sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kesän soittolista

Näitä uusia tuttavuuksia kuuntelin erityisesti heinäkuun alusta syyskuun vaihteeseen:

Laleh: Mysteries
       Here I Go Again (alun perin laulajalta E-Type)
       Simon Says
       Colors
       Dark Shadow
       The End
       Stars Align
       Speaking of Truth

Laleh pysyi ykkösenä myös näin kesälomallakin. <3 Välillä minun on hankala ymmärtää koko laulun aihetta, mutta toisaalta ne taitavat sopia moniinkiin tilanteisiin. Itse ainakin samastun kaikissa lauluissa joihinkin säkeisiin. Melodiat ovat ihanuuksia. <3 Colors ja Stars Align ovat voimalauluja, jälkimmäinen niistä myös sopivan mystinen, The End puolestaan rauhallisempi ja surumielisempi. Simon Says on soinut edelleen mielessä rytminsä ja sanojensa vuoksi. Here I Go Again täytyy mainita erikseen vaikuttavana tulkintana E-Typen kappaleesta.

Laulun Colors kertosäkeen pystyisi vääntämään myös rasistiseksi, vaikka se ei ole niin tarkoitettu. Toivottavasti en ole loukannut ketään vahingossa hyräillessäni sitä kadulla.

"I remember what we said/ I believe in better times ahead/ There's so much unpredicted, oh oh"

"And I love it how the moon shines
But will our stars align, will our stars align?
 Looking to the sky, looking for a sign"


Cecilia Vennersten: Det Vackraste

En ymmärrä laulunsanoja kokonaan, ja joidenkin mielestä se voisi olla naiivi, mutta se on pehmeän kaunis. <3

"Du ligger här bredvid/ Och jag känner hur du andas/
 Att älskas utav dig/ Är det vackraste för mig"


Haloo Helsinki!: Avautumisraita

Tässä laulussa on ehkä parasta se, kuinka se kertoo yhdestä ajomatkasta ja sen ajatuksista. Myös kertosäe on samastuttava, loppupuoli ei ihan minun makuuni.

"Nään edessäni sanoja, mä seison niiden takana
Joten anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla" 


Ed Sheeran: Castle On The Hill

Tämä laulu sopi niin hyvin päivään, jolloin päätin löytää linnan mäntyisen kukkulan päällä. Tykkään varsinkin laulun surumielisestä mutta samalla nopeasta sävelestä ja muistelevista sanoista. Kertookohan laulu muuten Edin omista nuoruudenpäivistä?

"We watched the sunset
 Over the castle on the hill"


Seuraavana tulee pari esimerkkiä kappaleista, joita olen lähinnä kuunnellut SuomiPopilta:


Robin ft. Nelli Matula: Hula Hula

Tämä ei nyt mielestäni parhaita kappaleita ollut mutta tuli radiosta useammin, ja kertosäe oli hyvin tarttuva. En tunnistanut laulajan olevan Robin!


Samu Haber: Hiljaisuus (alun perin Irinan)

Minusta ehkä laulutyyli tai sanat eivät tässä vaikuttaneet, mutta sen sijaan laulun aihe. Hiljaisuudesta laulaminen on vähän erilainen aihe rakkauslaululle. Olen varmaan ainoa, jonka mielestä laulu voisi kertosäkeen perusteella myös kertoa aseksuaalista.

"Ei tarvis jännittää/ Ja sisintänsä selvittää/ Kun ei sitä ymmärrä itsekään"


Grace VanderWaal: Moonlight

Moonlight on nopeatempoisempi kiva kappale laulaa, ja pitää taas kehua Gracen ääntä!


Lana Del Ray: Young and Beautiful & Video Games & Love

Vuosi sitten törmäsin Lana Del Rayn lauluun Dark Paradise. Young and Beautiful olen kuullut pari kertaa aiemmin, mutta muuten en ole häntä paljon kuunnellut. Nyt kuitenkin ystäväni esitteli minulla sen sekä Video Games. Pidän Lanan laulutyylistä, rauhallisista vaikka kyllä hyvin raskaista melodioista ja myös nuoruusteemasta.

Kuuntelimme myös Love-kappaleen, ja kuten hänkin aloin pitää kertosäkeestä hirveästi, varsinkin kohdasta jossa Lanan ääni nousee korkealle. Ensimmäisellä kuuntelukerralla en samastunut siihen ollenkaan, sen sijaan erään viikonlopun se soikin sitten vain päässäni.

"It doesn't matter if I'm not enough
 For the future or the things to come
 'Cause I'm young and in love"


Kuuntelin tässä kesällä myös etenkin alkukesän ja talven kappaleita. Samalla täytyy mainita, että lauloin myös nyt kesällä ensimmäistä kertaa soolona yleisön edessä! En tiedä kuulostiko erikoisen hyvältä, mutta pari ihmistä kehuivat onneksi. :)

Löytyikö mitään tuttua listalta tai mitä te olette kuunnelleet viime aikoina? :)

tiistai 12. syyskuuta 2017

Tämän kesän muistoja

Niin - kesä meni jo. Oikeastaan jo aikoja sitten. Minun kesälomani alkoi kesäkuun lopusta ja kesti valitettavasti vain vähän alle seitsemän viikkoa... Mitäköhän muistan enää kesästä nyt syyskuun puolella?


Tässä kesäkuussa tekemäni bucket list:

/Aion toteuttaa parhaan ystäväni kanssa suunnittelemiani asioita
Kyllä! No, kaikkea emme ehtineet (taaskaan), mutta teimme metsäkävelyitä, kävimme yhdessä kaupungilla ja elokuvissa (kolmatta kertaa La La Landia, tanssahtelin sen jälkeen kadulla). Niin, ja päätimme ottaa tämän kesän "kappaleeksi" City of StarsYstäväni solmi jälleen kukkaseppeleenkin, minä en.

/Kirjoittaa ystävyyskirjeitä ja muutenkin kirjeitä 
Kyllä, kirjoitin ystävyyskirjeitä ja sain ihania takaisin. <3 Yhden kirjeen ja onnittelukortin taisin lähettää postissakin.

/Lähteä tilanteesta pois jos ahdistus iskee
Kyllä. En aina kun olisi varmaan pitänyt... Mutta pari kertaa kyllä.

/Olla pimeällä ulkona, mieluiten metsässä
Hmm... Olinhan minä! Mökillä, kun kävelin katsomaan auringonlaskua. <3

/Katsella yhdessä tähtiä jonkun kanssa
En valitettavasti...

/Olla vähemmän netissä kuin tänä vuonna
Taas pieni mietintätauko... Pidin yhden netittömän viikonlopun, ja muuten saatoin olla koko päivän vain ulkona. Ehkä minä olin vähän vähemmän internetissä, mutta tässä kohdassa saisin kyllä panostaa.

/Pelata sulkapalloa
Kyllä, pelasin sulkapalloa papalla mutta myös kotonakin. Se oli oikeasti hauskaa liikuntaa. :)

/Kuunnella SuomiPopia!
Kyllä! Mökillä tuli kuunneltua radiota pitkin päivää ja huomattua tietenkin, mitä lauluja soitetaan koko ajan.

/Opetella laittamaan jotain ruokaa
Tuota... Opin kesän aikana paistamaan perunoita (kuulit oikein) ja tekemään sushia, ja auttelin muutenkin ruoanlaitossa, mutta pitäisi kyllä yrittää useamminkin...

/Auttaa mökillä vanhempia siivoamisessa ja muussa vapaaehtoisesti
Hyvä on, kerran saimme aikaiseksi riidan juuri siivoamisessa auttamisesta, mutta muuten autoin mielestäni aivan sopivasti.

/Laulaa ääneen itsekseni ystävien läsnä ollessa
Kyllä, pystyin suorittamaan tämänkin, se oli helpompaa kuin ajattelin. :) 

/Tanssia sateessa ja metsässä
Kyllä!

/Tehdä valokuvakansion kauneimmista kuvista Kiinassa
Sain kesän aikana valituksi nuo kuvat ja ostettua valokuvapaperia... Minun täytyy joku päivä vain koota se itse valokuvakansiokin.

/Tuntea itseni kauniiksi ihanissa vaatteissa
Joskus :)

/Tehdä jotain ikimuistoist
a
Laskisin ikimuistoisiin hetkiin muun muassa kaksi yökyläilyä, joissa molemmissa tuli puhuttua keskellä yötä, kävelyn mainitulla maantiellä auringonlaskun ja iltausvan aikaan, metsässä kävelyn, lettujen paistamisen ja mökkeilyn kolmistaan serkkuni ja tämän äidin kanssa.

/Tottua elämään Suomessa, edes hiukan
Kyllä minä taisin vähän tottua, mutta nyt koulun alettua olen ajatellut hiukan enemmän Kiinaakin.

Kaiverruksia Etelä-Helsingin rantakallioilla
Kalenterissani on sivu, johon voi kerätä asioita, joita on kokeillut ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä minä:

- olin parhaan ystäväni kanssa kaupungilla (kyllä!), elokuvissa ja näytin hänelle entisen kotini
- osasin viheltää ruohonkorteen
- olin eräällä ystävälläni yökylässä
- nukuin papalla ilman mummua...
- opetin pappaani syömään puikoilla (ja hän oppikin heti!)
- sytytin tulen kiukaaseen (tästä olin todella ylpeä)
- kävin yksin elokuvissa
- tapasin nettitutun
- suunnistin yksin matkan kotiin
- lauloin yleisölle 
- pidin "survival"-viikonlopun mökillä (hyvin se sujui)
- näin hirven luonnossa & katsoin syvälle päin veden alla mökkijärvessä

Eli oikeastaan aika paljon asioita!






Mitä te teitte ensimmäistä kertaa kesälomalla?

Ja millaisia muistoja teille jäi mieleen kesästä?

lauantai 9. syyskuuta 2017

Sateisena iltana

Suomessa on kylmä. Näin kuulen ollessani Saksassa, jossa oli pari viikkoa sitten miltei helle. Palattuani yritän aamuisin keksiä päällepantavaa ja sovitella villatakkeja ja takkejani yhteen. Huomaan etten ole vielä tottunut asumaan kotimaassani, jossa viilenee jo elokuun loppupuolella...

Ensimmäisenä päivänä
Tahdoin ihastua
Purkaa tunteeni johonkuhun edessä
Sinä satuit kai siihen väliin

Minulla on ikävä Saksaan: niitä keskusteluja myöhään illalla, heräteostosten tekemistä ruokakaupassa ja toimintaa. Paikasta toiseen liikkumista, hostellihuoneita, vitsailua ja sitä tunnetta, kun bussimatkalla päässä soi vain Lana Del Rayn Love.

Toisena päivänä 
Minä huomasin hymysi
Näytit silloin kauniilta
Ja se sai minutkin hiukan hymyilemään

Nyt koulun alettua minulla on ollut vähän ikävä Kiinaankin, sillä ei koulu tunnu täällä sen helpommalta... Muistan öiset kävelyni musiikin soidessa korvanjuuressani, sateen ja puhtaiden päivien odotuksen - molemmat olivat melkein yhtä harvinaisia - ja pitkät keskustelut parhaan ystäväni kanssa.

Kolmantena päivänä
Löysimme yhteisen salakielen
Minä etsin sinua kaikkialta
Silmiäsi väkijoukosta, tai 
vähän kauempaakin

Mutta nyt olen Suomessa, ja onko paljon mikään muuttunut? Puhun edelleen viesteillä ja istun yksin pimenevässä metsässä. Minun ei vain enää tarvitse odottaa sadetta tai puhdasta ilmaa.

Neljäntenä päivänä
Lausuin sinulle runon, josta pidit
Ja ajattelin vaikuttaneeni sinut
Mutta sitten huomasitkin toisen.
Minä kuljin hiljaa jäljessä

Mutta odotan syksyltä punaisia lehtiä ja kuulautta, aamuista sumua ja ensilunta (sitten loppusyksystä, mieluiten). Toivon rakkautta ja läheisempää ystävyyttä ja rohkeampia päiviä ja suun avaamista ja vaikka mitä mitä en jaksa luetella. Toivon jaksamista.

Viidentenä päivänä
Katsoin sinua vaivihkaa kauempaa
Katsoitkohan koskaan takaisin?
Ajattelin kaiken järjettömyyttä...
Vaikka luulin kerrankin olleeni järkevä

Yritän muistaa sen päivän, jolloin olin monta kertaa rohkea. Vastasin kyllä vanhojentanssipyyntöön, vaikka tiesin muiden nauravan. Puhuin sekä ystäväni että opettajani kanssa luottamuksellisesti ja yritin ottaa uutta oppilasta mukaan. Menin puhumaan asemalla tutunnäköiselle tytölle ja istuin jopa yksin kahvilla. Sovin tapaamisen, jota olen harkinnut jo ties kuinka pitkään.

Ehkä ensi keskiviikkonakin olisin taas rohkeampi ja avaisin suuni.


<3 teille jotka luette tätä

maanantai 4. syyskuuta 2017

Elokuussa valvoin pitkään ja nauroin öisellä kadulla

Elokuussa luin loppuun vain kolme kirjaa ja 769 sivua:

Salla Simukka: Kipinä (T&M #1) (203 sivua)
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää (412 s)
Tove Jansson: Muumipeigoi da händytiähti (154 s)

Kipinä kertoi protuleiristä ja Tapiosta, joka tuntui symppikseltä rauhallisuudessaan ja mietiskelyssään. Hänen ja Moonan ystävystyminen oli kiva vaihtoehto kirjojen rakkaustarinoille, vaikka niitä aina nuortenkirjoilta odottelenkin. Myös Tapion kahdesta äidistä koostuva perhe oli kuvattu ihan normaaliksi. Kirjasta löytyi kivasti pohdittavaa elämästä, ja harmi kun riparillani ei käsitelty samoja asioita.

Kuin viimeistä päivääkin antoi ajateltavaa nuorten elämästä, vääristä teoista ja miten viimeisen päivän voisi kuluttaa eri tavoin.

Muumipeigoi da händytiähti on siis (arvaatteko mikä) muumikirja karjalan kielellä, jonka vain satuin löytämään kirjaston hyllyltä. Itse tarina (anteeksi Tove-fanit) ei mielestäni ollut niin kummoinen, mutta lainasinkin tämän juuri kielen vuoksi. Karjalaksi oli todella mielenkiintoista lukea, varsinkin kuin lauseet saattoivat kuulostaa tältä: "- Hei, sanoi Nipsu. Minä olen löydänyh ihan oman tien." tai sitten tältä "Vaččuvoimattomusporošku on huruas bokkukormanis...". Aivan riittävästi siitä kuitenkin ymmärsin ja opin erilaisia karjalan sanoja tai esimerkiksi kysymään automatkalla: "Jogo terväh tulemmo perile?". Myös kuvitus oli mielenkiintoista. Suosittelen kokeilemaan. :) Kerrankin voi lukea kielellä, jota ei ole opiskellut tuntiakaan.


Elokuussa katsoin elokuvan La La Land ensimmäistä kertaa suomeksi ja tajusin, mitä kaikkea minulla on jäänyt tajuamatta! Varsinkin laulukohtaukset olivat ihanaa katsottavaa taas kerran, ja elokuvan jälkeen oli leijuva olo. Katsoin myös uudelleen elokuvan Hugo, jossa tykkäsin erityisesti historiallisuudesta ja vanhojen filmien pätkistä.


Elokuussa tuli vietettyä loman viimeiset päivät, yritettyä löytää onnellisia hetkiä ja jännitettyä koulun alkua. Koulu alkoikin niin monipuolisen positiivisesti ja stressaavasti: tavasin vanhoja tuttuja ja tutustuin uusiin ihmisiin, mutta työmäärä kuulosti vaikealta... Varsinkin koulun alettua mietin taas enemmän elämää Kiinassa ja joskus kaipasin takaisin.

Elokuussa tuli myös vietettyä kaksi yökyläilyä eri ystävän kanssa, seikkailtua metsässä auringonlaskun aikaan, halattua puita ja mentyä mökille yhdessä serkun ja hänen äitinsä kanssa. Oli hauskaa ♡

Kuun loppupuolella puolestaan koitti matka Saksaan, jossa koin hyvin monia asioita tunnelmallisista bussimatkoista pieneen vaellukseen Alppien kauniilla rinteillä <3 Sieltä jäi mieleen vihreät rinteet (muut muistelivat Heidia, minä puolestaan Sound of Musicin Mariaa laulamassa vuorilla), lehmänkellojen kilinä, kiemurtelevat polut ja sinertävät vuoret kauempana. Haluan sinne uudelleen!

Taubensteinin lähistöllä Baijerissa

Matkaan kuului myös vierailu Sachsenhausenin keskitysleirillä, jossa moni todella järkyttyy. Tuntuu väärältä tunnustaa, että minulle ei tuollaista järkytystä tapahtunut, mutta Sachsenhausenissa oli kuitenkin vaikuttava käydä. Yritin sulkea silmäni ja keskittyä ajattelemaan kuinka kaikki oppaan kertomat asiat olivat tapahtuneet noilla paikoilla... 


Muita muistorikkaita asioita matkalta olivat kikatuskohtaukset keskellä katua pimeässä ja ilta puistossa, vegaaniruoan kokeilut, keskustelut kivojen ihmisten kanssa ja etenkin viimeinen ilta, jolloin kävimme illallisella pilkkopimeässä. Tuo illallinen antoi ajateltavaa sokeiden elämästä, herätti naurunpyrskähdyksiä ja avautumisia, sai työntämään sormensa ruokaan varmistuakseen että oli jo syönyt kaiken... Vaikka minua alkoi aluksi pelottamaan pimeys ja tyhjyyden tunne, auttoi tajuaminen, että olimme edelleen aivan samassa huoneessa vain ilman valoa. Ilta oli monelle kokemus, ja kaikki taputtivat sokeille tarjoilijoille, jotka olivat auttaneet meitä tuon illallisen ajan.



Syyskuulta toivon stressittömiä päiviä, viisasta ajankäyttöä, tottumista kouluun, muistoja ystävien kanssa ja syksyn lehtiä. <3



Mitä teidän elokuuhunne kuului?

KK: Entä mitä te toivotte syyskuulta? 

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Kiinnostus heräsi: katsoin trailerin elokuvasta ja löysin kirjan sattumalta kirjastosta



Kuin viimeistä päivää
Lauren Oliver
2010
Tero Valkonen
2010: Before I Fall
412 sivua
WSOY

Samantha on high schoolin viimeisellä luokalla Connecticutin pikkukaupungissa. Hän kuuluu koulun suosituimpaan neljän tytön ryhmään, joka puhuu pahaa epäsuosituista ja opettajista, ajaa humalassa autoa, rikkoo sääntöjä ja bilettää viikonloppuisin. Samantha vaikenee ystäviensä edessä pienestä epävarmuudestaan komean poikaystävänsä kanssa. Hän on mukana hyljeksimässä muita, vaikka tietää olleensa vielä muutama vuosi sitten "epäsuosittujen" joukossa.

Eräs perjantai, Cupidon päivä, muuttuu Samin viimeiseksi: hän kuolee yöllä autokolarissa bileiden jälkeen. Yllättäen hän kuitenkin herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä viimeistä päiväänsä uudelleen ja uudelleen. Samilla on edessään uusia valintoja, miten toimia tuon päivän aikana. Pystyykö hän pelastamaan itsensä - tai jonkun toisen?

Vaikka tiedänkin samantapaisen elokuvan Päiväni murmelina (jonka satuin muuten katsomaan samoihin aikoihin kuin luin kirjaakin), oli kirjan idea mielestäni ainutlaatuinen. Tarinan aikana tapahtui hyvin erilaisia asioita, ja vähitellen ihmisistä tuli esille monenlaisia puolia. En tiedä kuinka monen mielestä loppu oli ennalta-arvattava, mutta itse en kyllä tuota ratkaisua ajatellut vaikka vähän tuohon suuntaan sen epäilinkin menevän.

En oikein osaa sanoa oliko kirja rankka. Tietyllä tavalla kyllä, sillä Samantha koki niin paljon viimeisenä päivänään, ja kuolema oli koko ajan läsnä. Kuitenkin nuoret elivät myös rentoa elämää, vitsailivat ja yksi suloinen rakkaustarinakin oli mukana.

Samantha tuntui porukasta ehkä samaistuttavimmalta pienessä epävarmuudessaan, mutta muuten tämän elämä tuntui hyvin kaukaiselta verrattuna omaani. Jollakin tavalla kuitenkin eläydyin häneen, ja luettuani kirjan alun putkeen aloin kuvitella millaista oma elämäni olisi, jos se olisi vähän samantapaista. Ehkä siksi, koska en ole itse varma millaista elämää haluaisin todella elää.  

Eräs ystäväni on pohtinut, että kaikki ihmiset ovat edes jollain lailla omanlaisiaan, eivätkä pelkkää massanuorisoa. Samantha ja ystävänsä olivat hyvin hyvin kärjistettyjä, ja aloin miettiä onko tällaisia ihmisiä oikeasti jossain, jotka eivät koskaan ajattele tekojaan ja niiden seurauksiaan. Luulisin että jokainen ihminen (kuten Samkin) ajattelee jonain hetkenä syvällisemmin elämää ja tekojaan. Varmasti aika moni nuori ajattelisi lukiessaan tätä: "En minä ole tuollainen."

Ehkäpä tämä kirja vaikuttaisi kuitenkin niihin, jotka elävät hiukan kuin Samin kaveriporukka, ja miksei muidenkin lukijoidensa mietteisiin elämästä.

Kirja sopii mielestäni HelMetin lukuhaasteen kohtaan 19: "Yhdenpäivänromaani" sekä Connecticutin osavaltioon Amerikkaa tutkimassa.

tiistai 15. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: K

Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa  aakkosten kirjaimilla. Haasteen on esitellyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista AB, C, D, E, F, G, H, I, J

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
Muutama vuosi sitten muistan lempisarjojani olleen Lene Kaberbølin Näkijä ja Katrionan tarina. Molemmat yhdistivät keskiaikaa ja fantasiaa ja olivat sopivan jännittäviä. Päähenkilöt olivat myös symppiksiä ja hehkutin samoja sarjoja lukevalle ystävälleni vähän liikaa erästä Nico-nimistä hahmoa... :D Ehkä pitäisi selvittää, pidänkö yhä näistä sarjoista.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Johanna Kurkelalla on ihana ääni. <3 Hänen laulunsa kertovat hyvin erilaisista aiheista masennuksesta rakkaustarinoihin.  Kuuntelin häntä enemmän noin vuosi sitten, mutta parhaiten häneltä on jäänyt mieleen  esimerkiksi Jos sä tarvitset mua, Muita enemmän, Kuolevainen ja Prinsessalle.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
Kirsti Mannisen kirjoittamista kirjoista voisin tykätä hänen historiallisista romaaneistaan, jotka on kuitenkin kirjoitettu taiteilijanimellä Enni Mustonen.

perjantai 11. elokuuta 2017

Katarina Eskola & Satu Marttila (toim.): 50-luvun tytöt

Kiinnostus heräsi: uudelleen luettu

Aiemmin olen kirjoittanut jatko-osista 50-luvun teinit ja 50-luvun tyttöjen ystävät.


50-luvun tytöt. Päiväkirjat 1951-1956
Katarina Eskola ja Satu Marttila
1993
590 sivua
Kirjayhtymä

Kata aloittaa päiväkirjan pitämisen jo kymmenvuotiaana vuonna 1951. Satu sen sijaan päätyy siihen vasta kaksi vuotta myöhemmin 1953 melkein 12-vuotiaana. He molemmat ovat kulttuurikodeista, samalla luokalla Tyttönormaalilyseossa ja kuuluvat samaan ystäväporukkaan. Tytöt kirjoittavat päiväkirjoihinsa koulusta, lomatekemisistään, kirjoista ja elokuvista, huolistaan, ihastuksistaan ja ennen kaikkea 50-luvun elämästä. Vuosien aikana he myös ystävystyvät toistensa kanssa entistä paremmin.

Kirjaan kuuluu niin 60% tyttöjen nuoruuden päiväkirjamerkinnöistä, tekijöiden jälkisanat kuin henkilöhakemistokin. Tekstiä oli niin paljon, että jäin ihmettelemään mitä tästä on voitu jättää pois. Tekijöiden mukaan joidenkin esimerkiksi joitakin herkkiä tai loukkaavia asioita. Tyttöjen ystävyyssuhteissa on kuitenkin niin monia mutkia, että kirjassa oli kyllä myös joitakin vähän herkempiä kohtia...

Muistan kolme vuotta sitten innostuneeni tästä kirjasta kovasti, ja edelleen tunsin aivan samoin. En oikeastaan ole varma, millaiset merkinnät olivat kiinnostavimpia, mutta ainakin oli mukava lukea koulusta, ystävistä ja sen ajan elokuvista ja kirjoista. Muistan, kuinka inspiroiduin 50-luvun tytöistä kirjoittamaan enemmän päiväkirjaa ja myös nimeämään vihkoni, kuten Kata ja Satukin tekevät.

Ja itse 50-luvusta lukeminenkin on ihanaa. Monet asiat tuntuivat olleen ihmeellisen samalla tavalla silloinkin, mutta toisaalta Kata puhui kouluhipoista ja kotihipoista ja Satu käytti vanhaa muotoa inhoittava. (Alan melkein käyttää sitä itsekin.) Joitakin asioita, esimerkiksi liittyen 50-lukuun, olisi ehkä voinut selittää vaikkapa jälkisanoissa tarkemmin.

Nostan hattua Katarina Eskolalle ja Satu Marttilalle, jotka ovat tahtoneet ja jaksaneet editoida ja toimittaa päiväkirjansa. Ehkä (vain ehkä) teen joskus itse saman...

Suosittelen Katan ja Satun päiväkirjoja vanhemmille polville, jotka voivat muistella nuoruuttaan 50-luvulla, mutta myös nykyhetken nuorille, jotka varmasti löytävät jotain samaistuttavaa. :)

Itse samastuin seuraaviin:
"Olen lukenut, että murrosikäiset nuoret ovat ailahtelevaisia ja tuntevat itsensä usein alakuloisiksi ja epätoivoisiksi. Ehkä minäkin sitä varten olen tällainen." -Kata, 24.5.1955

"Tunteeni ovat niin sekavia... Rakkaus on sentään pulmallinen ja monimutkainen asia. Siinä on niin monta lankaa, ja ei tiedä mistä vetäisi. Minäkin olen niin ailahtelevainen, että en kohta itsekään tiedä, mitä ajattelen." -Satu, 9.7.1955

Kirja mahtuu Helmetin lukuhaasteen kohtaan 6. "Kirjassa on monta kertojaa".

tiistai 8. elokuuta 2017

"Dark shadow pass/ You're standing in my view..."

Aioin kertoa tässä alussa ne kerrat, jolloin tumma varjo ei väistynyt. Mutta ehkä hyppään ne yli niihin kertoihin, jolloin se väistyi.

Se väistyi eräänä päivänä, kun luin puistossa ja katselin laskevan auringon valoa ja kuuntelin tuulen suhinaa läheisissä puissa.

Se väistyi eilen Frozenia katsoessa - ne laulut ja huumori <3

Se väistyy joskus Lalehia kuunnellessa (Dark Shadow antoi postaukselleni nimen), mutta jos haluatte häneltä piristävää musiikkia, kuunnelkaa Vårens Första Dag ja Colors. Ja ehkä Goliat.

Se väistyi metsässä, josta löysin rakkaan puun. Nojasin siihen ja mietin tavoitteita loppukesää ja syksyä varten. Että jos tutustuisin luokkalaisiini paremmin, näkisin taas koulurakennukseni ja puut syksyn lehdissä ja ehkä viihtyisin koulussa.


Se väistyi tänään veljen kanssa sulkapalloa pelatessa ja samalla kohtalosta ja elämästä jutellessa (sulkapallo jäi lopulta vähän sivuun).

Se väistyi jälleen samaisessa metsässä, jonne jäin lukemaan Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää ja syvennyin siihen kunnolla. Vaikka kirjassa on vähän synkkä aihe, ainakin sen alku sai ajatukset muualle.

Se väistyi tuntikausiksi, kun lähdin ystävien kanssa piknikille. Niin, tarkoituksemme oli mennä piknikille. Päädyimme kuitenkin suunnistamaan toisen hatarien muistikuvien perusteella, löytämään kauniin näkymän lintutornista, väistelemään mutaa ja ihmisiä, kävelemään neljä tuntia ja syömään lopulta eväät siinä samalla. 

Mutta meillä oli hauskaa. <3

Yritän käpertyä pieneen onnellisuuden kuplaan ja olla puhaltamatta sitä rikki.

torstai 3. elokuuta 2017

Heinäkuussa rakastin metsiä mutta en ajan kulumista

Heinäkuussa luin 7 kirjaa ja 2013 sivua. (Luinpas aika paljon!)

Inka Nousiainen: Yökirja (32 sivua)
Kirsti Kuronen: Pönttö (86s)
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä (271s)(Kerttu & Mira #2)
Annemarie Selinko: Désirée (541s)
Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa (276s)
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä (217s)(Kerttu & Mira #3)
Katarina Eskola & Satu Marttila (toim.): 50-luvun tytöt (590s)

Yökirja oli lastenkirja, jossa varsinkin tämä idea tytön ja pojan ystävyydestä, erilaisuudesta ja yökirjasta päiväkirjan sijaan oli ihana. Pönttö oli säeromaani aikuistumisesta ja epävarmuudesta, jonka runoista tykkäsin ja osa liikuttikin. Goa, Ganesha ja minä -nuortenkirja avasi Intiaa vähän paremmin, ja siinä oli hauskoja ja romanttisia kohtia. Jäämeri, jäähyväiset ja minä oli puolestaan vähän vakavampi jatko-osa, mutta nuorten roadtripiltä löytyi kuitenkin paljon hauskoja hetkiä ja romantiikkaa.

Désirée oli kuukauden Klassikko, joka opetti puolestaan Napoleonin aikakautta ja historian pyörteitä historiallisen henkilön näkökulmasta, joka syntyi silkkikauppiaan tyttärenä mutta joka kruunattiin lopulta Ruotsin kuningattareksi. Omenapuu laulaa oli hauska ja koukuttava kirja, mutta ei lopultakaan niin syvällinen kuin olisin odottanut. 50-luvun tytöt oli ihana taas lukea uudestaan. On mielenkiintoista tutustua 50-luvun päiväkirjoihin, joiden kirjoittajilla on hyvin samanlaisia ongelmia kuin nuorilla nykyäänkin.


Heinäkuun alussa katsoin elokuvat The Edge of Seventeen (2016) ja The Notebook - Rakkauden sivut (2004). Ensimmäinen samastutti joskus, oli surullinenkin, mutta ei ehkä kaikkein parhaita elokuvia ollut. Toinen oli rakkaustarina, jonka lopun käänteistä olin montaa mieltä. Pääpari (Rachel McAdams & Ryan Gosling) oli kaunis/komea ja elokuva oli todella hyvä, liian surullinen vain.

Katsoin myös elokuvan Yksin kotona 2 (1992), josta olin muistanut tykkääväni. Tällä kertaa se kuitenkin ahdisti, ärsytti epärealistisuudellaan ja itketti aika tavalla. Parasta olivat haikeammat kohdat, kun Kevin tutustui lintutätiin ja tapasi äitinsä lopussa, osittain huumori ja Kevinin äiti (luulin koko ajan häntä esittävän Rachel McAdams, mutta roolin vetikin kunnialla Catherine O'Hara). Heti perään näin televisiosta Himoshoppaajan salaiset unelmat (2009), joka oli hauska mutta vähän erilainen kuin alkuperäinen kirja. Plussana suomea puhuva hahmo ja viittaukset Suomeen!

Viidentenä elokuvana menin (yksin) katsomaan kehutun japanilaisen animaation your name. (2016). Elokuva alkoi rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä tarinassa tapahtui niin suuria käänteitä, että järkytyin tästä K7-elokuvasta. Luontopiirrokset, kuten komeetan isku, olivat kauniita ja tunnelma oli hyvin tehostettu. Osa asioista minulla kyllä meni vähän ohi, sillä juoni oli monimutkainen, ja keksin filmille paremman otsikon: What is your name?. Suosittelen siis tätä elokuvaa, mutta se voi kuitenkin olla vähän järkyttävä.


Heinäkuun aikana pari suunnitelmaa ei toteutunut, emmekä päässeet Viipurin risteilylle, mummolle ja vaarille tai pitkäksi aikaa mökillekään. Välillä tuntui, etten ehtisi tehdä kunnolla mitään koko kesänä...

Heinäkuun alussa palasin kuitenkin Kiinasta ja totuttelin kaveripiiriin kotona. Huomasin, että ajattelen koko ajan vähemmän ja vähemmän Kiinan elämää... Vaikka kerronkin siitä koko ajan kaikille kuunteleville.

Ennen Runokävelyä Kauppatorilla

Pieniä tapahtumia löytyi kuitenkin
hautajaisista ja lukumaratonista Runokävelyyn ja Porvoossa käyntiin. Papalla pistäydyimme (ja näin häntä muutenkin paljon) sekä mökillä yövyimme valitettavasti vain pari yötä. Ehdin kuitenkin nähdä siellä kauniin auringonlaskun hehkun ja yöusvaa. <3

Kuun loppupuolella puolestaan tapasin ulkomaalaisen nettituttuni ensimmäistä kertaa ja esittelin hänen perheelleen hiukan lähiympäristöä. Huomasin myös, että olen jo aika monta ehtinyt suorittaa kesän suunnitelmistanikin.


Kuun aikana oli vaikeita, toivottomia hetkiä ja unettomia öitä, mutta oli myös oikeasti paljon hyviäkin hetkiä. On ihanaa rentoutua edes tähän (lyhyimmän ikinä) kesälomani ja viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa metsässä taas pitkästä aikaa. Jutella yökylässä toisen ystäväni kanssa, lukea nurmella, hassutella ja kuunnella musiikkia.

Elokuussa yritän päättää kesän kunnialla ja tehdä vielä ihania asioita, muun muassa käydä ehkä uudelleen mökillä. Toivon koulun alun sujuvan hyvin... Mutta kuun lopussa koittaa eräs matka, jolla on toivottavasti hauskaa. :)


KK: Keksikää jotain positiivista koulun/työn alusta!

(Itse toivon tutustuvani vähän luokkalaisiini, näkeväni taas vanhan kouluni ja huomaavani koulun olevan ihan mukavaa.)

Rentouttavaa elokuuta ja loppukesää <3

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä

Kiinnostus heräsi: Kerttu & Mira -sarja (Amsterdam, Anne F. ja minä, Goa, Ganesha ja minä)
Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Terhi Rannela
Kerttu & Mira #3
2010
217 sivua
Otava

17-vuotias Ilari on Goa, Ganesha ja minä -kirjan päähenkilöiden Miran ja Kertun ystävä, joka on päättänyt tehdä kesällä roadtripin Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Mukaan hän pyytää juurikin tyttöparin sekä kuskiksi isoveljensä Valtterin. Seurue kirjoittaa matkan aikana päiväkirjaa, johon kerätään niin matkalaisten ajatuksia kuin matkan tavoitteitakin ja joka aiotaan haudata maahan tulevaisuuden ihmisten löydettäväksi.

Ilari istuu pyörätuolissa liikenneonnettomuuden seurauksena, eikä aina jaksaisi kokea ihmisten suhtautumista pyörätuoliinsa. Hän ei ole kertonut asiasta netti-ihastukselleen Hetalle, jonka kanssa hän on jutellut jo kuukausia. Heta aiotaan poimia mukaan roadtripille Kilpisjärveltä...

