tiistai 13. huhtikuuta 2021

Koronatalven soittolista

Taas on satunnaisen musiikkisoittolistan aika! Aiempia musiikkipäivityksiäni löytää avainsanan musiikkia kautta. Linkit johtavat YouTubeen ja mahdollisuuksien mukaan laulajien omille tileille.

Tämän talven aikana en löytänyt paljon uusia lemppareita. Kuuntelin jonkin verran entisiä suosikkejani ja yhä useammin vanhempaa musiikkia, kuten Chicagon If you leave me now tai John Denverin Annie's Song. Välillä oli myös viikkoja jolloin en kuunnellut yhtään mitään, en tiedä miksi. Joka tapauksessa olkaapa hyvä:


The Prom (2020): Dance with You 
                 It's not about me
                 Simply Love

The Prom -musikaalin yhdeksästätoista kappaleesta ei kovin monta jäänyt mieleen, mutta jotkut yllättivät positiivisesti. Jo Ellen Pellmanin ja Ariana DeBosen duetto Dance with You oli lauluna ja kohtauksena suloinen ja kuvasti sitä, kuinka tytöt eivät halunneet muuta kuin saada tanssia yhdessä kuten kaikki muutkin. 

Meryl Streepin esittämä It's not about me oli puolestaan niin ironinen ja kärjistetty, ettei sille voinut muuta kuin nauraa. Vaikka elokuvien julkkistähtien roolit hiukan häiritsivät minua, tämä mahtipontinen ja spektaakkelimainen kohtaus oli mainio: säkeet "I didn't come here to make a scene" ja "But it's not about me, although I'm rich and famous" kuvastavat sitä hyvin. 

Simply Love oli minusta elokuvan ainoa koskettava kappale. Se oli jotenkin todella riipaiseva ja todenmukainen kertoessaan vanhempien hylkäämästä lapsesta, varsinkin Barryn laulamana, joka oli itse joutunut kokemaan tämän. Vaikka jotkut toisin väittävätkin, minusta James Corden lauloi sen oikein hyvin. Tekee mieli itkeä tätä kuunnellessa.

"Will you disown the girl you said you love
 Like my mother did, 'cause she couldn't see that
 Love is simply love, there's no judgement and no shame"


The Mamas and the Papas: California Dreamin' (1965)

Kuuntelin tätä kappaletta jo jossain vaiheessa vuonna 2015 tai 2016 Kiinassa asuessani, mutta silloin en vielä tehnyt soittolistoja. Nyt se tuli yllättäen uudenvuodenaattona mieleen ja hoilasin sitä vuoden viimeisenä yönä ystäväni kanssa ulkona. Laulussa on menevän rytmikäs, moniääninen folk-sävel ja kuitenkin se on täynnä surumielistä kaihoisuutta ja nostalgiaa. Koko nauhoituksesta kuulee, että laulu on äänitetty kauan sitten. Minulla tulee aina mieleen lukemani bändin jäsenien keskinäiset suhteet ja yksipuoleiset rakkaustarinat, mikä vain tehostaa sävelen ja sanojen jännitettä.

"If I didn't tell her, I could leave today
 California dreamin' on such a winter's day"


Laleh: Vinterland (2020)

Vinterland julkaistiin jo marraskuussa, mutta löysin sen kunnolla vasta tammikuussa. Edelleen laulu saa minulle hymyn huulille, ja niin se sai talvellakin, kun kuuntelin sitä tarpoessani valkoisten hankien keskellä. Laulu on menevä ja kuitenkin siinä on jotain kohtalon tuntua. Vinterland on kuin ylistys talvelle ja uusille aluille. 

"Vinterland
 Jag ger dig mitt liv
 Du gör mina tårar till glänsande is, till snön..."


My Fair Lady (1964): I could have danced all night
                     Show me

I could have danced all night -lauluun olen ihastunut joskus ennenkin, se on jotenkin niin romanttisen toiveikas (ja Audrey niin kauniin tähtisilmäinen <3). Show me -kappaletta en ollut puolestaan aiemmin noteerannut. Ihastuin siihen nyt, sillä Eliza paljastaa siinä turhautumisensa pelkkiin kauniisiin sanoihin ja näyttää, että hänellä on valtaa edes johonkuhun mieheen. Hän esiintyy siinä niin itsenäisenä. Myös Without You on jonkinlainen Elizan voimalaulu, jossa hän julistaa riippumattomuutensa - minkä vuoksi musikaalin loppua on entistä vaikeampi ymmärtää.

"Don't talk of June, don't talk of fall
 Don't talk at all, show me!"

On harmi, ettei Audrey Hepburn laula näissä itse vaan Marni Nixon (jonka suoritusta arvostan myöskin ja hän laulaa puhtaammin), mutta linkkaan vielä Audreyn oman version I could have danced all night -kappaleesta. 


Cat Stevens: How can I tell you (1970/71) (ja Lalehin cover)

How can I tell you löysin itse asiassa Lalehin avulla, joka tunnustautuu Cat Stevens -faniksi ja on laulanut tästä coverin. Olen niin onnellinen löytäessäni tämän juuri nyt, sillä se edustaa niitä harvoja kappaleita, joihin todella samastun tällä hetkellä. Laitan tämän samaan kategoriaan Dodien Shen, Christina Perrin Sad Songin ja Lalehin Väntan kanssaNäin jopa unta, jossa Cat Stevens esiintyi entisellä koulullani ja menin kertomaan hänelle kuinka tärkeä laulu tämä on minulle. :D Joka tapauksessa How can I tell you on rauhallinen, kaihoisa ja täynnä surumielisyyttä, jota yksinkertainen kitaran näppäily vain tehostaa. Tätä on tullut kuunneltua iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Rakastan molempia versioita: Laleh tuo ehkä enemmän tunnetta mukaan mutta Cat Stevens laulaa ihanan rauhallisesti. 

"It always ends up to one thing, honey
 When I look and you're not there"


Seal: Kiss from a Rose (1994)

Tätä kappaletta olen kuunnellut vuosia sitten, mutten yllätyksekseni muista ollenkaan milloin ja missä. Yleensä yhdistän kappaleet tiettyihin hetkiin ja ajanjaksoihin elämässäni. Pidän etenkin kappaleen romanttisesta tyylistä ja syvän kauniista melodiasta, johon sekoittuu ehkä taustasoittimien vuoksi jotain minun korviini keskiaikaista. 

"Did you know that when it snowed
 My eyes become large
 And the light that you shine can be seen"


Phantom of the Opera (1986): Angel of Music
                             The Point Of No Return
                             Down Once More/ Track Down This Murderer

Katsoin Phantom of the Operan ensimmäistä kertaa elokuvana, kun olen aiemmin nähnyt sen teatterissa - ja rakastuin siihen yhä uudelleen. Tämän musikaalin kaikki laulut ovat niin vahvoja ja lomittuneet toisiinsa, etten enää ole varma mistä vaikutuin eniten. Ennen rakastin All I ask of you, Think of me ja Wishing you were somehow here again -kappaleita, mutta nyt löysin myös entistä enemmän Phantomin ja Christinen yhteiset duetot. Ne näyttävät heidän välisen voimasuhteen ja Phantomin intohimoisen mutta alistavan rakkauden. Toisaalta ne ovat myös jotenkin psykologisesti hiukan ahdistavia. Angel of Musicissa Christine uskoo Phantomin olevan edesmenneensä isänsä lupaama musiikin enkeli. The Point of No Return on vahva ja aivan tihkuu tätä intohimoa. Tässä Phantom taas laulaa pätkän teemamelodiaa puhtaan romanttisesta All I ask of you -kappaleesta ja tulkitsen hänen tekeytyvän Raouliksi - tai sitten paljastavan romanttisen puolen itsestään. Rakastan kappaleiden yhteenpunoutuneita melodioita ja motiiveja. 

Down Once More on puolestaan viimeisenä kohtauksena todella vaikuttava ja yhdistelee eri kappaleita ja melodioita, esimerkiksi Angel of Musicia ja The Point of No Returnia. Se paljastaa Phantomin haavoittuvaisuuden ja mitä hän on joutunut kokemaan. Vuoroin hän esiintyy armottomana hirviönä, vuoroin kaltoinkohdeltuna ja yksipuoleisen rakkauden raunioittamana: "The world showed no compassion to me!" En pysty olemaan säälimättä häntä. Samoin Christine löytää vihdoin oman äänensä ja päätösvaltansa ja näkee Phantomin kuoren alle: "God give me courage to show you/ You are not alone!"  


Audrey Hepburn (Breakfast at Tiffany's, 1961): Moon River

En ole nähnyt Breakfast at Tiffany'sia vuosikausiin, mutta elokuvassa Love and other disasters sen melodia soi joissakin tärkeissä kohtauksissa taustalla ja luo niihin kaihoisan tunnelman. Ja tämän Audrey laulaa itse! En välitä niin sanoista, mutta kappaleen tunnelma on niin haaveellinen, romanttinen! 

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Maaliskuun alussa laskin pulkalla, lopussa ihailin aurinkoa

Maaliskuussa luin loppuun kolme kirjaa ja 1109 sivua:

1. Alice Oseman: Loveless (435 sivua)
2. Elena Ferrante: Loistava ystäväni (Napoli #1)(362 sivua) 
3. Joanne Horniman: Über ein Mädchen (222 sivua)

Loveless on ainutlaatuinen ja tärkeä kirja, sillä en ole aiemmin törmännyt aseksuaalisuudesta saati sitten aromanttisuudesta kertovaan kirjaan. Pidin tästä heti niin etten halunnut lopettaa sitä. Osittain samastuin Georgian ajatuksiin seksiä ja romantiikkaa täynnä olevasta maailmasta mutta pidin myös college-elämän kuvauksesta, representaatioista, ihmissuhteista ja ystävyydestä. Lopussa Georgia tajuaa, kuinka hänen täytyy löytää muita tärkeitä ihmisiä ympärilleen.
   Loistava ystäväni oli myöskin positiivinen yllätys: koukutuin sen tarinaan nopeasti ja nautin tyttöjen kasvun, Elenan ajatusten ja pojista kilpailun lukemisesta. Samalla kirja näytti Napolin syrjäkorttelien naapurustoja ja kuinka pyrkiä ylöspäin elämässään peläten köyhyyttä ja paikalleen juurtumista.
   Über ein Mädchen (alkuteos: About a girl) kertoo tytöstä, joka on muuttanut kauas perheestään työskentelemään kirjakauppaan ja rakastuu palavasti toiseen tyttöön, joka käyttäytyy välillä etäisesti. Olin aluksi skeptinen, että tämä olisi vain tavanomainen rakkaustarina vailla muuta ja meinasin jättää kesken, mutta sitten kirja ottikin mukaansa. Kirjan kerronta oli kaunista ja pidin siitä, ettei loppu päättynyt stereotyyppisesti, mutta päähenkilö kasvoi tarinan mukana. Myös eräs epätavalliseen ihmiseen ihastuminen oli hyvä lisä tarinaan. 


Tietäisitpä vain (2020) katsoin jo kolmatta kertaa, syksyisen arvioni voi lukea täältä!

Gentlemen prefer Blondes (1953) -klassikossa oli hyvin hauskoja kohtia ja pidin etenkin Jane Russellin esittämästä Dorothysta, joka halusi pitää hauskaa ja vei kaikkien miesten sydämet. Elokuvan juoni jäi kuitenkin aika ohueksi ja sen loppu lopahti. Hiukan tuntui että elokuva oli vain tehty esittelemään Marilyn Monroen ja Jane Russellin tanssitaitoja ja näyttämään, kuinka naisen tehtävä on lopulta asettua aloilleen.

