Helmikuussa luin neljä kirjaa ja 1141 sivua:
1. E. Lockhart: The disreputable history of Frankie Landau-Banks (345s)
2. Robin Talley: Our own private universe (373s)
3. Cho Nam-Joo: Kim Jiyoung, geboren 1982 (208s)
4. Gloria Whelan: Die kleinen Revolten der Rosy James (215s)
The disreputable history of Frankie Landau-Banks oli todella oivaltava kirja yhteiskunnan piileviä seksistisistä rakenteista, joita on hyvin vaikea havaita, kun näennäisesti kaikki on hyvin. Sisäoppilaitokseen ja pilojen tekemiseen keskittyvää romaania oli koukuttavaa lukea.
Our own private universe puolestaan kertoi kiinnostavasti kahden tytön ihastumisesta kirkon vapaaehtoistyöleirillä Meksikossa. Biseksuaalisuutta pohdittiin monipuolisesti, samoin kaapista ulostuloa, ja päähenkilö havahtui auttamiseen ja nuoren vaikuttamiseen. Meksikolaista kulttuuria olisi voinut kuvata enemmänkin.
Kim Jiyoung, geboren 1982 (Kim Jiyoung, born 1982) taas kuvasi eteläkorealaisen naisen elämää ja jokaisessa mutkassa piilevää suoraa tai epäsuoraa syrjintää. Tämä kirja kuvasi epäkohtia vielä Frankie Landau-Banksia suoremmin eikä keskittynyt oikeastaan muihin asioihin. Välillä mietin oliko kirja oikeastaan romaani vai fiktiivinen elämäkerta, sillä siinä oli jopa lähdeviitteitä. Opin siitä silti kuitenkin lisää seksistisen syrjinnän muodoista, jotka koskevat joko Etelä-Koreaa tai laajemmin länsimaitakin.
Die kleinen Revolten der Rosy James (Small acts of amazing courage) kertoi siirtomaa-ajan Intiassa asuvasta brittiläistytöstä joka alkaa pitää intialaisten puolia ja tukee näiden itsenäisyyspyrkimyksiä. Huomaan kyllä kasvaneeni jo ulos tämänkaltaisista (esi-)teiniromaaneista, sillä Rosyn seikkailut milloin minkäkin koleraepidemian uhrien auttajana tai intialaisten oikeuksien puolestapuhujana tuntuivat aika epärealistisilta ja loppuratkaisut ennalta-arvattavilta. Muistaakseni pidin Gloria Whelanin Chu Ju's Housesta hiukan enemmän, sillä tämä taisi näyttää paikallista elämäntapaa vähän tarkemmin ja kieli oli kauniimpaa. Tai sitten saksannos ei onnistunut tavoittamaan alkuperäiskielen tunnelmaa? Oli kuitenkin ihan mielenkiintoista lukea asuinmaahansa kiintyneestä nuoresta siirtomaa-aikaan. Rosy ei nimittäin tuntenut itseään kotoisaksi harmaassa Englannissa vaan juurikin värikkäässä Intiassa.
Anonymously Yours (2021) oli yllättävän kiva meksikolainen teinielokuva, jossa vaihtelua toi kahden teinin ihastuminen toisiinsa samaan aikaan sekä anonyymeina tekstarien välityksellä että koulussa. Siinä ei ollut mitään yllättävää juonikäännettä mutta idea oli mielenkiintoinen.
Kiss me Kosher (2020) oli hyvin omaperäinen kertoessaan saksalaisen ja Israelin juutalaisen naisen suhteesta, varsinkin kun israelilainen perhe kyllä hyväksyi lesbosuhteen mutteivat naisen saksalaista taustaa! Tähän mahtui paljon humoristisesti sävytettyä syvällistä ja nurinkuristakin pohdintaa ennakkoluuloista ja kollektiivisen syyllisyyden tunteesta. Elokuva herättikin paljon ajatuksia.
A Summer in La Goulette (1996) oli vanhahko elokuva eri uskontokuntien elämästä 60-luvun Tunisiassa ja kolmesta ystävästä jotka päättävät menettää neitsyytensä samana päivänä. Valitettavasti elokuvan juoni oli aika sekava, niin etten päässyt kärryille sen tapahtumista enkä eri hahmoistakaan, jotka valkokankaalla vilisivät. En myöskään tuntenut ollenkaan historiallisia taustoja, joten ymmärsin vatsa tuon Hesarin vanhan arvostelun luettuani, että harmoninen yhteiselo tosiaan päättyi lopullisesti tuon kesän jälkeen. Se antaa komedialle aika vakavat raamit. 60-luvun rannikkoelämää oli mielenkiintoista seurata, samoin oli iloinen yllätys nähdä Vaaleanpunaisesta pantterista tuttu kuvankaunis Claudia Cardinale esittämässä omaa itseään palaamassa kotikaupunkiinsa. Tosin 60-luvulle sijoittuvassa elokuvassa hänen olisi kuulunut olla kolmekymppinen eikä kuusikumppinen. :D
Helmikuukin oli osittain henkisesti rankka, mutta onneksi kivoja asioita tapahtui kaikesta huolimatta. Kävin kuuntelemassa Finlandiaa konsertissa, lukumaratoonasin, kävin thaimaalaisessa ja kreikkalaisessa ravintolassa sekä leivoin itse Runebergin torttuja ja laskiaispullia (kumpikaan ei onnistunut ihan täydellisesti mutta ainakin kavereille kelpasi!). Etenkin pienen vaelluksen tekeminen kevättä orastavassa metsässä helpotti oloa ja luin myös enemmän kuin normaalisti. Niin ja kävin Mainzissa viikonloppureissulla tapaamassa ystävääni. Mainz oli kaunis pieni kaupunki Reinin varrella.
 |
| Tuhatvuotias St. Martinin tuomiokirkko |
 |
| Rein |
 |
| Aikanaan suurin roomalainen teatteri Alppien pohjoispuolella |
 |
| Flammkuchen - saksalainen pitsa |
Helmikuussa olikin samaan aikaan syksyinen ja keväinen ilma: krookukset kukkivat, linnut lauloivat, myrskysi, aurinko paistoi, oli vuoroin kylmä ja hiukan lämpimämpi. Eräänä erityisen lämpimänä iltana osuin kaverieni kanssa pieneen katukonserttiin ja jäimme tanssimaan muiden kanssa keskelle sivukatua. Tästä jäi ihana spontaani ja yhteisöllinen muisto.
KK: Mikä toi teille lohtua helmikuussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti