Pride-viikko: Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo

Kiinnostus heräsi: törmäsin netissä ja lisäsin TBR-listalle

Yksinäisyyden kaivo

Radclyffe Hall

2010

Milla Karvonen

The Well of Loneliness (1928)

440 sivua

Basam Books

Vuonna 1928 Iso-Britanniassa siveettömyysoikeudenkäynnin aiheuttanut Yksinäisyyden kaivo kertoo Mortonin kartanon Stephen Gordonista. Tytöstä, joka on aina ollut erilainen, halunnut pukeutua amiraali Nelsoniksi ja ratsastaa hajareisin hevosella. Tytöstä joka ei sovi tytön muottiin ja jumaloi jo varhain talon sisäkköä. Hänen isänsä ymmärtää nopeasti mistä on kyse ja rohkaisee Stepheniä, muttei pysty paljastamaan vaimolleen asian todellista luonnetta.

Aikuistuessaan Stephen huomaa entistä selvemmin, ettei kuulu muiden joukkoon. Hän pukeutuu miesmäisesti, vieroksuu tyttöjen seuraa ja saa pettyä ystävyydessään miesten kanssa. Lopulta suomut putoavat hänen äitinsäkin silmiltä, kun Stephen rakastuu toiseen naiseen.

Yksinäisyyden kaivoa on kehuttu lesbokirjallisuuden klassikkona, toisaalta kritisoitu päähenkilön vaikeuksien ja itseinhon vuoksi. Ymmärrän vähän molempia näkökulmia, mutta haluaisin enemmän paneutua Stephenin identiteettiin lesbona. Jo lapsuudesta asti hänen poikamaisuuttaan ja myöhemmin miehisyyttään pohjustettiin ja korostettiin paljon enemmän kuin naismaisuutta. Vaikka hänestä puhuttiinkin naisena, käytettiin koko ajan Stephen-nimeä, enkä pystynyt oikein ajattelemaan häntä naisena. Minusta hän ei tämän kaiken pohjustamisen perusteella kuulostanut lesbolta vaan transmieheltä.

Ehkä nykyaikana Stephen olisikin määritellyt itsensä transmieheksi. 1900-luvun alussa vallitsi kuitenkin jonkinlainen teoria "inverteistä" (tästä voi lukea englanniksi lisää täältä). Teorian mukaan esimerkiksi lesbonaiset tunsivat sisäisesti itsensä mieheksi, ja tämän vuoksi rakastuivat siis nykyajan heteroseksuaalisuuden mukaisesti naisiin. Teoriaa kannattavaa romaania onkin siksi vähän vaikea lukea tänä päivänä.

Ehkä suurin ristiriita olikin juuri kirjassa homoseksuaalisuuden kuvauksessa. Kirja antoi esimerkiksi olettaa lesbojen olevan miesmäisiä ja muista poikkeavia. En sitten oikein ymmärtänyt, miksi Stephenin myöhempi rakastettu olikin sitten kirjan "normaaliksi" kutsuma. Hänhän rakasti Stepheniä, miksei hän sitten ollut lesbo? Kirja erotteli mielestäni aivan liikaa homoseksuaalisuutta ja "normaaliutta", mutta ehkä sen ymmärtää tuon ajan suvaitsemattomuuden vuoksi. Kirjan sanomana olikin, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä eikä sitä voi tuosta noin muuttaa.

Ehkä kaiken tämän kritiikin jälkeen - pidin kirjasta paljon. Se eteni hyvin hitaasti, mutta välillä jäin kuitenkin koukkuun. (Ensimmäisenä iltana olin ajatellut lukea pari tiheärivistä sivua ennen nukkumaanmenoa, mutta luinkin sitten pari lukua.) Stephenin elämässä tapahtui paljon, ja hän tutustuu kaltaisiinsa ihmisiin, joista kuitenkin jokaisella on oma tarinansa ja identiteettinsä. Tämä oli hyvä lisä Stephenin elämään keskittyvään kirjaan, samoin 1900-luvun alun Euroopan ja Pariisin kuvaukset.

Välillä oli onnellisia hetkiä, mutta heti sain jo pelätä, mistä alkaa seuraava pudotus. Ja jokainen pudotus juontui siitä seikasta, ettei maailma hyväksynyt Stepheniä tai tämän kaltaisia.

" "Sinä et ole luonnoton, etkä kammottava, etkä hullu, olet yhtä lailla osa sitä, mitä kutsutaan luonnoksi, kuten kaikki muutkin; sinua vain ei ole vielä määritelty - sinulla ei ole omaa paikkaasi luomakunnassa. Mutta jonakin päivänä se tulee, ja sillä aikaa et saa kavahtaa itseäsi, vaan sinun on kohdattava itsesi rauhallisesti ja rohkeasti. Ole rohkea; tee parhaasi taakastasi huolimatta. Mutta ennen kaikkea ole kunniallinen. Pidä kunniastasi kiinni niiden toisten takia, jotka myös kantavat samaa taakkaa. Näytä heidän tähden maailmalle, että sinun ja heidän kaltaiset ihmiset voivat olla aivan yhtä epäitsekkäitä ja hienoja kuin loputkin ihmiskunnasta. Omista elämästäsi sen todistamiselle - siinäpä vasta hieno elämäntyö, Stephen." " -s.155

Tuntuu väärältä ajatella, että tämän kirjan kirjoittaja joutui tuollaiseen oikeudenkäyntiin.

Kaunis vertaus: " - ja hänen äitinsä syvät silmät, siniset kuin kaukaiset vuoret" -s. 163 

Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-viikon lukuhaasteeseen sekä mielestäni Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 20. Taiteilijaelämäkerta. Vaikkakin fiktiohenkilönä, Stephenistä tulee aikuisena kirjailija.

Naisten aakkoset: U

(En enää jaksa selittää Naisten aakkosten ideaa, mutta jos kaipaat sitä yhden lauseen tiivistystäni, suosittelen kurkkaamaan jonkun aiemman aakkospostaukseni. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margot.)

Aiemmat postaukseni löytyvät täältä: A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S ja T.

En ollut aiemmin ajatellut U-kirjaimen olevan ehkä hankalimpia kirjaimia! Pitkään piti pohtia, mutta lopulta keksin edes jonkinlaisen vastauksen jokaiseen kysymykseen.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Ursula K. Le Guinilta (jonka tajusin kuolleen tämän vuoden alussa, voi ei!) olen lukenut vain yhden romaanin, vaikka hän on kirjoittanut lukemattomia fantasia- ja sci-fi-kirjoja. Lavinia kertoo Rooman valtakunnan alkuajoista Latiumin alueella ja erään troijalaisen saapumisesta historiallisen nimihenkilönsä silmin. Noin 13-vuotiaan lukemana kirjasta jäi hyvin ristiriitainen näkemys taistelu- ja seksikohtausten vuoksi. Mieleen kuitenkin jäivät ajaton, kaunis kertomistapa ja "vanhemman" Rooman tavat ja laulut.(Mistä kirjailija on oikein selvittänyt nämä?) Laviniasta tuntui henkivän tuon ajan muinaisuus. Saman vuoden Italian matkallamme olisin tahtonut käydä entisen Latiumin alueella. Nyt haluaisin taas lukea romaanin uudelleen, vaikka jännitän vähän edelleen niitä raakoja kohtauksia...

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tämä oli vaikea kohta. Lopulta valitsin Ulla Tapanisen, sillä olen nähnyt hänet ainakin muutamassa Risto Räppääjä -elokuvassa. Hänen Pakastaja-Elvinsä herättää kyllä heti hauskoja mielikuvia :)

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Kaari Utrion kirjoja olen vain selannut, mutta olisi kiva joskus lukea jokin kirjoista kokonaankin. Ehkä se paksuus ja yksityiskohtaisuus (ja hurjat tapahtumat) saavat epäröimään...

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Una Meredith on yksi lempihenkilöistäni Anna-sarjan loppuosissa. Una on oikeudentuntoinen, herkkä ja ujo ja pystyn vain kuvittelemaan hänen suloisuutensa. Nuorena Una joutuu kärsimään salassa maailmalta rakkautensa vuoksi, eikä unohda tätä koskaan... Olisin toivonut hänen pystyvän rakastumaan uudelleen ja tulemaan onnelliseksi - tai edes kertomaan jollekulle surustaan.

L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini. Aiemmin olen postannut ensimmäistä osaa lukuunottamatta kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan & Annan perhe ja Sateenkaarinotko.  

Kotikunnaan Rilla
L.M.Montgomery
Anna #8
2008 (1962)
Kerttu Piskonen
Rilla of Ingleside (1921)
244 sivua
WSOY

  " - Maistamaan! Minä haluan ahmia sitä, sanoi Rilla nauraen. 
- Haluan kaiken - kaiken, mitä tyttö elämästä voi saada irti. Kuukauden päästä täytän viisitoista, eikä kukaan enää sen jälkeen voi pitää minua lapsena. Olen kerran kuullut jonkun sanovan, että paras aika tytön elämässä on viidestätoista yhdeksääntoista. Minä teen siitä oikean loistoajan, ahdan sen täyteen huvituksia." -s.20

Kotikunnaan kuopus Rilla Blythe odottaa seuraavilta vuosilta lähinnä ilonpitoa ja hauskuutta. Toisin kuin sisarensa, hän ei aio lähteä jatko-opistoon vaan tahtoo tansseja ja ihailijoita. Kun sitten sota syttyy, odottavat monet sen kestävän vain joitakin viikkoja. Vähitellen yhä useampi poika ilmoittautuu rintamalle, joko omasta tahdostaan tai toisten painostuksesta. Rilla joutuu aikuistumaan kertoheitolla ja ottaa huolehdittavakseen sekä Punaisen Ristin nuortenjärjestön että löytämänsä pienen sota-orvon. Kotikunnaan tunnelma on muuttunut, ja kaikki pelkäävät huonoja uutisia taistelutantereelta... Voivatko he kestää sodan loppuun asti?

  " - Vaihtaisitko ne tällä hetkellä kahteen hauskaan vuoteen?
    - En, sanoi Rilla hitaasti. - En vaihtaisi. Omituista, vai mitä? Nämä kaksi vuotta ovat olleet kauheita, mutta siitä huolimatta olen niistä kumman kiitollinen, aivan kuin ne kaiken tuskan ohella olisivat antaneet minulle jotain korvaamatonta. En haluaisi palata ajassa taaksepäin ja olla sama tyttö kuin kaksi vuotta sitten. -- En silti haluaisi kärsiä tämän enempää - Rilla naurahti anteeksipyytävästi - en, vaikka sieluni siitä kuinka kasvaisi." -s.166

Kotikunnaan Rilla on aivan erilainen kirja kuin aiemmat Anna-sarjat. Siinä on kommelluksia, luontokuvauksia ja ripaus romantiikkaakin, hyvä. Mutta jo Sateenkaarinotko on pohjustanut tämän osan synkkyyttä ja surua.

Rillasta ja tämän henkisestä kasvusta oli hauska lukea tässä enemmän kuin aiemmissa osissa, mutta oli jotenkin harmi, että varsinkin Kotikunnaan tytöt lähestulkoon vain mainittiin siellä täällä. Olisipa Montgomery kirjoittanut vielä lisäkirjan heidän mietteistään sodan aikana. Faith ainakin lähti Englantiin vapaaehtoisena ja Dikin olisi tahtonut... Oli myös mielenkiintoista seurata lasten välillä olevia rakkaus- ja ystävyyssuhteita. Kävi ilmi, ettei Rilla niinkään pitänyt Mary Vancesta, mutta oli ollut lapsena hyviä ystäviä pappilan Karlin kanssa. Ehkä surullisin oli Unan onneton rakkaustarina, josta maailma ei tiennyt mitään. 

Minulle tämä oli uudelleenluettuna ehkä sarjan parhaimpia osia Annan unelmavuosien ohella. Pidin historiallisten tapahtumien sivuamisesta - Flander, Verdun, naisten äänioikeus -, joita Montgomery ei yleensä mainitse. Myös sodan arkielämän kuvaus ja henkilöiden mietteet olivat mielenkiintoisia. Huomasin, että ainakin yhden kohdan Montgomery oli ottanut suoraan päiväkirjastaan!

