Lukuhaasteita

Helmet-lukuhaaste 2023

1. Kirjassa on kartta
2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta
3. Kirjan nimessä on kasvi
4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna
5. Kirjassa ollaan maan alla
6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate
7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta
8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä
   Nicole Dennis-Benn: Here comes the sun

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
    Robin Talley: Lies we tell ourselves

12. Kirjan nimi liittyy veteen
    Samanta Olofsdotter: Rakkauden merellä

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs
    Rainbow Rowell: Landline

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

15. Kirjan nimessä on ja-sana
    Rainbow Rowell: Eleanor & Park

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa
    Lea Melcher: Aber vielleicht wird alles gut

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja
18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla
    Erica Jong: Sappho's Leap

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon
    Madeline Miller: The Song of Achilles

23. Kirja on iso

24. Kirja kertoo urheilijasta
    Ann-Helén Laestadius: Inte längre min

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi
26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä
27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin
28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

29. Kirjassa on minä-kertoja
    Wesley King: Sara auf der Suche nach Normal

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas
    Essi Ihonen: Ainoa taivas

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun
    Dess Terentjeva: Ihana

34. Kirja kertoo Ukrainasta
35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua
36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan
37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan
    Madeline Miller: Circe

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta
40. Kirjassa hylätään jotain
41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
    Cecilia Vinesse: Seven days of you

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa
44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan
    Ann-Helen Laestadius: Varkaus

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön
    Tittamari Marttinen: Sarjarakastuja

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023
    Becky Albertalli: Imogen, Obviously

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

18/50
                 ________________________________

                        Kirjahyllyn aarteita 2023

1. Ann-Hélen Laestadius: Inte längre min
2. Rainbow Rowell: Eleanor & Park (uudelleenluettu)
3. Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

                            _________________________
        Kaupunki-haaste

Tämä on oma epävirallinen haasteeni, jossa listaan lukemiani kirjoja, joissa tärkeänä tapahtumapaikkana toimii jokin kaupunki, niin että se on melkein kuin osa hahmokaartia.

Lontoo, Iso-Britannia: Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat
                       Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
                       AJ Pearce: Dear Mrs Bird   
                       Sally Nicholls: Things a bright girl can do  
                       Mary Marck: Hyvästi, Eeva!  
                       Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
 
Durham, Englanti, Iso-Britannia:  Alice Oseman: Loveless  

Pariisi, Ranska: Gaston Leroux: The Phantom of the Opera

Napoli, Italia:  Elena Ferrante: Loistava ystäväni                   

Los Angeles, Kalifornia, USA: 
Sophie Kinsella: Shopaholic to the Stars
Kristen Zimmer: The Gravity Between Us
Nina LaCour: Everything leads to you

San Francisco, Kalifornia, USA: Sandhya Menon: When Dimple Met Rishi
Malinda Lo: Last night at the Telegraph Club
William Lavender: Aftershocks

New York, USA: Nina LaCour: Välimatkoja 
               Nancy Garden: Annie on my Mind
               Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla
               Jennifer E. Smith: The Geography of You and Me
               Rita Mae Brown: Rubyfruit Jungle
               Truman Capote: Breakfast at Tiffany's 
               Jean Kwok: Girl in Translation

Atlanta, Georgia, USA: Becky Albertalli & Aisha Saeed: Yes no maybe so

Boston, Mass., USA: Ellen Wittlinger: Hard Love

Washington DC, USA: Robin Talley: Pulp

Denver, Colorado: Emery Lee: Meet Cute Diary

Helsinki, Suomi: Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta
                             Yhteiskoululaisia
                             Hyvästi, Eeva!
                 Paula Havaste: Kaksi rakkautta 
                 Aino Vähäpesola: Onnenkissa   

Kiiruna, Ruotsi: Ann-Helen Laestadius: Inte längre min

Grisslehamn, Ruotsi: Erik Eriksson: Det brinnande havet
                                    Den blå stranden
                                    Den sista stormen

Teheran, Iran: Sara Farizan: If you could be mine   

Kabul, Afganistan: Khaled Hosseini: A thousand splendid suns   

Shanghai, Kiina: Ding Ling: Miss Sophie's Diary    

Tokio, Japani: Cecilia Vinesse: Seven days of you                   

               _______________________________

          

          Amerikkaa tutkimassa


Kirjavan kammarin So American -haaste on harmi kyllä mennyt aikoja sitten, mutta otan mallia Ainosta ja kokeilen osavaltioiden "huiputtamista" epävirallisesti muuten vain, mutta otan myös Kanadan provinssit ja territoriot mukaan. Aloitan laskemisen blogini perustamisesta eli vuodenvaihteesta. Sekä kirjailijoiden kotipaikkakunnat tai kirjan tapahtumapaikka lasketaan mukaan.

USA
Alabama:
1. Cammie Wilson: Rosa Parks Biography
2. John Green: Looking for Alaska
3. Harper Lee: To Kill A Mockingbird

Alaska:
1. Velma Wallis: Zwei alte Frauen

Arizona:
1. Jerry Spinelli: Tähtityttö

Arkansas:
Colorado:
1. Emery Lee: Meet Cute Diary

Connecticut:
1. Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
2. Ann M. Martin: Valerie ja ilkeä Janine
3. Ann M. Martin: Bruno tykkää Annesta!
4. Ann M. Martin: Onni kääntyy, Anne

Delaware:
Etelä-Carolina:
Etelä-Dakota:
1. Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla
2. Laura Ingalls Wilder: Onnen kultaiset vuodet

Florida:
1. Rita Mae Brown: Rubyfruit Jungle

Georgia:  
1. Margaret Mitchell: Paratiisisaari
2. Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda
3. Becky Albertalli: Leah on the Offbeat
4. Nic Stone: Triangel
5. Kelly Quindlen: Late to the party
6. Becky Albertalli & Aisha Saeed: Yes no maybe so
7. Becky Albertalli: Love, Creekwood
8. Becky Albertalli: Kate in Waiting

Havaiji:
Idaho:
Illinois:
1. Veronica Roth: Kapinallinen 

Indiana:
1. John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
2. Leah Johnson: You should see me in a crown

Iowa:
Kalifornia:
1. Jandy Nelson: I'll Give You the Sun
2. Rick Riordan: Salamavaras
3. Laura Ingalls Wilder: West from Home
4. T.C.Boyle: The Tortilla Curtain
5. Nina LaCour: Välimatkoja
6. Sophie Kinsella: Shopaholic to the Stars
7. Kristen Zimmer: The Gravity Between Us
8. Karen Joy Fowler: Der Jane Austen Club
9. Sandhya Menon: When Dimple Met Rishi
10. Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club
11. Nina LaCour: Everything leads to you
12. William Lavender: Aftershocks
13. Rainbow Rowell: Landline

Kansas:
1. Karl May: Hopeajärven aarre
2. Patricia Lauber: Lost Star
3. Julie Ann Peters: Far from Xanadu

Kentucky:
Louisiana:
Länsi-Virginia:
Maine:
1. Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Maryland:
1. Becky Albertalli: The Upside of Unrequited
2. Robin Talley: Our own private universe

Massachusetts:
1. L.M.Alcott: Pikku naisia
2. L.M.Alcott: Viimevuotiset ystävämme
3. E. Lockhart: We were liars
4. Robert Cormier: After the First Death
5. Ellen Wittlinger: Hard Love
6. E. Lockhart: The disreputable history of Frankie Landau-Banks

Michigan:
Minnesota:
Mississippi:
Missouri:
1. Laura Ingalls Wilder, Rose Wilder: On the Way Home

Montana:
Nebraska:
1. Rainbow Rowell: Eleanor & Park
2. Rainbow Rowell: Fangirl
3. Rainbow Rowell: Kindred Spirits
4. Rainbow Rowell: Midnights
5. Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Pumpkin Heads
6. Willa Cather: Meine Antonia

Nevada:
New Hampshire:
New Jersey:
1. Kristen Zimmer: The Gravity Between Us
2. Ann M. Martin: Poikahullu Susan (The Baby-Sitters Club)

New Meksiko:
New York:
1. Veronica Roth: Outolintu
2. Rick Riordan: The Blood of Olympus
3. Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla
4. Ellen Emerson White: Titanic
5. Laurie Halse Anderson: Speak
6. Lois Lenski: Indian Captive
7. Lensey Namioka: Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt
8. Nina LaCour: Välimatkoja
9. Nancy Garden: Annie on My Mind
10. Jennifer E. Smith: The Geography of You and Me
11. Rita Mae Brown: Rubyfruit Jungle
12. Becky Albertalli: Love, Creekwood
13. Truman Capote: Breakfast at Tiffany's
14. Jean Kwok: Girl in Translation
15. Becky Albertalli: Imogen, Obviously

Ohio:
Oklahoma:
1. Susan E. Hinton: Die Outsiders

Oregon:
Pennsylvania:
1. Jerry Spinelli: Love, Stargirl
2. Rita Mae Brown: Rubyfruit Jungle

Pohjois-Carolina:
Pohjois-Dakota:
Rhode Island:
Teksas:
1. Maya Van Wagenen: Suosittu

Tennessee:
Utah:
1. Karl May: Hopeajärven aarre

Vermont:
Virginia:
1. Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before
2. Jenny Han: P.S. I still love you

Washington:
1. Jennifer L. Holm: Our only May Amelia
2. Lensey Namioka: Mismatch

Washington DC:
1. Robin Talley: Pulp

Wisconsin:
Wyoming:

KANADA
Alberta:
Brittiläinen Kolumbia:
1. Julie Lawson: A Ribbon of Shining Steel. A Railway Diary of Kate Cameron. Yale, British Columbia, 1882

Luoteisterritoriot:
Manitoba:
New Brunswick:
Newfoundland ja Labrador:
Nova Scotia:
1. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L. M. Montgomery: Volume 1
2. L.M.Montgomery: Annan unelmavuodet

Nunavut:
Ontario:
1. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 2
2. Mazo de la Roche: Jalnan kotiopettajatar
3. L.M.Montgomery: Sininen linna
4. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 3
5. Mazo de la Roche: Jalna
6. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: Writing a life - L.M. Montgomery

Prinssi Edwardin saari: 
1. L.M.Montgomery: Runotyttö etsii tähteään
2. L.M.Montgomery: Annan perhe
3. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L. M. Montgomery: Volume 1
4. L.M.Montgomery: Perinnönjakajat
5. L.M.Montgomery: Sateenkaarinotko
6. L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla
7. L.M.Montgomery: Annan jäähyväiset
8. L.M.Monggomery: Annan nuoruusvuodet
9. L.M.Montgomery: Anna ystävämme
10. L.M.Montgomery: Anna opettajana
11. Satu Koskimies & Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent
12. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: Writing a life - L.M. Montgomery 

Quebec:
Saskatchewan:
1. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L. M. Montgomery: Volume 1

Yukon:


                             _____________________________


      Vanhoja lukuhaasteita

Helmet-lukuhaaste 2022

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota
   Aino Vähäpesola: Onnenkissa

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
   Velma Wallis: Zwei alte Frauen (Two old women/Kaksi vanhaa naista)

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana
   Malinda Lo: Last night at the Telegraph Club

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana
   Mary Rubio & Elizabeth Waterson (toim.): Writing a life. L.M. Montgomery

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
   Holly Bourne: It only happens in the movies

7. Kirja kertoo ystävyydestä
   Antoine de Saint-Exupery: Little Prince

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
   E. Lockhart: The disreputable history of Frankie Landau-Banks

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
   Lensey Namioka: Mismatch

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
    Hua, Yu: Kiina kymmenellä sanalla

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet
    Nina LaCour: Everything leads to you

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
    Gaston Leroux: The Phantom of the Opera

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
21. Kirja liittyy lapsuuteesi
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

23. Pieni kirja
    Cho Nam-Joo: Kim Jiyoung, geboren 1982 (Kim Jiyoung, born 1982)

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
    Elisabeth L. Engebretsen: Queer women in urban China

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
    
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
    C.S.Lewis: The Lion, the Witch and the Wardrobe 

    Jean Kwok: Girl in Translation

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää
    Willa Cather: Meine Ántonia (My Ántonia; Ántonia ytäväni)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
    Amy Brainer: Queer kinship and family change in Taiwan

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
    Sara Hylton: Prinsessa Tuian amuletti

34. Kirjailijan nimessä on luontosana
    William Lavender: Aftershocks

35. Kirjassa on oikeudenkäynti
    Albert Camus: The Stranger

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
    Petra Häring-Kuan: Meine chinesische Familie

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

39. Novellikokoelma
    Ding Ling: Miss Sophie's Diary

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä
    Katie Heaney: Would you rather?

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
    Robin Talley: Our own private universe

    Julie Ann Peters: Far from Xanadu

45. Palkittu esikoisteos
    Sandhya Menon: When Dimple Met Rishi

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
    Gloria Whelan: Die kleinen Revolten der Rosy James (Small Acts of Amazing Courage)

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

27/50

              _______________________________________



               Kirjahyllyn aarteita 2022

1. Sara Hylton: Prinsessa Tuian amuletti (uudelleenluettu)
2. Katie Heaney: Would you rather? (saatu joululahjaksi 2021)
3. Petra Häring-Kuan: Meine chinesische Familie (ystävältä saatu)
4. Julie Ann Peters: Far from Xanadu (saatu joululahjaksi 2021)
5. Hua, Yu: Kiina kymmenellä sanalla (saatu joululahjaksi 2021)
6. Kwok, Jean: Girl in Translation (ostettu Kiinasta 2018?)


               _____________________________________





2. Katie Heaney: Would you rather?
3. Nina LaCour: Everything leads to you

              _________________________________


      HelMet-lukuhaaste 2021
 
1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
   Liz Kessler: Read me like a book
   Saundra Mitchell: All out! The no-longer secret stories of queer teens throughout the ages
   Kristina Aamand: Wenn Worte meine Waffe wären

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta
   Robin Talley: Pulp

7. Kirjassa on kaveriporukka
   Becky Albertalli: Love, Creekwood

   Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
   Rainbow Rowell: Midnights

10. Kirjan nimessä on numero

11. Kirja kertoo köyhyydestä
    Elena Ferrante: Loistava ystäväni

12. Kirjassa ollaan metsässä
13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
    Alice Oseman: Loveless

14. Kirja on osa kirjasarjaa
    Ann M. Martin: Onni kääntyy, Anne (The Baby-Sitters Club)

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
    Becky Albertalli: Leah on the Offbeat

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
    Erik Eriksson: Den sista stormen

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
    Ann M. Martin: Poikahullu Susan (The Baby-Sitters Club)

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
19. Kirjassa leikitään
    Ann M. Martin: Valerie ja ilkeä Janine (The Baby-Sitters Club)


21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
    Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Pumpkin Heads

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
    Leah Johnson: You should see me in a crown

23. Kirja, jota luet ulkona
    Joanne Horniman: Über ein Mädchen
    Mary Marck: Hyvästi Eeva!

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
27. Kirjan päähenkilö on eläin

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
    Khaled Hosseini: A thousand splendid suns

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
    Ann M. Martin: Bruno tykkää Annesta! (The Baby-Sitters Club)

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
    Anne Frank: Tagebuch

31. Jännityskirja tai dekkari
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
33. Kirjassa opetetaan jokin taito
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
    Paula Havaste: Kaksi rakkautta

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
    Becky Albertalli: Kate in Waiting

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
    Kristen Zimmer: The Gravity Between Us

38. Kirja on käännetty hyvin
    Cecilia Vinesse: The Summer of Us

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
    Sara Farizan: If you could be mine

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
41. Kirjassa matkustetaan junalla
42. Satukirja
43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
    Truman Capote: Breakfast at Tiffany's

44. Kirjassa on reseptejä
45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
    Salla Simukka: Matalapaine/Korkeapaine

46. Kirjassa syödään herkkuja
    Kyllikki Villa: Tyttö sodassa

    Dorothy Stratchey: Olivia
    Rosamond Lehmann: Dusty Answer
    Emery Lee: Meet Cute Diary

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

33/50

           ______________________________

        #Hyllynlämmittäjä 2021

Virallista Hyllynlämmittäjä-haastetta tai Kirjahyllyn aarteita ei taida olla tänä vuonna, joten tämä on nyt epävirallinen haasteeni lukea oman kirjahyllyni kirjoja. Viime vuoden tapaan kelpuutan tähän myös kirjat, jotka olen jo aiemmin lukenut, sillä kirjahyllyni ei ole Saksassa asuessani kovin suuri...

1. Becky Albertalli: Leah on the Offbeat (uudelleenluettu)
2. Elena Ferrante: Loistava ystäväni (ystävältä saatu lahja)
3. Mascha Kaleko: Verse für Zeitgenossen (saatu joululahjaksi second-handina)
4. Leah Johnson: You should see me in a crown (ostettu kirjakaupasta)
5. Erik Eriksson: Den sista stormen (saatu lahjaksi kaksi vuotta sitten kirjailijalta itseltään!)

       __________________________________


          Queer-lukuhaaste

Queer-lukuhaasteen järjestävät Instagram-tilit @allstardustandstories, @kirjajuttuja, @paperimato, @pikkukirjasto, @siperiankirjat ja @vinkkitonttu. Haasteessa luetaan sateenkaarikirjallisuutta eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kertovaa kirjallisuutta ja se kestää 1.2-31.7.2021.


Bi- tai panseksuaali päähenkilö

#OwnVoice -kirjailijan kirjoittama kirja
Alice Oseman: Loveless (aseksuaalisuus ja aromanttisuus)

Homo tai lesbo päähenkilö
Joanne Horniman: Über ein Mädchen/ About a girl (lesbo)

Lasten- tai nuortenkirja

Kirja on julkaistu ennen 2000-lukua
Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (1925)

Rodullistettu kirjailija
Leah Johnson: You shuld see me in a crown

               _______________________________  

 Vahvat naiset -lukuhaaste


Instagram-tilien @kuudennenkerroksenkirjat, @kirjaperhonen, @tecsielitybooks ja @sakubooks järjestämä Vahvat naiset -lukubingo haastaa lukemaan naisten kirjoittamia tai naisista kirjoitettuja kirjoja. Haaste kestää 1.1-31.5.2021. Bingon saajille on luvassa yllätyspalkinto!

Tytöille suunnattu kirja
Liz Kessler: Read me like a book

Nainen joka ei ole 2000-luvulta
Mary Marck: Hyvästi, Eeva!

LGBT-kirja
Becky Albertalli: Love, Creekwood

Sotakirja jossa nainen tärkeässä roolissa
Kyllikki Villa: Tyttö sodassa. Kenttälotan kirjeitä 1941-1944

Tytöille suunnattu sarjakuva
Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Pumpkin Heads

Nainen joka ei saa kirjan lopussa miestä
Robin Talley: Pulp

Kirja joka ei läpäise käänteistä Bechdel-testiä
Kristen Zimmer: The  Gravity Between Us

Naiskirjailija joka on voittanut palkinnon
Becky Albertalli: Leah on the Offbeat

Kirja naisten välisestä ystävyydestä
Ann M. Martin: The Baby-Sitters Club -sarja

Kirja feminismistä
Alice Oseman: Loveless

Selviytyjä
Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Kirjan nimessä naista tarkoittava sana
Joanne Horniman: Über ein Mädchen

Salanimellä kirjoittava nainen

          __________________

Helmet-lukuhaaste 2020
1. Kirja on vanhempi kuin sinä
   Ellen Wittlinger: Hard Love

2. Iloinen kirja
   Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat 


3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
   Rita Mae Brown: Rubyfruit jungle 


4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
   Becky Albertalli & Aisha Saeed: Yes no maybe so

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

7. Kirjassa rikotaan lakia
   Maike Stein: Wir sind unsichtbar

8. Kirja jonka joku toinen valitsee puolestasi
   AJ Pearce: Dear Mrs Bird

9. Kirjassa kohdataan pelkoja
   Maja Hjertzell: Henrietta är min hemlighet

   
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa
11. Vaihtoehtohistoria


12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera
    Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo 


13. Kirjassa eksytään
14. Urheiluun liittyvä kirja

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö

    Anchee Min: Pearl of China

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

    J.K.Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

17. Tutkijan kirjoittama kirja
    Jeanne Favret-Saada: Die Wörter, der Zauber, der Tod. Der Hexenglaube im Hainland von Westfrankreich

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
    Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
    Rainbow Rowell: Kindred Spirits 


20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä


24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
    Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta 


25. Kirjassa ollaan saarella
    Margaret Mead: Coming of Age in Samoa

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani
    Samuel J. Kramer (toim.): Poetry for future. 45 Texte für            übermorgen

28. Tulevaisuudesta kertova kirja
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

30. Kirjassa pelastetaan ihminen
    Mary Marck: Yhteiskoululaisia


31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
    Margaret Trawick: Notes on Love in a Tamil Family

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa
    Uri Orlev: Ein Königreich für Eljuscha (hepreaksi)

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos
    J.K.Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari 


34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
    Nina LaCour & David Levithan: You know me well

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
    Deborah Ellis: Wenn der Mond am Himmel steht, denke ich an dich

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
    Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt 


39. Kirjassa lennetään
    Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla 


40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja
    Nancy Garden: Annie on my Mind


41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
    Jenny Han: P.S. I still love you 


42. Kirjassa on isovanhempia
    Sophie Kinsella: Shopaholic to the Stars


43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa
    Jennifer E. Smith: The Geography of You and Me


45. Esikoiskirja

46. Kirjassa on sauna
    Kari Ehrhardt: Giraffen in Finnland

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
    Kelly Quindlen: Late to the party

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

30/50

               ___________________________

         Kirjahyllyn aarteet 2

Tänä vuonna ei kai sitten järjestettykään Hyllynlämmittäjää, mutta tällä Kirjasähkökäyrän aloittamalla haasteella on sama tarkoitus. Luetaan hyllyjen perällä lojuvia tai miksei vasta kotiin hankittuja kirjoja. Normaalisti lainaan lähes kaikki kirjat kirjastosta, vaikka meillä on hyllyt täynnä kirjoja, joten tämä haaste on kyllä tarpeen. Valitettavasti opiskelen juuri ulkomailla, joten toteuttaminen on hiukan vaivalloista... Haaste jatkuu 5.1.2020 asti.

1. Sophie Kinsella: Shopaholic to the Stars (uudelleenluettu)
2. Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla (uudelleenluettu)


                 _________________________________
               YA-jouluhaaste 2020

Joulukuun kestävä lukubingo haastaa lukemaan YA-romaaneja!

Kirjalla on kaunis kansi
Becky Albertalli & Aisha Saeed: Yes no maybe so

Kirjassa ihastutaan/rakastutaan:
Sally Nicholls: Things a bright girl can do

                 ________________________________

                  
                    YA -lukuhaaste

Tämä Instagramissa leviävä bingo haastaa lukemaan YA-kirjallisuutta toukokuun alusta syyskuun loppuun 2020. Bingon saajien kesken arvotaan palkintokin!


Kirja joka sinun oli tarkoitus lukea viime vuonna
Jennifer E. Smith: The Geography of You and Me

Kirja jossa on kartta:
J.K.Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

Kirja jossa on punainen kansi
Rainbow Rowell: Kindred Spirits

Rodullistettu kirjailija
Jenny Han: P.S. I still love you

LGBTQ+ -aihe
Ellen Wittlinger: Hard Love

Uudelleen luettu
Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt
Tärkeä kirja
Maja Hjertzell: Henrietta är min hemlighet
Vuonna 2020 julkaistu kirja
Kelly Quindlen: Late to the party


       _________________________________________

 
           Kirjallinen tunnebingo

Sheferijm-blogin Kirjallinen tunnebingo on mitä mainioin apuväline muistuttamaan kirjojen aikaansaamista tuntemuksista ja vaikutuksesta. Haaste päättyi 15.08.2020.

Kirja sai minut kaipaamaan:

Jennifer E. Smith: The Geography of You and Me - matkustelua...

Kirja valaisi päiväni:

Jenny Han: P.S. I still love you

Kirja sai ihoni kihelmöimään:

Rita Mae Brown: Rubyfruit Jungle

Kirja sai minut nauramaan:

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirja sai minut viihtymään:

Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt

Kirja sai minut ärsyyntymään:

Kelly Quindlen: Late to the party
   
                     __________________

Helmet-lukuhaaste 2019

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

   Bertolt Brecht: Der gute Mensch von Sezuan

4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
   Jean Webster: Setä Pitkäsääri


7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

    Nic Stone: Triangel

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
    Usko Moilanen: Unohdettu kylä


14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
    Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta


15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

    Marcus Zusak: I am the Messenger

17. Kirjassa on kaksoset

    Rainbow Rowell: Fangirl

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
    Ursula K. LeGuin: Lavinia


21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

    Ji-Li Jiang: Das Mädchen mit dem roten Tuch 

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
    Enid Blyton: Viisikko retkellä


29. Kirjassa nähdään unia
    Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
    Elena Gorokhova: Goodbye, Leningrad


32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan


34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin

    Katarina Eskola ja Satu Koskimies: 50-luvun teinit 

37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

    Rainbow Rowell: Fangirl

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
    Mazo de la Roche: Jalna


42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
    Ebba Hyltmark: Jag kan nästan känna solen


50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


19/50
                    _____________________________

      Hyllynlämmittäjä #2019

1. Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta (ostettu puoli vuotta sitten antikvariaatista)
2. Mazo de la Roche: Jalna (saatu tutuilta? Sukulaisten vanha?)
3. L.M.Montgomery: Sininen linna (uudelleen lukemani, saatu vanhemmilta lahjaksi 12-vuotispäivänä)
4. Markus Zusak: I am the Messenger (ostin Kiinassa kirjakaupasta ehkä vuonna 2016)
5. Rainbow Rowell: Fangirl (sain joululahjaksi jouluna 2018)
6. Ebba Hyltmark: Jag kan nästan känna solen (sain joululahjaksi tänä vuonna, luettu samantien)

   ______________________________


Sheferijm - Ajatuksia kirjoista -blogista

Mennään metsään -lukuhaaste on Ainon laatima ja kestää koko vuoden. Tarkoituksena on lukea metsästä miljöönä ja teemana.


Taimikonhoitaja: 1-4
Lähimetsän hiiviskelijä: 5-10
Metsäläinen: 11-15
Korkimetsän kulkija: 15-25
Ikimetsän ihailija: yli 25 kirjaa


1. Edith Södergran: Runoja
2. Usko Moilanen: Unohdettu kylä
3. L.M.Montgomery: Sininen linna
4. Ursula K. LeGuin: Lavinia

          _______________________________


         Montgomery-lukuhaaste

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin haasteessa luetaan L.M.Montgomeryn kirjoittamia tai hänestä kirjoitettuja teoksia Anna-sarjan 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Haaste kestää hänen syntymäpäiväänsä 30.11.2019 asti ja vaalimuksena on ainakin yksi Montgomeryn kirjoittama kaunokirjallinen teos.

L.M.Montgomery: Sininen linna

             _________________________________


Blogista Reader, why did I marry you?

Reader, why did I marry you? -blogin runohaasteen uusinnan säännöt kuuluvat:    

1. Lue runoja
2. Kirjoita tai puhu runoista
3. Innostu runoista
4. Vuoden lopussa nosta esiin sinulle merkittävimmät sitaatit lukemistasi runoista (muista mainita mistä ja kenen kokoelmasta sitaatti on peräisin) ja yhdistä sitaatit yhdeksi runoksi eli tee oma runosi sitaattien avulla. Älä muuta sitaateissa mitään, älä lisää, poista tai taivuta sanoja, vaan anna sitaattien kommunikoida keskenään sanatarkasti sellaisina kuin runoilija on ne alunperin kirjoittanut.
           
1.Edith Södergran (toim. Uuno Kailas): Runoja

                    __________________

Lue itsellesi mielenterveyttä





Lue itsellesi mielenterveyttä on Sivutiellä -blogin lukuhaaste aikavälille 10.10.2018- 26.5.2019.

A book with emotions: Jenny Han: To all the boys I've loved before
Non-fiction book: James Dawson: This Book Is Gay

          --------------------------------


Helmet-lukuhaaste 2018:

3. Kirja aloittaa sarjan
   Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä

4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
   Johann Wolfgang Goethe: Faust I

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
   Veijo Meri: Manillaköysi

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
    Astrid Lindgren: Kati Amerikassa

11. Kirjassa käy hyvin
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
    Theodore Fontane: Effi Briest

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
    August Strindberg: Neiti Julie
    Rakastaa, ei rakasta: Pohjoismaisia novelleja nuorille

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
    William Shakespeare: Macbeth

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
    Aldous Huxley: Brave New World

29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
    Leena Lander: Tummien perhosten koti

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
    Stina Lindeberg: Seitsentoistavuotias

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
    Satu Koskimies & Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
    Juhani Aho: Juha

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
         Georg Büchner: Woyzeck

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
    Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

40/50


                   ______________________________




              # Hyllynlämmittäjä 2018


Moni bloggaaja on listannut etukäteen kaksitoista kirjaa, jotka aikoo lukea tänä vuonna hyllystään. Itse en kuitenkaan aio päättää niitä etukäteen vaan otan sen, mitä kulloinkin tekee mieli. Lähes todennäköisesti lukupinoon tulee sisältymään yksi kirja ruotsiksi, yksi englanniksi ja yksi Mazo de la Rochen Jalna-sarjasta.


1. Stina Lindeberg: Seitsentoistavuotias (ostettu joskus käytettynä?)

2. Gloria Whelan: Chu Ju's House (ostettu käytettynä pari vuotta sitten)   

3. Sonia Levitin: Journey to America (saatu käytettynä lahjaksi vuosi sitten) 

4. Astrid Lindgren: Kati Amerikassa (sain lahjaksi äidiltäni muutama vuosi sitten)

5. Krystal Sutherland: A Semi-Definitive List of Worst Nightmares (sain lahjaksi viime jouluna)

6. Ann-Helén Laestadius: Tio över ett (sain joululahjaksi kaksi vuotta sitten)

7. Harper Lee: To Kill A Mockingbird (sain joululahjaksi kolme vuotta sitten)


Sain valitettavasti vain seitsemän hyllynlämmittäjää luettua, mutta hyvä saalis sekin! Ainakin se oli enemmän kuin ilman haastetta.
                                                 ___________________________________




Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen luettiin kirjoja, joissa meri on keskeisessä roolissa. Mukaan kävivät kaikenlaiset kirjat. Aikaa on 2.4-31.10.2018. Haasteen aloitti Nannan kirjakimara.


Leena Lander: Tummien perhosten koti. Kirjassa meri ympäröi karua saarta estäen pakenemisyritykset ja tuottaa päähenkilöille pettymyksen.

Annika Thor: Näckrosdammen. Meri tarjoaa elannon Steffin kasvatusperheelle ja eristää pientä saarta.

Koosteeni löydät täältä.


             ______________________


Pride-viikon lukuhaaste 2018


Pride-viikon lukuhaasteen järjesti Yöpöydän kirjat. Tehtävänä oli lukea Pride-viikon aikana mahdollisimman monta seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä kertovaa kirjaa. Luin kirjat:

Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo. Brittiläinen lesbokirjallisuuden klassikko, josta johtui suuri siveettömyysoikeudenkäynti. Surullinen, mutta yksityiskohtaisuudestaan huolimatta koukuttava.

Salla Simukka: Viimeiset. Lukiolaistytöt pohtivat seksiä, ja yksi heistä alkaa pohtia suuntautumistaan enemmän.

                                 __________________________________


Helmet-lukuhaaste 2017:


2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
   Salla Simukka: Kipinä

6. Kirjassa on monta kertojaa

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
   Minna Canth: Työmiehen vaimo

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

   L.M.Montgomery: Annan nuoruusvuodet

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
    T.C.Boyle: The Tortilla Curtain (Prix Médicis Étranger, 1997)

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
    Lois Lenski: Indian Captive

23. Käännöskirja

    Tove Jansson: Muumipeigoi da händytiähti

24. Kirjassa selvitetään rikos

    Ödön von Horváth: Jugend ohne Gott

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

26. Sukutarina
    Reko Lundán: Ilman suuria suruja

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
    Friedrich Schiller: Die Räuber

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

    Susanne Hornfeck: Torte mit Stäbchen

30. Kirjan nimessä on tunne

31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
    Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta

33. Kirja kertoo Intiasta

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
    Anni Polva: Me tytöt

38. Kirjassa mennään naimisiin

    L.M.Montgomery: Annan jäähyväiset  

39. Ikääntymisestä kertova kirja

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
    Que Du Luu: Im Jahr des Affen

41. Kirjan kannessa on eläin

    Tove Jansson: Kuuntelija

42. Esikoisteos

    Saima Harmaja: Huhtikuu

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

    Christine Nöstlinger: Päiväjärjestys

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

    Anne C. Voorhoeve: Liverpool Street

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

    Minna Canth: Anna Liisa

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja           

41/50          

          ____________________________________________________


Muuttoliikkeessä – lukuhaaste siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta

Suketuksen haasteessa etsitään maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta kertovia kirjoja seuraavien kategorioiden mukaan:

Valtaa käyttämässä Siirtomaa-aika on monilta osin melko synkkä vaihe usean maan historiassa. Siirtomaaisännät toimivat paikoin moraalittomasti ja maan kulttuuria tuhoten ja alistaen. Siirtomaa-ajalla on vaikutuksena nykypäiväänkin, ei vähiten esimerkiksi entisten siirtomaiden valtionrajoissa ja yhteiskuntien horjuvuudessa.

Suomalaisten siirtolaisuus
Suomesta on lähdetty sankoin joukoin leveämmän leivän perässä, pääosin länteen. Millaisia tarinoita
Ameriikan raitilta tai Ruotsista löytyy? Miten suomalainen sopeutuu muille maille? Ei ole väliä, minne muutto on suuntautunut: olennaista on suomalainen näkökulma.

Maahanmuutto Suomeen
Maahanmuutto on aihepiiri, josta käydään kiivasta poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua Suomessa – on käyty jo pitkään. Kirjallisuudessakin aihetta käsitellään: on maahanmuuttajien tarinoita ja kokemuksia joko itsekerrottuna tai toisten kirjoittamana, on tutkimustietoa ja on oletuksia. Millaisia eri vivahteita Suomeen kohdistuvaan maahanmuuttoon liittyy?

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Kriisin jaloista
Pakolaisuus johtuu kriisistä, on jokin syy, miksi omalla kotiseudulla ei voi enää asua. Tämän otsikon alle sopii kaikenlainen akuuttia pakolaisuutta käsittelevä kirjallisuus: sodat, väkivaltaisuudet, horjuva yhteiskuntajärjestys, ilmaston aiheuttamat kriisit.




Anne C. Voorhoeve: Liverpool Street



Que Du Luu: Im Jahr des Affen

Susanne Hornfeck: Torte mit Stäbchen

Kohti parempaa
Työ, koulutus, rakkaus. Syitä lähteä (pääosin) vapaaehtoisesti toiseen maahan on monia. Miten onnistuu uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutuminen, vastaako todellisuus haaveita, onko mahdollista integroitua? Haluaako sitä edes välttämättä?


Robert Cormier: After the First Death

Lensey Namioka: Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt

Annemarie Selinko: Désirée



T.C.Boyle: The Tortilla Curtain

Toisessa polvessa
Maahanmuuttajat sopeutuvat tai ovat sopeutumatta uuteen kulttuuriin kukin tavallaan. Miltä tuntuu olla toisen polven maahanmuuttaja, syntynyt uudessa kotimaassa ja kuitenkin vanhempiensa kulttuurin kasvatti? Myös toista seuraavat sukupolvet sopivat tähän kohtaan. Maahanmuuttajuus on vahva identiteetin tekijä, hieman haipuneenakin.


Eva Wong Ng: Chinatown Girl





Haasteeseen tulee lukea vähintään kolme kirjaa vuoden 2017 loppuun mennessä. Luin yhteensä kymmenen.

Koosteeni löytää täältä.

                                   _________________________________________


Helmet-lukuhaaste 2016
1. Ruoasta kertova kirja      
   Nadja Sumanen: Rambo

2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja    
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
6. Kirjastosta kertova kirja
   Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo  

7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" soveltuva kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
11. Sarjakuvakirja
12. Näytelmä
    Carl Zuckmayer: Der Hauptmann von Köpenick

13. Kirjan nimi on kysymys
    Dinah Brown & Andrew Thomson: Who is Malala Yousafzai?

14. Historiaa käsittelevä tietokirja
    Cammie Wilson: Rosa Parks Biography

15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
16. Et ole ikinä ennen kuullutkaan kirjasta
17. Kirjassa juhlitaan
18. Lastenkirja
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 vuotta)
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäisen naisministerin syntymästä 150 vuotta)
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
25. Kirjassa on yli 500 sivua
    Sophie Kinsella: Shopaholic to the Stars

26. Elämäkerta tai muistelmateos
    Stina Katchadourian: Lapinkuninkaan tytär

27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
30. Viihteellinen kirja
31. Olympialaisista kertova kirja
32. Kirjassa on myrsky
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
34. Keskustelua herättänyt kirja
35. Kirjassa ollaan avaruudessa    
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
40. Eläkeläisen suosittelema kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 vuotta)
    Laurie Halse Anderson: Speak

44. Kirjassa joku kuolee
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua
    Tittamari Marttinen: Välituntirakkautta

49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

28/50
                                          _____________________________________

            Kirjaherbario

Sheferijm-blogin haaste, johon luetaan kirjoja, joiden nimessä tai kirjailijan nimessä on jokin kasvi, suomeksi tai jollain vieraalla kielellä. Haaste on voimassa koko vuoden.

5 kasvia - välttävä
10 - tyydyttävä
20 - hyvä
30 - kiitettävä
50< - erinomainen

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär. Lind = metsälehmus (tilia cordata)

Tuija Lehtinen: Laura kielikurssilla. Laura on feministimuoto latinan sanasta laurus, joka tarkoittaa laakeripuuta. 

Tuija Lehtinen: Laura sydän syrjällään.  Tuija on puulaji (thuja). 

Susan Coolidge: Katyn myöhemmät toimet. Susan tulee heprean sanasta shoshan, joka tarkoittaa liljaa (lilium).

Laura Ingalls Wilder, Rose Wilder (toim.): On the Way Home. Rose tarkoittaa ruusua (rosa).

5 kasvia - välttävä

                 ___________________________

            Kansojen juurilla

                                                

Suketus-blogin haaste, johon täytyy lukea vähintään kolme kirjaa liittyen alkuperäiskansoihin. Yhden kirjoista tulee liittyä saamelaisiin. Haaste päättyy 9.8.2016 ja siihen lasketaan niin oikeista alkuperäiskansoista kertovat kirjat kuin johonkin alkuperäiskansaan kuuluvan kirjoittama kirja.
     
Rachel Campbell-Johnston: The Child's Elephant. Kirja kertoi Afrikan savanneista ja pikkukylästä, norsuista, sodan kammottavuudesta ja pakomatkasta. Eräässä vaiheessa päähenkilöt tapasivat sademetsässä asuvat pygmit, lyhytkasvuisen kansan, joiden elämäntapaa kuvaillaan paljon. Pygmeille on ollut netin mukaan uhkana niin sademetsien tuhoutuminen kuin taikauskoisuuskin.

Karl May: Hopeajärven aarre. Tästä kirjasta yllätyin positiivisesti, sillä siinä tavattiin hyviä ja ihailtuja intiaaneja, jotka olivat hyviä ystäviä valkoihoisten kanssa. Teoshan on kirjoitettu 1800-luvulla, jolloin intiaaneihin ei välttämättä suhtauduttu positiivisesti. Oli kirjassa mukana myös ilkeitäkin intiaaniheimoja, joilla oli raakoja kidutusmenetelmiä, sekä murhanhimoisia vaaleaihoisiakin. Tasoissa siis oltiin.

Geraldine McCaughrean: The Middle of Nowhere. Tämän kirjan mukana pääsin myöskin 1800-luvulle, mutta aivan eri mantereelle: Australian autioille takamaille, joilla asui harvakseltaan eurooppalaistaustaisia, paimentolaisia ja aboriginaaleja. Heidän kulttuuristaan kerrottiin, aboriginaalisanoja opin kuten Altjeringa tarkoittaa Uniajan maata. Tarinasta kävi kuitenkin selväksi, että niin kuin intiaaneja myös aboriginaaleja on pidetty alempiarvoisena ja valitettavasti kyllä halveksittukin.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon. Tämä kirja oli lähinnä pintaraapaisu saamelaisuuteen, mutta tarinan fantasiaolento oli saamelaisen mytologian Aahtsek. Päähenkilö luki etsiessään tietoa juuristaan, että saamelaisia on myöskin syrjitty, ja heidän kulttuuriaan on yritetty kitkeä pois esimerkiksi pakottamalla lapset suomalaisiin kouluihin.

Koosteeni löytyy täältä.

                    __________________________________________________

                      Kesäbingo

Kuva Lukutoukan kulttuuriblogista, toteuttanut Mielikuvakirjan Pia

Kesäksi 2016 osallistun Lukutoukan kulttuuriblogin Kesäbingoon. Aikaa on kesäkuun kahdeksannesta kesän loppuun asti, ja bingoon lasketaan pysty-, vaaka- tai vinorivi. Mielessäni on viime vuoden Kirjankansibingo, ja toivon tästä tulevan yhtä mukava haaste! :)

Kirja jossa rakastutaan: Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta
Kirja jossa on värikäs kansi: Mary Marck: Eevan luokka
Menneisyyteen sijoittuva kirja: Anni Swan: Sara ja Sarri
Dekkari: Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä
Kirja jossa lähetetään kirjeitä: Annika Thor: Saari meren keskellä 

                __________________________

Kiitos Ellen vinkistä HelMet-kirjastojen lukuhaasteeseen! Haasteessa kehotetaan lukemaan 50 kirjaa (tai itseasiassa 52 kohdan 26 kirjatrilogian vuoksi) vuonna 2015, mutta luetut kirjat voi liittää moneen kohtaan. Katsotaan nyt, mitä tänä vuonna tulee luettua :)

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste
  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin Susan E. Hinton: Die Outsiders
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut: Tuula Kallioniemi: Lanka palaa
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja Margaret E. Sullivan: The Jane Austen Handbook
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani
  45. Kirja, joka pelottaa sinua
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
  47. Hauska kirja
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä:  David Almond: Naakkakesä
  49. Jännityskirja tai dekkari
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle
                                                                                                                              43/50          
                            ___________________________________________


Maalaismaisemia-haaste

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin haaste, jossa luetaan maaseudusta tai maalaiskylistä kertovia kirjoja. Kirjat saavat mennä päällekkäin muiden haasteiden kanssa. Aikaa on 31.12.15 asti.

-Emma
-Ylpeys ja ennakkoluulo
-The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 1: 1889-1910
-The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 2: 1910-1921
-Perinnönjakajat
-Linnanneidon lokikirja
-Sininen linna
-Sateenkaarinotko
-Kotikunnaan Rilla

2 kirjaa: Mäkitupalainen
4 kirjaa: Suo, kuokka ja Jussi
6 kirjaa: Saarijärven Paavo
8: kirjaa: Torppari
10 kirjaa: Maatilan isäntä
12 kirjaa: Kartanonherra
                  ______________________________
             
            Klassikkohaaste

Reader why did I marry him? -blogin haaste: Lue klassikko ja postaa siitä 31.7.2015. 

Luin: Louisa May Alcott: Pikku naisia


              _______________________________


         Kirjakansibingo

Kirjakaapin kummitus -blogin haasteessa on tavoitteena saada bingo (vaaka, pystysuora, vino) kirjojen kansikuvien perusteella. Yhtä kirjaa ei saa käyttää useaampaan kohtaan. Haasteelle on aikaa 15.5-15.8.2015 Sain Bingon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti