keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessuille 2017

Kolme vuotta sitten käväisin ystäväni kanssa pikaisesti kirjamessuilla. Silloin minulla ei ollut blogia, enkä tiennyt muidenkaan kirjablogien roolista messuilla. Kaksi vuotta sitten luin apeana postauksia bloggaajapassin saamisesta, ja toivoin vain olevani Suomessa...

Mutta nyt sain bloggaajapassin Helsingin kirjamessuille, ihanaa! Kiitos järjestäjille ja myöskin Celestinelle tässä avusta. :)

Helsingin kirjamessut järjestetään siis Helsingin Messukeskuksessa (Pasilassa) 26.-29.10. Torstaina ja perjantaina minulla on ihme kyllä koulua, mutta viikonloppuna aion tulla messuille. Ongelmana on seuranpuute, mutta suunnitelmissa on saada joku mukaan ja tulla messuille molempina päivinä.

En ole tehnyt kovinkaan tarkkoja suunnitelmia ohjelman suhteen, mutta selailin sitä jo kuitenkin täällä. Seuraavat ohjelmanumerot herättivät mielenkiintoni, ja luultavasti käyn niistä aika monessa.

Lauantai

Rohkeinta on rakastaa itseään, 12.00-13.00, Kirjakallio-lava
(Identiteetistä ja itsensä hyväksymisestä)

Ne - Kuukautiskirja, 13.30-14.00, Kirjakallio-lava
(Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon kirja kuukautisista)

Mitä sä rageet?#tunteita sikanolosta sairaan siistiin, 14.00-14.30, Kirjakallio-lava
(Anne-Mari Jääskisen ja Sanna Pelliccionin kirja nuorille tunnetaidosta)

Kielillä puhumisen taito, 14.30-15.00, Kirjakallio-lava
(Nelli Hietalan nuortenromaani identiteetistä, ystävyydestä ja rakkaudesta)

Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia, 14.30-15.00, Katri Vala -lava
(lihansyönnin vähentämisestä)

Pönttö, 16.00-16.30, Kirjakallio-lava
(Kirsti Kurosen nuorten säeromaani, josta sattumoisin kirjoitin täällä)

Muistojenlukija, 16.30-17.00, Kirjakallio-lava
(Elina Rouhiaisen nuorten fantasiakirja)

Sunnuntai

Tsemppikirja, 12.00-12.30, Rauha
(Hidasta elämää - Tsemppikirja on Jutta Gustafsbergin ja Sanna Wikströmin hyvinvointikirja)

Unelmakarttakirja, 13.30-14.00, Rauha
(Sanna Wikströmin hyvinvointikirja unelmien tavoittelusta)

Kirjakallion & Kansallisteatterin "Neljän päivän näytelmä" -esitys, 16.00-16.30, Kirjakallio -lava
(nuorten Kirjamessujen aikana tekemän näytelmän esitys)

Kirjakallion runoklubi, 16.30-17.30
(omien tekstien lukemista)

Kuten näkyy, minua kiinnostavat erityisesti nuortenromaanit ja hyvinvointikirjat. Muita paikkoja, joihin saatan eksyä, ovat Haluatko kirjailijaksi? -neuvontapiste, Kirjavinkit bloggaajilta klo 14-18 (Boknäsin osasto 6b48), Levymessut ja Valokuvanäyttely suomalaisista maisemista (Aleksis Kivi -lavan tuntuma). 


Elikkä jos näet ihmisvilinässä lukioikäisen tytön, jolla on pitkät hiukset, valkoinen pöllöolkalaukku, eikä ollenkaan mustaa vaatekappaletta päällä, olet saattanut törmätä minuun. Saa tulla juttelemaan ja lausumaan nimeni väärin - Pearl Clover on minustakin hankalasti lausuttava bloginimi. Jännitän mitä luultavammin vähintään yhtä paljon kuin sinäkin. :)

6 kommenttia:

  1. Jes, tänään ne alkavat! Minä menen huomenna (saan käyttää muutaman tunnin työpäivästäni messuihin, ihan luksusta!) ja viikonloppuna myös. Emmeköhän jossain käänteessä tapaa, toivottavasti ainakin. :) Kivoja vinkkejä olet koostanut, minun vinkkipostaukseni on jäänyt jonnekin lojumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pääset messuille myös työaikana! Toivottavasti siellä on hauskaa ja toivottavasti nähdään jossain vaiheessa. :)

      Poista
  2. Hih, eipä kestä kiittää! Mä olen messuilla lauantaiaamusta ihan pitkälle sunnuntai-iltapäivään, joten eiköhän jossain välissä törmätä! Tuo Rohkeutta on rakastaa itseään kiinnostaisi tosi paljon, mutta samaan aikaan on myös Nuori Aleksis -palkinnon jako, joka on itselleni ihan pakollinen kohde. Mutta joitain muitakin samoja meidän suunnitelmistamme löytyy, ja varmaan Boknäsin pisteellä pyörin jossain vaiheessa.

    Ja hehe, mullakin on todennäköisesti pöllökassi (mikäli olen jo ehtinyt hairahtaa ostamaan jotain ja tartten lisäkassia), tosin vihreä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet ehdi Rohkeinta on rakastaa itseään, mutta onneksi meillä on sitten muita yhteisiä kohteita!

      Yritän pitää sitten silmällä muita pöllölaukkuja :D Tule juttelemaan jos näet minut jossain, saatan olla joko aika jännittynyt tai sitten en. :)

      Poista
  3. Tämä taitaa olla Pohjois-Suomessa asumisen huonopuoli... oon halunnu päästä kirjamessuille jo niiiiiiiiiin pitkään ettei oo tosikaan, ja jos täältä lähtisi, niin kallis reissu tulisi... ehkä vielä joskus :D toivottavasti sulla oli hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän... Onneksi Pohjois-Suomessa asumisessa on varmasti muita hyviä puolia. <3 Mutta hei, toivottavasti pääset jonakin vuonna! Voitaisiin vaikka mennä yhdessä :)

      Poista