"Now daylight won't make it right/ Close(d) hearts make close(d) minds"

Vuosi 2020 on nyt ohi: vuosi joka tulee niin hyvässä kuin pahassa varmasti säilymään ihmisten mielessä. Kirjoitetaankohan siitä joskus kirjojakin... Joka tapauksessa varoitan jo etukäteen, että tämä kooste tulee keskittymään aika lailla koronaan mutta myös muihin vuoden tapahtumiini.

Julkaisen tämän koosteen vähän myöhässä. En sentään niin myöhään kuin viime vuonna, jolloin kirjoitin koosteen vasta toukokuussa... Ennen kuin päästään itse vuoden tapahtumiin, käännetään katseet ensin vuonna 2020 lukemiini kirjoihin. Ne jakautuivat näin:

Tammikuu: 1 (604s)
Helmikuu: 1 (285s)

Maaliskuu: 2 (659s)

Huhtikuu: 5 (1370s)

Toukokuu: 4 (1502s)

Kesäkuu: 4 (1521s)

Heinäkuu: 4 (1343s)

Elokuu: 2 (708s)

Syyskuu: 2 (451s)

Lokakuu: 2 (350s)

Marraskuu: 3 (729s)

Joulukuu: 2 (868s)

Luin vuoden aikana 32 kirjaa ja 10 390 sivua. Eniten luin huhtikuussa ja kesäkuussa, vähiten tammi-helmikuussa ja syys-lokakuussa. Koronavuodesta ja lockdownista huolimatta en lukenut huippumääriä kuten moni muu, enkä läheskään ylettänyt blogini huippuvuosieni 79 kirjaan (2015), jonka jälkeen kirjamääräni on tasaisesti laskenut. Toisaalta motivaationi ja lukuintoni parani viime vuodesta (jolloin luin vaivaiset 19 kirjaa), mistä olen hyvin iloinen.

Miksi näin? Miksi en lukenut enempää kirjoja tai miksi luin enemmän kuin edellisenä vuonna? Luulen että pandemia oli osatekijä viimeksi mainittuun, mutta jotenkaan en valitettavasti kuitenkaan herännyt lukemaan, soittamaan pianoa, juoksemaan portaita tai suorittamaan mitään muutakaan projektia. Toisaalta luin enemmän kuin viime vuonna, sillä varsinkin aina Suomessa ollessani tartuin kirjaan paljon helpommin. (Kuukausista huomaakin hyvin, minkä ajan vietin Suomessa!) Saksassa varsinkin ennen koronaa lukeminen tuntui hukkuvan opiskelun, Netflixin, kokkaamisen ja kaverien tapaamisen alle. Syksyllä olin taas niin kiireinen työharjoittelun kanssa, etten oikein ehtinyt lukea. Löysin tänä vuonna kuitenkin lukurytmin uudelleen ja aion varjella sitä paremmin.

Vuoden aikana luin paljon hyviä romaaneja, erityisesti nuorille suunnattuja sateenkaarikirjoja. Nämä näkyvät myös vuoden lempparien parissa, niihin kuuluu Nancy Gardenin suloinen Annie on my Mind, Rita Mae Brownin inspiroiva ja boheemi The Rubyfruit Jungle, Ellen Wittlingerin erilainen Hard Love, Maja Hjertzellin samastuttava Henrietta är min hemlighet, Becky Albertallin ja Aisha Saeedin ajankohtainen Yes no maybe so sekä Sally Nichollsin historiallinen Things a bright girl can do. Pidin myös erityisesti ilmastonmuutosta käsittelevästä runokokoelmasta Poetry for Future, Margaret Trawickin etnografisesta tutkimuksesta Notes on Love in a Tamil family sekä Marjaneh Bakhtiarin maahanmuuttajastereotypiat päälaelleen kääntävästä romaanista Toista maata.

Elokuvia katsoin myös paljon, ja pidin eniten musikaaleista Rocketman ja Viulunsoittaja katolla, realistisesta Tietäisitpä vain, koskettavasta hindielokuvasta Ek Ladki Ko Dekha Toh Aisa Laga, Pikku naisien uudesta versiosta sekä Lappiin sijoittuvasta Mestari Chengistä. Tv-sarjoista seurasin esimerkiksi 70s showta ja Ritaa, joista ensimmäinen oli hauska, toinen ihanan realistinen.

Tänä vuonna tutustuin norjalaiseen AURORAan ja Elton Johnin musiikkiin sekä kiinnyin yhä enemmän vanhempaan musiikkiin. Vuoden parhaimpia kappaleita olivat ehkä Lalehin Stone Cold ja Safe (joka oli perheemme yhteisellä Spotify-tilillä vuoden kuunnelluin kappale!), Elton Johnin Taron Egertonin laulama Tiny Dancer, Dodien She ja Chicagon If you leave me now. Niistä tulee mieleen kesäillat ja syksyiset kukkulat.

Nostetaan heti kissa pöydälle: kuten sanottu, vuosi 2020 jää kyllä historiaan monilla tavoin, ja ehkä voin siitä myöhemmin kehitellä huimia tarinoita lapsenlapsilleni kerrottavaksi. Joka tapauksessa tunnustan jo etukäteen, että olen pandemian suhteen todella etuoikeutettu, eikä se ole pahasti vaikuttanut minuun: läheiseni ovat pysyneet terveinä, emme kuulu riskiryhmään, kukaan ei ole vaarassa menettää töitä ja jäädä tyhjän päälle, en ole edes vielä ahdistunut pahasti pandemian vuoksi ja erakoidun kotiini enemmän kuin mieluusti. Tämä tuntuukin välillä epäreilulta, kun muualla ihmiset jäävät työttömäksi tai voivat huonosti.

Joka tapauksessa korona vaikutti tietysti elämääni kuten kaikkien muidenkin. Vielä maaliskuussa en olisi ikinä uskonut, että tästä tulee vuoden tai vuosien mittainen poikkeustila. Pandemian vuoksi jouduin pystyin viettämään koko kevään ja kesän perheeni vuonna Suomessa etäopiskelun parissa. Toisaalta opiskelijaelämäni painui pohjamutiin, kun juhlat, kahvilat, kyläilyt, matkat, uudet tuttavuudet ja vanhojen ystävyyksien syventäminen jäivät pois. Tämä harmittikin kaikkein eniten omassa elämässäni, varsinkin kun osa ystävistäni päättää ensi kesän jälkeen opintonsa tai lähtee ehkä vaihtoon, emmekä ole ehtineet edes kunnolla tutustua saati sitten kokea asioita yhdessä. Yhteyden pitäminen kännykällä ei vain ole sama asia kuin kasvotusten tapaaminen.

Siirretään katse vielä yksinkohtaisemmin muihin asioihin vuodessani:

Ensimmäisen neljänneksen vuodesta vietin Saksassa, ensimmäinen lukukausi oli loppumaisillaan ja kaikki stressasivat kokeita ja ensimmäisiä lopputöitään. Kuitenkin muistan tältä ajalta myös juhlat, tutun teatteriesityksen, ihanan tyttöjen illan ja kotimaihinsa palaavien ystävieni hyvästelyn. Hyvän ystäväni kanssa tein helmikuussa päivämatkan Karlsruheen ja Baden-Badeniin. Karlsruhe muistutti arkkitehtuuriltaan Helsinkiä, ja B-B oli vanha ja "aistikas", täynnä kalliita kahviloita ja rakennuksia. Ihan sattumalta olimme valinneet päivän, joka oli aivan kesäisen lämmin - helmikuussa. Tämä oli ensimmäinen matkani koko opiskeluaikanani ja jäi kuukausiin ainoaksi.

Tyttöjen illasta

Lukukausilomalla työskentelin leipomossa

Näkymä Karlsruhen keskustaan,
 vuorten takana on Ranska!

Jäätelöä helmikuussa

Tunnistaisitteko mikä kaupunki?