Phantom of the Operan olen nähnyt kaksi kertaa oopperassa, mutta vasta nyt katsoin vuoden 2004 elokuvan. Ja se oli aivan yhtä pysäyttävä kuin teatterikin; tämä onkin yksi minuun eniten vaikuttaneita musikaaleja. Musiikki oli upeaa, tällä kertaa pidin eniten kohtauksesta Point of no return ja loppukohtauksesta sekä siitä, kuinka eri teemojen sävelet lomittuivat jokaisessa laulukohtauksessa. Elokuva ei muistaakseni eronnut teatteriversioista paitsi ehkä effekteiltään sekä hahmojen kohtalo pilkahteli mustavalkoisissa etuumissa. Sain flashbackeja sekä 9.luokan elämäntilanteeseeni että lukioaikani tulkintoihin elokuvan symboleista. Tunsin taas sympatiaa Phantomia kohtaan, joka oli rakastunut epätoivoisesti, mutta myös ahdistunutta Christineä. Pohdin, miten tumman intohimoinen ja puhdas romanttinen rakkaus kilpailivat keskenään, miten Phantomin kokemat traumat vaikuttivat hänen dominoivaan persoonaansa ja miten Christine oppii lopussa tekemään itse päätöksensä.

Love and other disasters (2006) oli samaan aikaan tyypillinen, samaan aikaan erilainen romanttinen komedia. Ehkä yllättävintä oli, kuinka hahmoista reilusti suurin osa (viisi, jos laskin oikein) olivat homomiehiä ja kuinka seksuaalivähemmistömyönteinen tämä elokuva oli. Samalla se oli todella hauska: "I'm straight." "Since when?" "I suppose I first realized when I was around eight. I thought it was just a phase, you know, but eventually I had to accept the truth." Tarina lomittui mielenkiintoisesti yhden henkilön kirjoittamaan käsikirjoitukseen ja paljasti, ettei elämä mene kuin elokuvissa, eikä tosirakkautta noin vain löydetä, vaan ihmisille pitää antaa mahdollisuus. Elokuva peilasi itseään The Breakfast at Tiffany's -filmiin, ja kauniimpia olivat kohtaukset, joiden taustalla soi Moon River.

Coletten katsoin ensimmäistä kertaa uudelleen sitten syksyn 2018, jolloin näin sen elokuvissa. Silloin se inspiroi ja sai hymyn huulille, enkä ahdistunutkaan elokuvateatterissa kuten normaalisti siihen aikaan. Liekö johtunut siitä, että katsoin nyt elokuvan tietokoneen ruudulta ja resoluutiokin oli heikko, mutta nyt se ei valitettavasti säväyttänyt niin paljoa - en katsonut sitä edes loppuun asti. Coletten henkistä kasvua oli edelleen mielenkiintoista seurata, hänellä oli vahva tahto ja hän alkoi kiinnostua myös naisista sekä naisten oikeuksista. Ehkä vain tarvitsisin tätä niin paljon syksyllä 2018.



Maaliskuun alussa linnut lauloivat ja lumi oli likaista, kunnes satoi uusi lumi, joka tuntui omituiselta kevään aavistuksen jälkeen. Sitten palasinkin Saksaan, jossa ei ollut lunta, kökin kymmenen päivää neljän seinän sisällä saamatta paljoa järkevää aikaiseksi ja yrittäen tähystää ikkunasta, milloin puihin puhkeaisi silmut. Kuun aikana hämmennyin monesta asiasta, kuten siitä että Saksan lentokentällä kukaan ei kysynyt passia, sähköistä maahantuloilmoitusta eikä edes koronatestitulosta, että palmusunnuntai olisi jo kuun lopussa ja ettei kevät ollutkaan Manner-Euroopassa vielä pitkällä (mikä oli huojennus koska pelkäsin jo jääväni tänä vuonna keväästä paitsi). Erikoisinta oli luultavasti, kuinka kevät tuli lopulta nopeasti, että +20 asteessa puiden silmut olivat vielä aukeamassa. Loppukuusta ahdistuin huoneestani löytyneistä ötököistä ja tein suursiivouksen, yritin lopultakin saada kurssitöitäni valmiiksi ja nautin lämpimistä päivistä ja kevään tulosta. 



Maaliskuu oli aika tasainen kuukausi, välillä tuntui etten tehnyt muuta kuin luin ja "opiskelin". Toisaalta laskin myös pulkalla, pelasin kännykällä enemmän kuin vuosiin (minä joka en ikinä pelaa digitaalisia pelejä!) ja tein kaksi kertaa mutakakkua. Yhden ystäväni kanssa join kahvia ja söin kakkua viimeistä kertaa pitkään aikaan, toisen kanssa jäin kadulle puhumaan lempimusiikeistamme, kolmannen kanssa kävelin ympäri kaupunkia ja tunsin itseni onnelliseksi ja neljännen kanssa heräsin kuudelta katsomaan auringonnousua ja laulamaan ukulelen säestyksellä.



Mikä oli teidän vaikuttavin kirjanne tai elokuvanne maaliskuussa?

Valoisaa huhtikuuta!

tiistai 6. huhtikuuta 2021

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Kiinnostus heräsi: lahja ystävältäni, kiitos <3


Loistava ystäväni
Elena Ferrante
2016 
Napoli #1
Helinä Kangas
L'amica geniale (2011)
362 sivua
WSOY

Eletään 50-lukua Napolin syrjäseutujen korttelissa. Elena ja Lila tutustuvat kuusivuotiaina kansakoulussa, jolloin Elena jää Lilan rohkeuskokeiden pauloihin. Elena on tunnollinen oppilas, joka pääsee opettajansa tukemana eteenpäin koulu-uralla. Kuitenkaan hän ei tunnu elävän muita kuin Lilaa varten: Lilasta uhkuu pienestä pitäen määrätietoisuutta, erilaisuutta, häijyyttäkin. Jokainen näkee hänet ensin. Lila ei pääse vanhempiensa vuoksi jatkamaan koulunkäyntiä mutta oppii itsenäisesti nopeammin kuin Elena; nuorena hän on jokaisen pojan huomionkohteena. Mutta kumpi pääsee lopulta pidemmälle, irtaantumaan lapsuuden korttelista?

"Katsellessani häntä ikkunasta tunsin, että hänen entinen muotonsa oli särkynyt, ja mieleeni tuli kirjeen kaunis kohta haljenneesta ja käpristyneestä kuparista. Sitä kuvaa ajattelin nykyään jatkuvasti, joka kerta kun tunsin murtuman hänessä tai itsessäni. Tiesin - ehkä toivoin - ettei mikään tietty muoto pystyisi pidättelemään Lilaa, vaan ennemmin tai myöhemmin hän rikkoisi kaiken uudelleen." -s.288 

Olin jo aiemmin hiukan katsellut Loistavaa ystävääni sillä silmällä, mutta sysäyksen lukemiselle sain vasta ystävältäni, joka antoi minulle kirjan lahjaksi. En silti osannut aavistaa että koukuttuisin kirjaan nin paljon. Ja kuitenkin, vaikka kirjan kieli on suurimmaksi osaksi arkipäiväistä ja suoraa, siinä on myös paljon poeettisia kuvailuja ja symboliikkaa. En ehkä edelleenkään täysin tajunnut kirjan klassikkoasemaa, mutta löysin jonkinlaisen ajatuksen.

Kirja kuvailee tyttöjen nuoruutta: heidän leikkejään, perheolojaan, opintietään, ystävyyksiään ja kilpailuaan pojista. Samalla kuvataan koko naapuruston elämää, sillä korttelin jokainen asukas tuntee toisensa ja toistensa perhe-elämät. Miehet ja naiset ovat jämähtäneet paikoilleen elämäänsä käsityöläisinä tai vaimoina, ja naapurien kaunat muistetaan lopun ikää. Tytöt lukevat Pikku naisia ja päättävät tulla suurena kirjailijoiksi ja rikastua. Myöhemmin heitä sitten painostetaan naimisiin varakkaiden poikien kanssa ja löytämään jotain parempaa. Elena kokee perheensä puolelta ristiriitaisia paineita: toisaalta vanhemmat eivät haluaisi kustantaa hänen koulunkäyntiään vaan pistää hänet heti töihin, toisaalta he painostavat tätä nousemaan muiden yläpuolelle. Elenakin alkaa joskus tuntea itsensä ulkopuoliseksi muiden seurassa, kaipaa sivistävää keskustelua ja käyttää kirjakieltä erottuakseen paikallismurteesta - kirjassa tehdään selvä ero, milloin joku puhuu murretta ja milloin kirjakieltä.

"Ajattelin kuinka ristiriitaisesti hän käyttäytyi vihanpuuskineen ja komentelevine eleineen tajuamatta sitä itse. Hän ei ollut halunnut minun käyvän koulua, mutta nyt kun kävin, hän piti minua parempana kuin ikätovereitani, joiden seurassa olin kasvanut, ja tajusi, niin kuin minäin tajusin juuri siinä tilanteessa, että paikkani ei ollut heidän joukossaan. Ja nyt hän vaati minua pysymään vieressään suojatakseen minua ties miltä myrskyiltä, kuiluilta ja rotkoilta, kaikilta niiltä vaaroilta, joita Antonio hänelle edusti. Mutta hänen vieressään pysyminen tarkoitti jäämistä hänen maailmaansa, tulemista kaikessa samanlaiseksi kuin hän. Ja jos minusta tulisi samanlainen kuin hän, kenet muun voisin saada paitsi Antonion?" -s.351

Väkivalta on Elenan ja Lilan elämässä koko ajan läsnä. Lähipiirin ihmisiä on kuollut sairauksiin ja onnettomuuksiin, tai joku on jopa murhattu. Isät lyövät lapsiaan, pojat hakkaavat toisiaan ja jopa naiset ja tytöt tappelevat keskenään tai tulevat hulluksi. Epätoivoisesti rakastunut poika uhkaa tappaa rakastettunsa, joka on ihastunut toiseen. Itse ihmettelin, miten kevyesti Elena tuntui ottavan väkivallan kotona, kuin se vain kuuluisi elämään, ja painotti isien olevan muuten lempeitä. Väkivallan ympäristöstä huolimatta kirja oli kevyt lukea, sillä siinä ei kuvailla paljoa vaan pelkästään mainitaan. Minuun vaikuttivat tosin enemmän Lilan psykologiset tuntemukset, kun hän tunsi esineiden muotojen irtaantuvan ja sai kuparikattilan räjähtämään. Kirjan symboliikkaa oli välillä vaikea ymmärtää, mutta Lila tuntui huomaavan, etteivät ihmiset olleetkaan sitä miltä he näyttivät.

Samoin tytöt eivät ota poikien houkutusta varoen vaan tahtovat ihailua sekä saada rikkaan, vanhemman poikaystävän. Seksuaalista häirintää esiintyy, ja kilteistäkin miehistä paljastuu uusia puolia; kukaan tarinan hahmo ei ole todella "hyvä" ihminen. Romantiikka ja seksuaalisuus ovat loppua kohden yhä tiiviimmin läsnä tarinassa, kun tytöt kilpailevat huomiosta ja pojat tytöistä. Siinäkin Elena jää Lilan varjoon, vaikka moni poika rakastuu häneenkin. Välillä tuntui hiukan ikävältä, kuinka Elena käytti lähes joitain poikia hyväkseen.

Lila on magneettinen hahmo, josta säteilee jotain niin, että jokaisen puhe kääntyy aina häneen. Vaikka Elena etenee kouluasteelta toiseen ja vaikka häneenkin rakastutaan, ei hän kuitenkaan pysty olemaan vertaamatta itseään ystäväänsä ja olemaan tyytyväinen. Ei vaikka Lilan unelmat kirjoittamisesta ja rikastumisesta päivittyvät ja hän löytää uuden tavan edetä elämässään. Elenan obsessio Lilaan olisi voinut tarkoittaa jotain enemmänkin, ainakin pari kohtausta toivat sen mieleen. Mutta tyttöjen välinen kilpailu ja vertailu oli jollain tavalla hyvin samastuttavaa ainakin minulle. Ja kuitenkin Lilakin oli jollain lailla epävarma ja etsii itselleen sopivaa polkua. 

Ihmisten elämää ja kulttuurihistoriaa ei juurikaan kuvattu tarkoituksellisesti, mutta kuitenkin tarinasta välittyi korttelin elämän yksinkertaisuus ja paikalleen jämähtäminen. Kirja käsitteleekin nuorten tyttöjen mahdollisuuksia ja selviytymisstrategioita 50-luvun Napolissa. 

"Ja eräänä iltapäivänä hän sanoi lauseen, joka vaikutti minuun syvästi: "Ilman rakkautta ei vain ihmisten, vaan myös kaupunkien elämä kuihtuu." En muista ihan tarkkaa sananmuotoa, mutta ajatus oli tuo, ja yhdistin sen likaisiin katuihimme, pölyisiin puistoihin, uudisrakennusten tärvelemään maaseutuun, väkivaltaan joka kodissa, joka perheessä." -s.168

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 11 (Kirja kertoo köyhyydestä) ja Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan "Selviytyjä", henkilökohtaiseen Kaupunki-haasteeseeni tapahtumapaikalla Napoli. Se on myös #Hyllynlämmittäjä!

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Pääsiäisen lukumaraton 1.-5.4.2021

Hyvää pääsiäistä kaikille! Toivottavasti se on sujunut kaikilla mukavasti. Itse päätin leipoa tänä vuonna yksin kulitsat ja pashat ja tehdä piknikin ystäväni kanssa. Lopulta päädyimme istumaan koko iltapäiväksi samaan aikaan hytisemään ja hikoilemaan ulos ja syömään kaupan salaattia, pääsiäispupun muotoisia leipiä, pashaa ja kulitsan palasia. Pasha ei jähmettynyt kunnolla ja kulitsa taas jäi aavistuksen raa'aksi ja mureni käsiin, mutta hyvältä ne maistuivat joka tapauksessa. :D

Pasha ja kulitsa kun ne vielä
näyttivät suhteellisen ehjiltä


Kuunnellut äänikirjat -kirjablogi järjestää tänä vuonna pääsiäisen yli kestävän lukumaratonin, johon päätin yrittää osallistua. Nyt päätin ottaa pääsiäismaanantain ja vastoin edellisiä maratoneja yritän myös todella pitää pääpainon lukemisessa enkä jättää sitä sivutekemiseksi. (Jättäköön mainitsematta että lupasin mennä ystävän luo lounaaksi sekä makaronilaatikkoakin pitäisi kokata illalla...)

Aloitan lukumaratonin nyt kello 0.20 paikallista Saksan aikaa ja päätän sen huomenna samaan aikaan. Mukaan ehtii vielä osallistua spontaanisti! 

Lukupinostani löytyy Jostein Gaarderin Sofies Welt (Sofian maailma), Anne Frankin päiväkirja ja Charlotte Brontën Villette, jotka pitäisi saada luettua loppuun. Lisäksi saatan myös sekoittaa pakkaa ja villinä korttina aloittaa jonkin uudenkin kirjan.

0:20 Hep!

10:30 Jatkoin eilen Sofies Welt -kirjaa, mutta se on aika hidaslukuinen että en saanut luettua kuin 10 sivua, olen nyt sivulla 105. Nyt syön aamiaista ja jatkan vaikkapa Anne Frankilla.

Luettu: 10 sivua

18:45 No niin, unohdin kirjoittaa aiemmin. Aamulla aikaa kului liikaa kännykkään, joten luin Anne Frankiakin kymmenen sivua eteenpäin ja olen nyt sivulla 250. Olin ystävälläni lounaalla ja päädyin viipymään koko iltapäivän! Söimme sekaisin intialaisia snackseja, pashaa ja kulitsaa, ja mukaan liittyi vielä hänen kämppiksensä joka teki meille rapusipsejä ja tapiokapalloja sago-keittoa varten. Nyt lukumaratonia on sitten jäljellä muutama tunti ja olen lukenut vasta 20 sivua...

Luettu: 20 sivua

20:50 Heipä hei. Kahlasin Sofies Weltiä sivulle 115, eli luin sitä 10 sivua eteenpäin. Osittain ajankulu johtuu siitä, että unohduin taas kännykälle, mutta muuten kirja vain tuntuu todella hidaslukuiselta. Se selittää hyvin filosofian teorioita ja ajatuksia mutta tuntuu kuitenkin raskaalta, ja etenen siinä hitaasti. Muutenkin harmittaa miksen enää pysty lukumaratoonaamaan kuten ennen. En ole ikinä lukenut näin vähän maratonin aikana. Olisi pitänyt aloittaa vasta huomenna, sillä tänään osa ajasta meni muutenkin hukkaan. Nyt päätin ottaa hiukan kevyemmän kirjan esiin, Cecilia Vinessen The Summer of Us.

Luettu: 30 sivua

22:00 Viimeisen tunnin ajan olen jo alkanut haukotella - en ymmärrä mikä energianpuute minulla on ollt viime aikoina, sillä olen aina nukahtanut aamuisinkin herätyskellon jälkeen uudestaan. Olen The Summer of Us -kirjassa sivulla 25. Kirja on nuortenromaani matkustamisesta, ihmissuhteista, ja hyvästeistä ja uusista aluista - aika tyypillisiä aiheita siis, mutta minulla on korkeat odotukset tästä. Samalla alkaa kaivata interrail-reissua ja huoletonta ystävien tapaamista, oi!

Luettu: 55 sivua

22:45 Piti sanoa että pidän tauon menemällä ripustamaan pyykkiä ja käymään suihkussa! Vielä äsken olin ihan väsähtänyt eikä tehnyt mieli edes syödä, mutta suihku jollain lailla piristi ja kasasin iltapalaksi lautaselle pashaa ja kulitsaa. (Toivottavasti ne eivät pian ala pursuta korvista!) Nyt jatkan The Summer of Usia.

00:20 Aika!
Luin viimeisen tunnin samaa kirjaa vielä sivulle 60 asti ja aion jatkaa sitä maratonin jälkeenkin - juoni ja henkilöt eivät ole vielä täysin napanneet, mutta päähenkilöiden ihmissuhdekiemurat, yliopistohaaveet ja interreilailu kiinnostavat.

Yhteensä luin siis maratonissa kolmea kirjaa, eli Jostein Gaarderin Sofies Welt, Anne Frank: Tagebuch ja Cecilia Vinessen The Summer of Us. Luin yhteensä 90 sivua. Vaikka olen jo pitempään tuskaillut, etten enää ehdi lukea maratoneissa paljoakaan, niin yleensä olen kuitenkin aina lukenut reilusti sata sivua, huippuvuosinani luin 300-400 sivua. Tänään tämä ei edes johtunut siitä, etteikö minulla olisi ollut aikaa (paitsi että vietin ystävälläni puolet päivästä) mutta edes lukiessani en saanut todella luettua paljoa. Ehkä kirjavalintani olivat liian hidaslukuiset, ehkä tänään en vaan pystynyt keskittymään kunnolla, ehkä en vain pysty enää keskittymään lukemiseen kunnolla? Se lannistaa, sillä kirjat ovat olleet minulle koko ikäni tärkein harrastus. 

Joka tapauksessa oli kiva kokeilla taas maratoonata, kiitos Kuunnellut äänikirjat -blogin Satulle!

P.S. Päätin tehdä koosteen kaikista maratonsaavutuksistani ikinä:

Pääsiäisen lukumaraton 2021: 90 sivua

Olen vain kerran järjestänyt itse maratonin (palmusunnuntaina 2020), mutta joskus olen maratoonannut yksinäni. Kivointa on ollut liittyä isoihin Blogistanian maratoneihin, joissa voi tsempata muita ja saada tsemppiä, ja lukea ystävien kanssa. On hauska huomata kuinka veljeni tai ystäväni ovat minun innoittamanani välillä ottaneet epävirallisesti osaa maratoneihin. (Veljeni ovat nähtävästi lähes joka kerralla lukeneet Taru sormusten herroja :D) Kesän lukumaratoneilta on myös muuten hyviä muistoja, kun olen viettänyt aikaa naapurieni kanssa, ja ylipäätänsä olen usein kertonut maratonpostauksissani ystävien tapaamisesta tai leipomisesta. En ole koskaan lukenut enempää kuin 24h, mutta 48h lukumaratonejakin voisi kokeilla. Varsinkin viime ja tänä vuonna olen lukumaratoonannut verraten usein, mutta huomaan pääpainon siirtyneen yhä enemmän muulle tekemiselle. Se on vähän harmi, tuntuu ettei ole enää aikaa tai kykyä keskittyä koko päiväksi lukemiseen. On näihin silti yhä mukava osallistua.