Syyskuussa etsin auringonlaskuja ja vaahteroiden hehkuvia lehtiä

Syyskuussa luin kuusi kirjaa ja 1252 sivua:

Anni Polva: Me tytöt (153 sivua)

Friedrich Schiller: Die Räuber (176s)

Tove Jansson: Kuuntelija (154s)

L.M.Montgomery: Annan nuoruusvuodet (Anna #1) (287s)
Henrik Wilenius: Saranapuolelta (120s) 
Juuli Niemi: Et kävele yksin (362s) 

Olisin halunnut kirjoittaa postauksen Me tytöt -kirjasta, mutta se sai nyt jäädä kiireen vuoksi. Joka tapauksessa pidin sen kuvaamasta opiskelijaelämästä ja opin myös jotain. Varsinkin koulukiireisiin tuli samastuttua. Henkilöiden väliset sutkautukset olivat hauskoja, mutta vähän ärsytti Pekka ja hänen lähentely-yrityksensä Maijaa kohtaan. Sen vuoksi kirjan lopetus tuntui vähän laimealta.
     Die Räuber (Rosvot) oli paikoittain todella vaikeaa luettavaa, mutta sain onneksi siitäkin jotain irti. Parhaiten jäi mieleen Amalian vahva, feministinen hahmo, jonka suusta keräsin monta sitaattia: "Minä olen nainen, mutta raivoisa nainen" ("Ich bin ein Weib, aber ein rasendes Weib-".
     Laitoin Kuuntelijan pari vuotta sitten muistiini lukiessani yhden novelleista - äidinkielen kokeessani. Novellikokoelma oli todella erilainen verrattuna Tove Janssonin muumikirjoihin (tai ainakin Muumipeikko ja pyrstötähteen), mutta yhteistä niillä oli samankaltainen fantasiamaailma/maaginen realismi. Novellit olivat hyvin symbolisia ja välillä vaikea ymmärtää, mutta niissä oli todella vaikuttavia teemoja ja ajatuksia. Suosittelen tätä novellikokoelmaa.

"Joskus häntä pohditutti, missä kaikki rauhalliset ja onnelliset ihmiset mahtoivat olla ja oliko heitä yleensä, ja uskaltaisiko antautua heidän lumoihinsa jos heitä tapaisi." -s.13

Annan nuoruusvuodet luin ensimmäistä kertaa uudelleen sitten syksyn viisi vuotta sitten. Kirja tuntui edelleen hyvältä, mutta ehkei enää aivan hätkähdyttävältä. En kyllä enää muista, miltä se tuntui silloin ensimmäiselläkään lukukerralla. Tällä kertaa en ihan kaikkia yksityiskohtia muistanut ja pelkäsin lukea kirjan loppua, koska - no, enpä spoilaa sitä.    
     Saranapuolelta oli vähän liian nopealukuinen ja epärealistinen, mutta oli hyvä lukea myös kirja homoseksuaalisuudestakin.
     Et kävele yksin oli kauniisti kirjoitettu kahden nuoren rakkaustarina, jossa oli vaikuttavia mutta myös vähän vaikeitakin symboleita tarinan lomassa. 
     Kirjoitan kahdesta viimeisestä kirjasta vielä yhteisen postauksen.

Syyskuussa katsoin perhe-elokuvat Lasse Kreikassa (2012) ja Lasse autolomalla (2013), joista heräsi heti monenlaisia mielipiteitä. Osittain pidin todella elokuvien huumorista, mutta osittain se ärsytti. Onko esimerkiksi hauskaa nähdä päähenkilöiden toilailujen aiheuttavan aina onnettomuuden ja loukkaantumisen samalle hahmolle? Samoin Lassen ihastukset ja tyttöystävän etsiminen oli aika naurettavaa ja antaa varmasti ala-asteikäisille ajatuksen, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla pelkkiä kavereita.

Tietyllä tavalla kuitenkin nämä hahmojen rakkausongelmat ja -suhteet olivat myös kiinnostaviakin. Jälkimmäisessä filmissä oli ihana seurata perheen matkaa Saksassa, jossa vasta itsekin kävin, ja kohtausta, joka oli matkittu tarkoituksella Sound of Musicista. Ensimmäisessä elokuvassa Lassen isosisko puolestaan tuntui vain roikkuvan mukana ilman mitään tarkoitusta, mutta onneksi toisessa hänellä oli juonessa vähän suurempi rooli.

Samoin aloin seuraamaan How I Met Your Motheria järjestelmällisesti ensimmäisestä kaudesta lähtien ja väittelemään ystävieni kanssa, löytyykö tästä ohjelmasta viisautta ja elämän syvällisyyttä vai ei... Minusta sarjassa on tietysti myös "huonoakin" huumoria mutta samalla sitä elämän pohdintaakin henkilöiden suhdekiemuroissa. Mitä te muut ohjelmaa seuranneet sanoisitte? 

Muistan syyskuulta erityisesti veljelleni kerrotut iltasadut Isoisän olkihattu -kappaleen inspiroimana, auringonlaskut ja ystävyyssotkut. Kiireen ja huilimisen, englannintuntien odottamisen, mielessä pyörivät ajatukset ja harrastusten aloittamisen. Kasvisruokakeskustelut eri ystävien kanssa, "rohkeat päivät" ja kotikaupungin tutkimisen omin päin. Muistan myös vuoroin kotimaan rakastamisen, vuoroin Kiinan muistelun, kirjan lukemisen illalla lampun valossa ja pimeässä hohtavan kynsilakan. 

Ja Laleh ja Lana Del Rey, teidän kappaleenne ovat upeita.

Lokakuussa suunnitelmissa on viettää syyslomaa ja ehkä unohtaa koulun sen ajaksi, kokea ensimmäistä kertaa suuren keikan tunnelma (Haloo Helsinki!, vähän jännittää jo!) ja käydä Helsingin Kirjamessuilla.

Nyt lähipäivinä täytyisi päättää, haenko sinne bloggaajapassia vai en... Olen ajatellut tätä jo kaksi vuotta, mutta nyt en ole varma, mitä sen saajalta odotetaan. Tarvitseeko esimerkiksi käydä monena päivänä messuilla ja olla siellä koko päivän? Entä tarvitseeko olla jossain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan?

Osaisiko joku teistä auttaa? :)

"On ihanaa elää maailmassa, jossa on lokakuu!" Yhdyn tähän Anna Shirleyn lausuntaan katsoessani ihanan punaisia vaahteroita ja hehkuvan oransseja haavanlehtiä. Kaunista loppusyksyä! <3