Ihastukseni siellä jossain Tarinoiden maailmassa

Sain tämän idean Lizaahilta, ja päätin lainata, koska olen omistanut fiktiivisiä ihastuksia paljon enemmän kuin oikeita.

                       ***
Ensimmäinen suuri ihastukseni oli varmaan yhdestä lempikirjasarjastani, Percy Jacksonista. Aloitin lukemaan niitä ehkä neljännellä luokalla, ja silloin tämä henkilö pisti silmään. Tämä on hyvin erilainen kuin muut, jumalvanhempansa tapaan syrjäänvetäytyvä ja katkera. Tummahiuksinen ja -silmäinen, viihtyy aaveiden kanssa...

Sarjaa lukeneet arvaavat toivottavasti, kenestä on kyse: Nico di Angelosta, Haadeksen pojasta. Varmaan juuri tuo erilaisuus ja eristyneisyys ihastutti häneen niin, että aloin kirjoittamaan omaa tarinaani Haadeksen tyttärestä, johon suunnittelin Nicoa myös sivuhenkilöksi. Nykyäänkin on Nico yksi lempihahmoistani, mutta silloin vain odotin kohtia, joissa hän esiintyi. Kaverini, joka myös rakastaa PJ:tä, tuli varmaan hulluksi kimeästä kiljunnastani: "Niiicooooo!"

Seuraavaksi ihastuin Putous-tv-sarjan hahmoihin. Kaksi vuotta sitten vuorossa oli Sanna-Raipe Helminen, jota esitti Armi Toivanen. Ne jotka eivät tiedä/muista, Sanna-Raipe oli tamperelainen opiskelija, joka puhui hyvin nopeaa murretta tuuhean otsatukkansa takaa. Sanna-Raipe ei voittanut sketsihahmokilpailua, mitä itkin katkerasti hänen pudottuaan.  

Viime vuonna vuorossa oli Jussi Vatasen esittämä Antsku, joka puolestaan voitti ohjelman! Antsku puhui Imatran murretta (jota opettelin sitten itsekin), oli rauhallinen kotirouva joka puheli kokoajan Ukostaan. Antsku pisti minut puhumaan kaverini ja perheeni puolikuoliaiksi, kadehtimaan imatralaisia jotka pääsivät näkemään hänet livenä, sekä haaveilemaan Antsku-postikorteista ja hahmon piipahtamisesta laskiaisjuhlissa! Vielä nykyäänkin taputan samalla tavalla kuin hän.

Vuosi sitten näin Helsingin kaupunginteatterilla näytelmän "Tohtori Zivago", joka perustuu Boris Pasternakin samannimiseen romaaniin Venäjän vallankumouksen ajoilta. Ensin minun oli vaikea sanoa, pidinkö musikaalista vai en, koska sodan ja ampumiskohtauksien vuoksi se oli aika hurja. Mutta päähenkilöiden, tohtori Juri Zivagon ja Lara Antipovan (Eeppisen? Kyllä!) rakkaustarinan vuoksi olisin halunnut nähdä uudelleen. So I fell in love with Lara. Häntä oli kohdeltu kaltoin nuorena, mutta hän oli vahva, ystävällinen ja rakastava. Laraa ja Juria esittivät Annamaija Tuokko ja Tuukka Leppänen, jotka voisin sijoittaa lempinäyttelijöideni joukkoon.
    
Harmittelin, etten ehtinyt nähdä näytelmää uudelleen, mutta onneksi on YouTube, josta olen kuunnellut monta musikaalin lauluista niin suomeksi kuin englanniksikin, kuten tämän. Ne ovat vain niin ihania  ja olen herännyt kuuntelemaan niitä uudestaan <3 Onneksi on myös legendaarinen Tohtori Zivago -elokuva (1965) sekä alkuperäinen kirja, jotka molemmat aion nähdä/lukea lomalla! 

Vuosi sitten aloitin myös katsomaan rikossarjoja iltaisin äidin kanssa, joka on katsellut niitä jo vuosikymmeniä. Kun näin vilauksen ensimmäisestä jaksosta "Murdochin murhamysteereistä" en edes halunnut katsoa sitä (vaikka se kertoi 1800-luvusta!). Nyt vain toivoisin saavani nähdä sen, sekä kaikki muutkin tämän rikossarjan jaksot, joita en ole nähnyt tai sitten olen noin sata kertaa.

Ensimmäisenä en ihastunut siinä kehenkään. Sitten huomioni kiinnittyi päähenkilön, älykkään ylikonstaapeli Murdochin pehmeisiin silmiin... Kuitenkin aloin ihailla heti sen jälkeen tämän rakastettua tohtori Julia Ogdenia. Heitä näyttelevät Yannick Bisson ja Helene Joy. Julia avustaa ylikonstaapelia monissa rikoksissa ja samalla parin tunteet alkavat syventyä. Julia on päässyt pitkälle aikana, jolloin naiset harvoin pääsivät uralle: hän on opiskellut lääketiedettä ja toimii nyt kuolemansyytutkijana, myöhemmin psykologinakin. Samalla hän on vahva ja ystävällinen (niin kuin Lara), päättäväinen ja puolustaa naisten oikeuksia. Vaikka Murdochin murhamysteerit ovat olleet tauolla jo monta kuukautta, ihailuni Juliaa ja muita sarjan henkilöitä kohtaan ei lopu, ja odotan malttamattomana syksyä, jolloin sen pitäisi jatkua.

Keväällä Murdochin tilalle tuli hetkeksi rikossarjasta "George Gentlyn tutkimukset" ylikonstaapeli John Bacchus (John on se vasemmanpuoleinen kuvassa, näyttelijänään Lee Ingleby). Tämän kanssa menin jopa leikisti naimisiin! (Vähänkö olin ylpeä :)) John asuu 1960-luvun Pohjois-Englannissa, on mielestäni komea ja laukoo hauskoja kommentteja silloin tällöin, mutta oikeastaan hän on välillä myös aika typerä. Vielä pari kuukautta sitten pidin hänestä kuitenkin aivan valtavasti: juttelin Hänen kanssaan englantia itsekseni ja hypin onnesta kun sain äänitettyä alkukausien tunnusmusiikin!

                                                              ***
Ihastukseni (joita löytyisi vielä enemmänkin) ovat tuottaneet minulle lukemattomia ihania hetkiä, mutta myös surua ihailun laimenemisesta. Ne ovat opettaneet hirveästi englantia, varsinkin rikossanastoa (kuten Murdochin murhamysteerien jaksot, joiden dialogeja kirjoittelin jossain vaiheessa ylös englanniksi) sekä tuoneet samaistumisen kohteita ja uusia ajatusmaailmoja. Ne samalla heijastavat myös varmasti omia ajatuksiani ja arvomaailmaani. Joka tapauksessa haluan ihastua vielä lukemattomia kertoja fiktiivisiin hahmoihin!