"   "Sit down, child," said Aunt Annie - who never gets excited over anything and so has missed a tremendous amount of trouble and delight in her journey through life.
    "Oh, Aunty", I said, "I have walked this floor for hours in despair and anxiety during these past years. Now let me walk it in joy."" - The Selected Journals of L.M.Montgomery, Volume II, 6.10.1918

Tämä kohtaus oli lähes samoin sanoin Rillassa Saksan ja Itävaltan pyytäessä rauhaa. Montgomeryltä tuttuja olivat myös teknologiamietteet:   " - Tuskinpa lentokoneet tekevät ihmiskuntaa entistä onnellisemmaksi, sanoi neiti Oliver."

Aino on pohtinut blogissaan tarkemmin sitä, onko Rilla sotaa vastaan vai puolesta. Nyt uudelleenluvun jälkeen ehkä sanoisin, että kirja puhuu sodan syttymistä vastaan. Kuitenkin, sodan sitten sytyttyä Rilla ja muut ponnistelevat osansa kotirintaman puolesta ja pysyvät urheina kovimpien kamppailujen aikana. Minusta Blythet odottivat silti itseltään hiukan liikoja, sillä en itse odottaisi itseltäni sellaista luonteenlujuutta ja ahkeruutta. Mutta en olekaan elänyt sota-aikana - eivätkä Blythet tahdo esiintyä marttyyreinä.

Vaikka Kotikunnaan Rilla onkin Anna-kirja, kertoo se sodan vaikutuksesta kanadalaiseen perheeseen ja etenkin Rillaan, jolla on nuoruus edessään. Hiukan romantisoitunakin se näyttää sodan julmuuden, surun ja kuitenkin myös urheuden.

"  - Nauru on hävinnyt maailmasta, sanoi Faith Meredith tullessaan kertomaan Jerryn kirjeestä. - Muistan sanoneeni kerran vanhalle rouva Taylorille, että maailma on täynnä naurua. Mutta ei ole enää." -s.104

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. "Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan". 

P.S. Ben Stahlin kansi on kaunis ja kuvastaa kirjan tunnelmaa <3 

Toukokuussa uskalsin enemmän kuin ennen

Toukokuussa luin kuusi kirjaa ja 1041 sivua:

Gloria Wheeler: Chu Ju's House (231s)
Sonia Levitin: Journey to America (150s) (Journey to America #1)
Franz Kafka: Die Verwandlung (63s)
L.M.Montgomery: Sateenkaarinotko (233s) (Anna #7)
William Shakespeare: Macbeth (100s)
Jacqueline Wilson: Love Lessons (264s)

Toukokuussa luin yllättävän vähän suomeksi ja sitäkin enemmän englanniksi. Chu Ju's House kuvaili kauniisti kiinalaista maaseutua, kertoi sen köyhyydestä ja armottomuudesta ja opetti hiukan arkielämästä sekä kiinalaisia sanoja. Journey to America kertoi varhaisnuorille sopivalla tavalla juutalaisten pakovaiheista USA:han. Die Verwandlung - oli klassikko tai ei - eteni aika hitaasti, mutta sai hiukan surulliseksi näyttäessään, kuinka Gregorin perhe hylkäsi hänet tämän muututtua koppakuoriaiseksi. Oli pakko miettiä mitä tekisin jos omalle veljelle kävisi samoin. Sateenkaarinotko kertoi Blythen lasten ja vähän liian tarkoin pappilan lastenkin elämästä ja kommelluksista. Erityispisteet annan tälle sodan pohjustamisesta ja maailmankirjallisuuden ehkä vaikuttavimmasta lopusta.

Macbeth oli mielenkiintoista luettavaa, löysin muutamia hienoja ja jopa tuttujakin sitaatteja, ja jopa ymmärsinkin tarinan, sillä lähes kaikki säkeet oli tässä painoksessa selitettu nykyenglanniksi viereen. Love Lessons oli koukuttava ja mukava kirja nuoren tytön perhe- ja ihastusongelmista, vaikka luinkin tämän loppuratkaisun kyseenalaistavia mielipiteitä netistä.

Zapped -perhe-elokuva ei vaikuttanut minuun mitenkään muuten kuin että pääosaa näytteli Zendaya - äitini sanoi hänen täytyvän olla todella hyvä näyttelijä, kun on kerran päässyt tällaisen elokuvan kautta The Greatest Showmaniin. Supermarsu oli mukava elokuva ja toi mieleen samannimiset kirjat, jotka luin joskus vuosia sitten. Tykkäsin erityisesti Emilian ja Simon ystävyyssuhteesta, mutta itse lahden pelastusoperaatio sujahti ohitse aika nopeasti.

Pahuus oli aika hirvittävä elokuva, vaikka en sitä aluksi osannut odottaa, sillä filmissä oli aluksi rauhallinen tunnelma. Kuitenkin sen henkilöt (muut oppilaat) tekivät asioita, jotka olivat ainoastaan sairaita, mutta joihin kukaan opettajista ei puuttunut. Hauska yksityiskohta oli suomenruotsalainen sivuhenkilö ja yksi repliikki suomeksi. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (jota aloimme ystäväni kanssa kutsua nimellä Potato Peel Pie Society) oli hyvä kertomus toisesta maailmansodasta ja sodan jälkeisestä ajasta. Se ei ollut liian pelottava ja ilahduin homosivuhenkilöstä. Ehkä mukavin kohta oli, kun päähenkilö jutteli ennen nukkumaanmenoa uuden ystävänsä kanssa miehistä. Ainoa pieni miinus oli, että elokuva loppui juuri niin kuin sen ajattelinkin loppuvan.

Erikoista, kuinka varsinkin toukokuun alussa stressi- ja ahdistusluvut olivat nousussa ja loppupuolella olin puolestaan kipeänä, mutta kuitenkin yleensä kuukautta ajatellessani tulee hyvä mieli. Eräänä sunnuntaina lähdimme ex tempore koko perhe kävelylle Sipoonkorpeen, ja reitti (Kalkkiruukin luontopolku) tarjosi useita kevään merkkejä. Bongailimme hirveästi valkovuokkoja ja sinivuokkoja, puron jonka vesi näytti punaiselta ja vanhan kalkkikivilouhoksen, jonka pohjalla oli edelleen jäätä. Pikkuveljeni suuri seikkailu oli nähdä käärme. :) Viiden kilometrin matkalla näimme kauniita maisemia ja nautimme keväisestä metsästä. <3

Basilika ennen niiden syötävien lehtien kasvamista

Toukokuussa kasvatin myös ruukussa korianteria ja basilikaa, vaikka kasvit meinasivat kuivua helleaallon aikana, koska annoin niille liian vähän vettä. :D Oli teatterikerhon ensi-ilta - niin, ja kävin katsomassa Mamma Mian! suomeksi! Vaikka toivoinkin koko esityksen ajan voivani taas katsoa vuoden 2008 elokuvan (joka on minulle se ainoa ja oikea), lämpenin "myös" alkuperäiselle teatteriesityksellekin. Laura Voutilainen lauloi ja näytteli hyvin Donnaa, mutta Veeti Kallion Sami ei ollut ihan Pierce Brosnanin rauhallinen ja sympaattinen Sam. En oikein tykännyt nimien suomennoksesta enkä siitä, että kaikki hahmot olivat suomalaisia. Lopussa oli ihana tunnelma, kun yleisö seisoi, ja lauloin mukana Waterloon englanniksi.

Toukokuussa oli myös rohkeitakin hetkiä, kun kävin tapaamassa erästä tämän kevään tuttuani, kun lauloin muiden lauluopettajani oppilaiden edessä mikrofoniin, ja lopulta kun lauloin koulun edessä ja sain siitä tuntemattomilta oppilailtakin kehuja. Tämä oli ehkä toukokuun suurin saavutus. :) Lauloin Liettuan Euroviisu-kappaleen When We're Old, ja meni kuulemma hyvin. <3 Yksi elämäni hauskimmista illoista tapahtui myöskin tässä kuussa huomattuamme ystävieni kanssa, että hauskaa pystyy pitämään ihan ilman alkoholi- tai sokerihumalaakin. Tämän huomion jälkeen ilta päättyi lopulta tanssittuamme ystäväni kanssa muiden jo lähdettyä Dancing Lasha Tumbain kaksi kertaa peräjälkeen ja toivotettuamme koko naapurustolle hyvää yötä.

Kävin minä kouluakin, ei hätää, mutta varsinkin viimeisten parin viikon aikana emme enää saaneet ollenkaan läksyä tai joutuneet lukemaan kokeisiin.

Kesäkuussa aion lyhyesti ja ytimekkäästi nähdä tuttuja ihmisiä ja paikkoja Kiinassa, yrittää puhua kiinaa, pitää hauskaa ja lukea paljon kirjoja.

Kuukauden kysymys: Mikä oli teille toukokuun tärkein tapahtuma?

Naisten aakkoset: T

Naisten aakkosissa etsitään kuuluisia naisia aakkosten jokaisella kirjaimella. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R & S.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Terhi Rannela on kirjoittanut nuortenkirjoja erilaisista ja jopa rankoistakin aiheista. Jotenkin yhdistän hänet helposti Salla Simukkaan. Rannelan kirjoista lempparini on hauska Kerttu & Mira -sarja, joka kertoo tyttörakkaudesta ja matkustelusta. Joskus vuosia sitten luin häneltä myös Läpi yön ja Taivaan tuuliin, joista varsinkin viimeinen oli hyvin järisyttävää luettavaa.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Muistan pienenä seuranneeni presidentinvaaleja ja toivoneeni Tarja Halosen pääsevän toiselle kaudelle. Hassua, kuinka minusta silloin naispresidentti tuntui paljon luonnollisemmalta ja tavallisemmalta kuin miespresidentti, jollaista en ollut ennen Sauli Niinistöä ikinä kokenut. Minulla ei ole paljonkaan tietoa hänen politiikastaan, joten tämä ei ole erityinen poliittinen mielipide vaan enemmänkin oma ajatukseni naispresidentistä.

III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Tarinatyttö on lempihenkilöni L.M.Montgomeryn kirjoissa Sara, Tarinatyttö ja Sara ja kultainen tie. Ihailin häntä hänen tarinankertojalahjojensa, näyttelijäntaitojensa ja salaperäisyytensä vuoksi sekä koska hän uskalsi olla erilainen kuin muut ja unelmoida. 

L.M.Montgomery: Sateenkaarinotko

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini, olen ensimmäistä osaa lukuunottamatta postannut kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana ja Anna omassa kodissaan & Annan perhe.

Sateenkaarinotko
L.M.Montgomery
Anna #7
2008 (1925)
Alli Wiherheimo (uud.suom. 1965)
Rainbow Valley (1919)
233 sivua
WSOY

Kotikunnaan pienet lapset ovat tässä osassa jo nuoria tyttöjä ja poikia. 13-vuotias esikoinen Jem aikoo jatko-opistoon, Walter rakastaa Susanin kauhuksi runoja ja vihaa tappeluita, ja kaksoset Nan ja Di näyttävät edelleen aivan erinäköisiltä. Lasten lempipaikka on lähellä sijaitseva Sateenkaarinotko, jonne he kerääntyvät leikkimään, lukemaan ja paistamaan itsepyydystettyä kalaa.

Tuona vuotena Kotikunnaan väki saa ystäviä pappilaan muuttavista äidittömistä lapsista: Jerrystä, vilkkaasta Faithista, herkästä Unasta ja ötököistä kiinnostuneesta Karlista. Lasten isä, pastori Meredith, antaa hajamielisyydessään lastensa olla ulkona niin pitkään kuin he haluavat eikä kiinnitä huomiota heidän päähänpistoihinsa. Vielä pappilan lapsiakin vilkkaampi on kuitenkin orpo Mary Vance, jonka lapset löytävät eräänä päivänä ladosta...

Sateenkaarinotko on (Annan jäähyväisten lisäksi) ainoa osa, jossa pääpaino hyppää Blythen perheestä lähes kokonaan. Vielä romaanin alussa Kotikunnaan lapset ovat pääosassa, mutta loppuvaiheissa kerrotaan lähinnä Meredithien kommelluksista. Ei siinä mitään, heistä oli hauska lukea, mutta ehkä mieluummin jossain toisessa kirjassa. Muutenkin tuntui, ettei kaikista lapsista kerrottu oikein mitään (Shirley, Rilla) tai vähemmän kuin muista (Jerry, Nan, Di, Karl). Mielessäni Jem ja Jerry sekoittuivat yhdeksi pojaksi, enkä tiennyt, mitä eri luonteenpiirteitä heillä oli.

Oli kyllä mielenkiintoista seurata, kuinka Kotikunnaan lapsiin verrattuna pappilalaiset olivat ajattelemattomia ja vilkkaita, mutta Maryyn verratessa taas hyvinkin puhtoisia ja kilttejä. Vaikka Mary olikin aika ärsyttävä luonteeltaan, toi hän jotain uutta sarjaan, joka keskittyy lähinnä hyväosaisiin, keskituloisiin perheisiin.

Huomasin nyt, kuinka monissa tarinoissa toistui kyläyhteisön kritiikki ja sen aiheuttama paine. Varsinkin pappilan lapset saivat aina kuulla muilta käyttäytyneensä huonosti ja aiheuttavansa häpeää perheelleen. Oli hämmästyttävää, kuinka jopa ilman sukkia tuleminen kirkkoon saattoi käynnistää suuren juorumyllyn ja kauhisteluja. Annan hyvä ystävä Cornelia-neiti sortui myöskin tällaiseen juoruiluun. Minusta hiukan tuntui, että Montgomery tahtoi näpäyttää aikansa kylärouvia, joilla ei ollut muuta tekemistä kuin toisten tekemisten vahtiminen ja paremmin tietäminen.

Kirjan kaikki pienet tarinat olivat kuitenkin mukavaa luettavaa, ja pidin erityisesti eräästä rakkaustarinasta. Myös paikkana Sateenkaarinotko oli ihastuttava. Se yhdisti lapsia ja rakastavaisia ja toimi eräänlaisena symbolina lapsuuden huolettomuudelle.

"Nan ja Di aikoivat lähteä Eurooppaan. Walter haaveili Niilistä, joka huokaili Egyptin hietikoilla, ja halusi saada kerran katsella sfinksiä. Faith arveli hiukan synkästi, että hänen oli varmaan ruvettava lähetyssaarnaajaksi - kuten vanha rouva Taylor oli kehottanut - jotta hän näkisi Intian tai Kiinan, nuo salaperäiset itämaat. Karlin sydän paloi Afrikan viidakkoihin.
  Una ei sanonut mitään. Hänen mielestään oli hauska pysyä vain kotona. Täällä oli kauniimpaa kuin missään muualla. Olisi kauheata, jos he kaikki aikuisiksi tultuaan hajaantuisivat pitkin maailmaa. Pelkkä ajatuskin herätti jo Unassa yksinäisyyden ja koti-ikävän tunteen." -s.202

Sateenkaarinotko on julkaistu 1919, sodan jälkeen, ja kirjassa lapset elävät viimeisiä rauhan vuosia. Laskeskelin kyseessä olevan ehkä vuosi 1906, sillä Kotikunnaan Rillassa Jem on kahdenkymmenenyhden. Sodan varjo alkaa kuitenkin tuntuvasti häälyä heidän yllään Walterin ennustusten myötä.

Luin kirjan viimeiset sivut ääneen veljelleni ja aloin melkein itkeä niiden vuoksi. Loppu on vavahduttava - ja kertoo samalla niin paljon tuon ajan nuorista, jotka eivät olleet koskaan kokeneet sotaa. Seuraava katkelma on kuitenkin hiukan ennen loppua ja tiivistää hyvin Sateenkaarinotkon maailman.

"Niin, Jemistä tulikin kerran sotilas, ja hän näki taistelun, jollaista maailma ei ollut ennen kokenut, mutta se kaikki oli vielä etäisessä tulevaisuudessa. Ja äiti, jonka esikoinen hän oli, katseli usein poikiaan ja kiitti Jumalaa siitä, että entiset sankariajat, joita Jem ikävöi, olivat ainaiseksi takanapäin. Kanadan poikien ei koskaan tarvitsisi ratsastaa taisteluun puolustaakseen isiensä maata.
   Suuren kamppailun kylmä varjo ei ollut vielä laskeutunut kansojen ylle. Pojat, joiden oli kerran taisteltava ja kenties kaaduttava Ranskan ja Flanderin, Gallipolin ja Palestiinan kentillä, olivat vielä vallattomia koulupoikia, joita tuntui odottavan huoleton elämä; neidot, joiden sydäntä suru oli kouristava, olivat vielä pikku tyttöjä, joiden mielissä kimmelsivät toiveet ja unelmat." -s.232

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4. "Kirjan nimessä on jokin paikka".