Tositarinoita 1800-luvun uudisraivaajista

Luin peräkkäin kaksi kirjaa uudisraivaajista Amerikassa vuosina 1894 ja 1899: toinen kertoi länsirannikosta perustuen tositapahtumiin, toinen oli puolestaan tositarina matkasta Keskilännessä.

Kirja: Our only May Amelia

Kirjailija: Jennifer L. Holm

Julkaisuvuosi: ? (1.painos 1999)
272 sivua
HarperCollins


May Amelia asuu Washingtonin osavaltiossa vuonna 1899 Suomesta muuttaneen perheensä kanssa, johon kuuluu viisi isoveljeä ja serkku. May rakastaa seikkailuja, ja poikien juttuja vaikkakin nukkeaankin, eikä ymmärrä miksi hänen ankara isänsä kieltää häneltä sen, mitä pojat saavat tehdä. Samoin hän toivoo ettei joutuisi olemaan ainoa tyttö koko Naselin jokilaaksossa... Vielä on toivoa saada pikkusisko, sillä hänen äitinsä on raskaana.

Luin kirjan ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten suomennettuna (Jokilaakson ainoa tyttö) ja se nousi hetkeksi yhdeksi lempikirjakseni. Nyt löysin tarinasta myös epärealistisempiakin kohtia. Ehkä Mayn kohtelu ja poikatyttömäisyyden arvostelu tuntui vähän kulutetulta aiheelta, vaikka näitä tarinoita tarvitaankin. Joka tapauksessa ei tullut kovin mukava olo, kun Mayn uusi "hieno neiti" ystävä nauroi Maylle tämän huolimattomuudesta ja epäromanttisuudesta...

Elämä 1800-luvulla oli kuitenkin vaarallista ja vaikeaa. Jokilaaksossa tapahtuu raaka murha, May veljineen hädin tuskin pelastuu puuman kynsistä ja eräs kuolema liittyy juoneen vahvasti. Itse kirjakin olikin aika surullinen ja rankka lastenkirjaksi. Osa näistäkin tapahtumista tuntui vähän epärealistisilta, mutta toisaalta enhän minä itse ole asunut 1800-luvun Lännessä: tiedänkö muka paremmin sen ajan vaarallisuudesta?

Eniten ehkä tykkäsin erinäisistä seikkailuista kirjassa ja ajatuksesta suomalaisesta yhteisöstä pienellä jokilaaksolla. Mayn perheen kerrottiin puhuvan kotona suomea ja koko jokilaakson asukkaiden osaavan suomea, tulivatpa he sitten mistä päin tahansa. Mayn lempiveljellä Wilbertillä oli vaikeuksia oppia englantia koulussa. Mielenkiintoista onkin, että kirjailija sai idean kirjaansa suomensukuisen isotätinsä lapsuuden päiväkirjasta. Mietin kuinka hienoa olisikaan asua tuollaisessa suomalaisessa yhteisössä ulkomailla...ja sitten tajusin että niinhän minä jo asunkin. Vähän samantapainen yhteisö löytyy täältäkin päin Aasiaa, vaikka ei eletäkään sata vuotta sitten jokilaaksossa.

Kirjailijalla ei ollut tapana käyttää repliikeissä lainausmerkkejä, mutta tämä oli muuten tunteikas kohta:

"[...] I started screaming Wilbert Wilbert Wilbert and everybody came running Isaiah Alvin Ivan Pappa Wendell and Kaarlo too but I kept screaming Wilbert Wilbert Wilbert and finally he came in from the barn I guess and said May what's the matter and I screamed so loud my very voice broke, even God could hear me I swear, the words clear from my mouth to the angels in heaven." -s.176

Kirjan tapahtumat sijoittuvat osavaltioon Washington.

*** 

Kirja: On the Way Home. The Diary of a Trip from South Dakota to Mansfield, Missouri, in 1894

Kirjailija: Laura Ingalls Wilder, Rose Wilder Lane (toim.)

Sarja: The Little House

Julkaisuvuosi: 1990 (1.p 1962)

120 sivua

HarperCollins

"Behind us was a covered wagon, behind it another, and another. As far as I could see, covered wagons stood one beyond another in a long, long line. Behind them and over them, high over half the sky, a yellow wave of dust was curling and coming. My mother said to me: "That's your last sight of Dakota."   R.W.L." -s.31

Kesällä 1894 Laura, Manly ja seitsenvuotias Rose Wilder jättävät rakkaansa Etelä-Dakotassa ja lähtevät vankkureissa kohti etelää ja Missouria, samanlaiselle matkalle kuin Laura itse lapsena vanhempiensa muuttaessa paikasta toiseen. Joka päivä hän kirjoittaa jotain pieneen halpaan vihkoon perheen matkatessa kohti tulevaa kotiaan.

Itse päiväkirja ei ole kovinkaan pitkä taikka mielestäni mikään taidonnäyte. Laura kertoo joka päivä lyhyesti matkan etenemisestä, tapaamistaan ihmisistä, lämpötilasta sekä maan ja sadon hinnasta eri paikoissa. Kuvaileepahan hän myös matkan varrella näkyvää luontoakin hiukan. 

Rosen kirjoittamat esipuhe matkalle lähdöstä, selitykset päiväkirjan lomassa ja lopun kertomus ensimmäisestä vuodesta Missourissa olivat ehkä mielenkiintoisempia. Eniten pidinkin kirjassa ajan matkaamisen kuvauksesta, sekä ajatuksesta, että kirja kertoi siitä "oikeasta Laurasta". Tuntui vähän hassulta, että tämä Laura tulisi myöhemmin kirjoittamaan kuuluisat romaanit pohjautuen omaan lapsuuteensa.

""Whistling girls and crowing hens always come to some bad ends", she'd say gaily. She was whistling always. She whistled like a bird whistling a tune, clear and soft, clear and sweet, trilling, chirping, or dropping notes one by one as a meadow lark drops them from the sky. I was pleased to hear her whistling.   [R.W.L.]" -s.89

Saan kirjan Kirjaherbaarioon kasvilla "Rose" eli ruusu (latinaksi rosa) ja Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Missouri. Myös HelMet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 29.: "Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja".