Erik Eriksson: Den sista stormen

Kiinnostus heräsi: Kärlek och krig -sarjan kolmas osa

Den sista stormen

Erik Eriksson

Kärlek och krig #3

2009 (2008)

357 sivua

Ordupplaget

"Men det var fortfarande varmt väder, sommargästerna badade som vanligt i Grisslehamn, de åt goda middagar och dansade.

   Ännu en liten tid härskare den underbara sommaren." -s.77 

Gerda elää vuonna 1914 vanhempiensa Martinin ja Agneksen kanssa Grisslehamnissa läheisessä hotellissa työskennellen. Sukunsa tilalle hänellä ei ole asiaa, sillä Martin ei ole väleissä sisarensa miehen kanssa. Maailmalta kantautuu puheita lähestyvästä sodasta ja Gerda kannattaa isänsä tavoin sosiaalidemokraatteja, vaikkei pystykään äänestämään. Kun Grisslehamniin saapuu tukholmalainen Lars, joka pyytää Gerdaa salaa auttamaan kommunististen tekstien levittämisessä, tempautuu hän vielä enemmän mukaan aktivismiin. Mutta Ruotsikaan ei voi välttyä muualla maailmassa syttyvän sodan vaikutukselta, ja kuten kaikki sukunsa naiset, Gerda joutuu vuorostaan pelkäämään meren yli lähtevien miesten puolesta.

Kärlek och krig -sarja (ensimmäinen osa on Det brinnande havet, kaksi ensimmäistä osaa on muuten saksannettu) kuvaa Nyströmin suvun naisten elämää Ruotsin rannikkokylässä aina 1700-luvun lopusta lähtien ja ankkuroituu historian tapahtumiin. Pääosassa on aina rakkaustarina sodan aikaan. Grisslehamnilla onkin näytellyt suurta osaa sodissa: se jäi rajapyykiksi vuonna 1809 jälkeen Suomen ja Ahvenanmaan siirryttyä Venäjän vallan alle. Tätä kautta on kuljetettu Ahvenanmaalle postia, mutta myös pimeää tavaraa, välitetty viestejä ensin optisen, sitten sähköisen lennättimen kautta, lähdetty sotaan Suomeen tai saavuttu pakolaisina sieltä päin Ruotsiin. Nykyäänkin Grisslehamnista kulkee laiva Eckeröön, mutta edelleen se on pieni kesävieraita vastaanottava saaristolaiskylä.

Historiantunnilla vaietaan yleensä Ahvenanmaasta, niin että en tiennyt paljoakaan sen historiasta. Suomen sodan jälkeen jäivät monet ystävät ja ruotsinkieliset rajan taakse, ja ensimmäisen maailmansodan aikana Ahvenanmaalta tuleekin pakolaisia Grisslehamniin. Lisäksi sen asukkaat keräävät adressin saadakseen liittyä Ruotsiin. Samaten Ruotsista lähtee miehiä vapaaehtoisina Ahvenanmaalle taistelemaan, kuka ahvenanmaalaisten puolelle, kuka venäläisten ja kommunistien puolelle. Heidän joukkoihin liittyvät kumminkin puolin myös Lars ja naapurin Oskar, mutta he saavat huomata ettei sotiminen olekaan niin kunniakasta ja hohdokasta kuin he ovat kuvitelleet. Myöhemmin jopa ruotsalaisia ja saksalaisia sotilaita saapuu vapauttamaan Ahvenanmaata, mutta lopulta saaristo jää kuitenkin itsenäiselle Suomelle. 

Muutenkin kirja kuvastaa eri aatteita: Lars on jyrkkä kommunisti, mutta Gerdan perhe sosiaalidemokraatteja, jotka toivovat työläisille ja naisille parempia oikeuksia. Martin ja Gerda työskentelevät pitkiä päiviä, silloin kuin työtä on, eikä sydänvaivainen Martin saa eläkettä vaan alkaa kalastajaksi modernilla moottoriveneellä.

Kirja viittaa myös usein aiempien osien tapahtumiin: kuinka Kristina oli löydetty kuolleena lennättimeltä tai kuinka tämän medaljonkiin oli kaiverrettu optisen lennättimen sähkötysmerkkejä. Näitä merkkejä Gerda yrittää ratkoa vuosien ajan ja tuntee yhteyden esiäitiinsä. Nyt myös kesäisin rantahuvilassa asunut taiteilija Engström mainitaan. Kuitenkaan Gerda ja Martin eivät tiedä kaikkea esivanhemmistaan tai heidän sisimmistä ajatuksistaan, joten lukija on aina heitä askelen edellä. En muistanut paljon toisen osan tapahtumia, joten osa juonesta, kuten Agneksen entinen suhde tai Martinin inho Oskaria kohtaan sekä riidat sisarensa miehen kanssa, jäi minulle täysin avoimeksi eivätkä missään vaiheessa ratkenneet.

Sarjan naiset ovat määrätietoisia ja vahvoja ja osaavat vaikuttaa. Gerda on ehkä Johannaan ja Kristinaan verrattuna kunnianhimoisin: hän kannattaa naistenoikeuksia ja auttaa Larsia levittämään kommunistista aatetta, vaikkei olekaan ihan hengessä mukana. Hän myös puolustaa itseään ja arvojaan tarvittaessa. Johannan ja Kristinan lailla Gerdakin on kiinnostunut sanoista ja kielen käyttämisestä niin että saa lopulta pieniä kirjoituksiaan julkaistuksi lehdessä ja alkaa opiskella kirjekurssin avulla reaalitenttiä varten. Samoin hän vaihtaa ajatuksia kirjoittavan naisasianaisen kanssa. Ehkä Gerdalla on enemmän mahdollisuuksia kuin esiäideillään? Sanoilla on erityisen tärkeä osa sarjan naisten emansipaatiossa: kaikilla suvun naisilla on jokin kanava millä viestiä, oli se sitten lennätin, kirjeet tai sanomalehti. Sanoilla on voimaa, ja ne avaavat uusia ovia Samalla näytetään kuinka naiset ovat kautta aikain olleet mukana poliittisessa kamppailussa ja ajatusten levittämisessä. 

""Det finns en stor kraft hos oss kvinnor, en oerhörd styrka när vi går samman."" -s.46

Myöa rakkaustarina on hiukan epätavanomainen verrattuna aiempiin kirjoihin, Gerda ja Lars eivät nimittäin ole todella vakituisesti yhdessä. Lisäksi vaikka Johanna ja Kristina eivät myöskään välttämättä koe yksioikoista onnellista rakkaustarinaa, ja naivatkin ehkä väärän henkilön, on heille kuitenkin olemassa se yksi ja oikea. Gerda kuitenkin pohtii paljon eri miesten välillä, eikä rakkaus hänen ja Larsin välillä ole satujen yhtenäistä ja kaikenvoittavaa. Lars on paljon poissa eikä kirjoita yhtä kauniisti kuin kirjeystävä Viipurissa. Naapurin Oskarkin on aina kovin kohtelias. Larsille kommunistinen aate vaikuttaa olevan tärkeämpi kuin Gerdan tapaaminen. Gerda ei kuitenkaan jää passiiviseksi suhteessa vaan päättää siinä aktiivisesti. Hän pohtii toveruuden ja rakkauden eroa ja millainen suhde hänelle sopii paremmin. Lars ja Gerda elävätkin vuosia erossa toisistaan, ja myöhemminkin ensin eri osoitteissa. Kirjan suhteenkuvaus on hyvinkin realistista.

"Han tryckte hennes hand hårt, höll den kvan en stund innan de skildes. Varje gång de sågs avslutade han mötet på samma sätt, en varm handskakning och ett hjärtligt leende. 

   Gerda tänkte att det kunde ha varit han i stället. Skulle kunna ha varit, tänkte hon, om det blivit på ett annat sätt vid något enstaka tillfälle. 

   Skulle kunna ha varit. Hon upprepade orden flera gånger och fann dem alltmer omtumlande." -s.179

 
Ehkä suhtautuminen Gerdan raskauteen on hiukan liian optimistinen ajankohtaan suhteuttaen, mutta muuten arvostan sitä miten Erik Eriksson kuvaa naisten ajatuksia ja kamppailua aikana, jolloin naisten oikeudet olivat vielä enemmän kiven alla. Myös juutalaisten syrjintään viitataan, ja Ruotsissa rotuoppikin saa kovaa kannatusta.

"Gerda hade lyssnat och inget sagt. Hon funderade inte något närmare på det just då. Nu när hon fick veta att en av hennes egna vänner var jude kom hon ihåg hur bekymrad den unga kvinnan varit. Men det skulle ta många år innan hon verkligen förstod." -s.282

Kirja tematisoi myös jälleen kerran miesten ja naisten kapeita rooleja. Miehet hukuttavat huolensa viinaan ja haluavat sotaa, naiset puolestaan rauhaa. Onko sekin naisellinen piirre vai patriarkaatin synnyttämää? Naiset ovat kieltolain puolella miesten juomisen vuoksi, Martin taas pelkää kieltolain seuraamuksia. Aika näyttää mitä mistäkin tapahtumasta seuraa.

Minulle Kärlek och krig on ollut tärkeä sarja niin vahvojen naispäähenkilöidensä ja ajankuvauksensa puolesta. Jokaisessa kirjassa on ollut syvyyttä ja niiden tapahtumat ovat lomittuneet toisiinsa. Välillä kirjoitustyyli on ollut hiukan jähmeää ja etäistä, mutta kuitenkin olen lukenut mielelläni kuvausta saaristolaiselämästä, historian tapahtumien vaikutuksesta ja naisten mietteistä. Ja näiden avulla olen oppinut ruotsia!

Minulla oli kunnia tavata Erik Eriksson kesällä 2019 vieraillessani Grisslehamnissa äitini kanssa. Olin kirjoittanut hänelle tiedustellakseni edellisten vuosien opaskierroksista, ja yllätyksekseni saimme ihan yksityiskierroksen Grisslehamnin maisemissa. Opaskierrosten sijaan kirjailija piti kyllä tuona kesänä nukketeatteria sekä hänellä oli oma kirjakoju. Kävimme lennättimen paikalla sekä Skatuddenin niemellä, jolta naiset tähyilivät merelle odottaen rakkaimpiaan kotiin. Sieltä näkyi Ahvenanmaan edessä olevalle Signilskärille asti. Lisäksi kävimme hänen luonaan lounaalla ja myöhemmin yhdessä saaristolaisravintolassa, josta näimme henkeäsalpaavan auringonlaskun. Yli kahdeksankymppisestä kirjailijasta henki älykkyyttä, mutta hänellä oli koko ajan pilke silmäkulmassaan. Puhuimme sekaisin ruotsia, englantia ja saksaa, ja hän kertoi tapahtumarikkaasta elämästään, ajastaan Vietnamin sodan kirjeenvaihtajana ja siitä kuinka sotakokemuksista oli vaikea puhua muiden ruotsalaisten kanssa, eiväthän he olleet kokeneet sotia pitkiin aikoihin. Sain vaikutelman, että häntä ahdistivat tiukat sukupuoliroolit, sillä häntä kiinnosti erityisesti naisten ajattelutapa. Vielä tämän jälkeenkin sain Erik Erikssonilta postissa cd:n täynnä kuunnelmia. Valitettavasti luin sattumalta hänen menehtyneen viime vuoden helmikuussa. Arvostin häntä ja olisin halunnut keskustella vielä useasta asiasta. Onneksi nimikirjoituksella varustetut kirjat, cd ja muistot säilyvät yhä.

"Hon hade ofta funderat över Lars skygga blick. Och när hon tänkte efter kom hon ihåg hur han pratat om politik och tittat förbi henne. Han hade agiterat och stått i, om allt det stora och märkvärdiga i världen, och samtidigt tittat långt ut i rymden eller in i närmaste vägg.

   Varför gjorde han så, var han ens medveten om det?

   Hon skulle fråga honom någon gång, men förstod att hon inte skulle få något vettigt svar." -s.292-293

Kirja sopii viime vuoden HelMet-lukuhaasteen kohtaan 16. "Kirjassa eletään ilman sähköä", #Hyllynlämmittäjä-haasteeseen sekä henkilökohtaiseen kaupunkihaasteeseeni, vaikka Grisslehamn onkin tosin kylä.

Maja Hjertzell: Henrietta är min hemlighet

Henrietta är min hemlighet
Maja Hjertzell
2005
175 sivua
Rabén & Sjögren

Måsen on ollut rakastunut Henriettaan pitempään kuin hän muistaa, muttei hän ole ikinä todella puhunut tälle. Hän ei ikinä pystyisi tekemään asialle mitään. Ei vaikka Henrietta pysähtyy hänen eteensä ja pyytää kahville. Måsenin elämä vain virtaa eteenpäin, vanhemmat ovat tiukkoja ja pistävät omat menonsa etusijalle. Koulussa Måsen alkaa lintsata, seuraa Henriettaa tämän nyrkkeilyharrastukseen ja meinaa tehdä aloitteen. Pitääkö joskus vain päättää ja uskaltaa?

"För alla andra verkar det så lätt, så självklart. Först är man kär i någon och så kanske har man tur och kärleken är besvarad. Ja, och sedan är det bara att bli ihop. Hålla handen, kyssas, hångla och sedan sex. Ringa när som helst, ses på stan, prata om allt, träffa varandras familjer, hänga med på utflykter, tågluffa. Är det så där lätt? Inte för mig. Inte för mig." -s.29

Henrietta är min hemlighet on kirja, jollaisia toivoisi ehkä olevan enemmän. Kirja joka on hiukan erilainen. Ensiksikin sillä tavalla että päähenkilöt ovat lukion ensimmäisellä, mutta jotenkin Måsenin ajatusmaailman ja ystävien sekä kirjoitustyylin puolesta kuvittelin heidät yläasteikäisiksi. Toisaalta on jotenkin huojentavaa lukea kirjaa, joka ei tee kaikista lukiolaisista bilettäjiä ja teinimäisen fiksuja. 

Pidin myös Måsenin ystävyyssuhteista. Robinin kanssa hän kommunikoi lähinnä ruotsinkielisten sanontojen avulla, joita he ovat opetelleet ulkoa. Kirjailija kertoi jossain saaneen tämän idean käydessään vierailulla koulussa. Rebecka puolestaan lukee runoja ja ihastuu fiktiivisiin hahmoihin (!!) sekä yrittää patistaa Måsenia tekemään jotain Henriettan suhteen. Måsenilla ei ole erityisiä harrastuksia paitsi valokuvaaminen ja kuvien kehittäminen, hän on myös ollut kiinnostunut linnuista ja luonnosta. Lisäksi hänen tätinsä oli todella sympaattinen ja ihana - ja kerrankin joku aikuinen on sinkku.

"De som jag varit kär i har bara inte varit kära i mig, i alla fall inte tillräckligt. Och de som blivit kära i mig har jag inte varit interesserad av." -s.86

Kirja on todella pohtiva ja lähinnä täynnä Måsenin ajatusmaailmaa, mutta siinä ei erityisesti tapahtu mitään, eikä se keskity ihastumisen lisäksi paljoakaan muuhun, paitsi hiukan Måsenin väleihin hänen vanhempiensa kanssa (joiden käytös oli muuten todella ärsyttävää). Måsen ("lokki") on muuten vain hänen lempinimensä, oikeaa nimeä ei koskaan kerrota, mutta syy siihen löytyy viimeiseltä sivulta.

Jotenkin olisin ehkä toivonut, ettei lopputulos olisi ollut niin ilmiselvä. Ehkä vain olen jotenkin kyllästynyt onnellisiin romanttisiin loppuihin ja siihen, että ihastuksen kohde salaperäisellä tavalla vastaa tunteisiin ennen kuin ollaan edes juteltu. Minusta tämä olisi toiminut myös ihan vain kasvutarinana, että Måsen olisi vain uskaltanut tehdä jotain tunteilleen, hyväksynyt itsensä ja jäänyt odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Loppupuolella oli myös kohtaus, joka ainakin minusta vaikutti hiukan erikoiselta ratkaisulta, vaikka olikin myös kaunis.

"Och nu ligger jag i sängen och ångrar mig. Ångrar mig så jag är tvungen att bita i täcket för att inte skrika. Jag har hört att du är förälskad i mig. Vill du gå och fika? Jag är inte den där svala personen som kan svara på någonting sådant, jag klarar det inte. Lika bra det kanske, vi passar antagligen inte ihop ändå, tänker jag." -s.21

Tuntui kuitenkin hiukan vapauttavalta lukea kirjaa, jonka päähenkilöllä on myöskin ongelmia ihastumisen kanssa. Sitä kun ei vain pysty tekemään mitään ihastumiselleen, vaikka toinen osoittaisikin kiinnostusta takaisin. Siihen pitää tottua ensin. Sitä kun kieli kuivuu eikä pysty vastaamaan mitään hauskaa tai fiksua ja juttelemaan luonnollisesti. Sitä että ylipäätänsä elää enemmän omassa ajatusmaailmassaan kuin koskaan tosielämässä.

On myös ihana lukea kirjaa, jossa kukaan ei kyseenalaista, jossa melkeinpä kukaan ei edes kysy tai ihmettele. 

"Men allt ska man våga." -Sapfo

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 9.:"Kirjassa kohdataan pelkoja" ja YA-lukuhaasteen kohtaan "Tärkeä kirja" (minulle).

Mielenterveysviikko: Ann-Helén Laestadius: Tio över ett

Mielenterveysviikon 18.11.-25.11.2018 kunniaksi päätin säästää esiteltäväksi kirjan, jonka lukeminen teki minuun vaikutuksen

Kiinnostus heräsi: sain vanhemmiltani pari vuotta sitten joululahjaksi

Tio över ett

Ann-Helén Laestadius

2016

262 sivua

Rabén & Sjögren

Maja ja hänen paras ystävänsä Julia ovat asuneet naapuritaloissa koko elämänsä, niin että he ovat aina nähneet toistensa talon omasta ikkunastaan. Nyt kaikki kuitenkin uhkaa muuttua. Kiirunan suuri maanalainen kaivos kasvaa koko ajan, ja Majan naapurusto on määrätty purettavaksi. Muutaman kuukauden päästä molemmat perheet joutuvat muuttamaan pois.

   Maja herää joka yö peläten kaivoksen räjäytysten ulottuvan kaupunkiin asti. Hänen perheensä ja jopa Julia ovat jo turhautuneita hänen pelkoihinsa, sillä eihän heillä pitäisi olla mitään hätää. Kuinka pitkään Maja voi jaksaa?

Olin kuullut ruotsin tunnilla Kiirunan kaivoksesta, mutten koskaan ollut tajunnut, kuinka paljon se vaikutti kaupunkilaisten elämään. Ihmiset joutuvat todellakin jättämään kotinsa ja muuttamaan, ja osa lähtee tämän vuoksi Kiirunasta kokonaan. Kuitenkin monen vanhemmat saavat toimeentulonsa kaivoksesta. Kirja käsitteli molempia näkökulmia, mutta kallistui sitten kuitenkin vahvasti muuttamista vastaan. Samoin kuvailtiin myös vähän Kiirunan ympäristöä ja jäätävää talvea. 

Vaikkakin:

"  "Min mormor gick i skola här. Det var en skola förut. Norrmalmskolan", säger Julia.
   Vi tittar på tegelbyggnaden med två våningar. Nu är det ett hotell och en thairestaurang i byggnaden intill.
   "Kiruna förändras hela tiden. So har det alltid varit. Det är inte farligt."" -s.110-111

Kirjoitustyyli vaikutti ensin aika nahkealta ja yksinkertaiselta,  mutta kehittyi lopulta kiinnostavammaksi. Juoneen kuuluva rakkaustarina oli suloinen, mutta ehkä hiukan stereotyyppinen. Yllätyin useista erikielisistä nimistä - esimerkiksi Majan ihastus taisi olla ulkomaalaistaustainen, mutta sen pystyi päättelemään vain hänen nimensä perusteella. Kiva yksityiskohta oli myös meänkieliset lauseet, Majan sukulaiset olivat nimittäin meänkielisiä.

Mutta syy miksi ylipäätänsä kirjoitan tästä ja juurikin pari kuukautta lukemisen jälkeen. Jos jollakulla on hallitsemattomia pelkoja ja osaa kouluruotsin verran ruotsia... lukekaa tämä kirja. Itselläni on vähän samankaltaisia kokemuksia kuin Majalla, samantyylistä ahdistusta ja pelkoa, joten pystyin samaistumaan häneen hyvin. Esimerkiksi paniikkikohtaukset olivat minusta todenmukaisesti kuvattuja. Samaten kirja näytti hyvin myös ennakkoluulot mielenterveysongelmia kohtaan, sillä Majan vanhemmat eivät pitäneet terapiaa järkevänä ratkaisuna, ja Maja itse kuvitteli saavansa hullun leiman. Oli hämmentävää lukea kirjaa, jonka olin saanut lahjaksi kauan ennen ahdistukseni alkua, mutta kiva huomata, että kirjahyllystäni löytyi jo valmiiksi vertaistukea. 

Kirjan aikana ihmettelin ajatuksissani Majalle, miksi kummassa hän pelkäsi niin paljon. Minkä vuoksi hän heräsi joka yö ihan vain varmuuden vuoksi ja pelkäsi todellakin henkensä puolesta, vaikka kaupunki ei todennäköisesti ikinä räjähtäisi? Ja sitten mietin, miksi minä sitten pelkään kuolemaa, sairauksia ja hätätilanteita. Yhtä turhaan kuin Majakin?

Tämä kirja todella auttoi ainakin hetkeksi kyseenalaistamaan omia pelkoja, ja sen vuoksi suosittelenkin tätä mielenterveysongelmista kärsiville mutta myös kaikille muillekin. Älkää pelätkö ruotsiksi lukemista ja tulkaa kertomaan, jos tämä puhuttelee teitäkin. 

Mitkä kirjat ovat toimineet teille terapiana tai apuna tai ihan vain saaneet ajattelemaan eri tavalla?

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 18. "Kirja kertoo elokuvan tekemisestä" ja #Hyllynlämmittäjä -haasteeseen.

Nuortenkirjoja länsinaapurista

Nyt siis vihdoin tämä lukumaratonin 7.7.2018 kirjojen postaus!

Kiinnostus heräsi: löysin vuosia sitten netistä ja lisäsin TBR-listalle

Karoliina, pieni orpotyttö
Gunborg Wildh
Karoliina #1
1975
Aila Nissinen
Halvvägs till himlen (1970)
109 sivua
Otava

Alku: "Hän oli pieni ja punainen kuin keltamuurahaiset eikä hänellä ollut juuri muuta kuin vaatteet yllään kun hän tuli Murheenlaaksoon. Mutta kyllä hän elämässä selviäisi. Niin uskoi Kulman Loviisa, ja hän kyllä tiesi." 

Karoliina, pieni orpotyttö kertoo ajasta "noin kahdeksankymmentä, yhdeksänkymmentä vuotta sitten" eli 1800-luvun loppupuolen Ruotsista. Pieni Karoliina saapuu isoisänsä Nikodeemuksen hökkeliin kertoen että hänen tätinsä on kuollut eikä hänellä ole enää ketään. Karoliina jää isoisänsä luo ja joutuu kokemaan ankaran köyhyyden. Heillä ei ole aina edes kunnollisia kenkiä saati sitten hellassa puita. Ja silloin kun ei ole kenkiä, ei voi mennä kouluunkaan. Isoisä on vanha juoppo, joka kuitenkin yrittää vähän kovemmin Karoliinan vuoksi. Samaten leipomon omistava Loviisa antaa heille joskus ruokaa. Koulussa Karoliina tutustuu Annaan, joka yskii ja jonka äiti on kadunjuoksija. Pieni tyttö haluaa auttaa jokaista, niin Annaa, avantoon pudonneita lapsia kuin omaa itseäänkin...

Karoliina oli hyvä maratonkirja, lyhyt ja nopealukuinen. Juuri siksi siitä ei niin paljon jäänyt mieleen. Suurimpana teemana nousi kuitenkin köyhyyden ja eriarvoisuuden kuvaus. Karoliinan olot ovat hyvin kurjat, ja jäin miettimään, eikö tuolloin tosiaankaan ollut mitään köyhäinapuja. Ei varmaan sitten. Kirjassa mainittiin vain Servanderin neidit, jotka tarjosivat köyhille lapsille lämmintä keittoa ja parsinnan opetusta. Ihmetystä herätti myös Annan äidin ammatti kadunjuoksija: tarkoittiko se prostituoitua vai kerjäläistä? Jotain halveksuttua kuitenkin, sillä Annaa kiusattiin, eikä Karoliinan tahdottu seurustelevan hänen kanssaan. Entä miten leikitään hillopurkkeja?

Tietysti Karoliinan määrätietoisuus ja hyväntahtoisuus saavat ihmeitä aikaan ja elämälle onnellisen suunnan varsin nopeasti. Karoliinakaan ei ole virheetön, sillä jossain välissä hän hylkii Annaa toisen, rikkaamman tytön takia, mutta tajuaa sitten korjata virheensä.

Kirjan kerrontatapa oli erikoista, samaan aikaan vanhanaikaista ja tietyllä tavalla pienille lapsille suunnattua. En kuitenkaan suosittelisi tätä kuin ehkä vasta 10-vuotiaille. Erään kohtauksen kuvaustapa ei ollut perinteistä mutta oikeastaan todella kaunista ja epäsuoraa. Ruotsinkielinen nimi Halvvägs till himlen, puolitiessä taivaaseen, olisi sopinut suomennokseenkin todella hyvin. Tarkoittiko taivas tässä kuolemaa vaiko rikkautta ja ihmeitä?

