Klaus Mann: Flucht in den Norden (288s)
Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before (355s)
James Dawson: This Book Is Gay (264s)
Flucht in den Norden, Pako pohjoiseen, kertoi yllättäen kansallissosialismia pakenevan saksalaisen saapumisesta Suomeen - tosin koko romaanissa ei edes mainita Suomea nimeltä. Vaikka kirjassa tapahtui aika vähän, pidin sen tunnelmasta, kirjoitustyylistä ja siitä piirteestä, että homoseksuaalisuutta käsiteltiin ymmärtäväisesti ja sympaattisesti (30-luvun kirjassa!).
To All The Boys I've Loved Before voisi muistuttaa nuorten hömppäkirjoja ja rakkaustarinoita, mutta pidin kirjan sanomasta ja päähenkilön kehityksestä. Tätä oli muuten tosi mukava lukea englanniksi!
Jos haluatte lukea kevyen ja humoristisen oppaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, lukekaa This Book Is Gay. Tätäkin oli hauska lukea, mutta kirja pani myös ajattelemaan. Se painotti erityisesti, ettei kukaan muu voi määritellä sinua puolestasi.
The Truman Shown idean käsittämiseen meni jonkin aikaa - en nimittäin tajunnut heti sen kertovan elokuvan tekemisestä. Tarina oli hauska, mutta kuitenkin ymmärrettävällä tavalla uhkaava ja painostava. Trumankin tajuaa vasta pikku hiljaa, millaisessa maailmassa hän todella elää. Tämä oli kyllä hyvin tehty elokuva!
Oih, Notting Hillin rakkaustarina against all odds, ja oih, Hugh Grant ja Julia Roberts. Tällä katsomiskerralla havahduin kuitenkin siihen tosiasiaan, että William oli aivan liian hyvä Annalle, joka käytti tätä välillä hyväkseen. Tuntui tosi musertavalta tajuta, että tämä ihailemani hahmo oli melkeinpä inhottava. (Ja tällä oli niin kauniit silmätkin... <3) Joka tapauksessa filmi oli todella hauska ja kaunis.
Alex Outolempi oli vähän kummallinen elokuva, joka kertoo siis Alexista, joka alkaa pikku hiljaa pohtia seksuaalista suuntaumistaan uudestaan. En oikein pystynyt parittamaan häntä ja Elliottia, ja minusta viimeksi mainittu kyllä ihan selvästi flirttaili hänelle. Elokuvassa oli tyypillistä teinidraamaa, kuten "pakko" harrastaa seksiä ja bilekohtauksia, mutta olihan se ihan hauska.
Johnny English iskee jälleen -kolmatta osaa oli kehuttu Helsingin Sanomissa, mutta minusta ensimmäiset osat olivat hauskempia. En oikeastaan kertaakaan nauranut elokuvan aikana samalla tavalla kuin esimerkiksi aiemman osan hautajaiskohtauksessa. Tämä osa tuntui toistavan vähän samaa vanhaa ja oli jopa uhkaava näyttäessään nykyteknologian vallan ja häkkeröimisen helppouden. Plussaa kuitenkin siitä, ettei vastustaja ollut brittiläiselokuville stereotyyppinen henkilö.
 |
| Suomenlinnasta kaupunkiin päin |
Helsingin Q-teatterin esittämän Mount Everestin menimme katsomaan äidinkielenopettajien johdolla. Se oli hyvin tehty ja moderni, ja esityksestä sai paljon mielenkiintoista ja erilaista tulkintaa... mutta kuitenkin. Jos kärsit itse jostain mielenterveysongelmasta, olet herkkä tai et sattuneesta syystä katso kauhuelokuvia... älä mene katsomaan tätä. Itse toivoin oikeastaan koko esityksen ajan sen vain loppuvan ja harkitsin, pitäisikö jäädä toisesta näytöksestä pois. Esitys kertoi siis masennuksesta ja varmaan myös jostain toisestakin mielenterveysongelmasta, sillä päähenkilö näki paljon hallusinaatioita. Tämä oli siis todella hyvin tehty, ja voi olla että joku herkkä tai masentunut kokee valaistumisen tämän vuoksi, ja ehkä sillä oli tarkoitus, että kävimme katsomassa tämän... mutta en oikein hyväksynyt tätä opettajiemme valintaa. Tämä esitys ei oikeastaan helpottanut omaa elämäntilannettani.
Kuun lopussa kävin katsomassa Kansallisteatterin esittämän Mika Waltarin Gabrielin, joka oli synkkyyden häivähdyksestään huolimatta hauska. Tai no, ensimmäisessä näytöksessä lähinnä ärsyynnyin hahmojen ylinäyttelemisestä, mutta toinen näytös muutti mielipiteeni. 50-luvun tyyli oli kivaa vaihtelua moderneihin näyttämöihin, ja huumori puri hyvin, vaikkakin ylinäyttelemistä olisi voinut vähentää. Lempihenkilöni oli kasvattityttö Raili, jolla oli yhdessä vaiheessa kivan näköiset 50-luvun teinivaatteet yllään. Kaikki hahmot yllättivät monesti muuttumalla, ehkä sen vuoksi pidinkin enemmän toisesta näytöksestä, jolloin kaikista paljastui uusia puolia. Ilahduin myös kun Ulriika-neitiä näytellyt Paula Siimes vinkkasi minulle silmää esityksen jälkeen. :)
 |
| Pikkulapsi sisälläni tahtoi vain päästä kiipeilemään näillä katoilla! |
Lokakuu meni jo aikoja sitten, mutta tämän verran muistan siitä vielä:
- Syysloma oli kivan rento, vaikka yritinkin jo kertailla yo-koeaineitani varten. Kävin kerran elokuvissa ja kerran seuraamassa Helsingin Ilmastomarssia hetken mielijohteesta. Teimme myös yhden yön matkan Tallinnaan, josta mieleen jäi käveleminen (yli 10 kilometriä päivässä!) ja varmaan saman verran syöminen. Viron kieli kuulosti hauskalta, mutta valitettavasti meille puhuttiin sitä vain yhdessä paikassa. Kauneinta oli keltainen ruska vanhoja, harmaita kivimuureja vasten. <3
- Syysloman jälkeisenä viikonloppuna olin sitten jälleen Helsingin Kirjamessuilla. Hauskaa oli, ja bloggaajiakin tuli nähtyä, mutta päätin yrittää ensi vuonna vielä kovemmin mennä juttelemaan kaikille tapaamilleni ihmisille, joilla on valkoinen nimilappu vaatteissa.
Ehkä huomasittekin, mutta marraskuussa on ollut vähemmän aikaa ja motivaatiota blogin kirjoittamiseen. On ollut stressiä ja koulukiireitä, mutta tämän vuoksi odotankin jo joulukuuta. Kuun lopulle on kyllä jo vähän suunnitelmia, kuten ystävän synttärijuhlat ja elokuviin meneminen.
Aurinkoisia päiviä ja jaksamista marraskuulle! (Tänä viikonloppuna olivat ensimmäiset valoisat päivät aikoihin!)
KK: Mikä tuo teille valoa syksyn pimeyteen? Minulle tuovat auringon säteet, jotka saavat kaiken hehkumaan, varsinkin vihreän sammaleen ja siniharmaat vesilätäköt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti