaan rikkaalle Saralle seuraneidiksi. Sara on itsepäinen, hurmaava ja vilkas ja keksii monia hauskoja tempauksia Sarrin kanssa. Yhtäkkiä heidän elämänsä vaikeutuu, kun Saran isä menettää omaisuutensa.

Tässäkin kirjassa oli hauskoja kohtia ja keksintöjä, kuten alussa, kun Sara ja Sarri pukeutuivat toisikseen tanssiaisiin. Sara muistutti vähän Eevan luokan Herttaa omaperäisyydessään ja vilkkaudessaan, mutta hän oli vähän liikaa keskipisteessä Sarrin seuratessa perässä. Alussa varsinkin häiritsi, kun Sara kutsui Sarria nukekseen.

Eniten kirjassa kuitenkin painotettiin köyhien ja rikkaiden eroa. Tanssiaisissa Sarrin esittäessä Saraa häntä kohdellaan hyvin mutta häntä arvostellaan selän takana. Perheen ollessa varakas tytöt auttavat köyhiä: eniten ilahdutti päätös kutsua syntymäpäiväjuhliin vain köyhiä lapsia. (Vaikka tästäkin syntyi selkkauksia.) Kirjan puolessa välissä perhe sitten köyhtyy, ja tytöt joutuvat tekemään työtä mutta selviävät tästäkin valittamatta. 

Sara ja Sarri oli siis enemmän moraalinen kirja, kertoen suomalaisesta maaseutuelämästä ja köyhyydestä. Eevan luokka kertoi hauskasti kaupungin koululaisista.

Eevan luokka menee Kesäbingon kohtaan "Kirja jossa on värikäs kansi"; Sara ja Sarri kohtaan "Menneisyyteen sijoittuva kirja".

Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta

Päätin olla sittenkin kirjoittamatta Blogistanian lukumaratonin kirjoista koostetta vaan ensin kirjasta Kaksi sateenkaarta ja sitten Eevan luokasta ja Sarasta ja Sarrista yhteisen postauksen.

Kirja: Kaksi sateenkaarta

Kirjailija: Sisko Latvus

Julkaisuvuosi: 2014

264 sivua

WSOY

Inna on elänyt koko viisitoistavuotisen elämänsä Neuvostoliitossa ja kasvanut pioneerilaulujen ja Leninin ihailun keskellä. Hänellä on hyvä ystävä ja ihastus, johon hän on juuri tutustumassa paremmin.

Yhden syksyn aikana Innan maailma kuitenkin särkyy. Viro julistautuu itsenäiseksi hänen siellä käydessään. Neuvostoliitto ja sen propaganda hajoaa, koulussa opittu paljastuu valheeksi. Innan perhe päättää yllättäen muuttaa isovanhempien kotimaahan, Suomeen.

Kirja kertoi mielestäni selkeästi Neuvostoliiton hajoamisesta tavallisten ihmisten näkökulmasta. Innan lähipiiri on salaa kannattanut sitä ja Viron itsenäistymistä. Toimiessaan opettajana mummo on joutunut väittämään, että Viro olisi aina kuulunut Neuvostoliittoon. Innalle kuitenkin valtio edustaa huolettomia lapsuuden päiviä ja hänelle tulee säikähdyksenä tieto, ettei kaikkeen tietoon voi luottaa. Varmasti monesta neuvostoajan nuoresta tuntui tältä, eikä heille Neuvostoliitto tarkoittanut vain huonoja asioita, vaan myös muistoja pioneerileireiltä.

Kirjan lopussa oli selitetty useita käsitteitä ja tapahtumia aika selkeästi. Ehkä minulle pitäisi vielä selittää tarkasti, miten maan talous romahti ja miksi se johti järjestelmän kaatumiseen, mutta opin mitä perestroika (Neuvostoliiton uudistamispolitiikka 1980-90-luvuilla) tarkoittaa.

Syksyn tapahtumia kerrottiin takaumissa, kunnes ehkä puolivälissä kirjaa päästiin nykyhetkeen, eli Suomessa asumiseen. Kerrontatyyli toimi hyvin, mutta vähän häiritsi syksyn alun Inna. Hän ei tuntunut viisitoistavuotiaalta vaan enemmänkin seitsemänvuotiaalta kysymyksineen ja ihmettelyineen. Hänen ystävänsä puolestaan oli inhottava, mutta onneksi Inna tajusi sen itsekin.

"Vielä nukun tuolla sohvalla kaksi pitkää yötä, katselen sinua vielä monen monta tuntia, nuuhkin salaa vaatteitasi kun olet koulussa, kuuntelen soittoasi ja puhettasi ja tallennan ihoni muistiin pienimmän kosketuksesi. Syön kanssasi keittiön pöydän ääressä kerran toisensa jälkeen mustaa leipää ja kaalikeittoa, joka ei lopu. Vielä kuvittelen, ettemme koskaan eroa toisistamme." -s.217

Hänen ja Danielin rakkaustarinaan oli jotenkin vähän vaikea samaistua, ja se meni suuntaan "olet ensirakkauteni, mennään kihloihin". Lopussa se oli kuitenkin haikea eikä ihan kliseekään. Riipaiseva oli myös Innan vaarin kertomus Neuvostoliiton vainoista ja sukulaisesta, joka oli jo matkalla työleiriltä kotiin, kun joutui ammuttavaksi - vain siksi, etteivät teloitettavia kuljettavat kuorma-autot joutuisi ajamaan puolityhjinä.  

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42 "2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja" (Georgian sota 2008)

Blogistanian lukumaraton 2016 - päivittyy

Osallistun jo toista kertaa Blogistanian yhteisiin lukumaratoneihin. :) Toinen maratonini tämä ei kuitenkaan ole, vaan itseasiassa viides.

Ajattelin aloittaa kello kolmen aikaan ja päivitellä tätä postausta aina parin, muutaman tunnin välein.

Tällä maratonilla valitsin tarkoituksella muutamia helppoja eikä niin paksuja kirjoja. Ehkä saisin luettua ainakin pari niistä! Ennätykseni maratoneissa on ollut 444 sivua, joten hirveän suuria sivumääriä ei minulta kannata odottaa. Tai sitten yllätän :)

Voisin julkaista alustavan lukupinoni:

Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta (loppuun)

Anni Swan: Sara ja Sarri

Mary Marck: Eevan luokka

Jo Baker: Longbournin talossa

Tuija Lehtinen: Rebekka ja kesäprinssi

Vielä saa liittyä mukaan maratonia emännöivässä Ja kaikkea muuta -blogissa!

15.00 Aloitan kirjalla Kaksi sateenkaarta josta olen etukäteen lukenut 147 sivua. Hyvää lukumaratonia kaikille jo lukeville tai vielä sitä suunnitteleville!

22.55

Ilta onkin ehtinyt kulua ilman päivitystä... Ensimmäiset kolme neljä tuntia luin vain pienillä keskeytyksillä (jotka olivat erään lauluesityksen lyhyet harjoitukset sekä nopea päivällinen). Luin maratoniin osallistuvien ystävieni kanssa ensin kalliolla, sitten puiston nurmella ja lopuksi vielä hetken ystävänikin kotona. Niistä nurmikko oli ihanin paikka auringonpaisteessa, musiikkia ja kaukaisia ukkosenjyrähdyksiä kuunnellessa. Luin tuona aikana Kaksi sateenkaarta loppuun, eli 117 sivua. Kirja oli koukuttava ja aika surullinen: meinasin itkeä lopussa Neuvostoliitossa tapahtuneista vainoista kerrottaessa.

Seuraavaan muutamaan tuntiin en saanut luetuksi yhtään. Ystäväni (jotka sattumoisin ovat naapureitani) olivat meillä kylässä ja iltaan kuului vaikka mitä kivaa. Olimme niin Piitä kuin Nurkka-Jussiakin ulkona, ja lopuksi kävelimme auringonlaskuisessa metsässä. Osa luki kävellessäkin (minä yritin kyllä kieltää...) ja välillä nauroimme aivan sekaisin. Itse päädyin laulamaan muiden iloksi tai suruksi kaikkia ulkoa osaamiani lauluja, joihin kuului esimerkiksi muutamia Johanna Kurkelan kappaleita ja joitakin englanninkielisiä. Laulamalla pystyy jotenkin vapauttamaan ajatuksia.

Iltaa on vaikea kuvailla, mutta sanotaanko sen olleen onnellinen mutta ajatuksia herättävä. Nyt voisin kuitenkin jatkaa lukemista!

0.40

Silmäluomet alkavat vähitellen painua kiinni... Eevan luokasta on luettu tarkalleen 60 sivua; kirja vaikuttaa piristävältä ja hauskalta vanhanajan tyttökirjalta. Samalla kuuntelin musiikkia. Hurahdan nyt kyllä Johanna Kurkelaan: "Jos sä tarvitset mua" on kyllä samaistuttava. <3 Yhteensä olen lukumaratonin aikana lukenut 177 sivua. Aamulla jatkuu!

11:35

Menin nukkumaan viime päivitykseni jälkeen, mutta sain unta lopulta vasta kolmen aikaan olohuoneen sohvalla... Heinäallergianikin on alkanut oireilemaan. Heräsin puoli kymmenen aikoihin ja nyt olen ehkä puolitoista tuntia lukenut. Eevan luokka on todella hyvä, nopealuettava maratonkirja, ja olen lukenut sitä jo 137 sivua. Yhteensä olen lukenut 254 sivua maratonissa: tavoitteeksi voisi nyt viimeisten tuntien aikana ottaa sen 350 sivua.

12:40

Eevan luokka (170-sivuinen) on nyt luettu eli yhteensä 287 sivua. Nuorten kannattaisi ainakin kokeilla vanhanajan tyttökirjoja, vaikka näitä Mary Marckin kirjoja. Kun Kaksi sateenkaarta sai minut lähes itkemään, tälle kirjalle ja hahmojen keskusteluille puolestaan naureskelin ääneen. Viimeisiksi tunneiksi aloitan Saran ja Sarrin: Anni Swan kirjoitti samoihin aikoihin kuin Mary Marck.

15.00 Aika!

Viimeiset tunnit sujuivat mukavasti Saraa ja Sarria lukien ja hiukan musiikkiakin kuunnellen. (Välillä jään toisaalta laulamaan mukana...) Ehdin lukea 125 sivua. Vaikka kirjan päähenkilöt keksivät myöskin hullunkurisia tempauksia ja päähänpistoja, ei se kuitenkaan niin hauska ollut kuin Eevan luokka. Toisaalta se oli tarkoituksellakin myös vakava ja painottuu köyhien ja rikkaiden eroon.

Tämän kesän yhteinen lukumaraton on siis minun osaltani ohi. Se meni mielestäni oikein mukavasti, oli hauskaa vaihtelua lukea ystävien kanssa ja ulkona. Musiikin kuuntelukin samalla oli viihtyisää, enkä herkkujakaan ihan onnistunut välttelemään: muutama pala suklaata sekä sipsiä tuli syötyä vaivihkaa. :) Illan venähtänyt tauko voisi harmittaa, mutta eipä harmita.

Kirjoja luin siis Kaksi sateenkaarta loppuun, kokonaan Eevan luokan ja yli puolet Sarasta ja Sarrista. Yhteensä 412 sivua! Ei aivan ennätykseni, mutta melkein kuitenkin. Teen näistä kirjoista koontipostauksen piakkoin, ehkäpä huomenna.

Suuri kiitos vielä maratonia emännöivälle Minna Vuo-Cholle Ja kaikkea muuta -blogista! Ihanaa että tämä jaksettiin taas järjestää :) Onnea myös kaikille maratoonaajille!

Miten teidän maratoninne ovat sujuneet vai jätittekö tällä kertaa väliin?

Kymmenen kuukauden jälkeen

Suomeen on outoa palata kymmenen kuukauden jälkeen. Jo etukäteen olimme muistelleet, kuinka outoa on tervehtiä suomalaisia lentoemäntiä. Lentokentällä kuulen yllättäen kuulutuksen suomeksi - tällaista se oli vuosi sittenkin!

On ihmeellistä ja hassua nähdä tutut paikat vuoden jälkeen. Kotini, ystäväni, metsät. Kraanavesi maistuu erilaiselta kuin ostettu vesi, ja ensimmäisenä aamuna pysähdyn katsomaan valkoista voita. Olin tottunut keltaiseen. Kävelyllä lähimetsässä vain ajattelen, miten en ole ikävöinyt tänne enemmän. Miten en ole voinut? Koska muistot haalistuvat siellä kaukana, kun on muuta ajateltavaa...

On kuitenkin ihanaa ihmetellä junan vihellystä, suomenkielisiä myyjiä ja tummia kuusia. Se saa ne tärkeiksi, enkä sen vuoksi oikeastaan haluakaan tottua niihin.

Ensimmäiset päivät olen vain ystävieni kanssa ulkona. Yhtenä päivänä seitsemänkin tuntia. Kävelemme metsässä samoja reittejä, pölisemme päällekkäin ja nauramme. Yritämme keksiä uutta leikkiä ja metsille nimiä. Päätämme tehdä kukkaseppeleet. Ystäväni saa aikaiseksi täydellisen, minä puolestaan...saan sidottua kauniin kukkakimpun. :) 

Tietysti minä olen ikävöinyt ystäviäni, ajattelen viime vuotta. Mutta kun paras ystäväni käy vain syömässä, tajuan millaista ikävä voi olla. Ehkä olen vuoden aikana lähinnä odottanut heitä... Joka tapauksessa nyt ikävöin, ja kun tämä lähtee mökille tuntemattomaksi ajaksi, en ymmärrä miten selviän sen ajan.

Mutta jotenkin minä selviän. Lähdimme kahdeksi yöksi mummulle ja papalle, metsän keskelle. Siellä ei paljoa ole asiat muuttuneet. On ihanaa paistaa perinteen mukaan lettuja, kävellä metsätietä hakemaan postia ja vain rauhoittua kodikkaassa mökissä. Kuunnella tarinoita vanhoista sukulaisista ja toivoa, että nämä asiat kirjoitettaisiin ylös. Tutut paikat, tuttu kuusi on siellä edelleen, ja ehkä minä vielä totun pari vuotta sitten kaadettuihin puihinkin.

Tekee hyvää juosta sateessa, huutaen olevansa metsässä tai sitten vain hiljaa ajatellen. Ajatuksia on paljon.

Kun jotain, mitä pelkää, yllättäen tapahtuu, silloin ei välttämättä joudu paniikkiin. Silloin vain seisoo hiljaa ja yrittää ymmärtää hetkeä. Hätistää paarmaa veljen hiuksista. Ihmettelee, onko tämä kuitenkaan totta, miten tämä voi tapahtua nyt, kun kaikki oli vielä äsken normaalisti. Aivot eivät ehdi tajuta ja pelätä.

Onneksi mitään pahempaa ei tapahtunut.

Välillä huomaan laskevani päiviä tulosta, päiviä lähtöön. Ulkomailla on kuitenkin mielenkiintoista asua, mutta en haluaisi lähteä sinne. En nyt. Älä ajattele sitä, vielä on viikkoja aikaa.

Kesäkuu -16

Kesäkuussa luin viisi kirjaa ja 1276 sivua:

1. Sarah Crossan: Apple and Rain (336s)
2. Carl Zuckmayer: Der Hauptmann von Köpenick (144s)
3. Andrea Alban: Anya's War (188s)
4.  Sophie Kinsella: Finding Audrey (304s)
5. Susanne Hornfeck: Ina aus China (304s)

