lauantai 22. heinäkuuta 2017

Neljäs kerta toden sanoo

Kolme viikkoa sitten seisoin jonossa lentokentän lähtöselvitykseen ja lauloin suomalaisia lauluja, kuten olen perinteisesti tehnyt kolmella aiemmallakin kerralla, kun olemme lentäneet Suomeen. Tämä vain olisi neljäs - ja viimeinen kerta.

Minua jännitti jättää Kiina, jossa olen asunut kaksi vuotta ja jännitti tulla Suomeen monista eri syistä. Mutta vaikka tämä oli pyörinyt ajatuksissani jo pitkään, tuntui lähtö kuitenkin tapahtuvan hyvin nopeasti. Lähdimme Kiinasta aivan kesken kaiken.

Lentokoneessa katson elokuvaa, jossa päähenkilö ottaa itselleen hanasta vettä juotavaksi. Ensimmäinen ajatukseni on: "Älä ihmeessä sitä hanavettä juo, siinä on bakteereja!" Tai siis. Tuntuu hassulta, että hanavettä voi taas juoda ihan surutta.

Suomessa on kylmä. Tai oikeastaan viileä. Silti nukun monet yöt paksu villatakki päällä peiton alla. 

Seuraavana viikonloppuna lämpötila nousee hiukan, ja auringossa on minusta jo kuuma.

Helsingissä Rautatientorilla ystäväni pikkusisko selittää jotain entisestä turvapaikan hakijoiden leiristä, joka lopulta purettiin. Katselen hämilläni aukiota, eikä minulla ole aavistustakaan siitä mitä on tapahtunut. En ole lukenut uutisia.

Pohdin paljonko kahvilat maksavat Suomessa. En muista edes käyneeni Starbucksissa täällä. Kiinassa tietäisin vastauksen: frappuchino maksaa noin 35 yuania. Voiko se todella olla viisi euroa?

Kaksi ensimmäistä viikkoa tuntuvat kuluvan hitaasti, varsinkin ensimmäinen viikko. On ihanaa kun keittiössä tuoksuu kahvilta aamuisin, ja vettä ropisee usein. Olemme kotosalla, näen ystäviä ja kävelemme metsässä. Ihmettelen miten en ole kaivannut niitä enemmän...

Parhaan ystäväni kanssa huomaan eron kasvotusten ja viesteillä puhumisen välillä, joista viimeistä vaihtoehtoa olemme käyttäneen kaksi vuotta... On vaikeaa puhua läheisesti kasvokkain. Toiselle ystävälleni pääsen yllättäen yökylään, ja juttelemme ensimmäistä kertaa läheisemmin. Minulla on ihania ja vähemmän ihania päiviä.

Yhtäkkiä huomaan kuinka en ole monena päivänä paljonkaan ajatellut Kiinaa. Vaatii suurin piirtein tahdonvoimaa alkaa muistella yksityiskohtia siitä elämästä. Minulle oli aina kaksi elämää: Kiinassa ollessa unohdin Suomen, ja Suomessa käydessä halusin jäädä tänne.

Nyt se toinen elämäni on enää takanapäin. Vaarassa poistua mielestäni.

Tietysti puhun koko ajan Kiinasta. Mainitsen sen koko ajan ystävilleni; onhan elämäni viime vuosina ollut siellä. Yritän opettaa heille kiinaa. Mutta mietin sitä, kun koulu alkaa ja minä totun taas suomalaiseen koulurytmiin ja arkeen. Muistanko sitten enää kunnolla elämääni Kiinassa?

Lähdemme pariksi päiväksi mummulaan - millä muullakaan nimellä sitä kutsuisin?  Siellä on ihanaa, kodikasta. Paistamme lettuja kuten ennen ja käymme papan lapsuudenkodissa. Yöllä nukun mummun entisessä vuoteessa. Tai yritän nukkua. Makaan hereillä papan kuorsatessa ja ajattelen mummua.


torstai 20. heinäkuuta 2017

"Over the castle on the hill"

En muista olenko koskaan käynyt Porvoossa, paitsi kerran koripallopelissä. Tämä epäkohta täytyi minun (ja onneksi äitinikin) mielestä korjata - ja päädyimme ajamaan Porvooseen papalla käynnin jälkeen. Koska en ole kovinkaan aktiivinen somessa, päätin ahtaa nämä kuvat jonnekin säilöön ilahduttaa sitten teitä pienellä käyntimme - tai no, enimmäkseen yhden otsikon vihjaaman nähtävyyden esittelyllä. :)

Emme me paljoa erikoista tehneet, lähinnä kävelimme Vanhan Porvoon kaduilla vanhoja rakennuksia ihmetellen ja odotellen että äiti tulisi milloin mistäkin kaupasta. Maistoimme jäätelöä maultaan ruskistettu voi ja paahtomanteli, ja otimme paljon kuvia. 


Emme valitettavasti ehtineet katsomaan Johan Ludvig ja Fredrika Runebergin kotia, mutta Porvoon tuomiokirkko loisti maamerkkinä kattojen yllä. Sen sisäpuolikin näytti kivalta vihreine sävyineen ja kattokruunuineen. Siellä oli kuitenkin musiikkiesitys alkamassa ja himmeä valaistus, joten en valokuvannut sitä.


Muistelin hämärästi, että Porvooseen liittyisi jokin linnavuorikin tai muu muinainen kohde. Googlailun jälkeen selvisi, että aivan vanhan kaupungin vierestä todellakin löytyy Linnamäki, jolla on sijainnut noin 1200-1400-luvulla linnoitus. Sieltä päin ovat myös venäläiset ampuneet tykillä Suuren Pohjan sodan aikana 1700-luvulla. (Enemmän tietoa löytyy nettisivulta luontoon.fi tai sitten paikanpäältä infotauluista.)

Linnavuori ennen kuin tiesin sen olevan linnavuori


Kyltit opastivat hyvin perille


Polkuja <3

Itse Ison Linnamäen linnoituksesta ei ole jäljellä muuta kuin kaksi kuoppaa mäen päällä, jotka ovat kuulemma ennen olleet kellareita, sekä kaksi vallihautaa ilman vettä. Viereisellä Pikku Linnamäellä olisi ollut vanha kalmisto, mutta sinne emme harmillista kyllä ehtineet.


Silta salaiseen maahan...

Otsikon sitaatti on peräisin Ed Sheeranin laulusta Castle on the Hill. Alitajuntani oli tainnut ennustaa käyntini linnavuorella, sillä olin ihme kyllä hyräillyt tuota kappaletta tänään jo ennen kuin sain edes tietää koko paikasta.



Mikä linnavuoressa sitten oli niin ihanaa? Paikka oli jotenkin niin minulle sopiva sisältäessään sekä luontoa että muinaista historiaa. Rakastuin pieniin polkuihin vallihautojen pohjalla, vanhannäköisiin siltoihin niiden yläpuolella ja lukemattomiin mäntyihin kukkulalla. Paikan päällä oli mukava seikkailla - aloin jo suunnitella lähteväni sinne joskus parhaan ystäväni kanssa kävelemään.


Ja oli myös ihana ajatella olevansa jollain hyvin vanhalla paikalla, jossa on ollut linna ja ihmisiä jo kauan ennen itse vanhaa kaupunkia ja kirkkoakaan.

Linnavuori oli mielestäni kohokohta tässä päivässä, ja aion todellakin käydä siellä uudelleen.

Linnamäki illalla

Hyvästi taas, Porvoo!


Missä teidän mielestä kannattaa käydä Porvoossa? :) Entä satutteko tietämään toista muinaista kohdetta jossain päin Suomea?

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Naisten aakkoset: J

Naisten aakkosiin etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa aakkosten jokaisella kirjaimella. Haasteen on esitellyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, G, H & I. (Apua, miten jaksan enää etsiä kaikki linkit uudelleen ja uudelleen...)

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Olen lukenut Jandy Nelsonilta kirjan I'll Give You the Sun itse asiassa kaksi kertaa, ja ajattelin lukea sen tämän vuoden puolella vielä kerran. Kirjassa on upea, syvällinen kirjoitustyyli, ja sen teemoihin kuuluu niin rakkaus, taide, taikausko ja kuolema.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Julie Andrews on niin ihana elokuvissa Maija Poppanen ja The Sound of Music! Molemmissa hän esittää hyvin valoisaa ja hauskaa persoonaa ja laulaa klassikoiksi muuttuneita kappaleita. <3

III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- H-kirjaimen kohdalla mainitsin Helene Joyn ja nyt voisin ylistää vähän hänen rooliaan Julia Ogdenia rikossarjassa Murdochin murhamysteerit. Minulla oli tähän hahmoon hyvin suuri ihastus/ihailu kahdeksannella luokalla, joka käy hyvin ilmi päiväkirjastani ja saattaa käydä jostain varhaisista postauksistanikin. Julia on hyvin esimerkillinen opiskellessaan lääkäriksi aikana, jolloin suurin osa naisista joutui jäämään kotiin. Myöhemmin hän myös ryhtyy puolustamaan muutenkin naisten oikeuksia (tämän vuoksi kiinnostuin puolestani itse suffrageteista). Julia on rohkea, huumorintajuinen ja ystävällinen - ja kokee tietysti esikuvilleni pakollisen rakkaustarinankin. :)

Nähtävästi aloitan kohta samanlaisen hehkutuksen kuin pari vuotta sittenkin... Eli katsokaa kaikki Murdochin murhamysteereitä. <3

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton II 2017 - koontipostaus

Kesän lukumaratonissa II 8.7.2017 luin yhteensä kaksi kirjaa ja 357 sivua. Maratonia emännöi Jane blogista Kirjan jos toisenkin


Pönttö
Kirsti Kuronen
2017
86 sivua
Karisto
"Kun en pääse tarpeeksi alas vaikka kyykistyn
 kun en näe mustikanvarvun alle
 kun apteekki on purettu
 kun kallio muuttuu kiveksi
 kun tikkari ei enää maistu
 eikä villa kutita

 kun en osaa itkeä vaikka sattuu" -s.63

Pönttö kertoo Lunasta, joka on juuri päässyt ylioppilaaksi. Se koostuu runoista, jotka paljastavat hetken hänen elämästään, muutoksista ja pelosta kasvaa aikuiseksi.

Nimi Pönttö on vähän ruma, eikä se ensin tuntunut kuvaavan kirjaa - kunnes koin sitten ahaa-elämyksen keksiessäni kaksi asiaa, joita pönttö kuvasi kirjassa.

Nimestään huolimatta Pönttö oli kauniisti kerrottu, ja runot olivat oivaltavia. Itse en aivan samanlaisia kirjoita, mutta lukemisen jälkeen ajatukset alkoivat muotoutua vähän samantapaisiksi runoiksi.

Aivan kaikkia runoista en ihan hahmottanut, varsinkin kun en ole lukenut tarinaan liittyviä kirjailijoita. Samastuin kuitenkin Lunaan varsinkin hänen epävarmuudessaan ja tulevaisuudenpelossaan. Moni lainaus sai ajattelemaan, varsinkin seuraava:

"tuleeko minusta mummu
muistanko tytön rantakivellä
muistanko mitä rakentelin
mitä toivoin" -s.23

Laitan tämän HelMetin lukuhaasteeseen kohtaan 13.: Kirja "kertoo sinusta".

***

Huom! Saattaa spoilata hiukan sarjan ensimmäistä osaa Amsterdam, Anne F. ja minä!


Goa, Ganesha ja minä
Terhi Rannela
Kerttu & Mira
2009
271 sivua
Otava

Mira pääsee hetkeksi pois kaoottisesta kodistaan, kun hänen tyttöystävänsä Kertun äiti kutsuu hänet mukaan Goalle, Intiaan. Tytöt ovat odottaneet matkalta paljon, mutta kohtaavat maan ja matkustamisen kurjatkin puolet. Kahden viikon aikana Mira nauttii olostaan meren rannalla ja painaa niin mieleensä kuin luonnoksiinsa Intian moninaisuuden. Samalla hänen ajatuksissaan pyörii myös kotiinpaluu ja toimeen tuleminen äitipuolensa kanssa.

Olen siis lukenut ensimmäisen osan Amsterdam, Anne F. ja minä ihan ensimmäisessä lukumaratonissani blogin alkuaikoina (ja kirjoittanut siitä tyylillä, jota nyt kyllä vähän häpeän... :D). Tuossa kirjassa äänessä on tosin Miran tyttöystävä Kerttu. Mielestäni Goa, Ganesha ja minä voi kuitenkin lukea myös ihan yksinäänkin. 

Minusta tämä ei olisi mikään erikoinen tarina, jollei tässä olisi juurikin tyttöparitusta. Vaikka Intiassa tytöt päättivätkin esittää vain siskoksia, on Kertun ja Miran suhde kuvattu kivan luonnollisesti, ja huomasin odottavani pieniä romanttisia kohtauksia heidän välillään. Heillä oli myös ihana idea kertoa sen hetken olonsa jollakin värisävyllä. Loppupuolella eräästä henkilöstä sai kyllä hiukan sovinistin tai muuten ärsyttävän ihmisen kuvan, mutta hän tuntui muuttuvan vähän liian yllättäen mukavammaksi.

Huumori on myöskin kirjassa ihan mahtavaa erikoisine sanavalintoineen (opin mikä tarkoittaa hoomoilanen) ja hahmojen välisine sutkautuksineen:

" - Sulla on tosi makee rullatuoli, laukaisin.
  - Rullatuoli? Ilari korotti ääntään. - Millä vuosikymmenellä sä oikein elät, urpo? Se on pyörätuoli." -s.79

Mira on puolestaan päähenkilönä erilainen monine eri puolineen: hän on niin absolutisti, vegetaristi kuin pukeutumistyyliltään lolita.
Vaikka en samastukaan hänen taide- enkä muotihulluuteensa, huomasin tänään laittavani päälle pelkkää valkoista - juurikin Miran inspiroimana.

Ja Intia. Osan kirjassa mainituista asioista tiesin paremmin kuin päähenkilöt, muun muassa kuka on Mahatma Gandhi, mutta opin myös vähän lisääkin. Tytöt tajusivat Intian köyhyyden ja kurjuuden esimerkiksi tavatessaan viisitoistavuotiaan teiniäidin kaupittelemassa tavaroita. Valitettavasti tämä ei saanut koskaan tietää, kuinka inspiroi Miraa hänen taiteessaan...

Kirja menee HelMetin lukuhaasteeseen kohtaan 33.: Kirja kertoo Intiasta.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton II 8.7.2017 - päivittyvä

"You got to see the person I have become
Spread your wings and I know
 When God took you back He said 
 Halleluja, you're home" - Ed Sheeran

Tänään pitkän päivän jälkeen olen kotona, ja jaksan aloittaa Kesän lukumaratonin nro. 2. Ensimmäinen kesäkuun lopussa meni minulta vahingossa sivu suun, mutta seuraavaan halusin välttämättä. Tämä taitaa olla tähän mennessä kuudes lukumaratonini ja kolmas Blogistanian yhteinen lukumaratonini. 

Vielä ehtivät muutkin viime tipassa mukaan, jos aloitatte tämän illan aikana. :) Ilmoittautua voi blogissa Kirjan jos toisenkin, oli omaa blogia tai ei.

Kuva on työstänyt Hannan kirjokansi.

Maratonin alkajaisiksi sanottakoon, että minulta ei kannata odottaa suuria sivumääriä (huippuni taitaa olla 444 sivua), ja tykkään lukea edes pari lyhyempää kirjaa maratonissa. Lukupinooni kuuluvat tänään:

Kirsti Kuronen: Pönttö (86s)
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä (271s)
Salla Simukka: Kipinä (203s)

(Kaikki yllättävästi suomalaisilta kirjailijoilta, samoin taisi olla viime vuonnakin. :))

Aloitan vaikkapa sitten klo 20.15.

20.30 Eipäs aloitettukaan vaan vasta nyt, puoli yhdeksältä. Valitsen ensimmäiseksi luettavaksi Kirsti Kurosen Pöntön, joka on säeromaani. (En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kirjassa näytti olevan samaa tarinaa kertovia runoja.)


23.20 Kolmen tunnin lukemisen jälkeen - tai no, söinhän minä siinä välissä sekä esitin nähtävästi äidilleni englantilaista videobloggaajaa hetken - olen saanut luettua Pöntön kokonaan. Se oli oikeasti kaunis ja samastuttava kirja, joka kertoi runoilla 18-vuotiaan nuoren ajatuksista ja pienen hetken tämän elämästä. Laitan itselleni sisäisen muistilapun lukea kirja uudelleen kahden vuoden päästä. 

Olen siis lukenut nyt 86 sivua. Hyvää yötä!

9.20 Jatkan tänä aamuna kirjalla Goa, Ganesha ja minä.

12.30 Kolme tuntia luettu pienin keskeytyksin 92 sivua. Goa, Ganesha ja minä on hauska ja nopealukuinen kirja, ja musiikin kuuntelu ei ole paljoa häirinnyt. (Laleh on ihana <3) Nyt voisin pitää tauon, jonka jälkeen yritän houkutella ystäväni ulos lukemaan.

13.05 No nyt lähden sinne ulos lukemaan. :)

(Niin siis yhteensä olen lukenut 178 sivua.)

16.40 Ihanaa (ja jopa vähän liian kuumaa) iltapäivää on vietetty lukiessa ruoholla. <3 Olen lukenut yhteensä 296 sivua.
Nyt vaihdamme kyllä lukupaikkaa metsään...


20.30 Lukeminen seis!
      Nyt päivitän kyllä vasta tuntia myöhemmin, koska en päässyt nettiin tuohon aikaan. Luimme vielä hetken metsässä ja ystävälläni, vaikka pitkin iltaa keskityimme kyllä enemmänkin juttelemaan ja kaikkeen muuhun. Ehdin kuitenkin lukea Goa, Ganesha ja minä loppuun. Opin siitä Intiasta lisää, ja onneksi ystävät jaksoivat kuunnella siteerauksiani hahmojen hauskoista sutkautuksista.

Yhteensä luin siis maratonin aikana kaksi kirjaa ja 357 sivua. Niin hirveän suuri sivumäärä se ei ole, mutta sain kuitenkin kaksi kokonaista kirjaa luettua, joista tykkäsin molemmista. Lukuseura minulla oli myös todella mukavaa. :)

Kiitos järjestämisestä Janelle!

Miten teidän maratoninne sujuivat vai jätittekö välistä? :)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Alkukesän soittolista

Alkukesä ulottuu minulla tänä vuonna huhtikuun lopulta kesäkuun loppuun tänne loman alkuun, kun lämpötilat alkoivat Kiinassa päin kivuta kesähelteisiin. Linkit johtavat YouTubeen, laulajien omiin kanaviin jos mahdollista.

Aiemminkin olen kerännyt viime kesän, syksyn ja talven soittolistat. Niidenkin lauluja on tullut kuunneltua viime aikoina, mutta seuraavat ovat uusia tuttavuuksia.


Haloo Helsinki!: Rakasta mua nyt
                Saatanan Zen
                Tää rakkaus ei lopu koskaan (ei YouTubessa)
                Kärpästen herra
                Halleluja (ei YouTubessa)

Sain sukulaisiltani lahjaksi tämän CD-levyn, kiitos teille. <3 Ensi kuuntelemalta en oikein tiennyt mitä pidän Haloo Helsingin! uudesta tyylistä. Rakasta mua nyt kuitenkin vaikutti minuun heti, sekä Saatanan zenin kertosäe. Samaistun ihan pikkuisen molempiin lauluihin.

Vähitellen aloin pitämään kaikista lauluista omilla tavoillaan. Kärpästen herrassa ja Tää rakkaus ei lopu koskaan on puolestaan vähän vauhdikkaampi melodia. Näissä lauluissa on vavahduttavat tekstit, ja oikeasti - sävelet <3 Halleluja oli surullisempi laulu - en suosittele kuunneltavaksi alakuloisena.



Ellinoora: Minä suojelen sinua kaikelta

Ensimmäistä kertaa ihastuin jonkun laulun cover-versioon, johon tutustun vasta alkuperäisversion kuulemisen jälkeen. Tykkään myös Ultra Bran alkuperäisestä laulusta, mutta Ellinoora tuo tähän laulun jotain aivan uutta. Laulu on täynnä tunnelmaa ja hyvin vavahduttava.


Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen

Isäni taisi laittaa tämän soimaan 16-vuotissyntymäpäiväni aamuna. <3 Tällä laululla on tärkeä sanoma, mutta jotenkaan se ei ole koskaan ollut lemppareitani Johanna Kurkelalta. Nyt minulla on siihen kuitenkin pianonuotit - ja pari muistoa.

"Kaunis pieni ihminen
 Sä olet ainutlaatuinen
 Mitä vastaan tuleekaan
 Toista sua ei milloinkaan"


Ed Sheeran: Shape of You

Ensin en erityisesti välittänyt tästä. Ollessani vaatekaupassa rättiväsyneenä tämä kuitenkin rämähti soimaan kaiuttimista kaikkien tuntemattomien laulujen keskeltä ja piristi heti oloa. Sanoitukset ja lopun toistot eivät ole niin lemppareitani, mutta tämä on tunnelmallista tanssimusiikkia. Varoitus: saattaa saada hytkymään ja kokeilemaan mitä oudompia tanssiliikkeitä - tai jopa muuntelemaan sanoituksia.


Laleh: Some Die Young
       En Stund på Jorden
       Vårens Första Dag
       Goliat
       Aldrig blir som förr
       Bara få va mig själv
       Wish I Could Stay
       Live Tomorrow
       Big City Love

Kuuntelimme joskus vuosia sitten ruotsin tunnilla kappaleen Some Die Young, ja se jäi jonnekin takaraivoon. Nyt tajusin että tämähän on oikeasti upea laulu, sopii juuri minunlaisilleni surumielisten ja vaikuttavien laulujen kuuntelijoille. Pianomelodia vavahduttaa aina, ja opettelin laulamaan tätä käheällä kurkulla. Laulu on tehty Norjassa 2011 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.

Muihin Lalehin englanninkielisiin tutustuin kesäkuun puolella. Wish I could stayn ja Live Tomorrown tunnelma ja kertosäe olivat surumielisiä - ihania. Live Tomorrow -laululla on myöskin tärkeä sanoma. Big City Love -kappale on puolestaan hiukan persialaistyylinen, ja tuosta piirteestä tuli mieleen Viulunsoittaja katolla -musikaalin kappaleet. <3

Lalehin ruotsinkielisistä kappaleista en ymmärrä ainakaan puolta, varsinkin jos en ole katsonut lyrics-versioita, mutta ruotsi kuulostaa kivalta. Lauluilla on syvällinen merkitys ja ihana sävel. Goliat saattaa saada itkemään, mutta varsinkin Vårens Första Dag ja Bara få va mig själv piristävät. Laleh on myös todella kaunis. <3

"Some die young
But you better hold on
So many things I need to say to you
Please don't, don't let me go"

"Nu kan vi säga
 Att vi har varit på jorden
 Jag, jag var där"


Emma Salokoski: Veden alla

Tämä laulu tuntui sopivan tyyliltään johonkin musikaaliin. Se oli kaunis ja aaltoileva, ja sanoihinkin pystyi samastua. 

"Kuuletko kun veden alla
Mä huudan ääneen sen kaiken"


Soili Perkiö, Hannele Huovi: Loppuleija

Tämän lastenlaulun valitsen mukaan sen vuoksi, että lauloimme sen ensin juhlissa jäähyväisiksi, sitten muistotilaisuudessa tuttavamme muistolle. 

Liittyy tähän lauluun hauskempikin muisto: ihmettelimme kovasti, mitä mahtaa tarkoittaa "naururulla". :')

"Loppuleija lentää
 Hyvän tuulen alla
 Leijaan kiinni naururulla
 Muistan tänne tulla"


James Bay: Let It Go

Harmittelin ensin kun kaverini ei laulanutkaan Frozenin Let it Gota koulumme juhlissa, mutta hän osasikin laulaa James Bayn kappaleen upeasti. Pidän etenkin kertosäkeen ja C-osan melodiasta. Laulussa on surullinen tunnelma, ja kitaran näppäily on mielestäni kaunista. En samastu koko lauluun mutta juurikin kertosäkeeseen yksinään.

"Why don't you be you
 And I'll be me?
 And I'll be me."


Löytyikö tuttuja lauluja? Mitä kappaleita te olette kuunnelleet viime aikoina? :)

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kesäkuussa tiesin, etten näe joitakin ihmisiä enää koskaan

Kesäkuussa luin yhteensä kolme kirjaa ja 781 sivua:

Lisa Williamson: The art of being normal (362 sivua)
Lin Haiyin: Im Schein der Lotoslaterne (208s)

The Art of Being Normal kertoi enemmän transsukupuolisten elämästä ja kohtaamasta syrjinnästä. Im Schein der Lotoslaterne sekä Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt kertoivat molemmat 20-luvun Kiinassa - niissä oli paljon samankaltaisuuksia ja eroja. Kaikki kirjat olivat hyviä vaikka eivät ihan lemppareitani.

Kesäkuussa katsoin uudelleen elokuvan Laulavat sadepisarat
Hiukan ihailin edelleen Gene Kellyn esittämää toista pääosaa, mutta huomasin myös kuinka hän on aika ahdistava ihminen varsinkin alussa. Myös Lina sai sisukset kuohumaan. Välillä elokuvassa myös väsytti tietynlainen epärealistisuus.

Kathyn itsenäisyys sai pisteitä, vitsit olivat hauskoja ja vaikutuin Donald O'Connorin ilmeilykyvyistä. Kaiken puolin pidin kyllä elokuvasta ja sen huumorista. :)


Kesäkuun alussa kuulin kahden ihmisen kuolemasta, mikä järkytti varsinkin ensimmäisinä päivinä. Edelleen ajattelen heitä, varsinkin laulaessa joitain tiettyjä lauluja...

Kesäkuun puolivälissä yskäni pahentui keuhkokuumeeksi - ja sillä viikolla jolla olisin halunnut päästä kouluun, jouduin jäämään kotiin. Minua pelotti että tauti pahentuu, pelotti että joutuisin sairaalaan. En kuitenkaan joutunut, ja olen nyt jo terveenä.

Kuun lopulla pakkailin hirveästi ja jännitin vielä enemmän Suomeen muuttoa. Hyvästelin monia - viime vuoden työharjoittelun kollegat, yhden lempiopettajistani ja lempparikeinuni - , mutta kaikkia tuttuja en ehtinyt hyvästellä.


Kesäkuusta tulikin monilla tavoilla ennustamani hirveä kuukausi, mutta kävihän sen aikana kivojakin asioita. Teatterikerhon näytelmä, samoin kuin tärkeä esitelmäni sujuivat oikein hyvin, viimeksimainittu paljoa jännittämättäkään (vaikka olinkin silloin jo kipeä). 

Tuli myös puhuttua vanhempieni kanssa vähän enemmän ajatuksistani - kai se oli hyvä juttu avata suuni - ja naurettua yhdessä How I Met Your Motherin viimeisen kauden huumorille. Oli myös mukavaa kahden ystäväni kanssa, joita näin viimeisinä päivinäni Kiinassa: pääsin niin museoon kuin vegaaniravintolaan maistamaan vegaaniruokaa. Ja oli hauskaa sen päivän aamuna, kun meloin istuen ja seisaaltani, menin vaatteet päällä uimaan ja autoin muita vedessä pelleileviä saamaan melansa takaisin.

Toivoisin kuitenkin, että heinäkuusta tulisi mukavampi kuukausi. (Meinasin juuri jättää a:n pois viimeisestä sanasta...) Suunnitelmissa on käydä mökillä ja pistäytyä isovanhemmilla, käydä Runokävelyllä Helsingissä, lukea kirjaa ja tietenkin kävellä metsässä ja pitää hauskaa ystävien kanssa. <3


KK: Mikä teistä on kauneinta kesällä? 

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Lisa Williamson: The art of being normal

Kiinnostus heräsi: löydös kirjastosta



The art of being normal
Lisa Williamson
2016, 1.p 2015
362 sivua
David Fickling Books

   "But I didn't want to be any of these things.
   This is what I wrote:

   I want to be a girl." -s.1 (Davidin näkökulma)

14-vuotiaan Davidin perhe on aivan normaali ja idyllinen - vai onko? Hänen pikkusisarensa on jo murrosiässä eikä aina hyväksy kaikkea erilaisuutta. Hänen vanhempansa ovat omasta mielestään avoimia ihmisiä äänestäessään Vihreitä. David itse on jo koko ikänsä tuntenut olevansa jotain muuta kuin mitä hänen nimensä tai ulkonäkönsä antaisi olettaa. Hänen parhaat ystävänsä tietävät asiasta, mutta muuten David on aivan yksin. Hän pelkää vanhempiensa sekä ulkomaailman, ennen kaikkea koulunsa kiusaajien, suhtautumista hänen sukupuoleensa.

   "I look up at her. 'Normal? And since when have I been normal, Amber?'
    Because 'normal' kids don't have six files' worth of notes on them. 'Normal' kids don't have to see therapists. 'Normal' kids don't have mothers like mine, who tell you life isn't fair with messed-up glee, like the unfairness of life is pretty much the only thing they know for sure. I've spent my whole life being told I'm the complete opposite of 'normal'." -s.94 (Leon näkökulma)  

Leo tulee köyhemmästä kodista, jossa heillä ei ole välillä ruokaa kaapissa ja äiti ajaa aina jossain vaiheessa jokaisen poikaystävänsä ulos. Leo sulkeutuu muilta ihmisiltä, käy terapeutilla ja toivoisi löytävänsä isänsä, josta äiti ei suostu puhumaan.
   Leo vaihtaa kesäloman jälkeen "rikkaiden" kouluun syistä, joista hän ei puhua pukahdakaan muille. Mutta vaikka hän yrittääkin pysyä näkymättömänä, herättää hän pian luokkalaisensa Alician huomion - sekä myös Davidin. 

Sisäkansien ylistyksien perusteella odotin kirjalta itse tarinana aika paljon. Ihan lempikirjakseni tämä ei noussut, mutta pidin kuitenkin. Tarinassa tapahtui monia käänteitä ja myös eräs yllättäväkin, joka olisi varmasti pitänyt tajuta jo etukäteen, mutta enhän minä tajunnut. 

Minun oli vaikea samastua niin Leon kuin Davidinkin tilanteeseen, mutta luulen kuitenkin löytyvän monia teinejä, jotka ovat kokeneet jotain samaa rikkinäisestä perheestä koulukiusaamiseen. Itsekään en kyllä ole mitään suosituimpia oppilaita koulussa, ja Davidin rennot, omalaatuiset ystävät Felix ja Essie kelpaisivat minullekin.

"He wears denim dungarees with a tractor embroidered on the pocket and his free fist is clutching a toy car. He eyes me wearily. I bet already his parents assume he's going to be a typical boy; that his favourite colour will be blue or black or red, that he'll play footboll and like cars and trucks, that one day he'll get married and have babies. And even if he's not typical, even if he likes ballet or baking cakes or kissing boys instead of girls, they'll still imagine that their little boy will grow up to be a man. Because why wouldn't you?" -s.134, David

Kirjasta kävi paljon ilmi transsukupuolisten väärästä kohtelusta, joka saattaa olla ilkeistä sanoista jopa väkivaltaan. Davidille oli myös vaikeaa elää vihaamassaan kehossa. Tunnen itse yhden transsukupuolisen ihmisen, en tosin erityisen hyvin, mutta olen ainakin saanut sen kuvan, että hänet hyväksytään hyvin koulussa. Mutta enhän minä kaikkea tiedä. 

Minusta hiukan tuntuu, että transsukupuolisille itselleen tämä kirja voisi olla rankkaa luettavaa, mutta puolestaan ei-transsukupuoliset saattaisivat kirjan avulla ymmärtää muita sukupuolia ja mitä he joutuvat kestämään. Loppu kuitenkin oli toiveikkaampi, ja Davidin - jota alettiin kutsua Kateksi - ystävät tukivat häntä ihanasti.

En tiedä, kuinka moni ihmisistä ei myöskään tunne henkilökohtaisesti jotakuta transsukupuolista tai jotka ajattelevat ihmisiä liikaa sukupuolen perusteella. Kuinka moni tuntee ajatuksen erilaisista sukupuolista vaikeaksi ymmärtää tai sympatisoida tai pelkää kohtelevansa ihmisiä eri tavalla juurikin heidän sukupuolensa tai ulkonäkönsä vuoksi.

Toivottavasti kuitenkin he yrittäisivät hyväksyä kaikki ihmiset, kohdella heitä samalla tavalla ja korjaisivat virheensä.

   "'Hey, Simon,' I say.
    'Hey,' he replies. 'Look, I, er, just wanted to say, I think you've got proper balls.'
     The second the words leave his mouth, he goes bright red, like tomato red.
     'Oh my god, sorry, bad choice of words,' he stammers. 'What I mean is, I think you're really, really brave.'"
              -s.339-340, David

P.S. Suomeksi tiedän yhden kirjan, joka kertoo transsukupuolisesta: Marja Brörkin Pojan.

Kirja mahtuu Helmetin lukuhaasteen kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Viimeinen yöni talossa

Pidän silmäni auki
Niin pitkään kuin jaksan
Sillä onhan viimeinen yöni talossa
Jonka huoneet kohisevat muistoja
Jonka seinät kuiskivat elämää.
Tuohon nurkkaan piilouduin itkemään
Tuossa vuoteessa valvoin katkerana
Tuosta peilistä näin itseni
Kauniina
Tai riittämättömänä.

Tuo taulu kuunteli joskus murheitani
Tuolla pianolla opin soittamaan
ja soitin antamistasi nuoteista
Tuolla sohvalla kökötti kerran 
valkopartainen ukki
ja joulukuusi loisteliaana vieressä.

Tuohon taloon kerran saavuin
Kun se oli minulle uusi ja outo
Kun oli liian kuuma
Enkä kai tahtonutkaan sopeutua
Mutta kaikki muistot tapahtuivat
Ja nyt huomaan valvovani
Paikassa, joka oli minulle hetken koti.

Täällä katselin aina keltaista kuuta
Lentokoneen valoja, auringonnousua
Silloin kerran, kauan sitten
Sillä nyt on kaikki vain muistoja
Ja viimeinen yöni - kotona


sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Viimeinen vuosi Kiinassa & Kesäsuunnitelmia

Tänä kouluvuonna tutustuin luokkalaiseeni paremmin, koska muodostimme kolmannen  henkilön kanssa hetken pienen porukan. Sitten jäimmekin kahden, ja päädyimme pitämään toisillemme seuraa koko loppuvuoden.

Vuoden aikana minulla oli paljon työtä koulussa, lukion ensimmäistä vastaavalla luokalla. Toisaalta, luokkakaverini sanoivat tämän ja viime vuoden välillä vaikeutuneen paljon, mutta minusta tämä vuosi oli suurin piirtein yhtä vaikea. Vuoteen lisäsi kyllä paineita suomen kurssien tekeminen netin kautta, viiden kirjan lukeminen kahta kurssia varten sekä pitkän tutkielman ja siitä esitelmän pitäminen, jotka eivät herättäneet juuri ollenkaan motivaatiota.

Vuoden aikana nukuin liian vähän, mietin mitä muut ajattelevat minusta koulussa, en uskaltanut viitata virheiden pelossa ja pidin muutenkin pientä profiilia luokassa.

Minulla oli hankalia hetkiä ystäväni kanssa Suomessa, ja puoli vuotta stressasin Suomeen tuloa, laskin kuukausia ja viikkoja, enkä halunnut muuttaa.

 Söpö piirros säästä Päiväntasaajalla :3

Tänä kouluvuonna, vaikka siirryinkin lukion ensimmäistä vastaavalle luokalle, numeroni hiljalleen nousivat. Sain tutkielman ja esitelmän kunnialla suoritettua - ensimmäistä kertaa en tärissyt ja panikoinut sitä pitäessä. Viimeisenä päivänä sainkin käteeni parhaimman todistuksen näiden kahden vuoden aikana.

Tänä vuonna, vaikka kaipasinkin viime vuoden teatterikerhon ryhmää ja harrastuksen tuomaa iloa, oli minulla vuoden lopussa hauskaa kerholaisten kanssa, ja näytelmäkin sujui hyvin. Katsojat ihmettelivät, kuinka hienolla liikkeellä osasin riisua vastanäyttelijäni aseista. :D Tätä kohtausta oli tullut harjoiteltua jokaista askelta myöten...

Vuoden aikana tajusin että vaikka suurta kaveriporukkaa minulla ei olisi, minulla oli kuitenkin kaksi ystävää luokallani ja yksi vuotta ylempänä. Näiden kanssa koin hauskoja hetkiä niin höpötellessä kesken tuntia ja piirrellessä toistemme vihkoihin, keskustellessa aamun hyppytunnilla tai nopeasti välkällä, tai sitten keksittyä eri sanoista tuttuja lauluja. Ja kävellessäni käytävällä moikkailin varmaan noin joka neljättä oppilasta ja opettajaa. On surullista tietää, etten näe heitä enää.

Vuoteen kuuluu myös muun muassa kiinanopiskelussa edistyminen, ulkomaanmatkat, kirjojen lukeminen, vesi- ja lumisateen odottaminen, tunnelmalliset pitkät koulumatkat ja kävelyretket keinumaan hämärässä. <3


Viimeisellä viikolla olisin todellakin tahtonut mennä kouluun - mutta ei, minulla todettiin keuhkokuume. Pääsinpähän sitten viimeisenä päivänä kouluun... Ehdin onneksi hyvästellä joitakin sen päivän aikana, saada ihanan muistoalbumin luokkalaisiltani ja luoda pitkän katseen koulurakennukseen, jonne en enää koskaan tule menemään.

Niin, nyt on siis vihdoin alkanut kesä, jota olen odottanut ja pelännyt viimeisen puoli vuotta. Valitettavasti vain kuusi ja puoli viikkoa lomaa, joiden alussa tulen muuttamaan Suomeen, tapaamaan ystäväni taas ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Käymään toivottavasti isovanhemmilla ja pitemmän aikaa mökillä. Mummuni hautajaiset samoin kuin lukumaraton tulevat kuulumaan kesääni, ja toivottavasti saan luettua paljon, käveltyä metsässä ja muutenkin käytettyä ajan huolella.

Tänään tuli pitkästä aikaa tunne, että kesästä saattaa kuitenkin tulla ihana ja että meillä olisi yhtä hauskaa kuin ennenkin ystäväporukkani kanssa Suomessa. Toivotaan niin.


Tykkään kesän bucket listoista edelleen, joten:

/Aion toteuttaa parhaan ystäväni kanssa suunnittelemiani asioita
Niihin kuuluu etenkin metsäkävelyitä, yökyläily, kukkaseppeleen solmiminen ja kaupungilla käynti. 
/Kirjoittaa ystävyyskirjeitä ja muutenkin kirjeitä 
/Lähteä tilanteesta pois jos ahdistus iskee
/Olla pimeällä ulkona, mieluiten metsässä
/Katsella yhdessä tähtiä jonkun kanssa
/Olla vähemmän netissä kuin tänä vuonna
/Pelata sulkapalloa
Isä lupasi juuri tulla pelikaveriksi. :)
/Kuunnella SuomiPopia!
/Opetella laittamaan jotain ruokaa
Kiistelen vielä itseni kanssa pitäisikö luvata kokeilla ruoanlaittoa kerran viikossa - katsotaan nyt!
/Auttaa mökillä vanhempia siivoamisessa ja muussa vapaaehtoisesti
Nähtävästi lupasin nyt tämän! Ehkä pystyn nauttimaan siivoamisesta kuvittelemalla samalla eläväni entisajassa.
/Laulaa ääneen itsekseni ystävien läsnä ollessa
Minä laulan joka päivä ääneen, laulan joka päivä ääneen muiden seurassa. Mutta että laulaisin ystävieni kanssa, joita minua muutenkin jännittää tavata taas, ja ihan vain itselleni ajattelematta mitä muut ajattelevat siitä - no, katsotaan mitä tästä tulee.
/Tanssia sateessa ja metsässä
/Tehdä valokuvakansion kauneimmista kuvista Kiinassa
Jätän aina kaiken viime tippaan... Pitäisi vielä käydä kuvat uudestaan läpi ja valita loputkin, tulostaa ne ja liimailla kaikki vihkoon. ("Valokuva-albumini" tarkoittaa siis enemmänkin leikekirjaa.)

/Tuntea itseni kauniiksi ihanissa vaatteissa
/Tehdä jotain ikimuistoista

/Tottua elämään Suomessa, edes hiukan
(Tai ehkä minä totun heti, kuka tietää)


Kaunista kesää teillekin <3 Vaikka se ei tuntuisikaan niin lupaavalta, niin jotain hyvää siitä varmasti löytyy.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Tarinoita Kiinasta 20-luvulla

Kiinnostus heräsi: kirjastossa, Kiinan historia

Im Schein der Lotoslaterne
Lin Haiyin
2005
Susanne Hornfeck
1960: Chengnan jiushi
208 sivua
Deutscher Taschenbuch Verlag

Kuusivuotias Yingzi on juuri muuttanut Pekingiin Taiwanista, jossa on tietenkin omat murteensa. Pieni tyttö on innokas tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja auttamaan heitä parhaansa mukaan - joskus kuitenkin kohtalokkain seurauksin.

Kirjan aikana Yingzi ehtii tavata niin lapsensa ja järkensä menettäneen naisen kuin myös varkaan, joka lupaa tulla kerran hänen kanssaan katsomaan merta. Siinä oli myös muuten erilaisia ihmisiä: Yingzin ystävän pieksevät ottovanhemmat ja Yingzin oma isä, joka on hyvä tyttärelleen mutta uskoton vaimolleen. Ketkä heistä ovat hyviä ihmisiä?

Kirja perustuu Lin Haiyinin muistelmiinsa lapsuudestaan Pekingissä, ja se tuli kuuluisaksi manner-Kiinassa. Tarina on jopa filmattu vuonna 1983 englanninkielisellä nimellä My Memories of Old Beijing.

Kirja tuntui aluksi vähän tylsältä - en ehkä muutenkaan ole niin innokas lukemaan pienistä lapsista  - mutta loppupuolella aloin tajuamaan Yingzin seikkailuja ja hänen mietteitään. Kirja oli tietyllä tapaa kaunis mutta myös surullinen.

Historiaan liittyvää kirjassa oli maininta keisarivallan kukistumisesta sekä esimerkiksi omasta asuinpaikastani Kiinassa. Yingzin perheellä oli amma (jota kutsuttaisiin nykyään nimellä ayi): lasten- ja kodinhoitaja, jolla oli sidotut jalat, eikä hän ollut nähnyt maaseudulla asuvia lapsiaan neljään vuoteen. Perhe on aika varakas, muttei asu minkään suuren kadun varrella, vaan kujalla. Yingzi elää kuitenkin kahden maailman, vanhojen perinteiden ja uusien tuulien välillä.

***

Kiinnostus heräsi: Kiinan historia, kirjastossa


Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt
Lensey Namioka
2004
Anna Blankenburg
1.p 2002: An Ocean apart, a World Away
211 sivua
Beltz & Gelberg

Yanyanin äidin jalat ovat sidotut, hänen iässään muut tytöt menevät naimisiin vanhempien valitsemalle miehelle, ja viimeinen keisari syöstiin vallasta vain kymmenen vuotta aiemmin. 20-luvulla Kiina on kuitenkin muuttumassa ja modernisoitumassa. Yanyanin isä rohkaisee tytärtään lähtemään amerikkalaisen tyttökoulun jälkeen opiskelemaan lääkäriksi. Se on ollut Yanyanin unelma jo pitkään. Hän tapaa kuitenkin veljensä ystävän Liang Baoshun, joka taistelee salassa mantshujen uuden hallinnon ja vallankaappauksen puolesta. Baoshu pyytää Yayania jättämään kaiken ja lähtemään mukaansa. Voiko Yanyan jättää tulevaisuudenhaaveensa seikkailujen ja miehen vuoksi?

Aluksi kirja tuntui olevan suunnattu hiukan nuoremmille: jotenkin kirjoitustyyli selitteli ja tapahtumissa hypittiin liikaa. Mutta myös tässä kirjassa aloin kiinnostumaan lisää ajankuvauksesta ja juonen etenemisestä.

Tiesin joidenkin kiinalaisten ulkomaalaisvihasta, mutta en tiennyt, että osa toivoi takaisin mantshuhallintoa. Mantshut olivat kansa, joka oli valloittanut Kiinan vuonna 1644 ja aloittanut Qing-dynastian, joka kesti keisarivallan kaatumiseen vuoteen 1911. Mantshunaiset eivät sitoneet jalkojaan - olisipa tämä tapa levinnyt muillekin kiinalaisille aiemmin. Tajusin myös, että mandariinit tarkoittavat keisarivallan aikaisia virkamiehiä, joiksi rikkaiden perheiden pojat pyrkivät.

Yanyanin veljet ajattelivat vanhanaikaisesti, ja hänen äitinsäkin halusi noudattaa entisiä tapoja. Vastoin odotuksiani perheen isä oli se, joka oli länsimaisen lääketieteen puolella ja kannusti tytärtään opiskelemaan sekä myös vaimoaan osallistumaan pöytäkeskusteluun ja kertomaan mielipiteensä.

Kirjassa vertaillaan Kiinan vanhoillisia ja modernisoituvia tapoja Amerikan elämäntavan kanssa. Kun 20-luvun Kiinassa yhä monet tytöt joutuivat sitomaan jalkansa ja naimaan vanhempiensa valitseman miehen, Amerikassa Yanyan voi jopa viettää aikaa ja jutella  kahdestaan muiden nuorten miesten kanssa. Amerikassakaan ei tasa-arvo ollut huipullaan: naisten oletettiin opiskelevan taloudenhoitoa eikä todellakaan matematiikkaa tai fysiikkaa. Yanyan joutuu kokemaan syrjintää niin sukupuolensa kuin kansalaisuutensa puolesta: hänen vuokraemäntäsäkin luulee kaikkien kiinalaisten olevan hyviä pyykkäämään, koska nämä omistavat kaikki pesulat.

Yanyan oli myös sympaattinen halutessaan uran mutta kuitenkin rakastuessaan. Ja kerrankin joku oli paljon huonompi kokkaamaan kuin minä! :´)


Kirja menee Helmetin haasteen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja sekä Amerikkaa tutkimassa osavaltioon New York.

Näissä kirjoissa oli paljon samaa, mutta eräs pisti esille: molemmat kirjat päättyivät nimittäin päähenkilön aikuistumiseen ja lapsuuden loppuun.