maanantai 28. syyskuuta 2015

Olen hiukan sopeutunut

Elämä kulkee normaalia kulkuaan... Menen kouluun. Opiskelen. Vietän välkät luokkalaisteni kanssa, yritän ymmärtää mistä he puhuvat. Kotona luen, teen läksyjä, juttelen WhatsAppissa ja olen netissä... Se tuntuu joskus hiukan väärältä, varsinkin kun ennen en halunnut älypuhelinta! Mutta yritän sanoa itselleni, että se on kuin olisi kavereiden kanssa, joita nyt en voi nähdä...

Menee kuitenkin vähän paremmin. Esimerkiksi että nyt alkoi syysloma! :) Vaikka viettäisin sen niin mieluusti Suomessa, on se täälläkin tällä hetkellä parempi kuin olla koulussa... Ja onhan niitä muitakin pieniä hyviä puolia.

Vähän aikaa sitten oli muutaman päivän luokkaretki. Se alkoi hyvin, kun aamuinen bussi juuttui suureen ruuhkaan, ja matka koululle kesti kolme tuntia! Soittelimme koululle, että tulemme myöhässä, tuskastuimme etanavauhtiin, veljeni aloitti jopa lempikirjani, jota hän ei koskaan suostu lukemaan, tekemisen puutteessa! Minusta kaikki oli kuitenkin vain hauskaa, ja vaikka myöhästyimme jotain puolitoista tuntia koulusta, pääsimme luokkaretkelle mukaan :D

Kävimme retkellä erilaisissa vanhoissa nähtävyyksissä, ostoksilla, maan allakin... Ihan mukavaa oli, mutta jos tuntisin luokkalaiseni vähän paremmin, olisi ollut kivempaa. Eräänä iltana oli kuitenkin hauskaa :D Totuutta ja tehtävää pelatessa tuli eräälle tytölle tehtäväksi mennä kysymään opettajalta, mikä vuosisata on menossa, ja vastauksen kuultuaan huutaa: "Aikakone toimii!" Emme löytäneet opettajia, mutta kiireessä ulos juostuamme huomasimme, että olimme lukinneet itsemme käytävälle! :D




Kuka minä olen? -blogihaaste, johon haastan kaikki!

I Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
-Muiden blogien lukeminen. Seurasin joitakin kirjablogeja satunnaisesti, ja koska rakastan kirjoista puhumista, niistä kirjoittaminenkin tuntui hauskalta. Lisäksi minulla on aiemmin ollut niistä paljon ajatuksia, jotka haluan kirjoittaa ylös. :) Kuitenkin mietin blogin aloittamista yli vuoden!

II Onko blogisi muuttunut paljon alkuajoista, ja jos on, miten?
-On, jonkin verran. Ihan aluksi kirjoitin vain kirjoista ja joskus katsomistani elokuvista ja näytelmistä, mutta sitten aloin myös silloin tällöin kirjoittaa kuulumisia ja muistakin aiheista. Nekin ovat ihania!

III Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?
-Tykkään kuvista, varsinkin kauniista luontokuvista, mutta en niinkään että niitä on kasapäin... Tykkään kirjapostauksissa lukea kirjan tapahtumista ja analysoinnista, sekä esimerkiksi vanhanajan yksityiskohtien poiminnoista, kuten Sheferijm tekee.

IV Lempielokuvasi ja -kirjasi?
-Lempielokuviini listaan aina: Titanic, Jos rakastat, Kuuprinsessa, The Sound of Music sekä My Fair Lady. Ihanimpia yksittäisiä kirjoja ovat ainakin Kirjavaras ja Sininen linna. Sekä kaikki Lucy Maud Montgomeryn kirjat! <3

V Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?
-Välillä vain toivoisin, ettemme olisi muuttaneet...

VI Piirre josta olet itsestäsi ylpeä? Entä vähiten ylpeä?
-Olen mielestäni erilainen. Erilaisuutta ei pidä vähätellä vaan se on rikkaus. En haluaisi kuitenkaan olla joistain asioista kateellinen tai loukkaantua niin helposti muille.

VII Suurin muutos elämässäsi?
-Kaipa se muutto!

VIII Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
-Vaikea sanoa! Olen nyt 15 :D Mutta... Älä huolehdi turhista, yritä elääkin koulutöiden ja muidenkin keskellä, älä vaivaa itseäsi turhilla ajatuksilla ihastuksista ja muusta.

IX Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?
-Kielen oppiminen, uusien asioiden oppiminen, se että olen millainen olen!

X Mitä odotat tulevaisuudelta?
-Toivon, että pääsen opiskelemaan kiinnostavia asioita, mukavaan ammattiin, julkaisemaan kirjoja, kokemaan ihania, hauskoja, jännittäviä kokemuksia ja löytämään rakkauden!

XI Mitä haluaisit toivottaa blogisi lukijoille?
-Kiitos, että jaksatte lukea ja kommentoida blogiani! <3 Iloitsen niistä suunnattomasti!

4 kommenttia:

  1. Ei ei ei! Minun kanssani jutteleminen ei saa tuntua väärältä! *sättii ystävänsä puhelinta: "Älä aiheuta Cloverille omantunnontuskia!"*

    Teillä oli nähtävästi silti hauska retki :D No se on hyvä kuulla!

    Jee! Pääsen tekemään tämän haasteen :3 Nuo kysymykset kuulostavat kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tee :3 Oli se ainakin tuota kohtausta ajatellessa :D Jee! Kysymykset olivat mielenkiintoisia.

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu toinen Kirjavaras-fani! :-D <3
    Kiva postaus ja blogikin vaikuttaa kivalta, täytyypä tutustua tähän tarkemmin! :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, Kirjavaras-faniryhmä meille :D Ja kiitos paljon!

    VastaaPoista