L.M.Montgomery: Anna ystävämme

Kiinnostukseni heräsi: uudelleenluettu lempikirjailijaltani

Anna ystävämme

L.M.Montgomery

Anna #2

2000 (uudistettu suomennos)

Hilja Vesala

Anne of Avonlea (1909)

261 sivua

WSOY

Anna on 16-vuotias tyttö, joka asuu edelleen Vihervaarassa Prinssi Edwardin saarella kasvattivanhempansa Marillan kanssa. Anna on hyväksytty opettajaksi kotikylänsä kouluun, mutta hänen unelmissaan siintää päästä opiskelemaan korkeakoulussa. Mielikuvituksekas ja avoin Anna ennättää kahden vuoden aikana valloittaa oppilaidensa sydämet, saada uusia ystäviä ja joutua tietenkin erilaisiin kommelluksiin. Niiltä ei varsinkaan voi välttyä, kun Marilla ja Anna ottavat kaksi kuusivuotiasta lasta, Doran ja Davyn, luokseen asumaan.

"-- -Miksi ei Marilla mene naimisiin?

   Marillalle ei naimattomuus ollut koskaan ollut arka kohta, niin että hän vastasi aivan sävyisästi vaihdettuaan pari merkitsevää katsetta Annan kanssa:

   -Kukaan ei kaiketi huolinut minusta.

   -Jospa sinä et ole ikinä kosinut ketään, tuumi Davy.

   -Mutta Davy, nuhteli Dora niin kauhistuneena veljen tietämättömyydestä, että avasi suunsa omasta aloitteestaan. -Herrojenhan on kosittava...

   -En ymmärrä, miksi heidän täytyy aina tehdä sekin, napisi Davy. -Miksi miesten pitää nähdä kaikki vaiva? Saanko vähän lisää vanukasta, Marilla? -s.228

Olen lukenut tämänkin kirjan viimeksi yli viisi vuotta sitten, ja huomasinkin muistavani etukäteen suurin piirtein vain Annan opettajantoimen koulussa, erään ystävysten metsäretken keväällä ja Kaikurannan. On hassua kuinka ennen tykkäsin lukea kirjojen henkilöiden lapsuudesta mutta nyt pidin enemmän juuri tästä nuoruusajasta.

Nyt Anna on samassa iässä kuin minäkin, unelmoi opiskelusta ja rakkauden löytämisestä sekä yrittää nähdä kauneutta ympärillään. Nykyajan tyttöihin verrattuna hän on hyvin itsenäinen: hyvänen aika, hän opettaa kuusitoistavuotiaana koulussa ja toimittaa kananpoikien kynimisen. Vasta nyt samanikäisenä ajattelen tätäkin asiaa tarkemmin.

"Mutta sitä sinä et ymmärrä... ei kukaan seitsentoistavuotias ymmärrä. Seitsemäntoista ikäinen ihminen tyytyy unelmiin, sillä hän ajattelee, että kyllä todellisuus odottaa jossain edessäpäin. Kun minä olin seitsemäntoista, en olisi ikinä uskonut, että viidenviidettä ikäisenä olisin valkohapsinen vanha känttyrä, jolla ei ole elämässään muuta kuin kuvitelmia." -s.189

Muitakin mielenkiintoisia huomioita löytyi kirjasta, esimerkiksi Vihervaaran varallisuudesta. Vaikka korkeakoulu onkin vain unelma Annalle, ei heillä ole juurikaan pulaa ruoasta. Toisaalta tämä johtuu myös Marillan ja Annan ahkerasta työstä. Puhelimia kun 1800-luvulla ei vielä ollut, joutuvat ihmiset kirjoittamaan vierailulle saapumisestaan kirjeellä. Mutka tulee matkaan, jos vierailija sairastuukin yllättäen eikä pysty ilmoittamaan asiasta ajoissa.

Anna ja Diana ovat molemmat hyvää ajattelevia ja ahkeria tyttöjä, joilla on kuitenkin omat epätäydellisyytensä. Anna ei pidä kesakoistaan tai punaisesta tukastaan, Diana puolestaan toivoisi olevansa hoikempi. Molemmat ihailevat lempikirjailijansa, rouva Morganin, kuvankauniita tyttöhahmoja, jotka selviytyvät aina hätkähtämättä haasteista. Eräässä vaiheessa he yrittävät epätoivoisesti valmistautua kirjailijan vierailuun samaan tapaan kuin tämän kirjojen henkilöt, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tässä kohtaa havaitsin pientä ironiaa Montgomeryltä tällaisia täydellisiä esikuvia kohtaan. Anna ja Diana ovat varmasti juuri tämän vuoksi hiukan epätäydellisiä ja sen vuoksi realistisempia, samastuttavampia hahmoja.

Anna-sarjan toinen osa oli kaunis ja herttainen kirja, josta löysin niin huumoria, luonnonkuvausta ja nuoren tytön elämää 1800-luvun lopulla kuin pieniä elämänviisauksiakin.

"Niin, olisi hauskaa jos pääsisit korkeakouluun, Anna, mutta ellet koskaan pääse sinne, niin älä sure. Ihminen rakentaa aina itse oman elämänsä missä hän lieneekin - korkeakoulu voi vain helpottaa tuota rakennustyötä. Elämä voi olla rikas ja täyteläinen täällä - tai missä tahansa - tai missä tahansa, jos vain osaa avata sydämensä sen rikkaudelle.

   -Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitatte, sanoi Anna mietiskellen, ja minulla on hyvin paljon sellaista, mistä tunnen kiitollisuutta... Työni ja Paul Irving ja kaksoset ja kaikki ystäväni... Tiedättekö, rouva Allan, ystävyydestä olen hyvin kiitollinen. Se sulostuttaa elämää paljon." -s.123

P.S. Tykkään kuinka Anna-sarjan ensimmäisten kirjojen nimet (Anne of Green Gables, Anne of Avonlea, Anne of the Island) näyttävät kuinka Annan maailma ja elämänpiiri levittäytyvät hänen kasvaessaan. Suomeksi kirjojen nimet ovat hiukan yksitoikkoisia, mutta toisaalta ne myös kuvastavat sen ajan tyttökirjojen nimeämistä.