sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Elokuussa puhuminen toi toivoa

Elokuussa luin kolme kirjaa ja 755 sivua:

Ann-Helen Laestadius: Tio över ett (262s)
Salla Simukka: Ylivalotus (T&M #5) (150s)
Becky Albertalli: Leah on the Offbeat (343 s)

Tio över ett vaikutti minuun aika paljon, vaikka kirja ei muuten ihan lemppareitani ollutkaan. Välillä kirjoitustyyli ja rakkaustarina eivät vakuuttaneet, mutta sitten taas kirjan mielenterveysaihe oli kuvattu hyvin ja sai todella ajattelemaan. Suosittelen!

Ylivalotus, Tapion ja Moonan ystävyydestä kertovan sarjan viimeinen osa ei minusta ollut erityisen parempi kuin neljäskään. Lopussa asiat selvisivät vähän liian nopeasti, ja Tapion näkökulmaa ei ollut tarinassa ollenkaan. Lisäksi kirja vihjaili koko ajan lopun jännittävään juonenkäänteeseen, mikä pelotti sitten koko lukuajan. Pidin kyllä Moonan ihmissuhdepohdinnoista, mutta mielestäni toinen ja kolmas kirja ovat edelleen sarjan parhaimmat.

Leah on the Offbeat, jatkoa Minä, Simonille, oli ihanan realistinen nuortenkirja. Kaikki Leahin ongelmat eivät ratkenneet lopussakaan, mutta onneksi se tärkein kuitenkin. Tykkäsin yksityiskohdasta, kuinka yksi hahmoista ei ollut varma seksuaalisesta suuntautumisestaan, mutta Leahin suhtautuminen tähän häiritsi. (Eihän sitä tarvitse olla sataprosenttisen jotain, niin kuin tämä väitti.) Leahin välit ystävänsä Morganin kanssa hämmensivät: oli outoa ettei tämä koko ystävyyden aikana ollut kritisoinut tämän ajatuksia paitsi nyt sitten yhtäkkiä. En ihan sataprosenttisesti ollut lopun parituksenkaan puolella, vaikka se olikin söpö. Nyt kuulostaa valitukselta, mutta tykkäsin tästä kyllä todella.



Minä, Simonin (2018) katsomista olin odottanut jo pari kuukautta. Tykkäsin elokuvasta suunnilleen yhtä paljon kuin kirjasta, niin hauskoista kuin herkistäkin kohtauksista. Minua ärsyttivät kyllä jotkin muutokset, jotka eivät ollenkaan sovi jatko-osaan Leah on the Offbeat.

Oi, Mamma Mia 2. Tämä kyllä oli ihan edellisensä vertainen, mutta niin erilainen. Luonnehdinkin tätä Mamma Mian! aikuiseksi versioksi. Vasta lopussa tajusin lukeneeni Hesarin arvostelun väärin ja erehtyneeni erästä asiasta, ja aloin sitten itkeä toiseksi viimeisen laulun kohdalla. Nyt äitini haluaisi tulla katsomaan tätä kanssani...



The Kissing Booth (2018) ei mielestäni ollut kovin erikoinen. Se oli kyllä hauska, mutta niin epärealistinen tapahtumiltaan ja rakkaustarinaltaan. Filmi oli kunnon amerikkalaista teinidraamaa.

To All The Boys I've Loved Before (2018) yllätti puolestaan positiivisesti. Tämä ei minusta ollut erityisen hauska, mutta tarinan idea oli mielenkiintoinen. Tykkäsin siitä, kuinka päähenkilöinä oli korealais-amerikkalainen perhe ilman mitään mainintaa ulkomaalaistaustaisuudesta. Ehkä juonessa parasta oli samaistuminen, kun Lara Jean uskalsi alkaa kertoa tunteistaan eikä enää piilottanut niitä lähettämättömiin kirjeisiin.



Odotin Lasse-Maijan etsivätoimistolta (2018) enemmän, sillä olen lukenut joskus kirjasarjan ja katsonut siitä tehtyä tv-sarjaakin. Tähän versioon kyllä petyin kovasti. Kaikki hahmot olivat kankeita ja epäaitoja, dubbaus ei ollut onnistunut, tarinakaan ei ollut erikoisempi... (Miten tuhansia vuosia vanha kirja voisi missään tapauksessa tulla näyttelyyn alakouluun?) Viimeisenä muttei vähäisimpänä on pakko korjata, että amici tarkoittaa ystäv, ei ystävää latinaksi. Ainoa mistä todella pidin, olivat ruotsinkieliset Veronica Maggion laulut taustalla, joita olen kuunnellut myöhemminkin. 

Dark Shadowsin (2012) näin viimeksi 12-vuotiaana, pelkäsin hirveästi, mutta jotenkin se painui mieleeni. Tuosta elokuvasta alkoi muuten pitkäkestoinen vampyyri-innostuksenikin... Pelkäsin nyt kyllä edelleen, mutta elokuva oli vanha tuttu. Ehkä vähän liian dramaattinen ollakseen uskottava, mutta sitäkin hauskempi ja jännittävämpi. Ah, Johnny Deppin Barnabas Collins, ihastuin tähän jo hetkeksi uudelleen.



Elokuussa tapahtui paljon. Kesäloman lopulla matkustelin mökiltä papalle ja lopulta Visbyhyn, Ruotsiin... Varsinkin Visby oli vaikuttava (suurin osa kuvista on sieltä), mutta vanhan kaupungin lisäksi emme ehtineet muuta nähdä. Ostin torilta mekon, mutta jouduin kauppiaan huijaamaksi... No, mekko ei ole onneksi jäänyt kaapin perukoille. Oli mukava tutustua paremmin serkkuuni, ja olin ylpeä osaessani hiukan ruotsia!



Koulun alettua stressitasot alkoivat taas nousemaan, vaikka aikataulutin ja sallin itselleni vapaa-aikaa todella esimerkillisesti. Jo heti ensimmäisellä viikolla otimme luettavaksi kolme eri romaania... "Seuraelämäkin" alkoi toisaalta vauhdikkaasti, sillä kävin kolmessa eri synttärijuhlissa (joista yhdet järjestin itse) ja tuskailin uusien ja vanhojen  ystävyyssuhteiden kanssa. Kaksi kertaa puhuminen jonkun kanssa, oli se sitten terveydenhoitaja, vanhemmat tai ystävä, auttoi voittamaan itseni ja pelon, mistä olin todella kiitollinen. Elokuun mietteitäni kuvaa aiempi postaukseni syksyn hippusista.



Eräs ihana ilta oli käydä hyvien ystävien kanssa katsomassa yllämainittu Mamma Mia 2! ja jäädä vielä kymmeneen asti ulos kävelemään, kiipeilemään asvaltinmurukasan päällä (hoi suomen kieli?) ja höpöttelemään, varsinkin kun olin vielä aivan elokuvan maailmassa.



Syyskuu onkin jo liiankin hyvällä mallilla. Niin kuin ehkä olette huomanneet, koulussa on kiirettä (matikan koe ja ruotsin YT kahden viikon päästä!) ja motivaatio blogiin vähän hukassa, mutta hauskojakin juttuja on käynyt. Parin viikon päästä pääsette kuulemaan kuun alun Tallinnan luokkaretkestä ja eräästä tapaamisesta, josta olen ollut hyvin innoissani. :) Kuun lopulta odotan sukulaisvierailuja, aamusumua, hauskoja hetkiä ystävien kanssa ja ruotsin kokeen jälkeistä lounasta.



KK: Mikä on teidän paras muistonne elokuulta?


Hehkuvanpunaista syyskuuta ja lämpimänviileitä päiviä!

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Syksyn hippusia

Aloittaa koulun vauhdikkaasti
Menee katsomaan Mamma Mia!:n jatko-osaa
ja nauraa kaikille vitseille
Tajuaa elokuvan kasvaneen aikuiseksi 
Ajattelee itseään ja äitiä, äitiä ja mummua, Sophieta ja Donnaa
Ja itkee tajuttuaan kaiken.

Menee juhliin ja toisiin
Ihastuu ensimmäisissä, rakastuu toisissa
No tuo on ehkä vähän liioittelua
Mutta katsoo ruskeisiin silmiin
Ja onnistuu pysyttelemään vakavana
Kun kuvittelee, ettei mitään koskaan tapahtuisikaan
Istuu viereen ja tahtoo ottaa kädestä 
Niin kuin sinäkin otit minua, ihan yhtäkkiä
Ja homofobia tuntuu jotenkin kovin kaukaiselta.

Ennen kolmansia juhlia on jo hiukan toipunut
Eikä enää suunnittele yhteistä tulevaisuutta
Kun toinen ei edes moikkaa tai istu viereen
Pohtii liikaa, varsinkin tätä ja koulua ja tulevaisuutta ja maailmanrauhaa
Mutta ei enää sitä, kenestä voisi pitää
Eihän sitä kukaan tule tivaamaan.

Taistelee pelkoa vastaan ja voittaa
Kun avasi suunsa vaikka mieli kielsi
Helpottuuko kaikki nyt
Istuu ulkona viimeisissä auringon säteissä
Lehdet ja omenat kellastuvat
Samalla tavalla kuin viisi vuotta sitten
Kun olimme kaikki vielä nuoria ja ystäviä
Muistot pakahduttavat
Eikä kaikkia kauniita hetkiä saa enää koskaan takaisin.



maanantai 20. elokuuta 2018

Kesän bucket list 2018

/Aion opetella ruotsia
Luin pari kirjaa ruotsiksi, kirjoittelin uusia sanoja ylös vihkoon ja jopa puhuin hiukan ruotsia yhden päivän Visbyn risteilyllämme. Tietysti olisin voinut opetellakin sanoja hiukan säännöllisemmin... Mutta opiskelin mielestäni ihan sopivasti.

/Teen jotain yllytyshullua tai muuta outoa ystävien kanssa ja yksin
Lasketaanko hyvän yön toivotus koko naapurustolle eräänä iltana ystävien kanssa? Tai yksin lähteminen suurkaupungin puistoon, jossa en ole ikinä käynyt? Siinä tapauksessa kyllä.


/Olen pimeällä ulkona
Kiinassa kävelin jälleen keinumaan, mökillä katsomaan auringonlaskua. Jokin hämäräkävely ystävän kanssa jäi kyllä puuttumaan, sen voisi toteuttaa vaikka vielä syksylläkin.



/Opin jotain uutta
Kiinassa opin hiukan paremmin kieltä, yhden kerran jutustelin kunnolla taksikuskin kanssa (toisella kertaa sitten en). Kesätöissä opin työntämään pyörätuolia, taittelemaan paperista viuhkan ja puhumaan hiukan small talkia tuntemattomien kanssa.

/Täytin 18
Ei, syntymäpäiväni ei maagisesti vaihtanut paikkaa. ;) Kahdeksantoista vuotta oli loppujen lopuksi ihan mukava täyttää, vaikka tuntuikin että kaikki muuttuisi yhtäkkiä. Tähän mennessä muu ei ole muuttunut paitsi että moni kehotti minua menemään baariin ja tilaamaan edes yhden juoman. No, olen kyllä nyt jo ehtinyt maistaa alkoholia ja tiedän, mistä juomista en ainakaan pidä. :D


/Teen jotain ensimmäistä kertaa
Olin ensimmäistä kertaa kesätöissä ja matkalla mummoni ja vaarini kanssa. Naapurissa asuvat ystäväni olivat meillä ensimmäistä kertaa yökylässä ja kävimme shoppailemassa. Sekä ehkä suurin juttu: leikkasin ensimmäistä kertaa hiukset lyhyeksi! Pelkäsin katuvani, mutta totuin uuteen ulkonäköön varsin nopeasti.

/Tutustun uusiin ihmisiin
Parasta ystävää en saanut, mutta tutustuin uusiin ihmisiin kesätöissä, Kiinassa ja jopa yhdessä Pride-tapahtumassakin. Todella outo yhteensattuma oli tavata joku, joka oli myöskin asunut Kiinassa, vieläpä samassa kaupungissa!


/Syön katuruokaa Kiinassa
Tämä toteutui moninkertaisesti! Söin ainakin neljä kertaa jian bing -lettuja ja pari kertaa liang pi -kylmiä nuudeleita. Viimeksi mainittuun en valitettavasti ottanut kuvaa todistusaineistoksi. Lisäksi löysin uuden herkkujuomankin. Katuruokaa tämä bubble milk tea ei ehkä ole, mutta sitä saa joistakin kioskeista ja ruokapaikoista. Mustat "kuplat" pohjassa ovat kai tehty tapiokasta, ja niiden mausta voi olla montaa mieltä.

Jian bing. Maistuu paremmalta kuin tässä näyttää.

bubble milk tea

En tätäkään luokittelisi katuruoaksi!

/Näen tuttuja ihmisiä ja paikkoja Kiinassa ja nautin jokaisesta
hetkestä
Suurimmalta osin kyllä! Näin kahta ystävääni ja entisiä luokkakavereita ja seikkailin kaupungilla.

/Nautin luonnosta ja auringosta ja sateesta
Heinäkuun helleaaltoa lukuun ottamatta nautin kyllä säästä! Ja tiedän että kuumuus vaikutti moniin paljon pahemminkin...



/Haluan kävellä katsomaan auringonlaskua hiljaisella maantiellä.
Check.



Kesä 2018 oli lyhyesti sanoen vauhdikas, kiireinen ja erittäin mukava. Taisin myös saada ensimmäistä kertaa kaikki listan kohdat täytettyä!

Millainen teidän kesänne oli?

lauantai 11. elokuuta 2018

Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda

Kiinnostus heräsi: halusin ennen elokuvan näkemistä lukea kirjan.


Simon vs. The Homo Sapiens Agenda
Becky Albertalli
2018 (1.p 2015)
303 sivua
Penguin Random House

Simon Spier on tavallinen seitsemäntoista vuotta täyttävä high schoolia käyvä poika. Hänellä on mukava perhe ja läheinen kaveriporukka, josta Nickin ja Leahin hän on tuntenut jo vuosia. Myös vasta Atlantaan muuttaneesta Abbysta on tullut osa porukkaa, vaikka Leah ei näytäkään hyväksyvän tätä. Mutta kukaan heistä ei tiedä Simonin salaisuutta: hän on homo ja kirjoittelee sähköposteja koulun nettisivuilla kaapista ulostulleen pojan kanssa, joka käyttää nimimerkkiä Blue.

Kun koulun teatterikerhosta tuttu Martin näkee Simonin sähköpostit, alkaa hän kiristämään tätä voidakseen itse tutustua paremmin Abbyyn. Vähitellen myös Bluen ja Simonin välit lähenevät sähköpostien myötä. Mutta kuka Blue on, ja antaisiko hän ikinä anteeksi, jos heidän väliset keskustelunsa tulisivat julki?

Ensinnäkin - tartuin Simoniin kovin odotuksin. Olin jonottanut kirjaa parisen kuukautta kirjastossa ja pelännyt filmin lähtevän elokuvateatterista ennen kuin saisin sen luettua. Ja vaikka luin kirjan niin tarkasti, että hiukan arvasin Bluen henkilöllisyyden, ei se vähentänyt lukunautintoa. Luin englanninkielisen romaanin muutamassa päivässä.

Simon oli todella symppis henkilö ja sopiva teinipoika - ei äijämäinen eikä kuitenkaan mitenkään tyttömäinenkään. Varsinkin hänen näytelmäharkoistaan oli ihana lukea, olenhan itsekin teatterikerhossa. Ja hänen sähköpostinsa Bluen kanssa - ja niiden otsikot - olivat hulvattomia! En ehkä kaikkiin heidän ajatuksiin samastunut, mutta tässä Simonin ja tämän vanhempien keskustelussa on hiukan perää:

  ""I'm sorry," she says. "Did we make it a big deal?"
   "Oh my God. Seriously? You guys make everything a big deal."
   "Really?" she says.
   "When I started drinking coffee. When I started shaving. When I got a girlfriend."
   "That stuff is exciting," she says. 
   "It's not that exciting," I say. "It's like - I don't know. You guys are so freaking obsessed with everything I do. It's like I can't change my socks without someone mentioning it."" -s.248

Toinen asia, mistä todella tykkäsin kirjassa, oli Simonin perhe ja ystävät. Kaikki ovat todella ihania ja suvaitsevaisia, ja porukalla on todellakin hauskaa ja rentoa yhdessä. Tämä on suurin syy, miksi laitan Simonin Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Haluaisit olla kirjan päähenkilö". Ehkä lempihenkilöni kirjassa olivat samastuttava Leah ja ulospäinsuuntautunut Abby. Pidin myös porukan välisistä ystävyys- ja ihmissuhteista, jotka olivat mielestäni realistisia. Tämä oli ihastunut tuohon, joka pitikin sitten tästä, ja ainakin kolme taisi olla ihastunut Abbyyn...

Oli hauska lukea amerikkalaisesta koulumaailmasta. Eniten pisti silmään, kuinka paljon nuoret söivät roskaruokaa! Missään vaiheessa ei syöty salaattia, vaan Simon kavereineen kävi koulun jälkeen kantapaikassaan Waffle Housessa, ja söi illalliseksi grillattua juustoa ja Oreo-keksejä. (Oreot mainitaan useammin kuin kerran, ja kyllä, kirjan ollessa vielä kesken minäkin söin niitä.) Homecoming, koulun suuri jalkapallo-ottelu ja nolot muistot middle schoolista kuuluivat myöskin USA:n kouluihin ja toivat kivan high school -tunnelman. Georgiasta taas paljastui sen verran, että siellä ei ollut talvellakaan erityisen kylmä.

Kävin myös tällä viikolla vihdoin katsomassa elokuvankin, Minä, Simon tai Love, Simon. (Pidän tästä nimestä paljon enemmän kuin alkuperäisestä, jota en oikeastaan tajunnut.) Joissain kohtauksissa henkilöiden herkistyessä aloin itsekin itkeä ja muissa kohdissa naurahtelin ainoana salissa. Simonin ystävät ja Simon itse olivat tässäkin ihania, ja elokuva oli välillä vain niin suloinen. Ihmettelin kuitenkin, miksi joitakin yksityiskohtia oli muuteltu. Leahin ihastus oli muuttunut (miksi?), ja hetken pelkäsin, että Bluen henkilöllisyyskin paljastetaan katsojille jo alussa. Entä miksi hahmot olivat jo high schoolin senioreita eli viimeisellä luokalla? Olisin toivonut, että jatko-osa Leah on the Offbeat olisi myöskin voitu filmata, mutta muutoksien takia tämä olisi hiukan hankalaa...  Mielestäni kirja ja elokuva olivat molemmat hyviä, mutta suosittelen lukemaan kirjan ensin.

Molemmat Simonit sisälsivät syvällisiä ja osuvia ajatuksia homoseksuaalisuudesta ja kaapista ulostulosta. Avautuminen maailmalle voi olla huojentavaa mutta samalla kuitenkin pelottavaa, kuin astuisi jonkin rajan yli, eikä voisi enää palata takaisin. Tärkeintä on kuitenkin olla oma itsensä, kuten Simonin äiti sanoo elokuvassa:

"As soon as you came out, you said, "Mom, I'm still me." I need you to hear this: You are still you, Simon. You are still the same son who I love to tease and who your father depends on for just about everything. And you're the same brother who always complements his sister on her food, even when it sucks. You get to exhale now, Simon. You get to be more you than you have been in... in a very long time. You deserve everything you want." 

Kirja sopii Amerikkaa tutkimassa -nimiseen omaan haasteeseeni osavaltioon Georgia sekä Helmet-haasteen kohtaan 48. "Haluaisit olla kirjan päähenkilö". Toinen syy on tietysti se, että Simon kokee suloisen rakkaustarinan!

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Naisten aakkoset: W

Tämä onkin toiseksi viimeinen postaukseni Naisten aakkosista! Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit.

Olen jo kirjoittanut aakkosista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q ja R, S, TU & V.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

- Laura Ingalls Wilder on ollut yksi suosikkini jo kymmenvuotiaasta lähtien, kun aloin lukea hänen Pieni talo -sarjaansa. Rakastan lukea yksityiskohtaista kuvausta 1800-luvun loppupuolen elämästä preerialla, suurissa metsissä ja pienessä kaupungissa. Ihmettelen, kuinka Wilder osaa selittää niin tarkasti esimerkiksi talon rakentamisen tai kiväärin puhdistamisen vaiheet. Tässä parin vuoden sisällä olen lukenut pari Wilderin kirje- ja päiväkirjakokoelmaakin, West from Home ja On the Way Home. Olen oppinut Pieni talo -sarjasta todella paljon, ja välillä tekisi mieli lukea taas sarja uudelleen. (Ja ehkä vihdoin nekin pari osaa, joita en koskaan lukenut!) Ehkä voisinkin tänä vuonna ottaa välipalalukemiseksi koko sarjan tai sitten muutaman kirjan sieltä täältä.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Pidän esimerkiksi Emma Watsonista Harry Potterien Hermionena. <3 Kate Winslet on myöskin hyvä Titanicissa sekä elokuvassa The Dressmaker.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Gloria Whelanin kirjan Chu Ju's House jälkeen voisin lukea enemmänkin hänen tuotantoaan. Hän on mm. kirjoittanut historiallisia nuortenromaaneja, jotka sijoittuvat Aasiaan ja Afrikkaan. 

tiistai 7. elokuuta 2018

Heinäkuussa otin askelia usvan läpi

Heinäkuussa luin viisi kirjaa ja 1276 sivua:

Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä (271 sivua) (Kerttu & Mira #2)
Gunborg Wildh: Karoliina, pieni orpotyttö (109 s) (Karoliina #1)
Annika Thor: Näckrosdammen (244s) (#2)
Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda (303s)
Krystal Sutherland: A Semi Definitive List of Worst Nightmares (349s)

Goa, Ganesha ja minä on kyllä ehkä lempparini K&M-sarjassa. Tai ei, kyllä eka osakin on kyllä, tosi hyvä (ja kyllä se kolmaskin on kiva). Mira on lempihahmoni Kaarinan lisäksi ja toimii siis tässä kirjassa kertojana. Hauskaa kuinka ensimmäisessä osassa Kerttu kipuilee identiteettinsä kanssa, mutta tässä kirjassa Mira on sujut itsensä kanssa, mutta ei ole tullut ulos kaapista perheelleen. Intian matkan kuvaus oli mielenkiintoista ja Kertun ja Miran suhde suloista. Edelleen kuitenkin vähän hämmensi loppupuolen perhedraama ja yhden henkilön yhtäkkinen muuttuminen.
   Karoliina, pieni orpotyttö oli ihan mukava kirja pienestä orpotytöstä, joka joutui kamppailemaan köyhyydessä ystävänsä kanssa. Kirjan kerronta on hiukan erikoista: se on pienen tytön näkökulmasta, etenee välillä nopeasti, ja kuvailu on välillä melkein epärealistista. Moni asia jää tarinassa avoimeksi, kuten miten Karoliina oli matkustanut isoisänsä luokse alunalkujaan. Karoliinan tarinaan on jatko-osia, mutta en kyllä niihin ainakaan heti ole tarttumassa. Karoliina oli hyvää maratonlukemista!
   Näckrosdammen on jatkoa pari vuotta sitten lukemalleni Saari meren keskellä eli En ö i havet. Steffin kouluelämästä oli mielenkiintoista lukea, ja siihen kuului paljon haasteita kuten vahva ensi-ihastus. Opin myös ruotsiksi uusia sanoja, ja toivottavasti myös pidän ne syksyyn asti muistissanikin.
   Simon vs. The Homo Sapiens Agenda oli yhtä hyvä kuin olin odottanutkin sen olevan. Luin sen ehkä muutamassa päivässä ja vähän arvelin Bluen olevan se kuka hän sitten oli. Simoniin oli välillä tosi helppo samastua ja hänen kaveriporukkansa oli aivan kadehdittava. Yritän paraikaa saada jotakuta ystävääni tulemaan kanssani elokuviin, ennen kuin tämä ei enää pyöri siellä.
   A Semi Definitive List of Worst Nightmares -nimihirviöön törmäsin itse asiassa viime vuoden kirjamessuilla ja pyysin joululahjaksi. Kirja kuvaili hyvin mielenterveysongelmia laidasta laitaan ja näytti niiden vakavuuden, vaikkakin lopussa asiat tuntuivat järjestyvän ehkä hiukan liian helposti. Kirjan yliluonnollisuus/fantasiapiirre oli mielenkiintoinen ja sai minut pohtimaan, kuuluisiko tämä ehkä maagiseen realismiin.    



Wild Childin trailerin olen nähnyt lukemattomia kertoja Mamma Mia! -DVD:n alun mainoksissa, mutta vasta nyt katsoin tämän elokuvan. Se oli ihan hiukan erilainen kuin traileri antoi olettaa, mutta loppujen lopuksi kyllä tykkäsimme siitä. Tuntui kyllä hyvin oudolta, että yksi tyttö olisi pystynyt määräämään ja tyrannisoimaan koko sisäoppilaitosta. Traileri myös spoilasi yhden juonenkäänteen, mutta toinen puolestaan yllätti täysin.

Heinäkuussa tajusin ensimmäistä kertaa, miltä voi tuntua olla koukussa Netflixiin alkaessani katsoa Orange Is The New Black -sarjaa. Yhtenä työpäivän iltana katsoin kolme 50 minuutin jaksoa, mutta sitten kyllä taas rauhoituin ja katsoin korkeintaan yhden jakson per päivä. Yleensä en katso mitään K16-sarjaa tai elokuvaa, mutta OITNB ei tunnu minusta pelottavalta (ainakaan vielä), vaikkakin jonkin verran painostavalta. Lemppareitani ovat ehkä nämä tarkoituksella sympaattiset Piper, Sophia, Daya, vartija Bennett ja Lorna; Pennsatucky ja vartija "Pornstache" puolestaan saavat joka kerta kiristelemään hampaita ihan aiheestakin. Kaiken kaikkiaan henkilöiden taustat, kehitys ja erilaiset suhteet ovat mielenkiintoista ja välillä surullistakin seurattavaa.



Kuten jo kesäkuun koosteessa kerroin, olin koko heinäkuun kesätöissä. Varsinkin alkuun oli haastavaa pelätessäni virheiden tekemistä, ja huomasin aina odottavani kotiin pääsyä. Kuitenkin varsinkin viimeisellä viikolla päivät tuntuivat juoksevan, enkä enää olisi halunnut lähteä kotiin. Olin siis töissä vanhainkodissa ja kiinnyin moneen asukkaaseen niin että tuntui surulliselta lähteä. Ajattelin kuitenkin käydä tapaamassa heitä joku päivä. Loppujen lopuksi oli kyllä hyvä kesätyö, jossa tuli toivottavasti ilahdutettua montaa ihmistä ja opittuakin vähän uutta. <3

Kuukausi ei kuitenkaan ollut pelkkää kesätyötä, ehei. Arkipäiviin kuului rentoutumista kotona ja yksi yökyläilykin, kun yövyimme meillä kolmistaan ystävieni kanssa. :) Yhtenä viikonloppuna osallistuin lukumaratoniin ja kahden seuraavan vietin mökillä. Matkustin yksin pitkän matkan bussilla, opin pesemään mattoja ja kuljin hiljaisuuden läpi maantiellä.

Kesätyön loputtua ehdin sitten vielä kauan odotettuihin sukuhäihin, joissa oli hauskaa, vaikkakaan en saanut ketään tanssiparia isän, veljen ja sukulaistätien lisäksi. Tanssin kuitenkin innokkaasti rock'n'rollia yksikseni ja leikin piilosta pikkuserkkujeni kanssa. Porvoossa kävin uudelleen ja tutustuin äidin kanssa viime vuoden lempipaikkojen lisäksi ihan uusiinkin kohteisiin. 



Elokuun alku on pelkkää reissaamista mökiltä papalle ja sieltä laivalle, mutta sitten täytyykin vähitellen totutella kouluun ja alkavaan, rankkaan abivuoteen. Täytyy lukea paremmin ruotsia kirjoituksiin ja aloittaa kouluvuosi huolella, muttei kuitenkaan liian raskaastikaan. Tälle vuodelle on jo suunnitelmia ja tavoitteita, eivätkä läheskään kaikki liity koulutyöhön.

Millainen heinäkuu teillä oli? :)

KK: Mikä oli teidän lempimaisemanne heinäkuussa?

Minun oli ehkä tämä:



maanantai 30. heinäkuuta 2018

Porvoo, otto kaksi

Noin vuosi sitten kirjoitin päivästä, jolloin Ed Sheeranin kappale Castle on the hill osoittautui enteeksi ja jolloin kävin ensimmäistä kertaa Porvoossa. Olin toivonut pääseväni uudelleen jonkinlaiselle päivämatkalle, ja kun äitini toissapäivänä ehdotti tälle maanantaille lähtöä Porvooseen, olin heti valmis.

Varoitus: postaus sisältää minulle epätyypillisesti paljon kuvia!


Alle tunnin bussimatkan jälkeen suuntasimme heti ensiksi Johan Ludvig ja Fredrika Runebergin kotimuseoon. Kotimuseot eivät oikeastaan ole lemppareitani, mutta oli hauska ihastella vanhoja esineitä ja lukea opaskirjasta tietoa Runebergin perheestä. Salista löytyi myös todella kauniita romantiikan ajan maalauksia.

En valitettavasti muista maalarin nimeä, mutta hän oli Runebergin ystäviä

Suopayrtti Fredrikan puutarhassa

Kaunis kadunvarren talo <3

Vaikka emme olleetkaan museossa pitkään, lähdimmekin jo sitten lounaalle Vanhaan Laamanniin tuomiokirkon luo. Ruoka oli todella hyvää!


Tein poikkeuksen ja söin punaista lihaa - poroa, ruisvohveleita ja puolukkahilloa.


Jäätelölle tahdoin ehdottomasti viimevuotiseen ravintolaamme Fryysarinrantaan. Viime vuoden erikoisella tavalla hyvänmakuista pistaasijäätelöä siellä ei valitettavasti ollut, mutta Irish Coffee - karpalo & marjasorbetti ei ollut hassumman makuista.





Vaikka oli kuuma päivä, jaksoimme kuitenkin lähteä talsimaan Linnamäkeä kohti. Ison Linnamäen näimmekin viimeksi, mutta nyt halusin käydä sen länsipuolella Pikku Linnamäellä, jossa sijaitsee rautakauden aikainen kalmisto.


Maarin lahti ja tuomiokirkko

Maarin lahti - yksi muinainen kohde lisää. Se on ollut muinainen satama, ja ympäröiviltä niityiltä löytyy harvinaisia, ei-kotoperäisiä kasveja.



Vaikka Pikku Linnamäellä ei huokunut samalla lailla historiallisuus kuin Iso Linnamäellä (kalmistosta ei ollut muuta merkkiä kuin 70-luvulla pystytetty muistokivi), oli se luonnon kannalta aivan yhtä kaunis. Yhtäkkiä olimme keskellä pieniä polkuja ja hiekkatietä, mäntyjä, peltoja ja risuaitoja. Jos katsoi sähkötolpista ja joistain muista häkkyröistä poispäin, näytti paikka aivan sadan vuoden takaiselta maisemalta.

Puiden varjostama käytävä

Ylhäällä mäellä

Kiipesimme kyllä vielä nopeasti Iso Linnamäellekin, kun niin kauniisti pyysin. Ehkä pääsisin sinne joskus jonkun ystävän kanssa kävelemään, niin kuin jo viime vuonna suunnittelin.



Mitä muuta me teimme iltapäivän aikana? Kuljimme pitkin Vanhan Porvoon katuja, pistäydyimme parissa antiikki-, sisustus- ja second hand -liikkeessä ja ihailimme vanhoja taloja. Ennen lähtöä söimme vielä suositellussa Café Cabriolessa kakunpalat. Mutakakku oli kyllä hyvää, mutta ehkä puolet syötyäni olisin toivonut kakunpalan olevan reilusti pienempi.


Päätin vihdoin ostaa itselleni kauniin huivin Doris & Dukesta sekä Audrey Hepburn -magneetteja! Toisesta kaupasta tarttui myös mukaan valokuvapostikortti Porvoosta. 


Tuttuja ja uusia paikkoja, luontoa, muinaishistoriaa ja keskiaikaa, kävelyä, vanhoja katuja ja hyvää ruokaa. En tiedä kuinka monesta mukavasta päivästä tai matkasta voisin sanoa samaa, mutta tämä oli oikeastaan täydellinen päivä.