perjantai 28. elokuuta 2020

Kirjabloggaajien kesälukumaraton 2020 osa 2 - päivittyvä postaus

Yöpöydän kirjat järjestää 29.8 kesälukumaratonin toisen kierroksen! Missasin kiireiden takia ensimmäisen maratonin, mutta nyt yritän ehtiä mukaan. Koulujuttuja pitäisi nytkin tehdä ja kavereita tapailla, mutta maratoonaaminen on vain niin mukavaa. Päätin siis yhdistää opiskelun ja maratonin lukemalla antropologista tutkimusta. En ota myöskään yhtään paineita vaan luen sen verran kuin ehdin.



Aion siis jatkaa Margaret Trawickin kirjaa Notes on Love in a Tamil Family, joka kertoo kirjailijan tutkimuksista rakkauden ja sukulaissuhteiden parissa Etelä-Intiassa. Hän on kirjoittanut kirjan omien kokemuksiensa kautta asuessaan tamililaisen perheen luona kenttätyössään. Tykkään etnografian kirjoitustyylistä, se ei ole mitenkään raskas tai tieteellinen, vaan Trawick kuvailee omien tunteidensa ja kokemuksiensa kautta konkreettisesti perhettä ja arkea ja Etelä-Intian kulttuuria. Kirja on mukava, mutta siitä pitäisi kirjoittaa kymmenen sivun kirja-arvostelu, mikä vähän mietityttää.
Toisena kirjana minulla on Jung Changin Villijoutsenet - kolmen kiinattaren tarina (en tiedä miten olen nyt yhtäkkiä edes vähän innostunut asiateksteistä, en lue tällä hetkellä yhtäkään romaania). Se kertoo kirjailijan, hänen äitinsä ja isoäitinsä elämästä koko 1900-luvun Kiinan mullistuksien aikaan, tietysti kertoen muidenkin sukulaisten ja tuttujen elämästä. Siitä tajuaa paremmin Kiinan historiaa, yhteiskuntaa ja ihmisten arkea keisarivallan, tasavallan ja kommunismin aikaan.
En ole vielä varma, mihin aikaan aloitan maratonin, mutta joskus nyt illasta :)
Lukuiloa! Osallistutteko te maratoniin?
***

23:15 (tämän pallonpuoliskon aikaa): aion aloittaa klo 23:30!
1:00 Aloitin puoli kahdeltatoista "Notes on Love in a Tamil Family" sivulta 61 ja olen nyt sivulla 81. Tässä luvussa kirjailija kuvailee perheenjäseniä ja heidän suhteitaan toisiinsa ja koko perheen suhdetta kylän muihin kasteihin. Strukturalismin kannattajana hän huomaa erilaiset tyypilliset kuviot esimerkiksi naisten ja miesten välillä, kuten konfliktit ja eri uskomukset. (Nyt kun vähän vielä selitän tästä lisää niin kirja-arvostelu alkaa olla hyvällä mallilla!)
Huomenna jatkuu! Luettu: 20 sivua.

11:30 Nyt olenkin ollut hereillä jo pari tuntia ja aamupalan teon sekä korppujauhojen raastamisen (huh mikä ääni siitä tulee!) ohella ehtinyt lukea 12 sivua Villijoutsenia. Nyt alkaa parin tunnin putki, jolloin yritän ehtiä lukea Notes on Love in a Tamil Familya kunnolla eteenpäin, ennen kuin lähden kaverin kanssa kävelylle. Olen jotenkin taas onnistunut haalimaan niin paljon tekemistä tälle päivälle lukumaratonin laiminlyöden, että tämä saattaa olla jopa viimeinen kunnon lukupätkä. 

15:25 Nyt on kunnon lukuputki takana! Viimeisen tunnin ajan olen tosin siivoillut ja valmistellut lähtöä kävelylle (päätimme ystäväni kanssa kiireiden takia sittenkin ajaa autolla eräälle näköalapaikalle ja tulla takaisin kävellen, jos ehdimme :D). Ehdin lukea valitettavaati vain 20 sivua eteenpäin, sillä etenen asiatekstin parissa aina hitaasti ja kirjoittelen asioita ylös. Nyt sitten lukeminen keskeytyy ainakin joksikin aikaa, jollei sitten koko illaksi! Katsotaan miten käy.

Luettu: 52 sivua

1:30 Valitettavasti maraton jäi sitten vaan pariin lukupätkään aamulla, sillä en nyt koko iltapäivän ja illan aikana ehtinytkään kirjan ääreen. Lähdin ensin kävelylle ystäväni kanssa, sitten syöksyin kauppaan ja lopulta kotiin ennen kuin toinen ystäväni saapui laittamaan kanssani suomalaista ruokaa. (Ah kuinka rakastan opiskelijaelämää!) Siinä kuluikin sitten loppuilta kun valmistimme lihapullia ja pinaattilettuja ja söimme hitaasti ja nautinnollisesti. Olisi pitänyt pitää maraton mieluummin vasta sunnuntain puolella, mutten ollut varma lopetammeko ennen kello kahtatoista. Joka tapauksessa luin maratonilla huimat 52 sivua, joista kerron lisää huomenna. :)



Kävelytunnelmia

Kooste: Vuoden 2020 kirjabloggaajien lukumaratonissa luin siis 52 sivua, mikä on varmaan huonoin tulokseni maratoneissa, ja olette ehkä samaa mieltä että olisi pitänyt aloittaa vasta lauantai-iltana (tosin nyt sunnuntaina olen saanut luettua 16 sivua, enkä tehtyä mitään muutakaan, joten ehkä tämä oli kuitenkin hyvä päätös). Luin eteenpäin Margaret Trawickin etnografista teosta Notes on Love in a Tamil family sekä Jung Changin omaelämäkertaa Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina, joista molempia voin vain suositella. Ensi kerralla sitten enemmän! Lukemisen ohella mussuttelin suklaata luvattoman paljon, mutta kuuluuhan se evääksi maratonille. Lisäksi kävin ystävän kanssa kävelyllä ja kokkasin toisen kanssa, joten päivän aktiviteettikiintiö täyttyi kyllä runsaasti.

Kiitos järjestämisestä Niina T.:lle!

4 kommenttia:

  1. Itsekin pohdin pitkään ehdinkö osallistumaan, mutta olen täysin samaa mieltä kanssasi, että ei näitä vain voi jättää väliin. Hyvä idea yhdistää opiskelu; itse en kylläkään jaksa tenttikirjoja nyt tankata. Mukavaa maratonia ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukumaratonit ovat kyllä parhaita! En ollut maratoonannut varmaan pariin vuoteen, mutta viime keväänä osallistuin varmaan kahteen kolmeen :) Ymmärrän hyvin että opiskelukirjat eivät houkuta maratonissa, onneksi nämä valitsemani ovat todella kerronnallisia ja aika kevyitä. Ehkä ensi maratonissa ehdin sitten lukea taas romaania. Tsemppiä sinullekin!

      Poista
  2. Lukuiloa ja tsemppiä maratonille! Hyvä idea lukea asiatekstiä maratonilla. Olisipa itsellä tullut yliopistoaikoina mieleen, oli välillä aika puisevia teoksia tentittäväksi, mm. kulttuuriantropologiasta ja arkeologiasta (esim. yksi kirja oli norjaksi, mitä en todellakaan osaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä idea tuli ajanpuutteen vuoksi mieleen, mutta enpä sitten kuitenkaan ehtinyt lukea paljon, olisi pitänyt ottaa sunnuntai maratonpäiväksi :D Kiva että sinäkin olet lukenut kulttuuriantropologisia teoksia! Minustakin moni monografia on todella abstraktisti ja tylsästi kirjoitettu, mutta tätä kirjaa voin tosiaan suositella, se on niin kerronnallinen (samoin Margaret Meadin "Coming of Age in Samoa"). Huh, kulttuuriantropologiaa norjaksi kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta!

      Poista