tiistai 15. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: K

Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa  aakkosten kirjaimilla. Haasteen on esitellyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista AB, C, D, E, F, G, H, I, J

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
Muutama vuosi sitten muistan lempisarjojani olleen Lene Kaberbølin Näkijä ja Katrionan tarina. Molemmat yhdistivät keskiaikaa ja fantasiaa ja olivat sopivan jännittäviä. Päähenkilöt olivat myös symppiksiä ja hehkutin samoja sarjoja lukevalle ystävälleni vähän liikaa erästä Nico-nimistä hahmoa... :D Ehkä pitäisi selvittää, pidänkö yhä näistä sarjoista.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Johanna Kurkelalla on ihana ääni. <3 Hänen laulunsa kertovat hyvin erilaisista aiheista masennuksesta rakkaustarinoihin.  Kuuntelin häntä enemmän noin vuosi sitten, mutta parhaiten häneltä on jäänyt mieleen  esimerkiksi Jos sä tarvitset mua, Muita enemmän, Kuolevainen ja Prinsessalle.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
Kirsti Mannisen kirjoittamista kirjoista voisin tykätä hänen historiallisista romaaneistaan, jotka on kuitenkin kirjoitettu taiteilijanimellä Enni Mustonen.

perjantai 11. elokuuta 2017

Katarina Eskola & Satu Marttila (toim.): 50-luvun tytöt

Kiinnostus heräsi: uudelleen luettu

Aiemmin olen kirjoittanut jatko-osista 50-luvun teinit ja 50-luvun tyttöjen ystävät.


50-luvun tytöt. Päiväkirjat 1951-1956
Katarina Eskola ja Satu Marttila
1993
590 sivua
Kirjayhtymä

Kata aloittaa päiväkirjan pitämisen jo kymmenvuotiaana vuonna 1951. Satu sen sijaan päätyy siihen vasta kaksi vuotta myöhemmin 1953 melkein 12-vuotiaana. He molemmat ovat kulttuurikodeista, samalla luokalla Tyttönormaalilyseossa ja kuuluvat samaan ystäväporukkaan. Tytöt kirjoittavat päiväkirjoihinsa koulusta, lomatekemisistään, kirjoista ja elokuvista, huolistaan, ihastuksistaan ja ennen kaikkea 50-luvun elämästä. Vuosien aikana he myös ystävystyvät toistensa kanssa entistä paremmin.

Kirjaan kuuluu niin 60% tyttöjen nuoruuden päiväkirjamerkinnöistä, tekijöiden jälkisanat kuin henkilöhakemistokin. Tekstiä oli niin paljon, että jäin ihmettelemään mitä tästä on voitu jättää pois. Tekijöiden mukaan joidenkin esimerkiksi joitakin herkkiä tai loukkaavia asioita. Tyttöjen ystävyyssuhteissa on kuitenkin niin monia mutkia, että kirjassa oli kyllä myös joitakin vähän herkempiä kohtia...

Muistan kolme vuotta sitten innostuneeni tästä kirjasta kovasti, ja edelleen tunsin aivan samoin. En oikeastaan ole varma, millaiset merkinnät olivat kiinnostavimpia, mutta ainakin oli mukava lukea koulusta, ystävistä ja sen ajan elokuvista ja kirjoista. Muistan, kuinka inspiroiduin 50-luvun tytöistä kirjoittamaan enemmän päiväkirjaa ja myös nimeämään vihkoni, kuten Kata ja Satukin tekevät.

Ja itse 50-luvusta lukeminenkin on ihanaa. Monet asiat tuntuivat olleen ihmeellisen samalla tavalla silloinkin, mutta toisaalta Kata puhui kouluhipoista ja kotihipoista ja Satu käytti vanhaa muotoa inhoittava. (Alan melkein käyttää sitä itsekin.) Joitakin asioita, esimerkiksi liittyen 50-lukuun, olisi ehkä voinut selittää vaikkapa jälkisanoissa tarkemmin.

Nostan hattua Katarina Eskolalle ja Satu Marttilalle, jotka ovat tahtoneet ja jaksaneet editoida ja toimittaa päiväkirjansa. Ehkä (vain ehkä) teen joskus itse saman...

Suosittelen Katan ja Satun päiväkirjoja vanhemmille polville, jotka voivat muistella nuoruuttaan 50-luvulla, mutta myös nykyhetken nuorille, jotka varmasti löytävät jotain samaistuttavaa. :)

Itse samastuin seuraaviin:
"Olen lukenut, että murrosikäiset nuoret ovat ailahtelevaisia ja tuntevat itsensä usein alakuloisiksi ja epätoivoisiksi. Ehkä minäkin sitä varten olen tällainen." -Kata, 24.5.1955

"Tunteeni ovat niin sekavia... Rakkaus on sentään pulmallinen ja monimutkainen asia. Siinä on niin monta lankaa, ja ei tiedä mistä vetäisi. Minäkin olen niin ailahtelevainen, että en kohta itsekään tiedä, mitä ajattelen." -Satu, 9.7.1955

Kirja mahtuu Helmetin lukuhaasteen kohtaan 6. "Kirjassa on monta kertojaa".

tiistai 8. elokuuta 2017

"Dark shadow pass/ You're standing in my view..."

Aioin kertoa tässä alussa ne kerrat, jolloin tumma varjo ei väistynyt. Mutta ehkä hyppään ne yli niihin kertoihin, jolloin se väistyi.

Se väistyi eräänä päivänä, kun luin puistossa ja katselin laskevan auringon valoa ja kuuntelin tuulen suhinaa läheisissä puissa.

Se väistyi eilen Frozenia katsoessa - ne laulut ja huumori <3

Se väistyy joskus Lalehia kuunnellessa (Dark Shadow antoi postaukselleni nimen), mutta jos haluatte häneltä piristävää musiikkia, kuunnelkaa Vårens Första Dag ja Colors. Ja ehkä Goliat.

Se väistyi metsässä, josta löysin rakkaan puun. Nojasin siihen ja mietin tavoitteita loppukesää ja syksyä varten. Että jos tutustuisin luokkalaisiini paremmin, näkisin taas koulurakennukseni ja puut syksyn lehdissä ja ehkä viihtyisin koulussa.


Se väistyi tänään veljen kanssa sulkapalloa pelatessa ja samalla kohtalosta ja elämästä jutellessa (sulkapallo jäi lopulta vähän sivuun).

Se väistyi jälleen samaisessa metsässä, jonne jäin lukemaan Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää ja syvennyin siihen kunnolla. Vaikka kirjassa on vähän synkkä aihe, ainakin sen alku sai ajatukset muualle.

Se väistyi tuntikausiksi, kun lähdin ystävien kanssa piknikille. Niin, tarkoituksemme oli mennä piknikille. Päädyimme kuitenkin suunnistamaan toisen hatarien muistikuvien perusteella, löytämään kauniin näkymän lintutornista, väistelemään mutaa ja ihmisiä, kävelemään neljä tuntia ja syömään lopulta eväät siinä samalla. 

Mutta meillä oli hauskaa. <3

Yritän käpertyä pieneen onnellisuuden kuplaan ja olla puhaltamatta sitä rikki.

torstai 3. elokuuta 2017

Heinäkuussa rakastin metsiä mutta en ajan kulumista

Heinäkuussa luin 7 kirjaa ja 2013 sivua. (Luinpas aika paljon!)

Inka Nousiainen: Yökirja (32 sivua)
Kirsti Kuronen: Pönttö (86s)
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä (271s)(Kerttu & Mira #2)
Annemarie Selinko: Désirée (541s)
Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa (276s)
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä (217s)(Kerttu & Mira #3)
Katarina Eskola & Satu Marttila (toim.): 50-luvun tytöt (590s)

Yökirja oli lastenkirja, jossa varsinkin tämä idea tytön ja pojan ystävyydestä, erilaisuudesta ja yökirjasta päiväkirjan sijaan oli ihana. Pönttö oli säeromaani aikuistumisesta ja epävarmuudesta, jonka runoista tykkäsin ja osa liikuttikin. Goa, Ganesha ja minä -nuortenkirja avasi Intiaa vähän paremmin, ja siinä oli hauskoja ja romanttisia kohtia. Jäämeri, jäähyväiset ja minä oli puolestaan vähän vakavampi jatko-osa, mutta nuorten roadtripiltä löytyi kuitenkin paljon hauskoja hetkiä ja romantiikkaa.

Désirée oli kuukauden Klassikko, joka opetti puolestaan Napoleonin aikakautta ja historian pyörteitä historiallisen henkilön näkökulmasta, joka syntyi silkkikauppiaan tyttärenä mutta joka kruunattiin lopulta Ruotsin kuningattareksi. Omenapuu laulaa oli hauska ja koukuttava kirja, mutta ei lopultakaan niin syvällinen kuin olisin odottanut. 50-luvun tytöt oli ihana taas lukea uudestaan. On mielenkiintoista tutustua 50-luvun päiväkirjoihin, joiden kirjoittajilla on hyvin samanlaisia ongelmia kuin nuorilla nykyäänkin.


Heinäkuun alussa katsoin elokuvat The Edge of Seventeen (2016) ja The Notebook - Rakkauden sivut (2004). Ensimmäinen samastutti joskus, oli surullinenkin, mutta ei ehkä kaikkein parhaita elokuvia ollut. Toinen oli rakkaustarina, jonka lopun käänteistä olin montaa mieltä. Pääpari (Rachel McAdams & Ryan Gosling) oli kaunis/komea ja elokuva oli todella hyvä, liian surullinen vain.

Katsoin myös elokuvan Yksin kotona 2 (1992), josta olin muistanut tykkääväni. Tällä kertaa se kuitenkin ahdisti, ärsytti epärealistisuudellaan ja itketti aika tavalla. Parasta olivat haikeammat kohdat, kun Kevin tutustui lintutätiin ja tapasi äitinsä lopussa, osittain huumori ja Kevinin äiti (luulin koko ajan häntä esittävän Rachel McAdams, mutta roolin vetikin kunnialla Catherine O'Hara). Heti perään näin televisiosta Himoshoppaajan salaiset unelmat (2009), joka oli hauska mutta vähän erilainen kuin alkuperäinen kirja. Plussana suomea puhuva hahmo ja viittaukset Suomeen!

Viidentenä elokuvana menin (yksin) katsomaan kehutun japanilaisen animaation your name. (2016). Elokuva alkoi rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä tarinassa tapahtui niin suuria käänteitä, että järkytyin tästä K7-elokuvasta. Luontopiirrokset, kuten komeetan isku, olivat kauniita ja tunnelma oli hyvin tehostettu. Osa asioista minulla kyllä meni vähän ohi, sillä juoni oli monimutkainen, ja keksin filmille paremman otsikon: What is your name?. Suosittelen siis tätä elokuvaa, mutta se voi kuitenkin olla vähän järkyttävä.


Heinäkuun aikana pari suunnitelmaa ei toteutunut, emmekä päässeet Viipurin risteilylle, mummolle ja vaarille tai pitkäksi aikaa mökillekään. Välillä tuntui, etten ehtisi tehdä kunnolla mitään koko kesänä...

Heinäkuun alussa palasin kuitenkin Kiinasta ja totuttelin kaveripiiriin kotona. Huomasin, että ajattelen koko ajan vähemmän ja vähemmän Kiinan elämää... Vaikka kerronkin siitä koko ajan kaikille kuunteleville.

Ennen Runokävelyä Kauppatorilla

Pieniä tapahtumia löytyi kuitenkin
hautajaisista ja lukumaratonista Runokävelyyn ja Porvoossa käyntiin. Papalla pistäydyimme (ja näin häntä muutenkin paljon) sekä mökillä yövyimme valitettavasti vain pari yötä. Ehdin kuitenkin nähdä siellä kauniin auringonlaskun hehkun ja yöusvaa. <3

Kuun loppupuolella puolestaan tapasin ulkomaalaisen nettituttuni ensimmäistä kertaa ja esittelin hänen perheelleen hiukan lähiympäristöä. Huomasin myös, että olen jo aika monta ehtinyt suorittaa kesän suunnitelmistanikin.


Kuun aikana oli vaikeita, toivottomia hetkiä ja unettomia öitä, mutta oli myös oikeasti paljon hyviäkin hetkiä. On ihanaa rentoutua edes tähän (lyhyimmän ikinä) kesälomani ja viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa metsässä taas pitkästä aikaa. Jutella yökylässä toisen ystäväni kanssa, lukea nurmella, hassutella ja kuunnella musiikkia.

Elokuussa yritän päättää kesän kunnialla ja tehdä vielä ihania asioita, muun muassa käydä ehkä uudelleen mökillä. Toivon koulun alun sujuvan hyvin... Mutta kuun lopussa koittaa eräs matka, jolla on toivottavasti hauskaa. :)


KK: Keksikää jotain positiivista koulun/työn alusta!

(Itse toivon tutustuvani vähän luokkalaisiini, näkeväni taas vanhan kouluni ja huomaavani koulun olevan ihan mukavaa.)

Rentouttavaa elokuuta ja loppukesää <3

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä

Kiinnostus heräsi: Kerttu & Mira -sarja (Amsterdam, Anne F. ja minä, Goa, Ganesha ja minä)
Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Terhi Rannela
Kerttu & Mira #3
2010
217 sivua
Otava

17-vuotias Ilari on Goa, Ganesha ja minä -kirjan päähenkilöiden Miran ja Kertun ystävä, joka on päättänyt tehdä kesällä roadtripin Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Mukaan hän pyytää juurikin tyttöparin sekä kuskiksi isoveljensä Valtterin. Seurue kirjoittaa matkan aikana päiväkirjaa, johon kerätään niin matkalaisten ajatuksia kuin matkan tavoitteitakin ja joka aiotaan haudata maahan tulevaisuuden ihmisten löydettäväksi.

Ilari istuu pyörätuolissa liikenneonnettomuuden seurauksena, eikä aina jaksaisi kokea ihmisten suhtautumista pyörätuoliinsa. Hän ei ole kertonut asiasta netti-ihastukselleen Hetalle, jonka kanssa hän on jutellut jo kuukausia. Heta aiotaan poimia mukaan roadtripille Kilpisjärveltä...

Vähän harmitti kun Kerttu ja Mira eivät enää olleet kirjan pääpari, mutta heidän kirjoittamia merkintöjä löytyi ihanan matkapäiväkirjankin sivuilta. Huumoria ja romantiikkaa löytyi onneksi Ilarinkin kerrontatyylistä - mutta myös ainakin toisesta kirjasta poikkeavaa synkkyyttäkin. Ilari kirjoittaa juuri pyörätuolissa istuvan haasteista ja muiden ennakkoluuloista, sekä myös liikenteen vaaroista. Tämä sai hiukan ajattelemaan, varsinkin kun kirjan mukaan 300 ihmistä kuolee Suomessa liikenteessä joka vuosi.

Tässä kirjassa on myös värikäs hahmokaarti: kaksi lesboa (vai olikohan toinen bi?), yksi ujohko nettiaddikti, toinen itsevarmempi liikuntavammainen ja yksi... No, ehkä jätän spoilaamatta.

Jokaisen kanssa taisi kuitenkin löytyä jokin yhteinen asia. Saatan olla yhtä äkkipikainen kuin Kerttu, ujo rakkausasioissa niin kuin Valtteri, ja pidän värikkäistä vaatteista ja päiväkirjoista kuten Hetakin. He ovat minusta esimerkillisiä, sillä eivät joudu humalaan tai pahemmin sekoile matkallaan. Kaiken kaikkiaan heidän väliset dialogit olivat hauskaa luettavaa.

" - Mä en pelaa enää kenenkään kanssa! aina niin hyvänä häviäjänä tunnettu Kerttu melskaa ja heittää setelinipun pöydälle. - Tyhmä peli!
  - Pientä rajaa, Mira kuiskaa tyttöystävälleen. 
  - Pelataan vaan, sanon. - Täällä sisällä on tunnelmaa. Eihän meillä ole kiire minnekään.
  - Mä taidan keittää kahvit. Ottaako joku muukin? Valtteri kysyy.
  - Mä olen pelissä mukana sillä ehdolla, että pinkki pelinappula on mun, Kerttu kiristää. - Ilari pölli sen edellisellä kierroksella, vaikka mä olisin halunnut sen.
  - Voi hyvää päivää! taivastelen. - Olkoon pinkki sitten sun." -s.102

Oli muuten mukavaa, kuinka lopussa kerrottiin henkilöiden tulevaisuudesta. Siinä mainittiin esimerkiksi Kertun äidin Kaarinan kirjoittaneen ystävysten seikkailuista romaaneja. Onko Kaarina ehkä Terhi Rannelan alter ego?

Minua jäi kuitenkin ihmetyttämään tuo kirjan nimen ja takakannen mainitsema jäähyväiset, sillä en ainakaan itse huomannut kirjassa oikein mitään siihen liittyvää.

Roadtripin aikana ystävät näkevät monia asioita, kuten näkymän Saanan huipulta, huomaavat että porojen houkutteleminen sanoilla "porporpor" ei onnistu, räpsivät kuvia kameralla kännykän sijaan ja kokevat yhden vaarallisenkin tilanteen. Tuli kuitenkin into lähteä itse roadtripille - tai ehkä mieluummin vaikka junalla ja linja-autolla matkaamaan ympäri Suomea.

Mummuni on tehnyt tällaisen matkan 60-luvulla, myöskin pohjoisen suunnalla, joten seuraava kuva onkin hänen lähettämästään postikortista, jonka satuin löytämään mökiltä. Onkohan tuosta reissusta valokuviakaan jäljellä...


Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Onkohan muuten sattumaa että tämä kohta on nro. 17...?

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Pienen elämän hippusia #5

Minua ärsyttää/pelottaa:

- Ihmiset jotka latistavat minua ja näyttävät mitä muut taas osaavat paremmin

- Kun välillä tuntuu etten todellakaan osaa mitään

~ Kun ajattelen missä olin vuosi sitten

- Seisominen järvessä, joka on oikeastaan jatke viereiselle harjulle...joka syvenee jyrkästi ja joka on täynnä uhkaavaa vettä...

- (Pelkään siis syvää vettä. Enkä edes tiedä haluanko pelosta eroon vai en)

- Kun vanhemmat tahtovat pois mökiltä koska lupaa sadetta

- Kun kesäsuunnitelmat menevät pieleen

- Hyttyset jotka seuraavat joka paikkaan ja pilaavat kauniita hetkiä

- Liian meluisa öinen maantie, joka saa minut melkein kääntymään takaisin


Minua ilahduttaa:

~ Vanha mökki <3

~ Vanhat valokuvat <3

~ Pienet kylät ja kiemurtelevat vanhat maantiet

~ Kun osaa sytyttää kiukaan ja katselee kauniita liekkejä, vaikka niissä piileekin myös vaara

~ Roadtrip-kirjan lukeminen (Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä) järven rannalla ja matkaradion kuunteleminen

~ Suomipopin tutut laulut

~ Saunassa istuminen, vilvoittelu ja se jääkylmä järvikin, johon tottuu

~ Mustapapupihvit jotka maistuvat hampurilaisessa melkein samalta kuin tavalliset pihvitkin

~ Päiväkirja <3

~ Paljain jaloin kävely, auringonlaskun näkeminen ja kuunsirppi (miksi se oli niin epätavallisen suuri?) ja usvaa niityllä

~ Kun etsin viime vuoden hiljaista maantietä ja lopulta löydän sen. 

Hetken kuulen vain sydämeni sykkeen.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Annemarie Selinko: Désirée

Kiinnostus heräsi: kirja mainittiin Katarina Eskolan ja Satu Marttilan kirjassa 50-luvun tytöt ja sattui löytymään hyllystäni


Désirée
Annemarie Selinko
1953
Inkeri Hämäläinen
1951: Désirée
541 sivua
Tammi

Désirée syntyy silkkikauppiaan tyttärenä Marseillessa tasavallan alkuaikoina. Hänen isänsä on tasavaltalainen, joka antaa ennen kuolemaansa nuorelle tyttärelleen päiväkirjan, johon pyytää tätä kirjoittamaan "Ranskan kansalaisen Bernadine Eugénie Désirée Claryn tarinan". 

Désirée tutustuu ja rakastuu ensin korsikalaiseen kenraali Napoleone Buonaparteen. Mutta uusien mutkien kautta hän menee naimisiin Jean-Baptiste Bernadotten kanssa, joka nousee pian yhdeksi maan sodanjohtajista. Napoleonin kohotessa yhä ylemmäs Ranskan keisariksi ja tasavallan sortuessa Désirée muistaa isänsä haaveen tasa-arvosta vallankumouksen jälkeen. Hänen lähipiirinsä on kohonnut myöskin ylimystöön, sillä Désirée tutustutti sisarensa Napoleonin veljeen. Désirée muistaa tämän edelleen, kun Ruotsin kuningaspari haluaa yllättäen adoptoida Jean-Baptisten heidän kruununperijäkseen. 

"Samassa hänen katseensa osui sattumalta minuun. Puoliksi sulkeutuneet silmät avautuivat ja hän hymyili toisen kerran tänä päivänä. Ei hellästi, kuten vähää aikaisemmin kruunatessaan Josephinea, vaan iloisesti, hyväntuulisesti ja - niin, aivan kuin ennen vanhaan. Kuin ennen vanhaan, kun juoksimme kilpaa ja hän antoi minun piloillaan voittaa. Enkö sanonut sinulle? kysyivät hänen silmänsä. Silloin pensasaidan luona? Sinä et vain uskonut minua!" -s.205, 2.12.1804

Désirée on hidaslukuinen kirja. Se on kirja täynnä politiikkaa ja pitkiä epärealistisia päiväkirjamerkintöjä, joissa toistetaan yksityiskohtaisesti kaikki dialogit. Miksi sitten kuitenkin ihastuin tähän romaaniin?

Ensinnäkin, opin tästä kirjasta paljon enemmän kuin historiantunnilta. Minulla on jäänyt tosi huonosti päähän Ranskan vallankumous ja Napoleonin aika, tai ehkä emme edes käyneet sitä paljoakaan. Mutta jos kirjan faktat pitävät paikkansa (toivon että ne pitävät, vaikka en olekaan varma), tunnen nyt pääpiirtein Napoleonin valtakauden, valloitukset ja vähän muutaman maan politiikasta. Politiikkaa olikin kirjassa paljon, kohtuuselkeästi selitettynä, vaikka Désirée oman väittämänsä mukaan sivistymättömänä ei tästä paljon ymmärtänytkään.

Esimerkiksi Ruotsista kirjassa on paljon, sillä Jean-Baptiste todellakin aloitti maassa "Bernadotten dynastian", ja lopussa Désiréekin kruunataan Ruotsin ja Norjan kuningatar Desideriaksi. Nimi tarkoittaa toivottua, mutta Désirée ei tuntenut ensin olevansa sitä Ruotsissa... Myös Suomi mainitaan useasti Venäjän valloittamana alueena, jonka ruotsalaiset haluaisivat takaisin.

""Ruotsista voisi tulla uudelleen suurvalta, olen tarjonnut Bernadottelle Suomen, jos hän marssii rinnallamme. Olen tarjonnut hänelle Suomen ja hansakaupungit. Kuvitelkaa, Madame - Suomen!"
   Yritin kuten niin usein ennenkin kuvitella mielessäni Suomea. "Olen nähnyt sen kartalta - pelkkiä sinisiä täpliä, jotka merkitsevät järviä", sanoin." -s.351, v. 1811

Olikohan kirjailijalla jotain sidettä Suomeen? Ainakin Wikipedian mukaan hän oli paennut toisen maailmansodan aikana Ruotsiin.

Désirée on todella hyvä päähenkilö, sillä hän onnistuu liittymään historiallisiin tapahtumiin Jean-Baptisten puolisona ja Napoleonin nuoruudenrakastettuna. Hän kuvailee ajanjaksoa ja ihmisiä, Napoleonin muuttumista diktaattoriksi ja sodan runtelemia maita. Järkyttävä kohta onkin, kun Désirée käy sotasairaalassa etsimässä kamaripalvelijansa poikaa.

Seksistä kirjassa hädin tuskin mainitaan, puolison pettäminen kuitenkin sitäkin useammin. Kirjastossa silmäilemässäni tietokirjassa Napoleonin ja Josephinen suhdetta kuvailtiin onnelliseksi, mutta Désiréessä sain siitä aivan erilaisen kuvan... Désirée ja Jean-Baptiste olivat kuitenkin onnellisia yhdessä, vaikkakin edellämainittu pelkääkin miehensä ottaneen rakastajattaren tai naivan sivistyneemmän prinsessan Ruotsin kuninkaana. Oliko heidän avioliittonsa yhtä kaunis todellisuudessa?

Suosittelen Désiréetä syventävänä historiantuntina naisen näkökulmasta, rakkaustarinana ja myös pienenä pohdintana ihmisen valinnoista - olihan Désirée itse tuonut Napoleonin heidän perhepiiriinsä.

"Kohtalokas" kirjoitustapa:

"Ranskan kuningaskruunu on katuojassa, tarvitsee vain kumartua ja ottaa se ylös... Napoleon on nyt kumartunut ja kalastanut kruunun katuojasta. Samalla se on muuttunut keisarin kruunuksi. Hämillinen kuiskailumme ja avuton seisoskelumme toi mieleeni hautajaiset. Silmäni etsivät Jean-Baptistea. Hän puri mietteliäänä alahuultaan. Nyt kannamme tasavaltaa hautaan, ajattelin. Isä, poikasi on saanut kutsukortin ja tyttärestäsi Juliesta on vieläpä tullut prinsessa ja hänellä on pieni kultakruunu päässään..." -s.203, 2.12.1804   

Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 12.: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja, sekä Muuttoliikkeessä-haasteeseen. (Désiréen oli hankala sopeutua Ruotsiin ja hän muutti sieltä ensin heti takaisin Ranskaan.)