maanantai 21. toukokuuta 2018

Sonia Levitin: Journey to America

Tämän kirjan löytämiseen liittyy pieni tarina: Olimme vuosi sitten lomalla Filippiineillä Siargaon saarella, ja viimeisenä iltana menimme syömään läheisen mökkikylän pieneen ravintolaan. Paikka oli täynnä erilaisia esineitä ja maalauksia alkaen vanhoista matkapuhelimista päättyen sitaateilla koristettuihin tauluihin. Huoneessa oli myös hylly vanhoja kirjoja, joita jäin katselemaan. Siispä paikan brittiläinen omistaja, mukava vanhempi mies jonka kanssa keskustelimme pitkään saaresta ja sen kulttuurista, kehotti minua valitsemaan yhden tai pari kiinnostavaa kirjaa mukaani. Mitä?! Lopulta uskoin että saan todellakin ottaa kirjan omakseni, ja mukaan lähti tämän romaanin lisäksi myös Salemin noidista kertova vihkonen.

Joten ei, minua ei voi syyttää kannen tuhrimisesta. ;)


Journey to America
Sonia Levitin
Journey to America #1
1987 (1970)
150 sivua
Aladdin Paperbacks

Helmikuussa 1938 juutalaisen Lisa Plattin perhe joutuu eroamaan isästä, joka lähtee yksin Amerikkaan. Perheen on tarkoitus seurata häntä niin pian kuin mahdollista, mutta odotus venyy vähitellen kuukausiksi. Äiti tyttärineen matkustaa pian Sveitsiin, jossa he yrittävät selviytyä ilman työtä ja oleskelulupaa odottaessaan isän saavan kaikki tarvittavat paperit. 

Olen lukenut juutalaisten paosta Iso-Britanniaan, Ruotsiin, Hollantiin ja jopa Shanghaihin asti, mutten vielä kertaakaan aiemmin Amerikkaan, vaikka ehkä suurin osa pakenikin juuri valtameren toiselle puolelle. Tämä puute onkin nyt korjattu tällä romaanilla, joka perustuu kirjailijan omiin lapsuuskokemuksiin.

Kirja kuvaa hienosti juuri sitä vaihetta juutalaisvainoissa, jolloin uhka ei ollut vielä valtava. Vaikka vuonna 1938 juutalaisia syrjittiinkin, ja rasismi ulottui lakeihin saakka, aukenivat heistä monen silmät vasta loppuvuodesta kristalliyön tapahtumien vuoksi. Lisan perhe oli jo pari vuotta aikaisemmin muuttanut Brasiliaan(tästä olisin halunnut lukea enemmänkin), mutta palannut kuitenkin takaisin Saksaan. He aprikoivat pitkään lähteäkö Amerikkaan vai ei, ja saavat kuulla paljon erilaisia kommentteja muilta. 

"Then why aren't the others leaving?" I demanded. My grandparents, uncles, aunts and cousins - all were staying in Germany. "Rosemarie says that her parents say there's nothing to get upset about," I went on heatedly. "They say that nobody should take Hitler seriously, and it's silly for people to move away, because it will all blow over."
   "It's far more silly for people to ignore what's going on right under their noses!" Clara exclaimed. "Your father is just smarter than the others," she continued, "and he has courage. Don't you think it takes courage to give up everything, his home, his business, and to start all over again in a strange country? " -s.9

Vaikka matkan aikana tapahtuu hyvin jännittäviä käänteitä ja pari pelottavaakin, on romaani kuitenkin selvästi suunnattu nuorille, ehkä 10-12 -vuotiaille lukijoille. Lisa yrittää tulla toimeen isosiskonsa Ruthin ja pikkusiskonsa Annien kanssa, mutta pelkää kuitenkin poliisin pysäyttävän heidät rajalla. Enkelimäisen hyvän kasvattiperheensä kohdalla hän puolestaan pohtii, voivatko ehkä vain kristityt olla hyviä ihmisiä. Loppua kohden tarina synkkenee hiukan, mutta päättyy kuitenkin onnellisesti. Kuinka monen pakenevan juutalaisen tarina oli samanlainen?

Journey to America opetti jotain juutalaisten nuorten paosta Amerikkaan ja siitä, kuinka vaikeaa on tietää tulevaisuus etukäteen. Vaikka Lisan selviytymistarina ei ollutkaan se rankin, kuka haluaisikaan joutua kokea saman?

"Take your mother and leave as soon as you can. Go to England or to France. There's going to be a war."
   The door closed and I could hear no more. I began to walk through the rooms, looking at everything we would leave behind the next morning, but still I could not actually believe that war was coming. War was something distant and strange that happened to other people in other times. I had read of wars, of wounded men, of fleeing women and children and of death." -s.33

Kirja sopii muiden muassa HelMetin lukuhaasteen kohtaan 33. "Selviytymistarina" sekä #Hyllynlämmittäjä-haasteeseen.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Gloria Whelan: Chu Ju's House

Kiinnostus heräsi: ostin käytettynä Kiinassa



Chu Ju's House
Gloria Whelan
2005 (1.p 2004)
231 sivua
HarperCollins Publishers

Eletään 1900-luvun loppupuolta eteläisen Kiinan maaseudulla. Chu Jun perhe on saamassa toisen lapsen, ja kaikki toivovat sen olevan poika, sillä lain mukaan jokaisessa perheessä saa olla vain kaksi lasta. Toive ei kuitenkaan toteudu, ja Chu Jun nai nai, isoäiti, aikoo lähettää tyttövauvan orpokotiin. Pelastaakseen siskonsa Chu Ju karkaa yöllä kotoa ja lähtee etsimään paikkaa itselleen. Mutta tuleeko hän enää koskaan tapaamaan perhettään?

Jo kirjan asetelma on hyvin mielenkiintoinen - ja hämmentävä. Miten nuori tyttö voi lähteä kotoa yksin tuntemattomaan maailmaan ja selviytyä? Chu Jun tarina on oikea seikkailu, mutta hän löytää aina hyviä ihmisiä, jotka hyväksyvät hänet. Vaikka yksi henkilöistä kutsuikin Chu Juta urheaksi ja epäitsekkääksi tytöksi, jäi minulle kuitenkin mielikuva, ettei hänelle annettu kirjassa muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kotoaan. Nykyajassa samantapainen epäitsekäs teko olisi ennenkuulumatonta, sillä eihän kukaan odota nuoren tytön uhrautuvan sisarensa puolesta.

K
irjoituskieli puolestaan on miellyttävää, yksinkertaista ja ehkä vähän vanhahtavaakin englantia, mikä jättää tarinan kivalla tavalla etäiseksi.

"When Wu and the boys returned, we ate our evening rice and fish. There was talk of the next place for fishing, and soon the boat was loosed from its moorings and once again we drifted downstream. The fields and villages became hills and then mountains sliced into green steps. As my ye ye had said, there was no end to where the river might carry you." -s.55

Ehkä eniten kuitenkin tykkäsin romaanissa Kiinan kulttuurin kuvauksesta. Pidän kirjoista, joissa sirotellaan erikielisiä sanoja tekstin lomaan. Chu Ju's House opettaa esimerkiksi kiinan sanat ma ma ja ba ba (äiti ja isä) mutta myös erikoisemman cha hukou (oleskeluluvan tarkistus). Sain myös uuden kuvan maaseudun ihmisistä, jotka eivät ainakaan tuolloin osanneet lukea ja elivät hyvin yksinkertaista elämää. Chu Ju söi tavallisesti ruoakseen pelkkää nuudelia tai riisiä ja ehkä hiukan tofua tai kalaa. Tarinasta myös välittyi hyvin tyttövauvojen surullinen kohtalo: jotta perheellä olisi vielä mahdollisuus poikalapseen, tytöt saatettiin laittaa orpokoteihin, joista heidät puolestaan lähetettiin työskentelemään huonoihin olosuhteisiin.

Chu Ju's House ei kuitenkaan ollut synkkä vaan enemmänkin realistinen ja toiveikas selviytymistarina. Se korostaa yksinkertaista maaseutuelämää suurkaupunkien sijaan ja kuvailee Kiinan maaseutua kauniisti. Kuitenkin siitä löytyy myös pieniä ajatuksia totuudesta. Voiko totuuden paljastaa joka tilanteessa - oli sitten kyse omasta menneisyydestä tai hallituksen epäkohdista?

Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 38. "Kirjan kannessa on kulkuneuvo" (hah, puolikas purjevene!) ja #Hyllynlämmittäjä-haasteeseen.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Huhtikuussa seurasin vierestä luonnon puhkeamista kukkaan

Huhtikuussa luin seitsemän kirjaa ja 1383 sivua. Sattumoisin luin myös lähes pelkkiä suomalaisia kirjailijoita.

Salla Simukka: Virhemarginaali (T&M #2) (191s)
Stina Lindeberg: Seitsentoistavuotias (188s)
Aino Kallas: Sudenmorsian (96s)
Salla Simukka: Takatalvi (T&M #3) (199s)
Salla Simukka: Minuuttivalssi (191s)
Leena Lander: Tummien perhosten koti (322 s)
Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys (196s)

Huhtikuussa innostuin yhä enemmän Salla Simukan nuortenromaaneista. Jäin koukkuun Tapio & Moona -sarjaan, joka kertoo ihanan realistisesti päähenkilöiden ystävyydestä ja ongelmista. Minuuttivalssi kertoi Susannan kasvutarinan ja kamppailun tulevaisuudenhaaveidensa kanssa, mihin oli aika helppo samastua.
   Seitsentoistavuotias ja Sudenmorsian edustivat vähän vanhempaa kirjallisuutta. Seitsemäntoistavuotiaassa teemana on 50-luvun nuoren aikuistuminen ja suhde ylihuolehtivaiseen, vanhanaikaiseen äitiinsä. En lopulta osanut kunnolla sanoa, oliko kirja nuoren itsenäistymisen vai vanhempien puolella. Sudenmorsian oli vanhalla kielellä kirjoitettu kertomus kielletystä rakkaudesta. Se oli mielenkiintoinen, mutta tässäkin oli hankala ymmärtää, oliko kertoja oikeastaan päähenkilön puolella vai tätä vastaan.
   Tummien perhosten kodin luin koulun vuoksi ja pelkäsin jo etukäteen sen olevan ahdistava. Niin se olikin - mutta myös hyvin kirjoitettu tärkeästä aiheesta.
   Piruettiystävyys kuulosti takakannen perusteella samastuttavalta - se kertoi epävarmasta, suorittavasta tytöstä - mutta kirjaa lukiessa ei se herättänyt niin paljon tunteita vaan oli jopa hiukan synkkä. Kirjoitustyylin (ja päähenkilön iän) perusteella se oli suunnattu vähän nuoremmille. Kirja oli kuitenkin koukuttavaa yhden illan lukemista, ja tykkäsin lopun käänteestä, joka tuli minulle ihan pusikosta.


Huhtikuussa kävin pitkässä aikaa elokuvissakin katsomassa komedian Blockers. Suuri positiivinen yllätys oli yhden henkilön kaapista ulostulo - varsinkin kun tämä oli esitetty pienenä, normaalina sivujuonena, jota ei ole erityisesti mainostettu. Muutenkin elokuva oli hauska, mutta hyvin epärealistinen, ja erinäiset bilekohtaukset tuntuivat jopa epämiellyttäviltä.
   Katsoin myös Netflix-elokuvan When We First Met (2018), jonka loppuratkaisun kerrankin arvasin ennen elokuvan loppua. Mikään erityisen vaikuttava tai hauska se ei ollut, mutta asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että katsoin sen vailla seuraa.

Pitkäsilta ja ohut jää

Huhtikuu alkoi istuessani pääsiäisyön messussa - oli jännittävää aloittaa kuukausi tällä tavalla. Kuun alussa juhlin muutenkin pääsiäistä syömällä vuoden suklaavarastot etukäteen, mutta painiskelin myös koulutehtävien kanssa. Vähitellen kiire alkoi hellittää, ja nyt en jaksaisi tehdä enää mitään kouluun liittyvää...

Huhtikuussa oli vaikeita päiviä, mutta myös paljon mukavia hetkiä. Näihin kuului kahvilassa käynti ystävien kanssa (jaoimme salaatin ja saimme kaikki normaalin annoksen kokoiset lautaselliset...), uusia tuttuja, uusia ihastuksia ja yksi kotiinpaluu, jota olen ajatellut sen jälkeen monta päivää, vaikka siitä ei alkanutkaan mitään ihmeellistä ja ihanaa.


On myös ollut ihanaa seurata kevättä ja muuttuvaa luontoa. Vaikka kuun alussa oli vielä lunta, suli se nopeasti, ja pienet purot alkoivat solista. Viimeisinä päivinä pystyin jo istumaan ulkona lukemassa, hikoilemaan urheillessa ja kastumaan liikuntatunnilla kevätsateessa. Luonto ja kevät olivat minulle tärkeitä. <3

Toukokuusta tiedän jo yksittäisiä tapahtumia sieltä täältä: on teatterikerhon näytelmän ensi-ilta ja toinen ilta, menen katsomaan Mamma Miaa! suomeksi, opettajani on kutsunut koko luokan grillaamaan luokseen... (Älkää kyseenalaistako :D) Yritän jaksaa vielä viimeiset päivät koulun kanssa, mutta vapun myötä pääsin jo melkein lomatunnelmiin... Toivon toukokuulta etenkin onnellisia hetkiä ja rauhoittumista.


Kuukauden kysymys: Kertokaa oma stressinpurkutaktiikkanne/
-vinkkinne (e-en ollenkaan ole keräämässä neuvoja!). En tiedä, vastaako omani ihan kysymykseen, mutta yritän viettää joka päivä vähän omaa aikaa esimerkiksi pyhittämällä koulumatkat ja ajan ennen nukkumaanmenoa kirjan lukemiselle. Ystäväni ihmettelee, miten ehdin ollenkaan lukea kirjoja - tässä vastaus. :)

Rauhan hetkiä toukokuulle, ja muistakaa mennä joskus ulos katsomaan luonnon kauneutta <3

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Naisten aakkoset: R

Naisten aakkosissa etsitään tuttuun tapaan kuuluisia naisia jokaiselle aakkoselle. Haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit. 

Olen ehtinyt kirjoittaa aakkosista
ABCDEFGHIJKLM, NOP ja Q.

Kun Q-kirjaimeen löysin juuri ja juuri sopivat ehdokkaat, R-kirjaimeen tuli oikein tungosta. Näin aakkosten loppupäässä tekee vain mieli esitellä jokaisen alkupäässä unohtunut, vähänkin lempparijulkkis tai -henkilö. Saatte siis muutaman lyhyen esittelyn per kysymys.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Rainbow Rowell on kirjoittanut suloisen, mutta myös riipaisevan rakkaustarinan Eleanor & Park, ja tajusin juuri luvanneeni lukea Fangirlinkin jo pari vuotta sitten... Celia Reeseltä on suomennettu historialliset nuortenromaanit Noitalapsi, Näkijä ja Merirosvoja!, vaikka hän on kirjoittanut paljon enemmänkin. Muistaakseni pidin eniten ensiksi ja viimeiseksi mainituista, vaikka ne olivatkin vähän hurjia. Käthe Recheisin Lena - Unser Dorf und der Krieg puolestaan opetti minulle paljon toisen maailmansodan tapahtumista Itävallan näkökulmasta. Sattumalta näiden kaikkien lukemisesta on kulunut jo pari vuotta.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Rachel McAdams näyttelee naispääosia Aikamatkustajan vaimossa ja The Notebookissa. :) Toiseksi ehdokkaaksi haluan nostaa Rose Byrnen, jonka roolihenkilöä Gracea ihailin musikaalissa Annie (2014).

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

- Haluaisin tutustua Regina Linnanheimon elokuviin paremmin. Olen tainnut nähdä vain yhden vuosia sitten.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Ensinnäkin on pakko mainita kirjallinen lempparini Renn, joka on toinen päähenkilö Michelle Paverin Muinainen pimeys -sarjassa. Renn on rohkea ja päättäväinen, mutta kipuilee myös tietäjän voimiensa kanssa. (Eli täyttää lähes kaikki varman ihastukseni tunnuspiirteet. Lisäksi hänellä on punainen tukka <3) 
   Robin Scherbatsky on lempihenkilöni How I Met Your Mother -tv-sarjassa. Pidän siitä, kuinka Robin pitää ehkä tyypillisistä miesten harrastuksista mutta on kuitenkin muuten naisellisempi. Tedin ja hänen suhde oli suloinen, mutta... 
   Lopuksi pitää vielä mainita Ronja Ryövärintytär Astrid Lindgrenin kirjasta. Ronja on rohkea, ja hiukan toivoin voivani elää samassa metsässä vuorien, kosken ja luolien ympäröimänä.

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Ensimmäisenä keväänä

Kevät. Se alkaa iltoina, jolloin tuntuu oudolta mennä nukkumaan valoisan taivaan alla. Vähitellen katoavat lumikasat, tilalle tulevat aurinkoiset päivät ja vihreämmät männyt.

Tämä kaikki ennen kuin muistan kukkienkin kuuluvan kevään merkkeihin. Ensin pienet, nuokkuvat lumikellot ja idänsinililjat, sitten violetit ja keltaiset krookukset.  Ja ne valkoiset pienet tertut, joiden nimeä en enää muista. 

Kiinassa olisi nyt jo Suomen lämmin kesä. Sitä en kuitenkaan kaipaa. Olen tyytyväinen hitaasti esille hiipivään kevääseen. Mutta muuten ikävöin kyllä joskus Kiinaan.

Tai ehkä minä kaipaan vain sitä tunnetta, kun asuu suomalaisena ulkomailla. Kun voi kiittää ruokakaupassa kiinaksi, kun voi syyttää kaikesta saasteista ilmaa, kun voi kertoa kaikille asuvansa juuri Aasian jättivaltiossa. Siinä on jotain hienompaa ja erilaisempaa kuin pelkästään "Suomessa" asumisessa. Ehkä tämä tunne on minulle vähän liiankin tärkeä.

Kuitenkin Kiina on minulle kuin toinen koti. Ei samanarvoinen kuin Suomi, ei ollenkaan yhtä tuttu, ei niin lähellä sydäntä. Kuitenkin se tuntuu enemmän tutulta kuin joku toinen maa Suomen lisäksi. Kiinassa ollessa ikävöin Suomeen, Suomessa taas aina jollakin lailla Kiinaan.

Mutta nyt olen asunut kotimaassani jo melkein vuoden, ja koen sen kevään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Kevätsateen kesken pesäpallopelin. Valkoisen kevätillan joka muistuttaa jostain vuosien takaisesta. Pienet purot kalliolla, joiden vuoksi kierrän aina sitä kautta kuuntelemaan niiden solinaa.

Metsä antaa minulle voimaa, metsä rauhoittaa silloin kun tuntuu vaikealta. Vaikka sen tuttuihin paikkoihin liittyy liikaa muistoja. Mutta uusia muistoja tulee koko ajan lisää. Uusia kävelyitä yksin tai ystävien kanssa, uusien paikkojen löytämistä.

Eräänä iltapäivänä tarkenen pitkästä aikaa lukea ulkona auringonpaisteessa. Niin kuin viime kesänä tai monta vuotta sitten. Mutta nyt myös tänäkin keväänä.


perjantai 27. huhtikuuta 2018

Aino Kallaksen ja Heini Tolan Sudenmorsiamet

Kiinnostus heräsi: Sudenmorsian-teatteriesitys



Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina
Aino Kallas
2007 (1.p 1928)
96 sivua
Otava

Eletään vuotta 1650 Hiidenmaalla, Virossa. Metsänvahti Priidik kohtaa eräänä päivänä lampaita pesemässä nuoren tytön. Vaikka tytöllä on punertavat hiukset ja luomi, varoittava merkki, rinnassaan, näkee Priidik, kuinka lempeästi tämä käsittelee lampaita. Aivan toisin kuin muut.
   Naimisiin mentyään ja lapsen saatuaan Priidik ja Aalo ovat taas keväällä yhdessä sudenajossa. Siellä Aalo kuulee ensimmäistä kertaa suden kutsun: "Aalo, piikaiseni Aalo, tuletkos kanssani suolle?" Juhannusyönä, miehensä ollessa poissa, hän ei voi enää vastustaa kaipausta ja lähtee suolle yhtyäkseen susien laumaan. Näin hän alkaa elää päivän ja yön elämää - ja saa kyläläisiltä kutsumanimen Sudenmorsian.

Sudenmorsian oli hyvin erilainen kirja alkaen ihan teoksen kielestä. Se oli nimittäin hyvin vanhaa ja koukeroista, sanoihin kuului näin esimerkkeinä P. Ehtoolliskalkki ja mahlakuu. Aloin jo pohtia, oliko kieli sata vuotta sitten tällaista, kunnes muistin Minna Canthin teokset 1800-luvulta. Niiden kieli oli paljon selkeämpää ja nykyaikaisempaa. Netistä sitten selvisi, että kirja on kirjoitettu tarkoituksella vanhahtavalla kielellä ja balladityylillä. Huomiota herättivät myös latinankieliset sanat ja sanonnat, kuten Homo homini lupus.

Yhtä paljon minua hämmensi kertojan suhtautuminen Aalon tekoihin. Vaikka ihmissutena juoksua kuvattiinkin tämän elämän parhaimmaksi kokemukseksi, puhuttiin myös koko ajan hänen noitamaisista piirteistään ja yleensäkin noituudesta hyvin kielteisesti. Toisaalta Aalo teki ihmissutena pahojakin tekoja, mutta ehkä koko sutena juoksu olikin symboli jollekin aivan muulle.

"Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi." -s.38

Syy Sudenmorsiamen lukemiselle oli siis siihen perustuva teatteriesitys, jota ennen sain kirjankin lopetettua. Teatteri Avoimet Ovet oli hiukan modernisoinut teosta: ihmissutena juostessaan Aalo tanssi ja spreijasi sanoja valkokankaalle. Muutenkin näytelmä oli täynnä symboleita: pariskunnan arkirutiinit kuvattiin yksinkertaisesti heidän taitellessa samanaikaisesti lautasliinansa ja toistaessa vuoron perään "Kiitos" ja "Hyvää yötä". Näytelmässä oli myös paljon musiikkia ja kappaleita, joita yksi näyttelijöistä esitti livenä. Hieno symboli suhteen muuttumiselle oli, kun Aalo käänsi vähitellen "hyvää yötä" sanottuaan katseensa sivuun eikä enää katsonut samaan suuntaan kuin Priidik...

Ymmärsin modernimman esitystyylin idean, mutta jotenkin olisin juuri romaanin lukeneena toivonut enemmän 'perinteistä' esitystapaa. Eniten pidin Priidikin ja Aalon ensimmäisestä kohtaamisesta, jota ei kirjassa ollut.

Priidik: Sinulla on kauniit hiukset.
Aalo: Katsonut kauan?
Priidik: En
Aalo: Siis olet.

Ystäväni, jolla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, piti esityksestä, samoin kuin kaikki muutkin katsojat, jotka uskalsivat avata suunsa Tekijät tutuiksi -keskustelussa. Saimme kuulla esimerkiksi, että esityksen saksankieliset huudahdukset olivat saaneet inspiraatiota Aino Kallaksen ja Eino Leinon saksankielisistä kirjeistä. :)

Sudenmorsiamesta minulle jäi etenkin mieleen, kuinka ihminen voi olla niin erilainen, kuinka heissä "vaihtuu niinkuin vuorokaudessakin yö sekä päivä". Aalo oli vuoroin kuuliainen ja lempeä vaimo mutta vuoroin antautui intohimonsa valtaan. Minusta Priidikilläkin oli kaksi puolta: vaikka hän oli kostonhimoinen, katui hänkin lopussa tekojaan.

Ohjaaja ja dramaturgi: Heini Tola   Musiikki: Suvi Isotalo
Näyttelijät: Maija Andersson, Sauli Suonpää, Suvi Isotalo

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 43: "Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle".

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Salla Simukka: Virhemarginaali & Takatalvi

Kiinnostus heräsi: ensimmäinen osa Kipinä, josta luin ensimmäisen kerran blogista Lukutoukan kulttuuriblogi

Sisältää joitakin juonipaljastuksia Virhemarginaalista!

Väri <3
   Virhemarginaali       
   Salla Simukka               
   Tapio & Moona #2
   2007                   
   191 sivua              
   WSOY                   

   Takatalvi
   Salla Simukka
   Tapio & Moona #3
   2008
   199 sivua
   WSOY






Virhemarginaali kertoo Tapion yhdeksännen luokan syksystä. Hänellä on nyt uusi ystävä Moona kesän Prometheus-leiriltä. Miksi Moona kuitenkin alkaa käyttäytyä kummallisesti hänen seurassaan? Voiko ystävyys vain hiipua näin? Tapion luottamus muihin ihmisiin on koetuksella, kun hänen enonsa väitöskirjasta löytyy tarkoituksella tehtyjä vääriä laskelmia. Voiko maailma olla näin epärehellinen?
   Lukion toisella olevalla Moonallakin on pohdittavaa,kun hänen ystäväporukkansa alkaa pikkuhiljaa hajaantua ja äiti tahtoo uuden miehen, Harrin, mukaan perheeseen. Kaiken kukkuraksi Moona alkaa tuntea Tapiota kohtaan jotain enemmän kuin vain kaverillisia tunteita... Miten hän voisi kertoa tästä ystävälleen?

Takatalvessa on jo seuraava kevät ja Moonan vanhojentanssit. Hänen ja hänen ystäviensä välit kiristyvät edelleen kirjallisuuskurssin opettajan takia, joka käyttäytyy joitakin oppilaita kohtaan väärin ja talloo heidän mielipiteitään. Moona myös tutustuu koulun hurmuriin Leoon, joka pyytää häntä auttamaan valokuvausesseen kanssa. Moona alkaa tahtomattaan toivoa mahdottomia, vaikka tietääkin Leon seurustelevan. Tapio puolestaan huomaa äitiensä välien yllättäen kiristyvän. Pitäisikö hänen tehdä jotain - saattavatko äidit erota?

Ensinnäkin tykkäsin molempien osien koukuttavuudesta, ja jo Virhemarginaalin jälkeen teki mieli lukea Takatalvi mahdollisimman pian. Nämä ovat myös hyvin nopealukuisia, mutta kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en melkein halunnut saada niitä loppuun. Enää kaksi osaa sarjaa jäljellä, apua.

Toinen asia, josta tykkään sarjassa, ovat Moonan ja Tapion realistiset ongelmat. Molemmilla on kerrallaan parikin asiaa mielensä päällä, aina ystävistä ja ihastuksista vanhempiensa suhteisiin asti. On tosi tuttua joutua pohtimaan onko ihastuksen kohde vapaa vai varattu - ja joskus käy niinkin, että ihastuu ystäväänsä. Tapio suhtautuu tähän vähän liiankin fiksusti - joku toinen, esimerkiksi minä itse, ei olisi osannut toimia samalla tavalla.

Kumpikin päähenkilöistä on myöskin ihailtavan kunnollinen nuori - vain pari pientä alkoholisekoilua mahtuvat tarinaan mukaan. Moona muistuttaa myös, että voi olla aikuistuva ja intohimoakin tunteva nuori mutta kuitenkin välillä sortua hullutteluun, pulkalla laskemiseen ja vesi-ilmapallosotaan.

"Moonan kädet liukuivat kaulalta alas, alemmas, yhä alemmas.
    Leo, Leo, Leo.
    Voisi olla vaikeaa katsoa enää Leoa silmiin näiden ajatusten jälkeen.
    Mutta enää Moona ei voinut lopettaa. Ei nyt, kun hän oli niin lähellä." - T, s. 131

Huomaan, että Moona ihastuu paljon helpommin kuin Tapio. Muutenkin Tapio tuntui jäävän vähän syrjään. Ensimmäisessä osassa, Kipinässä, hän oli aktiivisempi, mutta nyt hän vaikuttaa vain hiljaiselta ja mietiskelevältä matematiikasta pitävältä pojalta. Itselläni matikka on inhokkiaine koulussa, enkä muutenkaan oikein pysty samastumaan Tapioon muuten kuin hänen pohdintoihinsa ja rauhallisuuteensa. 

Moonaan pystyn samastumaan paljon herkemmin, onhan tämä kaiken lisäksi tyttö ja samanikäinen. (Hän tanssi samat tanssitkin wanhoissa <3) Hänen ihastuksensa Leoon pystyin tajuamaan, mutta Tapio-ihastusta en vain yksinkertaisesti ymmärtänyt. Se johtui varmaankin siitä, että Tapio on toinen päähenkilö, eikä häntä missään vaiheessa olla kuvailtu romanttiseen tapaan. Moonakaan ei oikeastaan missään vaiheessa selittänyt, mikä Tapiossa oikein viehätti häntä. Tämä valinta on varmasti tehty sillä ajatuksella, että Tapio jäisi mieleen ihan normaalina poikana eikä minään hurmaavana komistuksena. 

Jäin myös pohtimaan kirjojen nimiä. Takatalven tajusin, mutta mistä nimi Virhemarginaali? Ennen kirjan lukemista en ollut ikinä kuullutkaan koko sanaa, ja ihmettelin, kun kaverini käytti sitä ihan normaalisti.

Eniten pidän Tapio & Moona -sarjan pohdinnasta ja realistisista ratkaisuista. Ystävään tai koulun hurmaavimpaan poikaan voi ihastua, mutta tämä ei välttämättä pääty elokuvien elämää suurempaan suudelmaan. On myös ihailtavaa, kuinka kirjassa tyttö ja poika pysyvät koko ajan vain ystävinä.

"Asioista ei pitänyt tehdä suurempia kuin ne olivat. Lukio pysyisi pystyssä ilman Leeaa. Moona pääsisi eroon ihastuksestaan Leoon, kuten hän oli päässyt aiemmin eroon ihastuksestaan Tapioon. Kaikki etenisi, takatalvi hellittäisi, tulisi kevät ja kesä ja syksy ja taas talvi. Tulisi seuraavia vuosia ja niiden jälkeen taas lisää vuosia, uusia kouluja, työpaikkoja, ihmisiä. Moonan pitäisi vain uskaltaa mennä mukana.
- T, s. 192

Virhemarginaali sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 27. "Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta". Takatalven laitan kohtaan 22. "Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin".