lauantai 30. toukokuuta 2015

And the bright days are here...

Jee! Koulu on nyt viikoiksi ohi! Ajattelin tehdä nyt tällaisen katsauksen tähän kouluvuoteen, sekä laajana edessä siintävään kesälomaan.

Yläasteella ollessa on jo paljon koulujuttuja, ja kiire näkyi. Välillä sitä vapaa-aikaa saisi olla enemmän... Vaikka kyllä sitä olikin. Lukukauden lopussa ei vain aina tunnu siltä... Numeroni pysyivät lähes tulkoon samoina, jotkut tippuivat vähän. Yritän totutella siihenkin :)

Historian vihon onnistunut kansikuva!
Mutta vapaa-aikaakin oli, sen voi huomata vaikka luettavien kirjojen määrässä, joita kouluvuodelle kertyi 40. Aloitin niin Jane Austenin, Septimus Heap - kuin Rakkaus ei katso aikaa -sarjojen lukemisen ja melkein ennätin lopettaa Olympoksen sankarit (viimeinen kirja on kesken!). Lukuvuoden parhaimmat kirjat ovat ehkä Merirosvoja!, uudelleenluettu Sininen linna sekä Rakkaus ei katso aikaa.

Elokuvia ehdin katsella varmaan saman verran - ja yllättävän paljon musikaaleja - , ja niistä parhaimmat olivat Laulavat sadepisarat, Titanic, Jos rakastat, My Fair Lady sekä The Sound of Music! Noistakin neljä on musikaaleja... :)

Lisäksi vuotta hetkautti suuri muutos, josta kerroin jo helmikuussa, tieto muutosta toiseen maahan. Se vei paljon ajatuksia, tunteita ja pienempiä muutoksia. En ole vieläkään tottunut ajatukseen, vaikka ihan kesäloman alussa muutetaankin. En haluaisi kertoa mikä maa on kyseessä, ja toivoisin, etteivät sen tietävät mainitsisi täällä blogissani, vaikka siitä joskus saatan puhua tai laittaa kuvia. :)

Muita kouluvuoden tärkeitä kohtia ovat esitykset, konsertit ja näytelmät niin koulussa, teatterikerhossa kuin kotipihallakin. Kaverit, metsät, hyvänolon tunne. Kirjoituskilpailun voitto nostatti hetkeksi aikaa pilviin: Olen kirjailija! Käytin muuten tänään osan palkintorahoista ostamalla kirjan Matkaopas keskiajan Suomeen :) Lisäksi kehityin ainakin omasta mielestäni henkisesti ja huomasin uusia puolia ja ajatuksia mielessäni.



Tänä vuonna ostetut/saadut kirjat

Mutta niin, nyt on kuitenkin alkanut kaivattu kesäloma, ja mikäs parempi ajankohta kuin nyt kirjoittaa bucket list, eräänlainen to do-lista kesäksi!

Kesällä 2015 aion:
-maistaa jotain uutta ruokaa
-viettää netittömän ja karkittoman päivän (samana päivänä tai eri)
-oppia jotain uutta
-kerätä kukkia
-tehdä kasvikansion/vihon
-rustailla runoja ja tarinoita
-kirjoittaa kirjeen muutaman vuoden päähän
-kokea seikkailun
-ihailla jotakuta
-kehittää itseäni
-valokuvata
-olla ulkona sateessa
-nähdä auringonnousun ja/tai -laskun

Saatan lisäillä asioita pitkin kesää! :D






          Hyvää kesää kaikille!

10 kommenttia:

  1. Hyvän kuuloisia kesäsuunnitelmia. Netitön päivä (tai vaikka viikko, hmmm) on hyvä idea. Ihan liikaa tulee täällä roikuttua... Kirje muutaman vuoden päähän on samoin ihan huippujuttu. Kirjoitutin kasiluokkalaisilla sellaisen, saavat avata omansa ensi vuoden toukokuussa juuri ennen peruskoulun päättymistä. ;)

    Iloista ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Jep, netitön päivä tai pari on kyllä hyvä, kun kuitenkin olen täällä lähes joka päivä. Kirjeen kanssa mietin, että teenkö kirjeen kaverille vai itselleni, koska jälkimmäisen olen jo tehnyt aiemmin.

      Poista
  2. Hyvää kesää sinnekkin! Kohta pääsen onneksi julkaisemaan tämän tyyppisen oman postaukseni :D Hyviä kirjoja on näköjään sinulle kertynyt... ja ihania kuvia :3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kesälomaa sulle ja tsemppiä muuttoon! Kaveri muutti kolmisen kesää sitten Saksaan, ja selvisi hengissä takaisin. Pidät vaan yhteyttä kavereihisi ja lähdet matkaan avoimin mielin. Ajattelet asiaa uutena kokemuksena, yrität hymyillä. Sillä pärjää pitkälle.

    Ja mulle tulee kyllä ainakin yksi netitön viikko, kun oon isona ja pelottavana isosena rippileirillä viikon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin viestisi jo yöllä ja tuli heti parempi olo :) Täytyyhän sitä yrittää. Itse asiassa minullakin tulee olemaan netitön rippileiri... :)

      Poista
    2. Hei ja pakko muuten vielä sanoa, että toi Trappin perhe on ihana kirja! Valaisee paljon paremmin elokuvan tapahtumia, kun suurin osa kirjasta kertoo ajasta sen jälkeen. Ja vaikka elokuva perustuukin tositapahtumiin, on se kuitenkin aika erilainen Marian tarinaan verrattuna.

      Poista
    3. Se näyttikin vähän erilaiselta kun selailin... Mutta varmasti mielenkiintoinen :)

      Poista
  4. Ihanaa kesää sinulle ja voimia muutokseen! Uudesta kokemuksesta tulee varmasti antoisa, vaikka siihen monenlaisia tunteita liittyykin.

    Ja onnea kirjoituskilpailuvoitosta, sellainen saakin nostaa hetkeksi pilviin! Hyvin sijoitetut palkintorahat - matka keskiajan Suomeen tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinpä! :) Kirja näytti tosi kiinnostavalta, ja siinä on paljon arkielämästä, juuri mistä olen varmaan eniten kiinnostunut!

      Poista