Taas on satunnaisen musiikkisoittolistan aika! Aiempia musiikkipäivityksiäni löytää avainsanan musiikkia kautta. Linkit johtavat YouTubeen ja mahdollisuuksien mukaan laulajien omille tileille.
Tämän talven aikana en löytänyt paljon uusia lemppareita. Kuuntelin jonkin verran entisiä suosikkejani ja yhä useammin vanhempaa musiikkia, kuten Chicagon If you leave me now tai John Denverin Annie's Song. Välillä oli myös viikkoja jolloin en kuunnellut yhtään mitään, en tiedä miksi. Joka tapauksessa olkaapa hyvä:
The Prom (2020): Dance with You
The Prom -musikaalin yhdeksästätoista kappaleesta ei kovin monta jäänyt mieleen, mutta jotkut yllättivät positiivisesti. Jo Ellen Pellmanin ja Ariana DeBosen duetto Dance with You oli lauluna ja kohtauksena suloinen ja kuvasti sitä, kuinka tytöt eivät halunneet muuta kuin saada tanssia yhdessä kuten kaikki muutkin.
Meryl Streepin esittämä It's not about me oli puolestaan niin ironinen ja kärjistetty, ettei sille voinut muuta kuin nauraa. Vaikka elokuvien julkkistähtien roolit hiukan häiritsivät minua, tämä mahtipontinen ja spektaakkelimainen kohtaus oli mainio: säkeet "I didn't come here to make a scene" ja "But it's not about me, although I'm rich and famous" kuvastavat sitä hyvin.
Simply Love oli minusta elokuvan ainoa koskettava kappale. Se oli jotenkin todella riipaiseva ja todenmukainen kertoessaan vanhempien hylkäämästä lapsesta, varsinkin Barryn laulamana, joka oli itse joutunut kokemaan tämän. Vaikka jotkut toisin väittävätkin, minusta James Corden lauloi sen oikein hyvin. Tekee mieli itkeä tätä kuunnellessa.
"Will you disown the girl you said you love
Like my mother did, 'cause she couldn't see that
Love is simply love, there's no judgement and no shame"
The Mamas and the Papas: California Dreamin' (1965)
Kuuntelin tätä kappaletta jo jossain vaiheessa vuonna 2015 tai 2016 Kiinassa asuessani, mutta silloin en vielä tehnyt soittolistoja. Nyt se tuli yllättäen uudenvuodenaattona mieleen ja hoilasin sitä vuoden viimeisenä yönä ystäväni kanssa ulkona. Laulussa on menevän rytmikäs, moniääninen folk-sävel ja kuitenkin se on täynnä surumielistä kaihoisuutta ja nostalgiaa. Koko nauhoituksesta kuulee, että laulu on äänitetty kauan sitten. Minulla tulee aina mieleen lukemani bändin jäsenien keskinäiset suhteet ja yksipuoleiset rakkaustarinat, mikä vain tehostaa sävelen ja sanojen jännitettä.
"If I didn't tell her, I could leave today
California dreamin' on such a winter's day"
Laleh: Vinterland (2020)
Vinterland julkaistiin jo marraskuussa, mutta löysin sen kunnolla vasta tammikuussa. Edelleen laulu saa minulle hymyn huulille, ja niin se sai talvellakin, kun kuuntelin sitä tarpoessani valkoisten hankien keskellä. Laulu on menevä ja kuitenkin siinä on jotain kohtalon tuntua. Vinterland on kuin ylistys talvelle ja uusille aluille.
"Vinterland
Jag ger dig mitt liv
Du gör mina tårar till glänsande is, till snön..."
My Fair Lady (1964): I could have danced all night
I could have danced all night -lauluun olen ihastunut joskus ennenkin, se on jotenkin niin romanttisen toiveikas (ja Audrey niin kauniin tähtisilmäinen <3). Show me -kappaletta en ollut puolestaan aiemmin noteerannut. Ihastuin siihen nyt, sillä Eliza paljastaa siinä turhautumisensa pelkkiin kauniisiin sanoihin ja näyttää, että hänellä on valtaa edes johonkuhun mieheen. Hän esiintyy siinä niin itsenäisenä. Myös Without You on jonkinlainen Elizan voimalaulu, jossa hän julistaa riippumattomuutensa - minkä vuoksi musikaalin loppua on entistä vaikeampi ymmärtää.
"Don't talk of June, don't talk of fall
Don't talk at all, show me!"
On harmi, ettei Audrey Hepburn laula näissä itse vaan Marni Nixon (jonka suoritusta arvostan myöskin ja hän laulaa puhtaammin), mutta linkkaan vielä Audreyn oman version I could have danced all night -kappaleesta.
Cat Stevens: How can I tell you (1970/71) (ja Lalehin cover)
How can I tell you löysin itse asiassa Lalehin avulla, joka tunnustautuu Cat Stevens -faniksi ja on laulanut tästä coverin. Olen niin onnellinen löytäessäni tämän juuri nyt, sillä se edustaa niitä harvoja kappaleita, joihin todella samastun tällä hetkellä. Laitan tämän samaan kategoriaan Dodien Shen, Christina Perrin Sad Songin ja Lalehin Väntan kanssa. Näin jopa unta, jossa Cat Stevens esiintyi entisellä koulullani ja menin kertomaan hänelle kuinka tärkeä laulu tämä on minulle. :D Joka tapauksessa How can I tell you on rauhallinen, kaihoisa ja täynnä surumielisyyttä, jota yksinkertainen kitaran näppäily vain tehostaa. Tätä on tullut kuunneltua iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Rakastan molempia versioita: Laleh tuo ehkä enemmän tunnetta mukaan mutta Cat Stevens laulaa ihanan rauhallisesti.
"It always ends up to one thing, honey
When I look and you're not there"
Seal: Kiss from a Rose (1994)
Tätä kappaletta olen kuunnellut vuosia sitten, mutten yllätyksekseni muista ollenkaan milloin ja missä. Yleensä yhdistän kappaleet tiettyihin hetkiin ja ajanjaksoihin elämässäni. Pidän etenkin kappaleen romanttisesta tyylistä ja syvän kauniista melodiasta, johon sekoittuu ehkä taustasoittimien vuoksi jotain minun korviini keskiaikaista.
"Did you know that when it snowed
My eyes become large
And the light that you shine can be seen"
Phantom of the Opera (1986): Angel of Music
Katsoin Phantom of the Operan ensimmäistä kertaa elokuvana, kun olen aiemmin nähnyt sen teatterissa - ja rakastuin siihen yhä uudelleen. Tämän musikaalin kaikki laulut ovat niin vahvoja ja lomittuneet toisiinsa, etten enää ole varma mistä vaikutuin eniten. Ennen rakastin All I ask of you, Think of me ja Wishing you were somehow here again -kappaleita, mutta nyt löysin myös entistä enemmän Phantomin ja Christinen yhteiset duetot. Ne näyttävät heidän välisen voimasuhteen ja Phantomin intohimoisen mutta alistavan rakkauden. Toisaalta ne ovat myös jotenkin psykologisesti hiukan ahdistavia. Angel of Musicissa Christine uskoo Phantomin olevan edesmenneensä isänsä lupaama musiikin enkeli. The Point of No Return on vahva ja aivan tihkuu tätä intohimoa. Tässä Phantom taas laulaa pätkän teemamelodiaa puhtaan romanttisesta All I ask of you -kappaleesta ja tulkitsen hänen tekeytyvän Raouliksi - tai sitten paljastavan romanttisen puolen itsestään. Rakastan kappaleiden yhteenpunoutuneita melodioita ja motiiveja.
Down Once More on puolestaan viimeisenä kohtauksena todella vaikuttava ja yhdistelee eri kappaleita ja melodioita, esimerkiksi Angel of Musicia ja The Point of No Returnia. Se paljastaa Phantomin haavoittuvaisuuden ja mitä hän on joutunut kokemaan. Vuoroin hän esiintyy armottomana hirviönä, vuoroin kaltoinkohdeltuna ja yksipuoleisen rakkauden raunioittamana: "The world showed no compassion to me!" En pysty olemaan säälimättä häntä. Samoin Christine löytää vihdoin oman äänensä ja päätösvaltansa ja näkee Phantomin kuoren alle: "God give me courage to show you/ You are not alone!"
Audrey Hepburn (Breakfast at Tiffany's, 1961): Moon River
En ole nähnyt Breakfast at Tiffany'sia vuosikausiin, mutta elokuvassa Love and other disasters sen melodia soi joissakin tärkeissä kohtauksissa taustalla ja luo niihin kaihoisan tunnelman. Ja tämän Audrey laulaa itse! En välitä niin sanoista, mutta kappaleen tunnelma on niin haaveellinen, romanttinen!