Vähän harmitti kun Kerttu ja Mira eivät enää olleet kirjan pääpari, mutta heidän kirjoittamia merkintöjä löytyi ihanan matkapäiväkirjankin sivuilta. Huumoria ja romantiikkaa löytyi onneksi Ilarinkin kerrontatyylistä - mutta myös ainakin toisesta kirjasta poikkeavaa synkkyyttäkin. Ilari kirjoittaa juuri pyörätuolissa istuvan haasteista ja muiden ennakkoluuloista, sekä myös liikenteen vaaroista. Tämä sai hiukan ajattelemaan, varsinkin kun kirjan mukaan 300 ihmistä kuolee Suomessa liikenteessä joka vuosi.

Tässä kirjassa on myös värikäs hahmokaarti: kaksi lesboa (vai olikohan toinen bi?), yksi ujohko nettiaddikti, toinen itsevarmempi liikuntavammainen ja yksi... No, ehkä jätän spoilaamatta.

Jokaisen kanssa taisi kuitenkin löytyä jokin yhteinen asia. Saatan olla yhtä äkkipikainen kuin Kerttu, ujo rakkausasioissa niin kuin Valtteri, ja pidän värikkäistä vaatteista ja päiväkirjoista kuten Hetakin. He ovat minusta esimerkillisiä, sillä eivät joudu humalaan tai pahemmin sekoile matkallaan. Kaiken kaikkiaan heidän väliset dialogit olivat hauskaa luettavaa.

" - Mä en pelaa enää kenenkään kanssa! aina niin hyvänä häviäjänä tunnettu Kerttu melskaa ja heittää setelinipun pöydälle. - Tyhmä peli!
  - Pientä rajaa, Mira kuiskaa tyttöystävälleen. 
  - Pelataan vaan, sanon. - Täällä sisällä on tunnelmaa. Eihän meillä ole kiire minnekään.
  - Mä taidan keittää kahvit. Ottaako joku muukin? Valtteri kysyy.
  - Mä olen pelissä mukana sillä ehdolla, että pinkki pelinappula on mun, Kerttu kiristää. - Ilari pölli sen edellisellä kierroksella, vaikka mä olisin halunnut sen.
  - Voi hyvää päivää! taivastelen. - Olkoon pinkki sitten sun." -s.102

Oli muuten mukavaa, kuinka lopussa kerrottiin henkilöiden tulevaisuudesta. Siinä mainittiin esimerkiksi Kertun äidin Kaarinan kirjoittaneen ystävysten seikkailuista romaaneja. Onko Kaarina ehkä Terhi Rannelan alter ego?

Minua jäi kuitenkin ihmetyttämään tuo kirjan nimen ja takakannen mainitsema jäähyväiset, sillä en ainakaan itse huomannut kirjassa oikein mitään siihen liittyvää.

Roadtripin aikana ystävät näkevät monia asioita, kuten näkymän Saanan huipulta, huomaavat että porojen houkutteleminen sanoilla "porporpor" ei onnistu, räpsivät kuvia kameralla kännykän sijaan ja kokevat yhden vaarallisenkin tilanteen. Tuli kuitenkin into lähteä itse roadtripille - tai ehkä mieluummin vaikka junalla ja linja-autolla matkaamaan ympäri Suomea.

Mummuni on tehnyt tällaisen matkan 60-luvulla, myöskin pohjoisen suunnalla, joten seuraava kuva onkin hänen lähettämästään postikortista, jonka satuin löytämään mökiltä. Onkohan tuosta reissusta valokuviakaan jäljellä...


Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Onkohan muuten sattumaa että tämä kohta on nro. 17...?

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Pienen elämän hippusia #5

Minua ärsyttää/pelottaa:

- Ihmiset jotka latistavat minua ja näyttävät mitä muut taas osaavat paremmin

- Kun välillä tuntuu etten todellakaan osaa mitään

~ Kun ajattelen missä olin vuosi sitten

- Seisominen järvessä, joka on oikeastaan jatke viereiselle harjulle...joka syvenee jyrkästi ja joka on täynnä uhkaavaa vettä...

- (Pelkään siis syvää vettä. Enkä edes tiedä haluanko pelosta eroon vai en)

- Kun vanhemmat tahtovat pois mökiltä koska lupaa sadetta

- Kun kesäsuunnitelmat menevät pieleen

- Hyttyset jotka seuraavat joka paikkaan ja pilaavat kauniita hetkiä

- Liian meluisa öinen maantie, joka saa minut melkein kääntymään takaisin


Minua ilahduttaa:

~ Vanha mökki <3

~ Vanhat valokuvat <3

~ Pienet kylät ja kiemurtelevat vanhat maantiet

~ Kun osaa sytyttää kiukaan ja katselee kauniita liekkejä, vaikka niissä piileekin myös vaara

~ Roadtrip-kirjan lukeminen (Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä) järven rannalla ja matkaradion kuunteleminen

~ Suomipopin tutut laulut

~ Saunassa istuminen, vilvoittelu ja se jääkylmä järvikin, johon tottuu

~ Mustapapupihvit jotka maistuvat hampurilaisessa melkein samalta kuin tavalliset pihvitkin

~ Päiväkirja <3

~ Paljain jaloin kävely, auringonlaskun näkeminen ja kuunsirppi (miksi se oli niin epätavallisen suuri?) ja usvaa niityllä

~ Kun etsin viime vuoden hiljaista maantietä ja lopulta löydän sen. 

Hetken kuulen vain sydämeni sykkeen.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Annemarie Selinko: Désirée

Kiinnostus heräsi: kirja mainittiin Katarina Eskolan ja Satu Marttilan kirjassa 50-luvun tytöt ja sattui löytymään hyllystäni


Désirée
Annemarie Selinko
1953
Inkeri Hämäläinen
1951: Désirée
541 sivua
Tammi

Désirée syntyy silkkikauppiaan tyttärenä Marseillessa tasavallan alkuaikoina. Hänen isänsä on tasavaltalainen, joka antaa ennen kuolemaansa nuorelle tyttärelleen päiväkirjan, johon pyytää tätä kirjoittamaan "Ranskan kansalaisen Bernadine Eugénie Désirée Claryn tarinan". 

Désirée tutustuu ja rakastuu ensin korsikalaiseen kenraali Napoleone Buonaparteen. Mutta uusien mutkien kautta hän menee naimisiin Jean-Baptiste Bernadotten kanssa, joka nousee pian yhdeksi maan sodanjohtajista. Napoleonin kohotessa yhä ylemmäs Ranskan keisariksi ja tasavallan sortuessa Désirée muistaa isänsä haaveen tasa-arvosta vallankumouksen jälkeen. Hänen lähipiirinsä on kohonnut myöskin ylimystöön, sillä Désirée tutustutti sisarensa Napoleonin veljeen. Désirée muistaa tämän edelleen, kun Ruotsin kuningaspari haluaa yllättäen adoptoida Jean-Baptisten heidän kruununperijäkseen. 

"Samassa hänen katseensa osui sattumalta minuun. Puoliksi sulkeutuneet silmät avautuivat ja hän hymyili toisen kerran tänä päivänä. Ei hellästi, kuten vähää aikaisemmin kruunatessaan Josephinea, vaan iloisesti, hyväntuulisesti ja - niin, aivan kuin ennen vanhaan. Kuin ennen vanhaan, kun juoksimme kilpaa ja hän antoi minun piloillaan voittaa. Enkö sanonut sinulle? kysyivät hänen silmänsä. Silloin pensasaidan luona? Sinä et vain uskonut minua!" -s.205, 2.12.1804

Désirée on hidaslukuinen kirja. Se on kirja täynnä politiikkaa ja pitkiä epärealistisia päiväkirjamerkintöjä, joissa toistetaan yksityiskohtaisesti kaikki dialogit. Miksi sitten kuitenkin ihastuin tähän romaaniin?

Ensinnäkin, opin tästä kirjasta paljon enemmän kuin historiantunnilta. Minulla on jäänyt tosi huonosti päähän Ranskan vallankumous ja Napoleonin aika, tai ehkä emme edes käyneet sitä paljoakaan. Mutta jos kirjan faktat pitävät paikkansa (toivon että ne pitävät, vaikka en olekaan varma), tunnen nyt pääpiirtein Napoleonin valtakauden, valloitukset ja vähän muutaman maan politiikasta. Politiikkaa olikin kirjassa paljon, kohtuuselkeästi selitettynä, vaikka Désirée oman väittämänsä mukaan sivistymättömänä ei tästä paljon ymmärtänytkään.

Esimerkiksi Ruotsista kirjassa on paljon, sillä Jean-Baptiste todellakin aloitti maassa "Bernadotten dynastian", ja lopussa Désiréekin kruunataan Ruotsin ja Norjan kuningatar Desideriaksi. Nimi tarkoittaa toivottua, mutta Désirée ei tuntenut ensin olevansa sitä Ruotsissa... Myös Suomi mainitaan useasti Venäjän valloittamana alueena, jonka ruotsalaiset haluaisivat takaisin.

""Ruotsista voisi tulla uudelleen suurvalta, olen tarjonnut Bernadottelle Suomen, jos hän marssii rinnallamme. Olen tarjonnut hänelle Suomen ja hansakaupungit. Kuvitelkaa, Madame - Suomen!"
   Yritin kuten niin usein ennenkin kuvitella mielessäni Suomea. "Olen nähnyt sen kartalta - pelkkiä sinisiä täpliä, jotka merkitsevät järviä", sanoin." -s.351, v. 1811

Olikohan kirjailijalla jotain sidettä Suomeen? Ainakin Wikipedian mukaan hän oli paennut toisen maailmansodan aikana Ruotsiin.

Désirée on todella hyvä päähenkilö, sillä hän onnistuu liittymään historiallisiin tapahtumiin Jean-Baptisten puolisona ja Napoleonin nuoruudenrakastettuna. Hän kuvailee ajanjaksoa ja ihmisiä, Napoleonin muuttumista diktaattoriksi ja sodan runtelemia maita. Järkyttävä kohta onkin, kun Désirée käy sotasairaalassa etsimässä kamaripalvelijansa poikaa.

Seksistä kirjassa hädin tuskin mainitaan, puolison pettäminen kuitenkin sitäkin useammin. Kirjastossa silmäilemässäni tietokirjassa Napoleonin ja Josephinen suhdetta kuvailtiin onnelliseksi, mutta Désiréessä sain siitä aivan erilaisen kuvan... Désirée ja Jean-Baptiste olivat kuitenkin onnellisia yhdessä, vaikkakin edellämainittu pelkääkin miehensä ottaneen rakastajattaren tai naivan sivistyneemmän prinsessan Ruotsin kuninkaana. Oliko heidän avioliittonsa yhtä kaunis todellisuudessa?

Suosittelen Désiréetä syventävänä historiantuntina naisen näkökulmasta, rakkaustarinana ja myös pienenä pohdintana ihmisen valinnoista - olihan Désirée itse tuonut Napoleonin heidän perhepiiriinsä.

"Kohtalokas" kirjoitustapa:

"Ranskan kuningaskruunu on katuojassa, tarvitsee vain kumartua ja ottaa se ylös... Napoleon on nyt kumartunut ja kalastanut kruunun katuojasta. Samalla se on muuttunut keisarin kruunuksi. Hämillinen kuiskailumme ja avuton seisoskelumme toi mieleeni hautajaiset. Silmäni etsivät Jean-Baptistea. Hän puri mietteliäänä alahuultaan. Nyt kannamme tasavaltaa hautaan, ajattelin. Isä, poikasi on saanut kutsukortin ja tyttärestäsi Juliesta on vieläpä tullut prinsessa ja hänellä on pieni kultakruunu päässään..." -s.203, 2.12.1804   

Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 12.: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja, sekä Muuttoliikkeessä-haasteeseen. (Désiréen oli hankala sopeutua Ruotsiin ja hän muutti sieltä ensin heti takaisin Ranskaan.)