sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Naisten aakkoset: V

Naisten aakkoset on aloittanut Tarukirjan Margit. Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista ABCDEFGHIJKLM, N,
OPQ, R, S, T & U.

Nyt häämöttää jo aakkosten loppusuora! Olen päättänyt olla kirjoittamatta ääkkösistä ja tiivistää XYZ:n samaan nippuun (en saisi sitä muuten täytettyä!), joten tämä on kolmanneksi viimeinen postaukseni Naisten aakkosista.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Vuokko Niskasen Hiekkalan lasten tarina oli joskus lapsena paksuin koskan lukemani kirja (400 sivua...). Kirja kertoo mukavasti sota-ajan elämästä lasten näkökulmasta mutta on kuitenkin hiukan surullinenkin. Tutuksi tulivat tässä evakkoon lähtö, Valamon luostari ja muutama venäjänkielinen sanakin. Ehkä jännittävin kohta oli sotilaspoikien leikkimä lipunryöstö. Suosittelen!

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Jenni Vartiaista olen kuunnellut SuomiPopilta, ehkä yksittäisiä kappaleita joskus YouTubestakin. Muistan jo ehkä kahdeksanvuotiaana laulaneeni suosittua Ihmisten edessä -kappaletta ymmärtämättä että se kertoo lesborakkaudesta. (Varmaan ensimmäisiä suomalaisia lauluja tästä aiheesta!) Muita hyviä lauluja ovat Missä muruseni on ja Duran Duran, jossa naurattaa säe "Tätä tunnetta uutta ei pääse Jenni pakoon...".

III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Valancy Stirling on yksi lempihenkilöitäni L.M.Montgomeryn kirjoissa. Tämä sankaritar esiintyy Sinisessä linnassa, ensin epävarmana ja alistettuna, mutta kasvaa tarinan edetessä rohkeaksi ja päättäväiseksi nuoreksi naiseksi. Kirja voisi olla, ei nykyajan, vaan 1900-luvun alun satu. Ja kuinka kaunis nimi on Valancy! Tämän mukaan nimesin myös erään hahmoni, Kuoleman valtiaan tyttären Valancy Thaleian, kun leikimme vuosia sitten ystävieni kanssa mielikuvitusleikkejä... Tämä Valancy oli etäinen ja vaitelias mutta tarvittaessa myös mielikuvituksekas ja rohkea. Hänen taustansa oli hyvin mielenkiintoinen (omasta mielestäni), ja aloin kirjoittamaan tästä jopa tarinaakin...

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kesän lukumaraton 7.7.2018 (päivittyvä)

Kesäkuun Blogistanian yhteisen lukumaratonin huomasin liian myöhään (vaikka olin jo toukokuussa turhaan etsinyt maratonilmoituksia ja pohtinut, pidetäänkö sitä sittenkään), mutta nyt heinäkuussa ehdin onneksi mukaan. Maratonia emännöi Unelmien aika -blogi. 


Samasta blogista.

Lukumaratonin ideana on siis lukea 24 tunnin ajan niin paljon kuin mahdollista. Taukojen pitäminen on kuitenkin myös suotavaa, ettei saa aivan maratonähkyä, mutta ne kuuluvat vuorokauteen. Itselläni tätä neljättä kesälukumaratoniani hieman vaikeuttaa se, että meille tulee tänään vieraita, mutta en kyllä muutenkaan ole tainnut koskaan lukea huippumääriä. Saavutukseni taitaa olla 444 sivua, jonka luin vuoden 2015 lukumaratonissa.

Aloitan aivan pian, noin klo 12. Ensimmäiseksi kirjakseni otan lyhyen Gunborg Wildhin romaanin Karoliina, pieni orpotyttö, joka on lojunut TBR-listallani jo monta vuotta.

Hyvää maratonia kaikille osallistujille!

12.02 

Here we go!

15:00
Luinkin vain tunnin ruoholla ystäväni kanssa (joka myöskin osallistuu lukumaratoniin epävirallisesti), kunnes lähdin kotiin tapaamaan vieraita. Sen jälkeen en olekaan sitten ehtinyt lukea, mutta nyt ajattelin taas yrittää jonkin aikaa. Karoliina, pieni orpotyttö on ihan mukava, surumielinen kirja, jonka kirjoitustyyli on... sanotaanko tietyllä tavalla vanhahko. Olen lukenut nyt yhteensä 50 sivua ja kirja on jo puolivälissä. 



18.30
Taas olen enemmän tehnyt kaikkea muuta kuin lukenut, mutta Karoliina, pieni orpotyttö on nyt luettu. Se eteni hyvin epätasaisesti, joskus hitaasti, joskus nopeasti, ja loppui aika yllättäen. Kirjasta on jatkoakin, ja ehkä saatan tämän nopealukuisuuden vuoksi tarttua niihinkin.

Aion nyt lukea loppuun aloittamani toisen ruotaalaisen kirjan, Annika Thorin Näckrosdammen. Yhteensä olen lukenut nyt 109 sivua.

23.50
Ilta ei mennyt ihan putkeen lukemisen suhteen - näin taitaa aina käydä kesälukumaratonini aikana ja vieläpä samasta syystä. :D Vietin iltaa ystävieni kanssa, pelasimme peliä ja lauloimme ystäväni pianosäestykseen tuttuja Haloo Helsingin! ja Ed Sheeranin kappaleita, saimme pieniä hepuleita ja jazzpiano-opetusta. Oli ihanaa kuulla kehuja esittämästäni kappaleesta. :) Ilta oli siis kuitenkin onnistunut. Lukea ehdin vain 28 sivua eteenpäin. 

12.01
Lukumaraton seis! Ehdin nyt aamulla lukea vielä parisen tuntia Näckrosdammenia 76 sivua. Kirja olikin mielenkiintoinen ja yritin painaa uusia ja vanhoja tuttuja ruotsin sanoja päähäni. (Pekpinne tarkoittaa karttakeppiä ja inresetillstånd matkustuslupaa :D) 

Yhteensä luin 213 sivua lukumaratonin aikana. Määrä ei ole kovin henkeä salpaava ja olisin halunnut lukea enemmän. Sain kuitenkin yhden kirjan (Gunborg Wildhin Karoliina, pieni orpotyttö) luettua kokonaan ja vietettyä kivaa iltaa. Ehkä maratoonaan taas elokuussa, katsotaan miten ehdin ja jaksan.

Julkaisen maratonlukemisista erillisen koosteen tai sitten päivitän tätä postausta vielä hiukan. Kiitos maratonista Unelmien aika -blogille!

torstai 5. heinäkuuta 2018

Kesäkuussa vilkutin Saara Aallolle ja hyvästiksi monelle tutulle

Kesäkuussa luin kuusi kirjaa ja 1376 sivua:

Salla Simukka: Meno-paluu (156s) (T&M #4)
L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla (244s) (Anna #8)
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (199s) (Kerttu & Mira #1)
Astrid Lindgren: Kati Amerikassa (158s) (Kati #1)
Salla Simukka: Viimeiset (179 sivua)
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (440 sivua)

Meno-paluu ei ollut lempparini Tapio& Moona -sarjassa. Tykkäsin kyllä Saksan matkan kuvauksesta ja Tapion ensisuudelmapohdinnoista, mutta muuten kirjassa syvennyttiin lähinnä (uus-)perheongelmiin, riitoihin ja fysiikan opiskelupohdintoihin, jotka eivät niin herättäneet mielenkiintoani. Odotan kuitenkin sarjan viimeistä kirjaa, joka taitaa keskittyä taas koulumaailmaan.
   Kotikunnaan Rilla oli hyvä päätösosa alkuperäiselle Anna-sarjalle, vaikka olikin ylivoimaisesti surullisin. Jäin myös pohtimaan kertoiko kirja sodasta enemmän romanttisesti vaiko realistisesti. 
   Amsterdam, Anne F. ja minä oli ehkä ensimmäinen lukemani kirja LGBT+ -aiheesta. (Vanhan postaukseni voi lukea täältä, vaikka 14-vuotiaan Pearl Cloverin kirjoitustyyli kyllä vähän nolottaa minua.) Kirjan Amsterdam-matka ja uudet tuttavuudet olivat mielenkiintoisia, mutta tärkeämpää tällä hetkellä oli lukea Kertun identiteettipohdinnasta ja tyttörakkaudesta. Vähän kyllä häiritsi, kuinka tämä tajusi virheensä ja selvitti ongelmansa vain viikon aikana. Itse en olisi ihan niin fiksu. Tämä oli kuitenkin hyvä nuortenkirja!
   Kati Amerikassa oli todella hupaiseva 50-luvun viihderomaani. Jossain kohdassa tuli selvästi Peppi mieleen, mutta muuten tämä oli aika erilainen Lindgren. Englanninkieliset lauseet ja sanat olivat kivoja tekstin lomassa, ja amerikkalaisesta elämäntavasta oli hauska lukea. Yllätyin kyllä myös, kuinka paljon tässä käsiteltiin tuon ajan rasismia.

" - Niin, niin, Vilhelmiina, ne ajat ovat olleet ja menneet! Oletko jatkuvasti samanlainen hassuttelija?
  Minä katsoin Musteriin. Nyt hän alkoi saada juonteita suunsa ympärille.
  - Onko hän! minä vastasin hänen puolestaan. - Sen hassuttelevamman pikku typykän kanssa en olisi voinut joutua ravaamaan maita ja mantereita. Minulla on täysi työ saada hänet pysymään aisoissa." -s.145

Viimeiset esitteli hyvin kolmen erilaisen tytön ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. Oikeastaan koko kirja käsitteli vain näitä aiheita (sekä hippusen ystävyyttäkin), mutta päähenkilöiltä sai paljon ajatuksia.
   Yksinäisyyden kaivo oli ehkä hieman raskaampi teos, mutta yllättävän koukuttava. Se esitteli seksuaalivähemmistöön kuuluvien henkilöiden kamppailua 1900-luvun alun Euroopassa. Vaikka monesta asiasta ajateltaisiin hyvin eri tavalla nykyaikana, löytyi kirjasta monia puhuttelevia kohtia.

"Cha" eli tee

Olen katsonut viime aikoina tosi paljon huonoja perhe-elokuvia, mutta Great Gilly Hopkins (2015) oli pieni poikkeus tähän. Valitsin elokuvan sen perusteella, että siinä näytteli Kirjavarkaasta tuttu Sophie Nélisse. Elokuvassa ei ollut ylinäytteleviä aikuisnäyttelijöitä, kuten melkein aina tapaa olla, vaan se oli realistinen. Joitain juonikuvioita en kyllä ymmärtänyt, kuten kaikkia Gillyn päähänpistoja ja mielenvaihteluita.
   Lady Birdkin oli hyvä filmi (siinä näytteli toinen lempparini, Saoirse Ronan), mutta jotenkaan en nyt kuukauden jälkeen muista siitä paljonkaan. Se näytti hauskasti teinielämän ongelmia, mutta olisi ollut ehkä vaikuttavampi elokuvissa. Filmi myös loppui hyvin yhtäkkiä, kuin kesken. 
   Sommaren med Monika oli vanha Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva. Se alkoi hyvin, ja ajattelin nuorten Monikan ja Harryn olevan oikeastaan kuin nykyajan nuoret hulluttelussaan ja kapinoinnissaan. Loppua kohten elokuva kuitenkin muuttui hyvin kummalliseksi ja epärealistiseksi - en olisi toivonut Monikan ja Harryn tarinan päättyvän aivan sillä tavalla.


Kesäkuun ensimmäinen oli mielestäni ensimmäinen kesäpäivä: aurinko paistoi ja vietimme ystäväni kanssa hauskan iltapäivän jäätelöä syöden. Kesälomani puolestaan alkoi kauniisti myöhästyessäni todistuksenjaosta, mutta kävin myös mummun haudalla ja kaverin ylioppilasjuhlissa.



Jo kuun alussa lähdimme kahdeksi viikoksi Kiinaan, josta melkein kaikki tämänkin postauksen kuvat ovat. Asuimme ystävien luona (jotka varmasti väsyivät jo muutaman päivän jälkeen), tapasimme tuttuja, kävin vanhalla koulullani ja hyvästelin nyt vihdoin lempiopettajani, joita en viime vuonna ennäyttänyt nähdä... Yhden ystävän kanssa shoppailin tuntikausia ja selvisi, että molemmilla on juuri samanlainen ruokavalio; toisen ystävän kanssa söimme illallisella kokonaisen kalan. (Olin varma ettemme pystyisi siihen!) Kävin myös tutustumassa erääseen yliopistoon, jonne voisi mennä opiskelemaan kiinaa kesäksi tai vuodeksi. Katsotaan...

Paljon tulikin koettua matkalla ja tuntui surulliselta lähteä takaisin Suomeen. Nyt heinäkuussa reissusta tuntuu kuitenkin kuluneen jo kauan - enkä oikeastaan tällä hetkellä kaipaa sinne takaisin.

"Helsinki"

Kuun loppupuolen vietin sitten pääosin kotona, juhannuksena kävin yhdeltätoista poimimassa seitsemän kukkaa tyynyn alle, mutta näin unessa liian monta henkilöä. Ehkä suurimpia hauskimpia päiviä oli shoppailureissu kaverien kanssa, jolloin päädyimme sovittelemaan mitä oudoimpia vaatteita samassa pukukopissa ja menemään vielä kirjastoon ja jäätelöllekin. Suuria muutoksiakin tapahtui: leikkautin ensimmäistä kertaa elämässäni hiukset lyhyiksi ja osallistuin yllättävän moneen Pride-viikon tapahtumaan. Hieno hetki Pride-kulkueessa oli nähdä Saara Aalto ajamassa rekalla ohi. Vaikken olekaan mikään fani, lähdin sitten seuraamaan rekkaa ystäväni kanssa ja olen sitten viime päivät hoilannut kappaleita Queens ja Monsters.


Täällä oli kuulemma 100 000 ihmistä!

Heinäkuussa olen lähes pelkästään kesätöissä. Olen aloittanut ne jo, ja vaikka ensimmäisenä päivänä tuntui vaikealta, on nyt neljäntenä jo parempi olo eikä enää jännitäkään samalla tavalla. Toivottavasti olen sitten ihan konkari kuun lopussa. Hassua kuinka samaan työhön voi liittyä lampaiden ruokinta, pianon soittaminen ja ihmisten kanssa jutteleminen...

Mutta on minulla muitakin suunnitelmia heinäkuulle: menen sukuhäihin ja aion osallistua Unelmien aika -blogin järjestämään Blogistanian lukumaratoniin 7.7 - eli aivan pian! :) Yritän muutenkin lukea paljon tämän kuun aikana - nyt on menossa ruotsinkielinen Annika Thorin Näckrosdammen.


KK: Osallistuitteko Pride-kulkueeseen tai muuten Helsingin Pride-viikkoon?

Kesäistä heinäkuuta! Millainen kesäkuu teillä oli?

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Pride-viikko: Salla Simukka: Viimeiset

Kiinnostus heräsi: netin suositus, Pride-viikko

Viimeiset
Salla Simukka
2005
179 sivua
WSOY

Kolme lukiolaistyttöä ovat parhaita ystäviä erilaisuudestaan huolimatta. Kun Rauhalla on takanaan hurja menneisyys ja useita lyhyitä seurustelusuhteita, on Venla enemmänkin järkevä ja tiedostava nuori, joka ei syö lihaa ja tahtoo muuttaa maailmaa. Herkkä Milja taas raottaa omista ajatuksistaan ja sisäisestä maailmastaan vain harvalle. Yllättäen he kaikki ovat vielä neitsyitä. Abivuoden alussa tytöt tekevät pilallaan yhteisen sopimuksen, joka kuitenkin muuttuu pikku hiljaa vakavaksi: he kaikki aikovat menettää neitsyytensä jouluun mennessä. Mitä ehtii tapahtua puolen vuoden aikana?

Viimeiset alkaa hyvin, sanotaanko, ärsyttävästi kuvailemalla Rauhan, Venlan ja Miljan ystävyyttä kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Tämä näkökulma toistui välillä kirjan aikana, enkä oikein tykännyt siitä. Oli kuitenkin hienoa, kuinka jokaisella tytöistä oli oma näkökulmansa ja omanlainen kerrontatapansa. Yllättäen en olisi kuitenkaan jaksanut lukea Miljan kaunokirjallisia, herkkiä kuvailuja vaan pidin enemmän Rauhan ja Venlan suorasta toiminnasta ja kerronnasta. 

Kirja keskittyi siis lähinnä vain kolmen tytön pohdintoihin seksistä ja yritykseen menettää neitsyys, ja kyllä, tarkat kuvaukset ylettävät peräkammarinkin puolelle. Tytöt, heidän elämänsä ja pohdintansa olivat hyvin erilaisia, enkä löytänyt yhtäkään täsmälleen minua, mutta lähellä kuitenkin. Parhaiten samastuin jonnekin Miljan ja Venlan välille, mutta yllätyksekseni myös kapinallisesta Rauhasta löytyi tuttuja piirteitä. Tietysti oli hieman kummallista, että juuri tuon syksyn aikana kaikki kolme tyttöä kokivat noin paljon ja juuri tuona syksynä eräs poika päätti lähestyä erästä heistä...

Itse olen iloinen, etten omista noin kapeaa kuvaa seksistä kuin tytöt tarinan alussa. Kaikille tytöistä seksi tarkoitti juuri yhdyntää, eikä Rauha esimerkiksi kokenut harrastaneensa seksiä, vaikka minusta hänen aiemmat kokemuksensa ovat ihan tarpeeksi lähellä. Välillä teki mieli kyllä kysyä, että etkö ole ollenkaan saanut seksuaalivalistusta tai edes tervettä järkeä, varsinkin erään vanhemman miehen houkutellessa suhteeseen... Mutta toisaalta, ei voi tietää varmasti, miten itse reagoisi samassa tilanteessa.

Muita kiinnostavia asioita kirjassa oli juurikin yhden mukavaksi kuvatun henkilön paljastuminen inhottavaksi, sekä yhden tytön seksuaalisen suuntautumisen kehitys. Olin lukenut tästä jo vähän aiemmin kirjablogeista, mutta en muistanut tarkkaa henkilöä, joten olikin mielenkiintoista arvailla, kuka heistä se olisikin. Ihmettelin kuitenkin mainintaa, että itsensä lokeroiminen olisi nykyään (vuonna 2005) ihan out. Onko se? 

Monille tytöille tämän kirjan aiheet ovat varmasti tuttuja jo ennestään, mutta löytyy niitäkin, jotka eivät vain tiedä tai sitten pysty hyväksymään itsessään jotain puolta. Minulle kävi näin, ja oli kiva huomata, kuinka jotkut tyttöjen mainitsemista asioista pätivät omassakin elämässä. Oli myös kiva huomata, ettei kirja päättynyt niin mustavalkoisesti ja helposti.


Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin järjestämään Pride-lukuviikon haasteeseen.

P.S. Blogi täyttää 3,5 vuotta! <3 

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Pride-viikko: Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo

Kiinnostus heräsi: törmäsin netissä ja lisäsin TBR-listalle



Yksinäisyyden kaivo
Radclyffe Hall
2010
Milla Karvonen
The Well of Loneliness (1928)
440 sivua
Basam Books

Vuonna 1928 Iso-Britanniassa siveettömyysoikeudenkäynnin aiheuttanut Yksinäisyyden kaivo kertoo Mortonin kartanon Stephen Gordonista. Tytöstä, joka on aina ollut erilainen, halunnut pukeutua amiraali Nelsoniksi ja ratsastaa hajareisin hevosella. Tytöstä joka ei sovi tytön muottiin ja jumaloi jo varhain talon sisäkköä. Hänen isänsä ymmärtää nopeasti mistä on kyse ja rohkaisee Stepheniä, muttei pysty paljastamaan vaimolleen asian todellista luonnetta.

Aikuistuessaan Stephen huomaa entistä selvemmin, ettei kuulu muiden joukkoon. Hän pukeutuu miesmäisesti, vieroksuu tyttöjen seuraa ja saa pettyä ystävyydessään miesten kanssa. Lopulta suomut putoavat hänen äitinsäkin silmiltä, kun Stephen rakastuu toiseen naiseen.

Yksinäisyyden kaivoa on kehuttu lesbokirjallisuuden klassikkona, toisaalta kritisoitu päähenkilön vaikeuksien ja itseinhon vuoksi. Ymmärrän vähän molempia näkökulmia, mutta haluaisin enemmän paneutua Stephenin identiteettiin lesbona. Jo lapsuudesta asti hänen poikamaisuuttaan ja myöhemmin miehisyyttään pohjustettiin ja korostettiin paljon enemmän kuin naismaisuutta. Vaikka hänestä puhuttiinkin naisena, käytettiin koko ajan Stephen-nimeä, enkä pystynyt oikein ajattelemaan häntä naisena. Minusta hän ei tämän kaiken pohjustamisen perusteella kuulostanut lesbolta vaan transmieheltä.

Ehkä nykyaikana Stephen olisikin määritellyt itsensä transmieheksi. 1900-luvun alussa vallitsi kuitenkin jonkinlainen teoria "inverteistä" (tästä voi lukea englanniksi lisää täältä). Teorian mukaan esimerkiksi lesbonaiset tunsivat sisäisesti itsensä mieheksi, ja tämän vuoksi rakastuivat siis nykyajan heteroseksuaalisuuden mukaisesti naisiin. Teoriaa kannattavaa romaania onkin siksi vähän vaikea lukea tänä päivänä.

Ehkä suurin ristiriita olikin juuri kirjassa homoseksuaalisuuden kuvauksessa. Kirja antoi esimerkiksi olettaa lesbojen olevan miesmäisiä ja muista poikkeavia. En sitten oikein ymmärtänyt, miksi Stephenin myöhempi rakastettu olikin sitten kirjan "normaaliksi" kutsuma. Hänhän rakasti Stepheniä, miksei hän sitten ollut lesbo? Kirja erotteli mielestäni aivan liikaa homoseksuaalisuutta ja "normaaliutta", mutta ehkä sen ymmärtää tuon ajan suvaitsemattomuuden vuoksi. Kirjan sanomana olikin, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä eikä sitä voi tuosta noin muuttaa.

Ehkä kaiken tämän kritiikin jälkeen - pidin kirjasta paljon. Se eteni hyvin hitaasti, mutta välillä jäin kuitenkin koukkuun. (Ensimmäisenä iltana olin ajatellut lukea pari tiheärivistä sivua ennen nukkumaanmenoa, mutta luinkin sitten pari lukua.) Stephenin elämässä tapahtui paljon, ja hän tutustuu kaltaisiinsa ihmisiin, joista kuitenkin jokaisella on oma tarinansa ja identiteettinsä. Tämä oli hyvä lisä Stephenin elämään keskittyvään kirjaan, samoin 1900-luvun alun Euroopan ja Pariisin kuvaukset.

Välillä oli onnellisia hetkiä, mutta heti sain jo pelätä, mistä alkaa seuraava pudotus. Ja jokainen pudotus juontui siitä seikasta, ettei maailma hyväksynyt Stepheniä tai tämän kaltaisia.

"Sinä et ole luonnoton, etkä kammottava, etkä hullu, olet yhtä lailla osa sitä, mitä kutsutaan luonnoksi, kuten kaikki muutkin; sinua vain ei ole vielä määritelty - sinulla ei ole omaa paikkaasi luomakunnassa. Mutta jonakin päivänä se tulee, ja sillä aikaa et saa kavahtaa itseäsi, vaan sinun on kohdattava itsesi rauhallisesti ja rohkeasti. Ole rohkea; tee parhaasi taakastasi huolimatta. Mutta ennen kaikkea ole kunniallinen. Pidä kunniastasi kiinni niiden toisten takia, jotka myös kantavat samaa taakkaa. Näytä heidän tähden maailmalle, että sinun ja heidän kaltaiset ihmiset voivat olla aivan yhtä epäitsekkäitä ja hienoja kuin loputkin ihmiskunnasta. Omista elämästäsi sen todistamiselle - siinäpä vasta hieno elämäntyö, Stephen." " -s.155

Tuntuu väärältä ajatella, että tämän kirjan kirjoittaja joutui tuollaiseen oikeudenkäyntiin.

Kaunis vertaus: " - ja hänen äitinsä syvät silmät, siniset kuin kaukaiset vuoret" -s. 163 


Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-viikon lukuhaasteeseen sekä mielestäni Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 20. Taiteilijaelämäkerta. Vaikkakin fiktiohenkilönä, Stephenistä tulee aikuisena kirjailija.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Naisten aakkoset: U

(En enää jaksa selittää Naisten aakkosten ideaa, mutta jos kaipaat sitä yhden lauseen tiivistystäni, suosittelen kurkkaamaan jonkun aiemman aakkospostaukseni. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margot.)

Aiemmat postaukseni löytyvät täältä: A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S ja T.

En ollut aiemmin ajatellut U-kirjaimen olevan ehkä hankalimpia kirjaimia! Pitkään piti pohtia, mutta lopulta keksin edes jonkinlaisen vastauksen jokaiseen kysymykseen.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Ursula K. Le Guinilta (jonka tajusin kuolleen tämän vuoden alussa, voi ei!) olen lukenut vain yhden romaanin, vaikka hän on kirjoittanut lukemattomia fantasia- ja sci-fi-kirjoja. Lavinia kertoo Rooman valtakunnan alkuajoista Latiumin alueella ja erään troijalaisen saapumisesta historiallisen nimihenkilönsä silmin. Noin 13-vuotiaan lukemana kirjasta jäi hyvin ristiriitainen näkemys taistelu- ja seksikohtausten vuoksi. Mieleen kuitenkin jäivät ajaton, kaunis kertomistapa ja "vanhemman" Rooman tavat ja laulut.(Mistä kirjailija on oikein selvittänyt nämä?) Laviniasta tuntui henkivän tuon ajan muinaisuus. Saman vuoden Italian matkallamme olisin tahtonut käydä entisen Latiumin alueella. Nyt haluaisin taas lukea romaanin uudelleen, vaikka jännitän vähän edelleen niitä raakoja kohtauksia...

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tämä oli vaikea kohta. Lopulta valitsin Ulla Tapanisen, sillä olen nähnyt hänet ainakin muutamassa Risto Räppääjä -elokuvassa. Hänen Pakastaja-Elvinsä herättää kyllä heti hauskoja mielikuvia :)

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Kaari Utrion kirjoja olen vain selannut, mutta olisi kiva joskus lukea jokin kirjoista kokonaankin. Ehkä se paksuus ja yksityiskohtaisuus (ja hurjat tapahtumat) saavat epäröimään...

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Una Meredith on yksi lempihenkilöistäni Anna-sarjan loppuosissa. Una on oikeudentuntoinen, herkkä ja ujo ja pystyn vain kuvittelemaan hänen suloisuutensa. Nuorena Una joutuu kärsimään salassa maailmalta rakkautensa vuoksi, eikä unohda tätä koskaan... Olisin toivonut hänen pystyvän rakastumaan uudelleen ja tulemaan onnelliseksi - tai edes kertomaan jollekulle surustaan.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini. Aiemmin olen postannut ensimmäistä osaa lukuunottamatta kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan & Annan perhe ja Sateenkaarinotko.  

Kotikunnaan Rilla
L.M.Montgomery
Anna #8
2008 (1962)
Kerttu Piskonen
Rilla of Ingleside (1921)
244 sivua
WSOY

  " - Maistamaan! Minä haluan ahmia sitä, sanoi Rilla nauraen. 
- Haluan kaiken - kaiken, mitä tyttö elämästä voi saada irti. Kuukauden päästä täytän viisitoista, eikä kukaan enää sen jälkeen voi pitää minua lapsena. Olen kerran kuullut jonkun sanovan, että paras aika tytön elämässä on viidestätoista yhdeksääntoista. Minä teen siitä oikean loistoajan, ahdan sen täyteen huvituksia." -s.20

Kotikunnaan kuopus Rilla Blythe odottaa seuraavilta vuosilta lähinnä ilonpitoa ja hauskuutta. Toisin kuin sisarensa, hän ei aio lähteä jatko-opistoon vaan tahtoo tansseja ja ihailijoita. Kun sitten sota syttyy, odottavat monet sen kestävän vain joitakin viikkoja. Vähitellen yhä useampi poika ilmoittautuu rintamalle, joko omasta tahdostaan tai toisten painostuksesta. Rilla joutuu aikuistumaan kertoheitolla ja ottaa huolehdittavakseen sekä Punaisen Ristin nuortenjärjestön että löytämänsä pienen sota-orvon. Kotikunnaan tunnelma on muuttunut, ja kaikki pelkäävät huonoja uutisia taistelutantereelta... Voivatko he kestää sodan loppuun asti?

  " - Vaihtaisitko ne tällä hetkellä kahteen hauskaan vuoteen?
    - En, sanoi Rilla hitaasti. - En vaihtaisi. Omituista, vai mitä? Nämä kaksi vuotta ovat olleet kauheita, mutta siitä huolimatta olen niistä kumman kiitollinen, aivan kuin ne kaiken tuskan ohella olisivat antaneet minulle jotain korvaamatonta. En haluaisi palata ajassa taaksepäin ja olla sama tyttö kuin kaksi vuotta sitten. -- En silti haluaisi kärsiä tämän enempää - Rilla naurahti anteeksipyytävästi - en, vaikka sieluni siitä kuinka kasvaisi." -s.166

Kotikunnaan Rilla on aivan erilainen kirja kuin aiemmat Anna-sarjat. Siinä on kommelluksia, luontokuvauksia ja ripaus romantiikkaakin, hyvä. Mutta jo Sateenkaarinotko on pohjustanut tämän osan synkkyyttä ja surua.

Rillasta ja tämän henkisestä kasvusta oli hauska lukea tässä enemmän kuin aiemmissa osissa, mutta oli jotenkin harmi, että varsinkin Kotikunnaan tytöt lähestulkoon vain mainittiin siellä täällä. Olisipa Montgomery kirjoittanut vielä lisäkirjan heidän mietteistään sodan aikana. Faith ainakin lähti Englantiin vapaaehtoisena ja Dikin olisi tahtonut... Oli myös mielenkiintoista seurata lasten välillä olevia rakkaus- ja ystävyyssuhteita. Kävi ilmi, ettei Rilla niinkään pitänyt Mary Vancesta, mutta oli ollut lapsena hyviä ystäviä pappilan Karlin kanssa. Ehkä surullisin oli Unan onneton rakkaustarina, josta maailma ei tiennyt mitään. 

Minulle tämä oli uudelleenluettuna ehkä sarjan parhaimpia osia Annan unelmavuosien ohella. Pidin historiallisten tapahtumien sivuamisesta - Flander, Verdun, naisten äänioikeus -, joita Montgomery ei yleensä mainitse. Myös sodan arkielämän kuvaus ja henkilöiden mietteet olivat mielenkiintoisia. Huomasin, että ainakin yhden kohdan Montgomery oli ottanut suoraan päiväkirjastaan!

 "Sit down, child," said Aunt Annie - who never gets excited over anything and so has missed a tremendous amount of trouble and delight in her journey through life.
    "Oh, Aunty", I said, "I have walked this floor for hours in despair and anxiety during these past years. Now let me walk it in joy."" - The Selected Journals of L.M.Montgomery, Volume II, 6.10.1918

Tämä kohtaus oli lähes samoin sanoin Rillassa Saksan ja Itävaltan pyytäessä rauhaa. Montgomeryltä tuttuja olivat myös teknologiamietteet:   " - Tuskinpa lentokoneet tekevät ihmiskuntaa entistä onnellisemmaksi, sanoi neiti Oliver."

Aino on pohtinut blogissaan tarkemmin sitä, onko Rilla sotaa vastaan vai puolesta. Nyt uudelleenluvun jälkeen ehkä sanoisin, että kirja puhuu sodan syttymistä vastaan. Kuitenkin, sodan sitten sytyttyä Rilla ja muut ponnistelevat osansa kotirintaman puolesta ja pysyvät urheina kovimpien kamppailujen aikana. Minusta Blythet odottivat silti itseltään hiukan liikoja, sillä en itse odottaisi itseltäni sellaista luonteenlujuutta ja ahkeruutta. Mutta en olekaan elänyt sota-aikana - eivätkä Blythet tahdo esiintyä marttyyreinä.

Vaikka Kotikunnaan Rilla onkin Anna-kirja, kertoo se sodan vaikutuksesta kanadalaiseen perheeseen ja etenkin Rillaan, jolla on nuoruus edessään. Hiukan romantisoitunakin se näyttää sodan julmuuden, surun ja kuitenkin myös urheuden.

- Nauru on hävinnyt maailmasta, sanoi Faith Meredith tullessaan kertomaan Jerryn kirjeestä. - Muistan sanoneeni kerran vanhalle rouva Taylorille, että maailma on täynnä naurua. Mutta ei ole enää." -s.104

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. "Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan". 

P.S. Ben Stahlin kansi on kaunis ja kuvastaa kirjan tunnelmaa <3