tiistai 23. toukokuuta 2017

Naisten aakkoset: I & Mikä hymyilyttää

Naisten aakkosissa etsitään kuuluisia naisia jokaiselle aakkoselle. haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista A, B, C, D, E, F, G & H.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Minulle tuli yllättäen tähän kohtaan mieleen Eva Ibbotson, jonka kirjan Virta vie viidakkoon luimme joskus koulussa. Myöhemmin vielä luin ystävän suosituksesta Kazanin tähden. Molemmissa kirjoissa oli 1900-luvun alun miljöö ja seikkailua - juuri tällaisista kirjoista pidin silloin ja nykyäänkin. :)

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähän oli hyvin vaikea keksiä henkilöä, mutta Isla Fisherin roolisuositus Becky Bloomwoodina elokuvassa Himoshoppaajan salaiset unelmat oli mielestäni huumoria täynnä.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
- Ansa Ikonen on Suomen tunnetuimpia 1900-luvun näyttelijöitä, mutta en ole tainnut nähdä hänen yhtäkään elokuvaa. Hänen ja Tauno Palon tähdittämät filmit kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin.  

                            ***


Sunnuntaina teki mieli hymyillä, kun tajusin pitäväni pyöräilystä. Luulin aina jaksavani ajaa pyörällä hädin tuskin muutaman kilometrin, mutta tällä kertaa se venyi kahdeksikymmeneksi. Joen varteen on rakennettu uusi pyöräilytie, joka kulkee välillä myös puistikossa. Pyöräilin tätä punaista nauhaa ja lauloin samalla käheällä kurkulla. Valitettavasti yskäni ei tainnut tykätä tästä...

Tänään hymyilin, koska lääkärini muistutti lempisarjani lempihenkilöäni (se joka muistaa hänet saa kyllä kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!) ja koska puolestaan yskänlääke oli jotain mitä ehkä Maija Poppasesta tuttu lääke voisi olla. :D Hymyilin myös, koska minulla on päällä itseostamani vaatteet, farkkucaprit ja t-paita, ja olisi vielä uusi neuletakkinikin - jos ei olisi niin kuuma ilmankin...

Eilen en niin hymyillyt, ainakaan kovasti. Paitsi illalla, kun sain kehun (ja tämän postausidean) Katjalta. Kiitos <3 Ja silloin kun minun oli ikävä parasta ystävääni, toivoin että olisit meillä yökylässä. Ja mietin mitä sanoit siitä, että ehkä ahdistukseni on vain minun päässäni, johtuu pelkästään omista ajatuksistani.

Mikä teitä on ilahduttanut viime päivinä? :)   

perjantai 19. toukokuuta 2017

Suurten muutosten aikaan (Dear Canada, My Australian Story)

Kiinnostus heräsi: historia, Dear Canada -sarja



A Ribbon of Shining Steel. The Railway Diary of Kate Cameron. Yale, British Columbia, 1882
Julie Lawson
Dear Canada
204 sivua
Scholastic Canada Ltd.

"Last spring Papa said that by fall, the whistle of the "Iron Horse" would be heard throughout the Canyon. And he was right. I love the sound. One day it will echo across the whole Dominion of Canada. And the rails will stretch across the land like a ribbon of shining steel." -s.47

Kate Cameron on muuttanut kaksi vuotta sitten rautatien rakennuksen perässä Yaleen läntisessä Kanadassa. Pikkukaupungin viereisessä kanjonissa räjäytetään radalle tietä ja uutta rakennetaan koko ajan Kanadan poikki. Syrjäisen paikan uhkana ovat vakavat onnettomuudet rakennustöissä ja tulipalot - sekä poikatytöille joutua lähetetyksi hienoille naisille tarkoitettuun kouluun. 

Ehkä vähän tässä kirjassa jäi mietityttämään, miksi entisajoista kertovissa kirjoissa päähenkilöt ovat usein poikatyttöjä. Heistä kyllä keksii varmasti enemmän kerrottavaa. Yleensä tykkään lukea juuri poikamaisista, erilaisista tytöistä mutta tässä kirjassa se hiukan väsytti, kylläkin aluksi vain. 

Katen vuoteen kuuluu kivikkoinen ystävyyssuhde vastamuuttaneen Annen kanssa, mutta myös yhteisten kiinnostusten kohteiden hiipuminen Rachelin kanssa, kun tämä muuttuu aivan täysin pinnalliseksi nuoreksi neidiksi. Annesta sain jotenkin negatiivisen kuvan päiväkirjan sivuilta, vaikka Kate saikin tästä lopulta hyvän ystävän. Oli lohdutonta, kuinka Rachel muuttui valtavasti parin kuukauden aikana, eikä enää hyväksynyt Katea.

Kate kirjoitti päiväkirjassaan paljon Canadian Pacific Railwayn rakentamisesta ja myös sen vaaroista - esimerkiksi paljon kiinalaisia menehtyi töissä, eivätkä loukkaantuneet päässeet yleisiin sairaaloihin. Kate pelkäsikin isälleen käyvän jotain, mutta myös muuttamista taas uuteen paikkaan rautatien perässä. Samaistus heräsikin seuraavassa kohdassa:

"I suppose Mary Beth in Ottawa has forgotten me by now. It is a Trial being Best Friends when you are thousands of miles away.
  Moving is a Trial.
  Moving to Yale was a Trial, but now I like it here." -s.12

  Loppusanoissa kerrotaan Kanadan läpi kulkevan rautatien valmistuneen v.1885 sekä muuta kiinnostavaa lisätietoa.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, Muuttoliikkeessä-haasteeseen, sillä Katen vanhemmat olivat muuttaneet Iso-Britanniasta Kanadaan, ja Kanadan provinsseista Brittiläiseen Kolumbiaan.


                        ***

Kiinnostus heräsi: löysin myöskin kirjastosta


Plagues and Federation. The Diary of Kitty Barnes, The Rocks, Sydney, 1900
Vashti Farrer
My (Australian) Story
172 sivua
Scholastic Australia Pty Ltd

Kitty aloittaa päiväkirjansa vuonna 1900, jolloin tapahtuu paljon Australian historiassa. Ensinnäkin, 1300-luvulla Euroopassa hurjistanut rutto puhkeaa maapallon toisella puolella ja leviää etenkin Sydneyn slummeissa. Kittyn isoveli puolestaan lähtee Afrikkaan sotimaan buurisodissa - australialaisten joukoissa. Samaan aikaan Iso-Britannialle kuuluneet osavaltiot yrittävät saada aikaan päätöksen ja luvan perustaa yhtenäinen liittovaltio.

Kirjaa voisi hyvin käyttää harjoituksena brittienglannin kielioppivirheiden löytämiseen ja korjaamiseen. En tiedä johtuiko se Kittyn köyhästä taustasta vai vain australianenglannista, mutta varsinkin alussa vastaan tulvi vähän outoja sanoja (arvo = afternoon) ja taivutuksia.

 "Miss Collins give me this diary when I tell her I want to be a lady typist in a big office with a typewriter all my own. Or maybe one of them switchboard ladies as plugs in wires for the telephones. I'd like that and I can talk real posh too. 'Just connecting!' I'd say or, 'Sorry he can't talk right now. He's real busy'." -s.5

Tästä kirjasta tuli opittua uutta, esimerkiksi että Uusi-Seelanti oli myöskin harkinnut liittyvänsä uuteen Australian liittovaltioon. En tiennyt, että "step out" tarkoittaa seurustelua, minkä Kitty aloitti varsin aikaisin. Minulle tuli myös yllätyksenä, että englanniksi 20th century alkaakin vasta vuonna 1901 eikä 1900, niin kuin olen aina ajatellut. Tarinan lopussa oli nimittäin suuret juhlat vuodenvaihteessa 1900-1901.

Suurten muutosten aikana Kitty puolestaan kasvoi köyhemmässä kodissa ja pelkäsi joutuvansa töihin täytettyään 13 vuotta. Lopussa hänen tarinansa kuitenkin sai valoisamman suunnan.

"Ma's always talking about when her ship comes in. She says it's loaded up that much with money now it's a wonder it don't sink. I know she don't have a ship but, not really, she's just saying it. Only when I was little I did, and Maisie still does. Sometimes when we're out and Maisie sees something in a shop window she wants she says, 'Ma, can I have it? Please? When your ship comes in?' And Ma only smiles and says, 'We'll see, Maisie. We'll see.'" -s.15

Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 48. Kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Eva Wong Ng: Chinatown Girl (My Story, New Zealand)

Kiinnostus heräsi: historia <3, tapasin kirjaston hyllyllä


Chinatown Girl. The Diary of Silvey Chan, Auckland, 1942
Eva Wong Ng
2005
My Story (New Zealand)
207 sivua
Scholastic

Silvey Chan alkaa pitämään päiväkirjaa Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa vuonna 1942. Oikeastaan hänen nimensä pitäisi olla Silver hänen kiinalaisen nimensä Ngun Bo mukaan, mutta syntymätodistuksen kirjoittamisessa oli tapahtunut virhe.

Silveyn vanhemmat ovat tullut Etelä-Kiinasta vuosia aiemmin ja pitävät kauppaa Greys Avenuella, jonka varrella asuu paljon muitakin kiinalaisia. Vasta noihin aikoihin vuosikymmenien ajan maahan tulleita kiinalaisia aletaan kunnioittamaan, vaikka heidän pitää edelleen maksaa maahanmuutosta, toisin kuin muista maista saapuvien. Vuoden aikana Silvey ehtii kokea niin naapurin pojan kiusalliset huomionosoitukset, pommitusharjoitukset ja elintarvikkeiden säännöstelyn sekä amerikkalaisten rantautumisen Uuteen-Seelantiin.

Heti ensimmäisellä sivulla seuraava pisti silmään:

"Why am I writing about my life, since I am only 12 years and three months old? Well, I read a great book called 'Anne of Green Gables'. It's the story of Anne Shirley, who became a writer. She kept a diary that she called her Journal." -s.9 

Anteeksi? Minusta tuo kuvaus kuulostaa aivan Montgomeryltä itseltään. Mistä lähtien Vihervaaran Anna piti päiväkirjaa ja tuli kuuluisaksi kirjailijaksi? Vai olenko hypännyt jonkun tärkeän kohdan yli?

Anyways. Oli ihanaa että Montgomeryn kirjat mainittiin tässä. :)

Fiktiivisissä päiväkirjoissa on usein se vikana, että ne eivät ole kovin uskottavia. Tai ehkä vertaan vain omiin päiväkirjoihini, mutta minusta "uskottava" päiväkirja ei sisällä ympäristön täydellistä ja yksityiskohtaista kuvailua eikä myöskään pitkiä dialogeja. My Story -sarjan kirjat sisältävät näitä molempia, sekä myös keskittyvät paljon ajankuvaukseen. Tietyllä tapaa nämä kirjat ovat hyvin samantyylisiä.

Joka tapauksessa ajankuva onkin vähän tämän sarjan juttu. Tykkään juuri sen vuoksi My Story-sarjasta. En ollut ennen tiennytkään että Uuteen-Seelantiin oli muuttanut kiinalaisia (tai ylipäätänsä juuri mitään koko maasta). Tätä kirjaa lukiessa kävi kuitenkin yllättävä sattuma, kun tapasin ihmisen, joka oli juurikin Uuden-Seelannin kiinalaisia. :)

Ei tästäkään kirjasta kyllä niinkään maasta kerrottu vaan kiinalaiskulttuurista. Alussa oli lista kantoninkiinan sanoista ja lopussa aiheeseen liittyviä vanhoja kuvia, Silvey vietti kiinalaista uutta vuotta ja kävi Chinese Schoolia normaalin koulun ohella. Englantia hän kuitenkin osasi todella hyvin, mutta osa kiinalaisista ei kai osannut englantia ollenkaan. Yksi yksityiskohta pisti silmään, kun amerikkalaisten rantautumisesta ei kerrottu mitään lehdessä, jotteivat vihollisvaltiot saisi tietää heistä. Se tuntuu niin hassulta että tuollainen tieto pysyisi salassa. Nykyaikana joku vain pistäisi kuvan someen, ja tieto vuotaisi julkisuuteen.

Muutenkin kirjassa kerrottiin kiinnostavasti elämästä kahden kulttuurin keskellä, perinteiden ja modernin ympäröidessä, uhkaavasta maailmansodasta taustalla. Loppupuolella Silvey tutustui kiinalaistaustaisiin amerikkalaissotilaisiin, jotka vaikuttivat hänen tulevaisuudenhaaveisiinsa.

"'Well, you just keep working toward what you want to do. Don't give up. You'll get there', said Tom." -s. 178

Kirja pääsee HelMetin lukuhaasteen kohtaan 46: Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, sekä Muuttoliikkeessä-haasteessa sarakkeeseen Toisessa polvessa.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Robert Cormier: After the First Death

Kiinnostus heräsi: luin koulua varten

After the First Death
Robert Cormier
2015, 1.p 1985
204 sivua
Cornelsen

Miro on mukana terroristi-iskussa lapsia kuljettavaan bussiin, jossa hänen tehtävänsä on surmata kuljettaja. Kaikki on suunniteltu tarkasti - kunnes paljastuu että kuljettaja onkin nuori nainen Kate. Yhden lapsen kuolema terroristien jakamiin huumausaineisiin muuttaa suunnitelmat lopullisesti. Miron ja muiden terroristien täytyy jättää Kate toistaiseksi henkiin ja jäädä sillalle pitämään lapsia panttivankeinaan, kunnes heidän vaatimuksensa on täytetty. Kuukausia myöhemmin Ben, kenraalin poika, muistelee terroristi-iskua ja omaa osaansa tapahtuneessa.

Kirjaa aloittaessa minulla oli vähän epäröivä käsitys siitä, sillä ystäväni oli sanonut sen olevan vähän outo. Aloin kuitenkin nopeasti koukuttua tapahtumien kulkuun. Niitä kerrottiin hyvin monesta näkökulmasta: joka toinen luku kertoi terroristi-iskun tapahtumista Miro tai Kate kertojinaan, joka toinen luku muutama kuukausi iskun jälkeen Benin tai tämän isän näkökulmasta. Huomasin enemmän kahlaavani Benistä kertovat luvut päästäkseni takaisin "tapahtumiin". Varsinkin Katen ja Miron välillä ollut jännite sai pitämään katseen kirjassa. Mutta toisaalta pidin eniten Benin käyttämästä kuvailevasta, "kohtalokkaaksi" kutsumastani kielestä.

"And Inner Delta was the reason I ended up on the bridge and why a bullet created a tunnel in my chest and why I dream of screaming children at night."  -s.13

Minulla on hyvin kahtalainen näkemys trillereistä ja jännityskirjoista. Osittain ne koukuttavat ja on hienoa tajuta vasta loppupuolella erilaisia käänteitä, joista on jo alussa ollut pieniä vinkkejä. Toinen tällainen kirja oli esimerkiksi E. Lockhartin We were liars. Mutta kuten tuo kirja, myös After the First Death tuli luettua olkapäät jännittyneinä, irroittamatta katsetta kirjasta, välillä itkettyä ja järkyttyä. Juoni oli välillä pelottava, jopa karmiva. Kerron sen verran, että kirjassa tapahtui kidutusta, jota ei kuvattu selkeästi mutta mikä oli ehkä vielä karmivampaa. Moni henkilö, myös lapsia, kuoli tarinan aikana, enkä lopussakaan huokaissut helpotuksesta.

"He would not let himself be filled with anything again. He would keep himself empty, like before." -s.204

Kirjassa olikin hyvin monenlaisia henkilöitä, monenlaisia tarinoita. Miro, joka oli aivopesty ajattelemaan maailman sotana, uskomaan että hänen elämällään oli tarkoitus terroristi-iskuja tehdessä. Mutta hänellä oli kuitenkin myös inhimillisempiä, pehmeämpiä ajatuksia. Oli Benin patrioottinen isä, joka laski kaikessa maansa varaan. Ben, johon ei voinut luottaa, vaikka hän kirjoittikin ajatuksensa itselleen - vai kirjoittiko?  

Ja oli Kate, joka yritti parhaansa.

"Maybe she hadn't been brave, but at least she'd tried, hadn't she? She wished there were somebody here to tell her yes." -s.189

Kirja päätyy Amerikan osavaltioon Massachusetts ja HelMetin haasteen kohtaan 21: Sankaritarina. Minusta kirjan hyvikset olivat todellakin sankareita. Lasken kirjan myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen, sillä Miro oli muuttanut Amerikkaan Lähi-Idästä. 

maanantai 1. toukokuuta 2017

Huhtikuussa muistin Suomen, mutten tahtonut lähteä

Huhtikuu - kuukausi joka ei tuonut minulle oranssia vaan ensin vaaleanpunaista ja sitten vihreää <3


Huhtikuussa luin loppuun kolme kirjaa ja 596 sivua:

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta (164s, e-kirja)
Susanne Hornfeck: Torte mit Stäbchen (371s)
Minna Canth: Työmiehen vaimo (61s, e-kirja)

Laulu tulipunaisesta kukasta muistan hyvin kaksi asiaa: vanhanaikaisen kielen sekä ajatuksen. Sanoista jäin miettimään, mitä ovat ouru ja ruhka (tukkisuma?) ja pidin kirjan kauniista kuvailusta. "Syysilta käveli mustissaan." Kirjan tapahtumat antoivat kuitenkin paljon ajateltavaa rakkaudesta, jota päähenkilö niin yritti etsiä monen naisen luota. Tämä kirja jäi mieleen.

Torte mit Stäbchen (kakkua syömäpuikoilla) luin ensimmäisen kerran viime vuonna: se kertoo juutalaisesta pakolaistytöstä joka pääsee pakenemaan Shanghaihin sodan aikaan. Aloin todella kadehtia Ingeä, kuinka hyvin hän oppii tuntemaan Shanghain vuosien aikana ja kuinka hyvin hän oppi kiinaa. Häntä voisi verrata johonkin tyttökirjan hahmoon, jolle aina tapahtuu kaikenlaista jännittävää ja joka on avoin ja rohkea. Tämä on yksi lemppareistani Kiinasta kertovista kirjoista, joita olen yrittänyt lukea mahdollisimman paljon.

Työmiehen vaimo sopisi minusta ehkä paremmin näytelmänä katsottavaksi, sillä nyt tarina ja tapahtumat menivät aika nopeasti ohitse. Mutta Johannan tarina oli hyvin surullinen - onneksi naisten asema on nykyään paljon parempi kuin ennen. Olisin toivonut Riston saaneen jonkun opetuksen lopussa, mutta ehei. Tämä näytelmä on varmasti vaikuttanut katsojiin jo ensimmäisillä esityskerroillaan.

Ehdin katsoa lentokoneessa yhteensä neljä elokuvaa: La La Landin uudelleen (parani vain toisella kerralla <3), japanilaisen My Tomorrow, Your Yesterday ja kaksi kiinalaista elokuvaa Under the Hawthorn Tree ja Soul Mate, sillä halusin yrittää opetella kiinaa niiden kautta. Pari termiä tuli opittuakin, vaikka en saa puheesta selvää oikein mitään, mutta huomasin myös samankaltaisuuksia kiinalaisten elokuvien välillä. Molempien juonet olivat vähän sekavia, mutta niissä oli hyviä ajatuksia. Molemmissa filmeissä myös jokin tärkeä henkilö kuoli lopussa, ja päähenkilöt itkivät niin täysillä että hyvä kun en itkenyt yhtä kovaa mukana. 


Kuun alussa

Kolme viikkoa myöhemmin

Huhtikuun alussa koin aivan hirveän fyysisesti huonon olon vatsataudin takia, meille tuli vieraita Suomesta, ja kävin Kiinan muurilla. Huhtikuun lopussa voin ihan hyvin, meille tuli uudet vieraat kylään ja kävimme taas Kiinan muurilla. :) Kukkulat olivat vähän ehtineet vaihtaa väriään kuukauden aikana, ja eri puut kukkivat, mutta oli aivan yhtä kaunista. <3 Rakastan Kiinan muuria, se on aivan upea. Valitettavasti sen olemassaolo on vaatinut monen rakentajan hengen... Näitä ihmisiä voisi muistaa aina tätä uskomatonta rakennelmaa kävellessä.

Siinä välissä oli kahden viikon pääsiäisloma, jolloin olin etukäteen päättänyt olla tekemättä muuta koulua varten kuin lukea kaksi kirjaa suomen kurssille. Kävimme lomalla ensin tutustumassa lyhyesti Hongkongiin ja Macaoon. Macaosta jäivät mieleen Eiffel-tornin kopio, St. Paul'sin rauniot ja kuinka melkein eksyimme ystäväni kanssa portugalilaiseen linnoitukseen. Hongkongissa puolestaan ajoimme vuoren rinnettä vaunulla Victoria Peakille, ja tapasimme upean näkymän sijasta - pilviä!


St. Paul'sin jäljelle jäänyt julkisivu

Victoria Peakilta

Tällä puolella Macao, toisella puolella manner-Kiina

Filippiineiltä minulla puolestaan jäi parhaiten mieleen syöminen ja rentoutuminen. Vilkkuvat tulikärpäset, taivaalle sirotellut tähdet ja tutun näkäiset metsät joissa kasvoi - palmuja. Vesi jossa parin metrin syvyydessä näkyi pohjaan asti. 
Ja pikkuiset kotiloravut :3




Aivan täydellinen lomamatka ei mielestäni ollut, emmekä hirveästi erityistä tehneet, edes uineet paljoa, mutta hyviä hetkiä oli joka tapauksessa. Ehkä yksi suurimmista tavoitteistani kävivät toteen: juttelin paikallisten kanssa. Jopa vesiliukumäen huipun vartijaan voi tutustua. :) 




Huhtikuu ei siis ollut niin koulua täyteen ahdettu kuin maaliskuu. Minua ahdisti, edelleen, välillä paljon. Mutta hyviä vastakohtia tähän olivat rentouttavat hetket ilman ajatuksia ja vieraat Suomesta. Kiitos kun kävitte <3

Toukokuussa minua odottaa - tietysti koulu, mutta myös esimerkiksi viikko pelkkää teatterikerhoa, kaverin synttärijuhlat ja pohtiminen miten voisin hidastaa aikaa. Kaksi kuukautta, ja olemme muuttamassa Suomeen. 

Tällä hetkellä pelkkä ajatus Kiinan jättämisestä, tuttujen ihmisten ja paikkojen hyvästelystä vaan ahdistaa, vaikka haluaisinkin asian olevan juuri päinvastoin. Enhän halunnut muuttaa tänne... Kesäkin ahdistaa, vaikka odotan lomaa ja parhaan ystäväni kanssa suunnittelemaa upeaa kesää. I only hope it will come true.

KK: Mikä teitä ahdistaa tällä hetkellä eniten? (Ei ole pakko nimetä jotain henkilökohtaista ahdistusta, mutta saatte täältä halauksen <3)

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kauniita hetkiä vappuna

Se tyttö jonka tunsin
pukeutui miten halusi
Punaiseen mekkoon, kukikkaaseen paitaan
Eikä välittänyt muiden huomautuksista

Se tyttö jonka tunsin
ei ajatellutkaan kynsilakkaa
ei harkitsisikaan punaisia huulia
Mitä tälle tytölle tapahtui

Hän jaksoi aina hymyillä
Oli luonteeltaan porukan aidoin
Kertoi huolensa äidilleen
Luki Raamattua iltasadukseen

Tuo tyttö jonka tunsin
Tunsi itsensä läpikotaisin
Kulki aina omaa tietään
  Vai kulkiko sittenkään

    ***

Tuon runon sain muun muassa aikaiseksi vappuaattona. Mielestäni siitä ei niin huippujenhuippu tullut, mutta se kertoo vähän itsestäni.

Muuten vappuaatto sujui kivasti, naapurit tulivat meille ja vietimme mukavaa iltaa lämpimässä illassa ulkona. (Tuntuu pahalta kehuskella siitä teidän kustannuksella, joilla sataa lunta tällä hetkellä...)

Kaksi hetkeä nousivat kyllä yli muiden.

Ensimmäinen, kun kävelin takapihan poikki hakemaan puutarhaletkua. Oli aamupäivä, aurinko paistoi jo lämpimästi ja oli yhtäkkiä niin ihana kävellä pihalla yöpuvussa ja tuntea ruohonkorret ja oksat paljaiden jalkojen alla.

Myöhään illalla keinuin tähtien valossa, lauloin itsekseni, ihastelin kullanväristen ballerinojen kimmellystä heikossa valossa ja olin hetken vain onnellinen.

Tunnelmallista vappua teille <3

torstai 27. huhtikuuta 2017

Naisten aakkosia: H & Vähän viime päivistä

Naisten aakkoset on kehitellyt Tarukirjan Margit, ja niissä etsitään kuuluisia naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa eri aakkosilla.

Täältä löytyvät aiemmat aakkoseni: A, B, C, D, E, F, G.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- En ole lukenut Hilja Valtoselta muita kirjoja kuin hänen esikoisteoksensa Nuoren opettajattaren varaventtiilin, mutta se oli hyvin huvittava kirja, joka sai nauramaan useasti päähenkilön sukkelia vastauksia lukiessa. Pitäisi varmaan lukea hänen muitakin teoksiaan. :)

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Apua. No, Helene Joy esittää lempihahmoani Juliaa Murdochin murhamysteereissä, muuten en hänen tuotantoaan tunne. Tämä oli pikkuisen hätävara. Myös Helena Bonham Carter on tehnyt hyviä roolisuorituksia Bellatriz Lestrangena ja Suffragette-elokuvassa.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
- Haluaisin lukea Saima Harmajan päiväkirjat ja tutustua hänen mietteisiinsä paremmin. Runokokoelmasta Huhtikuu moni runo ei jäänyt päähän, paitsi Syysilta ja Sateisena yönä, jotka olivat surumielisiä ja vaikuttavia.

                            ***


Huhtikuussa en ole kirjoittanut blogiin melkein mitään, kaikkein vähiten kirjoista. Kerran jopa mielen pälkähti, että mitä jos lopettaisin niistä kirjoittamisen.

Mutta mistä muusta sitten kirjoittaisin? Usein on hankalaa keksiä mistä oikein haluaisin kirjoittaa, vaikka postauksia kerääntyy ja kerääntyy ruuhkaksi asti. En ihan vielä tiedä paljonko haluan paljastaa elämästäni netissä. Välillä tekisi melkein mieli purkaa mieltä painavat asiat jonnekin, mutta sitten kuitenkin vaieta niistä. Huolia on hankala selittää.

Eli kyllä minä aion jatkaa kirjapostauksia, mutta niitä tulee silloin kun tulee, silloin kun on aikaa.


Viime päivistä voisin kertoa sen verran, että Kiinassa, toisin kuin Suomessa kuulemani mukaan, on jo  melkein kesä. Nyt huhtikuussa puut ovat kukkineet ja toivottavasti sataisikin pian.

Saimme matikan valtakunnalliset kokeet takaisin, ja ehei, minulla ei ollut huonoin numero siinä, mutta eipä kovin hyväkään. :')

Sain Haloo Helsingin! uuden levyn Hulluuden Highway yllättäen vierailtamme Suomesta, kiitos teille! <3 Singlejä Rakas ja Hulluuden Highway olen kuunnellut jo läpi talven, mutta muista lauluista vain pienen kokeilupätkän netistä. Ensin en oikein tiennyt kuinka paljon muista lauluista pidän (paitsi Rakasta mua nyt vaikutti heti <3), mutta nyt vähitellen alan löytää kaikista lauluista hyviä puolia. Moni kertosäe on ihana, esimerkiksi Saatanan Zen ja Tää rakkaus ei lopu koskaan. On Haloo Helsinki! pikkuisen muuttunut, mutta tärkeintähän taitaa olla, että he tekevät itselleen tärkeää musiikkia. 


En ole kirjoittanut päiväkirjaakaan pitkään aikaan, sillä se tuli vasta pakastimesta. (Kuulostaa oudolta mutta totta: tavarani olivat nimittäin mahdollisten matkalta tuliaisiksi tuotujen öttiäisten vuoksi pakastimessa. :'D) Osittain teki ehkä hyvää olla kirjoittamatta vähään aikaan ajatuksia ylös, mutta toisaalta mieli kehitteli koko ajan ideoita kirjoitettavaksi. Suurimman osan olen luultavasti jo unohtanut...

Mutta niin, ajattelin kirjoittaa sitä vihdoin tänään. :) Ja yrittää päättää, saako kynsien lakkaaminen minulle hyvän olon vai ei.

Rakastan <3

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Talven soittolista

Taitaa olla jo melkein perinne, että teen oman "soittolistan" vuodenaikoja varten. Talvella kuuntelin välillä surumielisiä ja jopa masentavia, mutta myös nopeatahtisempia vaikuttavia lauluja. Nämä laulut löysin joulukuun ja huhtikuun välisellä ajalla. Linkit johtavat YouTubeen, laulajan tai tuotantoyhtiön itsensä lataamaan videoon jos mahdollista.

Löydättekö omia lemppareitanne listasta?


Haloo Helsinki!: Kevyempi kantaa & Rakas

Kevyempi kantaa -kappaleen kuulin ensimmäisen kerran jo kesällä, ja mietin joko että onpa naurettava tai sitten että onpa karmiva... "Kevyempi kantaa hautaan..." Talvella ystäväni soittivat sitä minulle, ja aloin kuunnella sitä yhä enemmän. Kappale kertoo masennuksesta, ja sanat ovatkin välillä rankat. Sama juttu on Rakkaassakin, realistinen kertomus toisen henkisestä hyväksikäyttämisestä ja manipuloimisesta. Sävel, varsinkin kitaran näppäily on kyllä Rakkaassa aivan upea. Joskus kun kuuntelen näitä, tulee kyllä paha olo ja mieleen talven ahdistavat hetket.

"Jos olin poissa sekunnin, se oli sulle ikuisuus"

Hulluuden Highway

Ensin olin tästäkin kahtalaista mieltä, mutta toisella kerralla aloin nopeasti tykätä enemmän ja enemmän. Jotkut säkeet saavat aikaan naurunpyrskähdyksiä, toiset sulkemaan silmät. Sävelestä (ja sanoista) tulee mieleen villi länsi. Yksittäisiä ihanuuksia olisivat kertosäe, rytmi ja kitaran sävel. <3 Sain äskettäin lahjaksi Haloo Helsingin! uuden levyn, ja yksi laulu on vahvoilla päästä seuraavaan soittolistaani.

"Joku voimas vei, vaik' sä huusit: Ei!
Tää on Hulluuden Highway"


John Legend: All of Me

Tämän laulun melodiaa on aivan ihana laulaa. Musiikkivideo kuvastaa John Legendin ja tämän vaimon suhdetta. Tätäkin kuuntelin talvella, ja sitä on välillä vaikea kuunnella uudelleen sen vuoksi.

 "My head's under water but I'm breathing fine
You're crazy and I'm out of my mind"


Grace VanderWaal: I Don't Know My Name & Light the Sky

Löysin Light the Skyn ihan sattumalta muistakseni Googlen tekemästä  vuoden 2016 koostevideosta. Nämä laulut olen tainnut mainita blogissa jo useasti, mutta vaikuttaviahan ne. <3 Ukulelesäestys ja Gracen ääni tuovat lauluihin särmää.

"And if people don't like it
Then they can
Close their eyes"


Christina Perri: Jar of Hearts & (ft. Jason Mraz) Distance & Something About December & Human

Jar of Hearts ja Human ovat ehkä vähän rankempia Christina Perrin lauluja. Näistä voisin nostaa esille erityisesti Something About December, joka kehottaa vaalimaan muistojaan rakkaistaan ja hyvistä hetkistä. Musiikkivideossa näkyy pätkä Christinasta pienenä. :3

"And all your memories hold you close/
No matter where you are"


Ellinoora: Elefantin paino

Muuten ajattelemaan saava laulu ja sanat, paitsi C-osassa elefantin saatua siivet selkäänsä. Se kuulostaa jotenkin hassulta. Ellinooran ääni on hieno. <3

"Jonain päivänä se elefantti siivet saa selkään
Lentää kauas pois uniensa luo"


Johanna Kurkela: Marmoritaivas & Prinsessalle

Prinsessalle on herkkä, kevyt kappale, joka saattaa saada itkemään. Luin sen olevan suomalaisesta draamaelokuvasta Prinsessa, jota en ole koskaan päätynyt näkemään. Marmoritaivas muistuttaa säveleltään Johanna Kurkelan jotain toista kappaletta, mutten saa päähäni mitä. Ehkä hänen lauluissaan on monissa jotain samaa. Kertosäe on ihana. <3


Bruno Mars: Talking to the Moon

Tämä on jotenkin hyvin kaihoisa kappale melodioineen. Bruno Marsin ääni sopii tällaiseenkin kappaleeseen.

"In hopes you're on the side
 Talking to me too"


The Kelly Family: I Can't Help Myself

Nuorien Paddyn ja Kathyn laulama kappale on herkkä ja suloinen, mutta jokin siinä jää myös selkäpiihin kummittelemaan...


Daniel Powter: You had a bad day

Laulu kertoo masennuksesta, mutta on hyvin erilainen kuin muut masennuslaulut: siinä on vauhdikkaampi, pirteämpi, vähän vanhahtavan kuuloinen sävel. Se tuntuu vähän hassulta, mutta on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä muista masennuslauluista tulee entistä pahempi olo.


Emma Stone & Ryan Gosling (La La Land): Audition & City of Stars & A Lovely Night

Jokaiseen musikaaliin taitaa kuulua yksi surumielinen mollilaulu ja yksi maailmaa avartava voimalaulu. Nämä ovat La La Landissa City of Stars ja Audition, voitte itse arvata kumpaa kummalla tarkoitan. Näitä lauluja on aivan ihana laulaa (uudelleen ja uudelleen muiden iloksi) ja soittaa pianolla. <3 Molemmat koskettavat. A Lovely Night -kappaleessa puolestaan nauran Mialle ja Sebastianille ja rakastan matkia heitä. Myös tämän laulun tunnelma ja säestys instrumentaalisessa kohdassa ovat upeasti tehtyjä.

"Here's to the fools who dream
 Crazy as they may seam
 Here's to the hearts that break
 Here's to the mess we make"


Dia Frampton: Walk away

Kuulin tämän laskettelukeskuksessa kaiuttimista (jossa kuulin itse asiassa myös viimeksi mainitusta musikaalista Another day of sun, ja jopa tunnistin sen). Mieleen jäi, kuinka yleensä lauluissa kehotetaan rohkeuteen ja kestämiseen, mutta tämä kappale ohjeistaa: "There's nothing you can do/ You better run away, run away, run away". YouTuben kommenteista selvisi että tällä kappaleella on hyvin surullinen tausta.


Ed Sheeran: Galway Girl & Happier & Supermarket Flowers

Edin uutta levyä olen hädintuskin kuunnellut, ja vain muutaman kappaleen. Galway Girl -kappaleessa tykkään vauhdikkaasta sävelestä ja tunnelmasta, sanoista taas en oikein tiedä. Vähän liian "suoraan asiaan menevät" minun mielestäni. Toisaalta ne ovat myös myös nokkelat: "She played the fiddle in an Irish band but she fell in love with an English man." Happier jäi oikeastaan mieleen pienen samaistuksen vuoksi joissain kohdissa, mutta siinä on kaunis, haikea sävel. Supermarket Flowers on herkkä kappale, jonka kertosäe ja pianosäestys ovat niin kauniita. Toisaalta erään pitkän "uu-uuh" -kohdan voisi kyllä minusta jättää välistä.

"I knew one day you'd fall for someone new
But if he breaks your heart like lovers do"


Coldplay: Hymn for the Weekend &  (ft. Tove Lo) Fun

Molemmissa on iloa ja vauhdikkuutta, tekee mieli tanssia mukana. Ensimmäistä kuuntelin juuri lentokoneen pyörien iskeydyttyä maahan ja koneen ajaessa vuoristoradan vauhtia kiitoradalla.


Passenger: Young as the Morning, Old as the Sea

Tämä laulu on pakko mainita johtuen määrätietoisuudestaan toteuttaa haaveensa sekä säkeestään, jossa mainitaan Suomi! Kuunnelkaa niin saatte tietää miksi. :)

& Birdy: Beautiful Birds

Loppu ja kaunis säestys muistuttavat joistain suomalaisista kappaleista. Jotenkin niin surullinen laulu.


Lauri Tähkä: Minun Suomeni

Tutustuin tähän lauluun suomalaisyhteisön avustuksella. Yhtäkkiä vaan tajusin kuinka kaunis, vahva melodia on ja kuinka olen samaistunut sanoihin jo pidemmän aikaa. Kyllä, näin ulkomailla ollessa olen nähnyt kotimaan aivan uudessa valossa ja arvossa. 

"Minun Suomeni on tähtitaivaan alla
Minun Suomeni on auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
tuolla maailmalla
Minun Suomeni on kaunein päällä maan"

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Oliko maaliskuu onnellisempi kuin viime vuonna

Maaliskuussa luin loppuun vain kaksi kirjaa ja 856 sivua:

Anne C. Voorhoeve: Liverpool Street (569s)
Que Du Luu: Im Jahr des Affen (287s)

Liverpool Street oli vaihtoehtoistarina vähän yli vuosi sitten lukemalleni Nanking Roadille. Kun tuossa osassa Ziskan perhe pääsee ajoissa pakenemaan Saksan juutalaisvainoja Shanghaihin, tässä taas suunnitelma menee pieleen, ja Ziska lähetetään yksin Englantiin sijaisperheeseen. Vain yhden äitinsä natsien kuullen mainitseman asian vuoksi. Ziska kokee Englannissa hyvin vaihtelevia hetkiä pommituksien pelosta äidin korvikkeen löytämiseen, uudesta evakuoinnista maaseudulle rakkauden löytämiseen. Tämä tarina tuntui kuitenkin paljon surullisemmalta verrattuna Shanghaihin pääsyyn - niin moni Ziskan läheinen kuoli tämän vaihtoehdon vuoksi.


Im Jahr des Affen - apinan vuonna - kertoi puolestaan Saksassa ehkä 1980-luvulla asuvasta Ministä, jonka isä pitää kiinalaista ravintolaa. Perhe on Vietnamin venepakolaisia, alun perin kantoninkiinalaisia. Minin elämään kuuluu niin suuri ihastus, oman itsensä etsiminen ja isästään ja ravintolasta huolenpitäminen, kun tämä saa yhtäkkiä sydänkohtauksen. Aivan niin upealta kirja ei tuntunut kuin mitä siltä (ehkä vähän perusteettomasti) odotin, mutta hyvä tarina se oli kuitenkin. Opin niin lisää Vietnamin sodasta kuin meinasin alkaa opetella kantoninkiinaa kirjan perusteella. (Gwai lou tarkoittaa aaveihmistä eli länsimaalaista ja sick fan syödä riisiä.) Myös kirjailijan perhe on tullut kiinalaistaustaisena venepakolaisena Saksaan ja pitänyt ravintolaa, joten ehkä romaanissa on muitakin omaelämäkerrallisia vivahteita. 


Maaliskuussa katsoin vain yhden elokuvan juuri viimeisenä päivänä matikan tunnilla - Pi (1998), joka oli kyllä hienosti, vähän erikoisella tavalla tehty, mutta sai kyllä selkäpiitä karmimaan joidenkin päähenkilönsä hallusinaatioiden kohdalla.

Maaliskuusta muistuu (näin parin päivän jälkeen) mieleen yhdeksän koetta, joihin yritin kaikkiin ehtiä lukea, tutkielmani naisten oikeuksista, jonka kimpussa ahersin yhden viikonlopun stressaantuneena ja viikkojen laskeminen pääsiäislomaan. Viime vuoden maaliskuu oli muistojeni mukaan aika kamala, ja tänäkin vuonna muutama päivä kevään ensimmäisenä kuukautena ei ollut niin onnistunut.


Joka tapauksessa koin myös kivoja asioita alkaen koulusta pakenemisesta laskettelureissulle päättyen vieraiden vastaanottamiseen Suomesta. Rakastuin yhä lisää La La Landin kappaleisiin, otin tavoitteeksi opetella City of Starsin pianolla ja tehdä valokuva-albumin Kiinasta, kirjoitin runoja, söin aamupalaksi erilaisia variaatioitani tuorepuurosta ja leivoin mukikakkua. :3 Siihen tuli kananmunan sijasta banaania ja kaakaojauhetta, nam!

Maaliskuussa tuli myös pelättyä ajan kulumista ja läheisen kuolemista, vellottua tapani mukaan liikaa ajatuksissa ja toivottua, että tällä kertaa kesä muuttaisi kaiken.

Huhtikuussakin olisi tarkoitus työskennellä koulun parissa, mutta myös lomailla - kaksi viikkoa! Aiomme matkustaa lämpimiin maihin, ehkä vähän turhan lämpimään minun makuuni, mutta toivottavasti saan ainakin rentouduttua kunnolla ja unohdettua ehkä kännykänkin pitkästä aikaa muutamaksi päiväksi.

KK: Mikä kappale teillä nousee mieleen maaliskuusta tai mitä kuuntelitte eniten kuun aikana?


Keväistä huhtikuuta ja rentouttavaa pääsiäislomaa! <3

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

"Or one more dream that I cannot make true"

Pitkästä aikaa! :)

Luin kuun alussa loppuun kaksi kirjaa, joista aioin tehdä postauksen. Aika kului, en ehtinyt ja jaksanut, nyt luen uusia kirjoja. No, saatte kuulla niistä vähän sitten kuukauden koosteessa viikonloppuna. 

Viime viikot ovat olleet kiireisiä koeryppään takia, sekä superpitkän tutkielmani/esseeni naisten oikeuksien kehittymisestä, suffrageteista ja tasa-arvosta nykyään. Tein siitä puolet hienosti yhden viikonlopun aikana, mutta en millään osaa sanoa, miten olisin ehtinyt, motivoitunut ja keskittynyt siihen aiempien kuukausien aikana. No, kyllä aiheesta ja asiatekstin kirjoittamisesta varmaan jotain opinkin. Päätin tutkielmani sattumalta Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä: jotain tuli siis senkin muistoksi tehtyä.

Ennen (kahden viikon!) pääsiäislomaa olisi vielä yksi koe: huominen matikan koe, johon pitäisi juuri olla lukemassa, ja johon tulee kaikki koskaan kouluhistoriani aikana opitut asiat. Yritän olla stressaamatta.

Välillä sähköpiano seisoo hylättynä nurkassa, mutta jos löydän uuden "soittoprojektin", se herää eloon päivittäin. Hoilaan edelleen kappaleita La La Landista, jonka näin siis helmikuussa, ja keksin alkaa opetella soittamaan YouTube -videon avustuksella City of Starsia. Vähän hankala se minulle on, ja kolme tuntia sunnuntaista vietin pähkäilemässä pelkästään laulun alun rytmiä paperille. Olen tainnut unohtaa jonkin verran musiikin teorian tunneista... Mutta kappaletta on aivan ihana soittaa. <3 Joskus vielä aion osata sen täydellisesti.

Otsikon sitaatti on peräisin tuosta laulusta, ehkä kohta huomaatte mihin se liittyy.
Kevät tulee!

Kävimme eilen kuuntelemassa länsimaalaista miestä, joka on asunut Kiinassa vuosia ja kirjoittanut kirjan kulttuurishokistaan ja naimisiinmenostaan kiinalaisen naisen kanssa. Hän kertoi, kuinka hänen täytyi esimerkiksi ensin vakuuttaa appivanhempansa, eihän hänellä ollut liikoja varoja, ja avioliitto perustuisi rakkauteen. Hän juurikin painotti sitä, että kiinalaisten keskuudessa on edelleenkin perinteistä, että vanhemmat esittelevät lapselleen naimaehdokkaita ja painostavat menemään naimisiin. Kunhan aviopuolison naama edes vähän miellyttäisi, ja tällä olisi hyvät toimeentulot.

Minut tämä sai aika surulliseksi. Välillä itse pelkään, että tulen kokemaan vain kurjia suhteita tai en yhtään mitään, enkä ikinä tule löytämään sitä elämäni suurta rakkautta. Mutta ainakin minulla on mahdollisuus etsiä sitä koko elämäni ajan. Saan itse päättää kenet otan. Minun vanhemmilleni on sama, menenkö naimisiin muslimin vai ateistin, miehen vai naisen, suomalaisen vai kiinalaisen kanssa, vai menenkö naimisiin ollenkaan. (Itse asiassa äitini olisi eniten sen kiinalaisen kannalla.)

Tuntuu lohduttomalta ajatella niitä, jotka eivät voi naida haluamaansa ihmistä ja olla onnellisia ainakin hetken sen vuoksi. Mutta edelleen, eivätkö nämä ihmiset elä jossain kaukana, jossain minun maailmani ulkopuolella?

Tänään satuin näkemään kiinalaisen ystäväni koulun käytävällä. Hänkin oli ollut eilen samassa tilaisuudessa, joten päätin kysyä häneltä tarkemmin avioliitosta Kiinassa. Ei kai hänenkin perheessään ollut asiat samalla tavalla?

Ystäväni hymyili vähän hämmentyneesti, ja vastasi kysymykseeni myöntävästi. Kyllä, hänenkin vanhempansa varmaan valitsisivat hänelle naimaehdokkaita. En tiedä onko ystäväni miettinyt asiaa paljoakaan, joskus ymmärsin häneltä, että kiinalaiset eivät niin paljon haaveilisi vaan keskittyisivät järjen asioihin. Emme paljoa asiasta keskustelleet, vaan ehdotin hänelle vitsillä ulkomaille pakenemista ja länsimaalaisen naisen löytämistä.

Tänä iltana aloin kuitenkin miettiä vähän enemmän kahta asiaa.

Ensinnäkin. Ei kai ystäväni vaivaantunut tästä keskustelunaiheesta? Ehkä hän on tottunut maansa perinteeseen tai sitten ehkä hän itkee öisin itsensä uneen. Ehkä hänestä tuntui vähän vaikealta puhua rakkaudesta ja naimisiinmenosta jonkun kanssa, varsinkin toista sukupuolta olevan?

Toiseksi. Maailmani levittäytyi taas hiukan.

Nyt tunnen ihmisen, joka ei välttämättä saa itse valita.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kateudesta

En usko että tiedät
Minun pelkojani, minun tunteitani
Näet vain hymiöni
Ruudun toisella puolella
Tietysti myönnän, kuinka hyvin osaat kaiken
Ja kyynelet tippuvat tänäänkin.

En luule että tiedät
Ethän osaa lukea ajatuksia
Sitä et ole vielä oppinut
Vaikka melkein toivoisin
Tai että lukisit rivien välistä
Minun jäätyneen hymyni
Lyhyen vastaukseni
Onneksi et ole täällä
Jos sattuisitkin huomaamaan

Mutta ethän sinä tiedä
Eihän sinun tarvitse
Sillä se olen minä, joka suttaa piirroksensa
Antaa katseensa vajota tyhjään paperiin
Ei kuuntele varovaisia kehuja
Sillä sinä olet meistä se parempi
Tiedän sen kyllä
Tiedät sen varmaan itsekin

Ja sinun hymysi ei haalene mielestäni
Ja kyynelet tippuvat, tänäänkin.

***

Omistettu kaikille muita kadehtiville. 

Voimia <3

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naisten aakkoset: G + Pieni hengähdystauko

Pitkästä aikaa ehdin taas Naisten aakkosten pariin. Naisten aakkoset aloitti Margit vuosi sitten, ja haasteessa etsitään naisia jokaista aakkosta kohden. Täältä löytyvät aiemmat aakkoseni: A, B, C, D, E & F.  

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogia sekoittaa aikamatkustusta, entisaikaa, rakkaustarinaa ja huumoria. Tämä oli oikeasti hyvä sarja, vaikka lopun paljastus oli mielestäni vähän karmea, ja pääparin sijaan taisin pitää enemmän sivuhenkilöistä. Unien kirja -sarjasta olen lukenut vain yhden osan, josta nähtävästi tykkäsin, mutta en saanut aikaiseksi lukea seuraavia osia... Voisin vielä yrittää.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Grace VanderVaalin lauluihin tutustuin tänä talvena, tajuttuani että hän on vasta 12-vuotias America's Got a Talent -voittaja. Hänen äänensä on ainutlaatuinen ja etenkin Light the Skyn kertosäe tuo voimaa! <3

"'Cause stars are dull when they are compared to you and I
 And if people don't like it then they can
 Close their eyes"

III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
Emily Grace on yksi lempihenkilöistäni Murdochin murhamysteereissä, suorasanainen ja humoristinen, ehkä vähän elävämpi persoona kuin Julia Ogden. En ole katsonut sarjaa pitkään aikaan ja tajusin juuri, että Emilyhän ei ole enää siinä mukana... Kahden vuoden takainen minä olisi nykyiseen minääni karvaisesti pettynyt, niin paljon hän ihaili ja rakasti Juliaa. Mutta luultavasti innostun sarjaan taas kun se jatkuu.


Maaliskuun alussa ei tarvinnutkaan lintsata, sillä opettaja taipui antamaan minulle vapaapäivän laskettelureissua varten, samanlaiselle kuin vuosi sittenkin. Toista ja viimeistä kertaa samaan paikkaan... Matkustimme muutaman tunnin bussilla suuntaansa muutamien suomalaisperheiden kanssa - oli jotenkin huojentavaa olla vain samaa äidinkieltä puhuvien kanssa. Bussissakin havahduin yhtäkkiä siihen, kuinka takana puhuttiin suomea. :D

Laskettelu on aivan ihanaa. <3 Olen siinä aloittelijoita parempi, ohisuhahtelevia hitaampi, eli menen omaa vauhtiani ja huolehdin koko ajan kaatuvani, vaikka en kyllä sitten kaadukaan. Oli yllättävän lämmin, eikä tarvinnut paljoakaan päälle. Iltaisin olin muiden suomalaisten kanssa piilosta hotellin käytävillä herättäen varmaan kaikki asukkaat, ja leikimme jäällä. Oli kivaa, vaikkakaan en heitä niin erityisen hyvin tunne.


Läheiset ja kaukaiset vuoret olivat kauniita. <3 Olisi kivaa löytää jostain luontopolku tai tehdä patikkaretki kukkuloille.


Viimeisenä iltapäivänä laskimme lumisateessa mäkeä kumirenkailla, jotka kulkivat hirveää vauhtia, ja harjoittelin valtakunnallisiin kokeisiin. Tällä viikolla suksien luistaminen, lumiset maisemat ja vapaapäivät ovat muisto vain - seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan kiireisiä... Huomaan vain, kuinka tekee mieli mennä aikaisin nukkumaan! Onneksi maaliskuu on pääosin kuitenkin alkanut ihan hyvin.

Mitä arjesta poikkeavaa teille on käynyt lähiaikoina? Tai mikä arjen asia on auttanut jaksamaan?