Porvoo, otto kaksi

Noin vuosi sitten kirjoitin päivästä, jolloin Ed Sheeranin kappale Castle on the hill osoittautui enteeksi ja jolloin kävin ensimmäistä kertaa Porvoossa. Olin toivonut pääseväni uudelleen jonkinlaiselle päivämatkalle, ja kun äitini toissapäivänä ehdotti tälle maanantaille lähtöä Porvooseen, olin heti valmis.

Varoitus: postaus sisältää minulle epätyypillisesti paljon kuvia!

Alle tunnin bussimatkan jälkeen suuntasimme heti ensiksi Johan Ludvig ja Fredrika Runebergin kotimuseoon. Kotimuseot eivät oikeastaan ole lemppareitani, mutta oli hauska ihastella vanhoja esineitä ja lukea opaskirjasta tietoa Runebergin perheestä. Salista löytyi myös todella kauniita romantiikan ajan maalauksia.

En valitettavasti muista maalarin nimeä, mutta hän oli Runebergin ystäviä

Suopayrtti Fredrikan puutarhassa

Kaunis kadunvarren talo <3

Vaikka emme olleetkaan museossa pitkään, lähdimmekin jo sitten lounaalle Vanhaan Laamanniin tuomiokirkon luo. Ruoka oli todella hyvää!

Tein poikkeuksen ja söin punaista lihaa - poroa, ruisvohveleita ja puolukkahilloa.

Jäätelölle tahdoin ehdottomasti viimevuotiseen ravintolaamme Fryysarinrantaan. Viime vuoden erikoisella tavalla hyvänmakuista pistaasijäätelöä siellä ei valitettavasti ollut, mutta Irish Coffee - karpalo & marjasorbetti ei ollut hassumman makuista.

Vaikka oli kuuma päivä, jaksoimme kuitenkin lähteä talsimaan Linnamäkeä kohti. Ison Linnamäen näimmekin viimeksi, mutta nyt halusin käydä sen länsipuolella Pikku Linnamäellä, jossa sijaitsee rautakauden aikainen kalmisto.

Maarin lahti ja tuomiokirkko

Maarin lahti - yksi muinainen kohde lisää. Se on ollut muinainen satama, ja ympäröiviltä niityiltä löytyy harvinaisia, ei-kotoperäisiä kasveja.

Vaikka Pikku Linnamäellä ei huokunut samalla lailla historiallisuus kuin Iso Linnamäellä (kalmistosta ei ollut muuta merkkiä kuin 70-luvulla pystytetty muistokivi), oli se luonnon kannalta aivan yhtä kaunis. Yhtäkkiä olimme keskellä pieniä polkuja ja hiekkatietä, mäntyjä, peltoja ja risuaitoja. Jos katsoi sähkötolpista ja joistain muista häkkyröistä poispäin, näytti paikka aivan sadan vuoden takaiselta maisemalta.

Puiden varjostama käytävä

Ylhäällä mäellä

Kiipesimme kyllä vielä nopeasti Iso Linnamäellekin, kun niin kauniisti pyysin. Ehkä pääsisin sinne joskus jonkun ystävän kanssa kävelemään, niin kuin jo viime vuonna suunnittelin.

Mitä muuta me teimme iltapäivän aikana? Kuljimme pitkin Vanhan Porvoon katuja, pistäydyimme parissa antiikki-, sisustus- ja second hand -liikkeessä ja ihailimme vanhoja taloja. Ennen lähtöä söimme vielä suositellussa Café Cabriolessa kakunpalat. Mutakakku oli kyllä hyvää, mutta ehkä puolet syötyäni olisin toivonut kakunpalan olevan reilusti pienempi.

Päätin vihdoin ostaa itselleni kauniin huivin Doris & Dukesta sekä Audrey Hepburn -magneetteja! Toisesta kaupasta tarttui myös mukaan valokuvapostikortti Porvoosta. 

Tuttuja ja uusia paikkoja, luontoa, muinaishistoriaa ja keskiaikaa, kävelyä, vanhoja katuja ja hyvää ruokaa. En tiedä kuinka monesta mukavasta päivästä tai matkasta voisin sanoa samaa, mutta tämä oli oikeastaan täydellinen päivä. 

Nuortenkirjoja länsinaapurista

Nyt siis vihdoin tämä lukumaratonin 7.7.2018 kirjojen postaus!

Kiinnostus heräsi: löysin vuosia sitten netistä ja lisäsin TBR-listalle

Karoliina, pieni orpotyttö
Gunborg Wildh
Karoliina #1
1975
Aila Nissinen
Halvvägs till himlen (1970)
109 sivua
Otava

Alku: "Hän oli pieni ja punainen kuin keltamuurahaiset eikä hänellä ollut juuri muuta kuin vaatteet yllään kun hän tuli Murheenlaaksoon. Mutta kyllä hän elämässä selviäisi. Niin uskoi Kulman Loviisa, ja hän kyllä tiesi." 

Karoliina, pieni orpotyttö kertoo ajasta "noin kahdeksankymmentä, yhdeksänkymmentä vuotta sitten" eli 1800-luvun loppupuolen Ruotsista. Pieni Karoliina saapuu isoisänsä Nikodeemuksen hökkeliin kertoen että hänen tätinsä on kuollut eikä hänellä ole enää ketään. Karoliina jää isoisänsä luo ja joutuu kokemaan ankaran köyhyyden. Heillä ei ole aina edes kunnollisia kenkiä saati sitten hellassa puita. Ja silloin kun ei ole kenkiä, ei voi mennä kouluunkaan. Isoisä on vanha juoppo, joka kuitenkin yrittää vähän kovemmin Karoliinan vuoksi. Samaten leipomon omistava Loviisa antaa heille joskus ruokaa. Koulussa Karoliina tutustuu Annaan, joka yskii ja jonka äiti on kadunjuoksija. Pieni tyttö haluaa auttaa jokaista, niin Annaa, avantoon pudonneita lapsia kuin omaa itseäänkin...

Karoliina oli hyvä maratonkirja, lyhyt ja nopealukuinen. Juuri siksi siitä ei niin paljon jäänyt mieleen. Suurimpana teemana nousi kuitenkin köyhyyden ja eriarvoisuuden kuvaus. Karoliinan olot ovat hyvin kurjat, ja jäin miettimään, eikö tuolloin tosiaankaan ollut mitään köyhäinapuja. Ei varmaan sitten. Kirjassa mainittiin vain Servanderin neidit, jotka tarjosivat köyhille lapsille lämmintä keittoa ja parsinnan opetusta. Ihmetystä herätti myös Annan äidin ammatti kadunjuoksija: tarkoittiko se prostituoitua vai kerjäläistä? Jotain halveksuttua kuitenkin, sillä Annaa kiusattiin, eikä Karoliinan tahdottu seurustelevan hänen kanssaan. Entä miten leikitään hillopurkkeja?

Tietysti Karoliinan määrätietoisuus ja hyväntahtoisuus saavat ihmeitä aikaan ja elämälle onnellisen suunnan varsin nopeasti. Karoliinakaan ei ole virheetön, sillä jossain välissä hän hylkii Annaa toisen, rikkaamman tytön takia, mutta tajuaa sitten korjata virheensä.

Kirjan kerrontatapa oli erikoista, samaan aikaan vanhanaikaista ja tietyllä tavalla pienille lapsille suunnattua. En kuitenkaan suosittelisi tätä kuin ehkä vasta 10-vuotiaille. Erään kohtauksen kuvaustapa ei ollut perinteistä mutta oikeastaan todella kaunista ja epäsuoraa. Ruotsinkielinen nimi Halvvägs till himlen, puolitiessä taivaaseen, olisi sopinut suomennokseenkin todella hyvin. Tarkoittiko taivas tässä kuolemaa vaiko rikkautta ja ihmeitä?

"He lepattivat kuin jotkut ylimaalliset yli kallioiden joihin liekit kuvastuivat. Mutta pysähtyivät kun savu iski heitä vastaan noenmustana ja sakeana. Pihka ja piki paloi, ja auringonkuivaama puu.
   >> Minun pitää saada kengät!>> Oli kuin lintu olisi kirkunut. Vaikka nyt oli talvi ja avaruuksissa oli hiljaista.
   Tytöt olivat pysähtyneet, suu auki, he pitelivät toisistaan kiinni. Tunsivat kuuman tulituulen poskillaan ja näkivät kipinäparvia korkealla taivaalla tähtien luona. Vajahan oli niin korkealla, puolitiessä taivaaseen. Pikkuinen hyppäys vain tulituuleen niin perillä oltiin." -s.21

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 42. "Kirjan nimessä on adjektiivi", ja saan ruksittua sen TBR-listalta. 

               ***

Kiinnostus heräsi: jatkoa kirjalle Saari meren keskellä (En ö i havet). Suomennettu nimellä Lumpeenkukkalampi.

(Kirjoitin postauksen ruotsiksi harjoituksena ensi syksyn yo-kokeeseeni käyttäen sanakirjaa apuna. Saa korjata!)

Näckrosdammen
Annika Thor
#2
1. painos 1997
244 sivua
Bonnier Carlsen

Det har gått ett år sedan syskorna Steffi och Nelli kom från Wien till Sverige till en liten ö, skickats av sina föräldrar för att fly från judeförföljelser. Nu har de anpassat sig i det kristliga livet av ön och lärt sig svenska. Steffi får gå med hjälp av stipendiet att studera vidare i läroverket i Göteborg. Hon ska bo med doktorsfamiljen och se deras son, den artonårige Sven, som hon hemligt älskar. Förstås är det svårt i skolan med vänskapproblem och med några lärares diskriminerande inställning. Dessutom är Steffi bekymrad över sina föräldrar som fortfarande stannar i Wien och får ingen inresetillstånd till Amerika…

Jag tror att i den andra delen av bokserien av Steffis livet fanns det många intressanta teman. Det finns fattigdom, här också, eftersom Steffis fosterfamilj och hennes vänner måste leva enkelt. Steffis problem med vänner och den första kärleken är realistiska, fast en kyssscen skulle jag kanske ha lämnat borta. Det handlar inte så mycket om kriget men det är spännande att följa om Steffis föräldrar kan åka till Amerika. Det fanns också en konstig likhet med Montgomerys Anne-böcker, när Steffi räddade sin väns syster från krupp, kuristustauti. 

Näckrosdammen var också en bra bok för att lära sig svenska. Jag kunde förstå nästan allt och försökte lära mig en massa av nya ord (som jag förhoppningsvis inte redan har glömt!). Med några ord hade jag det svårt, jag hade först ingen aning vad läroverket betyder. Det betyder oppikoulu och var ganska likadan i Sverige och i Finland.

Näckrosdammen var en intressant och bra bok men jag vet inte vad säga om den. Jag ska säkert någån gång läsa andra delar och ta reda på Steffis framtid. Serien föreställer bra Sverige mitt i kriget och hur människor och barn måste fly borta från förföljelser.

Kirja sopii Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen ja pääsee myös pois TBR-listalta.

... And China again

Viidettä kertaa Kiinassa Pearl Clover...

... Pelkää lentämistä vaikkei koskaan ennen pelännyt (sai traumoja viimevuotisesta turbulenssista)
... Muistaa viime vuonna kuolleen tuttunsa ajaessaan taksilla
... Saa varmaan vegaaniaterian kasvisruoan sijaan, mutta käyhän sekin
... Tuskailee, voiko sanoa kylässä olevansa kasvissyöjä ja kuitenkin syödä lihapullan.

... Pitää lomaa blogista mutta aloittaakin postauksen
... Luuli pitävänsä lomaa internetistä mutta jääkin pahemmin koukkuun
... Lähtee aikaisin aamulla kävelemään metroasemalle
... Ja on sinne päästyään jo hiestä märkä.

... Luulee ensimmäisen taksikuskin kanssa oikeasti osaavansa kiinaa

... Kunnes toinen palauttaa maan pinnalle eikä ymmärrä mitään

... Saa kehuja ääntämisestään

... Mutta ei osaa tilata edes teetä oikein.

... Jakaa ystävänsä kanssa kokonaisen kalan

... Toisen kanssa shoppailee kuten ennen:

... Ostaa sukkia ja suklaata ja elokuvajulisteen...

... Ja tajuaa liian myöhään joutuvansa maksamaankin kaiken.

... Tutustuu ystävänsä ystävään ja tekee uusia suunnitelmia tulevaisuudelle
... Vastaa historian tunnilla paremmin kuin muut entiset luokkalaisensa, vaikka luuli aina olevansa huonompi
... Muistaa mikä olikaan kioskien paras jäätee ja -kahvi
... Ja kuinka hyvältä suolaiset letut maistuivatkaan.

... Hyvästelee kaikki, joita ei viime vuonna ehtinyt
... Ja ihmettelee miten voi hyvästellä tai tavata vielä uudelleen
... Jos ei kuitenkaan oikeastaan tuntenut tätä

    Vaan vain tervehti käytävällä ohimennen.

Naisten aakkoset: V

Naisten aakkoset on aloittanut Tarukirjan Margit. Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N,
O, P, Q, R, S, T & U.

Nyt häämöttää jo aakkosten loppusuora! Olen päättänyt olla kirjoittamatta ääkkösistä ja tiivistää XYZ:n samaan nippuun (en saisi sitä muuten täytettyä!), joten tämä on kolmanneksi viimeinen postaukseni Naisten aakkosista.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Vuokko Niskasen Hiekkalan lasten tarina oli joskus lapsena paksuin koskan lukemani kirja (400 sivua...). Kirja kertoo mukavasti sota-ajan elämästä lasten näkökulmasta mutta on kuitenkin hiukan surullinenkin. Tutuksi tulivat tässä evakkoon lähtö, Valamon luostari ja muutama venäjänkielinen sanakin. Ehkä jännittävin kohta oli sotilaspoikien leikkimä lipunryöstö. Suosittelen!

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Jenni Vartiaista olen kuunnellut SuomiPopilta, ehkä yksittäisiä kappaleita joskus YouTubestakin. Muistan jo ehkä kahdeksanvuotiaana laulaneeni suosittua Ihmisten edessä -kappaletta ymmärtämättä että se kertoo lesborakkaudesta. (Varmaan ensimmäisiä suomalaisia lauluja tästä aiheesta!) Muita hyviä lauluja ovat Missä muruseni on ja Duran Duran, jossa naurattaa säe "Tätä tunnetta uutta ei pääse Jenni pakoon...".

III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 
- Valancy Stirling on yksi lempihenkilöitäni L.M.Montgomeryn kirjoissa. Tämä sankaritar esiintyy Sinisessä linnassa, ensin epävarmana ja alistettuna, mutta kasvaa tarinan edetessä rohkeaksi ja päättäväiseksi nuoreksi naiseksi. Kirja voisi olla, ei nykyajan, vaan 1900-luvun alun satu. Ja kuinka kaunis nimi on Valancy! Tämän mukaan nimesin myös erään hahmoni, Kuoleman valtiaan tyttären Valancy Thaleian, kun leikimme vuosia sitten ystävieni kanssa mielikuvitusleikkejä... Tämä Valancy oli etäinen ja vaitelias mutta tarvittaessa myös mielikuvituksekas ja rohkea. Hänen taustansa oli hyvin mielenkiintoinen (omasta mielestäni), ja aloin kirjoittamaan tästä jopa tarinaakin...

Kesän lukumaraton 7.7.2018 (päivittyvä)

Kesäkuun Blogistanian yhteisen lukumaratonin huomasin liian myöhään (vaikka olin jo toukokuussa turhaan etsinyt maratonilmoituksia ja pohtinut, pidetäänkö sitä sittenkään), mutta nyt heinäkuussa ehdin onneksi mukaan. Maratonia emännöi Unelmien aika -blogi. 

Samasta blogista.

Lukumaratonin ideana on siis lukea 24 tunnin ajan niin paljon kuin mahdollista. Taukojen pitäminen on kuitenkin myös suotavaa, ettei saa aivan maratonähkyä, mutta ne kuuluvat vuorokauteen. Itselläni tätä neljättä kesälukumaratoniani hieman vaikeuttaa se, että meille tulee tänään vieraita, mutta en kyllä muutenkaan ole tainnut koskaan lukea huippumääriä. Saavutukseni taitaa olla 444 sivua, jonka luin vuoden 2015 lukumaratonissa.

Aloitan aivan pian, noin klo 12. Ensimmäiseksi kirjakseni otan lyhyen Gunborg Wildhin romaanin Karoliina, pieni orpotyttö, joka on lojunut TBR-listallani jo monta vuotta.

Hyvää maratonia kaikille osallistujille!

12.02 

Here we go!

15:00
Luinkin vain tunnin ruoholla ystäväni kanssa (joka myöskin osallistuu lukumaratoniin epävirallisesti), kunnes lähdin kotiin tapaamaan vieraita. Sen jälkeen en olekaan sitten ehtinyt lukea, mutta nyt ajattelin taas yrittää jonkin aikaa. Karoliina, pieni orpotyttö on ihan mukava, surumielinen kirja, jonka kirjoitustyyli on... sanotaanko tietyllä tavalla vanhahko. Olen lukenut nyt yhteensä 50 sivua ja kirja on jo puolivälissä. 

18.30

Taas olen enemmän tehnyt kaikkea muuta kuin lukenut, mutta Karoliina, pieni orpotyttö on nyt luettu. Se eteni hyvin epätasaisesti, joskus hitaasti, joskus nopeasti, ja loppui aika yllättäen. Kirjasta on jatkoakin, ja ehkä saatan tämän nopealukuisuuden vuoksi tarttua niihinkin.

Aion nyt lukea loppuun aloittamani toisen ruotaalaisen kirjan, Annika Thorin Näckrosdammen. Yhteensä olen lukenut nyt 109 sivua.

23.50

Ilta ei mennyt ihan putkeen lukemisen suhteen - näin taitaa aina käydä kesälukumaratonini aikana ja vieläpä samasta syystä. :D Vietin iltaa ystävieni kanssa, pelasimme peliä ja lauloimme ystäväni pianosäestykseen tuttuja Haloo Helsingin! ja Ed Sheeranin kappaleita, saimme pieniä hepuleita ja jazzpiano-opetusta. Oli ihanaa kuulla kehuja esittämästäni kappaleesta. :) Ilta oli siis kuitenkin onnistunut. Lukea ehdin vain 28 sivua eteenpäin. 

12.01

Lukumaraton seis! Ehdin nyt aamulla lukea vielä parisen tuntia Näckrosdammenia 76 sivua. Kirja olikin mielenkiintoinen ja yritin painaa uusia ja vanhoja tuttuja ruotsin sanoja päähäni. (Pekpinne tarkoittaa karttakeppiä ja inresetillstånd matkustuslupaa :D) 

Yhteensä luin 213 sivua lukumaratonin aikana. Määrä ei ole kovin henkeä salpaava ja olisin halunnut lukea enemmän. Sain kuitenkin yhden kirjan (Gunborg Wildhin Karoliina, pieni orpotyttö) luettua kokonaan ja vietettyä kivaa iltaa. Ehkä maratoonaan taas elokuussa, katsotaan miten ehdin ja jaksan.

Julkaisen maratonlukemisista erillisen koosteen tai sitten päivitän tätä postausta vielä hiukan. Kiitos maratonista Unelmien aika -blogille!

Kesäkuussa vilkutin Saara Aallolle ja hyvästiksi monelle tutulle

Kesäkuussa luin kuusi kirjaa ja 1376 sivua:

Salla Simukka: Meno-paluu (156s) (T&M #4)
L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla (244s) (Anna #8)
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (199s) (Kerttu & Mira #1)
Astrid Lindgren: Kati Amerikassa (158s) (Kati #1)
Salla Simukka: Viimeiset (179 sivua)
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (440 sivua)

Meno-paluu ei ollut lempparini Tapio& Moona -sarjassa. Tykkäsin kyllä Saksan matkan kuvauksesta ja Tapion ensisuudelmapohdinnoista, mutta muuten kirjassa syvennyttiin lähinnä (uus-)perheongelmiin, riitoihin ja fysiikan opiskelupohdintoihin, jotka eivät niin herättäneet mielenkiintoani. Odotan kuitenkin sarjan viimeistä kirjaa, joka taitaa keskittyä taas koulumaailmaan.
   Kotikunnaan Rilla oli hyvä päätösosa alkuperäiselle Anna-sarjalle, vaikka olikin ylivoimaisesti surullisin. Jäin myös pohtimaan kertoiko kirja sodasta enemmän romanttisesti vaiko realistisesti. 
   Amsterdam, Anne F. ja minä oli ehkä ensimmäinen lukemani kirja LGBT+ -aiheesta. (Vanhan postaukseni voi lukea täältä, vaikka 14-vuotiaan Pearl Cloverin kirjoitustyyli kyllä vähän nolottaa minua.) Kirjan Amsterdam-matka ja uudet tuttavuudet olivat mielenkiintoisia, mutta tärkeämpää tällä hetkellä oli lukea Kertun identiteettipohdinnasta ja tyttörakkaudesta. Vähän kyllä häiritsi, kuinka tämä tajusi virheensä ja selvitti ongelmansa vain viikon aikana. Itse en olisi ihan niin fiksu. Tämä oli kuitenkin hyvä nuortenkirja!
   Kati Amerikassa oli todella hupaiseva 50-luvun viihderomaani. Jossain kohdassa tuli selvästi Peppi mieleen, mutta muuten tämä oli aika erilainen Lindgren. Englanninkieliset lauseet ja sanat olivat kivoja tekstin lomassa, ja amerikkalaisesta elämäntavasta oli hauska lukea. Yllätyin kyllä myös, kuinka paljon tässä käsiteltiin tuon ajan rasismia.

" - Niin, niin, Vilhelmiina, ne ajat ovat olleet ja menneet! Oletko jatkuvasti samanlainen hassuttelija?
  Minä katsoin Musteriin. Nyt hän alkoi saada juonteita suunsa ympärille.
  - Onko hän! minä vastasin hänen puolestaan. - Sen hassuttelevamman pikku typykän kanssa en olisi voinut joutua ravaamaan maita ja mantereita. Minulla on täysi työ saada hänet pysymään aisoissa." -s.145

Viimeiset esitteli hyvin kolmen erilaisen tytön ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. Oikeastaan koko kirja käsitteli vain näitä aiheita (sekä hippusen ystävyyttäkin), mutta päähenkilöiltä sai paljon ajatuksia.
   Yksinäisyyden kaivo oli ehkä hieman raskaampi teos, mutta yllättävän koukuttava. Se esitteli seksuaalivähemmistöön kuuluvien henkilöiden kamppailua 1900-luvun alun Euroopassa. Vaikka monesta asiasta ajateltaisiin hyvin eri tavalla nykyaikana, löytyi kirjasta monia puhuttelevia kohtia.

"Cha" eli tee

Olen katsonut viime aikoina tosi paljon huonoja perhe-elokuvia, mutta Great Gilly Hopkins (2015) oli pieni poikkeus tähän. Valitsin elokuvan sen perusteella, että siinä näytteli Kirjavarkaasta tuttu Sophie Nélisse. Elokuvassa ei ollut ylinäytteleviä aikuisnäyttelijöitä, kuten melkein aina tapaa olla, vaan se oli realistinen. Joitain juonikuvioita en kyllä ymmärtänyt, kuten kaikkia Gillyn päähänpistoja ja mielenvaihteluita.
   Lady Birdkin oli hyvä filmi (siinä näytteli toinen lempparini, Saoirse Ronan), mutta jotenkaan en nyt kuukauden jälkeen muista siitä paljonkaan. Se näytti hauskasti teinielämän ongelmia, mutta olisi ollut ehkä vaikuttavampi elokuvissa. Filmi myös loppui hyvin yhtäkkiä, kuin kesken. 
   Sommaren med Monika oli vanha Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva. Se alkoi hyvin, ja ajattelin nuorten Monikan ja Harryn olevan oikeastaan kuin nykyajan nuoret hulluttelussaan ja kapinoinnissaan. Loppua kohten elokuva kuitenkin muuttui hyvin kummalliseksi ja epärealistiseksi - en olisi toivonut Monikan ja Harryn tarinan päättyvän aivan sillä tavalla.

Kesäkuun ensimmäinen oli mielestäni ensimmäinen kesäpäivä: aurinko paistoi ja vietimme ystäväni kanssa hauskan iltapäivän jäätelöä syöden. Kesälomani puolestaan alkoi kauniisti myöhästyessäni todistuksenjaosta, mutta kävin myös mummun haudalla ja kaverin ylioppilasjuhlissa.

Jo kuun alussa lähdimme kahdeksi viikoksi Kiinaan, josta melkein kaikki tämänkin postauksen kuvat ovat. Asuimme ystävien luona (jotka varmasti väsyivät jo muutaman päivän jälkeen), tapasimme tuttuja, kävin vanhalla koulullani ja hyvästelin nyt vihdoin lempiopettajani, joita en viime vuonna ennäyttänyt nähdä... Yhden ystävän kanssa shoppailin tuntikausia ja selvisi, että molemmilla on juuri samanlainen ruokavalio; toisen ystävän kanssa söimme illallisella kokonaisen kalan. (Olin varma ettemme pystyisi siihen!) Kävin myös tutustumassa erääseen yliopistoon, jonne voisi mennä opiskelemaan kiinaa kesäksi tai vuodeksi. Katsotaan...

Paljon tulikin koettua matkalla ja tuntui surulliselta lähteä takaisin Suomeen. Nyt heinäkuussa reissusta tuntuu kuitenkin kuluneen jo kauan - enkä oikeastaan tällä hetkellä kaipaa sinne takaisin.

"Helsinki"

Kuun loppupuolen vietin sitten pääosin kotona, juhannuksena kävin yhdeltätoista poimimassa seitsemän kukkaa tyynyn alle, mutta näin unessa liian monta henkilöä. Ehkä suurimpia hauskimpia päiviä oli shoppailureissu kaverien kanssa, jolloin päädyimme sovittelemaan mitä oudoimpia vaatteita samassa pukukopissa ja menemään vielä kirjastoon ja jäätelöllekin. Suuria muutoksiakin tapahtui: leikkautin ensimmäistä kertaa elämässäni hiukset lyhyiksi ja osallistuin yllättävän moneen Pride-viikon tapahtumaan. Hieno hetki Pride-kulkueessa oli nähdä Saara Aalto ajamassa rekalla ohi. Vaikken olekaan mikään fani, lähdin sitten seuraamaan rekkaa ystäväni kanssa ja olen sitten viime päivät hoilannut kappaleita Queens ja Monsters.

Täällä oli kuulemma 100 000 ihmistä!

Heinäkuussa olen lähes pelkästään kesätöissä. Olen aloittanut ne jo, ja vaikka ensimmäisenä päivänä tuntui vaikealta, on nyt neljäntenä jo parempi olo eikä enää jännitäkään samalla tavalla. Toivottavasti olen sitten ihan konkari kuun lopussa. Hassua kuinka samaan työhön voi liittyä lampaiden ruokinta, pianon soittaminen ja ihmisten kanssa jutteleminen...

Mutta on minulla muitakin suunnitelmia heinäkuulle: menen sukuhäihin ja aion osallistua Unelmien aika -blogin järjestämään Blogistanian lukumaratoniin 7.7 - eli aivan pian! :) Yritän muutenkin lukea paljon tämän kuun aikana - nyt on menossa ruotsinkielinen Annika Thorin Näckrosdammen.

KK: Osallistuitteko Pride-kulkueeseen tai muuten Helsingin Pride-viikkoon?

Kesäistä heinäkuuta! Millainen kesäkuu teillä oli?

Pride-viikko: Salla Simukka: Viimeiset

Kiinnostus heräsi: netin suositus, Pride-viikko

Viimeiset
Salla Simukka
2005
179 sivua
WSOY

Kolme lukiolaistyttöä ovat parhaita ystäviä erilaisuudestaan huolimatta. Kun Rauhalla on takanaan hurja menneisyys ja useita lyhyitä seurustelusuhteita, on Venla enemmänkin järkevä ja tiedostava nuori, joka ei syö lihaa ja tahtoo muuttaa maailmaa. Herkkä Milja taas raottaa omista ajatuksistaan ja sisäisestä maailmastaan vain harvalle. Yllättäen he kaikki ovat vielä neitsyitä. Abivuoden alussa tytöt tekevät pilallaan yhteisen sopimuksen, joka kuitenkin muuttuu pikku hiljaa vakavaksi: he kaikki aikovat menettää neitsyytensä jouluun mennessä. Mitä ehtii tapahtua puolen vuoden aikana?

Viimeiset alkaa hyvin, sanotaanko, ärsyttävästi kuvailemalla Rauhan, Venlan ja Miljan ystävyyttä kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Tämä näkökulma toistui välillä kirjan aikana, enkä oikein tykännyt siitä. Oli kuitenkin hienoa, kuinka jokaisella tytöistä oli oma näkökulmansa ja omanlainen kerrontatapansa. Yllättäen en olisi kuitenkaan jaksanut lukea Miljan kaunokirjallisia, herkkiä kuvailuja vaan pidin enemmän Rauhan ja Venlan suorasta toiminnasta ja kerronnasta. 

Kirja keskittyi siis lähinnä vain kolmen tytön pohdintoihin seksistä ja yritykseen menettää neitsyys, ja kyllä, tarkat kuvaukset ylettävät peräkammarinkin puolelle. Tytöt, heidän elämänsä ja pohdintansa olivat hyvin erilaisia, enkä löytänyt yhtäkään täsmälleen minua, mutta lähellä kuitenkin. Parhaiten samastuin jonnekin Miljan ja Venlan välille, mutta yllätyksekseni myös kapinallisesta Rauhasta löytyi tuttuja piirteitä. Tietysti oli hieman kummallista, että juuri tuon syksyn aikana kaikki kolme tyttöä kokivat noin paljon ja juuri tuona syksynä eräs poika päätti lähestyä erästä heistä...

Itse olen iloinen, etten omista noin kapeaa kuvaa seksistä kuin tytöt tarinan alussa. Kaikille tytöistä seksi tarkoitti juuri yhdyntää, eikä Rauha esimerkiksi kokenut harrastaneensa seksiä, vaikka minusta hänen aiemmat kokemuksensa ovat ihan tarpeeksi lähellä. Välillä teki mieli kyllä kysyä, että etkö ole ollenkaan saanut seksuaalivalistusta tai edes tervettä järkeä, varsinkin erään vanhemman miehen houkutellessa suhteeseen... Mutta toisaalta, ei voi tietää varmasti, miten itse reagoisi samassa tilanteessa.

Muita kiinnostavia asioita kirjassa oli juurikin yhden mukavaksi kuvatun henkilön paljastuminen inhottavaksi, sekä yhden tytön seksuaalisen suuntautumisen kehitys. Olin lukenut tästä jo vähän aiemmin kirjablogeista, mutta en muistanut tarkkaa henkilöä, joten olikin mielenkiintoista arvailla, kuka heistä se olisikin. Ihmettelin kuitenkin mainintaa, että itsensä lokeroiminen olisi nykyään (vuonna 2005) ihan out. Onko se? 

Monille tytöille tämän kirjan aiheet ovat varmasti tuttuja jo ennestään, mutta löytyy niitäkin, jotka eivät vain tiedä tai sitten pysty hyväksymään itsessään jotain puolta. Minulle kävi näin, ja oli kiva huomata, kuinka jotkut tyttöjen mainitsemista asioista pätivät omassakin elämässä. Oli myös kiva huomata, ettei kirja päättynyt niin mustavalkoisesti ja helposti.

Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin järjestämään Pride-lukuviikon haasteeseen.

P.S. Blogi täyttää 3,5 vuotta! <3