sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Suomalaisten nuorten rakkaudesta ja epävarmuudesta

Syyskuussa luin kaksi suomalaista parin vuoden takaista nuortenkirjaa, joissa oli hyvin erilaiset tarinat. Molemmissa kuitenkin korostui hyvin samanlaiset teemat: rakkaus, nuoruus ja ennen kaikkea epävarmuus.

Kiinnostus heräsi: joululahja

Et kävele yksin
Juuli Niemi
2016
362 sivua
WSOY

Ada on viisitoistavuotias taiteilijaäitinsä kasvattama tyttö, joka on hengaillut samojen ystävien kanssa koko yläasteen. Ezgonin perhe on kotoisin Kosovosta, mutta hän ei ole koskaan käynyt kotimaassaan. Hänen isoveljensä on lähtenyt, pikkuveli pyörii nuorisotalolla ja äiti kaipaa takaisin kotiin. Eräänä marraskuun päivänä Ada avaa suunsa ja paljastaa Egzonille, ettei hänelläkään ole isää. Seuraavaksi Egzon maalaa graffitin tytöstä, joka on juuri lähtemässä lentoon, ja yhteinen tarina voi alkaa.

Selailin kirjaa jo viime jouluna saatuani sen lahjaksi, mutta jotenkaan se ei kiinnostanut siinä vaiheessa ollenkaan. Onneksi annoin sille kuitenkin nyt uuden mahdollisuuden.

"Ehkä on niin, että kun 15-vuotiaat rakastuvat, on toinen joutsen ja toinen sorsa. Harvoin rooleista löytyy kuitenkaan yhteisymmärrystä, koska yleensä kumpikin kuvittelee olevansa sorsa. Usein kumpikin on oikeasti joutsen. Ja jään rikkomia raajoja sekä putoavia sulkia, niitä on kaikkialla." -s.118-119

Kirjassa vähän väliä vihjattiin, mitä tulee lopulta käymään. Ja oli hyvä, ettei tämä ollut mikään perinteinen loppuelämän kestävä rakkaustarina. Tämä tarina, Adan ja Egzonin epävarmuus ja viimeisen maahanmuuttajataustaisuus, tuntuu hyvin ajankohtaiselta ja myös realistiselta. (Vaikkakin eräs kohta, jossa Ada matki Aamiainen Tiffanylla -filmin Holly Golightlya, oli vähän kummallinen.) Välillä henkilöt kävivät melkein pohjalla asti, mutta tarinalla oli upea lopetus, toinen loppu.

"Sohvalla äänettä itkiessään Egzon kuulee taas päässään surullisen miehen surullisen laulun. Pidän siitä mistä kerroit, ihmisestä joka halusi muistoksi talon. Egzon miettii, että äiti on sellainen ihminen. Hän on sellainen ihminen. Kaikki jotka ovat ilman kotia, ovat sellaisia ihmisiä." -s.310

Teoksessa on kaunis kirjoitustyyli ja paljon symboliikkaa: puhuttiin niin yksinkävelemisestä kuin mainituista joutsenista, ja oli hienoa tajuta, miten asiat lomittuivat yhteen. Välillä kuitenkin kieli meni vähän liiankin koukeroiseksi ja runomaiseksi, eikä kuitenkaan aivan seljennyt lopussa. Monien maahanmuuttajien, rakastuneiden ja epävarmojen nuorten on varmasti helppo samastua hahmoihin, mutta minä samastuin ehkä vain siihen epävarmuuteen.

Et kävele yksin on kuitenkin kaunis kirja kauniin nimen takana. Se on tarina erilaisista ihmisistä ja taustoista, ja siitä mitä tapahtuu näiden erilaisten ihmisten kohdatessa. Se on kahden vasta aikuisuuden kynnyksellä horjahtelevan nuoren rakkaustarina.

"Ja se ettei kävelisi yksin, no, se on ajatuksista kaikkein suurin ja kaunein." -s.355

Kirja sopii täsmälleen HelMetin lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjan nimi on todellakin kaunis, mutta kansi voi mielestäni olla harkitumpi. Teos mahtuu myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen alaotsikkoon Maahanmuutto Suomeen.

                                                   ***

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastosta

Saranapuolelta
Henrik Wilenius
2009
120 sivua
WSOY

Jesse on juuri täyttämässä kahdeksantoista ja lähtemässä kaveriporukkansa kanssa interreilaamaan. Ennen tätä hänen on aikomus kuitenkin paljastaa parhaalle ystävälleen Aleksille asia, jonka kanssa hän on jo paininut kauan aikaa: hän ei ole kiinnostunut tytöistä vaan pojista. Illan bileissä kuitenkin asia tulee ilmi vähän väärällä tavalla, ja Jessen ja Aleksin välit menevät poikki.

Pystyin heti kirjaa selailtuani luokittelemaan sen samantyyliseen kirjallisuuteen kuin Antti Halmeen Mafiakesä ja Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon. Näissä on samanlainen kirjoitustapa, joka etenee vauhdilla eikä varsinkaan viimeksi mainitussa pysähdy kunnolla mihinkään. Samoin Saranapuolelta -kirjan tapahtumat mahtuvat yhden vuorokauden sisään - ja silloin todella tapahtuu paljon.

Sen aikana esimerkiksi moni henkilö muuttaa hyvin nopeasti ajatuksiaan ja arvomaailmaansa. Välillä puolestaan tuntui, että juoneen oli ahdettu mukaan teinien epämääräistä jutustelua tilaa täyttämään. Tietynlaista epärealistisuutta siinä siis oli, ja minun puolestani tarinan olisi voinut venyttää vaikka muutaman päivän ajalle.

Jesse puolestaan ei ollut kaikkein kilteimpiä nuoria polttaessaan tupakkaa, bilettäessään ja jopa kokeillessaan huumeita. Kuitenkin hänessä oli myös herkkyyttä, ja hänen ahdistukseensa on varmasti helppo samastua. Varsinkin jos kaverit heittävät samanlaisia vitsejä homoista kuten Aleksikin. Epärealistisuudestaan huolimatta Saranapuolelta oli kuitenkin ihan mukava kirja, jolla oli tärkeä aihe.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Syyskuussa etsin auringonlaskuja ja vaahteroiden hehkuvia lehtiä

Syyskuussa luin kuusi kirjaa ja 1252 sivua:

Anni Polva: Me tytöt (153 sivua)
Friedrich Schiller: Die Räuber (176s)
Tove Jansson: Kuuntelija (154s)
L.M.Montgomery: Annan nuoruusvuodet (Anna #1) (287s)
Henrik Wilenius: Saranapuolelta (120s) 
Juuli Niemi: Et kävele yksin (362s) 

Olisin halunnut kirjoittaa postauksen Me tytöt -kirjasta, mutta se sai nyt jäädä kiireen vuoksi. Joka tapauksessa pidin sen kuvaamasta opiskelijaelämästä ja opin myös jotain. Varsinkin koulukiireisiin tuli samastuttua. Henkilöiden väliset sutkautukset olivat hauskoja, mutta vähän ärsytti Pekka ja hänen lähentely-yrityksensä Maijaa kohtaan. Sen vuoksi kirjan lopetus tuntui vähän laimealta.
     Die Räuber (Rosvot) oli paikoittain todella vaikeaa luettavaa, mutta sain onneksi siitäkin jotain irti. Parhaiten jäi mieleen Amalian vahva, feministinen hahmo, jonka suusta keräsin monta sitaattia: "Minä olen nainen, mutta raivoisa nainen" ("Ich bin ein Weib, aber ein rasendes Weib-".
     Laitoin Kuuntelijan pari vuotta sitten muistiini lukiessani yhden novelleista - äidinkielen kokeessani. Novellikokoelma oli todella erilainen verrattuna Tove Janssonin muumikirjoihin (tai ainakin Muumipeikko ja pyrstötähteen), mutta yhteistä niillä oli samankaltainen fantasiamaailma/maaginen realismi. Novellit olivat hyvin symbolisia ja välillä vaikea ymmärtää, mutta niissä oli todella vaikuttavia teemoja ja ajatuksia. Suosittelen tätä novellikokoelmaa.

"Joskus häntä pohditutti, missä kaikki rauhalliset ja onnelliset ihmiset mahtoivat olla ja oliko heitä yleensä, ja uskaltaisiko antautua heidän lumoihinsa jos heitä tapaisi." -s.13

Annan nuoruusvuodet luin ensimmäistä kertaa uudelleen sitten syksyn viisi vuotta sitten. Kirja tuntui edelleen hyvältä, mutta ehkei enää aivan hätkähdyttävältä. En kyllä enää muista, miltä se tuntui silloin ensimmäiselläkään lukukerralla. Tällä kertaa en ihan kaikkia yksityiskohtia muistanut ja pelkäsin lukea kirjan loppua, koska - no, enpä spoilaa sitä.    
     Saranapuolelta oli vähän liian nopealukuinen ja epärealistinen, mutta oli hyvä lukea myös kirja homoseksuaalisuudestakin.
     Et kävele yksin oli kauniisti kirjoitettu kahden nuoren rakkaustarina, jossa oli vaikuttavia mutta myös vähän vaikeitakin symboleita tarinan lomassa. 
     Kirjoitan kahdesta viimeisestä kirjasta vielä yhteisen postauksen.


Syyskuussa katsoin perhe-elokuvat Lasse Kreikassa (2012) ja Lasse autolomalla (2013), joista heräsi heti monenlaisia mielipiteitä. Osittain pidin todella elokuvien huumorista, mutta osittain se ärsytti. Onko esimerkiksi hauskaa nähdä päähenkilöiden toilailujen aiheuttavan aina onnettomuuden ja loukkaantumisen samalle hahmolle? Samoin Lassen ihastukset ja tyttöystävän etsiminen oli aika naurettavaa ja antaa varmasti ala-asteikäisille ajatuksen, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla pelkkiä kavereita.

Tietyllä tavalla kuitenkin nämä hahmojen rakkausongelmat ja -suhteet olivat myös kiinnostaviakin. Jälkimmäisessä filmissä oli ihana seurata perheen matkaa Saksassa, jossa vasta itsekin kävin, ja kohtausta, joka oli matkittu tarkoituksella Sound of Musicista. Ensimmäisessä elokuvassa Lassen isosisko puolestaan tuntui vain roikkuvan mukana ilman mitään tarkoitusta, mutta onneksi toisessa hänellä oli juonessa vähän suurempi rooli.

Samoin aloin seuraamaan How I Met Your Motheria järjestelmällisesti ensimmäisestä kaudesta lähtien ja väittelemään ystävieni kanssa, löytyykö tästä ohjelmasta viisautta ja elämän syvällisyyttä vai ei... Minusta sarjassa on tietysti myös "huonoakin" huumoria mutta samalla sitä elämän pohdintaakin henkilöiden suhdekiemuroissa. Mitä te muut ohjelmaa seuranneet sanoisitte? 


Muistan syyskuulta erityisesti veljelleni kerrotut iltasadut Isoisän olkihattu -kappaleen inspiroimana, auringonlaskut ja ystävyyssotkut. Kiireen ja huilimisen, englannintuntien odottamisen, mielessä pyörivät ajatukset ja harrastusten aloittamisen. Kasvisruokakeskustelut eri ystävien kanssa, "rohkeat päivät" ja kotikaupungin tutkimisen omin päin. Muistan myös vuoroin kotimaan rakastamisen, vuoroin Kiinan muistelun, kirjan lukemisen illalla lampun valossa ja pimeässä hohtavan kynsilakan. 

Ja Laleh ja Lana Del Rey, teidän kappaleenne ovat upeita.



Lokakuussa suunnitelmissa on viettää syyslomaa ja ehkä unohtaa koulun sen ajaksi, kokea ensimmäistä kertaa suuren keikan tunnelma (Haloo Helsinki!, vähän jännittää jo!) ja käydä Helsingin Kirjamessuilla.

Nyt lähipäivinä täytyisi päättää, haenko sinne bloggaajapassia vai en... Olen ajatellut tätä jo kaksi vuotta, mutta nyt en ole varma, mitä sen saajalta odotetaan. Tarvitseeko esimerkiksi käydä monena päivänä messuilla ja olla siellä koko päivän? Entä tarvitseeko olla jossain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan?

Osaisiko joku teistä auttaa? :)


"On ihanaa elää maailmassa, jossa on lokakuu!" Yhdyn tähän Anna Shirleyn lausuntaan katsoessani ihanan punaisia vaahteroita ja hehkuvan oransseja haavanlehtiä. Kaunista loppusyksyä! <3

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kesän soittolista

Näitä uusia tuttavuuksia kuuntelin erityisesti heinäkuun alusta syyskuun vaihteeseen:

Laleh: Mysteries
       Here I Go Again (alun perin laulajalta E-Type)
       Simon Says
       Colors
       Dark Shadow
       The End
       Stars Align
       Speaking of Truth

Laleh pysyi ykkösenä myös näin kesälomallakin. <3 Välillä minun on hankala ymmärtää koko laulun aihetta, mutta toisaalta ne taitavat sopia moniinkiin tilanteisiin. Itse ainakin samastun kaikissa lauluissa joihinkin säkeisiin. Melodiat ovat ihanuuksia. <3 Colors ja Stars Align ovat voimalauluja, jälkimmäinen niistä myös sopivan mystinen, The End puolestaan rauhallisempi ja surumielisempi. Simon Says on soinut edelleen mielessä rytminsä ja sanojensa vuoksi. Here I Go Again täytyy mainita erikseen vaikuttavana tulkintana E-Typen kappaleesta.

Laulun Colors kertosäkeen pystyisi vääntämään myös rasistiseksi, vaikka se ei ole niin tarkoitettu. Toivottavasti en ole loukannut ketään vahingossa hyräillessäni sitä kadulla.

"I remember what we said/ I believe in better times ahead/ There's so much unpredicted, oh oh"

"And I love it how the moon shines
But will our stars align, will our stars align?
 Looking to the sky, looking for a sign"


Cecilia Vennersten: Det Vackraste

En ymmärrä laulunsanoja kokonaan, ja joidenkin mielestä se voisi olla naiivi, mutta se on pehmeän kaunis. <3

"Du ligger här bredvid/ Och jag känner hur du andas/
 Att älskas utav dig/ Är det vackraste för mig"


Haloo Helsinki!: Avautumisraita

Tässä laulussa on ehkä parasta se, kuinka se kertoo yhdestä ajomatkasta ja sen ajatuksista. Myös kertosäe on samastuttava, loppupuoli ei ihan minun makuuni.

"Nään edessäni sanoja, mä seison niiden takana
Joten anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla" 


Ed Sheeran: Castle On The Hill

Tämä laulu sopi niin hyvin päivään, jolloin päätin löytää linnan mäntyisen kukkulan päällä. Tykkään varsinkin laulun surumielisestä mutta samalla nopeasta sävelestä ja muistelevista sanoista. Kertookohan laulu muuten Edin omista nuoruudenpäivistä?

"We watched the sunset
 Over the castle on the hill"


Seuraavana tulee pari esimerkkiä kappaleista, joita olen lähinnä kuunnellut SuomiPopilta:


Robin ft. Nelli Matula: Hula Hula

Tämä ei nyt mielestäni parhaita kappaleita ollut mutta tuli radiosta useammin, ja kertosäe oli hyvin tarttuva. En tunnistanut laulajan olevan Robin!


Samu Haber: Hiljaisuus (alun perin Irinan)

Minusta ehkä laulutyyli tai sanat eivät tässä vaikuttaneet, mutta sen sijaan laulun aihe. Hiljaisuudesta laulaminen on vähän erilainen aihe rakkauslaululle. Olen varmaan ainoa, jonka mielestä laulu voisi kertosäkeen perusteella myös kertoa aseksuaalista.

"Ei tarvis jännittää/ Ja sisintänsä selvittää/ Kun ei sitä ymmärrä itsekään"


Grace VanderWaal: Moonlight

Moonlight on nopeatempoisempi kiva kappale laulaa, ja pitää taas kehua Gracen ääntä!


Lana Del Rey: Young and Beautiful & Video Games & Love

Vuosi sitten törmäsin Lana Del Reyn lauluun Dark Paradise. Young and Beautiful olen kuullut pari kertaa aiemmin, mutta muuten en ole häntä paljon kuunnellut. Nyt kuitenkin ystäväni esitteli minulla sen sekä Video Games. Pidän Lanan laulutyylistä, rauhallisista vaikka kyllä hyvin raskaista melodioista ja myös nuoruusteemasta.

Kuuntelimme myös Love-kappaleen, ja kuten hänkin aloin pitää kertosäkeestä hirveästi, varsinkin kohdasta jossa Lanan ääni nousee korkealle. Ensimmäisellä kuuntelukerralla en samastunut siihen ollenkaan, sen sijaan erään viikonlopun se soikin sitten vain päässäni.

"It doesn't matter if I'm not enough
 For the future or the things to come
 'Cause I'm young and in love"


Kuuntelin tässä kesällä myös etenkin alkukesän ja talven kappaleita. Samalla täytyy mainita, että lauloin myös nyt kesällä ensimmäistä kertaa soolona yleisön edessä! En tiedä kuulostiko erikoisen hyvältä, mutta pari ihmistä kehuivat onneksi. :)

Löytyikö mitään tuttua listalta tai mitä te olette kuunnelleet viime aikoina? :)

tiistai 12. syyskuuta 2017

Tämän kesän muistoja

Niin - kesä meni jo. Oikeastaan jo aikoja sitten. Minun kesälomani alkoi kesäkuun lopusta ja kesti valitettavasti vain vähän alle seitsemän viikkoa... Mitäköhän muistan enää kesästä nyt syyskuun puolella?


Tässä kesäkuussa tekemäni bucket list:

/Aion toteuttaa parhaan ystäväni kanssa suunnittelemiani asioita
Kyllä! No, kaikkea emme ehtineet (taaskaan), mutta teimme metsäkävelyitä, kävimme yhdessä kaupungilla ja elokuvissa (kolmatta kertaa La La Landia, tanssahtelin sen jälkeen kadulla). Niin, ja päätimme ottaa tämän kesän "kappaleeksi" City of StarsYstäväni solmi jälleen kukkaseppeleenkin, minä en.

/Kirjoittaa ystävyyskirjeitä ja muutenkin kirjeitä 
Kyllä, kirjoitin ystävyyskirjeitä ja sain ihania takaisin. <3 Yhden kirjeen ja onnittelukortin taisin lähettää postissakin.

/Lähteä tilanteesta pois jos ahdistus iskee
Kyllä. En aina kun olisi varmaan pitänyt... Mutta pari kertaa kyllä.

/Olla pimeällä ulkona, mieluiten metsässä
Hmm... Olinhan minä! Mökillä, kun kävelin katsomaan auringonlaskua. <3

/Katsella yhdessä tähtiä jonkun kanssa
En valitettavasti...

/Olla vähemmän netissä kuin tänä vuonna
Taas pieni mietintätauko... Pidin yhden netittömän viikonlopun, ja muuten saatoin olla koko päivän vain ulkona. Ehkä minä olin vähän vähemmän internetissä, mutta tässä kohdassa saisin kyllä panostaa.

/Pelata sulkapalloa
Kyllä, pelasin sulkapalloa papalla mutta myös kotonakin. Se oli oikeasti hauskaa liikuntaa. :)

/Kuunnella SuomiPopia!
Kyllä! Mökillä tuli kuunneltua radiota pitkin päivää ja huomattua tietenkin, mitä lauluja soitetaan koko ajan.

/Opetella laittamaan jotain ruokaa
Tuota... Opin kesän aikana paistamaan perunoita (kuulit oikein) ja tekemään sushia, ja auttelin muutenkin ruoanlaitossa, mutta pitäisi kyllä yrittää useamminkin...

/Auttaa mökillä vanhempia siivoamisessa ja muussa vapaaehtoisesti
Hyvä on, kerran saimme aikaiseksi riidan juuri siivoamisessa auttamisesta, mutta muuten autoin mielestäni aivan sopivasti.

/Laulaa ääneen itsekseni ystävien läsnä ollessa
Kyllä, pystyin suorittamaan tämänkin, se oli helpompaa kuin ajattelin. :) 

/Tanssia sateessa ja metsässä
Kyllä!

/Tehdä valokuvakansion kauneimmista kuvista Kiinassa
Sain kesän aikana valituksi nuo kuvat ja ostettua valokuvapaperia... Minun täytyy joku päivä vain koota se itse valokuvakansiokin.

/Tuntea itseni kauniiksi ihanissa vaatteissa
Joskus :)

/Tehdä jotain ikimuistoist
a
Laskisin ikimuistoisiin hetkiin muun muassa kaksi yökyläilyä, joissa molemmissa tuli puhuttua keskellä yötä, kävelyn mainitulla maantiellä auringonlaskun ja iltausvan aikaan, metsässä kävelyn, lettujen paistamisen ja mökkeilyn kolmistaan serkkuni ja tämän äidin kanssa.

/Tottua elämään Suomessa, edes hiukan
Kyllä minä taisin vähän tottua, mutta nyt koulun alettua olen ajatellut hiukan enemmän Kiinaakin.

Kaiverruksia Etelä-Helsingin rantakallioilla
Kalenterissani on sivu, johon voi kerätä asioita, joita on kokeillut ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä minä:

- olin parhaan ystäväni kanssa kaupungilla (kyllä!), elokuvissa ja näytin hänelle entisen kotini
- osasin viheltää ruohonkorteen
- olin eräällä ystävälläni yökylässä
- nukuin papalla ilman mummua...
- opetin pappaani syömään puikoilla (ja hän oppikin heti!)
- sytytin tulen kiukaaseen (tästä olin todella ylpeä)
- kävin yksin elokuvissa
- tapasin nettitutun
- suunnistin yksin matkan kotiin
- lauloin yleisölle 
- pidin "survival"-viikonlopun mökillä (hyvin se sujui)
- näin hirven luonnossa & katsoin syvälle päin veden alla mökkijärvessä

Eli oikeastaan aika paljon asioita!






Mitä te teitte ensimmäistä kertaa kesälomalla?

Ja millaisia muistoja teille jäi mieleen kesästä?

lauantai 9. syyskuuta 2017

Sateisena iltana

Suomessa on kylmä. Näin kuulen ollessani Saksassa, jossa oli pari viikkoa sitten miltei helle. Palattuani yritän aamuisin keksiä päällepantavaa ja sovitella villatakkeja ja takkejani yhteen. Huomaan etten ole vielä tottunut asumaan kotimaassani, jossa viilenee jo elokuun loppupuolella...

Ensimmäisenä päivänä
Tahdoin ihastua
Purkaa tunteeni johonkuhun edessä
Sinä satuit kai siihen väliin

Minulla on ikävä Saksaan: niitä keskusteluja myöhään illalla, heräteostosten tekemistä ruokakaupassa ja toimintaa. Paikasta toiseen liikkumista, hostellihuoneita, vitsailua ja sitä tunnetta, kun bussimatkalla päässä soi vain Lana Del Rayn Love.

Toisena päivänä 
Minä huomasin hymysi
Näytit silloin kauniilta
Ja se sai minutkin hiukan hymyilemään

Nyt koulun alettua minulla on ollut vähän ikävä Kiinaankin, sillä ei koulu tunnu täällä sen helpommalta... Muistan öiset kävelyni musiikin soidessa korvanjuuressani, sateen ja puhtaiden päivien odotuksen - molemmat olivat melkein yhtä harvinaisia - ja pitkät keskustelut parhaan ystäväni kanssa.

Kolmantena päivänä
Löysimme yhteisen salakielen
Minä etsin sinua kaikkialta
Silmiäsi väkijoukosta, tai 
vähän kauempaakin

Mutta nyt olen Suomessa, ja onko paljon mikään muuttunut? Puhun edelleen viesteillä ja istun yksin pimenevässä metsässä. Minun ei vain enää tarvitse odottaa sadetta tai puhdasta ilmaa.

Neljäntenä päivänä
Lausuin sinulle runon, josta pidit
Ja ajattelin vaikuttaneeni sinut
Mutta sitten huomasitkin toisen.
Minä kuljin hiljaa jäljessä

Mutta odotan syksyltä punaisia lehtiä ja kuulautta, aamuista sumua ja ensilunta (sitten loppusyksystä, mieluiten). Toivon rakkautta ja läheisempää ystävyyttä ja rohkeampia päiviä ja suun avaamista ja vaikka mitä mitä en jaksa luetella. Toivon jaksamista.

Viidentenä päivänä
Katsoin sinua vaivihkaa kauempaa
Katsoitkohan koskaan takaisin?
Ajattelin kaiken järjettömyyttä...
Vaikka luulin kerrankin olleeni järkevä

Yritän muistaa sen päivän, jolloin olin monta kertaa rohkea. Vastasin kyllä vanhojentanssipyyntöön, vaikka tiesin muiden nauravan. Puhuin sekä ystäväni että opettajani kanssa luottamuksellisesti ja yritin ottaa uutta oppilasta mukaan. Menin puhumaan asemalla tutunnäköiselle tytölle ja istuin jopa yksin kahvilla. Sovin tapaamisen, jota olen harkinnut jo ties kuinka pitkään.

Ehkä ensi keskiviikkonakin olisin taas rohkeampi ja avaisin suuni.


<3 teille jotka luette tätä

maanantai 4. syyskuuta 2017

Elokuussa valvoin pitkään ja nauroin öisellä kadulla

Elokuussa luin loppuun vain kolme kirjaa ja 769 sivua:

Salla Simukka: Kipinä (T&M #1) (203 sivua)
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää (412 s)
Tove Jansson: Muumipeigoi da händytiähti (154 s)

Kipinä kertoi protuleiristä ja Tapiosta, joka tuntui symppikseltä rauhallisuudessaan ja mietiskelyssään. Hänen ja Moonan ystävystyminen oli kiva vaihtoehto kirjojen rakkaustarinoille, vaikka niitä aina nuortenkirjoilta odottelenkin. Myös Tapion kahdesta äidistä koostuva perhe oli kuvattu ihan normaaliksi. Kirjasta löytyi kivasti pohdittavaa elämästä, ja harmi kun riparillani ei käsitelty samoja asioita.

Kuin viimeistä päivääkin antoi ajateltavaa nuorten elämästä, vääristä teoista ja miten viimeisen päivän voisi kuluttaa eri tavoin.

Muumipeigoi da händytiähti on siis (arvaatteko mikä) muumikirja karjalan kielellä, jonka vain satuin löytämään kirjaston hyllyltä. Itse tarina (anteeksi Tove-fanit) ei mielestäni ollut niin kummoinen, mutta lainasinkin tämän juuri kielen vuoksi. Karjalaksi oli todella mielenkiintoista lukea, varsinkin kuin lauseet saattoivat kuulostaa tältä: "- Hei, sanoi Nipsu. Minä olen löydänyh ihan oman tien." tai sitten tältä "Vaččuvoimattomusporošku on huruas bokkukormanis...". Aivan riittävästi siitä kuitenkin ymmärsin ja opin erilaisia karjalan sanoja tai esimerkiksi kysymään automatkalla: "Jogo terväh tulemmo perile?". Myös kuvitus oli mielenkiintoista. Suosittelen kokeilemaan. :) Kerrankin voi lukea kielellä, jota ei ole opiskellut tuntiakaan.


Elokuussa katsoin elokuvan La La Land ensimmäistä kertaa suomeksi ja tajusin, mitä kaikkea minulla on jäänyt tajuamatta! Varsinkin laulukohtaukset olivat ihanaa katsottavaa taas kerran, ja elokuvan jälkeen oli leijuva olo. Katsoin myös uudelleen elokuvan Hugo, jossa tykkäsin erityisesti historiallisuudesta ja vanhojen filmien pätkistä.


Elokuussa tuli vietettyä loman viimeiset päivät, yritettyä löytää onnellisia hetkiä ja jännitettyä koulun alkua. Koulu alkoikin niin monipuolisen positiivisesti ja stressaavasti: tavasin vanhoja tuttuja ja tutustuin uusiin ihmisiin, mutta työmäärä kuulosti vaikealta... Varsinkin koulun alettua mietin taas enemmän elämää Kiinassa ja joskus kaipasin takaisin.

Elokuussa tuli myös vietettyä kaksi yökyläilyä eri ystävän kanssa, seikkailtua metsässä auringonlaskun aikaan, halattua puita ja mentyä mökille yhdessä serkun ja hänen äitinsä kanssa. Oli hauskaa ♡

Kuun loppupuolella puolestaan koitti matka Saksaan, jossa koin hyvin monia asioita tunnelmallisista bussimatkoista pieneen vaellukseen Alppien kauniilla rinteillä <3 Sieltä jäi mieleen vihreät rinteet (muut muistelivat Heidia, minä puolestaan Sound of Musicin Mariaa laulamassa vuorilla), lehmänkellojen kilinä, kiemurtelevat polut ja sinertävät vuoret kauempana. Haluan sinne uudelleen!

Taubensteinin lähistöllä Baijerissa

Matkaan kuului myös vierailu Sachsenhausenin keskitysleirillä, jossa moni todella järkyttyy. Tuntuu väärältä tunnustaa, että minulle ei tuollaista järkytystä tapahtunut, mutta Sachsenhausenissa oli kuitenkin vaikuttava käydä. Yritin sulkea silmäni ja keskittyä ajattelemaan kuinka kaikki oppaan kertomat asiat olivat tapahtuneet noilla paikoilla... 


Muita muistorikkaita asioita matkalta olivat kikatuskohtaukset keskellä katua pimeässä ja ilta puistossa, vegaaniruoan kokeilut, keskustelut kivojen ihmisten kanssa ja etenkin viimeinen ilta, jolloin kävimme illallisella pilkkopimeässä. Tuo illallinen antoi ajateltavaa sokeiden elämästä, herätti naurunpyrskähdyksiä ja avautumisia, sai työntämään sormensa ruokaan varmistuakseen että oli jo syönyt kaiken... Vaikka minua alkoi aluksi pelottamaan pimeys ja tyhjyyden tunne, auttoi tajuaminen, että olimme edelleen aivan samassa huoneessa vain ilman valoa. Ilta oli monelle kokemus, ja kaikki taputtivat sokeille tarjoilijoille, jotka olivat auttaneet meitä tuon illallisen ajan.



Syyskuulta toivon stressittömiä päiviä, viisasta ajankäyttöä, tottumista kouluun, muistoja ystävien kanssa ja syksyn lehtiä. <3



Mitä teidän elokuuhunne kuului?

KK: Entä mitä te toivotte syyskuulta? 

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Kiinnostus heräsi: katsoin trailerin elokuvasta ja löysin kirjan sattumalta kirjastosta



Kuin viimeistä päivää
Lauren Oliver
2010
Tero Valkonen
2010: Before I Fall
412 sivua
WSOY

Samantha on high schoolin viimeisellä luokalla Connecticutin pikkukaupungissa. Hän kuuluu koulun suosituimpaan neljän tytön ryhmään, joka puhuu pahaa epäsuosituista ja opettajista, ajaa humalassa autoa, rikkoo sääntöjä ja bilettää viikonloppuisin. Samantha vaikenee ystäviensä edessä pienestä epävarmuudestaan komean poikaystävänsä kanssa. Hän on mukana hyljeksimässä muita, vaikka tietää olleensa vielä muutama vuosi sitten "epäsuosittujen" joukossa.

Eräs perjantai, Cupidon päivä, muuttuu Samin viimeiseksi: hän kuolee yöllä autokolarissa bileiden jälkeen. Yllättäen hän kuitenkin herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä viimeistä päiväänsä uudelleen ja uudelleen. Samilla on edessään uusia valintoja, miten toimia tuon päivän aikana. Pystyykö hän pelastamaan itsensä - tai jonkun toisen?

Vaikka tiedänkin samantapaisen elokuvan Päiväni murmelina (jonka satuin muuten katsomaan samoihin aikoihin kuin luin kirjaakin), oli kirjan idea mielestäni ainutlaatuinen. Tarinan aikana tapahtui hyvin erilaisia asioita, ja vähitellen ihmisistä tuli esille monenlaisia puolia. En tiedä kuinka monen mielestä loppu oli ennalta-arvattava, mutta itse en kyllä tuota ratkaisua ajatellut vaikka vähän tuohon suuntaan sen epäilinkin menevän.

En oikein osaa sanoa oliko kirja rankka. Tietyllä tavalla kyllä, sillä Samantha koki niin paljon viimeisenä päivänään, ja kuolema oli koko ajan läsnä. Kuitenkin nuoret elivät myös rentoa elämää, vitsailivat ja yksi suloinen rakkaustarinakin oli mukana.

Samantha tuntui porukasta ehkä samaistuttavimmalta pienessä epävarmuudessaan, mutta muuten tämän elämä tuntui hyvin kaukaiselta verrattuna omaani. Jollakin tavalla kuitenkin eläydyin häneen, ja luettuani kirjan alun putkeen aloin kuvitella millaista oma elämäni olisi, jos se olisi vähän samantapaista. Ehkä siksi, koska en ole itse varma millaista elämää haluaisin todella elää.  

Eräs ystäväni on pohtinut, että kaikki ihmiset ovat edes jollain lailla omanlaisiaan, eivätkä pelkkää massanuorisoa. Samantha ja ystävänsä olivat hyvin hyvin kärjistettyjä, ja aloin miettiä onko tällaisia ihmisiä oikeasti jossain, jotka eivät koskaan ajattele tekojaan ja niiden seurauksiaan. Luulisin että jokainen ihminen (kuten Samkin) ajattelee jonain hetkenä syvällisemmin elämää ja tekojaan. Varmasti aika moni nuori ajattelisi lukiessaan tätä: "En minä ole tuollainen."

Ehkäpä tämä kirja vaikuttaisi kuitenkin niihin, jotka elävät hiukan kuin Samin kaveriporukka, ja miksei muidenkin lukijoidensa mietteisiin elämästä.

Kirja sopii mielestäni HelMetin lukuhaasteen kohtaan 19: "Yhdenpäivänromaani" sekä Connecticutin osavaltioon Amerikkaa tutkimassa.