tiistai 21. syyskuuta 2021

Emery Lee: Meet Cute Diary

Kiinnostus heräsi: internetin syövereissä; kirjastosta lainattu

Meet Cute Diary
Emery Lee
2021
394 sivua
Quill Tree Books (Harper Collins)

16-vuotias Noah on saapunut viettämään kesää veljensä opiskelukaupunkiin Denveriin. Kesän lopussa odottaa muutto Kaliforniaan ja ero parhaasta ystävästä Beckasta. Noah ei kuitenkaan jää toivottomaksi - hän kuluttaa kesää sepittämällä Meet Cute Diary -nimiseen suosittuun blogiinsa transihmisten romanttisia ensikohtaamisia, meet cuteja. Sekä tietysti toivomalla että yksi sellainen sattuisi hänenkin kohdalleen. Hakiessaan kesätöitä Noah tapaakin Drewin, joka vaikuttaa täydelliseltä poikaystäväehdokkaalta. Kun tuntematon internetkäyttäjä syyttää Noahia blogin tarinoiden keksimisestä, lupaa Drew esittää hänen poikaystäväänsä, jotta Noah voi antaa kasvot blogilleen ja esittää tarinansa olevan totta. Voiko täydellisempää rakkaustarinan alkua olla?

Meet Cute Diary oli jotain perinteisen ja hiukan epätavallisemman nuortenkirjan välillä. Rakkaustarina, check; suhde sisarukseen, check; suhde ystävään, check; representaatio, check. Mutta representaatio oli syvemmällä kuin muissa kirjoissa: Noah esimerkiksi on useammasta etnisestä taustasta oleva pojista kiinnostuva transpoika. Becka oli puolestaan lesbo, mikä mainittiin mukavan ohimennen. Hienoin lisä oli Devin, joka kuului non-binaryn maastoon, vaihtoi useamman kerran pronomineja eikä vain yksinkertaisesti tiennyt kuka oli. En ollut ajatellut että tämä voisi käydä sukupuolenkin kanssa, ja keskeneräisyys tuntui kaiken kaikkiaan hyvin samastuttavalta, kun muuten hahmot tuntuvat aina löytävän ja määrittelevän itsensä ihan surutta.

""The truth is, if I had to describe it, I'd say I'm like two percent milk."
   I turn to em, eyebrows scrunched. "You're like what?"
   "You know, two percent milk? Like I'm two percent boy, but no one knows what the hell the other ninety-eight percent is."
   [...]
   "Oh well, the two percent boy thing still stands, though. Like, sometimes I do kind of feel like a boy, but I don't know if that's because I'm just light on dysphoria and everyone tells me that's what I'm supposed to be, or if I actually feel that way, you know?"" -s.223-224

Etninen tausta ei puolestaan tullut esiin muuta kuin ohimennen, mutta kirjassa käsiteltiin sekä paniikkihäiriötä että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vaihteeksi virkistävällä tavalla. Noah oli kyllä juuri tullut ulos kaapista transpoikana, mutta oli sujut itsensä kanssa, kuten myös ulkomaailma. Kirjassa pistikin silmään, ettei siinä pahemmin ollut transfobiaa. Luinkin kirjailijan haastattelusta kuinka hän oli halunnut tehdä kirjaan "safe spacen", sillä niin moni transihmisistä kertova kirja huokuu itseinhoa, syrjintää ja traumoja. Mikä jäi pikkuasiana hiukan mietityttämään (mutta mikä mietityttää julkisessa keskustelussa ja cancel-kulttuurissa ylipäätänsäkin) oli ihmisten leimaaminen esimerkiksi TERF:eiksi (transvastaisiksi feministeiksi) yhden virheellisen sanan myötä ja oletus siitä, etteivät nämä voi myöhemmin muuttua. Esimerkiksi Becka mainitsi jutelleensa erääseen transvastaisen feministiryhmän kuuluvan tytön kanssa ja kertoi tämän kyllä hyväksyvän transihmiset, mutta Noahin reaktio oli kuitenkin epäuskoinen ja tyrmäävä. En myöskään ymmärtänyt, miksi Noah nautti saadessaan veljensä nolostumaan tämän etsiessä korrekteja sanoja (jotka tämä hallitsi todella hyvin), mutta ehkä tässä oli myös mukana veljesten tavallista naljailua keskenään? Lisäksi Noah myös itsekin oletti ihmisten olevan cis tai kummasteli ääneen, kuinka Devin ei ikinä ollut seurustellut, mutta tätä ei ikinä mitenkään kyseenalaistettu. 

"We lapse into silence as the movie starts. Then I turn my head and say, "Why'd you start by introducing your pronouns? Kids don't even know what that means."
   "Maybe not, but they're going to hear about that stuff somewhere, so why not start now? I can open them up to it here, or I can wait for someone else to teach them wrong."" -s.170-171

Noah oli muutenkin epätäydellinen nuori, joka ei viihtynyt luonnossa vaan roikkui puhelimellaan, kulutti vanhempiensa rahaa taksimatkoihin ja tarvitsi joka aamu vanilja lattensa. Goodreadsissa osa lukijoista on ärsyyntynyt Noahiin pahasti ja minustakin hän ei ihan kaikissa asioissa kehittynyt, mutta kyllä hänestä tuli tarinan myötä vastuullisempi. Tosin vähän harmitti ettei hän ikinä laittanut pois puhelintaan, ja olisin myös kaivannut kirjalta enemmän paikkojen ja erityisesti Denverin kuvailua. Myöhemmin mukaan tuleva Devin puolestaan oli niin sympaattinen kuin olla ja voi! Lisäksi Becka oli samastuttava, ja hänen ja Noahin ystävyyden haasteet oli hyvin kuvattu.

Pidin myös romaanin suhteiden kehityksestä. Esimerkiksi erään hahmon hiukan toksinen käytös paljastui pikkuhiljaa eikä ollut erityisen silmille pomppaava tai liioiteltu. Itse Noahin ja Drewin romanssin alku oli tosin vähän epäaito: miksi joku suostuisi noin vain esittämään poikaystävää blogia varten? Kehittelin tälle syyksi erilaisia plot-twistejä, jotka eivät sitten toteutuneetkaan. En myöskään ihan ymmärtänyt Noahin blogin suosiota, varsinkin kun sen tarinat eivät edes olleet mitenkään mielenkiintoisesti kirjoitettuja, mutta se oli kiva lisä tarinaan.

Meet Cute Diary oli ihan mukavan piristävä kirja. Vaikka olenkin viime aikoina ollut turhautunut rakkaustarinoihin (mutta lukenut niitä kuitenkin), oli tällä kirjalla selvä sanoma: kaikki rakkaustarinat eivät ala täydellisestä meet cutesta. Tämä olikin hieno piirre genressä, joka keskittyy aina täydellisisti alkaviin ja päättyviin rakkaustarinoihin.

"Well, that, and I'm not even sure I'm ready to be physical with a boy at all. I've only ever dated one person, and it was before I knew I was a boy, and it was super awkward, and I hated every second of it. And I know so many people who've already had several relationships, fallen in love, had sex - but I also know a good number who haven't. I just hate feeling like there's some timeline trying to tell me when I have to get to each new step. It feels like everyone's taking the elevator up to some secret penthouse party, and I'm not even allowed to take a peek.
   And if everyone goes up before I do, will they lock the doors?" -s.117-118

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 49: "Kirja on julkaistu vuonna 2021" sekä henkilökohtaiseen Kaupunki-haasteeseeni paikkakunnalla Denver. Saan myös ensimmäisen kirjan niinikään oman Amerikkaa tutkimassa -haasteeni osavaltioon Colorado!

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Elokuussa kiersin Itämeren ympäri

Elokuussa luin yhden kirjan ja 394 sivua:

1. Emery Lee: Meet Cute Diary (394s)

Minun oli alunperin suunnitelmissa saattaa useampikin kirja loppuun (niiden määrä sivupalkissa ryöpsähtää jo käsistä), mutta lopulta ehdin lukea vain yhden. Meet Cute Diary oli ihan mukava kirja ja pidin erityisesti huomiosta, ettei omaa rakkaustarinaansa voi suunnitella etukäteen eikä se ala yleensä täydellisestä ensikohtaamisesta. Myös sukupuolivähemmistöjen representaatio oli plussaa, varsinkin hahmot jotka etsivät vielä itseään. 

Valitettavasti yksi tämän hetken lempielokuvistani Love and other disasters (2006) poistui Netflixistä, joten se oli pakko katsoa vielä kolmatta kertaa tämän vuoden aikana. Tämäkin elokuva painottaa sitä, kuinka ihmisille pitää antaa mahdollisuus eikä luottaa rakkauteen ensisilmäyksellä. Gay-representaatio on täydellinen ja h
uumori ihan loistavaa. Samoin myös elämää suuremmat kohtaukset, joiden taustalla soi Moon River. <3 Filmi perustuu Aamiainen Tiffanylla -klassikkoon, joka on myös päähenkilöiden lempielokuva ja jonka haluaisin katsoa pitkästä aikaa uudestaan. 

A Star is Born (2018) näin vihdoin ensimmäistä kertaa ja vieläpä ulkoilmateatterissa. Pahaksi onneksi ahdistuneisuushäiriöni ilmoitteli juuri olemassaolostaan tuona päivänä ja lisäksi olin vahingossa spoilaantunut netissä, joten pelkäsin sitten koko elokuvan ajan triggeröitymistä. En tuntenut tarinaa aiemmin, ja elokuva oli varsin erilainen kuin mitä olin kuvitellut, aika lailla tummempi. Jack kontrolloi varsin paljon Allyn elämää, joten oli osittain vaikea ymmärtää heidän suhdettaan. En muuten tiennyt elokuvan olevan jo neljäs versio samasta tarinasta!

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2021) menee nyt muuten elokuvissakin, mutta löysin sen Netflixistä. Elokuvassa liikutaan kahdella aikakaudella: 1960-luvulla rikkaissa naimisissa oleva Jennifer aloittaa salasuhteen Anthonyn kanssa; 2020(?)-luvulla toimittajana työskentelevä Ellie alkaa selvittämään lukemiensa rakkauskirjeiden alkuperää vuosien takaa. Elokuva oli ihan mukava, mutta minusta sen voi nähdä myös hiukan ongelmallisena. Jäin miettimään katsooko elokuva hyvällä sekä pettämistä että toimittajien sekaantumista asioihin. Jenniferin mies Larry oli kyllä myöhemmin inhottava, mutta käsittääkseni hän oli aiemmin todella rakastanut vaimoaan. Tai ehkä en osannut lukea rivien välistä? Tietysti olosuhteet (kiireinen mies ja aikakauden paineet avioliittoja sekä eroamista kohtaan) ovat suhteellisen ymmärrettäviä syitä salasuhteelle. Toisaalta tuntui ettei Larryssa ollut mitään suoranaista "vikaa" eikä Jennifer ollenkaan edes yrittänyt tuntea tätä kohtaan sympatiaa. Ehkä en vain pystynyt samastumaan kunnolla aikakauteen? 
Samaten minusta Ellie olisi voinut pitää näppinsä erossa urkkimisesta, sillä joissain kohtauksissa hän melkein vaikutti ovikelloa pimputtelevalta paparazzilta. Elokuvassa oli hyviä juonenkäänteitä, mutta lopussa se oli ennalta-arvattava. Hahmoista tykkäsin arkistossa työskentelevästä vähän ujosta Rorysta.

Annien (2014) näin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, jolloin olin todella ihastunut elokuvaan. Onneksi se ei ollut menettänyt hohtoaan! Valkokankaalla laulut olivat ehkä vieläkin vaikuttavampia, mutta huomasin edelleen muistavani Opportunityn, Mayben, Tomorrowin ja Who am I? -laulun sanat. Olen laulanut niitä vuosien varrella niin paljon, ja varsinkin kaksi jälkimmäistä ovat olleet tärkeitä. Hahmot (kuten Will) olivat ehkä vähän stereotyyppisiä, mutta se ei tässä erityisesti haitannut. Annien 10-11-vuotias näyttelijä Quvenzhané Wallis on ihan uskomattoman lahjakas ja valovoimainen! Lisäksi pidän siitä miten Cameron Diazin Ms. Hannigan kehittyy tarinan aikana eikä ole suoranaisen paha.
    Tämä Annie on muuten jo kolmas elokuvaversio; näin muutama vuosi sitten myös vuoden 1982 elokuvan, mutta en ihastunut tähän yhtä paljoa, ehkä koska ensin katsottu tuntuu yleensä aina parhaalta. Anniella on muuten jo pitkä historia: se on ollut suosittu musikaaliklassikko teattereissa jo vuodesta 1976 mutta perustuu alunperin Harold Greyn v. 1924 sarjakuvaan Little Orphan Annie. Tämä puolestaan sai inspiraatiota James Whitcomb Rileyn v. 1885 runosta, joka perustuu oikeasti eläneeseen Mary Alice "Allie" Smithiin!


Modern Lovea katsoin muutaman jakson ja tykkäsin kyllä! Jaksot esittelivät kukin oman rakkaustarinansa suht realistisesti ja pohjautuvat New York Timesin kolumneihin. Pidin etenkin jaksosta joka käsitteli koronan alkua Irlannissa: kaksi opiskelijaa tapaavat junassa matkalla kotiin yliopiston suljettua ja kuvitellessaan kaiken olevan ohi parissa viikossa he sopivat tapaavansa asemalla tiettynä päivämääränä - entä kun kodista ei saakaan poistua kahta kilometriä kausemmaksi? Oli samastuttavaa ja pikkuisen haikeaakin katsoa filmatisointia pandemian alusta, josta jokaisella on jokin samantapainen muisto.

Katsoin viimein How I Met Your Motherin viimeisen jakson yli kolmen vuoden jälkeen sarjan aloittamisesta! Olin lykännyt sen katsomista jo aikapäiviä ja onnistunut olemaan spoilautumatta, mutta tiesin sen sisältävän jonkinlaisen plot twistin. En oikein edelleenkään osaa sanoittaa ajatuksiani lopusta: osittain se oli vähän surullinen, mutta osittain käänteet kävivät järkeen ja koko sarjan kerronnan ja idean näki yhtäkkiä ihan uudessa valossa. 
   Kaiken kaikkiaan HIMYM on minulle hyvin tärkeä sarja, jota voin aina katsoa uudestaan. Pidän erityisesti siitä, kuinka se yhdistelee posketonta huumoria ja syvällisiä pohdintoja elämästä. Kaikissa hahmoissa on syvyyttä ja heidän elämänsä sekä haaveensa muuttuvat vuosien aikana. Parhaiten samastun symppikseen rakkautta kaipaavaan Tediin ja itsestään vähän epävarmaan Robiniin. Tietysti sarja huokuu hullun huumorin lisäksi ikuisen romanttisen rakkauden ja kohtalon merkityksen painottamista, mikä on alkanut rasittamaan kulttuurintuotannossa, mutta jotenkin sille löytyy paikka sydämessäsi.

Heidelbergin yli Ranskaan päin

Elokuun alku oli hyvin kiireinen, mutta eri mielessä kuin normaalisti: halusin tavata kaikkia ystäviä vielä ennen koti-Suomeen lähtöä. Yhteen viikkoon kuuluikin siis pakkaamista, viime hetken opiskelujuttuja, englantilainen aamupala, hauska ilta nepalilaisia momo-nyyttejä tehdessä, päivämatka Heidelbergiin puolitutun kanssa, ystävän synttärit keilahallissa ja ulkoilmaelokuvateatteri, chai latte Baileysilla sekä paljon muuta. Viikon lopuksi väsyttikin aika lailla!

Warnemünden majakassa

Liitukalliot Rügenillä

Stralsund <3

Schwerinin linna

Schwerinin järvet muistuttivat Suomen kaupungeista

Elokuun keskimmäiset viikot menivät sitten interraililla hyvän ystäväni kanssa. Sen suunnittelu oli tosin alkanut vähän viime tipassa niin että varasimme yöpymispaikat vain muutama päivä ennen matkaa ja huomasimme joutuvamme maksamaan yhteyksistä paljon enemmän kuin olimme odottaneet. Matkamme kulki lopulta Pohjois-Saksan, Tukholman, Lapin ja Turun kautta - tajusimmekin seuraavamme koko ajan tarkasti Itämeren rannikkoa. Matka sujui hyvin, pieniä haasteita lukuunottamatta: esimerkiksi kaverini oli ottanut pelkät vaelluskengät mukaan, joilla oli muissa maastoissa niin kivulias kävellä, että ostimme hänelle jo pian matkan alussa toiset kengät. Toinen haaste oli junissa nukkuminen - kahden viikon aikana emme nukkuneet neljänä yönä lähes silmänräpäystäkään! Minä nukuin hädin tuskin kaksi tuntia, kaverini ei sitäkään. (Maskipakkoon onneksi tottui, mutta en ymmärrä miten junissa voi olla valot kirkkaina läpi yön, kovat kuulutukset ja vieläpä epämukavat istumapaikat!) Jotenkin kaikki muut matkustajat pystyivät hyvin koisimaan (lukuunottamatta yhtä miestä joka luisui unissaan penkiltään) ja katselimme heitä kateellisina. Viimeinen päivä Turussa menikin sitten hiukan hukkaan, sillä olimme koko päivän melkeinpä eläviä kuolleita. Joka tapauksessa oli myös jotenkin tunnelmallista valvoa junassa ja kuunnella kuulokkeista musiikkia. Tai sitten tanssia oman musiikin tahdissa muiden matkustajien tuijottaessa. (Hihityksemme oli kyllä varmaan ärsyttävää - anteeksi siis, jos jouduit samaan junaan :))

Tukholma muistutti Helsingistä, vaikka koostuikin saarista

Tukholma yöllä

Aamiainen Bröd och Saltissa

Sigtunan kirkonrauniot

Muuten reissu oli onnistunut - Pohjois-Saksassa todistin ennakkoluuloni vääriksi viihtyessäni kaupungeissa joihin en alunperin halunnut mennä, pääsin uudelleen lempikaupunkiini Stralsundiin ja vaeltamaan Rügenin saarelle. Tukholmassa pääsin vihdoin etnografiseen museoon mutta myös uudestaan tutuille paikoille kuten Gamla stanin kaduille. Sigtunan kaupungissa kävimme vain kääntymässä mutta sen tuhat vuotta vanhat kirkonrauniot olivat kyllä uljaita. Tornion rajaa ylittäessä hämmennyin kun rajaa ei edes huomannut - yhtäkkiä edessä kohosi jo Rajalla-ostoskeskus ja joen toisella puolella erottui vielä Ikea. Missään ei näkynyt rajavartijoita tai -merkkejä saati sitten Tervetuloa Suomeen -kylttejä! Setäni ja tätini, joilla söimme illallista, kertoivatkin rajatarkastusten lähteneen juuri pari viikkoa aiemmin. Rovaniemen Joulupukin paja oli molempien mielestä floppi (varsinkin kun Joulupukki melkeinpä hääti meidät luotaan), mutta ostin sieltä kauniin enkelikellon, niin ettei pysähdys ihan mennyt hukkaan. Arktikum-museo oli myöskin todella mielenkiintoinen! Lapin kohokohta oli kuitenkin ehkä Ukko-Luoston huiputus. Yhteydet Luostolle olivat kyllä niin mahdottomia, että jouduimme pitkään suunnittelemaan bussireittejä ja taksin tilaamisia, ja lisäksi näytti pitkään siltä että juuri vaelluspäivänä sataisi kaatamalla. Onneksi säätiedotus muuttui vielä aamulla, ja lopulta pysyimme koko vaelluksen lähes kuivina. Huvittavinta oli kuinka ystäväni ei ottanut vaellukselle mukaan edes kameraansa ja minä taas raahasin vaihtovaatteet ja kokonaisen ruokavaraston mukaan kuvitellessani ehkä eksyvämme yöksi tunturiin rankkasateeseen... :D (Reitillä ei nimittäin juuri ollut pelkoa eksymisestä, ja koko "vaelluskin" kesti hädin tuskin kolme tuntia.) Tunturilta oli kyllä todella hienot näköalat ja näimme porojakin, tien reunassa jopa valkoisen yksilön!

Rajalla Suomea kohti...
                             
... ja Ruotsiin päin
                             
Ukko-Luosto



Haluaisin muuttaa tällaisen puron äärelle <3

Viimein Helsingissä pääsin sitten leikkimään turistiopasta sitten kunnolla Kansallismuseossa (jonka Vintti on valitettavasti kadonnut), Suomenlinnassa, HAM:issa ja muuten kaupungilla, kunnes ystäväni lähti parin päivän päästä. Koko matkasta jäi kyllä hienoja muistoja, kuten tanssiminen junassa muiden matkustajien vilkuillessa, eri kaupungeissa kävely ja niiden tunnelmien vertailu. Oli myös mukavaa olla pitkästä aikaa Ruotsissa, ja rakastin ruotsin puhumista. Toisaalta oli myös ihanaa saapua Tornioon ja kuulla ihmisten puhuvan tuttua suomea. Muistan myös matkalta syvälliset keskustelumme, joiden seurauksena jäimme kumpikin pohtimaan eri asioita uusista näkökulmista.

Suomenlinnassa


Ystäväni lähdön jälkeen alkoi hiljaiselo, enkä juuri tehnyt muuta kuin kökin kotona yrittäen kerätä motivaatiota sivutyöhakemusten ja kurssien lopputöiden kirjoittamiseen. Päivä sienimetsässä papallani oli kuitenkin mukava: löysin jo pieniä suppilovahveroitakin, jotka kuivatin mukaan Saksaan, sekä opin tuntemaan pari uutta sientä. Olin myös pitkästä aikaa parissa naapurustojuhlissa. Saksalainen kaverinikin otettiin tuolloin avoimesti mukaan joukkoon ja leikimmekin kaikki yhdessä piilosta. :D Toisissa juhlissa pujahdimme mm. ulos katsomaan tähtiä ja kävelin naapurini kanssa keskiyöllä katuja pitkin kuunnellen lempilaulujamme ja laulaen yhdessä kuten jo monta vuotta sitten.

Kaiken kaikkiaan elokuussa tapahtui siis paljon!

Kaupunkilaiset "venetsialaiset"

KK: Mitä te pohditte elokuussa?

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

"Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött/ Nu blir kvällarna kyliga och sena"

Elokuu, kesän viimeinen kuukausi on ohi. Päätin nyt päättää kesän virallisesti myös blogissani, vaikka virallisesti "kesälomani" päättyy vasta lokakuussa ja vaikka olemmekin ehkä vielä jossain kesän ja syksyn hämärissä rajamaastoissa. Nyt on kuitenkin jo viileät ilmat ja syksyn aavistus ilmassa - ja mieleni soittaa luuppina Höstvisaa...

Toukokuun lopussa loin tapani mukaan bucket listan kesää varten. En kuitenkaan yrittänyt täyttää sitä aktiivisesti vaan oikeastaan unohdin koko listan. Avatessani sen nyt pitkästä aikaa olin yllättynyt, miten monta kohtaa olin ihan huomaamattani täyttänyt! Huomasin kuinka olin kesän aikana tehnyt paljon asioita joista olin aiemmin haaveillut.


Laitoin nyt alkuperäiset kommenttini pienemmällä ja sulkuihin, etteivät ne veisi liikaa huomiota. Kesällä 2021 aioin:

*Matkustella

(Ensi kädessä haluaisin tehdä lisää päivämatkoja lähistölle ja tutkia paikkoja. Lisäksi haluaisin tehdä muutaman päivän matkan ulkomailla tai Saksassa, sillä en ole vielä kertaakaan matkustanut täällä kunnolla opiskelujeni aikana. Nyt paikkoja on alettu avata alueilla, joissa koronaluvut ovat matalahkoja, joten tämä saattaa hyvin onnistua! Ystäväni kanssa on ainakin suunnitteilla matka Bodenseelle Etelä-Saksaan.)

- Matkustelin! Kuten suunnitelmissa oli, tein ystäväni kanssa muutaman päivän matkan Bodenjärvelle Etelä-Saksaan - tämä oli muuten ensimmäinen yön yli kestänyt matkani koskaan ystävien kanssa! Muutaman päivän aikana ehdimme grillata, pelata biljardia, syödä autenttista kiinalaista, turisteilla pikaisesti (vähän liiankin pikaisesti) parissa kaupungissa ja ihastella rannalla toisella puolella häämöttäviä vuoria ja Sveitsin tuikkivia valoja <3

Lisäksi tein vielä päivämatkan Heidelbergiin tutun kanssa. Tällä matkalla emme saaneet paljoa aikaiseksi, paitsi petyttyä taas kerran kiinalaisiin pikaruokapaikkoihin, mutta pidimme kyllä piknikin Heidelbergin linnalla ja kävelimme edestakaisin kaupungilla ja juttelimme.

Elokuussa tein lisäksi puolentoista viikon interrailin Pohjoismaiden läpi - puolestaan ensimmäinen ihan kunnon matkani ystävän kanssa! Tästä matkasta tulee sitten lisää elokuun postauksessa, mutta voin kyllä jo nyt kutsua sitä hienoksi kokemukseksi :) Matkan aikana tuli mm. koettua unettomat yöt yöjunissa, Pohjoismaiden kalliit ruokapaikat, huomaamaton rajanylitys ja eri maiden erilaiset koronatoimet. 

Maisema Schwerinissä

*Lukea 1500 1200 sivua kuukaudessa

(Viime aikoina olen taas alkanut laiminlyödä lukemista, vaikka se oli talvella vauhdissa. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä luin viimeksi tämän verran tammikuussa ja silloinkin sattumalta. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

EDIT: Alensin tavoitetta hiukan, sillä tajusin että minun pitäisi lukea joka päivä 50 sivua päästäkseni tavoitteeseen :D Nyt pitää vain 40...)

- Tämä tavoite ei valitettavasti toteutunut lähimaillakaan. Kesäkuussa luin 80 sivua, heinäkuussa sentään 506 ja elokuussa 394. Kuitenkin tyydyn tähän, sillä sain niin paljon muuta aikaiseksi, ja nyt syyskuussa olen jo kirinyt reippaasti. :)


*Tutkia asuinkaupunkiani

(Olisi kiva tehdä joka viikko jonkinlainen retki tai kävely uuteen paikkaan lähistöllä. Olen viimeisen vuoden ajan tutkinut lähiseutuja milloin yksin, milloin ystävän kanssa, mutta vielä on paljon näkemättä. Etsin kauniita paikkoja ja uusia näköalapaikkoja...)

- En ihan joka viikko mutta kuitenkin paljon! Juuri kesän alussa kävin kerran pyöräilemässä lähiseudulla ja lisäksi kävelemässä ystäväni kanssa läheisen kansallispuiston metsässä. Toisella kertaa vaelsin läheiselle "linnalle" (joka osoittautui oikeastaan vain ravintolaksi isossa talossa) ja tutulle näköalapaikalle. Lisäksi talloin välillä tuttuakin tutumpia kävelyreittejä soitellen milloin kellekin sukulaiselle. Niin, ja löysin keskeltä metsää hienon (ja huojuvan!) näköalatornin, jossa yritän harjoitella pääsemään eroon orastavasta korkeanpaikankammostani.


*Lukea ja opiskella ulkona

(En tiedä miksi en ole edelleenkään vaivautunut lähtemään ulos opiskelemaan tai lukemaan, vaikka säät sallisivatkin! Toisaalta sadekuuroja tuntuu tulevan joka päivä.)

- Tätä kokeilin joskus, mutta joko tietokoneen näyttö heijasti ikävästi aurinkoa tai sitten tuuli riepotteli vihon lehtiä. Ehkä täytyy kokeilla uudelleen syksyllä. Joskus tosin vaihdoin maisemaa kotipöydältäni lähtemällä opiskelemaan kaverin kanssa kirjastoon.


*Pitää synttärijuhlat...

(Ne jäivät viime vuonna etupäässä kiireiden vuoksi välistä, mutta tänä vuonna haluan pitää pienet juhlat.)

- Pidinkin synttäripiknikin! Yhdeksästä kutsuvieraasta paikalle pääsi tosin vain viisi, mutta seurue olikin juuri sopivan kokoinen yhteiselle keskustelulle, ja kaikki viihtyivät. Olin jopa vääntänyt itse karjalanpiirakoita ja mutakakkua - karjalanpiirakoista tosin tuli kauramaidon vuoksi hiukan makeita (ja veneen muotoisia...) ja mutakakusta ennemmin tavallinen suklaakakku. Jostain syystä kaikki kuitenkin ylistivät sitä, vaikka kuinka yritin selittää ettei siitä todellakaan tullut oikeanlainen. :D Olin ollut koko aamun ja edellisen illan ahdistunut ja meinannut peruuttaa koko kestit, mutta onneksi ne piristivät kummasti. Taas yksi muistutus siitä ettei ahdistuksessa pidä linnoittautua kotiinsa.


* ...ja käydä muissa pienissä juhlissa

(Synttärijuhlat, illanistujaiset, you name it. Katsotaan miten tilanne suo. Täällä saa edelleen tavata vain kahden talouden välillä.)

- Kävin parissa synttärijuhlissa, muun muassa keilaamassa tai ihan vain syömässä kakkua ja juttelemassa. Lisäksi teimme eräänä iltana ystäväni kaveriporukan kanssa nepalilaisia momoja - oli jotenkin niin terapeuttista täyttää nyyttejä porukalla. Ilta oli täynnä iloista hälinää ja yhdessätekemistä, ja tunsin oloni kotoisaksi.
   Laitoksellamme oli myös kesäjuhlat, joissa tunsin yllättävän monta kanssaopiskelijaa ja juttelin opettajienkin kanssa, yksi muisti nimeni vielä puolentoista vuoden jälkeen. Ilta oli todella viihtyisä ja menimme vielä "jatkoille" läheisen kirkon luo sekä jonkun puolitutun skeittikellariin. :D
   Suomessa puolestaan minua odottivat perinteiset naapurustojuhlat, joissa oli kiva nähdä taas ystäviä naapureista, kuunnella tutun ohjelmanumeron tuttuja puujalkavitsejä ja leikkiä piilosta tihenevässä hämärässä. Onneksi mikään ei ole muuttunut liikaa, vielä.

Momo 

*Viettää juhannusta

(Haluan opettaa jollekulle täällä miten kerätään kukkia tyynyn alle :))

- Olimme juuri tuona viikonloppuna Bodenjärvellä, ja opetin ystävälleni juhannustaian. :) Valitettavasti emme nähneet ketään mainitsemisen arvoista unessa, mutta on kiva antaa perinnettä eteenpäin. Ensi vuonna voin taas opettaa seuraavalle ihmiselle ja sitä seuraavana taas seuraavalle!


*Valvoa koko yön

(Haluaisin katsoa auringonlaskun ja sen jälkeen auringonnousun.)

- Tämän toteutin! Yövyimme/valvoimme ystäväni kanssa tutulla kukkulalla. Auringonlasku ei tosin sinä yönä tainnut olla niin upea, mutta aamuyön aikaan näimme auringon kierähtävän kaunisti esiin. Muuten kulutimme aikaa juttelemalla, kuuntelemalla musiikkia ja pelaamalla korttia taskulampun valossa. Yöllä oli muuten niin kylmä, että menimme pariksi tunniksi kaverini kotiin juomaan teetä.

Interraililla näin puolestaan ensimmäisenä iltana Rostockissa kauniin auringonlaskun, joka heijastui mereen ja sai sen hehkumaan kauttaaltaan keltaisena. Se oli yksi upeimmista näköaloista matkan aikana.


*Katsella tähtiä jonkun kanssa ja olla yöllä ulkona

- Olin ystäväni kanssa yllä mainitussa näköalatornissa katsomassa tähtiä. Näimme hämärän laskeutumisen kukkuloille, kaupungin syttyvät valot ja lopulta neljä tähdenlentoa. <3


*Käydä jäätelöllä jäätelöbaarissa

- Kävin kerran Bodenjärvellä ja kerran Stralsundissa interraililla!


*Kirjoittaa

(Runoja, tarinaa, jotain!)

Kirjoitin pari runoa <3 Meinasin osallistua kirjoituskilpailuunkin, mutta en sitten valitettavasti ehtinyt.

En tiedä miten ihmiset löytävät toisensa
Sillä jään aina sivuun seuraamaan
Ehkä minun ulottuvuudessani on toiset säännöt


*Olla mukana tekemässä vaikutusta tai olla aktiivinen

(Ehkä keksisin jotain.)

- Keksin jotain - olin mukana ympäristökerhossa järjestämässä ympäristötapahtumia! Täällä tuntui ensimmäisen kerran että pystyn itsekin järjestämään jotain ja todella vaikuttamaan. Minun ja parini ansiosta 50 ihmistä pääsi pitkästä aikaa vaatteidenvaihtotapahtumaan. :)


Saada lähiopetusta

(Tätä en aikomalla aio vaan pelkästään toivon. Jos luvut jatkavat pienenemistä, niin se voi jopa olla mahdollista joissain kursseissa! Katsotaan ja toivotaan :) )

- Joo ja ei. Muuten kaikki pysyi edelleen etänä, mutta parilla kurssilla oli pari tuntia lähiopetuksessa, toisessa tosin vain käytännön projektimme vuoksi. Toinen oli hybridinä ja vain alle kolmasosa opiskelijoista ilmestyi paikanpäälle. En ymmärrä eikö kukaan muu sitten ollut kaupungissa vai ei vain viitsinyt raahautua paikalle? Oli kuitenkin ihana nähdä joitakin kasvokkain taas pitkästä aikaa tai ihan ensimmäistä kertaa. Huomasin pystyväni keskittymään esitelmän kuunteluun ihan eri lailla, vaikka siinä ei edes ollut PowerPointia tukena. Oli tämäkin jotain, vaikka nämä olivatkin paria koetta ja heinäkuun kesäjuhlia lukuunottamatta täysin ainoat yliopiston lähitapahtumani kolmeen lukukauteen! Vaikka joka lukukausi on lupailtu että voitaisiin siirtyä lähiopetukseen. Toivon todella että se onnistuu talvilukukaudella.


*Toteuttaa bucket listoja ystävien kanssa

(Tai ennemminkin epävirallisia suunnitelmiamme matkustamisesta, elokuvailloista ja muusta :D )

- Toteutin ystävän kanssa ainakin Mamma mia -elokuvayön, Bodenjärven matkan ja interrailin, mutta lista vain pitenee. :)

Tapamme mukaan yhteiseen matkaamme kuului
kirkkoja, ruokaa - ja vaellusta!

*Laulaa

- Lauleskelin yksin ja kerran treffeilläkin, mutta en erityisesti harjoitellut laulamista. Ehkä nyt syksyllä.


*Pitää netittömän päivän tai kaksi

(Tämä tulisi tarpeeseen!)

- En varsinaisesti pitänyt, mutta varsinkin interaililla en paljoa ollut kännykällä, sitä voi jo kutsua voitoksi. :)


*Tehdä jotain uutta 

- Kävin ensimmäistä kertaa treffeillä, mutta myös interraililla tai ylipäätänsä pitemmällä matkalla ystävän kanssa. Niin, ja valvoin myös ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti koko yön. (Erotuksena eräästä yöstä muutama vuosi sitten, jolloin en saanut unta!)


*Oppia jotain uutta

- Jouduin miettimään pitkään opinko mitään kesän aikana. Osittain tuntui, että kesän aikana ajatukseni vain kiertyivät yhä pahemmin spiraalina ympärilleni, että löysin itseni jälleen kerran tarkkailemasta kehoni reaktioita ja ahdistumasta maailmasta. Osittain tuntui etten ainakaan kehittynyt eteenpäin, että vain junnaan edelleen paikallani vuodesta toiseen. Tämä kesä olikin jotain upeiden kokemuksien ja mielessä kipristelevien ajatusten välillä.

Joka tapauksessa hyvät asiat painottuvat: uskalsin kuitenkin mennä paikkoihin, uskalsin kokea uusia asioita ja tavata uusia ihmisiä. Ehkä kesäni muistuttaa minulle jatkossakin, että elämässä täytyy yrittää tarttua hetkeen niin kauan kuin pystyy ja tehdä siitä kaunis. 

"Skynda dig älskade, skynda att älska
 Dagarna mörkna minut för minut
 Tänd våra ljus, det är nära till natten
 Snart är den blommande sommarn slut" -Höstvisan


*Tehdä jotain ikimuistoista

- Kaikki ylläoleva <3



Mitä kauniita hetkiä teidän kesäänne kuului?

tiistai 31. elokuuta 2021

Heinäkuussa tajusin että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa

Heinäkuussa luin loppuun kaksi kirjaa ja 506 sivua: 

1. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (182s)
2. Leah Johnson: You should see me in a crown (324s)

Heinäkuun luetut oli jo alotettu touko-kesäkuussa, enkä kuitenkaan lukenut huimaavan paljon enempää kuin kesäkuussakaan (jolloin luin ennätyksellisen alhaiset 80 sivua). Toisaalta tsemppasin kyllä hiukan ja luin melkein kokonaan Khaled Hosseinin A thousand splendid suns (Tuhat loistavaa aurinkoa). Valitettavasti se jäi kesken elokuussakin, jolloin palasin Suomeen, mutta onhan syyskuun lopussa taas aikaa.

Mrs. Dalloway on klassikon asemassa oleva kuvaus ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä brittiyhteiskunnasta. Valitettavasti en kuitenkaan ymmärtänyt yhdenpäivänromaanista paljon mitään, osittain vanhan englannin vuoksi mutta myös tajunnanvirtatekniikan vuoksi. Henkilöiden ajatukset olivat sekavia enkä oikein ymmärtänyt mistä teoksessa oli kyse. Ainakin se kertoi naisesta jolle juhlien järjestäminen oli suurin sisältö elämässä ja jonka nuoruudenrakastettu palasi takaisin Intiasta, sekä sodassa sekaisin menneestä miehestä. Kahden tytön välisen ihastumisen mainitseminen ilahdutti kovasti ja oli syy miksi alunperin tartuin tähän kirjaan. En silti tiedä uskallanko kokeilla enää muita Virginia Woolfin teoksia. Aloin samaan aikaan lukemaan tämän ystävän Rosamond Lehmannin Dusty Answeria (suomeksi Elämänhurman häipyessä) ja ihastuin puolestaan tämän kirjoitustapaan ja tarinankerrontaan.

You should see me in a crown oli viihdyttävä nuortenkirja tytöstä joka lähtee kisaamaan prom queenin palkinnosta turvatakseen opintonsa. Samalla se oli hyvin intersektionaalinen muttei minusta ollenkaan täyteen ahdettu tai epärealistinen. Myös kerronta oli luontevaa ja hahmojen teot olivat mielestäni hyvin perusteltuja. Kirja avasi hyvin sitä kuinka etenkin rikkailla (valkoisilla) nuorilla on paremmat mahdollisuudet voittaa prom-kisa ja päästä suoraan hyvään yliopistoon. Päähenkilö puolestaan oppii lopussa avaamaan suunsa ja puolustamaan omia oikeuksiaan. 


Call me by your name oli ihan kaunis ja surumielinen elokuva. En kuitenkaan pystynyt ollenkaan samastumaan Elion ja Oliverin suhteeseen. He olivat molemmat luonteeltaan niin erilaisia, eri-ikäisiä ja heidän suhteensa oli täynnä monitulkintaisuutta ja sinne tänne -vääntöä. Kuitenkin elokuva oli hyvin kuvattu ja eteni kivan hitaasti. Pidin varsinkin laulusta Mystery of Love, jossa on monitulkintaiset, lohduttomat, koskettavat sanat.

Batman Begins on kämppikseni lempielokuvia, mutta en itse lämmennyt elokuvalle. Se tosin johtui siitä etten ylipäätänsä välitä action-elokuvista enkä löydä niistä oikein mitään erityistä. Annan plussaa siitä etten ahdistunut elokuvan katsomisen aikana. :D

Nowhere in African katsoin melkein loppuun eräänä yönä, jolloin olimme päättäneet valvoa kaverini kanssa ulkona läpi yön mutta palasimme kylmimmiksi tunneiksi sisälle juomaan teetä. :D Elokuva kertoi natseja Afrikkaan paenneista juutalaisista ja oli minusta hyvin tehty. Huomasi kuinka juutalaisten syrjintä ei välttämättä loppunut sielläkään, mutta samalla osa heistäkään ei pystynyt sopeutumaan tai ravistamaan pois ennakkoluulojaan. Keskiössä oli tytön kasvutarina mutta myös hänen vanhempiensa suhde toisiinsa ja sopeutuminen Afrikkaan. Valitettavasti emme ehtineet katsoa loppua, joten en osaa tiivistää elokuvaa hyvin.

Seitsemän vuotta Tiibetissä katsoin myös kämppisteni kanssa, ja tästä elokuvasta pidin paljon enemmän kuin Batmanista. Elokuva kertoi tositarinan vuorikiipeilijä Heinrich Harrerin jäämisestä jumiin Intiaan toisen maailmansodan puhjetessa. Hän kokikin paljon seikkailuja muun muassa pujahtaessaan Tiibetiin, ryhtyessään opettajaksi Dalai-lamalle ja todistaessaan Kiinan tunkeutumista alueelle. Tietysti alkuperäisiä tapahtumia oli hiukan muuteltu ja Harrerin suhdetta itseensä ja poikaansa kai lisätty mukaan, mutta hyvä elokuva tämä oli joka tapauksessa.

Tein myös banaani-maustekakkua
 joka kypsyi hitaassa uunissamme 1,5 tuntia
mutta joka onnistui täydellisesti!

Never have I ever 2
 katsoin yhden illan aikana ystävieni kanssa. Se oli ihan viihdyttävä tyypillinen nuortensarja, jonka päähenkilö tällä kaudella tapailee päättämättömyydessään salaa kahta poikaa. Tästä ei kyllä jäänyt oikein mitään päähän, mutta mukavaa katsottavaa se oli kuitenkin. Tykkään myös etenkin siitä kuinka sarjassa käsitellään päähenkilön intialaistaustaisuutta ja isän kuoleman aiheuttamia traumoja, mutta kaikkea kuitenkin kepeällä tavalla.

Bileet (Festen) katsoin Yle Areenasta kun kyllästyin opiskelemaan ruotsin sanastoa kokeeseen. Pääsin vasta toisen kauden alkuun ja nyt huomasin että toinen kausi onkin jo poistettu. Sarja oli ihan viihdyttävää nuorten draamaa ja jännitystä. Kaikki hahmot olivat epävarmoja ja osalla oli vaikeuksia kotona niin että he ajautuivat rikoksen kierteeseen. Näyttelijät tosin puhuivat aika epäluontevan jähmeästi. Muutenkaan hahmojen elämä ei ollenkaan vastannut omaa kouluaikaani mutta tämä ei olekaan mikään ihmetys kun teini-iästäni tuskin saisi mitään kiinnostavaa sarjaa aikaiseksi. :D Eniten pidin varmaan Dessistä, mutta valitettavasti hänen näyttelijänsä vaihtui toisessa kaudessa eikä tässä enää ollut täysin samaa särmää.


Heinäkuussa tapahtui taas paljon. Mielialani aaltoili hiukan edelleen, niin että muun muassa ahdistuin rokotteesta enemmän kuin olisi tarvinnut, mutta kuun aikana tuli otettua molemmat annokset (kiitos Saksan lyhyen aikavälin). 

Heinäkuussa oli tietysti opiskeluja ja loppukokeetkin. Minulla ei onneksi ollut kuin vain pari helppoa kielten suullista koetta, siispä ennätin viettää aikaa kaiken muun parissa, vaikka aika ei jostain syystä riittänytkään romaaneille. Tuli leivottua synttäreitäni varten karjalanpiirakoita ja mutakakkua ja pidettyä piknik ulkona juuri sopivan lämpimässä säässä. Olin myös kiitos koronan ensimmäistä kertaa laitokseni kesäjuhlissa, jossa ihmiset unohtivat täysin turvavälit mutta onneksi kaikki oli kuitenkin pikatestattu. Illan aikana tapasin useita dosentteja pitkästä aikaa tai jopa ensimmäistä kertaa ja yllätyin kuinka paljon ihmisiä oikein tunnenkaan laitokseltani.

Lisäksi ympäristökerhoni kanssa oli monenlaista tapahtumaa. Ehkä hienoin saavutus heinäkuussa oli vaatteidenvaihtotapahtuman järjestäminen alusta asti kahdestaan parini kanssa. Lopulta tapahtumaan tuli päivän mittaan ehkä jopa viisikymmentä ihmistä, joiden kanssa joimme väkevää chaiteetä ja rupattelimme, ja osa kyseli koska järjestämme saman uudelleen. Lisäksi löysin mukaan räsymaton, viltin sekä sataprosenttista villaa olevan tummanpunaisen villapaidan, joten tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut! Myöhemmin tajusin myös, että ilman minua (ja tietysti pariani) koko tapahtumaa ei olisi koskaan järjestetty, sillä idea tuli juuri minulta ja toteutimme sen melkeinpä kahdestaan. Ymmärsin kuinka omilla ideoilla ja teoilla voi kuin voikin olla konkreettinen vaikutus. 

Roskienkeruutapahtumassa puolestaan keräsimme noin kahdenkymmenen hengen voimin roskia metsästä ja myöhemmin paistoimme nuotiolla suolaista tikkupullaa ja suklaabanaaneja ja juttelimme yömyöhään liekkien loimussa sysipimeä metsä ympärillämme. 


Olin kuun aikana muutenkin paljon luonnossa. Eräänä päivänä vaelsin ensin kuusi tuntia metsässä ja kukkuloilla ja sitten vielä kökin ystäväni kanssa loppuillan suihkulähteen juurella juttelemassa. (Onneksi lettujen kanssa, sillä minua oli sitä ennen jo melkein huimannut energian puutteesta.) Saman ystävän kanssa istuin myös useasti "Ö:llä" katsomassa auringonlaskua ja sitten rämmimme pimeässä alas, ja kerran jopa valvoimme siellä koko yön (tosin fuskasimme hiukan menemällä pariksi tunniksi sisään katsomaan Nowhere in Africaa). Toisen ystävän kanssa puolestaan kökimme keskiyöhön asti metsän keskellä huojuvassa näköalatornissa katsomassa tähtiä ja kaupunginvaloja ja näimme neljä tähdenlentoa! Ehkä toteutuminen olisi ollut varmempaa jos olisin toivonut aina samaan toiveen? Lopulta laskeuduimme vilusta täristen alas ja kuljimme taskulamppujen valossa takaisin siviilisaation pariin.




Kuukauden kysymys: Mikä oli teidän onnistumisenne kesällä? Tai mistä olette ylpeitä? 

Kauniisti hämärtyviä loppukesän iltoja <3

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Kesäkuussa ihailin auringonlaskua, salamoita ja raemyrskyä

Kesäkuussa luin loppuun yhden kirjan ja 79 sivua. 

1. Mascha Kaléko: Verse für Zeitgenossen (79 sivua)

Tekee mieli vetää yli bucket listani ensimmäinen kohta ja väittää, ettei sitä olisi koskaan ollutkaan. Miten kuvittelin että ehtisin lukea kesällä 1250 sivua? En ainakaan olisi voinut kuvitella, että lukisin vähemmän kuin vuosiin. Puolustukseksi haluan sanoa, että luin kaksi muuta kirjaa lähes loppuun - mutta ei, nyt en halua puolustella itseäni. 

Tuntuu pahalta sanoa, mutta ehkä lukemiseni ei enää tule palaamaan siihen mitä se oli vielä lukiossa, vaikka kuinka toivon. Onhan minulla toisaalta muuta elämässäni - tapaan enemmän ystäviä, suunnittelen edelleen radioon lähetyksiä. Joka tapauksessa tuntuu haikealta, sillä lukeminen on minulle rakas harrastus.


Verse für Zeitgenossen on pitkästä aikaa runokokoelma, jonka sain lahjaksi. Mascha Kaléko pakeni natsi-Saksasta USA:an ja julkaisi runoja läpi elämänsä. Runot ovat vuoroin täynnä huumoria, vuoroin surumielisiä, jotka ymmärsin paremmin. Usein aiheena toistuu kaipaus takaisin kotimaahan. 

Einmal möcht ich dort noch gehn, am Kleinen Ring,
Wo ich an der Mutter Hand mit Trippelschritten ging
Blumen blühten blau am Fluß
Als ich meinen ersten Kuß,
Ersten Reim empfing.

Einmal möcht ich dort noch gehn, am Alten Tor,
Wo ich meinen Kinderzahn und mein Herz verlor.
Die ich liebte, sind verweht, vergangen...
Doch das Abschiedslied, das sie mir sangen,
Klingt mir noch im Ohr.

Einmal möcht ich dort noch gehn, am Neuen Graben,
Wo wirs erste Rendezvous uns gegeben haben.
Mädchen, euer früh erstorbnes Lachen
Wird das Herz mir immer weinen machen,
- Und die Stimmen totgesagter Knaben.

Einmal möcht ich es noch sehen, jenes Land
Das in fremde Welten mich verbannt,
Durch die wohlbekannten Gassen gehen,
Vor den Trümmern meiner Jugend stehen -
Heimlich, ungebeten, unerkannt.

- Mascha Kaléko: Einmal möcht ich dort noch gehn...


Mamma Mia
oli hauska nähdä taas tuhannetta kertaa, en ole varmaan nähnyt yhtäkään toista elokuvaa niin useasti! Muistan kohtaukset ja repliikit osittain ulkoa ja osaan kertoa triviaa. Ensimmäinen elokuva on valoisampi ja vieläkin hulluttelevampi kuin hiukan tummasävyisempi jatko-osa (jota rakastan myös), jonka aioimme ensin katsoa heti perään mutta emme sitten ehtineet. 

The Feels vaikutti ensin täysin hömppäelokuvalta, mutta sitten aloin jotenkin pitää sen realistisuudesta. Sen teema, ongelmat orgasmin saamisen kanssa, oli ainakin minsta omintakeinen. Dialogi ja juonen kulku olivat hyvin todenmukaisia, eikä niitä ollut minusta dramatisoitu liikaa, kuten normaalisti elokuvissa. Elokuva oli jopa tehty hiukan tosi-tv:n tyyliseksi, mikä oli mukavaa vaihtelua.

Mismatched on intialainen nuortensarja, joka yllätti minut täysin, niin intersektionaalisen feministinen se oli. Sarja kertoo kahdesta nuoresta, jotka tapaavat koodauskurssilla, mutta joista toinen on kiinnostunut toisesta jo etukäteen parittamissovelluksen perusteella. Sarja käsittelee mm. misogyniaa, homofobiaa ja ableismia, mutta myös erilaisia parisuhteita ja järjestettyä avioliittoa. Sen hahmot tuntuivat minusta aidoilta ja käsinkosketeltavilta, kuten että pahimmatkin "coolit" kiusaajat kokevat itsekin syrjintää tai paineita mm. neitsyyden menettämisen vuoksi. Pääparin suhde oli suloinen ja ensimmäinen suudelma oli kohtauksena samaan aikaan ihana ja todenmukainen. Erikoista oli myös, kuinka hahmot puhuivat sekaisin englantia ja hindiä niin että joka toinen sana tai lause olivat vuorotellen molempia kieliä, mutta tähän olen törmännyt muissakin intialaisissa elokuvissa. En tiedä oliko juonta myös jotenkin "länsimaalaistettu", mutta pitäisi kysyä intialaisten ystävien mielipidettä. Ehkä eniten Mismatchedissa minua kosketti seksuaalivähemmistöjen representaatio, ja Namrata jäi sydämeeni. Varsinkin eräs outing-kohtaus oli järisyttävästi kuvattu. Viimeisessä jaksossa tapahtui pari plot twistiä ja loppu jäi hienon arvoitukselliseksi, mutta jatkoa on luvassa!


Kesäkuu oli tunteiden puolesta kuukausi hiukan laidasta laitaan ja heinäkuu on jatkunut samoissa merkeissä. Kuun aikana tapahtui paljon ja koin ikimuistoisia hetkiä, mutta joinain hetkinä olin myös hiukan epämääräisesti ahdistunut. Ääripäät korostuivat myös säässä: kesäkuun alussa olivat kovat helteet ja joka päivä ukkosti, mutta kuun lopussa tulvi ja 
satoi ennennäkemättömästi pingispallon kokoisia rakeita kinoksiksi asti


Joka tapauksessa huonoja hetkiä oli harvoin, ja positiiviset asiat korostuvat. Kesäkuussa koronatilanne oli taas ihanteellinen ihmisten tapaamiseen ja koinkin paljon hienoja hetkiä ystävien kanssa. Join hellesäällä pinkkiä intialaista juomaa riisinuudelien kanssa, jäin spontaanisti ystävälle illaksi ja kävimme syömässä elsassilaista "pitsaa", Flammkuchenia, maistelin kiinalaisen lohikäärmevenejuhlan kunniaksi zongzi-nyyttejä (lehtiin käärittyä tahmaista riisiä) ja pinaattilettuja tai kiipesin illalla kukkulalle ihailemaan hämärän laskeutumista ja tähtien syttymistä. 


Samoin kesäkuussa tutustuin pitkästä aikaa uusiin ihmisiin ja vietin aikaa porukoissa. Ruotsin kurssini kanssa näimme ruotsin kertauksen merkeissä ja pikkuruisen ympäristökerhon kanssa suunnittelin ympäristötapahtumia heinäkuuksi. Näiden ryhmien kanssa tapailin myös heinäkuunkin aikana. 

Kuun lopussa tein muutaman päivän matkan Bodenseelle, oli virkistävää matkustaa pitkästä aikaa kunnolla jonnekin. Ystäväni äiti teki meille kiinalaisia herkkuja niin että teki mieli itkeä kiitollisuudesta, ja yhtenä iltana kävimme myös italialaisessa ravintolassa. Emme päässeet täysin pakoon opiskelulta, mutta ehdimme kuitenkin käydä pelaamassa biljardia, käyskentelemässä rannalla ja nopeasti turisteilemassa Konstanzissa ja Meersburgissa. Viimeisenä iltana grillailimme rannalla ja katselimme mahtavan oranssin kuun, salamoiden välkehdintää kaukana vuorilla ja Sveitsin välkkyviä valoja toisella puolella järveä. Jollakin lailla oli kiehtovaa pystyä katsomaan suoraan toiseen maahan, jossa on omat kielensä, sääntönsä ja yhteiskuntansa.




Kirkko Konstanzissa

En edes tiennyt että ilmalaivat ovat edelleen sallittuja :o



Kaunista loppukesää <3 

Mitä te olette kokeneet kesän aikana?