"He lepattivat kuin jotkut ylimaalliset yli kallioiden joihin liekit kuvastuivat. Mutta pysähtyivät kun savu iski heitä vastaan noenmustana ja sakeana. Pihka ja piki paloi, ja auringonkuivaama puu.
   >> Minun pitää saada kengät!>> Oli kuin lintu olisi kirkunut. Vaikka nyt oli talvi ja avaruuksissa oli hiljaista.
   Tytöt olivat pysähtyneet, suu auki, he pitelivät toisistaan kiinni. Tunsivat kuuman tulituulen poskillaan ja näkivät kipinäparvia korkealla taivaalla tähtien luona. Vajahan oli niin korkealla, puolitiessä taivaaseen. Pikkuinen hyppäys vain tulituuleen niin perillä oltiin." -s.21

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 42. "Kirjan nimessä on adjektiivi", ja saan ruksittua sen TBR-listalta. 

               ***

Kiinnostus heräsi: jatkoa kirjalle Saari meren keskellä (En ö i havet). Suomennettu nimellä Lumpeenkukkalampi.

(Kirjoitin postauksen ruotsiksi harjoituksena ensi syksyn yo-kokeeseeni käyttäen sanakirjaa apuna. Saa korjata!)

Näckrosdammen
Annika Thor
#2
1. painos 1997
244 sivua
Bonnier Carlsen

Det har gått ett år sedan syskorna Steffi och Nelli kom från Wien till Sverige till en liten ö, skickats av sina föräldrar för att fly från judeförföljelser. Nu har de anpassat sig i det kristliga livet av ön och lärt sig svenska. Steffi får gå med hjälp av stipendiet att studera vidare i läroverket i Göteborg. Hon ska bo med doktorsfamiljen och se deras son, den artonårige Sven, som hon hemligt älskar. Förstås är det svårt i skolan med vänskapproblem och med några lärares diskriminerande inställning. Dessutom är Steffi bekymrad över sina föräldrar som fortfarande stannar i Wien och får ingen inresetillstånd till Amerika…

Jag tror att i den andra delen av bokserien av Steffis livet fanns det många intressanta teman. Det finns fattigdom, här också, eftersom Steffis fosterfamilj och hennes vänner måste leva enkelt. Steffis problem med vänner och den första kärleken är realistiska, fast en kyssscen skulle jag kanske ha lämnat borta. Det handlar inte så mycket om kriget men det är spännande att följa om Steffis föräldrar kan åka till Amerika. Det fanns också en konstig likhet med Montgomerys Anne-böcker, när Steffi räddade sin väns syster från krupp, kuristustauti. 

Näckrosdammen var också en bra bok för att lära sig svenska. Jag kunde förstå nästan allt och försökte lära mig en massa av nya ord (som jag förhoppningsvis inte redan har glömt!). Med några ord hade jag det svårt, jag hade först ingen aning vad läroverket betyder. Det betyder oppikoulu och var ganska likadan i Sverige och i Finland.

Näckrosdammen var en intressant och bra bok men jag vet inte vad säga om den. Jag ska säkert någån gång läsa andra delar och ta reda på Steffis framtid. Serien föreställer bra Sverige mitt i kriget och hur människor och barn måste fly borta från förföljelser.

Kirja sopii Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen ja pääsee myös pois TBR-listalta.

Erik Eriksson: Det brinnande havet

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastonhyllystä

Det brinnande havet
Erik Eriksson
Kärlek och krig #1
2006
313 sivua
Forum

""Det är vi som skall vänta och vaka", hade Maria sagt. "Det är vi kvinnor som har det i blodet, vi som stannar hemma när männen far bort."" -s.11

Johanna on kolmetoistavuotias, kun hänen isänsä katoaa merelle postimatkallaan Ahvenanmaalle vuonna 1799. Köyhään perheeseen, joka asuu Grisslehamnissa Ruotsin saaristossa, jää Johannan lisäksi hänen äitinsä, kaksi juopottelevaa enoa ja pikkuveli Lars, joka ei puhu paljon eikä haluaisi tappaa eläintä. Johanna ei pitkään aikaan pysty uskomaan, että isä on kuollut.

Johanna kasvaa työskennellen piikana läheisessä postitalossa, oppien optisen lennättimen käytön ja kuullen uutisia maailmalta ja lähestyvästä sodasta talossa yöpyviltä. Yksi heistä herättää erityisesti Johannan huomion - Kristoffer, joka työskentelee seudun lennättimillä. Yhteisen kiinnostuksenkohteen kautta nuoret rakastuvat ja kommunikoivat sen avulla salaa Kristofferin ollessa naapurisaarella. 

Kristofferkin joutuu kuitenkin lähtemään sotaan Ahvenanmaalle, ja lopulta Johanna menettää tähän kokonaan yhteyden. Mitä Kristofferille on käynyt - ja kestääkö heidän rakkautensa?

