Kiinalaisen uuden vuoden loman alettua tasan kaksi viikkoa sitten lähdimme Shanghaihin, jossa en ole vielä käynyt, vaikka olen Kiinassa asunut jo puolitoista vuotta. Olen kuitenkin lukenut Shanghain historiasta toisen maailmansodan aikaan kolme kirjaa, joten ykköstoiveena oli löytää tuttuja paikkoja ja pistäytyä kirjojen maailmassa.
Valitettavasti lensimme näinkin lyhyen matkan, mutta vanhempiani pelottivat kenties jättikokoiset ruuhkat juna-asemilla. Lentokoneessa emme saaneet vierekkäisiä paikkoja, joten tuntui kuin olisin lentänyt aivan yksin. Milloinkohan pääsen sitä kokeilemaan... Samaten näin ikkunasta tiheästi räjähteleviä ilotulituksia kaukana maankamaralla.
Jo lentoasemalla päätimme ottaa käyttöön metron, koska taksia oli vaikea saada, ja pysyimme tällä linjalla koko reissun. Ensimmäisenä iltana emme oikeastaan muuta tehneet kuin kävimme kävelyllä pienen Suzhou-joen vartta leveämmälle Huangpu-joelle asti, ja näimme Pearl Towerin värikkäät valot.
 |
| Suzhou Creek hotellin vieressä |
(Puheenaiheistamme mainittakoon äitini idea naittaa minut kiinalaiselle miehelle, jonka perhe ei saisi puhua suomea tai englantia, jotta äitini oppisi kiinaa hujauksessa.)
Seuraavana päivänä lähdimme Shanghain uuteen Disneylandiin ensin syötyämme aamupalan - McDonalds'issa, minulle oli yllätys että sieltä voi ostaa aamupalaakin. En mitenkään suuresti odottanut Disneylandia, mutta ensisilmäyksellä se oli aika vaikuttava. Linna horisontissa, Disney-lauluja kaiuttimista ja teemaan sopivia huvipuistolaitteita.
Paljastui kuitenkin, että laitteisiin oli tuntikausien jonot. Osan joukosta haluttua linnaan käymään, jonotimme sinne tunnin, eikä kierros ollut sitten kummoinen. Siellä oli kymmenen minuutin kierros, jossa esiteltiin videoilla Lumikin tarina lyhyesti - kiinaksi. Olkoonkin, että jonotus ei ollut niin kamalaa: luimme kirjoja, jumppasimme muun jonon ihmetellessä ja söimme Suomesta tuotuja ruissipsejä.
Emme sitten jonottaneet kuin yhteen paikkaan linnan lisäksi - ja tämä taas oli todellakin sen väärti. Paikan nimi oli Pirates of the Caribbean - Battle for the Sunken Treasure, ja siellä päästiin vaunuihin, jotka liikkuivat pimeässä tunnelissa vedessä. Siinä vaiheessa kun eteemme kohosi 3D-illuusio merenalaisesta maailmasta, johon vaunu "syöksyi", hylyistä ja vaanivasta Kraken-kalmarista, olin aivan myyty. Ajon loppupuolella puolestaan samalla illuusiotekniikalla kohosimme ylös veden pinnalle, jossa ajelehdimme sotalaivojen tulitaistelun keskellä. Aivan upeaa.
Kovia ääniä pelkääville en tätä ajoa kannata, mutta muuten suosittelen ehdottomasti, varsinkin jos olet nähnyt Pirates of the Caribbean -elokuvat. (Minä en ollut, mutta mieli tekisi.)
Muuten Disneylandissa emme paljon ehtineet päivän aikana tehdä, paitsi kävellä ympäriinsä käväisten jossain hetkeksi ja käydä kaupoissa. Veljeni linnoittuivat suureen Lego-kauppaan, ja minulle ostettiin tummansininen kevättakki, jonka hupun sisäpuolta koristavat pienet valkoiset Mikki Hiiret.
Toisena päivänä matkustimme metrolla pari pysäkkiä itään Hongkoun Districtille eli alueelle, ja koska emme löytäneet ruokapaikkaa, ostimme kaupasta nopeasti jotain pientä. Hongkoussa joutuivat 1940-luvulla asumaan Saksasta paenneet juutalaiset, ja aikomuksemme oli käydä heistä kertovassa museossa Shanghai Jewish Refugees Museum. Olin katsonut netistä sen olevan auki kello 9-17; mitä en ollut katsonut, oli, että se on suljettu kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Parempi onni ensi kerralla...
Onneksi katuja kierrellessä syömistä etsiessä olimme osuneet sattumalta temppelille nimeltään Xiahai (= meren alla). Olin muistellut Hongkoussa olevan jokin temppeli, joka mainittiin lukemassani Susanne Hornfeckin kirjassa Torte mit Stäbchen. Temppelissä, jonka sisäänkäynnillä parveili kerjäläisiä ja sisällä rukoilevia ihmisiä, asuu myös buddhalaisia nunnia ja se on uudelleenrakennettu vuonna 1941. Tämä romaanista tuttu paikka muodostuikin yhdeksi parhaista kokemuksista Shanghaissa.
Samaisena päivänä lämpötila kohosi +20 asteeseen, ja tuntui jotenkin ihan vapulta. Pitkällä kävelyllämme etelään päin Huangpu-joen vartta ja the Bundin vanhojen eurooppalaistyylisten talojen ohitse sai ottaa takin pois, ja myös moni paikallinen näkyi läpikuljetuissa puistoissa nauttimassa yllättävässä säässä ja viettämässä aikaa perheen kanssa.
Illansuussa pääsimme Yuyuan Gardenille, jossa kirjaimellisesti hukuimme ihmistungokseen ahtailla kujilla, äiti katsellen uuden vuoden koristeita ja minä ja isä puistoa etsien. Lopulta alueelta päästyämme tajusimme, että tuo paikka olikin ollut Yuyuan, emmekä kai olleet puistoon suuntaamassakaan. Tässä vaiheessa oli niin myöhä ja kaikki olivat niin väsyneitä, että matkustimme metrolla takaisin kotiin.
Äitini askelmittarin mukaan kävelimme molempina päivinä yli kymmenen kilometriä, ja se kyllä tuntui jaloissa.
Kolmantena päivänä sen sijaan puhalsi tuuli, joka teki vain muutamaan asteeseen vajonneen lämpötilaan entistäkin kylmemmäksi. Tuona päivänä lähdimme kävelemään Nanjing Roadin ostoskatuosuutta ja pääsimme People's Squarelle, jossa sijaitsi toisen maailmansodan aikaan ravirata, jolla järjestettiin kisojakin. Kävimme täällä kaakaolla ja latella, joiden tilaaminen muodostui yllättävän hankalaksi, sillä työntekijät eivät tuntuneet ymmärtävän niin englantia kuin mandariinikiinaakaan. Tai ehkä he vain säikähtivät ulkomaalaisia asiakkaita, jotka puhuivat kahta kieltä sekaisin ja sekoittivat koko ajan kiinan sanoja.
Tähän väliin: Shanghaissa puhutaan wu-kiinaa, joka ei muistuta ollenkaan virallista mandariinikiinaa (jota mekin opiskelemme, ja jota kiinalaiset lukevat koulussa). Kaikki vastaan tulleet kiinalaiset osasivat kuitenkin mandariinia, ja osa englantiakin, joten en tainnut edes kuulla wu-kiinaa puhuttavan tai sitten osannut erottaa niitä toisistaan. En ole paljoa puhunut kiinaa kiinalaisten kanssa ihan siitä syystä, että osaan sitä vähän enkä ymmärrä oikein yhtään, mutta tällä matkalla hoidin leipäostokset isän puolesta ja kerroin kioskinmyyjille ymmärrettyäni heidän kysymyksen, mistä olemme kotoisin, johon he kommentoivat toisilleen kiinaksi: "Ystäviä Suomesta".
Niin, asiaan. Jatkoimme sitten metrolla länteen Jing'An-temppelille, jossa minä ja äiti halusimme käydä. Temppeli muistutti Xiahaita, mutta se oli puusta rakennettu ja vanhempi.
Kiinalaisen uuden vuoden aikaan tämäkin paikka oli täynnä rukoilevia ihmisiä, ja huomasi hyvin nopeasti, millaisia perinteitä rukoiluun täälläpäin kuuluu. Temppelin ovelta saa suitsuketikkuja, jotka he sytyttävät ja pitäen ne korkealla edessään kumartavat syvään sisäpihalla tai Buddha-patsaille sisällä rakennuksessa. Lopuksi ne asetetaan kiviseen altaaseen palamaan loppuun.
Onneksi katuja kierrellessä syömistä etsiessä olimme osuneet sattumalta temppelille nimeltään Xiahai (= meren alla). Olin muistellut Hongkoussa olevan jokin temppeli, joka mainittiin lukemassani Susanne Hornfeckin kirjassa Torte mit Stäbchen. Temppelissä, jonka sisäänkäynnillä parveili kerjäläisiä ja sisällä rukoilevia ihmisiä, asuu myös buddhalaisia nunnia ja se on uudelleenrakennettu vuonna 1941. Tämä romaanista tuttu paikka muodostuikin yhdeksi parhaista kokemuksista Shanghaissa.
Samaisena päivänä lämpötila kohosi +20 asteeseen, ja tuntui jotenkin ihan vapulta. Pitkällä kävelyllämme etelään päin Huangpu-joen vartta ja the Bundin vanhojen eurooppalaistyylisten talojen ohitse sai ottaa takin pois, ja myös moni paikallinen näkyi läpikuljetuissa puistoissa nauttimassa yllättävässä säässä ja viettämässä aikaa perheen kanssa.
 |
Pearl Tower ja huono näkyvyys
joelle kevätsäästä huolimatta
|
 |
| The Bundin, ulkomaalaisalueen, rakennuksia |
Illansuussa pääsimme Yuyuan Gardenille, jossa kirjaimellisesti hukuimme ihmistungokseen ahtailla kujilla, äiti katsellen uuden vuoden koristeita ja minä ja isä puistoa etsien. Lopulta alueelta päästyämme tajusimme, että tuo paikka olikin ollut Yuyuan, emmekä kai olleet puistoon suuntaamassakaan. Tässä vaiheessa oli niin myöhä ja kaikki olivat niin väsyneitä, että matkustimme metrolla takaisin kotiin.
Äitini askelmittarin mukaan kävelimme molempina päivinä yli kymmenen kilometriä, ja se kyllä tuntui jaloissa.
Kolmantena päivänä sen sijaan puhalsi tuuli, joka teki vain muutamaan asteeseen vajonneen lämpötilaan entistäkin kylmemmäksi. Tuona päivänä lähdimme kävelemään Nanjing Roadin ostoskatuosuutta ja pääsimme People's Squarelle, jossa sijaitsi toisen maailmansodan aikaan ravirata, jolla järjestettiin kisojakin. Kävimme täällä kaakaolla ja latella, joiden tilaaminen muodostui yllättävän hankalaksi, sillä työntekijät eivät tuntuneet ymmärtävän niin englantia kuin mandariinikiinaakaan. Tai ehkä he vain säikähtivät ulkomaalaisia asiakkaita, jotka puhuivat kahta kieltä sekaisin ja sekoittivat koko ajan kiinan sanoja.
Tähän väliin: Shanghaissa puhutaan wu-kiinaa, joka ei muistuta ollenkaan virallista mandariinikiinaa (jota mekin opiskelemme, ja jota kiinalaiset lukevat koulussa). Kaikki vastaan tulleet kiinalaiset osasivat kuitenkin mandariinia, ja osa englantiakin, joten en tainnut edes kuulla wu-kiinaa puhuttavan tai sitten osannut erottaa niitä toisistaan. En ole paljoa puhunut kiinaa kiinalaisten kanssa ihan siitä syystä, että osaan sitä vähän enkä ymmärrä oikein yhtään, mutta tällä matkalla hoidin leipäostokset isän puolesta ja kerroin kioskinmyyjille ymmärrettyäni heidän kysymyksen, mistä olemme kotoisin, johon he kommentoivat toisilleen kiinaksi: "Ystäviä Suomesta".
Niin, asiaan. Jatkoimme sitten metrolla länteen Jing'An-temppelille, jossa minä ja äiti halusimme käydä. Temppeli muistutti Xiahaita, mutta se oli puusta rakennettu ja vanhempi.
Kiinalaisen uuden vuoden aikaan tämäkin paikka oli täynnä rukoilevia ihmisiä, ja huomasi hyvin nopeasti, millaisia perinteitä rukoiluun täälläpäin kuuluu. Temppelin ovelta saa suitsuketikkuja, jotka he sytyttävät ja pitäen ne korkealla edessään kumartavat syvään sisäpihalla tai Buddha-patsaille sisällä rakennuksessa. Lopuksi ne asetetaan kiviseen altaaseen palamaan loppuun.
Toinen onnea tuova perinne näytti olevan kolikoiden heitteleminen korkean kivisen mötikän - josta minulla ei siis ole hajua, mikä se oikeasti oli, mutta alapuolinen kuva on havainnollistava - reikiin, tarkoituksena saada ne pysymään siellä. Se näytti aika haastavalta. Samoin näin kolikoita myös Xiahailla kivisten lohikäärmeenpäiden suissa, ja niitä oli kerätty kokonaisia säkillisiä.
Jos jotakuta muutakin kiinnostaa buddhalainen temppeli ja perinteet, löysin täältä tarkemmin rukoilemistavoista.
Tuona viimeisenä päivänä emme sitten saaneet oikein muuta tehtyä. Käväisimme temppelin viereisessä pikku puistossa, mutta kylmä ilma pakotti jatkamaan matkaa. Lopulta linnoittauduimme ostoskeskukseen, jolloin olikin jo ilta ja kävimme syömässä japanilaista ruokaa ja sushia, lemppariani.
Seuraavana päivänä söimmekin hotelliaamupalaa, ja lähdimme aikaisin takaisin kentälle.
Tämä Shanghain matka ei ollut kovin pitkä, emmekä aivan hirveästi tutustuneet kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Mieleen kuitenkin jäivät uuvuttavat kävelyt, lämmin kevätpäivä vs. jäätävä tuuli ja tunne, kuinka historian henkilöt ovat kävelleet samoilla kaduilla 70 vuotta sitten, jolloin Shanghaissa kolisivat raitiovaunut, jylisivät pommikoneet, ja samojen mausteisten ruokien tuoksut leijailivat nenässä.
Ja Shanghain valot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti