maanantai 13. toukokuuta 2019

Huhtikuussa minulla oli aikaa pitkästä aikaa

Huhtikuussa luin kolme kirjaa ja 619 sivua:

Usko Moilanen: Unohdettu kylä (124s)
Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta (127s)
Ai Mi: Under the Hawthorn Tree (368 sivua)

Unohdettu kylä oli ihan mielenkiintoinen kertomus talvisodasta ja lähellä rintamaa sijainneesta pienestä kylästä, joka piiloutui vaarin neuvokkuuden takia ja säilyi näin pommituksilta, tuholta sekä evakolta. Mikään kovin erityinen tarina ei ollut, eivätkä esimerkiksi lasten ja nuorten luonteenpiirteet päässeet oikeuksiinsa kerronnassa. Alkoi myös ärsyttää, kuinka kirja toisteli koko ajan "vaari sitä ja vaari tätä". Tuntui ettei kukaan muu kyläläisistä, edes perheen miehet, osanneet tehdä mitään ilman vaaria. Ehkä liikuttavin yksityiskohta oli, ettei vihollisiakaan vihattu, vaan vaari kävi hautaamassa myös vastapuolen vainajankin. 

Vähän enemmän Eevasta oli myös mukava sadan vuoden takaisesta oppikouluelämästä kertova romaani. Tässä oli lisäksi samaa huumorintajua kuin Eevan luokassakin, joka ei mielestäni ole yhtään vanhentunutta. Luokan rekiretket, tanssit, opettajaihastukset, ihmissuhdekuviot ja -draama olivat mukavaa luettavaa, sen sijaan Eevan onnistuessa parittaa sukulaisensa ja tämän entinen rakkaus alkoi kuulostaa hiukan epäuskottavalta. Samoin - valitettavasti vasta kirjablogeja selatessani - tajusin, miten kurjasti kirja käsittelee lihavuutta. Jos tämän ohittaa, suosittelen tätä silti! Tuntuu kuin henkilöiden kiihkeydessä olisi ripaus ironiaa:

" - Muutaman vuoden perästä tanssitaan yhdessä Chicagossa, mitä Hertta? sanoi Harri.
  - Hyi ei, sanoi Hertta, - siellä on parempaa tekemistä. Siellä täytyy taistella leivän edestä. Ajattele, miten ihanaa!
  - Mutta sinä et ole niin köyhä, että sinun tarvitsisi taistella leivän edestä.
  - Se pitää järjestää jollakin tavalla. Toivotaan, että isä tekee konkurssin." -s.59

Under the Hawthorn Tree oli hyvin - kiinalainen kirja, näin stereotyyppisesti ajateltuna. Onneton rakkaustarina, naiivi päähenkilö, rikas komea rakastettu, joka aluksi vaikutti kohtalaisen sovinistiselta ja ääliöltä... Kuitenkin taustalla häämöttivät kulttuurivallankumouksen viimeisten vuosien vaikutukset, mutta salanimellä kirjoitettu, kuulemma tositarinaan pohjautuva romaani on silti suosittu Kiinassakin. Tämä herätti myös ajatuksia kiinalaisesta yhteiskunnalta ja seksuaalikasvatuksen tärkeydestä. 



Elokuvia tuli katsottua liian monta laskettavaksi, mutta yritän kuitenkin. Carol (2015) oli pitkä, mielenkiintoinen elokuva, mutta ajattelen, että se täytyy todella katsoa ajatuksella ja keskittyen, ei vain sivusilmällä.

Taisin myös katsoa uudelleen sekä Johnny English 1:n että Johnny English 3:n. Ykkönen naurattaa minua ihan kunnolla, mutta kolmosessa huomaan selvän eron. Minusta tekniikan uhka tuntui jopa pelottavalta. Boughin vaimon ammatti oli ilahduttava yllätys! Elokuvan pahis ei myöskään ollut stereotyyppinen, mutta en tykännyt hänestä ollenkaan, kun taas ykkösen pahis on ihme kyllä suosikkejani hahmoista. Tykkään jotenkin tämän huumorintajusta, ja shh, ehkä tämä on jollain lailla komeakin...



Katsoin myös Erich Kästnerin romaaniin Lisen ja Lotten salaisuus perustuvan Ansa vanhemmille (1998). (Nimen on varmaan keksinyt joku, joka ei ole katsonut edes traileria...) Ihan ensimmäiseksi ärsytti, kuinka paljon elokuvaa oli muuteltu, kuten siirretty nykyaikaan ja muutenkin poistettu romaanin sadun hohde. Tietysti elokuvassa piti myös olla perinteinen naispahis, outoja juonenkäänteitä sekä toikkaroivat sivuhahmot, joka rakastuivat toisiinsa. Kun tästä pääsi yli, pidin oikeastaan elokuvasta ja juonesta. Hahmoista varsinkin tyttöjen äiti sulatti sydämeni! Oli hiukan yllättävää, kuinka sama näyttelijä (nuori Lindsey Lohan) oli näytellyt molempia tyttöjä!



Huhtikuussa ei pitkästä aikaa ollut kiire minnekään. Tai ei olisi kuulunut olla - viisaana ihmisenä haalin itselleni paljon tekemistä ja tunnuin juoksevan hiukan joka paikassa. Kuun alussa olin esimerkiksi ensimmäistä kertaa Ilmastomarssilla. Hassua kuinka tapasin siellä saman tuttuni, jonka näin myös lokakuun marssilla! 



Toisena viikonloppuna olin sisarusteni kanssa pitkästä aikaa Lappeenrannassa sukulaisillani. Kävimme mielenkiintoisessa Etelä-Karjalan museon Siperian hanti-kansasta kertovassa näyttelyssä Pyhän koiran niemi, katsomassa vanhan Viipurin pienoismallia, jonka tekijän sukulaiseni tuntee, ja syömässä vetyjä ja atomeita. 


Atomi oli pieni pettymys, sillä muistelin kananmunan olevan paistettu...

Samana viikonloppuna olivat ensimmäiset vaalini! Oli todella vaikea päättää ketä uskoa ja äänestää, ja etsin vastausta vaalikoneesta, tutuilta ja hiukan vaaliteltoiltakin. Oli muuten jollain lailla tosi ahdistavaa seisoa äänestyskopissa! 



Pääsiäisenä olinkin juuri sopivasti kipeänä, mutta ainakin sain hyvän syyn levätä ja lykätä pääsykokeisiin lukemista. Jaksoin kuitenkin kokeilla soijapapuhummuksen ja omenakukon tekemistä, josta tuli muuten tosi hyvän makuista. Suklaamunia oli edelleen hauska saada, vaikka niitä jäi kyllä seuravaavaksi pääsiäiseksikin...




Vappuaattoa vietin kerrankin poissa kotoa - kävin ulkomaalaisen tuttavani kanssa syömässä, Mantan lakituksessa ja Kauppatorilla muikuilla. Vähän kismitti etten saanut vielä laittaa ylioppilaslakkia pähään, vaikka käytännössä olenkin jo sen ostanut ja ansainnut.


Nam!

Mitä muuta tein huhtikuussa? En enää edes muista. Yritin nähdä enemmän ystäviäni - valitettavasti monella heistä koulu vielä jatkuu, mutta joidenkin kanssa ennätimme eväsretkeillä tai jutella pari tuntia ravintolassa. Nukuin riittävästi ja seurasin kevään merkkejä. Iloitsin lämpimästä säästä, vaikka se vähän huolestuttikin ilmastonmuutoksen kannalta. Opettelin laittamaan ruokaa, kerran tein itse pinaattilettujakin.



Kävin sijaiskeikoilla eräällä ala-asteella. Oli todella omituista ja pelottavaa seisoa opettajanpöydän toisella puolella, olla vastuussa oppilaista ja hyssytellä vilkkaita luokkia. Kahtena päivänä olin kyllä sijaistamassa pieniä kakkosluokkalaisia, ja yllätyin siitä, miten hyvin he osasivat käyttäytyä! He tulivat myös ihanasti kyselemään minulta tuntemistaan tubettajista ja halusivat minun tunnistavan heidän vauvakuviaan, mikä olikin vähän työlästä. :D Heitä on kuitenkin ollut ikävä!


Huhtikuussa otin myös vastaan kesätyöpaikan ulkomailta, jonne lähdenkin sitten heti lakkiaisten jälkeen. Puolet ajasta odotan sitä ilolla ja positiivisella jännityksellä - pääsen valitsemaan itse päivälliseni ja tutkimaan ympäristöä - , mutta puolet ajasta pelottaa. Entä jos työ on todella rankkaa? Entä jos työnantajan tai työkaverien kanssa tulee erimielisyyksiä? Entä jos koen lomaromanssin? Entä jos en muutu ollenkaan? Entä jos ahdistun tai masennun tai vaikka sairastun?

Pitäisi yrittää mennä ennakkoluulottomalla asenteella ja ottaa kaikki kokemuksena - onhan se vain yksi kesäloma.



Kokonaisuudessaan kuukausi oli mukavan rento, melko huoleton ja kaunis.

KK: Mitä te odotatte kesässä? Minä odotan vapaahetkiä uudella paikkakunnalla sekä erästä keikkaa Ruotsissa...

Aurinkoisia toukokuun päiviä!

P.S. Postaus nro. 300!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti