sunnuntai 12. marraskuuta 2017

L.M.Montgomery: Anna ystävämme

Kiinnostukseni heräsi: uudelleenluettu lempikirjailijaltani


Anna ystävämme
L.M.Montgomery
Anna #2
2000 (uudistettu suomennos)
Hilja Vesala
Anne of Avonlea (1909)
261 sivua
WSOY

Anna on 16-vuotias tyttö, joka asuu edelleen Vihervaarassa Prinssi Edwardin saarella kasvattivanhempansa Marillan kanssa. Anna on hyväksytty opettajaksi kotikylänsä kouluun, mutta hänen unelmissaan siintää päästä opiskelemaan korkeakoulussa. Mielikuvituksekas ja avoin Anna ennättää kahden vuoden aikana valloittaa oppilaidensa sydämet, saada uusia ystäviä ja joutua tietenkin erilaisiin kommelluksiin. Niiltä ei varsinkaan voi välttyä, kun Marilla ja Anna ottavat kaksi kuusivuotiasta lasta, Doran ja Davyn, luokseen asumaan.

"-- -Miksi ei Marilla mene naimisiin?
   Marillalle ei naimattomuus ollut koskaan ollut arka kohta, niin että hän vastasi aivan sävyisästi vaihdettuaan pari merkitsevää katsetta Annan kanssa:
   -Kukaan ei kaiketi huolinut minusta.
   -Jospa sinä et ole ikinä kosinut ketään, tuumi Davy.
   -Mutta Davy, nuhteli Dora niin kauhistuneena veljen tietämättömyydestä, että avasi suunsa omasta aloitteestaan. -Herrojenhan on kosittava...
   -En ymmärrä, miksi heidän täytyy aina tehdä sekin, napisi Davy. -Miksi miesten pitää nähdä kaikki vaiva? Saanko vähän lisää vanukasta, Marilla? -s.228

Olen lukenut tämänkin kirjan viimeksi yli viisi vuotta sitten, ja huomasinkin muistavani etukäteen suurin piirtein vain Annan opettajantoimen koulussa, erään ystävysten metsäretken keväällä ja Kaikurannan. On hassua kuinka ennen tykkäsin lukea kirjojen henkilöiden lapsuudesta mutta nyt pidin enemmän juuri tästä nuoruusajasta.

Nyt Anna on samassa iässä kuin minäkin, unelmoi opiskelusta ja rakkauden löytämisestä sekä yrittää nähdä kauneutta ympärillään. Nykyajan tyttöihin verrattuna hän on hyvin itsenäinen: hyvänen aika, hän opettaa kuusitoistavuotiaana koulussa ja toimittaa kananpoikien kynimisen. Vasta nyt samanikäisenä ajattelen tätäkin asiaa tarkemmin.

"Mutta sitä sinä et ymmärrä... ei kukaan seitsentoistavuotias ymmärrä. Seitsemäntoista ikäinen ihminen tyytyy unelmiin, sillä hän ajattelee, että kyllä todellisuus odottaa jossain edessäpäin. Kun minä olin seitsemäntoista, en olisi ikinä uskonut, että viidenviidettä ikäisenä olisin valkohapsinen vanha känttyrä, jolla ei ole elämässään muuta kuin kuvitelmia." -s.189

Muitakin mielenkiintoisia huomioita löytyi kirjasta, esimerkiksi Vihervaaran varallisuudesta. Vaikka korkeakoulu onkin vain unelma Annalle, ei heillä ole juurikaan pulaa ruoasta. Toisaalta tämä johtuu myös Marillan ja Annan ahkerasta työstä. Puhelimia kun 1800-luvulla ei vielä ollut, joutuvat ihmiset kirjoittamaan vierailulle saapumisestaan kirjeellä. Mutka tulee matkaan, jos vierailija sairastuukin yllättäen eikä pysty ilmoittamaan asiasta ajoissa.

Anna ja Diana ovat molemmat hyvää ajattelevia ja ahkeria tyttöjä, joilla on kuitenkin omat epätäydellisyytensä. Anna ei pidä kesakoistaan tai punaisesta tukastaan, Diana puolestaan toivoisi olevansa hoikempi. Molemmat ihailevat lempikirjailijansa, rouva Morganin, kuvankauniita tyttöhahmoja, jotka selviytyvät aina hätkähtämättä haasteista. Eräässä vaiheessa he yrittävät epätoivoisesti valmistautua kirjailijan vierailuun samaan tapaan kuin tämän kirjojen henkilöt, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tässä kohtaa havaitsin pientä ironiaa Montgomeryltä tällaisia täydellisiä esikuvia kohtaan. Anna ja Diana ovat varmasti juuri tämän vuoksi hiukan epätäydellisiä ja sen vuoksi realistisempia, samastuttavampia hahmoja.

Anna-sarjan toinen osa oli kaunis ja herttainen kirja, josta löysin niin huumoria, luonnonkuvausta ja nuoren tytön elämää 1800-luvun lopulla kuin pieniä elämänviisauksiakin.

"Niin, olisi hauskaa jos pääsisit korkeakouluun, Anna, mutta ellet koskaan pääse sinne, niin älä sure. Ihminen rakentaa aina itse oman elämänsä missä hän lieneekin - korkeakoulu voi vain helpottaa tuota rakennustyötä. Elämä voi olla rikas ja täyteläinen täällä - tai missä tahansa - tai missä tahansa, jos vain osaa avata sydämensä sen rikkaudelle.
   -Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitatte, sanoi Anna mietiskellen, ja minulla on hyvin paljon sellaista, mistä tunnen kiitollisuutta... Työni ja Paul Irving ja kaksoset ja kaikki ystäväni... Tiedättekö, rouva Allan, ystävyydestä olen hyvin kiitollinen. Se sulostuttaa elämää paljon." -s.123

P.S. Tykkään kuinka Anna-sarjan ensimmäisten kirjojen nimet (Anne of Green GablesAnne of AvonleaAnne of the Island) näyttävät kuinka Annan maailma ja elämänpiiri levittäytyvät hänen kasvaessaan. Suomeksi kirjojen nimet ovat hiukan yksitoikkoisia, mutta toisaalta ne myös kuvastavat sen ajan tyttökirjojen nimeämistä.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Lokakuussa oli päiviä, jolloin tunsin Talven hengen

Lokakuussa luin kolme kirjaa ja 625 sivua:

Christine Nöstlinger: Päiväjärjestys (153 sivua)
Minna Canth: Anna Liisa (116s)
T.C.Boyle: The Tortilla Curtain (356s)

Päiväjärjestys oli ainoa kirjoista, jota en lukenut koulun vuoksi. Se on 1970-luvun kirja, joka kertoi teini-ikäisen Annikan hetkistä koulussa, kotona ja kaveriporukassa. Tykkäsin kirjasta ja sen ajankuvasta, mutta minulla ei nyt kuukauden jälkeen ole jäänyt siitä paljon mieleen. Muistan vain yllättyneeni, kun kirjassa mainittiin biseksuaali henkilö, ja kuinka Annikasta ei melkein koskaan puhuttu hän-muodossa, pelkästään "Annika teki sitä ja Annika teki tätä".

Anna Liisan tarina oli surullinen, mutta päähenkilön teoista huolimatta sympatiat olivat koko ajan hänen puolellaan. Jotkut henkilöt olivat inhottavia, mutta Anna Liisan pikkusisko Pirkko toi piristystä ja huumoriakin kirjaan. Ihmettelin joitakin sanoja, kuten tapernaakkeli ja telehvoonata, ja kuitenkin sitä, kuinka helppoa 1800-luvun lopun kieli kuitenkin oli. Tykkäsin myös lopusta, vaikka jäinkin miettimään, oliko se onnellinen vai ei. 

Luen nykyään aika helposti englanninkielisiä kirjoja, mutta The Tortilla Curtain tuntui yllättäen aika haastavalta. Asiaa ei myöskään helpottanut, kuinka se piti lukea parin viikon aikana. Muutenkin kirja lähinnä väsytti, ja ensimmäiset kymmenen sivua tuntuivat keskittyvän Delaneyn seisomiseen moottoritien varrella. Ymmärrän kuitenkin maahanmuuton Meksikosta Yhdysvaltoihin olevan tärkeä teema, ja siihen annettiin kirjassa erilaisia näkökulmia. Osittain minua ärsytti espanjankieliset sanat tekstin lomassa, mutta toisaalta niitä oli kiva oppia. Kirja loppui aika mystisesti, ja kehittelin siihen kaksi eri tulkintateoriaa.

"That meant living on the streets, exposing América to the obscenity of the handout, the filth, the dumpsters out back of the supermarkets. And they were so close - another couple weeks of steady work and they could have had their apartment, could have established themselves, could have looked for work like human beings, riding the bus in freshly laundered clothes, seeking out the back rooms and sweatshops where nobody cared if you had documents or not. From there, in a year or two, they could have applied for their green cards - or maybe there would be another amnesty, who could tell? But now it was over." -s.203



Syyslomalla kävin katsomassa ruotsalaisen elokuvan Saamelaisveri. Olin aiemmin hädin tuskin tiennyt saamelaisten syrjinnästä, ja elokuvan aikana tulikin älynväläys, kuinka tällaisia elokuvia tehdään sen vuoksi, että ihmiset tietäisivät. Aihe oli rankka, mutta ei kuitenkaan aivan liian ahdistavasti kuvattu. Kuvaustyylistä jäivätkin mieleen hyvin hitaat ja "pysähtyneet" kohtaukset, joissa päähenkilö esimerkiksi siveli pianonkoskettimia ja huonekaluja yön hiljaisuudessa.

Lokakuussa tapahtui paljon hienoja hetkiä. Varsinkin syyslomalta muistan erään kävelyn Töölönlahden ympäri Helsingissä ja pienen "seikkailun", johon kuului piipahtaminen Linnanmäellä, huurteen kimaltamisen ruoholla ja usvaisen päivän pappani luona. Tuo päivä oli tapahtumarikas: siihen kuului myös lettujen paistamista, metsässä kävely ja illalla Haloo Helsingin! keikka Lahdessa.



Tuon keikan jälkeen en oikein tiennyt, haluanko enää käydä rockkonsertissa uudelleen. Heti ensi tahdeissa kaivoin korvatulpat esiin (kiitos ystävälleni, kun suosittelit niitä!) ja pidinkin ne korvissa koko keikan ajan. Tietysti oli ihana nähdä Elli ja muut bändin jäsenet livenä, mutta meno ja erikoistehosteet olivat minulle vähän liikaa. Joissakin riehakkaimmissa lauluissa, kuten Pulp Fiction ja Kuussa tuulee, oli hyvä tunnelma, mutta muuten ehdottomiksi lemppareikseni jäivät Tuntematon ja Vapaus käteen jää, jotka soitettiin vain akustisella kitaralla ja bongorummuilla. Kiitos näistä! Aloin todella pitää ensiksi mainitusta tämän jälkeen. Loppuilta sujui myöskin mieleenpainuvasti, sillä pelkäsin koko kotimatkan törmäävämme hirveen paksussa sumussa.



Loman jälkeen satoi lunta, ja Talven henki levittyi maisemaan muutamaksi päiväksi, ennen kuin joutui taas antamaan tietä Loppusyksyn hengelle. Viimeisen viikonlopun kirjamessuilta, joista kirjoitin enemmän täällä, jäi hyvä mieli mutta myös pieni haikeus, koska en oikein vielä tunne muita bloggaajia kovinkaan hyvin.

"Marraskuu on useimmiten ikävä kuukausi. Tuntuu kuin vuosi huomaisi äkkiä olevansa vanha eikä osaisi muuta kuin surra ja itkeä sitä. Tämä vuosi vanhenee hienosti ja arvokkaasti - aivan kuin komea vanha rouva, joka tietää, että hän voi olla viehättävä vaikka hänellä onkin harmaat hiukset ja ryppyinen iho..." - L.M.Montgomery: Anna ystävämme, s.71

KK: Oletteko tehneet jo suunnitelmia jouluksi, leiponeet pipareita, ripustaneet jouluvaloja ikkunaan tai vaikkapa tuumineet jo alustavaa lahjatoivelistaa?


Töölönlahdelta

Hyvää mieltä ja kauniita hetkiä marraskuun hämäryyteen! <3

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Messufiiliksiäni 2017


Lauantaiaamuna heräsin jännittyneenä ja pohtien kuumeisesti, miten uskallan mennä yksin lunastamaan bloggaajapassia, mitä jos en tapaakaan ketään tuttua tai bloggaajaa niin kuin olen toivonut, tai apua, entä jos tapaankin?

No, bloggaajapassin lunastus oli helppoa, ja olipa todella ammattimainen olo Lehdistön portaita noustessa ja varmistaessa joka hetki pitkin päivää, ettei bloggaajapassi vain ole hukkunut. Toisaalta minunikäiseni henkilö varmaan pisti siellä silmään kaikkien aikuisten lehdentoimittajien keskellä.

Ensimmäinen tapaamani tuttu sattui olemaan oma opettajani, joka oli työnsä vuoksi messuilla. Myöhemmin tapasin myös sattumalta ystäväni vanhempineen, joten seurasta ei ollutkaan puutetta.

Päivää aiemmin lumi oli peittänyt maata...

Ensimmäisenä listallani oli KirjaKallion Rohkeinta on rakastaa itseään, jossa olivat keskustelemassa Saara Sarvas, Nadja Sumanen, Viima Lampinen, Kalle Laanterä, Noora Dadu ja Victoria Odum. Myöhästyin tietysti alusta ja lähdin loppua kohden pois, sillä aihe, vaikka tärkeä olikin, ei kiinnostanut minua niin erityisesti. Myöhemmin Kirjakallion lavalla oli Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon haastattelu kirjastaan Ne - Kuukautiskirja, ja tykkäsin erityisesti haastateltavien huumorista ja rohkeasta puhetavasta.

Tämän jälkeen kuuntelin vielä Anne-Mari Jääskisen ja Sanna Pelliccionin haastattelua kirjasta Mitä sä rageet?# tunteita sikanolosta sairaan siistiin ja kiinnostuin sen verran, että katselin sitä seuraavana päivänä kirjakaupassa. Jonnekin minun on täytynyt matkalla taas juuttua, sillä saavuin Katri Vala -lavalle vartin myöhässä kuulemaan Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia -keskustelun lopun... Haastattelussa puhuttiin kiinalaisten tavasta ajaa lyhytkin työmatka autolla vain näyttääkseen,  että heillä sellainenkin on, ja mietin kuinka paljon minulla onkaan jäänyt panematta merkille Kiinassa.

Tämä on ainoita kuvia jonka otin haastatteluista, johtuen kuvien laadusta.

Ohjelmien välillä oli usein hirveä kiire seuraavaan pisteeseen, ja äitinikin kysyi minulta: "Niin, koska sinulla onkaan seuraavan kerran vapaata?" Jossain välissä minun on kuitenkin täytynyt elää muutakin elämää, sillä muistan käyneeni syömässä kasviscurrya Wok'n'Curryssa (se oli hyvää!) ja tutkailleeni ainakin antikvariaateissa vanhoja kirjoja. Päätin kuitenkin säästää ostoksien teon seuraavaan päivään.

Illemmalla tulin kerrankin ajoissa kuuntelemaan Kirsti Kurosen Pöntöstä. Oli kivaa kuunnella haastattelu kirjasta, jonka olen jo lukenut, mutta muuten huomasin messuilla, että minulla oli vaikeuksia saada paljon irti ohjelmanumeroista. Ne olivat mukavia kirjojen ja aiheiden esittelyitä, mutta ehkä itse kaipasin enemmän aiheisiin kunnolla syventymistä. No, eiväthän Kirjamessut mitkään yliopiston luennot ole, ja kirjailijat saapuvatkin sinne mainostamaan kirjojaan.

Pöntön jälkeen tapasin Celestinen Lasisipulissa -blogista - olipa hassua käydä jonkun kanssa ensimmäistä kertaa oikeata keskustelua pelkän blogipäivitysten kommentoinnin jälkeen. Oli hauska tavata! Loppuillan päädyimmekin sitten ystäväni kanssa ensin herkuttelemaan jäätelöllä ja sitten yläkerrassa italialaisella pitsalla. Kotiin saavuin paljon myöhemmin kuin olin aikonut, mutta se ei estänyt lukemasta vielä maantiedon kokeeseen ja kuuntelemasta lempiartistini tunnin pituista konserttia YouTubesta...

Nam!

Sunnuntaina messukaveriksi tarjoutui isäni, joka löysi sieltä itselleenkin mieluisaa ohjelmaa. Kuten ehkä arvaatte, myöhästyin ensimmäisistä messutärpeistäni, enkä viitsinyt mennä Rauha-saliin kesken kaiken. Vietin siis suurimman osan sunnuntaista tutkien yksin messualuetta, maistaen vegekanasta tehtyä burritoa, katsellen Levymessujen antimia ja pohtien, ostaisiko kiina-englanti -sanakirjajärkäleen, mutta jättäen sen kuitenkin jollekulle toiselle onnekkaalle.

Jäin katsomaan hetkeksi KirjaKallion ja Kansallisteatterin "Neljän päivän näytelmää", joka perustui Nadja Sumasen kirjaan Terveisin Seepra. Se kuitenkin käsitteli hiukan ahdistavaa aihetta, joten päätin lähteä kesken kaiken pois, mutta palasin kuuntelemaan vapaaehtoisten lausumia runoja. Tai ainakin ymmärsin niin, että lavalle sai tulla kuka tahansa lausumaan omia tekeleitään. Suurin osa lausujista taisi kuitenkin olla Kallion lukiolaisia. Joukossa oli hyvänkuuloisia tekstejä. :)

Pyörin kyllä enemmän KirjaKallion luona, mutta unohdin valokuvata sen kyltin.

Näin päivän aikana Celestineä vielä pari kertaa, ja satuin tunnistamaan Kasoittain kauniita sanoja -blogin Ellenin! Oli kiva jutella hänenkin kanssaan pikaisesti. :) Yllätin myös itseni osumalla Kirjabloggaajien pisteelle ja istuuduttua hetkeksi kuuntelemaan muiden keskustelua. Olin otettu, kun muut olivat kuulleet blogistani!

Sunnuntai oli minulle vähän rauhallisempi päivä, mutta tein silloin kaikki ostokseni. Niitä ei kylläkään ollut niin erityisesti, sillä otin lähinnä ylös ideoita joululahjatoiveiksi, mutta ostin veljelleni Marvel-sarjakuvia antikvariaatista ja itselleni Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuoden. Kirjassa on tehtäviä kokonaiselle vuodelle: voin paljastaa sen verran, että ensimmäinen viikko kannustaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa.

Kirjamessut eivät ole minulle aivan kirjabloggaajan joulu ja juhannus samaan aikaan, niin kuin jostain blogista luin, mutta siellä oli kuitenkin hauskaa. Ehkä ensi vuonna rohkaistun puhumaan jonkun kanssa pidempäänkin. :)

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessuille 2017

Kolme vuotta sitten käväisin ystäväni kanssa pikaisesti kirjamessuilla. Silloin minulla ei ollut blogia, enkä tiennyt muidenkaan kirjablogien roolista messuilla. Kaksi vuotta sitten luin apeana postauksia bloggaajapassin saamisesta, ja toivoin vain olevani Suomessa...

Mutta nyt sain bloggaajapassin Helsingin kirjamessuille, ihanaa! Kiitos järjestäjille ja myöskin Celestinelle tässä avusta. :)

Helsingin kirjamessut järjestetään siis Helsingin Messukeskuksessa (Pasilassa) 26.-29.10. Torstaina ja perjantaina minulla on ihme kyllä koulua, mutta viikonloppuna aion tulla messuille. Ongelmana on seuranpuute, mutta suunnitelmissa on saada joku mukaan ja tulla messuille molempina päivinä.

En ole tehnyt kovinkaan tarkkoja suunnitelmia ohjelman suhteen, mutta selailin sitä jo kuitenkin täällä. Seuraavat ohjelmanumerot herättivät mielenkiintoni, ja luultavasti käyn niistä aika monessa.

Lauantai

Rohkeinta on rakastaa itseään, 12.00-13.00, Kirjakallio-lava
(Identiteetistä ja itsensä hyväksymisestä)

Ne - Kuukautiskirja, 13.30-14.00, Kirjakallio-lava
(Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon kirja kuukautisista)

Mitä sä rageet?#tunteita sikanolosta sairaan siistiin, 14.00-14.30, Kirjakallio-lava
(Anne-Mari Jääskisen ja Sanna Pelliccionin kirja nuorille tunnetaidosta)

Kielillä puhumisen taito, 14.30-15.00, Kirjakallio-lava
(Nelli Hietalan nuortenromaani identiteetistä, ystävyydestä ja rakkaudesta)

Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia, 14.30-15.00, Katri Vala -lava
(lihansyönnin vähentämisestä)

Pönttö, 16.00-16.30, Kirjakallio-lava
(Kirsti Kurosen nuorten säeromaani, josta sattumoisin kirjoitin täällä)

Muistojenlukija, 16.30-17.00, Kirjakallio-lava
(Elina Rouhiaisen nuorten fantasiakirja)

Sunnuntai

Tsemppikirja, 12.00-12.30, Rauha
(Hidasta elämää - Tsemppikirja on Jutta Gustafsbergin ja Sanna Wikströmin hyvinvointikirja)

Unelmakarttakirja, 13.30-14.00, Rauha
(Sanna Wikströmin hyvinvointikirja unelmien tavoittelusta)

Kirjakallion & Kansallisteatterin "Neljän päivän näytelmä" -esitys, 16.00-16.30, Kirjakallio -lava
(nuorten Kirjamessujen aikana tekemän näytelmän esitys)

Kirjakallion runoklubi, 16.30-17.30
(omien tekstien lukemista)

Kuten näkyy, minua kiinnostavat erityisesti nuortenromaanit ja hyvinvointikirjat. Muita paikkoja, joihin saatan eksyä, ovat Haluatko kirjailijaksi? -neuvontapiste, Kirjavinkit bloggaajilta klo 14-18 (Boknäsin osasto 6b48), Levymessut ja Valokuvanäyttely suomalaisista maisemista (Aleksis Kivi -lavan tuntuma). 


Elikkä jos näet ihmisvilinässä lukioikäisen tytön, jolla on pitkät hiukset, valkoinen pöllöolkalaukku, eikä ollenkaan mustaa vaatekappaletta päällä, olet saattanut törmätä minuun. Saa tulla juttelemaan ja lausumaan nimeni väärin - Pearl Clover on minustakin hankalasti lausuttava bloginimi. Jännitän mitä luultavammin vähintään yhtä paljon kuin sinäkin. :)

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Suomalaisten nuorten rakkaudesta ja epävarmuudesta

Syyskuussa luin kaksi suomalaista parin vuoden takaista nuortenkirjaa, joissa oli hyvin erilaiset tarinat. Molemmissa kuitenkin korostui hyvin samanlaiset teemat: rakkaus, nuoruus ja ennen kaikkea epävarmuus.

Kiinnostus heräsi: joululahja

Et kävele yksin
Juuli Niemi
2016
362 sivua
WSOY

Ada on viisitoistavuotias taiteilijaäitinsä kasvattama tyttö, joka on hengaillut samojen ystävien kanssa koko yläasteen. Ezgonin perhe on kotoisin Kosovosta, mutta hän ei ole koskaan käynyt kotimaassaan. Hänen isoveljensä on lähtenyt, pikkuveli pyörii nuorisotalolla ja äiti kaipaa takaisin kotiin. Eräänä marraskuun päivänä Ada avaa suunsa ja paljastaa Egzonille, ettei hänelläkään ole isää. Seuraavaksi Egzon maalaa graffitin tytöstä, joka on juuri lähtemässä lentoon, ja yhteinen tarina voi alkaa.

Selailin kirjaa jo viime jouluna saatuani sen lahjaksi, mutta jotenkaan se ei kiinnostanut siinä vaiheessa ollenkaan. Onneksi annoin sille kuitenkin nyt uuden mahdollisuuden.

"Ehkä on niin, että kun 15-vuotiaat rakastuvat, on toinen joutsen ja toinen sorsa. Harvoin rooleista löytyy kuitenkaan yhteisymmärrystä, koska yleensä kumpikin kuvittelee olevansa sorsa. Usein kumpikin on oikeasti joutsen. Ja jään rikkomia raajoja sekä putoavia sulkia, niitä on kaikkialla." -s.118-119

Kirjassa vähän väliä vihjattiin, mitä tulee lopulta käymään. Ja oli hyvä, ettei tämä ollut mikään perinteinen loppuelämän kestävä rakkaustarina. Tämä tarina, Adan ja Egzonin epävarmuus ja viimeisen maahanmuuttajataustaisuus, tuntuu hyvin ajankohtaiselta ja myös realistiselta. (Vaikkakin eräs kohta, jossa Ada matki Aamiainen Tiffanylla -filmin Holly Golightlya, oli vähän kummallinen.) Välillä henkilöt kävivät melkein pohjalla asti, mutta tarinalla oli upea lopetus, toinen loppu.

"Sohvalla äänettä itkiessään Egzon kuulee taas päässään surullisen miehen surullisen laulun. Pidän siitä mistä kerroit, ihmisestä joka halusi muistoksi talon. Egzon miettii, että äiti on sellainen ihminen. Hän on sellainen ihminen. Kaikki jotka ovat ilman kotia, ovat sellaisia ihmisiä." -s.310

Teoksessa on kaunis kirjoitustyyli ja paljon symboliikkaa: puhuttiin niin yksinkävelemisestä kuin mainituista joutsenista, ja oli hienoa tajuta, miten asiat lomittuivat yhteen. Välillä kuitenkin kieli meni vähän liiankin koukeroiseksi ja runomaiseksi, eikä kuitenkaan aivan seljennyt lopussa. Monien maahanmuuttajien, rakastuneiden ja epävarmojen nuorten on varmasti helppo samastua hahmoihin, mutta minä samastuin ehkä vain siihen epävarmuuteen.

Et kävele yksin on kuitenkin kaunis kirja kauniin nimen takana. Se on tarina erilaisista ihmisistä ja taustoista, ja siitä mitä tapahtuu näiden erilaisten ihmisten kohdatessa. Se on kahden vasta aikuisuuden kynnyksellä horjahtelevan nuoren rakkaustarina.

"Ja se ettei kävelisi yksin, no, se on ajatuksista kaikkein suurin ja kaunein." -s.355

Kirja sopii täsmälleen HelMetin lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjan nimi on todellakin kaunis, mutta kansi voi mielestäni olla harkitumpi. Teos mahtuu myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen alaotsikkoon Maahanmuutto Suomeen.

                                                   ***

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastosta

Saranapuolelta
Henrik Wilenius
2009
120 sivua
WSOY

Jesse on juuri täyttämässä kahdeksantoista ja lähtemässä kaveriporukkansa kanssa interreilaamaan. Ennen tätä hänen on aikomus kuitenkin paljastaa parhaalle ystävälleen Aleksille asia, jonka kanssa hän on jo paininut kauan aikaa: hän ei ole kiinnostunut tytöistä vaan pojista. Illan bileissä kuitenkin asia tulee ilmi vähän väärällä tavalla, ja Jessen ja Aleksin välit menevät poikki.

Pystyin heti kirjaa selailtuani luokittelemaan sen samantyyliseen kirjallisuuteen kuin Antti Halmeen Mafiakesä ja Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon. Näissä on samanlainen kirjoitustapa, joka etenee vauhdilla eikä varsinkaan viimeksi mainitussa pysähdy kunnolla mihinkään. Samoin Saranapuolelta -kirjan tapahtumat mahtuvat yhden vuorokauden sisään - ja silloin todella tapahtuu paljon.

Sen aikana esimerkiksi moni henkilö muuttaa hyvin nopeasti ajatuksiaan ja arvomaailmaansa. Välillä puolestaan tuntui, että juoneen oli ahdettu mukaan teinien epämääräistä jutustelua tilaa täyttämään. Tietynlaista epärealistisuutta siinä siis oli, ja minun puolestani tarinan olisi voinut venyttää vaikka muutaman päivän ajalle.

Jesse puolestaan ei ollut kaikkein kilteimpiä nuoria polttaessaan tupakkaa, bilettäessään ja jopa kokeillessaan huumeita. Kuitenkin hänessä oli myös herkkyyttä, ja hänen ahdistukseensa on varmasti helppo samastua. Varsinkin jos kaverit heittävät samanlaisia vitsejä homoista kuten Aleksikin. Epärealistisuudestaan huolimatta Saranapuolelta oli kuitenkin ihan mukava kirja, jolla oli tärkeä aihe.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Syyskuussa etsin auringonlaskuja ja vaahteroiden hehkuvia lehtiä

Syyskuussa luin kuusi kirjaa ja 1252 sivua:

Anni Polva: Me tytöt (153 sivua)
Friedrich Schiller: Die Räuber (176s)
Tove Jansson: Kuuntelija (154s)
L.M.Montgomery: Annan nuoruusvuodet (Anna #1) (287s)
Henrik Wilenius: Saranapuolelta (120s) 
Juuli Niemi: Et kävele yksin (362s) 

Olisin halunnut kirjoittaa postauksen Me tytöt -kirjasta, mutta se sai nyt jäädä kiireen vuoksi. Joka tapauksessa pidin sen kuvaamasta opiskelijaelämästä ja opin myös jotain. Varsinkin koulukiireisiin tuli samastuttua. Henkilöiden väliset sutkautukset olivat hauskoja, mutta vähän ärsytti Pekka ja hänen lähentely-yrityksensä Maijaa kohtaan. Sen vuoksi kirjan lopetus tuntui vähän laimealta.
     Die Räuber (Rosvot) oli paikoittain todella vaikeaa luettavaa, mutta sain onneksi siitäkin jotain irti. Parhaiten jäi mieleen Amalian vahva, feministinen hahmo, jonka suusta keräsin monta sitaattia: "Minä olen nainen, mutta raivoisa nainen" ("Ich bin ein Weib, aber ein rasendes Weib-".
     Laitoin Kuuntelijan pari vuotta sitten muistiini lukiessani yhden novelleista - äidinkielen kokeessani. Novellikokoelma oli todella erilainen verrattuna Tove Janssonin muumikirjoihin (tai ainakin Muumipeikko ja pyrstötähteen), mutta yhteistä niillä oli samankaltainen fantasiamaailma/maaginen realismi. Novellit olivat hyvin symbolisia ja välillä vaikea ymmärtää, mutta niissä oli todella vaikuttavia teemoja ja ajatuksia. Suosittelen tätä novellikokoelmaa.

"Joskus häntä pohditutti, missä kaikki rauhalliset ja onnelliset ihmiset mahtoivat olla ja oliko heitä yleensä, ja uskaltaisiko antautua heidän lumoihinsa jos heitä tapaisi." -s.13

Annan nuoruusvuodet luin ensimmäistä kertaa uudelleen sitten syksyn viisi vuotta sitten. Kirja tuntui edelleen hyvältä, mutta ehkei enää aivan hätkähdyttävältä. En kyllä enää muista, miltä se tuntui silloin ensimmäiselläkään lukukerralla. Tällä kertaa en ihan kaikkia yksityiskohtia muistanut ja pelkäsin lukea kirjan loppua, koska - no, enpä spoilaa sitä.    
     Saranapuolelta oli vähän liian nopealukuinen ja epärealistinen, mutta oli hyvä lukea myös kirja homoseksuaalisuudestakin.
     Et kävele yksin oli kauniisti kirjoitettu kahden nuoren rakkaustarina, jossa oli vaikuttavia mutta myös vähän vaikeitakin symboleita tarinan lomassa. 
     Kirjoitan kahdesta viimeisestä kirjasta vielä yhteisen postauksen.


Syyskuussa katsoin perhe-elokuvat Lasse Kreikassa (2012) ja Lasse autolomalla (2013), joista heräsi heti monenlaisia mielipiteitä. Osittain pidin todella elokuvien huumorista, mutta osittain se ärsytti. Onko esimerkiksi hauskaa nähdä päähenkilöiden toilailujen aiheuttavan aina onnettomuuden ja loukkaantumisen samalle hahmolle? Samoin Lassen ihastukset ja tyttöystävän etsiminen oli aika naurettavaa ja antaa varmasti ala-asteikäisille ajatuksen, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla pelkkiä kavereita.

Tietyllä tavalla kuitenkin nämä hahmojen rakkausongelmat ja -suhteet olivat myös kiinnostaviakin. Jälkimmäisessä filmissä oli ihana seurata perheen matkaa Saksassa, jossa vasta itsekin kävin, ja kohtausta, joka oli matkittu tarkoituksella Sound of Musicista. Ensimmäisessä elokuvassa Lassen isosisko puolestaan tuntui vain roikkuvan mukana ilman mitään tarkoitusta, mutta onneksi toisessa hänellä oli juonessa vähän suurempi rooli.

Samoin aloin seuraamaan How I Met Your Motheria järjestelmällisesti ensimmäisestä kaudesta lähtien ja väittelemään ystävieni kanssa, löytyykö tästä ohjelmasta viisautta ja elämän syvällisyyttä vai ei... Minusta sarjassa on tietysti myös "huonoakin" huumoria mutta samalla sitä elämän pohdintaakin henkilöiden suhdekiemuroissa. Mitä te muut ohjelmaa seuranneet sanoisitte? 


Muistan syyskuulta erityisesti veljelleni kerrotut iltasadut Isoisän olkihattu -kappaleen inspiroimana, auringonlaskut ja ystävyyssotkut. Kiireen ja huilimisen, englannintuntien odottamisen, mielessä pyörivät ajatukset ja harrastusten aloittamisen. Kasvisruokakeskustelut eri ystävien kanssa, "rohkeat päivät" ja kotikaupungin tutkimisen omin päin. Muistan myös vuoroin kotimaan rakastamisen, vuoroin Kiinan muistelun, kirjan lukemisen illalla lampun valossa ja pimeässä hohtavan kynsilakan. 

Ja Laleh ja Lana Del Rey, teidän kappaleenne ovat upeita.



Lokakuussa suunnitelmissa on viettää syyslomaa ja ehkä unohtaa koulun sen ajaksi, kokea ensimmäistä kertaa suuren keikan tunnelma (Haloo Helsinki!, vähän jännittää jo!) ja käydä Helsingin Kirjamessuilla.

Nyt lähipäivinä täytyisi päättää, haenko sinne bloggaajapassia vai en... Olen ajatellut tätä jo kaksi vuotta, mutta nyt en ole varma, mitä sen saajalta odotetaan. Tarvitseeko esimerkiksi käydä monena päivänä messuilla ja olla siellä koko päivän? Entä tarvitseeko olla jossain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan?

Osaisiko joku teistä auttaa? :)


"On ihanaa elää maailmassa, jossa on lokakuu!" Yhdyn tähän Anna Shirleyn lausuntaan katsoessani ihanan punaisia vaahteroita ja hehkuvan oransseja haavanlehtiä. Kaunista loppusyksyä! <3

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kesän soittolista

Näitä uusia tuttavuuksia kuuntelin erityisesti heinäkuun alusta syyskuun vaihteeseen:

Laleh: Mysteries
       Here I Go Again (alun perin laulajalta E-Type)
       Simon Says
       Colors
       Dark Shadow
       The End
       Stars Align
       Speaking of Truth

Laleh pysyi ykkösenä myös näin kesälomallakin. <3 Välillä minun on hankala ymmärtää koko laulun aihetta, mutta toisaalta ne taitavat sopia moniinkiin tilanteisiin. Itse ainakin samastun kaikissa lauluissa joihinkin säkeisiin. Melodiat ovat ihanuuksia. <3 Colors ja Stars Align ovat voimalauluja, jälkimmäinen niistä myös sopivan mystinen, The End puolestaan rauhallisempi ja surumielisempi. Simon Says on soinut edelleen mielessä rytminsä ja sanojensa vuoksi. Here I Go Again täytyy mainita erikseen vaikuttavana tulkintana E-Typen kappaleesta.

Laulun Colors kertosäkeen pystyisi vääntämään myös rasistiseksi, vaikka se ei ole niin tarkoitettu. Toivottavasti en ole loukannut ketään vahingossa hyräillessäni sitä kadulla.

"I remember what we said/ I believe in better times ahead/ There's so much unpredicted, oh oh"

"And I love it how the moon shines
But will our stars align, will our stars align?
 Looking to the sky, looking for a sign"


Cecilia Vennersten: Det Vackraste

En ymmärrä laulunsanoja kokonaan, ja joidenkin mielestä se voisi olla naiivi, mutta se on pehmeän kaunis. <3

"Du ligger här bredvid/ Och jag känner hur du andas/
 Att älskas utav dig/ Är det vackraste för mig"


Haloo Helsinki!: Avautumisraita

Tässä laulussa on ehkä parasta se, kuinka se kertoo yhdestä ajomatkasta ja sen ajatuksista. Myös kertosäe on samastuttava, loppupuoli ei ihan minun makuuni.

"Nään edessäni sanoja, mä seison niiden takana
Joten anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla" 


Ed Sheeran: Castle On The Hill

Tämä laulu sopi niin hyvin päivään, jolloin päätin löytää linnan mäntyisen kukkulan päällä. Tykkään varsinkin laulun surumielisestä mutta samalla nopeasta sävelestä ja muistelevista sanoista. Kertookohan laulu muuten Edin omista nuoruudenpäivistä?

"We watched the sunset
 Over the castle on the hill"


Seuraavana tulee pari esimerkkiä kappaleista, joita olen lähinnä kuunnellut SuomiPopilta:


Robin ft. Nelli Matula: Hula Hula

Tämä ei nyt mielestäni parhaita kappaleita ollut mutta tuli radiosta useammin, ja kertosäe oli hyvin tarttuva. En tunnistanut laulajan olevan Robin!


Samu Haber: Hiljaisuus (alun perin Irinan)

Minusta ehkä laulutyyli tai sanat eivät tässä vaikuttaneet, mutta sen sijaan laulun aihe. Hiljaisuudesta laulaminen on vähän erilainen aihe rakkauslaululle. Olen varmaan ainoa, jonka mielestä laulu voisi kertosäkeen perusteella myös kertoa aseksuaalista.

"Ei tarvis jännittää/ Ja sisintänsä selvittää/ Kun ei sitä ymmärrä itsekään"


Grace VanderWaal: Moonlight

Moonlight on nopeatempoisempi kiva kappale laulaa, ja pitää taas kehua Gracen ääntä!


Lana Del Rey: Young and Beautiful & Video Games & Love

Vuosi sitten törmäsin Lana Del Reyn lauluun Dark Paradise. Young and Beautiful olen kuullut pari kertaa aiemmin, mutta muuten en ole häntä paljon kuunnellut. Nyt kuitenkin ystäväni esitteli minulla sen sekä Video Games. Pidän Lanan laulutyylistä, rauhallisista vaikka kyllä hyvin raskaista melodioista ja myös nuoruusteemasta.

Kuuntelimme myös Love-kappaleen, ja kuten hänkin aloin pitää kertosäkeestä hirveästi, varsinkin kohdasta jossa Lanan ääni nousee korkealle. Ensimmäisellä kuuntelukerralla en samastunut siihen ollenkaan, sen sijaan erään viikonlopun se soikin sitten vain päässäni.

"It doesn't matter if I'm not enough
 For the future or the things to come
 'Cause I'm young and in love"


Kuuntelin tässä kesällä myös etenkin alkukesän ja talven kappaleita. Samalla täytyy mainita, että lauloin myös nyt kesällä ensimmäistä kertaa soolona yleisön edessä! En tiedä kuulostiko erikoisen hyvältä, mutta pari ihmistä kehuivat onneksi. :)

Löytyikö mitään tuttua listalta tai mitä te olette kuunnelleet viime aikoina? :)