Vuodet vierivät (2023-2026)

Ja vuodet vierivät.

Vuonna 2023 luin loppuun 19 kirjaa. Pidin useasta, mutta parhaat olivat ylivoimaisesti Madeline Millerin kreikkalaisen mytologian uudelleentulkinta Circe ja Juuli Niemen nuorten aikuisten kirja Mahdottomia oletuksia. Ensimmäinen oli hyvin syvällinen ja runollinen, toisesta löysin itseni. 

Parhaita elokuvia 2023 oli romanttiset elokuvat Before Sunrise ja Before Sunset, joissa viehätyin päähenkilöiden luonnolliseen puhetapaan ja syvällisiin keskusteluihin. Sarjoista puolestaan pidin amerikkalaisen Mismatched-sarjan toisesta kaudesta, joka paneutuu syrjinnän eri muotoihin intialaisessa yliopistomaailmassa, sekä kiinalaisesta sarjasta Rational Life, joka pureutuu avioliittopaineisiin ja seksismiin työelämässä. 

Vuonna 2024 luin tai kuuntelin muistaakseni loppuun neljä kirjaa: Zoulfa Katouhin Syyriasta kertova nuortenkirja Sitruunapuiden aika, Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin, Joel Haahtelan Elena ja Stefan Zweigin novelli Brief einer Unbekannten (Letter from an Unknown Woman). Pidin eniten Sitruunapuiden ajasta. En paljon kuluttanut mediaa, mutta vuoden 2024 parhaimpia elokuvia oli trilogian kolmas osa Before Midnight ja uudelleen katsottu kiinalainen nuortenelokuva So Young. Vuonna 2025 en muista lukeneeni loppuun kirjoja. En ole koskaan elämässäni lukenut näin vähän opittuani neljävuotiaana lukemaan.

2023 ja 2024 olivat muutosten vuosia. Talvella 2023 palasin opiskelijavaihdostani Taiwanista, jota edelleen muistelen nostalgisella lämmöllä, ja vietin helmikuun Suomessa, josta muistan syvät yhteydet. Keväällä taas palasin Saksaan ja aloitin opiskelijatyön, jossa tulisin seuraavien vuosien aikana kokemaan ja oppimaan enemmän kuin ikinä odotin. Muistan tunteneeni tuohon aikaan oloni itseluottavaisemmaksi kuin aikaisemmin. Keväällä ja alkukesästä minua ilahduttivat lisäksi ympäristökerho, yöpymiset ulkona, matka Freiburgiin, Schwarzwaldiin ja Bodenjärvelle sekä toinen Suomeen lakkiaisiin. Kesästä muistuu mieleeni kauniita hetkiä, lukuisia syvällisiä keskusteluja, pieniä vaaleanpunaisia kukkia, paljon epävarmuutta, ahdistusta, surreaaleja hetkiä... En haluaisi unohtaa mitään. 

Kesän lopussa tein ensimmäisen matkani Ahvenanmaalle, syksyllä aloitin kandintyötä, matkustin Sveitsin maaseudulle, kirjoitin runoja ja poltin suitsukkeita, istuin nuotiolla, yritin ymmärtää maailmaa, muita ja itseäni, tunsin liekin syttyvän... Ja löysin satujen lammen. 

Keväällä 2024 prokrastinoin kandin työtäni, olin opiskelijatöissä ja pohdin edelleen itseäni, maailmaa ja tulevaisuutta. Kesällä 2024 hämmennys kostautui. Syksyyn mennessä olin saanut kandintyön päätökseen ja aloittanut maisterin opinnot edelleen kulttuurien tutkimuksessa, mutta muitakin muutoksia oli tapahtunut. Kiinalaisena ystävänpäivänä sanoin kyllä, länsimaalaisena ystävänpäivänä sanoin hyvästit. Olimme molemmat toisillemme myrkkyä, ja samastuin erään lempikirjani sekä lempielokuvani päähenkilöihin. Nykyään ajattelen olevani kiitollinen ymmärrettyäni jälleen kerran enemmän elämän monitulkintaisuudesta. Vuoden 2024 parhaimpia hetkiä olivat yöpymiset ulkona, kokkailuillat, talvipäivän seisaus kokon luona ja kauniit tähdenlennot. 

Vuonna 2025 en tehnyt paljoa, muistan ystävänpäivän lisäksi käyneeni opintomatkalla Romaniassa Budapestin kautta ja maatilalla Saksassa, pohtineeni elämää ja jääneeni kesän lopussa opintovapaalle, joka kesti tähän kevääseen asti. Jotkut langat myös katkesivat. Talvella 2026 kävin Suomessa, vietin muutaman spontaanin päivän ystäväni luona, viikonlopun Milanossa ja kesällä suoritin maisterin toisen lukukauden uudestaan ja kävin omavaraistilalla. Vietin aikaa ystävien kanssa ja pääsin juhliin professorini luokse, vietin läksiäiset opiskelijakaupungistani. Kohtaamiset ja yhteydet ihmisten kanssa täydentävät elämää paljon ja opettavat.

Viime vuodet ovat juosseet, enkä muista tehneeni paljoa. Muistan oppineeni elämästä ja palanneeni aivan takaisin alkuun.