Helmi-maaliskuun vaihteessa olin myös työskennellyt leipomossa ja parkkipaikalla. Työt saivat sitten jäädä, kun tulin Suomeen pikavauhtia 14. maaliskuuta kolme päivää etuajassa suunnitelmasta ja päädyin kahden viikon sijaan jäämään yli neljäksi kuukaudeksi. (Otin mukaan vain repun, johon ahdoin niin paljon tavaraa kuin mahtui, ja turvatarkastuksessa kysyttiin epäluuloisesti, miksi olin pukenut niin paljon päälleni...) Opiskelin koko toisen lukukauteni Suomesta käsin ja vietin pahimman lockdownin ja kesän perheeni luona. Opiskelun lisäksi leivoin usein, luin lähes yhtä paljon kirjoja kuin koko viime vuonna, näin muutamia harvoja ystäviä ulkona ja vietin aikaa perheen kanssa. Sitä riittikin, sillä kaikki olivat etäopetuksessa tai -töissä kotona lähes toukokuun loppuun asti ja valloittivat milloin minkäkin nurkan kotoa. Juuri viime päivinä muistelin kävelyitä pikkuveljeni kanssa metsässä hänen liikuntatuntiensa korvikkeeksi ja niitä harvoja kertoja, jolloin pidin maskia päällä. (Ennen Saksaan palaamista kesällä pidin maskia yhteensä ehkä neljä kertaa!) Muistan myös sen päivän, kun olin ensimmäistä kertaa shoppailemassa tai kahvilla lockdownin jälkeen. Se tuntui ihmeelliseltä.

Leivoin monia ruokia ensimmäistä kertaa,
kuten karjalanpiirakoita

Koska meillä jatkuu kesälukukausi loppukesään saakka, meni kesä lähinnä opiskelussa, ja kaveritkin tuntuivat olevan jossain Suomen matkoilla. Toisaalta teimme perheen kanssa päivämatkoja milloin Loviisaan, milloin Tammisaareen. Varsinkin Tammisaari oli kaunis, ja Raaseporin linnanrauniot muistuttivat Viisikoista. <3 Kävimme mummolassa pitkästä aikaa, ravintoloissa, ja vietin synttäreitäni pienimuotoisesti, mistä jäi hyvä mieli. Sukulaisiakin näin pitkästä aikaa. Olin myös mökillä huimat kaksi viikkoa, enkä olisi halunnut enää palata kaupunkiin. Oli niin kaunista kävellä maantiellä usvan keskellä, katsella auringonlaskun punertamaa ja myöhemmin tummuvaa järven pintaa ja lukea aamuisin kahvin ja ruisleivän ääressä viltti ympärillä.

Raaseporin linnanraunioissa

Kesän lopussa palasin Saksaan aikomuksenani vain tehdä koe ja palata kuukauden jälkeen takaisin - sitten sainkin työharjoittelupaikan ja päädyin jäämään koko syksyksi. Elokuussa oli vielä kokeiden ja kurssien lopputöiden ohella suhteellisen vapaata, ja käytin aikaa tavataen vanhoja ystäviä ja tutustuen uusiin ihmisiin: teimme sushia, kävimme ravintolassa ja istuimme illalla kahvilassa sulkemisaikaan asti. Välillä tosin vaikutti, että olin ainoana huolissani koronatilanteen pahenemisesta. Rakastin myös trooppisen lämpimiä iltoja, jolloin kaupungin kadut sorisivat puheesta. Muuten loma menikin sitten työharjoitteluun pienellä radioasemalla, joka osoittautui vuoden parhaimmaksi päätökseksi. Radion varjolla pääsin osallistumaan mielenkiintoisiin tapahtumiin, kirjoittamaan omasta näkökulmastani ja jopa puhumaan radiossa. Syksy oli hyvin kiireinen mutta samalla todella inspiroiva ja onnellinen.

Ystävän kanssa teimme päivämatkan Saksassa
 Hohenstaufenin linnanraunioille

Loppusyksystä kurssini alkoivat, juuri samalla viikolla kun suurin osa paikoista taas suljettiin ja yliopisto siirtyi sittenkin etäopetukseen. Loppuvuodesta lähinnä opiskelin, opiskelin ja opiskelin, luin ja katsoin Netflixiä, tein paljon kävelyitä syksyssä, vietin itsenäisyyspäivää ja päätin lentää jouluksi kotiin, mikä oli lopulta jälleen kerran hyvä idea. Siksi sain viettää joulua ihan omassa kotona perinteiseen tapaan.

congyoubing, kiinalaisia kevätsipulilettuja

Helsinki neljän aikaan iltapäivällä

Vuosi 2020 tuntui jotenkin passiiviselta, ja joskus tuntuu etten saanut juuri mitään aikaiseksi koko vuonna. Tuntui että muut keksivät erilaisia projekteja ja kehittivät taitojaan, mutta minä vain yritin pystyä keskittymään opiskeluun, enkä sitten tehnyt mitään muuta. Kotona kökkiessä oli myös aikaa ajatella, ja välillä tuntuu, että koko vuosi meni epämääräiseen odotteluun ja itsensä kanssa tuskailuun. Jos vuoden voisi tiivistää yhdeksi tunteeksi, se olisi kaipaus: kaipasin seikkailuja, kaipasin rakkautta, kaipasin läheisyyttä, kaipasin sitä kun aivot eivät olleet vielä sisäistäneet parin metriä välin pitämistä kaikkiin ohi kulkeviin ihmisiin.

Kuitenkin mukaan mahtui myös erikoisia käänteitä - no, kuten ylipäätänsä koko pandemiatilanne, joka edelleen välillä tuntuu uskomattomalta, vaikka siihen onkin jollain lailla tottunut. Ehkä suurin käänne itselläni oli työharjoittelu paikallisradiossa, jossa inspiroiduin valtavasti ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa olevani töissä kuin kotonani ja todella riittäväni. Aion todella jatkaa journalismipolulla johonkin suuntaan ainakin harrastuksena.

Tänä vuonna sain myös pikkuhiljaa kipinän vaikuttamiseen niin luettujen kirjojen, pandemian kuin työharjoittelunkin kautta. Helmikuussa olin lukenut AJ Pearcen romaania nimeltä Dear Mrs. Bird, joka inspiroi vapaaehtoistyöhön. Näin myöhemmin ajateltuna siitä jäi jotain alitajuntaani kytemään, sillä heti maaliskuussa ilmoittaudun auttamaan jotakuta lähellä asuvaa kaupassa käynnissä - ja sain sen kautta hyvän ystävän, jonka kanssa olemme viettäneet monia kahvihetkiä ja keskusteluja aina Suomessa ollessani. Hänestä on melkein tullut minulle toinen mummu.

Muutenkin sain viime vuonna olosuhteiden puitteista huolimatta monta uutta ystävää, joiden kanssa on kokattu ruokaa jokaisen omasta kulttuurista tai istuttu kuppilassa illalla sulkemisaikaan. Lisäksi havahduin enemmän erilaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, kuten rakenteelliseen syrjintään ja etuoikeuksiin. Vaikka en ajanutkaan mitään elämää mullistavaa muutosta, niin ehkä tästä voi lähteä jatkamaan eteenpäin. 

Alkavalta vuodelta toivoin jotain lisää, jotain enemmän. Oikeastaan ihan mitä tahansa tilanteiden puitteissa onnistuvaa. Oli se sitten mitä tahansa uusia kokemuksia ja hetkiä ystävien kanssa, läpi yön valvomista tai auringonnousun katsomista. Interrailia Euroopassa, vaihtoa ulkomailla tai ihan vain Saksan ja Suomen lähikaupunkeihin tutustumista. Uusia seikkailuja, jotain vastapainoa monotonisuuteen. Haluaisin myös alkaa vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin.

Lisäksi toivon lähiopetusta. Olen nyt opiskellut vuoden täysin etäopetuksessa ja toivon vain, että tänä vuonna pääsisin vihdoin taas kävelemään vanhojen yliopistorakennusten luentosaleihin näkemään opettajia ja kurssikavereitani. (Minulla on professoreita, joita en ole vielä koskaan nähnyt livenä!)

Vuosi 2020 antoi kuitenkin ajateltavaa, että kaikki olekaan aina niin itsestäänselvää ja että kriisitilanteet eivät koske vain Euroopan ulkopuolisia maita. Siksi vaalin jokaista pientä tapahtumaa vuoden aikana, oli se sitten ystävien kanssa vietetyt hetket tai päivämatkat, lukuhetket tai kotona perheen kanssa asuminen. En kovinkaan paljon oppinut mitään ihmeellistä koronavuoden aikana, mutta opin olevani yllättävän sopeutuvainen ja pärjääväni hyvin vähilläkin kontakteilla. Tietysti kaikki on helppo sanoa näin etuoikeutetusta näkökulmasta - mutta joskus on ihan hyvä edes yrittää keskittyä hiljaiseen elämään ja pysähtyä nauttimaan pienistäkin iloista. Muistaa ettei elämää voi koskaan täysin hallita itse.

Mitä hyviä muistoja teillä on vuodelta 2020?