"Kristoffer var en duglig karl och han kunde ta hand om sig själv. Hon upprepade de där orden som en besvärjelse, och hon visste att hon inte fick släppa fram andra tankar som varit på väg flera gånger, minnesbilder från Skatudden för länge sedan när hon var liten flicka." -s.109

Ensimmäinen puolisko kirjasta lähinnä eteni hitaasti ja kuvaili Johannan elämää kalastajasaarella. Mielenkiintoisinta oli kuvaus lennättimestä - Wikipediasta selvisi kyseessä olleen juurikin optinen lennätin, jollaista Johanna oppii itse sen kehittäjän, Abraham Niklas Edelcrantzin, opastamana käyttämään. Tämä sattuman kautta opittu, Johannan loppuelämään vaikuttanut taito ei oikeasti suotu varmaan kenellekään tuon ajan naiselle, mutta toi kuitenkin kirjaan kiinnostavan yksityiskohdan. Niin hyvä ei ruotsintaitoni ole, että olisin ymmärtänyt lennättimen toimintatavan (Wikipedia on ystävä), mutta muuten ymmärsin kirjaa yllättävän hyvin. Ruotsintaitoni näyttää todella kehittyneen vuodessa, sillä kirja tuntui helpommalta luettavalta kuin viimetalven Sara Lövestamin Som eld.  

"Havet var inget hinder, avstånd spelade ingen roll. De hade ett eget språk. 
   Hon tänkte på Kristoffer hela den dagen. Och på natten vaknade hon och tänkte på honom och hans ord, som också var hennes ord." -s. 83

Noin kaksi kolmasosaa kirjasta minusta tuntui, etten kunnolla päässyt henkilöiden päiden sisään, ettei heidän tunteita ja ajatuksia liiemmin kuvailtu, niin että jopa Johanna jäi minulle etäiseksi. Viimeisen kolmasosan aikana olin lähestulkoon valmis pyörtämään päätökseni. Loppupuoliskolla tapahtui hyvin paljon, ehdittiin jopa hypätä yhdeksän vuotta eteenpäin. Olin monta kertaa itku kurkussa tajutessani vähitellen yhä enemmän teoksen sanomasta ja surullisten asioiden, mutta myös joidenkin iloisten, tapahtuessa Johannan elämässä.

Tässä kohtaa on pakko puhua kirjan historiallisesta annista, joka puri ainakin minuun parhaiten. Johanna kuulee postitalon vieraiden puhuvan maailman poliittisesta tilanteesta: hänen lapsuudessaan Iso-Britannia ja Ruotsi olivat riidoissa, sodan alussa nämä kuitenkin tekevät yhteistyötä Venäjää, Norjaa, Tanskaa ja Napoleonin hallitsemaa Ranskaa vastaan. 

Minulle tuli nopeasti mieleen viime kesänä lukemani Annemarie Selinkon Désirée, joka kertoo samasta ajasta ja sodasta naisen näkökulmasta - vihollismaassa Ranskassa. Päähenkilö Désiréekin kuitenkin muuttaa Ruotsiin miehensä tultua adoptoiduksi Ruotsin kruununperijäksi. Jean-Baptiste Bernadotte, eli Kaarle XIV Juhana puolestaan mainitaan Det brinnande havet -kirjassa! Molemmissa romaaneissa myös puhutaan erityisesti Suomesta, sillä olihan kyseessä Suomen sota:

"Kanske tvingar Bonaparte över ryssarna på sin sida. Ryssarna vill åt Finland, det vet vi ju alla." - DBH, s.61, v. 1808

"Ruotsista voisi tulla uudelleen suurvalta, olen tarjonnut Bernadottelle Suomen, jos hän marssii rinnallamme. Olen tarjonnut hänelle Suomen ja hansakaupungit. Kuvitelkaa, Madame - Suomen!" - Désirée, s.351, v.1811

Kirjan yksi tärkeimpiä teemoja on sota: kukaan ei toivo sen tulevan, Johannan isoäiti muistaa kasakoiden tuhot vuosikymmeniä sitten. Johanna ja Kristoffer kuitenkin ymmärtävät, että venäläisetkin ovat vain ihmisiä kuten hekin. Sota vaikuttaa koko Eurooppaan ja kuitenkin juuri pieneen Grisslehamnin kylään: se jää rajapaikaksi sodan loputtua, mutta vielä keväällä kelluu maihin jäälle kuolleita sotilaita. Eniten kirjassa painotetaan naisen kärsimistä miesten toiminnasta: naiset joutuvat kestämään miehen alkoholismia ja antamaan tälle liikaa, naiset jäävät kotiin odottamaan miestä, eivätkä koskaan itse pääse vieraisiin maihin.

""Och jag fick se något som såg ut såsom ett glashav, blandat med eld." -s.69, lainaus Raamatusta

Ja meri, joka määrää kalastajien elämää ympäri vuoden ja jonka jää on pettävää. Meri on petollinen ja vie useamman kerran pois jonkun Johannan läheisen. Mutta rakkaus, tajusin juuri, rakkaus ylittää kirjassa merenkin.

Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 24: "Surullinen kirja".

Jatkosodan julmuutta vs. tyttörakkautta

Luin tämän postauksen kirjat joululomalla ja kyllä, aloitin kirjoittamaan niistä kuukausi sitten...

Kiinnostus heräsi: sain lahjaksi jouluna, teki mieli lukea tyttöjen rakkaustarina

Som eld
Sara Lövestam
2015
207 sivua
Lilla Piratförlaget

Anna tulee saarelle isänsä kanssa, valmiina viettämään kesän rikkinäisessä mökissä jonka kattoa isä ei koskaan saa aikaiseksi korjattua, kesäiltoja odottaen. Louisea eli Lolloa ärsyttää hänen perheensä, eikä hän alunperinkään halunnut lähteä lomaksi saareen. Hänen ökyrikas perheensä on vuokrannut huvilan, ja vieroksuu Annan isää ja toisinpäin. Tytöt kuitenkin alkavat varovasti kiinnittää toisiinsa huomiota ja tehdä lähempää tuttavuutta, kun Anna kutsuu Lollon mukaansa verkkoja laittamaan.

Ensimmäinen lukemani ruotsiksi! Aloitin kyllä syksyllä Jonas Jonassonin kirjan Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann, mutta en jaksanut lukea alkua pidemmälle. (Olikin ehkä hiukan hankala.) Olen nyt kolme ja puoli vuotta lukenut ruotsia, osan ajasta itseopiskellen - enkä ymmärtänyt kaikkea. En läheskään kaikkea juonestakaan ja voisinkin parin vuoden päästä verrata, kuinka paljon silloin tajuan. Mutta nyt ymmärsin pääkohdat, ja opin muutamia sanojakin, jotka tietysti unohdin heti kirjan suljettuani.

En yleensä lue joulukirjoja heti (eh, montakohan viime vuonna saatua olen ehtinyt...) mutta minun teki mieli lukea jotain tyttörakkaudesta. Aluksi kirja vaikutti vähän liian normaalilta. Ja juu, eihän juoni niin ihmeellinen ollut. Kaksi tyttöä ihastuvat toisiinsa, tulee joitain ongelmia ja sekaannuksia, mutta loppu on rakkaustarinan perinteinen.

Joka tapauksessa luin kirjaa silti yömyöhään asti. Nautin ruotsin lukemisesta, ihailin tosi kaunista kantta. Kirjan takakansiteksti oli minusta harhaanjohtava, se sai tarinan kuulostamaan joltain mysteeriltä ja kadonneilta teinitytöiltä. Sivujuonteen tarinaan toivat saaristo ja sen elämäntapa, Annan selviytymistaidot ja Lollon ensialkuinen massateiniys. Heidän suhteensa kehittymistä oli mukava seurata.

Ahdistuin myös hiukan, sillä kirja sai pohtimaan, tulenko itsekin tutustumaan joskus johonkuhun.

                                                     ***

Kiinnostus heräsi: luin suomen nettikurssia varten

Tuntematon sotilas

Väinö Linna

1973, 1.painos 1954

444 sivua

WSOY

Tästä kirjasta en oikein osaa aluksi muuta kertoa, kuin että jatkosota syttyy ja hyvin monenlaisia ihmisiä joutuu rintamalle. Joutuu rauhallinen Koskela, rakastunut, ensin epävarma Kariluoto, muiden halveksuma Lehto ja ujo, muiden puheille hihittelevä Vanhala, joka saa itsevarmuutta tarinan edetessä. Kaksikymmentävuotiaita nuoria miehiä, jotka palelevat yössä, pelkäävät vastapuolen ammuksia ja tykkitulta ja yrittävät parhaansa mukaan pysyä hengissä.

Ensin minun oli vaikea aloittaa tätä kirjaa. Tuntui etten millään jaksaisi lukea neljäsataasivuista vanhaa kirjaa vain yhtä suomentehtävää varten. (Johon motivaatio oli kyllä hukassa - piti nimittäin kirjoittaa seitsemän pohdintatekstiä romaanista, mutta sainpa ne tänään lopulta valmiiksi.) Pidän vanhoista kirjoista, klassikoistakin, mutta ajattelin tämän olevan vaikea- ja hidaslukuinen...

Lukiessa asenteeni kirjaa kohtaan kuitenkin muuttui. Kerrontatyyli oli hitaampaa muttei todellakaan pitkäpiimäistä, ja henkilöillä oli hauskoja väittelyitä ja sanomisia ("Hietanen on ahaven..." ). Hieman lisää armeijan nimityksistäkin tuli opittua, mutta ensin tuntui, että kunnolla kirjaa ymmärtäisi vain armeijan käynyt. Mikä on pataljoonan ja joukkueen ero, mikä lyhennetään kk ja mikä pk...

En jaksaisi enää äikäntehtävän jälkeen kerrata mitään syvällistä pohdintaa, mutta lukemani jälkeen oli helpompi kuvitella sotilaiden kauhu heidän kyykkiessään kylmässä pimeässä metsässä hyökkäystä odotellen. Ampua silmittömästi pikakiväärillä vihollista, toisia samanlaisia ihmisiä, ja odottaa joka hetki menettävänsä itse tajuntansa lopullisesti. Rintamalle löysi tiensä erilaisia ihmisiä, ja mieleen jäivät lempihenkilöni, jotka toivat vastapuolenkin köyhille lapsille leipää, huutelivat piloja venäläisten puolelle ja rakastuivat onnettomasti. (Sillä kyllä, tässä kirjassa oli pikkuisen romantiikkaakin.)

Ja kun kaksi heistä kuolivat...

Saan kirjan aloittamaani vuoden 2017 HelMet-lukuhaasteeseen kohtaan 3: Suomalainen klassikko.