keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Aloituspostaus: L. M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään

Olen jo vuoden ajan vuoroin miettinyt kirjablogin perustamista, vuoroin unohtanut koko ajatuksen. Tässä se nyt on, sekä aivan ensimmäinen postaus, että ensimmäinen kirjapostaus!

Kirja: Runotyttö etsii tähteään
Kirjailija: Lucy Maud Montgomery
Julkaisuvuosi: 1949
Suomentaja: Laine Järventaus-Aav
Alkuperäisteos: Emily's Quest (1927)
306 sivua
WSOY

"Runotyttö etsii tähteään" on Runotyttö-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Se koostuu lähinnä kahdesta asiasta: rakkaudesta ja maineen kasvamisesta. Emilia Byrd Starr, Uuden Kuun kartanon kasvatti, on jo nuori aikuinen ja kirjoittaa lehtiin kertomuksia ja runoja niin ansiokkaasti, että ansaitsee niillä elantonsa. Hän kuitenkin haluaa kiivetä "Alppipolullaan" kirjoittamalla romaanin, mutta matkaan mahtuu mutkia. Ensimmäisen "kirjansa" Emilia polttaa, vasta toisella yrityksellä kirja julkaistaan.

Samaan aikaan Blair Waterin kylässä puhaltavat pienet muutoksen tuulet. Elisabet-täti, Laura-täti ja Jimmy-serkku ovat käymässä vanhoiksi - mitä Uudelle Kuulle käy heidän kuoltuaan? Emiliaa aletaan kosiskella mitä erikoisimmilta tahoilta. Hänen lapsuuden ystävänsä, Ilse, Teddy ja Perry ovat poissa opiskelemassa ja hankkimassa menestystä itse kukin.Ilse ja Perry ovat edelleen hyviä tovereita, mutta Teddyyn Emilia alkaa tuntea yhä suurempaa vetoa... Onko tunne molemminpuoleinen vai ei?

Kirjassa oli hyvin erikoisia juonenkäänteitä ja luin sitä odotuksella. (Vaikka luenkin paljon, en tunne kaikkiin kirjoihin tiettyä "vetoa" :)) Joitakin juonenkäänteitä tiesin kyllä jo etukäteen, koska olen lukenut Sisko Ylimartimon "Anna ja muut ystävämme". Tuo kirja on todella hyvä, muttei sitä kannata lukea, ennen kuin on lukenut ainakin Annat ja Runotytöt... Emilia ja Ilse ovat lempihenkilöitäni - vaikka hekin joskus ärsyttäviä -, samaten tykkäsin Elisabet-tädistä nyt enemmän, kun hän hyväksyi paremmin Emilian kirjoittamisen.

Minua surettivat ne muutokset, joita tapahtui Blair Waterissa tai uhkasi tapahtua. En pidä itsekään muutoksista, ja modernimpi Uusi Kuu ilman Elisabet-tätiä kuulostaa hirveältä! Asia, joka hiukan harmitti, oli nopea lopetus: viisi sivua suuresta elämänmuutoksesta. Samaten välillä tuntui, että tavallisia ihmisiä, jotka eivät kirjoittaneet tai maalanneet, halveksuttiin hiukan. Mutta ehkä se oli vain puolustus siihen aikaan, jolloin tavallisemmat ihmiset halveksuivat "romantikkoja".

Taas yksi sarja luettu ja hylätty - ainakin joksikin aikaa. "Runotyttö etsii tähteään" oli mielestäni toiseksi paras osa sarjassa, paras oli ensimmäinen, "Pieni runotyttö", joka kertoi Emilian lapsuusajoista. Tosin kaikki lukemani Lucy Maud Montgomeryn kirjat ovat olleet hyviä. Niitä siis jatkamaan! ;)