Apple and Rain oli ihan mukava kirja 13-vuotiaan tytön elämästä, johon liittyi niin runot, vuosien jälkeen palannut äiti, koulukiusaaminen ja ensi-ihastukset.
     Der Hauptmann von Köpenickiä oli hiukan vaivalloista lukea hahmojen puhuman Berliinin murteen vuoksi, mutta lopulta aloin nauramaan joillekin kirjan vitseillekin. 
     Anya's Warista jäi mieleen kuvaus juutalaisesta kulttuurista, kaunis kirjoitustapa sekä 1930-luvun Shanghain tunnelma.
     Finding Audreysta löysin hiukan erilaista Kinsellaa: vakavampaa tekstiä nuoren tytön pelosta. Oli romaanissa paljon huumoriakin, vaikka välillä hahmot alkoivat häiritä. Se ei kuitenkaan ollut kirjailijan vika vaan koska ne oli kirjoitettu sen verran ärsyttäviksi.
     Ina aus China kertoi puolestaan jälleen kerran kiinnostavasti toista maailmansotaa edeltävästä Kiinasta mutta enemmän sen ajan Saksasta, jonne päähenkilö lähetetään asumaan.

Kirjoja luin siis kesäkuussa vähemmän kuin toukokuussa, eivätkä kaikki erinomaisia olleet, mutta kaikissa oli jotain hyvää. Parhaaksi sanoisin kyllä kirjan Anya's War. Elokuvia en tainnut katsoa oikein mitään loppuun asti, mutta aloitimme kyllä aika monta elokuvaa viimeisillä viikoilla koulussa. Lähinnä ne olivat action-filmejä ja joukossa oli yksi kauhuelokuvakin (jonka ajaksi sain kyllä häipätä kirjastoon). 

Kesäkuu oli kyllä mielenkiintoinen ja vaihteleva kuukausi. Oli iltaisin rikossarjojen katsomista (Isä Matteon tutkimukset naurattavat aina <3), viimeisiä koulupäiviä ja tuttujen hyvästelyä. Kolme viikkoa olivat kiireisimpiä ikinä kokeiden ja lopputöiden kanssa, ja mieli vain liikkui välillä siellä pohjamudissa. Mutta selvisin, ja viimeisellä viikolla ei jaksanut liikauttaa evääkään. (Eikä onneksi tarvinnutkaan.) Oli teatterikerhon esitys ja sitä edeltänyt ihana yö, jolloin yövyimme koululla. Ohjelmaan kuului niin näytelmän harjoittelua kuin täysillä juoksemista ja kiljumista koulun käytävillä yhdeltä yöllä! :'D

Oli pitkiä keskusteluja ystäväni kanssa WhatsAppissa, ja - lopulta myös ihan kasvotusten. Palasin Suomeen ensimmäistä kertaa kymmeneen kuukauteen. Kaikesta siihen ja viime päiviin liittyvästä voisi kirjoittaa muutaman ylimääräisenkin postauksen (ehkä kirjoitankin, ehkä en), mutta tyydyn nyt toteamaan: hämmästelen edelleen kuinka valkoista voi on ja Oltermanni pyöreää, rakastan metsiä ja ystäviä ja Suomessa on ihanaa olla. <3

Kesäkuussa satoi onnekseni paljon :)

Pahaksi onneksi paras ystäväni lähti pian tuloni jälkeen mökille... Häntä odotellessa olen ajatellut heinäkuussa tavata ystäviä ja käydä tutuissa paikoissa. Kunhan kirjastokortti löytyisi voisin lainata ja lukea odottamiani kirjoja, varsinkin 10.7 tapahtuvana Blogistanian kesälukumaratonina. (Ilmoittautukaa mukaan!) Mökille ja isovanhemmillekin aiotaan jossain vaiheessa mennä, mutta päätoiveeni on kuitenkin rentoutuminen ja metsäkävelyt ystävän kanssa. :)

Olinpahan edes puistossa kuun alussa

Kuukauden kysymymyksen sijaan annan halukkaille ehdotuksen: Kirjoittakaa kirje ystävällenne/sitä tarvitsevalle, jossa kerrotte kuinka tärkeä hän on teille ja mistä syystä. Voitte myös muistella yhteisiä tekemisiänne, hauskoja ja unohtumattomia hetkiä. <3 

Miten heinäkuun tekemisenne tulevat eroamaan kesäkuusta?

Onnellista, oranssia heinäkuuta! <3 (Minulle tulee heinäkuusta mieleen oranssi.)